Miksi meistä ihmisistä monet muistavat

Erittäin tarkasti edelliset elämänsä vaiheet? Olen tutkinut asiaa ja olen havainnut näillä tapahtumilla olevan erittäin luotettavaa aineistoa. Kristinuskossakin uskottiin alkuvuosina tähän ilmiöön, Kunnes kirkollis kokoukset mitätöivät todellisen totuuden tästä asiasta. Kristin usko sekoilee monessa asiassa? Siksi sen takia on vaikea uskoa kirkollis kokousten päätöksiin, silloin kun on kyseessä totuus. Maailmalla on laajalti kerottuja kokemuksia, Joita on sattunut ja ne on todistettu oikeiden todisteiden kanssa. Tunnen luotettavia henkilöitä, Joiden entisen elämän kaari on todistettu aivan oikeaksi. Kristin-uskossa kielletään mahdollisuus ihmiselämän jatkuvuuteen toisena ihmisenä. Sitä minä vain en käsitä miksi toisilta on pyyhitty pois muisti entisitä elämän kaaristaan. Entisen elämän muistaminen on kuulema Saatanan petos. Minä uskon Tämän Re-carnaation olevan totuuspohjaista. Meillä on tarpeeksi todisteita tämän asian puolesta! Vastustajat ovat yleensä yksinkertaisia harhaan johdettavia henkilöitä:
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Muistaja " kirjoitti:

Erittäin tarkasti edelliset elämänsä vaiheet? Olen tutkinut asiaa ja olen havainnut näillä tapahtumilla olevan erittäin luotettavaa aineistoa. Kristinuskossakin uskottiin alkuvuosina tähän ilmiöön, Kunnes kirkollis kokoukset mitätöivät todellisen totuuden tästä asiasta. Kristin usko sekoilee monessa asiassa? Siksi sen takia on vaikea uskoa kirkollis kokousten päätöksiin, silloin kun on kyseessä totuus. Maailmalla on laajalti kerottuja kokemuksia, Joita on sattunut ja ne on todistettu oikeiden todisteiden kanssa. Tunnen luotettavia henkilöitä, Joiden entisen elämän kaari on todistettu aivan oikeaksi. Kristin-uskossa kielletään mahdollisuus ihmiselämän jatkuvuuteen toisena ihmisenä. Sitä minä vain en käsitä miksi toisilta on pyyhitty pois muisti entisitä elämän kaaristaan. Entisen elämän muistaminen on kuulema Saatanan petos. Minä uskon Tämän Re-carnaation olevan totuuspohjaista. Meillä on tarpeeksi todisteita tämän asian puolesta! Vastustajat ovat yleensä yksinkertaisia harhaan johdettavia henkilöitä:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu