Suuri uhraus?

Niin eli nyt puhutaan uhrauksista ja mitkä uhraukset tosiaan ovat suuria ja mitkä pieniä. Kristityillähän on sellainen käsitys, että jeesuksen ja samalla myös jumalan uhraus olisi ollut jotenkin suuri kun jeesus kuoli ristillä, mutta oliko kuitenkaan näin?

Jeesushan tarinan mukaan sikisi pyhästä hengestä ja syntyi kuitenkin ihmisestä, joten hän oli täällä maan päällä vähintäänkin puolijumala. Jumalallista osaa puolustavat myös jeesuksen ihmeteot, joita ei olisi voinut toteuttaa pelkkä ihminen.

Jeesus sitten kuoli ristillä noin 30 vuotiaana elettyään esimerkillisen elämän. Samalla myös jumala menetti poikansa hetkeksi, kunnes jeesus ilmestyi taivaaseen. Oliko tämä nyt sitten suuri uhraus jumalalta tai jeesukselta?

Ei ollut. Jumala pystyisi luomaan itselleen halutessaan niin paljon poikia kuin vain haluaa, joten yhden uhraaminen ei tunnu missään. Jeesushan ei myöskään kuollut vaan pääsi taivaaseen jumalan vierelle, joten jeesuksen todellinen uhraus oli vain se, että hän eli täällä maailmassa normaalia lyhyemmän elämän ja koki normaalia brutaalimman kuoleman. Myöskään esimerkillisen elämän eläminen ei jeesukselle tuottanut suuria vaikeuksia, koska hän oli lähes jumala. Palkintona tästä jeesus kuitenkin sai miljardien ihmisten ihailun ja ikuisen elämän paratiisissa.

Uhraus oli siis sekä jumalalta että jeesukselta minimaalinen, koska kukaan ei edes oikeasti kuollut, joten miksi sitä pitää hehkuttaa?

**********

Entäpä hihhuli, joka elää askeettisen elämän, jotta pääsisi taivaaseen tai posauttaa itsensä bussissa päästäkseen taivaaseen naimaan neitsyitä ikuisesti? Heidänkään uhrauksensa eivät ole suuria, koska he tekevät uhrauksensa tietäen, että saavat äärettömän suuren palkinnon. He kärsivät täällä maailmassa lyhyen ihmis-iän tai tuhoavat elämänsä, saadakseen palkinnoksi ikuisen elämän paratiisissa, siispä uhraus on palkintoon verrattua mitätön.

Esimerkiksi kävisi vaikka tapaus, jossa joku kaveri ehdottaa sinulle, että jos heität ainoan eurosi kaivoon, niin hän antaa sinulle miljardi euroa tilalle. Eihän tällöinkään yhden euron uhraaminen ole mitään suureen palkintoon verrattuna.

**********

Nyt siis seuraakin asian pihvi. Entäpä sitten uskonnoton, joka kuolee roviolla aatteensa vuoksi? Hän kuolee tietäen, että kuoleman jälkeen ei ole enään mitään ja hänen ainoa elämänsä loppuu tähän. Kuitenkin hän valitsee kuoleman, koska hän haluaa, että tulevien sukupolvien ei tarvitsisi elää valheessa. Hän siis kuolee puhtaasti aatteensa vuoksi tietäen, että hän ei saa kuolemansa jälkeen mitään palkintoa, vaan palkinnon saavat hänen jälkeensä elävät ihmiset.

Tämä uhraus oli äärettömän suuri. Henkilö uhrasi kaiken mitä hänellä on, eli koko elämänsä tietäen, että siitä ei seuraa hänelle mitään palkintoa. Hän kuoli muiden vuoksi, eikä ollenkaan itsensä.

**********

Siispä tuli osoitettua, että uskonnoton pystyy aidosti hyvään tekoon kun taas uskovaisen tekojen takana saattaa olla pelkkä toivo myöhemmästä palkinnosta. Uskovaisen uhraukset ovat usein palkinnon tavoittelun vuoksi tehtyjä kun taas uskonnottomalle ei tämän elämän jälkeen ole palkintoja luvassa, joten hyvien tekojen on hänellä tultava suoraan sydämestä.
5127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kauan sitten:

>>

Äänestä

Kaikkine virheineen aika kivasti ajateltua.
Jeesus nyt kuitenkin oli ainoakainen poika. Siksi uhraus oli suurempi.

Lisäksi Jeesus vaelsi synnittömänä. Eli siksi Jeesus voi synneistä vapauttaa, koska hän on uhrattu ihmisenä synittömänä urrina ja kun uskoo häneen saa synnit anteeksi.
Vähän kuin jos joku voittaa polion hänen verestään saa seerumin jolla voittaa polion.

Jeesuksen veressä on voima voittaa synnit kohdaltasi.

Jeesuksen ristin kuolema oli hyvinkin kamala ja raaka. Siinä ei ollut vain fyysinen tuska läsnä vaan kaikkien ihmisten huolet murheet ja muut tuskat ja hylkäämiset.
Suuri on uskon salaisuus, mutta uskomalla pääset taivaaseen ja Jumalan tykö.
Älä liikoja järkeile sillä hyvät filosofiat sun muut edistää vaan turhaa mietiskelyä.
Usko Jeesukseen antaa elämän.

Äänestä
  • Jeesus on Jumaln poika John 3:18

    Aatami on Jumalan poika Luke 3:38

    Jumalan pojat ottivat ihmisten tyttäriä vaimoikseen Gen 6:2-4

    Saatana ja tämän kummppanit olivat Jumalan poikia Job 1:6

    Jumalan pojat olivat läsnä kun maailma luotiin Job 38:6

    Kristityt ovat Jumalan poikia John 1:12


    Jeesus teki syntiä:

    1. Mark. 7:27 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Anna ensin lasten tulla ravituiksi; sillä ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille".

    2. Mark 3:33 Hän vastasi heille ja sanoi: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?

    Äänestä

  • ajateltavissa että jumala kärsii? Kaikkivaltiaalta ja täydelliseltä ei voi puuttua mitään.Oletetaan että on kaksi jumalaa isä Jumala ja poika Jumala, siihenhän perustuu ajatus isän kärsimyksestä ainoan pojan takia -mikä aiheuttaa isäjumaluudelle väittämäsi kärsimyksen- sekö että nuorempia jumalia on vain yksi lähettäväksi outoon seremoniaan ihmiseksi jotenkin muuntautuneena vai mikä?

    Juutalaiset uskoivat että veressä on erityisiä voimia ja käyttivät siksi uhrattujen eläinten verta erityisissä puhdistusseremonioissa, siitä kristinusko on saanut ajatuksen verestä välttämättömänä puhdistuselementtinä. Kaikkivaltias olento jos sellainen olisi, ei voisi olla sidottu mihinkään, vereen, seremoniaan tai muuhun.
    Jeesuksen tuskaa painotetaan kovasti, onko tuskan määrä jotenkin oleellista vai halutaanko tehdä pesäero muihin roomalaisten ristiinnaulitsemiin tai miljooniin ja miljooniin muihin aikojen kuluessa vielä pahemmalla tavalla kuoliaaksi kidutettuihin? Nämä muut ihmispolot eivät voineet edes lohduttautua ajatuksella että kohta ovat jumalana taivaassa.

    Äänestä

on kristinuskon merkillisimpiä myyttejä.

Koska Jumala on kolmiyhteinen (1 1 1=1), niin Jeesus ei voi olla itsenäinen olento eikä siis Jumalan poikakaan. Toisaalta Jumalalla sanotaan Vanhassa testamentissa olevan koko liuta poikia. Ota siitä sitten selvää.

Jumala siis uhrasi itsensä??
Jumala ei kaikkivaltiaana voi kuolla tai tuntea tuskaa. Jumala tiesi, että pääsisi pois ristiltä silloin kuin haluaisi.

En näe tuossa mitään uhrausta.

Myytin Jeesuksen ristinkuolemasta voi käsittää vain sellainen, joka ei ajattele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosiuskovainen(tm) kirjoitti:

Niin eli nyt puhutaan uhrauksista ja mitkä uhraukset tosiaan ovat suuria ja mitkä pieniä. Kristityillähän on sellainen käsitys, että jeesuksen ja samalla myös jumalan uhraus olisi ollut jotenkin suuri kun jeesus kuoli ristillä, mutta oliko kuitenkaan näin?

Jeesushan tarinan mukaan sikisi pyhästä hengestä ja syntyi kuitenkin ihmisestä, joten hän oli täällä maan päällä vähintäänkin puolijumala. Jumalallista osaa puolustavat myös jeesuksen ihmeteot, joita ei olisi voinut toteuttaa pelkkä ihminen.

Jeesus sitten kuoli ristillä noin 30 vuotiaana elettyään esimerkillisen elämän. Samalla myös jumala menetti poikansa hetkeksi, kunnes jeesus ilmestyi taivaaseen. Oliko tämä nyt sitten suuri uhraus jumalalta tai jeesukselta?

Ei ollut. Jumala pystyisi luomaan itselleen halutessaan niin paljon poikia kuin vain haluaa, joten yhden uhraaminen ei tunnu missään. Jeesushan ei myöskään kuollut vaan pääsi taivaaseen jumalan vierelle, joten jeesuksen todellinen uhraus oli vain se, että hän eli täällä maailmassa normaalia lyhyemmän elämän ja koki normaalia brutaalimman kuoleman. Myöskään esimerkillisen elämän eläminen ei jeesukselle tuottanut suuria vaikeuksia, koska hän oli lähes jumala. Palkintona tästä jeesus kuitenkin sai miljardien ihmisten ihailun ja ikuisen elämän paratiisissa.

Uhraus oli siis sekä jumalalta että jeesukselta minimaalinen, koska kukaan ei edes oikeasti kuollut, joten miksi sitä pitää hehkuttaa?

**********

Entäpä hihhuli, joka elää askeettisen elämän, jotta pääsisi taivaaseen tai posauttaa itsensä bussissa päästäkseen taivaaseen naimaan neitsyitä ikuisesti? Heidänkään uhrauksensa eivät ole suuria, koska he tekevät uhrauksensa tietäen, että saavat äärettömän suuren palkinnon. He kärsivät täällä maailmassa lyhyen ihmis-iän tai tuhoavat elämänsä, saadakseen palkinnoksi ikuisen elämän paratiisissa, siispä uhraus on palkintoon verrattua mitätön.

Esimerkiksi kävisi vaikka tapaus, jossa joku kaveri ehdottaa sinulle, että jos heität ainoan eurosi kaivoon, niin hän antaa sinulle miljardi euroa tilalle. Eihän tällöinkään yhden euron uhraaminen ole mitään suureen palkintoon verrattuna.

**********

Nyt siis seuraakin asian pihvi. Entäpä sitten uskonnoton, joka kuolee roviolla aatteensa vuoksi? Hän kuolee tietäen, että kuoleman jälkeen ei ole enään mitään ja hänen ainoa elämänsä loppuu tähän. Kuitenkin hän valitsee kuoleman, koska hän haluaa, että tulevien sukupolvien ei tarvitsisi elää valheessa. Hän siis kuolee puhtaasti aatteensa vuoksi tietäen, että hän ei saa kuolemansa jälkeen mitään palkintoa, vaan palkinnon saavat hänen jälkeensä elävät ihmiset.

Tämä uhraus oli äärettömän suuri. Henkilö uhrasi kaiken mitä hänellä on, eli koko elämänsä tietäen, että siitä ei seuraa hänelle mitään palkintoa. Hän kuoli muiden vuoksi, eikä ollenkaan itsensä.

**********

Siispä tuli osoitettua, että uskonnoton pystyy aidosti hyvään tekoon kun taas uskovaisen tekojen takana saattaa olla pelkkä toivo myöhemmästä palkinnosta. Uskovaisen uhraukset ovat usein palkinnon tavoittelun vuoksi tehtyjä kun taas uskonnottomalle ei tämän elämän jälkeen ole palkintoja luvassa, joten hyvien tekojen on hänellä tultava suoraan sydämestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu