Keskiajalla pohdittiin että hyväksyykö ihminen teosta etukäteen tiedettävät seuraukset, vai vain tavoiteltavan asian. Eli että teoko olisi väärä vasta sitten kuin sen tekeminen olisi hyväksytty.
Raamatussa todetaan että seksi on VAIN JA AINOASTAAN lastentekemistä varten, kaikki muu seksi on syntiä. Sillä määrällä mitä seksiin käytetään ei ole merkitystä, vaan sillä tarkoituksella, jos TARKOITUS on tehdä lapsia niin silloin seksi ei ole syntiä. Samalla tietysti himot voivat kertoa jotain, mutta jos mieli ajattelee seksiä vain ja ainoastaan siinä merkityksessä että tehdään lapsia, niin silloin se ei ole syntiä. On mahdollist että jotkut yrittävät huijata Jumalaa, muka lapsia aikovat tehdä, mutta tarkoitus onkin harrastaa seksiä, tämä on syntiä ja perkelettä!!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Keskustelin tässä erään 'nursen' kaa säkistä jota kauppaa raamattu. Sulta raamattu on saanut aivan käsittänmättömän hinnan.
Sä, muut sun kaltaiset ja lestat ootte niitä joiden takia teidät oikeesti pitäis pelastaa. Edes siihen terveeseen uskonto tyyppiin jota kuitenkin melko moni uskis harrastaa.
Sinä ja kaltaisesi pilaatte oman elämänne ja mun mielestä vielä niin 'piip' tyhmän asian takia.
T:Ärtynyt Ateisti, ku ei voi auttaa.
Ei usko ole pelkkää luopumista. Moni asia jää mutta sitä saa niin valtavasti tilalle.
Ei tainnu poikaparka saada viikonloppuna, ja nyt pauhaa täällä. Säälittävää.
Missä siellä nuin sanotaan seksistä? Minä kun olen aina luullut että vaimon kanssa saa harrastella ihan huvinkin vuoksi.
Eli jos ihminen todetaan kykenemättömäksi saamaan lapsia, hedelmättömyys, niin hän ei enää sen jälkeen saa harrastaa seksiä. Haluaisinpa nähdä kun sitten joskus löydät tyttö/poikaystävän, niin miten selität ajatuksiasi hänelle. Mahtaa olla kurja elämä kun ihan sama minne katsoo niin saatanahan se siellä riehuu ja partaansa nauraa. Jumala on semmoisessa maailmassa hävinnyt "taistelun" 100-0. Eli kumpikohan siloin loi kumman?
ei raamatussa sanota,että seksi olisi vain ja ainoastaan lastentekemistä.
Raamatusta löydätte Laulujen laulun, jossa kerrotaan naisen ja miehen suhteesta. Teksti on kaunista, sellaista mihin jokainen pari omassa suhteessaan tähtää. Jos nämä tekstitkin ovat kuuluvaisia Raamattuun, niin eiköhän nekin ole Jumalan sanaa, ja ihan yhtä päteviä ja tosia kuin muukin kirjoitus.