Ihmettelen

Ihmettelen sitä kun olen ymmärtänyt että Jehovan todistajat pyrkivät noudattamaan raamatun oppia aika tarkalleen. Ja sillä eivät vietä joulua eikä paljon muutakaan, mutta en ole kuullut että hekään isommin pyhittävät lepopäivää. Sillä perusteella kun nykyaika on mikä on. On muokattava tähän päivään näitä oppeja.
Mielestäni tällä ajatuksella voisi ihan hyvin viettää joulua, ystävän päivää ym. vaikka ne ei välttämättä ole aivan raamatun mukaisia ja lähtö kohdiltaan mitä nyt on.
Nyky päivän joulun vietto on kaukana Jeesuksen syntymäpäivän juhlasta, eikä ystävänpäiväkään ole sitä mitä se alunperin on ollut. Ja mitä pahaa siinä on jos juhlitaan syntymäpäiviä? Ei niitä minun mielestä raamatussa kielletä.
Eikä minun mielestä kaikki tekeminen voi olla Jumalan henkeyttämää. Nyky yhteiskunta on mikä on. Ja jotta täällä voisi elää ei ole mahdollista yksilön alkaa elää pilkulleen vain ja ainostaan niin kuin raamatussa opetetaan. Elämään nyky päivänä kuuluu niin paljon muutakin. Eikä se minun mielestä voi olla syntiä.
Minun elämään kuuluu Jeesus ja lähes joka ilta ristin käteni kääntyessäni Jumalan puoleen. Luen raamattua ja pyrin noudattamaan kymmentä käskyä ja niitä oppeja mitä raamatusta eteeni tulee. Mutta otan silti elämästä ilonkin irti. Vietän joulua koska se mukavasti katasee pimeää aikaa ja se on lasten juhla kivaa leikin aikaa aikuisellekkin. No vietän jollain tavalla synymäpäivää ja äitienpäivää ja ystävänpäivää ja ja ja.... Mutta ei niillä mulle mitään isomopaa merkitystä ole. Fiiliksen pohjalta menee.
Onko tällainen elämä ja ajattelu tapa tuomittua Jehovan todistajien mielestä? Voisinko liittyä Jehovan todistajiin jos en suostuisi luopumaan näistä ajatuksistani?
9316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

on liittyä harhaoppeja opettavaan järjestöön?

Äänestä
  • Mikä sinä olet väittämään mitään uskontolahkoa vääräoppiseksi? Minun mielestä jokaisessa lahkossa on,siis kristityssä, raamattuun perustuvassa, elävään Jumalaan perustuvassa uskonnossa on oikea perusta ja suunta. Tulkinnat ovat vaan niin erinlaisia, mutta jokaisella yksilöllä, kuului mihin lahkoon tahansa tulee olla oma henkilökohtainen yhteys Jumalaan.

    Mulla on tarve liittyä johonkin jossa voin jakaa näitä ajatuksia ja kuulla Jumalan sanaa. Haluan vaan itse päättää mikä minusta on oikein ja tiedän että Jumala on ainoa joka tuomitsee. Kenelläkään ihmisellä ei siihen ole oikeutta edes minkään lahkon oppien nimissä.

    Äänestä

Kaikille asioille olla jokin määrätty päivä?Jos katsot Jeesuksen esimerkkiä niin eikö hän ollut ystävällinen, avulias ja armollinen joka päivä? Hauskaa voi pitää koska itse haluaa, samoin voit antaa lahjan jollekkin kun sinun sydämmesi näin tuntee? Vai kuinka?

Äänestä
  • ystävällisiä jopa tällä palstalla, puhumattakaan muille uskoville.

    Äänestä

  • joku päivä...
    Niinpä niin. Milleköhän lahkolle nuo päivämäärät ovatkaan olleet kaikkein tärkeintä... Lisäksi puhutte "ystävistä". Aito rakkaus lähimmäisiään kohtaan on hieno asia, ja esim. syntymäpäivän muistaminen osoittaa kiinnostusta ja välittämistä kyseistä henkilöä kohtaan. Ja kyllä tietenkin on hyvä ottaa toinen huomioon kaikkina päivinä ja kaikissa toimissaan. Kyllä on rakkautta muistaa muutkin päivät ja ajat kuin kokouspäivät. Muistonviettopvä on tietysti tärkein, koska niinhän Jeesus kehoitti opetuslapsiaan viettämään. Hyvät, kunnioittavat tavat lähimmäisiään kohtaan ei kuitenkaan ole Raamatun vastaisia.

    Äänestä

  • Jeesuksestaan.

    Kaikki muistavat kuinka Jeesus vihastui rahanlainaajiin ja kauppiaisiin temppelissä.
    Hajotti heidän pöytänsä.

    Fariseuksetkin hän löi lyttyyn monta kertaa.
    Haukkui kyykäärmeitten sikiöiksi ja muilla sen ajan haukkumasanoilla.

