Kehitys

Entisenä lapualaisena näyttää yksi puolue olevan ylivoimaisesti aktiivisin lapualaisen elämänlaadun kohottamiseen, liikunta mukaanlukien.
Po puolue on varmasti positiivisin Lapua-imagon luoja, jollaista ei "tasaasen" varmaa politiikkaa ajavilta muilta ryhmiltä ole esiintynyt.
Tottakai muutkin puolueet ajattelevat paikkakunnan parasta, mutta julkisuuteen ei ole pulpahtanut paikkakuntaa kehiitäviä suunnitelmia.
Varmasti niitäkin on, mutta rohkeasti vain esiin julkisuuteen.
11634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei ole ensimmäinen kerta, kun yksi puolue ilmoittautuu Lapuan kehittäjäksi. Ehdotan, että joka kerta kun tämä puolue "kehittää" jotakin, kyseisellä asialla olisi lappu kyljessä tiedottamassa, jotta osaamme kumartaa oikeaan suuntaan. Muuten huutelette tuuleen ja olette epäuskottavia puheissanne. Todisteita esiin(muttei kuntalisästä sanaakaan, sen on jo kaikki muutkin puolueet omineet ja täälläkin asia keskusteltu sataan kertaan).

Äänestä

Sieltäkö ne kaikki alustavat tarkastelut tulee? Kyllä niillä onkin saatu Lapualle imagoa, mutta mutta millaista...

Äänestä
  • Mä jotenkin ymmärrän kokoomuksen provosoivaa politiikkaa. Siinä vähän ravitellaan keskustan kangistunutta valta-asemaa. Kaitsun näyttelijä-poliitikon roolista on välillä vaikea tietää mitä mieltä hän on oikeasti asioista. Se aiheuttaa epäluottamusta.

    Keskusta on vetäytynyt. Puolueen sisällä tuntuu olevan epämääräisiä valta-asetelmia ja kyvyttömyyttä luopua. Keskustan pitäisi uudistua, ja löydettävä keulakuva, joka antaa kasvot puolueelle. Keskustan valtuustoryhmässä tullee olemaan suurehko sukupolvenvaihdos ensi kunnallisvaaleissa, joten nyt olisi tärkeää käydä perusteellinen strategiapalaveri.

    Äänestä

  • sivullisena kirjoitti:

    Mä jotenkin ymmärrän kokoomuksen provosoivaa politiikkaa. Siinä vähän ravitellaan keskustan kangistunutta valta-asemaa. Kaitsun näyttelijä-poliitikon roolista on välillä vaikea tietää mitä mieltä hän on oikeasti asioista. Se aiheuttaa epäluottamusta.

    että äänestäjä viä perinnöksi saamansa keskustaäänen samahan taantuneesehen kompostihin, josta ei tunnu kasvavan mitään vihiriää - ei eres komiaa ohoraketta.

    Äänestä

  • sivullisena kirjoitti:

    Mä jotenkin ymmärrän kokoomuksen provosoivaa politiikkaa. Siinä vähän ravitellaan keskustan kangistunutta valta-asemaa. Kaitsun näyttelijä-poliitikon roolista on välillä vaikea tietää mitä mieltä hän on oikeasti asioista. Se aiheuttaa epäluottamusta.

    Keskusta on vetäytynyt. Puolueen sisällä tuntuu olevan epämääräisiä valta-asetelmia ja kyvyttömyyttä luopua. Keskustan pitäisi uudistua, ja löydettävä keulakuva, joka antaa kasvot puolueelle. Keskustan valtuustoryhmässä tullee olemaan suurehko sukupolvenvaihdos ensi kunnallisvaaleissa, joten nyt olisi tärkeää käydä perusteellinen strategiapalaveri.

    "Kaitsun näyttelijä-poliitikon roolista on välillä vaikea tietää mitä mieltä hän on oikeasti asioista. Se aiheuttaa epäluottamusta."

    Epäluottamusta luulisi aiheutuvan myös siitä, näyttelijä-poliitikko esiintyy järjestään niin populistisesti ja kotiin päin vetävästi, että kuulijakunnalla olisi täysi syy loukkaantua arvostelukykynsä aliarvioimisesta.

    Johtavalta poliitikolta ei Lapualla vaadita yleistä luotettavuutta. Vain kotiinpäin vetämisestä voidaan olla varmoja. Tahdottomia ja neuvottomia ovat sen lauman jäsenet, jota noilla eväillä voidaan johtaa.

    Äänestä

  • sivullisena kirjoitti:

    Mä jotenkin ymmärrän kokoomuksen provosoivaa politiikkaa. Siinä vähän ravitellaan keskustan kangistunutta valta-asemaa. Kaitsun näyttelijä-poliitikon roolista on välillä vaikea tietää mitä mieltä hän on oikeasti asioista. Se aiheuttaa epäluottamusta.

    Keskusta on vetäytynyt. Puolueen sisällä tuntuu olevan epämääräisiä valta-asetelmia ja kyvyttömyyttä luopua. Keskustan pitäisi uudistua, ja löydettävä keulakuva, joka antaa kasvot puolueelle. Keskustan valtuustoryhmässä tullee olemaan suurehko sukupolvenvaihdos ensi kunnallisvaaleissa, joten nyt olisi tärkeää käydä perusteellinen strategiapalaveri.

    "Kaitsun näyttelijä-poliitikon roolista on välillä vaikea tietää mitä mieltä hän on oikeasti asioista. Se aiheuttaa epäluottamusta."

    Kun tähän lisää, että kyseistä henkilöä mainostetaan ideasammoksi ja Lapuan kehittäjäksi, vähän alkaa pelonväristyksiä tuntua selkäpiissä. Kun peränpitäjät puuttuvat, Lapua-laivalla on vaara mennä holtittomasti yhteen suuntaan, karahtaa kiville ja sitten taas johonkin toiseen suuntaan, jossa saattaapi käydä samoin.

    Äänestä

  • aika ja paikka. kirjoitti:

    Keskustan tuleva vaaliase on siis Kaitsun mollaaminen. Keskustan Lapua-laiva lahoaa telakalla. Korkeintaan ehtoopuolella oleva kippari kertoo tarinoita tulevista valloituksista, joista kaikki tietävät, että ne eivät tule koskaan toteutumaan.
    Merimiehet vetävät siestaa eläkepäiviä odotellessaan. Nokkimisjärjestys on tarkka eikä laivajäniksiä suvaita.

    Äänestä

  • käännettynä kirjoitti:

    kirjoittajana ilmoitan, etten kuulu mihinkään muuhun kuin Lapua-puolueeseen, ja olen ihan yhtä huolestunut "keskustan Lapua-laivan lahoamisesta telakalle" kuin tuosta ei-luottamusta herättävästä kokoomuksen laivankapteenistakin.

    Äänestä

  • viestin kirjoitti:

    keskustan taantumuksen, kun ketään ei palion kiinnosta jatkaa keskustelua.

    Äänestä

  • huomaa kirjoitti:

    keskustan taantumuksen, kun ketään ei palion kiinnosta jatkaa keskustelua.

    Ehkä jotkut on vaan niin fiksuja, ettei ne tällaisilla palstoilla viihdy. Enkä yhtään ihmettele.

    Äänestä

  • tarpeeksi keskustelua aikaan? kirjoitti:

    Ehkä jotkut on vaan niin fiksuja, ettei ne tällaisilla palstoilla viihdy. Enkä yhtään ihmettele.

    ittiänsä mihinkään alttihiksi ja ollaha ku kusi sukas, niin ei teherä virheetäkään? Sehä se suurin virhe onkin ollu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lapulla kirjoitti:

Entisenä lapualaisena näyttää yksi puolue olevan ylivoimaisesti aktiivisin lapualaisen elämänlaadun kohottamiseen, liikunta mukaanlukien.
Po puolue on varmasti positiivisin Lapua-imagon luoja, jollaista ei "tasaasen" varmaa politiikkaa ajavilta muilta ryhmiltä ole esiintynyt.
Tottakai muutkin puolueet ajattelevat paikkakunnan parasta, mutta julkisuuteen ei ole pulpahtanut paikkakuntaa kehiitäviä suunnitelmia.
Varmasti niitäkin on, mutta rohkeasti vain esiin julkisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu