Pelkään hirveästi menettäväni uskoni. Sen sisäisen ja hiljaisen, joka tuntuu elävän vain pääni sisällä. Olenko kuvitellut kaiken? Mikä on sellainen usko joka ei näy mitenkään? Onhan se vähän muuttanut suhdettani ympäröivään maailmaan, mutta en osaa puhua näistä asioista kenellekään. Olenko pelle, joka hukkuu omaan haavemaailmaansa. Kuvittelenko olevani, vai enkö olekaan pelastettu, sovitettu? Olen täysin yksin, enkä voi/osaa puhua näistä asioista kenenllekään. Ventovieraan papin puoleen kääntyminen tuntuu oudolta. Ei kai voi olettaa, että pappi tajuaa vain virkansa puolesta, mitä minulle tapahtuu. Miksi minulla ei ole kristittyjä ystäviä,vaan ihmisiä joita usko ei kiinnosta. Äläkä sano, että mene seurakuntaan. Siellä ei tutustu kehenkään. Siellä vedetään roolia. Tuhlaan omaa elämääni. Siihenkö minut on kutsuttu? Tuhlaa, tuhlaa, kohta kuitenkin kuolet...
Usko hukassa
Pelle- Hermanni
8535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Usko joka sinulla on ei ole pääsi sisällä, se on sydämessä, Jeesus asuu sinun sydämessäsi. Maailmankaikkeuden Jumalan Poika meni sinun edestäsi kuolemaan ja sinulle on tulossa tämän elämäsi jälkeen iankaikkinen elämä Taivaanvaltakunnassa, se ei ole mikään vähäinen seikka.
Olet saanut nauttia sisäisestä ja hiljaisesta uskosta, jota se parhaimmillan toki onkin jo jonkinaikaa, ja nyt sinun "potkuhoususi" ovat alkaaneet puristaa, sinä tarvitsisit isompaa kokoa olevan asun itsellesi. Uskovaiset sanovat, että sinulle on tullut aika jolloin haluaisit mennä eteenpäin uskosi tiellä ja löytää siitä uusia puolia, sellainen aika tulee jokaiselle.
Usko on kuin kerrostuma asioita. Se alkuperäinen ihana sisäinen hiljainen usko tulee aina olemaan sinun pohjasi ja mailiyhteytesi Kristukseen, sillä linjalla sinä ja Jeesus keskustelette. Oletko muuten yhtään rukoillut tai lukenut raamattua? Nyt alkaisi olla aika jolloin rukous ja sanantutkiminen alkavat tuottaa sisäistä kasvua Herran yhteydessä.
Sinulla on sitten myös persoona kristittynä. Ihan karkea jako on sinkku-uskovat eli erakot ja sitten seurakuntauskovat. Ota selvää kumpaanko ryhmään sinun sisäinen maailmasi on otollisin. Jos olet sinkku-uskova, se teettää enemmän henkilökohtaista työtä, koska seurakunta ei pysty antamaan silloin uskontukea sinun elämääsi. Mutta se on hyvä tie sellaiselle jolle se istuu.
Olet hieman skeptinen kirkonpalvelijoiden suhteen siitä osaamismäärästä jota sielläkin piirissä on. Olen ollut joissakin kirkon piireissä mukana ja täytyy sanoa, että kyllä luterilaisen kirkon piiristäkin löytyy oikeita uskovia ihmisiä. Mutta hae nimenomaan jotain piiriä. Jos saan suositella niin, raamattu ja rukouspiirit ovat hyviä. En tiedä haavojesi syvyyttä mutta mainostanpa tässä erästä erittäin hyvää piiriä se on Krito-ryhmä (kristuskeskeinen toipuminen) jos sellainen on ajankohtaista.
Vapaissa suunnissa opetetaan yleensä voimallisesti tuota todistamisoppia, usko ilman tekoja on kuollut. Paavali oli hyvä opettaja, mutta ehkä hän ei aina saanut paperille sitä mitä hän todella ajatteli lisäksi maailman aikakin on paljon muuttunut niistä ajoita.