    Äänestä

  • ammattitaidolla valheita kirjoitti:

    Jeesuksestaan.

    , etteikö Jeesus olisi vihastunut yms... Päinvastoin, hänellä ei ollut "naamareita". Hän suuttui ja näytti sen, kun oli aihetta. Näinhän sen pitäisi mennä meilläkin. Ei valheellista hyväksyntää ja hiljaista muminaa vääryyksiä kohtaan, varsinkaan uskonnon nimissä. Ai jaa, että olen oikein ammattilainen? Kuule, pohdiskelen vain näitä asioita, en kuulu mihinkään järjestöön yms. Ja suurin syy, miksi täällä pohdiskelen asioita ovat LAPSET. He ovat niitä kärsijöitä yleensä uskonlahkoissa. Minulle on ihan sama, mikä kenenkin vakaumus tai usko on, itsekin olen saanut Raamatun ja kokemuksieni pohjalta luoda tämänhetkisen näkemykseni aivan vapaasti. Minä en tee mitään käännytystyötä, tahdon esittää kysymyksiä yms.., että sen pyhempi en kuvittele olevani kuin kukaan muukaan ihminen.

    Äänestä

  • Minun tulkintani kirjoitti:

    joku päivä...
    Niinpä niin. Milleköhän lahkolle nuo päivämäärät ovatkaan olleet kaikkein tärkeintä... Lisäksi puhutte "ystävistä". Aito rakkaus lähimmäisiään kohtaan on hieno asia, ja esim. syntymäpäivän muistaminen osoittaa kiinnostusta ja välittämistä kyseistä henkilöä kohtaan. Ja kyllä tietenkin on hyvä ottaa toinen huomioon kaikkina päivinä ja kaikissa toimissaan. Kyllä on rakkautta muistaa muutkin päivät ja ajat kuin kokouspäivät. Muistonviettopvä on tietysti tärkein, koska niinhän Jeesus kehoitti opetuslapsiaan viettämään. Hyvät, kunnioittavat tavat lähimmäisiään kohtaan ei kuitenkaan ole Raamatun vastaisia.

    Ihana kun on muitakin jotka ajattelevat samoin kuin minä.:)

    Äänestä

  • ammattitaidolla valheita kirjoitti:

    Jeesuksestaan.

    Kaikki muistavat kuinka Jeesus vihastui rahanlainaajiin ja kauppiaisiin temppelissä.
    Hajotti heidän pöytänsä.

    Fariseuksetkin hän löi lyttyyn monta kertaa.
    Haukkui kyykäärmeitten sikiöiksi ja muilla sen ajan haukkumasanoilla.

    .Komiampi kärme kuin kyy, johon hän vertasi; Tai kyy se oli, Afrikkalainen -Sarvikyy;

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jatta kirjoitti:

Ihmettelen sitä kun olen ymmärtänyt että Jehovan todistajat pyrkivät noudattamaan raamatun oppia aika tarkalleen. Ja sillä eivät vietä joulua eikä paljon muutakaan, mutta en ole kuullut että hekään isommin pyhittävät lepopäivää. Sillä perusteella kun nykyaika on mikä on. On muokattava tähän päivään näitä oppeja.
Mielestäni tällä ajatuksella voisi ihan hyvin viettää joulua, ystävän päivää ym. vaikka ne ei välttämättä ole aivan raamatun mukaisia ja lähtö kohdiltaan mitä nyt on.
Nyky päivän joulun vietto on kaukana Jeesuksen syntymäpäivän juhlasta, eikä ystävänpäiväkään ole sitä mitä se alunperin on ollut. Ja mitä pahaa siinä on jos juhlitaan syntymäpäiviä? Ei niitä minun mielestä raamatussa kielletä.
Eikä minun mielestä kaikki tekeminen voi olla Jumalan henkeyttämää. Nyky yhteiskunta on mikä on. Ja jotta täällä voisi elää ei ole mahdollista yksilön alkaa elää pilkulleen vain ja ainostaan niin kuin raamatussa opetetaan. Elämään nyky päivänä kuuluu niin paljon muutakin. Eikä se minun mielestä voi olla syntiä.
Minun elämään kuuluu Jeesus ja lähes joka ilta ristin käteni kääntyessäni Jumalan puoleen. Luen raamattua ja pyrin noudattamaan kymmentä käskyä ja niitä oppeja mitä raamatusta eteeni tulee. Mutta otan silti elämästä ilonkin irti. Vietän joulua koska se mukavasti katasee pimeää aikaa ja se on lasten juhla kivaa leikin aikaa aikuisellekkin. No vietän jollain tavalla synymäpäivää ja äitienpäivää ja ystävänpäivää ja ja ja.... Mutta ei niillä mulle mitään isomopaa merkitystä ole. Fiiliksen pohjalta menee.
Onko tällainen elämä ja ajattelu tapa tuomittua Jehovan todistajien mielestä? Voisinko liittyä Jehovan todistajiin jos en suostuisi luopumaan näistä ajatuksistani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu