ihana katsoa kauniita nuoria ihmisiä kauniissa puvuissaan.
toivottavasti tästä tulee perinne jatkossakin
toivottavasti tästä tulee perinne jatkossakin
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tämä se juttu. Eikö Wanhantanssit ollut jotakin aivan muuta? Koko homma on ryöstäytynyt käsistä. Eihän tämä ole se "juttu"
Lukiolaisten juhlat ovat kyllä vanha perinne, mutta se aika jolloin ylioppilas oli valmistuessaan pätevä mihin vain, on jo mennyt 30 vuotta sitten.
Lukio on nykyaikana vain lastentarha tai esikoulu, jonka jälkeen lähdetään oikeasti opiskelemaan. Siksi mielestäni gradujuhlat tai vastaavat päättötyön hyväksymisjuhlat voisivat olla lehdissä abien sekoilujen sijaan.
Tai sitten lehdissä voisi olla uutisia, kuinka lukion ja yliopiston käynyt on _lopulta_ saanut koulutustaan vastaavaa työtä! Tämä se on oikea juhlan aihe nykypäivänä!
Oli juttu miten vain mutta tosi kaunista katseltavaa. Videoin kari vuotta sitten tyttären tanssit ja silloin tällöin voi vieläkin katsella.