Yleensäkin haluaisin sanoa sinulle Paavalin sanoin: Pidä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen se joka ei tuomitse itseään siitä minkä havaitsee oikeaksi.
Siis voit luottaa Kristuksen kykyyn viedä sinua eteenpäin, pidä sinä vain yhteys Häneen kuumana. Ylistä Jumalaa, lue Sanaa, rukoile niin itsesi kuin muittenkin ihmisten puolesta. Noh tämä viimeinen olikin jo Jumalan Valtakunnan työntekemistä - jostainhan sitä on hyvä aloittaa :-)
Minä olen saanut paljon uskon varmuutta ja rohkaisua kuuntelemalla Radio Deitä ja katsomalla TV 7:n ohjelmia netistä. Myös hengellinen musiikki, varsinkin ylistysmusiikki on lähellä sydäntäni.
Laitan tähän linkkejä, ellet vielä ole tutustunut.
Radio Dei: http://www.radiodei.fi
TV 7: http://tv7.maxinetti.fi
Musiikkia:
http://youtube.com/watch?
v=w4hWaZrptYA&mode=related&search=
http://youtube.com/watch?v=M9C_1imlGRE
http://www.youtube.com/watch?v=3b1iwLIMmRQ&mode=related&search=
http://www.youtube.com/watch?v=Ra4HWj1jrJA&mode=related&search=
Siunausta elämääsi, Pelle Hermanni !
ensimmäinen musiikkilinkki ei ole oikea. Olen pahoillani. Laitan tähän uuden linkin:
http://youtube.com/watch?v=eA4narr2wyE&feature=related
"Rakas taivaan Isä, rakkaan Poikasi Yeshuan nimessä pyydän: Ota armoihisi ja jodatukseesi tämäkin Pelle, sillä onhan Sinun sirkuksessasi edelleen tilaa kaikenlaisille persoonille, kun minutkin aikoinaan otit avosylin vastaan. Kiitos! Aamen." :D
Edelleenkin ihan vakavasti puhuen sinun kannattaa jo lopettaa omaan napaasi tuijottelu eli unohtaa itsesi ja alkaa katsella ympärillesi ja kysellä Herralta, että keitä kaikkia ja millä tavoin sinä voisit nyt ihan konkreettisesti auttaa?
Luemme yhdessä tähän opastukseksi kuuluisan Fransiscus Assisilaisen rukouksen:
"""
VAPAHTAJANI,
Tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne:
Missä on vihaa,
toisin rakkauden,
Missä loukkausta,
toisin anteeksiannon,
Missä epäsopua,
loisin yksimielisyyden,
Missä erehdystä,
osoittaisin totuuden,
Missä epäilystä,
auttaisin uskoon,
Missä epätoivoa,
nostaisin luottamuksen,
Missä pimeyttä,
loisin sinun valoasi,
Missä surua,
virittäisin ilon ja lohdutuksen,
Niin että oi Mestari,
en yrittäisi niin paljon:
Etsiä lohdutusta,
kuin lohduttaa muita,
Hakea ymmärtämystä,
kuin ymmärtää toisia,
Pyytää rakkautta,
kuin rakastaa muita,
Sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
Unohtaessaan antaa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.
""""
LOPUKSI VIELÄ RUKOILEMME YHDESSÄ:
Rakas Vapahtajamme: Auta myös meitä elämään tämän kauniin ohjeen mukaan. Aamen.
PS.
Jos koit tekstini puhutelleen sinua, niin meilaa mulle Profiilini alta löytyvään meiliosoitteeseen ja kerro missä asut ja millaista hengellistä työtä sinä HALUAISIT tehdä?
Joka päivä ja joka ilta ja yölle myöhään ovat suomenkieliset uskovat pitämässä kokouksia netissä ilmaisessa Paltalk järjestelmässä. Paltalk merkitsee Ystäväpuhe, ja pikaohjeet löytyvät tästä. Ihmisiä on parantunut ja tullut uskoon Paltalkissa.
http://www.jeesusonherra.se/paltalk1.htm
Uskovien yhteyttä omalta koneelta. Tietenkään se ei korvaa esim leivänmurtoa, ehtoollista. Mutta se on jotakin uskovien yhteyttä, sanan julistusta, chattia, rukouspalvelua. Paltalk ei ole mikään pilipalichatti, vaan kokousilla on vetäjänsä. Pyhän Hengen voitelu vaikuttaa kokousissa.
Otan otoksen tähän nyt mitä on meneillään.
Kello 11:30 suomen aikaa, sunnuntai iltana:
74 konetta/ihmistä on mukana
Jumalan ikuisen sanan totuus ja rukoushuone, nimisessä kokouksessa.
15 Konetta/ihmistä on mukana:
VIA DOLOROSA - huoneessa
5 konetta/ihmistä on mukana
Evankeliumi24H - huoneessa.
4 konetta/ihmistä on mukana
Jumalan sana on totuus huoneessa.
Näistä mikään ei ole meidän huone, joka ei ole juuri nyt auki. Paltalkin listalla näkyvät kulloinkin vain auki olevien huoneiden nimet.
Suomenkielisiä hengellisiä huoneita on muutama kymmenen.
Osanotto on ilmaista. TArvitaan vain kuulokkeet ja mikki, joka ei ole pakollinen. Tai sitten kaiuttimet tietokoneessa, että voi kuunnella.
Tästä mukaan:
http://www.jeesusonherra.se/paltalk1.htm
Ohjelma on englanninkielinen. Pitää vähän osata englantia että saa tehtyä lempinimen. Mutta jos et osaa, niin sinulla varmaan on lapsi, tai ystävä, joka osaa vähän englantia, ja niin pääset mukaan. Hän voi tehdä sinulle lempinimen paltalkiin, ja sen jälkeen osaatkin jo itse käyttää sitä.
No niin, tein internet sivun ääninäytteestä ja tämän illan yhdestä kokouksesta. ääninäyte on 15 minuuttia.
Ääninäyte kuvaruutukuvien kera
http://www.jeesusonherra.se/paltalk3.htm
Pelkkä ääni suoraan.
http://www.jeesusonherra.se/paltalk3_aani.mp3
Siunausta!
Hakemisto
http://www.jeesusonherra.se/
Jeesus sanoo olevansa hyvä paimen, joka ei kadota yhtään lammasta. Uskotaan siihen, että me tällaisetkin lampaat pysymme laumassa, vaikka olemmekin vähän syrjemmällä. Kyllä lauman koossa pysyminen on paimenen vastuulla.
Jos Jumala vaikuttaa ihmisessä tahtomisen ja tekemisen, miksi ei vaikutus ole kaikissa samanlainen, että oltaisiin ulospäin suuntautuvia ja rohkeita todistajia, jotka tekevät kaikenlaisia hyviä tekoja Pyhässä Hengessä?
Voit saada yhteyden muihin uskoviin esim. tämän keskustelupalstan avulla. Et siis olekaan täydellisessä umpiossa!
Kosketit sydäntäni vilpittömällä ja omakohtaisella kirjoituksellasi. Oletko ajatellut, että sinun tehtäväsi Jumalan valtakunnassa voisi olla vaikkapa juuri kirjoituksillasi herättää ja lohduttaa ihmisiä. Tällä tavalla voit tavoittaa suuren määrän lukijoita. Etkä suinkaan tuhlaa elämääsi. Et voi aavistaa, mitä tapahtumaketjuja kirjoituksesi voivat saada muissa aikaan, kunhat olet vilpitön ja rukoilet johdatusta työllesi. Siunausta Sinulle!
Kiitos. Sanat (jotka halusin kuulla?) osuivat maaliin kerta rytinällä. Talletan ne sydämeeni ja kaivan esille aina tarvittaessa. Eli viimeistään huomenna?
Kiitos muillekin vastaajille. Osoititte, että en ole yksin ongelmieni kanssa.