Usko riittää

Eiköhän se ryöväri ristillä saanut syntinsä anteeksi itse Kristukselta ja se riitti hänen kohdallaan taivaaseen pääsyyn. Ei siinä kastetta tarvittu.

Nykyisinkin usko Jeesukseen syntien anteeksi antajana ja vapahtajana riittää. Ei siinä kastetta tarvita. Eikä sillä ole mitään merkitystä, onko vauvana kastettu tai ei.

Toki Raamattu kehottaa uskomaan evankeliumin ja ottamaan kasteen. Se on siis Jumalan säätämys ja järjestys. Vauvoja se ei koske, koska Jumala on rakkaus eikä hän tuomitse pieniä lapsia kadotukseen sillä perusteella, onko nämä jonkun toimesta kastettu tai ei.

Unohdetaan siis kiistely kasteesta. Tunnustetaan syntisyytemme (vauvakasteesta riippumatta), pyydetään niitä anteeksi, uskotaan Jeesukseen niin uudestisynnymme Jumalan lapsiksi. Sitten voi jokainen tehdä kasteen suhteen miten haluaa ja Raamatusta oikeaksi näkee.

Taivaaseen pääsee ainoastaan uskomalla Jeesukseen. Se on Jumalan suurta armoa ja rakkautta, jossa ihmisen oma osuus on vain tunnustaa tosiasiat eli oma syntisyys ja tarve saada synnit anteeksi ja uskoa evankeliumi.
3166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ryöväri ei ollut uskossa.
Jeesus osoitti ristillä ollessaan ettei usko tai edes kaste pelasta vaan Jumalan ja Jeesuksen tahdon ymmärtäminen ja sen mukaan toimiminen.
Jeesuskaan ei ollut uskossa.
Ja raamatussa on tieto siitä, että uskot tulee katoamaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko
///
Usko tarkoittaa ensiksi tietoon perustumatonta käsitystä jostakin, luuloa, toiseksi luottamusta jonkin olemassaoloon, toteutumiseen, arvoon tai muuhun, kolmanneksi uskonnollista vakaumusta, uskontoa: ihmisen vakaumusta jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista.

Englannin kielessä sanaa ”usko” vastaa kaksi sanaa: belief (uskomus, vakaumus, käsitys, uskonnollinen usko) ja faith (luottamus, uskonnollinen usko).
///

Raamatussa olevalla usko sanalla on monta merkitystä. Usein sillä tarkoitetaan "totella" mutta se on niin ovelasti asetettu ettei sitä turmeltunut sielu huomaa.

Äänestä

Matteuksen mukaan molemmat ryövärit pilkkasivat Jeesusta.
Ei kannata jättää lapsia kastamatta vetoamalla ryöväriin. Voi käydä tulkintavirhe!
Parempi kastaa lapset kristityiksi kuin katua ikuisesti.

Lahkolaiset pilkkaa Jeesusta samalla tavalla kuin ryöväritkin, kun jättävät lapsensa maailmaan.

Matt. 27:44 "Ja samalla tavalla herjasivat häntä ryöväritkin, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssansa."

Kristityt kastaa lapsensa Jeesuksen kuolemaan.

Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

Äänestä
  • Et siis kaiketi ymmärtänyt, että "toinen ryöväri" meni itseensä, ja alkoi puolustamaan Jeesusta kun toinen vain pilkkasi! Tämä toinen siis nöyrtyi Jeesuksen edessä ja pyysi Jeesusta mustamaan häntä kun Jeesus on mennyt paratiisiin jolloin Jeesus vastasi hänelle, - "tänäpäivänä sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa"! Jeesus siis armahti tämän toisen nöyrtyneen ryövärin mukaansa paratiisiin!

    (Luuk 23:39 "Niin toinen pahantekijöistä, jotka siinä riippuivat, herjasi häntä: "Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä."

    40 Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: "Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen?

    41 Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt."

    42 Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi".

    43 Niin Jeesus sanoi hänelle:
    "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa"!)



    Ja sitten tuo laittamasi (Room 6:3) jae kertoo hyvin, että vain ne jotka olivat tulleet uskoon, vain heidät kastettiin uskoontulonsa perusteella! Niin mistäkö se selviää? Se selviää edellisen luvun alkujakeista, elikä - (Room 5:1-2) jakeista! Luetaan se tässä!->

    (1 "Koska me siis olemme USKOSTA vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta",

    2 "jonka kautta myös olemme USKOSSA saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme", ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo!)


    Ymmärsitköhän, että Paavali siis puhui tuossa (Room 6:3) jakeessa jo uskossa oleville ihmisille, jotka ovat kastetut Kristukseen! Tuo kuudennen luvun jae ei siis tarkoita keitä tahansa kastettuja ihmisiä, vaan uskoontulon perusteella kastettuja ihmisiä!


    Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sovinnontekijä kirjoitti:

Eiköhän se ryöväri ristillä saanut syntinsä anteeksi itse Kristukselta ja se riitti hänen kohdallaan taivaaseen pääsyyn. Ei siinä kastetta tarvittu.

Nykyisinkin usko Jeesukseen syntien anteeksi antajana ja vapahtajana riittää. Ei siinä kastetta tarvita. Eikä sillä ole mitään merkitystä, onko vauvana kastettu tai ei.

Toki Raamattu kehottaa uskomaan evankeliumin ja ottamaan kasteen. Se on siis Jumalan säätämys ja järjestys. Vauvoja se ei koske, koska Jumala on rakkaus eikä hän tuomitse pieniä lapsia kadotukseen sillä perusteella, onko nämä jonkun toimesta kastettu tai ei.

Unohdetaan siis kiistely kasteesta. Tunnustetaan syntisyytemme (vauvakasteesta riippumatta), pyydetään niitä anteeksi, uskotaan Jeesukseen niin uudestisynnymme Jumalan lapsiksi. Sitten voi jokainen tehdä kasteen suhteen miten haluaa ja Raamatusta oikeaksi näkee.

Taivaaseen pääsee ainoastaan uskomalla Jeesukseen. Se on Jumalan suurta armoa ja rakkautta, jossa ihmisen oma osuus on vain tunnustaa tosiasiat eli oma syntisyys ja tarve saada synnit anteeksi ja uskoa evankeliumi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu