Suomelle

Shalon rakkaat sisaret ja veljet Suomen Siionissa!

Koska palstan itsesensuuri puri jälleen, ja poisti 15.2 kirjoittamani profetian, kehoitankin teitä, jotka ehditte lukea tekstini, tallentamaan tai varmemmin tulostamaan sen, jos koette sen arvoiseksi.

Tässä kirjoitus kokonaisuudessaan muuttamatta uudelleen:

"Katsokaa, ettei teitä eksytetä"

Tämä on ensimmäinen ja tärkein Herran neuvo.

"Jos Suomen kansa ei käänny, tee parannusta niin maamme rajalinjat vedetään uudelleen."

Tämä on toinen tärkeä. Näistä jatkan.

Koska profetioita riittää, ja ne tulevat vain lisääntymään, kun lähestymme lopun aikoja, meidän tulee olla erittäin varovaisia siitä mistä vaarin otamme. Jumalamme on sallinut viholliselle käyttöön "hallitusten ja maailmanvaltiaiden" kautta teknologiaa, josta ei ääneen juuri puhuta. Tällä teknologialla ihmisten ajatusmaailmaan voidaan syöttää erilaisia ajatusmalleja, visioita näkyjä, unia,ym.

Edellisen johdosta kyseenalaistan KAIKKI profetiat, jotka profeetat ja Herran Jeesuksen omat ovat saaneet noin vuoden 1965 jälkeen. Suurinpiirtein näillä main nämä voimat alkoivat käyttää edellämainittuja teknologioita.

Edelleen jatkan siitä minkä uskon tulleen itselleni elokuun 25. päivän profetian jälkeen. Tietenkin koetelkaa kaikki. Kyseenalaistan siis tottakai oman profetiani myös:

Naapuri tullenee ehdottamaan lähiaikoina Suomelle, että voisimmeko antaa heidän käyttöönsä maa-alueita rauhanomaisesti, johon emme tietenkään suostu. Kun tilanne idän ja lännen välillä sitten alkaa kiristymään, naapuri ehdottaa Suomelle toista vaihtoehtoa ja se on suurinpiirtein Sallan korkeudella. Suomi ei suostu.
Aikataulu on muuttunut: Suomi on saanut lisäaikaa esirukoilijoidensa avulla, eli luultavimmin nyt ensi kesänä tapahtuu vain jotain pientä, ja kun se nainen valitaan USA:ssa presidentiksi tapahtuu enemmän, varsinkin lähi-idän alueella sekä myös globaalilla rintamalla. Tämän naisen päästyä valtaan alkaa uusi aika: uskovien rivit tiivistyvät, Bush saattaa aloittaa sodan Irania vastaan ennen kuin väistyy.

Kyseenalaistan profetiat siitä että Suomi halkaistaisiin linjalta Kymi-Kuopio-Oulu. Edellinen riippuu edelleenkin siitä teemmekö kansana parannuksen tekoja. Jos teemme, niin toinen parempi vaihtoehto Suomelle Sallan korkeudella Herra sallii. Jos Suomen kansa tekee parannuksen tekoja, myös luultavasti pienen invaasion jälkeen maamme säästyy. Pajalaa Pellon korkeudella edelleen eivät naapurimme saa tukikohdakseen, jos teemme parannuksen tekoja.(Lisäystä edelliseen: tukikohta saattanee sijaita itärajalla Sallan korkeudella. Kysymys Suomen kansan Herran omista, joita Herra Sebaot suojelee ja varjelee tullenee liittymään tänä aikana naapurimme Venäjän ortodoksien Herran tosi omien yhteiseen Kristuksen ruumiiseen. Tätä kautta meillä Herran omilla on turva Jeesuksessa Kristuksessa.)

Koetelkaa tämä kaikki edellinen hengessä ja ymmärryksessä Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa. Ettemme eksyisi. Jatketaan vaellustamme Kristuksen lupaamassa Pyhässä Hengessä Hänen antamassaan ymmärryksessä.

15.02.2008 Suomen Siionissa siunaten, Uuspetrus.

Kiitos Taivaan Isä, että olet rukouksiamme kuuleva Totinen Jumala! Kiitos että Sinun on kaikki valta ja voima ja kunnia, aamen Kiitos.
201189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

"Edellisen johdosta kyseenalaistan KAIKKI profetiat, jotka profeetat ja Herran Jeesuksen omat ovat saaneet noin vuoden 1965 jälkeen. Suurinpiirtein näillä main nämä voimat alkoivat käyttää edellämainittuja teknologioita."

Eli tuo sinun profetiasi on valheellista valetta ja olet valeprofeetta, koska tuokin profetiasi tuli sinulle syötettyjen ajatusmallien kautta. Luultavasti televisiosi lähetti aivoihisi säteitä tai sait mikrosiruja jogurtin seassa?

Äänestä
  • Kopioit Veijosen Hillary profetian! Ainoastaan Suomen PARAS profeetta Veijonen on ilmoittanut Hillaryn paluun valtaan!

    "eli luultavimmin nyt ensi kesänä tapahtuu vain jotain pientä, ja kun se nainen valitaan USA:ssa presidentiksi tapahtuu enemmän, varsinkin lähi-idän alueella sekä myös globaalilla rintamalla. Tämän naisen päästyä valtaan alkaa uusi aika"

    Äänestä

  • Uuspetrus on valehtelija kirjoitti:

    Kopioit Veijosen Hillary profetian! Ainoastaan Suomen PARAS profeetta Veijonen on ilmoittanut Hillaryn paluun valtaan!

    Milloinkas hänellä on valtaa ollut? Vahti vaan ukkoansa, ettei kukaan ota siltä enempää suihin Valoisessa talossa!

    Äänestä

  • eli TOTTAKAI kyseenalaistan myös oman profetiani!

    Älä vääristele sitä mitä kirjoitin. Sitäpaitsi minulla ei ole televisiota, ja siru-ym. jutut voi kyllä jättää omaan arvoonsa.

    Eipä mutaa, siunausta!

    Äänestä

  • Uuspetrus on valehtelija kirjoitti:

    Kopioit Veijosen Hillary profetian! Ainoastaan Suomen PARAS profeetta Veijonen on ilmoittanut Hillaryn paluun valtaan!

    "eli luultavimmin nyt ensi kesänä tapahtuu vain jotain pientä, ja kun se nainen valitaan USA:ssa presidentiksi tapahtuu enemmän, varsinkin lähi-idän alueella sekä myös globaalilla rintamalla. Tämän naisen päästyä valtaan alkaa uusi aika"

    nim. "Veijoselta" mitään, sain suhteellisen varman tiedon tämän naisen tulevaisuudesta jo vuonna 2004. Veijosen jutuista en ole silloin, enkä nytkään otanut mitään. Hän on yksi Suomen Siionin mukana olevista, ja aika näyttää KAIKKIEN PROFETIOIDEN suhteen, miten käy.
    Siunausta!

    Äänestä

  • UusPetrus kirjoitti:

    sinulla ei ole esittää dokumentteja, veijosella on juttu skepsiksen sivuilla

    Äänestä

  • UusPetrus kirjoitti:

    eli TOTTAKAI kyseenalaistan myös oman profetiani!

    Älä vääristele sitä mitä kirjoitin. Sitäpaitsi minulla ei ole televisiota, ja siru-ym. jutut voi kyllä jättää omaan arvoonsa.

    Eipä mutaa, siunausta!

    sorry tietämättömyyteni, mutta kai siihen on olemassa jokin neuvo miten pitäs koetella?

    Äänestä

  • olet väärä profeetta kirjoitti:

    sinulla ei ole esittää dokumentteja, veijosella on juttu skepsiksen sivuilla

    nettiosoitteen kyseiseen, kiitos. Skepsiksestä en tiedä mitään.

    Ja dokumentteja, minkälaisia tahdot tai etsit, niin katsotaan mitä löytyy ja mitä Herra sallii ääneen.

    Äänestä

  • koetellaan? kirjoitti:

    sorry tietämättömyyteni, mutta kai siihen on olemassa jokin neuvo miten pitäs koetella?

    ja mielestäni kun on kysymys isommista asioista, eli tässäkin tapauksessa Suomen maan rajalinjojen mahdollisista uusista vedoista, niin Pyhän Hengen antaman Totuuden lisäksi tarvitaan poliittista tietämystä.

    Edelliseen ei riitä pelkästään itä-ja länsinaapurimme ja Pyhän maan tietoymmärrys, vaan mielestäni siihen tarvitaan maailmanlaajuista globaalia kokonaisnäkemystä.

    Juuri edellisten takia asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia, joten profetioihin varovaisuutta, kaikessa rauhassa tutkien eikä melskaten, sillä KAIKKI ON KOKO AJAN HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN KÄSISSÄ AAMEN, me saamme vaeltaa koko ajan rauhassa Herran ilossa:).

    Me pienet ihmiset kuvittelemme, ja luulemme tietävämme Herran Tiet, mutta kuinka vähän tiedämmekään!

    Siispä koetelkaamme edelleen KAIKKI henget hengessä ja ymmärryksessä ja tietämyksessä nöyrällä mielellä, ja jatkakaamme vaellustamme Herrassa yhä enemmän pyhittyen, ja yrittäkäämme olla vaelluksessamme esimerkkeinä uskosta osattomille, jotta hekin meidän nuhteettomuutemme nähtyään katuisivat, kääntyisivät Jumalan puoleen, ottaisivat rakkaan Herramme Jeesuksen elämäänsä, ja pelastuisivat tulevilta, jotka ovat ilmoitetut Lihaksi tulleessa Jeesus Kristus-Sanassa raamatussa.

    Siunausta Sinulle!

    Äänestä

  • UusPetrus kirjoitti:

    nettiosoitteen kyseiseen, kiitos. Skepsiksestä en tiedä mitään.

    Ja dokumentteja, minkälaisia tahdot tai etsit, niin katsotaan mitä löytyy ja mitä Herra sallii ääneen.

    Veijonen kirjoitti ninimerkillä "mystic" 15.06.2004 Skepsiksen sivuilla:

    "Profetia: Hillary Clintonista tulee uusi Yhdysvaltain presidentti."

    Nimimerkki "mystic" tarkensi profetiaa 15.06.2004

    "Ei hän olekaan seuraava, vaan hänestä tulee vara presidentti minkä jälkeen hän pääsee presidentiksi."

    http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=144055
    http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=144064

    Äänestä

  • äärimmäisen mystistä kirjoitti:

    varapresidenttinä koskaan, jos muistan oikein.. joten ainakin tältä osin tämä vuoden 2004-profetia ei ole pitänyt paikkaansa.

    Muuten kiitos linkistä ja siunausta!

    Äänestä

  • UusPetrus kirjoitti:

    varapresidenttinä koskaan, jos muistan oikein.. joten ainakin tältä osin tämä vuoden 2004-profetia ei ole pitänyt paikkaansa.

    Muuten kiitos linkistä ja siunausta!

    Hillarysta ei tullut vara-presidenttiä, vaan New Yorkin kuvernööri, minkä jälkeen hänestä tuli presidentti.

    Äänestä

  • Veijonen = nr.1 kirjoitti:

    Hillarysta ei tullut vara-presidenttiä, vaan New Yorkin kuvernööri, minkä jälkeen hänestä tuli presidentti.

    Kirjoitat "minkä jälkeen hänestä TULI presidentti"..

    Tarkoitat tietenkin että Hillarystä TULEE presidentti..

    Eipä mutaa, Siunausta!

    Äänestä

  • UusPetrus kirjoitti:

    Kirjoitat "minkä jälkeen hänestä TULI presidentti"..

    Tarkoitat tietenkin että Hillarystä TULEE presidentti..

    Eipä mutaa, Siunausta!

    Mutta joku muukin suomalainen ennaltatiesi syksyllä 2004 Hillaryn kohtalon:

    13.11.2004

    "Lisäksi Meller totesi Turusen haastattelussa, että Bill Clinton on antikristus ja Hillary Clintonista tulee Yhdysvaltojen uusi presidentti."

    Äänestä

  • UusPetrus kirjoitti:

    eli TOTTAKAI kyseenalaistan myös oman profetiani!

    Älä vääristele sitä mitä kirjoitin. Sitäpaitsi minulla ei ole televisiota, ja siru-ym. jutut voi kyllä jättää omaan arvoonsa.

    Eipä mutaa, siunausta!

    ja ei eroa raamatun ilmoituksesta,koska se varoittaa tulevasta kurituksesta (ja paljon kansaa kuolee,myöskin Herran omia)esim. Estoniassa oli raamattukoulun oppilaita matkalla takaisin Tallinasta ja heistäkin Herra otti pois 2/3 osan.Mutta sitähän eivät Jumalattomat ymmärrä.

    Äänestä

  • merim.raimo kirjoitti:

    Miksi suuronnettomuudessa kuolee tai loukkaantuu yhtälailla Jumalaton ,kuin Jumalinenkin .
    Miksi väärämielinen ja vanhurskas kokevat saman kohtalon.?

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    ennen aikojaan. vai kuvitteletko sinä että kaikkien Herran omien pitäisi olla täällä ajassa 85 - 95 vuotta? uskomattomien ihmeteltävinä.Raamatun mukaan oli ajanjakso jolloin monet elivät 800 -900 vuotiaiksi. eikä se saanut ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen.ei ihmisen "Luojakielteisyys" niistä ajoista ole yhtään muuttunut.

    Nimenomaan haliaisin elää vanhaksi, jos se autta että rupeaa oikein pirulliseksi --, niiin kannattaisikko kokeilla ?

    Kait sinäkin tietiedät että noita ajanlaskuja on useammanlaisia ja laskuissakin tapahtuu pilkkuvirheitä !(85 - 850 ja 90 - 900.)

    Vai unohtuiko aluksi Luojalta Geenipiraalin päästä elämän vanhenemiseen vaikuttava geeni ?

    Jos taas "Luojakielteisyys " on niin ilmeistä perityistä ominaisuuksista ei tarvinne kantaa
    suurtakaan syyllisyyttä ne vain ovat
    jokapäiväistä riesaa.

    Miksi vie pieniltä lapsilta Äidin ,Äideiltä lapsen, Isän ja Äidin , veljen ja siskon , juuri rakastuneen puolison ?

    herra antaa ja herra ottaa mutta oikeus tapahtuu aina.

    Äänestä

"Jos Suomen kansa ei käänny, tee parannusta niin maamme rajalinjat vedetään uudelleen."

Siltä se kohta näyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UusPetrus kirjoitti:

Shalon rakkaat sisaret ja veljet Suomen Siionissa!

Koska palstan itsesensuuri puri jälleen, ja poisti 15.2 kirjoittamani profetian, kehoitankin teitä, jotka ehditte lukea tekstini, tallentamaan tai varmemmin tulostamaan sen, jos koette sen arvoiseksi.

Tässä kirjoitus kokonaisuudessaan muuttamatta uudelleen:

"Katsokaa, ettei teitä eksytetä"

Tämä on ensimmäinen ja tärkein Herran neuvo.

"Jos Suomen kansa ei käänny, tee parannusta niin maamme rajalinjat vedetään uudelleen."

Tämä on toinen tärkeä. Näistä jatkan.

Koska profetioita riittää, ja ne tulevat vain lisääntymään, kun lähestymme lopun aikoja, meidän tulee olla erittäin varovaisia siitä mistä vaarin otamme. Jumalamme on sallinut viholliselle käyttöön "hallitusten ja maailmanvaltiaiden" kautta teknologiaa, josta ei ääneen juuri puhuta. Tällä teknologialla ihmisten ajatusmaailmaan voidaan syöttää erilaisia ajatusmalleja, visioita näkyjä, unia,ym.

Edellisen johdosta kyseenalaistan KAIKKI profetiat, jotka profeetat ja Herran Jeesuksen omat ovat saaneet noin vuoden 1965 jälkeen. Suurinpiirtein näillä main nämä voimat alkoivat käyttää edellämainittuja teknologioita.

Edelleen jatkan siitä minkä uskon tulleen itselleni elokuun 25. päivän profetian jälkeen. Tietenkin koetelkaa kaikki. Kyseenalaistan siis tottakai oman profetiani myös:

Naapuri tullenee ehdottamaan lähiaikoina Suomelle, että voisimmeko antaa heidän käyttöönsä maa-alueita rauhanomaisesti, johon emme tietenkään suostu. Kun tilanne idän ja lännen välillä sitten alkaa kiristymään, naapuri ehdottaa Suomelle toista vaihtoehtoa ja se on suurinpiirtein Sallan korkeudella. Suomi ei suostu.
Aikataulu on muuttunut: Suomi on saanut lisäaikaa esirukoilijoidensa avulla, eli luultavimmin nyt ensi kesänä tapahtuu vain jotain pientä, ja kun se nainen valitaan USA:ssa presidentiksi tapahtuu enemmän, varsinkin lähi-idän alueella sekä myös globaalilla rintamalla. Tämän naisen päästyä valtaan alkaa uusi aika: uskovien rivit tiivistyvät, Bush saattaa aloittaa sodan Irania vastaan ennen kuin väistyy.

Kyseenalaistan profetiat siitä että Suomi halkaistaisiin linjalta Kymi-Kuopio-Oulu. Edellinen riippuu edelleenkin siitä teemmekö kansana parannuksen tekoja. Jos teemme, niin toinen parempi vaihtoehto Suomelle Sallan korkeudella Herra sallii. Jos Suomen kansa tekee parannuksen tekoja, myös luultavasti pienen invaasion jälkeen maamme säästyy. Pajalaa Pellon korkeudella edelleen eivät naapurimme saa tukikohdakseen, jos teemme parannuksen tekoja.(Lisäystä edelliseen: tukikohta saattanee sijaita itärajalla Sallan korkeudella. Kysymys Suomen kansan Herran omista, joita Herra Sebaot suojelee ja varjelee tullenee liittymään tänä aikana naapurimme Venäjän ortodoksien Herran tosi omien yhteiseen Kristuksen ruumiiseen. Tätä kautta meillä Herran omilla on turva Jeesuksessa Kristuksessa.)

Koetelkaa tämä kaikki edellinen hengessä ja ymmärryksessä Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa. Ettemme eksyisi. Jatketaan vaellustamme Kristuksen lupaamassa Pyhässä Hengessä Hänen antamassaan ymmärryksessä.

15.02.2008 Suomen Siionissa siunaten, Uuspetrus.

Kiitos Taivaan Isä, että olet rukouksiamme kuuleva Totinen Jumala! Kiitos että Sinun on kaikki valta ja voima ja kunnia, aamen Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu