USA Lähtee!

Vaikuttaa siltä, että USA on salaisesti jonkin aikaa valmistellut kansalaistensa mielialojen muokkaamiseksi sellaiseksi, että heidän on helpompi lähteä mantereelta nimeltä Eurooppa.

Olen tulkinnut sellaiseksi toimenpieiksi mm. Euroopan -USA:n välisten lentoihin määrätyt aseistetut varitijat propaganda temppu. Jota kansa saadaan jonkinlainen psykologinen mahtava Agentti-terroristi esirippu luotua Euroopan eteen – tämä on omalle kansalle että itsetunto ei murru niin kovin ja joku paksu juttu perään -siis bluffi. En varmaan hirveästi erehdy, kyllä ne nyt ainakin uskovat kun tääläkin jotkut oirehtivt täytenä totena aivan pimeetä juttua vuodesta toiseen se alkoi tuntua niin paksulta ettei edes lusikalla voi hämenellä.

Hyvin kuvaavaa oli taannoin kandidaatti Clintonin lausahdus ennen taannoista karsintaa jossa hän ilmoitti USA:n” Näyttävät vielä maailmalle, että he tulevat vielä takaisin” ei maininnut minne taksiin? Ovat Euroopassa vielä edelleen niinikään Lähi-idässä. Oletettavasti on jo jonkin aikaa tiedotettu yli presidentin avustajakaartin senaattoreille valmisteluista lähtemiseksi. Toivotaan että kotiin paluu on turvallinen ja ei nopea vaan vaihe vaiheelta hitaasti nopeat lähteminen ehkä huonompi asia, koska se joudutaan kompensoimaan Eurooppalaisella joukoilla Ilmeisesti vetäytyminen on kustannus syy hedelmättömästä mutta kallista ja vielä kesken-eräisestä Lähi-idän sotaretkestä. Joten luullakseni ohjukset jäänevät vielä Eurooppaan. Eihän tällä ole mitään kunnon omia ydinohjusjärjestelmiä pidemmälle kantamalle. No niiden saaminen nopeasti ei liene välttämättä välttämätöntä.
Toivottavasti kakki menee hyvin. Nähtäväksi jää lopetetaanko Nato kokonaan vai jääkö se henkiin ainakin jollakin tavalla. Ikävä ei tule mutta olisi jäänyt parempi muisto jos olisi loppunut jo aikaisemmin. Emme ole nyt mukana, emmekä olisi olleet silloinkaan
4283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se voisi olla etu että EU tekee USA kanssa, jonkinlaisen molemmille hyödyttävän kauppaliiton.

Pohjois- Atlantin Kauppa Unioni – ja kauppa edistämään saataisi kiinnostaa Venäjäkin… voi hyvin olla, että joku ideoi jonkun tällaisen.

Sitä paitsi voihan aseita ostaa myös Yhdysvalloista vaikka ihan räätälöitynä suurempia eriä he myyvät mielellään? tietysti täytyy kilpailutta markkinoilla esim. EU-USA-Venäjä.

Samalla jos kauppa alkaa kiivaimmaksi saattaa dollarikin toipua nopeammin - kaikilla on kivaa ja fyrkkaa öljyynkin, no niin hyvät säännöt tietysti kovat neuvottelut - ei tiedä kantaisiko Kiinakin ottaa mukaan? Paha on mennä sanomaan…. kun sopivat säännöt ja yhteiset edut osapuolet löytävät se voi tietää uutta kulta-aikaa, jota ei historia ole ennen nähnyt.

voi noin sotilaat ja muut tehdä jonkun pienen keikan välillä jos yhdessä sovitaan, ja on aivan välttämätöntä ja moraalisesti perustelua hyväksyttävissä.

Emme kuitenkaan voi uskoa että kukaan haluaa hyökätä sen takia esim. Intiaan, koska siellä on kastijärjestelmä....hmmm.. ei ole muuten öljyäkään, joten se kiusaus ainakin vähenee.

Toivotaan että nämä "oikeustaistelijat" jäisivät tuleville kauppakomipanijoille ja miliisi-pataljoonille helikopterilla ilma kuitenkin rakasta aseistusta. Kurkunleikkaamista pelkäämättömät papit saavat pestin. saarnaajille tuliaisena naisten oikeudet. Ei ne saarnamiehet tarvitse olla Kristittyjä välttämättä jonkinlainen Islam lähetti ja keskustelija sopi paremmin Afganistaniin, heitä ei noin vain käytettä vaan sellaisella yrityksillä saadaan heidät entistä raivokkaimmiksi.

Turhan aggressiivinen tyyli viedä oikeuksia rynnäkkökiväärienpiipulla, ei niillä oikeuksilla ainakaan tee mitään jos saa täsmää aseesta. – jokseenkin tulee termi ”hätävarjelun liioittelu” mieleen.

Äänestä

aina löytyy kitisijöitä!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • koruptio sika

    Äänestä

  • voi, voi sinusta tulisi hyvä alainen olessani Euroopan Der Führer heh - älä lähde venäjälle karkuun vaan täytyy jenkkien kanssa sopia palautuksesta.... heh :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7907200 kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että USA on salaisesti jonkin aikaa valmistellut kansalaistensa mielialojen muokkaamiseksi sellaiseksi, että heidän on helpompi lähteä mantereelta nimeltä Eurooppa.

Olen tulkinnut sellaiseksi toimenpieiksi mm. Euroopan -USA:n välisten lentoihin määrätyt aseistetut varitijat propaganda temppu. Jota kansa saadaan jonkinlainen psykologinen mahtava Agentti-terroristi esirippu luotua Euroopan eteen – tämä on omalle kansalle että itsetunto ei murru niin kovin ja joku paksu juttu perään -siis bluffi. En varmaan hirveästi erehdy, kyllä ne nyt ainakin uskovat kun tääläkin jotkut oirehtivt täytenä totena aivan pimeetä juttua vuodesta toiseen se alkoi tuntua niin paksulta ettei edes lusikalla voi hämenellä.

Hyvin kuvaavaa oli taannoin kandidaatti Clintonin lausahdus ennen taannoista karsintaa jossa hän ilmoitti USA:n” Näyttävät vielä maailmalle, että he tulevat vielä takaisin” ei maininnut minne taksiin? Ovat Euroopassa vielä edelleen niinikään Lähi-idässä. Oletettavasti on jo jonkin aikaa tiedotettu yli presidentin avustajakaartin senaattoreille valmisteluista lähtemiseksi. Toivotaan että kotiin paluu on turvallinen ja ei nopea vaan vaihe vaiheelta hitaasti nopeat lähteminen ehkä huonompi asia, koska se joudutaan kompensoimaan Eurooppalaisella joukoilla Ilmeisesti vetäytyminen on kustannus syy hedelmättömästä mutta kallista ja vielä kesken-eräisestä Lähi-idän sotaretkestä. Joten luullakseni ohjukset jäänevät vielä Eurooppaan. Eihän tällä ole mitään kunnon omia ydinohjusjärjestelmiä pidemmälle kantamalle. No niiden saaminen nopeasti ei liene välttämättä välttämätöntä.
Toivottavasti kakki menee hyvin. Nähtäväksi jää lopetetaanko Nato kokonaan vai jääkö se henkiin ainakin jollakin tavalla. Ikävä ei tule mutta olisi jäänyt parempi muisto jos olisi loppunut jo aikaisemmin. Emme ole nyt mukana, emmekä olisi olleet silloinkaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu