Miksi kolme-enkeliä on SUOSITUIN ?

Kukaan ei näköjään vedä vertoja kolmen-enkelin
suosiolle tällä palstalla.
Onko kyse enkelien
palvonnasta vaiko puhtaasta evankeliumista?
Sitä pitää miettiä.

Mutta jotain vinkkejä ehkä löytyy Sanastakin.

Kolossalaiskirje 2:13-23
13
Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
14
ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.

15
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
16
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17
jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.

18
Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19
eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20
Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:

21
"Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22
-sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi

Mieluummin Kristuksen palvontaa kuin enkelien:

Hepr. 1:4
Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi. [Fil. 2:9]

Hepr. 2:5
Tulevaa maailmaa, sitä josta nyt puhumme, Jumala ei ole alistanut enkelien hallittavaksi.

Rakkaudesta Totuuteen

20

329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemusta on

      Kolmen enkelin sanoma kuuluu enkeleille,
      Meille Jeesus antoi lähetyskäskyn JULISTAA EVANKRLIUMIA.

      Eikä meidän tule tietää määräaikoja

      • Mainostatte tosiaankin sitä, että olette ainoa oikea
        kolmen enkelin sanoman sanansaattaja. Mutta olen
        toistuvasti täällä huomauttanut, että miksi sitten
        koetatte salata sen kolmannen enkelin sanoman.

        Ilm 14:9-11
        9
        Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, [Ilm. 13:16,17]
        10
        joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan.
        Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä.
        [Jes. 51:17; Jer. 25:15; Hes. 23:33 | 1. Moos. 19:24]
        11
        Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti.
        Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen. [1. Moos. 19:28; Jes. 34:10].

        Jokaiselle itsenäisesti punnittavaksi uudelleen
        myös 1. ja 2. enkelin sanomat:
        Onko oppi sapattisinetistä todella yhtä kuin
        evankeliumi, jota tulee julistaa kaikessa Maassa
        "ja sitten tulee loppu"?

        se kolmas, unohdettu enkeli

    • Sika säkissä

      Varmasti montakin syytä siihen että kolme-enkeliä
      näyttäisi olevan luetuin.
      Hän ei vastaa ristiriidoistaan eikä harmittaivaisiin
      kysymyksiin. Lukijan täytyy vain joko uskoa häneen
      tai sitten ei.
      Useimmat varmaankin toivovat klikatessaan viestiä,
      että hän viimeinkin vastaisi edes jotain.
      Sitten vain toteavat, että ei ja etsivät totuutta
      toisaalta.

      EGW-oppiahan ei saa arvostella, joten kolme-enkeliä
      lainkuuliaisena ei ala selvittämään sitä lainkaan.

      • Mikä voide auttaisi?

        2. Tim. 4:3
        Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia.

        Yllätys, yllätys -- s i l m ä v o i d e auttaa!

        Joh.Ilm 3:18

        Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

        KULTAA

        Kruunaan Jeesuksen kuninkaakseni:

        Ilm. 14:14
        Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi.

        Anon lahjaa Herraltani; lahjavanhurskauden pellavapukua poelastuksen sinetiksi.

        Ilm 19:14

        Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen

        Minä näen alastomuuteni

    • alex-kasi

      hänen sanomansa on selvää tekstiä.

      Kolme enkeliä ei haikaile vaan selittää kantansa ja ei paljon välitä jos joku on samaa tai eri mieltä. Oikeastaan niinhän evankeliumia pitäisikin levittää - sanoa sanottavansa ja kuulijan osalle jää jos ottaa vastaan kokonaan osittain tai ei ollenkaan.

      Se tyyli passaa minustakin parhaiten keskustelupalstalle, muiden jatkuva parjaaminen ei oikein jaksa ketään kiinnostaa pitkän päälle.

      • Noin se aleks-kasi sitten antaa täyden siunauksen kolmen enkelin harjottamalle julistukselle. Sekin nyt sitten tiedetään. kolmen enkelin julistuksen ohella.

        Puutut heti jos joku esittää kritiikkiä adventtikirkon ellenististä sanomaa kohtaan. Mutta puolustat heitä, jotka laskevat myötämäkeen adventistisanoman mustilla jäillä.

        Mielestäni olet kirjoitustesi pohjalta täysi 100% adventisti. Mutta et vain jostain syystä sitä tunnusta. Miksihän et? Kaapissa ei ole kiva olla kovin pitkään.

      • alex-kasi
        Utulila kirjoitti:

        Noin se aleks-kasi sitten antaa täyden siunauksen kolmen enkelin harjottamalle julistukselle. Sekin nyt sitten tiedetään. kolmen enkelin julistuksen ohella.

        Ensiksikin: En ole adventisti.
        Toiseksi: Oletko olevinasi parempi kuin muut, kuin esimerkiksi kolme-enkeliä?

        Minä puhun yleensä omasta uskostani.
        Eikö se muka riitä?? Olen sitä mieltä sen pitäisi riittää, eikös täällä ollakaan vaihtamassa mielipiteitä? Mielestäni on aivan järjetöntä haukkua ihmisiä (ja sitäpaitsi Raamatun vastaista) on eri asia jos sanoo jotain esimerkiksi uskonsuunnasta. Se olisi jopa kiinnostavaa, mutta täällä ei paljon keskustella useimmiten vain riidellään mikä on valitettavaa. Ettekö te pysty puhumaan vain adventismista, vai miksi ihmeessä koko ajan kaikki keskustelu typpaa kääntymään adventisteihin?

      • alex-kasi kirjoitti:

        Eipäs ole sinullakaan kovin rakkaudellinen sävy. Itse olet haukkumassa mielinmäärin tiettyjä henkilöitä, etkä edes itse huomaa sitä. Vaan syytät ja toitotat harhaoppiseksi kaikkea mikä vähänkään ei sinulle sovi. Kuvitteletko olevasi jotenkin muitten yläpuolella antaessasi arvioita?

      • kerro...
        alex-kasi kirjoitti:

        Voisitko valaista, miten täällä pitäisi keskustella? Jos minä esitän oman mielipiteeni, niin vastaukset ovat tätä luokkaa

        mielipiteesi
        Kirjoittanut: yhdentekevää 17.2.2008 klo 11.05
        jos ette usko, mitä adventtikirkko opettaa, niin menkää muualle.

        uskova_1 on pilannut tämän palstan jatkuvilla adventistien parjaamisillaan (*ja väittää että on saanut "tehtävän" tehdä niin??? ja AVKn kirjoitukset eivät ole kaukana hänestä, niidenkin tarkoitus on useimmiten vain adventistien haukkuminen ja nolaaminen - jos sen sanominen on mielestäsi rakkaudettomuutta niin sitten on, mutta minusta ei ole?

        Kuinka voi olla mahdollista että joku voi puhua samoista asioista vuosikausia???? kuten uskova_1.

        AVKn on tosin vedonnut Raamattuun useammin kuin Riitta (joka vetoaa enimmäkseen Elleniin vaikkakin negatiivisessa mielessä).

        Ajattelehan hetki - uskova_1 sanoo ihmisille (joita ei edes tunne) että he eivät ole uskossa, että he eivät luota Jumalaan, että he eivät pääse Jumalan valtakuntaan ja niin edelleen loputtomiin..

        tai kun uskova_1 yksi (ja AVK) selittävät ihmisille jotka eivät usko "ikuisen piinan harhaan" (joksi minä sitä kutsun) että he pelkäävät?? sitä ... tai muuta täysin älytöntä ..

        ja jos sellaiseen vastaa niin on "rakkaudeton"..?? anna mun taas kaikki kestää :)..

        Ajattele ja huomioi (mihin sitten uskotkin):

        HUOMIOI se VALTAVA ERO mikä on niillä kahdella Jumalan kuvalla:
        - Toinen kiduttaa itse luomaansa elämää IKUISESTI
        - Toinen yrtittää neuvoa ihmistä elämään vievälle tielle jotta ihminen saisi (voisi) elää .

        ERO on todella valtava - omasta mielestäni ei ole sama minkälaiseen Jumalaan uskoo ja ”ikuisen piinan” opettaminen on mielestäni väärin.

        Tai kun puhutaan Jumalan laista –
        Ihmettelen miksi ei siitä voi keskustella VAKAVASTI edes jonkun kerran.
        Joka kerta kun siitä yrittää keskustella ja kun ei enää "lain poistajien argumentit riitä" aletaan syyttelemään asioista joihin ei kukaan ole edes syyllistynyt??? Miksi??? sanohan se.

        En ole adventisti mutta en sen tähden ole myökään valmis haukkumaan ihmisiä, vaikka heidän uskoonsa sisältyisikin asioita joihin en itse oikein voi uskoa mutta uskova_1 on ja on jo ollut kauan asiaton ja valheellinen muiden syyttämisissään ja sen sanominen ei ole adventismia.

        Todellinen usko on samaa kuin todellisuus. Jos tekee väärin – silloin tekee väärin vaikka kuinka sanoisi tekevänsä oikein - TODELLINEN usko on jokaisen oman sydämmen TODELLINEN tila - se mikä ihmisellä on Jumalan edessä.

        Kukaan ei pääse sitä pakoon haukkumalla muita.
        Ihmisen usko ei ole ikäänkuin poliittinen puolue johon liitytään ja jossa toimitaan jonkun ohjelman mukaan - jos nyt tajuat mitä tarkoitan? Vaan jokainen seisoo ITSE Jumalan edessä halusi sitä sitten tai ei ja siinä ei minkään kirkon oppi auta - vain oma TODELLINEN sydämmen tila Jumalan edessä. Vain oma usko Jumalan pelastukseen juuri sellaisena kuin sen uskoo - ihmisen usko on se todellisuus missä ihminen elää neikä mikään teoria.

        Jos muiden jatkuva haukkuminen on jonkun todellisuus on oma ema elämä pahasti ojassa.

        Se että joku ei ole adventisti ei tarkoita, että hänen välttämättä tarvitsee haukkua heitä tai liittyä heidän oppejaan vääristelevien joukkoon.
        Päinvastoin, koska täällä ei muuta tehdäkään kuin parjataan, mustataan, vääristellään ja jopa kirjoitellaan adventistien nimissä typeryyksiä ja valheita heistä – on mahdottomuus että minä yhtyisin näihin parjaajiin – silloinhan olisin kuin he, samanlainen ihmisten haukkuja, saisin päälleni kaikkien valheelliset kirjoitukset jos puolustelisin heitä!! USH!! Se pysyköön minusta kaukana - mutta se ei tee minusta adventistia.

        En usko että olet kovin kiinnostunut minun uskostani - olet vain kiinnostunut adventistien ja adventismin alas painamisesta - mutta varo - olet huonossa seurassa.

      • alex-kasi
        kerro... kirjoitti:

        Voisitko valaista, miten täällä pitäisi keskustella? Jos minä esitän oman mielipiteeni, niin vastaukset ovat tätä luokkaa

        mielipiteesi
        Kirjoittanut: yhdentekevää 17.2.2008 klo 11.05
        jos ette usko, mitä adventtikirkko opettaa, niin menkää muualle.

        siitä mitä itse tekee - se kuitenkaan kelpaa Jumalalle (ja tuskin itsellekään).

        Ehdotan että keskustelut adventisteista jätetään ja aletaan sen sijaan keskustelemaan adventismista. Mieluiten ilman että sitä vääristellään tai ei kuunnella mitä adventisateilla itsellään on uskostaan sanomista.

        Aivan liian usein on niin, että täällä kirjoitellaan väärin heidän uskostaan, sitä vääristellään jopa tahallisesti.
        Miksiköhän? eikö asiallinen reilu keskustelu riitä kertomaan A-kirkon puutteista. Ei ole mikään puolustus kenellekään sanoa että olen hankala ja puhun lapsellisia koska adventistit ovat niin huonoja. Sellainen argumentti sopii hiekkalaatikkoon paremmin kuin aikuisten keskusteluun - eikö vain. Mielestäni on typerää syyttää yksittäisiä ihmisiä (adventisti tai ei) netissä asioista joita joku muu on tehnyt tai kirjoittanut joskus jossain.

        Jos on niin että vastaukset ovat "tätä luokkaa" niin ehkä voit auttaa asiaa ajattelemalla mitenkä itse kirjoitat..

      • keksit?

        Onko se jonkun syyttämistä, jos kertoo omasta uskostaan?

        No jos katselet uskova1, eki jpp3 ja kantolan jne. viimeaikaisia keskusteluja noista seminaarivihkoista tuotuja asioita. Ei todellakaan voi sanoa olevan vääristelystä kysymys. Vaan on kriittistä keskustelua adventismin opetusvihkosista. Eräät vain ei kestä, jos tulee kritiikkiä itse adventismia kohtaan. Ja tähän sinäkin toistuvasti alennut.
        Minusta vaikuttaa, että et suvaitse minkäänlaista keskustelua joka kohdistuu adventismia kohtaan.

      • uusi juutalainen
        Utulila kirjoitti:

        Noin se aleks-kasi sitten antaa täyden siunauksen kolmen enkelin harjottamalle julistukselle. Sekin nyt sitten tiedetään. kolmen enkelin julistuksen ohella.

        Puutut heti jos joku esittää kritiikkiä adventtikirkon ellenististä sanomaa kohtaan. Mutta puolustat heitä, jotka laskevat myötämäkeen adventistisanoman mustilla jäillä.

        Mielestäni olet kirjoitustesi pohjalta täysi 100% adventisti. Mutta et vain jostain syystä sitä tunnusta. Miksihän et? Kaapissa ei ole kiva olla kovin pitkään.

        Siksi hän lienee sala-advaari.
        Adventistithan sanovat olevansa uusi juutalaissuku.
        Ja alex-kasi on tunnetusti antisemitisti.
        Tämän vuoksi hän teeskentelee luterilaista.

      • alex-kasi
        uusi juutalainen kirjoitti:

        Siksi hän lienee sala-advaari.
        Adventistithan sanovat olevansa uusi juutalaissuku.
        Ja alex-kasi on tunnetusti antisemitisti.
        Tämän vuoksi hän teeskentelee luterilaista.

        Ensiksikin uskoisin, että minulla on useampia juutalaisia tuttavia kuin sinulla, joten älä viitsi tulla sen antisemitismisi kanssa.

        Ja käsite sala-adventisti on niin takaperoinen kuin vain voi olla - ei adventismistikaan suvaitse sala-adventismia. Jos tarkoitat että minun pitäisi ruveta tavallasi ihmisten syyttelijäksi niin sitä saat kyllä odottaa.

        En viitsi edes kirjoittaa minkä arvoiseksi katsoin nuo väärät syytöksesi - toivotaan vain että tulet joskus parempiin ajatuksiin.

      • alex-kasi
        Utulila kirjoitti:

        No jos katselet uskova1, eki jpp3 ja kantolan jne. viimeaikaisia keskusteluja noista seminaarivihkoista tuotuja asioita. Ei todellakaan voi sanoa olevan vääristelystä kysymys. Vaan on kriittistä keskustelua adventismin opetusvihkosista. Eräät vain ei kestä, jos tulee kritiikkiä itse adventismia kohtaan. Ja tähän sinäkin toistuvasti alennut.
        Minusta vaikuttaa, että et suvaitse minkäänlaista keskustelua joka kohdistuu adventismia kohtaan.

        silloin kun keskustellaan minusta olen minä se joka tietää ja sinä vain luulet.

        Jos olisit lukenut hieman tarkemmin mitä kirjoitin, mutta kun et - minähän juuri kirjoitin että meidän tulisi keskustella asiallisesti adventismista - eikä ADVENTISTEISTA. Etkö näe eroa?

        Toinen asia on että puhuu samasta asiasta monta vuotta ja kaiken aikaa samaan tuomitsevaan sävyyn.

        Olkaa vähän varovaisempia syytöksissänne - sillä millä tuomiolla ihminen tuomitsee - sillä hänet tuomitaan. Ei kannata leikkiä tuomaria kun ei ole mikään tuomari - vai uskooko joku teistä olevansa muiden tuomari?

        Joten se kritiikki mitä annoin uskova_1:den epäkristillisestä käytöksestä on oikeaa. En minä kritisoinut häntä siitä että hän keskustelee adventismista vaan ihmisten parjaamisesta ja minä kehoitin asialliseen keskusteluun adventismista.

        Teit siis väärän syytöksen! Miksi?

        - Ei kenelläkään ole oikeutta haukkua ja arvostella ihmisiä, vain siksi että heillä ei ole sama usko kuin itsellä. uskova_1 puolustaa sitäpaitsi ikuisen-piinan-oppia mikä on pakanaoppia.. ja mielestäni Raamatun Jumalan Pyhyyttä alentava oppi..

      • alex-kasi
        keksit? kirjoitti:

        Onko se jonkun syyttämistä, jos kertoo omasta uskostaan?

        se olisi jonkun syyttämistä jos kertoo omasta uskostaan? En minä ainakaan. On aivan toinen asia ryhtyä muiden tuomariksi. Hyvä jos kerrot omasta uskostasi - niin minäkin teen ja olen utelias tietämään mihin sinä uskot?

        Mutta esimerkiksi jos "uskoon kuuluu" että naapuri on idiootti, niin uskojan tulisi miettiä ja tarkentaa uskoaa : ) sillä silloin siinä on jotain mätää eikö vaan - nyt en sano että sinun uskosi olisi sellainen..

        No kerrohan mihin uskot - olen pelkkänä korvana - sillä joka ihmisellä on usko johonkin..

      • vastaus...
        alex-kasi kirjoitti:

        silloin kun keskustellaan minusta olen minä se joka tietää ja sinä vain luulet.

        Jos olisit lukenut hieman tarkemmin mitä kirjoitin, mutta kun et - minähän juuri kirjoitin että meidän tulisi keskustella asiallisesti adventismista - eikä ADVENTISTEISTA. Etkö näe eroa?

        Toinen asia on että puhuu samasta asiasta monta vuotta ja kaiken aikaa samaan tuomitsevaan sävyyn.

        Olkaa vähän varovaisempia syytöksissänne - sillä millä tuomiolla ihminen tuomitsee - sillä hänet tuomitaan. Ei kannata leikkiä tuomaria kun ei ole mikään tuomari - vai uskooko joku teistä olevansa muiden tuomari?

        Joten se kritiikki mitä annoin uskova_1:den epäkristillisestä käytöksestä on oikeaa. En minä kritisoinut häntä siitä että hän keskustelee adventismista vaan ihmisten parjaamisesta ja minä kehoitin asialliseen keskusteluun adventismista.

        Teit siis väärän syytöksen! Miksi?

        - Ei kenelläkään ole oikeutta haukkua ja arvostella ihmisiä, vain siksi että heillä ei ole sama usko kuin itsellä. uskova_1 puolustaa sitäpaitsi ikuisen-piinan-oppia mikä on pakanaoppia.. ja mielestäni Raamatun Jumalan Pyhyyttä alentava oppi..

        mielipiteesi
        Kirjoittanut: yhdentekevää 17.2.2008 klo 11.05
        jos ette usko, mitä adventtikirkko opettaa, niin menkää muualle.

      • olet?
        alex-kasi kirjoitti:

        silloin kun keskustellaan minusta olen minä se joka tietää ja sinä vain luulet.

        Jos olisit lukenut hieman tarkemmin mitä kirjoitin, mutta kun et - minähän juuri kirjoitin että meidän tulisi keskustella asiallisesti adventismista - eikä ADVENTISTEISTA. Etkö näe eroa?

        Toinen asia on että puhuu samasta asiasta monta vuotta ja kaiken aikaa samaan tuomitsevaan sävyyn.

        Olkaa vähän varovaisempia syytöksissänne - sillä millä tuomiolla ihminen tuomitsee - sillä hänet tuomitaan. Ei kannata leikkiä tuomaria kun ei ole mikään tuomari - vai uskooko joku teistä olevansa muiden tuomari?

        Joten se kritiikki mitä annoin uskova_1:den epäkristillisestä käytöksestä on oikeaa. En minä kritisoinut häntä siitä että hän keskustelee adventismista vaan ihmisten parjaamisesta ja minä kehoitin asialliseen keskusteluun adventismista.

        Teit siis väärän syytöksen! Miksi?

        - Ei kenelläkään ole oikeutta haukkua ja arvostella ihmisiä, vain siksi että heillä ei ole sama usko kuin itsellä. uskova_1 puolustaa sitäpaitsi ikuisen-piinan-oppia mikä on pakanaoppia.. ja mielestäni Raamatun Jumalan Pyhyyttä alentava oppi..

        ### silloin kun keskustellaan minusta olen minä se joka tietää ja sinä vain luulet. ###

        Eikö myös silloin, kun keskustellaan USKOVA_1:stä, niin hän on se joka tietää ja sinä vain luulet.

      • pois!
        alex-kasi kirjoitti:

        se olisi jonkun syyttämistä jos kertoo omasta uskostaan? En minä ainakaan. On aivan toinen asia ryhtyä muiden tuomariksi. Hyvä jos kerrot omasta uskostasi - niin minäkin teen ja olen utelias tietämään mihin sinä uskot?

        Mutta esimerkiksi jos "uskoon kuuluu" että naapuri on idiootti, niin uskojan tulisi miettiä ja tarkentaa uskoaa : ) sillä silloin siinä on jotain mätää eikö vaan - nyt en sano että sinun uskosi olisi sellainen..

        No kerrohan mihin uskot - olen pelkkänä korvana - sillä joka ihmisellä on usko johonkin..

        Minä uskon sinuun, Alex-Kasi, sinä olet ihan yhtä ristiriitainen persoona itsesi ja muiden kanssa, kuin se sadistinen vanhanliiton "heimopäällikkö", joka satuilijoiden toimesta UT:ssa muutettiin muitakin kuin omaa heimoaan rakastavaksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1339
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe