PALESTIINALAISVALTIO ON JO OLEMASSA: JORDANIA
Israelin maalle isketään helvettiä kuvaava Palestiinan valtio, jotta helvetti maan päälle tulee. Mutta yhdessä tuhansien Israelin juutalaisten kanssa meidän sopii muistuttaa, että palestiinalaisvaltio alkuperäisellä Israelille luvatulla maalla on jo nyt ja se on Jordania! Kansainliitto vuonna 1922 aikaansai Englannin erottamaan 77% Israelin alueesta arabimuslimeille, koko Jordanjoen itäpuolisen laajan alueen arabivaltioksi nimeltä Transjordania, vuodesta 1946 lähtien Jordania. Sitten aselepolinjojen muotouduttua vuonna 1949 Jordania liitti Länsirannan ja Itä-Jerusalemin alueeseensa. Palestiinalaisvaltio on siis käytännössä jo olemassa ja se on Jordania, jossa väestö on samaa arabikansaa kuin ns. "palestiinalaiset", siis Israelia vastaan käymässä hyökkäyssodassa pakolaisiksi joutuneita arabeja, joita arabivaltiot eivät suostu asuttamaan.
TROIJAN HEVONEN
Troijan hevonen tuo nykynuorille mielikuvan tietokoneviruksesta, mutta vanhemmalla ajalla tarun puuhevosesta, jonka avulla kreikkalaiset valtasivat Troijan. Muutama mies oli kätketty puuhevoseen ja kun se kuljetettiin Troijaan sisään, nämä avasivat kaupungin portit koko sotaväelle. Viattomalta näyttävä kavaluuden periaate, jonka Jasser Arafatin joukko on omaksunut. Suurta huijausta, toinenkin palestiinalaisvaltio alueelle, mutta Troijan hevonen ollakseen tietenkin Israelin nykyisen alueen sisälle. Sitten aloitetaan arabimaiden hyökkäys tavoitteena se mikä Arafatilla on puseronsa hihamerkissäkin: Israelin valtio kokonaan Palestiinan valtioksi.
http://216.239.33.100/search?q=cache:y4yGoRFtBaoJ:www.netreach.net/~zoa/newsLinks/shockers/m96.htm Trojan horse%27%27 Faisal Husseini &hl=fi&ie=UTF-8
Linkin sivulla tarina alkaa vuodesta 1970, jolloin Arafat sanoi, että tavoitteensa on Israelin loppu, eikä siinä tehdä kompromisseja. Jatkuu puheellaan 1980, että rauha heille tarkoittaa samaa kuin Israelin tuhoaminen.
Palestiina-valtio Troijan hevosena on jälleen ollut maailman uutisissa. Senkin termin ensinnä julkisuuteen toi PLO:n oma mies, Faisal Husseini. Troijan hevosta alettiin työntää Oslon sopimuksen aikaan 1993, jolloin alkoi myös ennaltatiedetysti Daniel 9:27. Voidaan siis sanoa, että Troijan hevonen oli pikkutarkasti tunnettu jo Danielilta 2600 vuotta sitten. HV
Jutut ovat täältä: http://go.to/veijonen/
PS: Sivuilla on todella paljon luettavaa, joten kun olet viikon pari lukenut noita sivuja, niin tiedät jo jotain historiasta ja tulevaisuudestakin, suosittelen kaikille. :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.