Miksi ruotsista puhutaan kiivaasti ja ohi?
Opetusministeriö on tyrmännyt Tohmajärven esityksen venäjän kielen opetuskokeilusta. Tohmajärvi olisi halunnut nostaa Tietäväisen koulussa venäjän B-kieleksi ruotsin sijaan. Kokeilussa ruotsi olisi säilynyt valinnaisena aineena.
”Onhan kemiaakin pakko opiskella ja matematiikkaa, miksi ei siis ruotsia??” ”Eihän siitä ole kysymys, sehän on aivan eri asia!!” Tämäntapaiset repliikit kuuluvat meillä kansalaiskeskusteluun ruotsin kielen asemasta. Pakkoruotsi-termi lausutaan, tai siis kirjoitetaan netissä, missä keskustelu pääasiassa käydään, tavallisesti jotenkin vihaiseen sävyyn siten, että kyseiseen ilmaisuun jo tottunutkin saattaa pikkaisen pelästyä, että mikäs nyt. Aihe putkahtaa valtajulkisuuteen vain silloin tällöin, ikään kuin vahingossa, ja silloinkin kysytään, että eikö tämä asia ole jo loppuun käsitelty.
Mistä tässä on kyse? Mistä ilmiö johtuu? Miksi ruotsista puhutaan maan alla tai kiivaasti ja ohi?
Tavanomaisen käsityksen mukaan yhteiskunnallisessa keskustelussa on kyse arvojen ja myös niihin liittyvien faktojen selventämisestä ja argumentaatiosta siinä tarkoituksessa, että arvojen välillä tehtäviä valintoja voitaisiin punnita. Keskustelussa pitäisi osata asettaa arvoja vastakkain. Kielikysymyksen esille ottaminen voidaan tulkita väärin ruotsinkielisen kansanryhmän vastaisena, jos vaatimusten takana ei nähdä arvoja. Voiko ruotsin kielen pakollisuuden vastustaminen perustua arvonäkökohtiin? Voisiko tällainen arvo olla yksilönvapaus, jota kielisäädökset rajoittavat. Voidaan myös esittää kansantaloudellisiin tai alueellisiin tarpeisiin ja arvoihin liittyviä perusteita, joiden mukaan ruotsin pakollisuus kouluaineena rajoittaa muiden vieraiden kielten opiskelua ja osaamista. Juuri tästähän Tohmajärven esityksessä on kysymys.
Asiasta käytävään keskusteluun liittyy kuitenkin jokin syvempi vaikeus. Vaikeuden syytä voisi etsiä siitä, että ruotsin osaamista koskevien odotusten takana on niin sanottu yhteiskunnallinen instituutio eli suomenkielisen ja ruotsinkielisen kansanosan keskinäisiä suhteita koskevat historialliset ja valtiolliset järjestelyt, jotka ovat saaneet instituutionomaisen painavuuden ja itsestäänselvyyden. Järjestelmä ylläpitää annettuna otettua ja ikään kuin itsestään selvää odotusta, jonka mukaan syntyperältään suomalaisen suomenkielisen ihmisen on velvollisuus osata ruotsia. Puhe kahdesta kansalliskielestä tai ”toisesta kotimaisesta” viittaa tähän. Ruotsin kielen vaatiminen vapaaehtoiseksi käy historiallisen ja valtiollisen instituution kimppuun. Maailma ympärillämme on muuttunut niin paljon, että pitää miettiä instituution tarkoituksenmukaisuutta – ja opetella puhumaan tästäkin asiasta suoraan ja asiallisesti. Ilomantsilainen kansanedustaja Hannu Hoskonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen opetusministeriön Tohmajärven venäjän kielen opetuskokeilua koskevasta kielteisestä päätöksestä.
Ilmari Rostila
Vapaa kielivalinta ry:n puheenjohtaja
YTT, professori (mvs)
Lähde AAMULEHTI mielipiteet 15.2.2008
Opetusministeriö on tyrmännyt Tohmajärven esityksen venäjän kielen opetuskokeilusta. Tohmajärvi olisi halunnut nostaa Tietäväisen koulussa venäjän B-kieleksi ruotsin sijaan. Kokeilussa ruotsi olisi säilynyt valinnaisena aineena.
”Onhan kemiaakin pakko opiskella ja matematiikkaa, miksi ei siis ruotsia??” ”Eihän siitä ole kysymys, sehän on aivan eri asia!!” Tämäntapaiset repliikit kuuluvat meillä kansalaiskeskusteluun ruotsin kielen asemasta. Pakkoruotsi-termi lausutaan, tai siis kirjoitetaan netissä, missä keskustelu pääasiassa käydään, tavallisesti jotenkin vihaiseen sävyyn siten, että kyseiseen ilmaisuun jo tottunutkin saattaa pikkaisen pelästyä, että mikäs nyt. Aihe putkahtaa valtajulkisuuteen vain silloin tällöin, ikään kuin vahingossa, ja silloinkin kysytään, että eikö tämä asia ole jo loppuun käsitelty.
Mistä tässä on kyse? Mistä ilmiö johtuu? Miksi ruotsista puhutaan maan alla tai kiivaasti ja ohi?
Tavanomaisen käsityksen mukaan yhteiskunnallisessa keskustelussa on kyse arvojen ja myös niihin liittyvien faktojen selventämisestä ja argumentaatiosta siinä tarkoituksessa, että arvojen välillä tehtäviä valintoja voitaisiin punnita. Keskustelussa pitäisi osata asettaa arvoja vastakkain. Kielikysymyksen esille ottaminen voidaan tulkita väärin ruotsinkielisen kansanryhmän vastaisena, jos vaatimusten takana ei nähdä arvoja. Voiko ruotsin kielen pakollisuuden vastustaminen perustua arvonäkökohtiin? Voisiko tällainen arvo olla yksilönvapaus, jota kielisäädökset rajoittavat. Voidaan myös esittää kansantaloudellisiin tai alueellisiin tarpeisiin ja arvoihin liittyviä perusteita, joiden mukaan ruotsin pakollisuus kouluaineena rajoittaa muiden vieraiden kielten opiskelua ja osaamista. Juuri tästähän Tohmajärven esityksessä on kysymys.
Asiasta käytävään keskusteluun liittyy kuitenkin jokin syvempi vaikeus. Vaikeuden syytä voisi etsiä siitä, että ruotsin osaamista koskevien odotusten takana on niin sanottu yhteiskunnallinen instituutio eli suomenkielisen ja ruotsinkielisen kansanosan keskinäisiä suhteita koskevat historialliset ja valtiolliset järjestelyt, jotka ovat saaneet instituutionomaisen painavuuden ja itsestäänselvyyden. Järjestelmä ylläpitää annettuna otettua ja ikään kuin itsestään selvää odotusta, jonka mukaan syntyperältään suomalaisen suomenkielisen ihmisen on velvollisuus osata ruotsia. Puhe kahdesta kansalliskielestä tai ”toisesta kotimaisesta” viittaa tähän. Ruotsin kielen vaatiminen vapaaehtoiseksi käy historiallisen ja valtiollisen instituution kimppuun. Maailma ympärillämme on muuttunut niin paljon, että pitää miettiä instituution tarkoituksenmukaisuutta – ja opetella puhumaan tästäkin asiasta suoraan ja asiallisesti. Ilomantsilainen kansanedustaja Hannu Hoskonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen opetusministeriön Tohmajärven venäjän kielen opetuskokeilua koskevasta kielteisestä päätöksestä.
Ilmari Rostila
Vapaa kielivalinta ry:n puheenjohtaja
YTT, professori (mvs)
Lähde AAMULEHTI mielipiteet 15.2.2008
Vastaukset 1
Vanhimmat
miksi Ruotsia pitäisi osata.
Aivan turhaa.