Eläke

Eläketurvakeskus
Lehdistötiedote 14.01.2005
Uusi ikäluokka osa-aikaeläkeikään

Osa-aikaeläkkeelle pääsee tänä vuonna uusi 58-vuotiaiden ikäluokka eli vuonna 1947 syntyneet. Uusia ikäluokkia ei ole lähtenyt osa-aikaeläkkeelle kahteen vuoteen siksi, että vuonna 1946 syntyneet pääsivät osa-aikaeläkkeelle jo 56-vuotiaina. Työelämässä on vuonna 1947 syntyneitä vielä noin 50 000 henkilöä.
Vuonna 1947 ja sen jälkeen syntyneet seuraavat eläkeuudistusta

Vuonna 1947 tai myöhemmin syntyneiden osa-aikaeläkeläisten työnteko kartuttaa eläkettä samoilla kertoimilla kuin kokopäivätyö. Karttumat muuttuivat vuoden 2005 eläkeuudistuksen yhteydessä. Osa-aikatyön palkasta karttuu eläkettä 1,9 prosenttia vuodessa 63-vuotiaaksi saakka. Tämän jälkeen työnteko kartuttaa eläkettä 4,5 prosenttia vuodessa. Ansion alenemasta karttuu eläkettä näillä osa-aikaeläkeläisillä 0,75 prosenttia vuotta kohti. Ansion alenemaksi sanotaan kokoaikatyön ja osa-aikatyön palkan erotusta.

Työeläkeuudistuksen mukanaan tuoma joustava eläkeikä koskee myös vuonna 1947 ja sen jälkeen syntyneitä osa-aikaeläkeläisiä. He voivat jäädä eläkkeelle 63-68 –vuotiaina.
Joustava eläkeikä myös 1946 ja sitä ennen syntyneille

Vuonna 1946 tai sitä ennen syntyneille osa-aikaeläkkeen ehdot pysyvät eläkeuudistuksesta huolimatta valtaosin entisenlaisina. Poikkeuksena kuitenkin on, että myös heidän on mahdollista jäädä muiden tavoin vanhuuseläkkeelle 63-vuotiaana.

Vuonna 1946 tai aiemmin syntyneillä eläkkeen karttuminen on vanhojen säännösten mukaista. Heillä eläkettä karttuu osa-aikatyöstä 1,5 prosenttia vuodessa 60-vuotiaaksi saakka ja ikävälillä 60-65 vuotta 2,5 prosenttia vuodessa. Ansion alenemasta näillä osa-aikaeläkeläisillä karttuu eläkettä 1,5 prosenttia vuodessa.
Työn jatkuminen välttämätöntä

Työn jatkuminen on välttämätön edellytys osa-aikaeläkkeen saamiselle. Työajan tulee yksityisellä sektorilla olla vähintään 16 ja enintään 28 tuntia viikossa. Osa-aikaeläkeläisen tulot ovat 35-70 prosenttia kokoaikatyön ansioista.

Työntekijä ja työnantaja voivat yhdessä järjestellä osa-aikatyön ja eläkkeellä oloajan monella tavalla. Työntekijä voi jatkaa nykyistä työtään osa-aikaisesti tai hakea uuden työn eläkkeen rinnalle.

Yksityiseltä sektorilta osa-aikaeläkkeelle hakeutuvalta edellytetään, että hän on ollut vähintään vuoden kokoaikatyössä viimeisen puolentoista vuoden aikana. Lisäksi hakijan on pitänyt olla yhdessä tai useammassa työeläkettä kartuttavassa työsuhteessa tai yrittäjänä vähintään viisi vuotta viimeisten viidentoista vuoden aikana.

15.01.2005
JA LISÄÄ TIETOA:

http://www.tyoelake.fi/Page.aspx?Section=39133&Item=21473

http://www.elake-fennia.fi/Page.aspx?DocumentId=7767&SectionId=7793

http://www1.vaasa.fi/henkilostopalvelut/loader.asp?url=palvelussuhde/palvelussuhdeasiat/elakeasiat.html

http://tyoelakelakipalvelu.etk.fi/fi/soveltamisohje/?asiakirjanumero=7674&_navi=ohjeisto&_avaa_koko_ohjeisto=7674

www.vael.fi/public/download.aspx?ID=70147&GUID={25B9702F-50E7-4A3A-9DA0-42C57EF0FBA0}

http://www.stat.fi/tup/suomi90/joulukuu.html

http://www.varma.fi/Varma/fi-FI/Left/Elakkeet/Elakkeella/Ansiotyo.htm

ETTÄ JOS TUTKITAAN ENESIN, ONN NIIN NOLOO KUN EI TIEDÄ EDES MITÄ VASTUSTAA JA MIKSI!
?? jotain porvariprovokaatiota??
5399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • http://www.tyoelake.fi/

    Valtaosaan jo työkyvyttömyyseläkkeellä olevista elinaikakerroin ei vaikuta mitenkään, koska he ovat jääneet eläkkeelle ennen vuoden 2005 työeläkeuudistusta.

    Äänestä

  • äh?äh?

    Äänestä

  • yrittääkään lietsoa. kirjoitti:

    http://www.tyoelake.fi/

    Valtaosaan jo työkyvyttömyyseläkkeellä olevista elinaikakerroin ei vaikuta mitenkään, koska he ovat jääneet eläkkeelle ennen vuoden 2005 työeläkeuudistusta.

    Toi juttu on täyttä ihmisten naruttamista !!!!

    Sillä vuonna 1948 ja sen jälkeen syntyneitähän siirtyy kaiken aikaa lisää työkyvyttömyyseläkkeelle, eihän kukaan pysty etukäteen sanomaan kuinka monta tällä hetkellä työssä olevaa -48 ja sen jälkeen syntynyttä ihmistä jää ennen varsinaista eläkeikää työkyvyttömyys- tai osa-aikaeläkkeelle ! Kyseessä kun on vielä ns. suuret ikäluokat, niin takuulla sairastuneiden ihmisten määrä vain lisääntyy.

    Jokaista -48 ja sen jälkeen syntynyttä, jo työkyttömyyseläkkeellä olevaa, sekä sille jäävää, tullaan rokottamaan kun hän siirtyy vahuuseläkkeelle, samoin tulee käymään osa-aikaeläkkeellä oleville henkilöille.

    Eli kaikki saavat kärsiä nahoissaan, ketkä ovat jääneet tai jäävät työkyvyttömyys- tai osa-aikaeläkkeelle vuonna 2006 tai sen jälkeen.

    Mikä tarkoittanee sitä, että jos olet niin sairas, ettet pysty jatkamaan työelämässä, niin joudut kärsimään siitä jatkossakin.
    Sairaalla eläkeläisellä kun on huomattavasti enemmän niitä menojakin kuin terveenä eläkkeelle jäävällä, esim. lääkäri- ja lääkemenot voivat olla melkoisia. Hänelle ei myöskään ole sitä eläkekertymää ehtinyt tulemaan välttämättä kovinkaan paljoa, koska on joutunut jäämään ennenaikaisesti eläkkeelle sairastuessaan.

    Tästä ei voi muuta päätellä, kuin että päättäjät ovat sitä mieltä, että sairaat vanhat ihmiset joutaa kuolla, sillä eihän heillä enää ole varaa itseään hoitaa, kun se pieni eläke entisestään kavennetaan.

    Tässäkin lakiuudistuksessa laitetaan vanhat sairaat ihmiset maksumiehiksi, mikä on todella pöyristyttävää.

    Allekirjoita sinäkin adressi:

    http://www.adressit.com/elinaikakerroin

    Äänestä

  • ??????????? kirjoitti:

    Kannattaa nuoremmankin henkilön laittaa adressiin nimensä, sillä asia voi koskea myös sinua tai läheisiäsi, sillä eihän koskaan voi etukäteen tietää jos vaikka sairaus tulee omalle kohdalle ja joutuu pakosta jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Pitää muistaa, että asia koskee kaikkia -48 ja sen jälkeen syntyneitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kutistuu kirjoitti:

Eläketurvakeskus
Lehdistötiedote 14.01.2005
Uusi ikäluokka osa-aikaeläkeikään

Osa-aikaeläkkeelle pääsee tänä vuonna uusi 58-vuotiaiden ikäluokka eli vuonna 1947 syntyneet. Uusia ikäluokkia ei ole lähtenyt osa-aikaeläkkeelle kahteen vuoteen siksi, että vuonna 1946 syntyneet pääsivät osa-aikaeläkkeelle jo 56-vuotiaina. Työelämässä on vuonna 1947 syntyneitä vielä noin 50 000 henkilöä.
Vuonna 1947 ja sen jälkeen syntyneet seuraavat eläkeuudistusta

Vuonna 1947 tai myöhemmin syntyneiden osa-aikaeläkeläisten työnteko kartuttaa eläkettä samoilla kertoimilla kuin kokopäivätyö. Karttumat muuttuivat vuoden 2005 eläkeuudistuksen yhteydessä. Osa-aikatyön palkasta karttuu eläkettä 1,9 prosenttia vuodessa 63-vuotiaaksi saakka. Tämän jälkeen työnteko kartuttaa eläkettä 4,5 prosenttia vuodessa. Ansion alenemasta karttuu eläkettä näillä osa-aikaeläkeläisillä 0,75 prosenttia vuotta kohti. Ansion alenemaksi sanotaan kokoaikatyön ja osa-aikatyön palkan erotusta.

Työeläkeuudistuksen mukanaan tuoma joustava eläkeikä koskee myös vuonna 1947 ja sen jälkeen syntyneitä osa-aikaeläkeläisiä. He voivat jäädä eläkkeelle 63-68 –vuotiaina.
Joustava eläkeikä myös 1946 ja sitä ennen syntyneille

Vuonna 1946 tai sitä ennen syntyneille osa-aikaeläkkeen ehdot pysyvät eläkeuudistuksesta huolimatta valtaosin entisenlaisina. Poikkeuksena kuitenkin on, että myös heidän on mahdollista jäädä muiden tavoin vanhuuseläkkeelle 63-vuotiaana.

Vuonna 1946 tai aiemmin syntyneillä eläkkeen karttuminen on vanhojen säännösten mukaista. Heillä eläkettä karttuu osa-aikatyöstä 1,5 prosenttia vuodessa 60-vuotiaaksi saakka ja ikävälillä 60-65 vuotta 2,5 prosenttia vuodessa. Ansion alenemasta näillä osa-aikaeläkeläisillä karttuu eläkettä 1,5 prosenttia vuodessa.
Työn jatkuminen välttämätöntä

Työn jatkuminen on välttämätön edellytys osa-aikaeläkkeen saamiselle. Työajan tulee yksityisellä sektorilla olla vähintään 16 ja enintään 28 tuntia viikossa. Osa-aikaeläkeläisen tulot ovat 35-70 prosenttia kokoaikatyön ansioista.

Työntekijä ja työnantaja voivat yhdessä järjestellä osa-aikatyön ja eläkkeellä oloajan monella tavalla. Työntekijä voi jatkaa nykyistä työtään osa-aikaisesti tai hakea uuden työn eläkkeen rinnalle.

Yksityiseltä sektorilta osa-aikaeläkkeelle hakeutuvalta edellytetään, että hän on ollut vähintään vuoden kokoaikatyössä viimeisen puolentoista vuoden aikana. Lisäksi hakijan on pitänyt olla yhdessä tai useammassa työeläkettä kartuttavassa työsuhteessa tai yrittäjänä vähintään viisi vuotta viimeisten viidentoista vuoden aikana.

15.01.2005
JA LISÄÄ TIETOA:

http://www.tyoelake.fi/Page.aspx?Section=39133&Item=21473

http://www.elake-fennia.fi/Page.aspx?DocumentId=7767&SectionId=7793

http://www1.vaasa.fi/henkilostopalvelut/loader.asp?url=palvelussuhde/palvelussuhdeasiat/elakeasiat.html

http://tyoelakelakipalvelu.etk.fi/fi/soveltamisohje/?asiakirjanumero=7674&_navi=ohjeisto&_avaa_koko_ohjeisto=7674

www.vael.fi/public/download.aspx?ID=70147&GUID={25B9702F-50E7-4A3A-9DA0-42C57EF0FBA0}

http://www.stat.fi/tup/suomi90/joulukuu.html

http://www.varma.fi/Varma/fi-FI/Left/Elakkeet/Elakkeella/Ansiotyo.htm

ETTÄ JOS TUTKITAAN ENESIN, ONN NIIN NOLOO KUN EI TIEDÄ EDES MITÄ VASTUSTAA JA MIKSI!
?? jotain porvariprovokaatiota??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu