Sanovat

olevan menneillään ja enkeleiden tulleen tänne palvelustehtäväänsä tekemään. Onko sinulla tästä jotakin tietoa?
7146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

meneillään jo 2000 v ja ovat seuraavatkin 2000.

Äänestä

enkeliin paikallisessa siwassa kun se oli palauttamassa kaljapulloja viikonlopun jäljiltä. otti mäyräkoiran mukaan vielä kai noin niin kuin korjaussarjaksi. oli aika krapulaisen näköinen muutenkin.

Äänestä

ihmisten keskuudessa on lisääntynyt aivan käsin kosketeltavaksi. Sanotaan vaikka parikymmentä vuotta sitten, ei juuri kukaan suomalainen halunnut pilkata Jumalaa, mutta tänään näitä halukkaita on pilvin pimein. Heissä vaikuttava henki on saastuttava henki, mutta sitä he eivät tiedä, mutta tulevat kyllä tietämään jatkaessaan sen hengen kanssa elämistä.
Ilmestyskirja kertoo heistä hyvinkin tarkkaan, eli tälläinen aika on ollut odotettavissa ja se on alkanut ja menneillään, jolloin pilkkaajat paisuvat paisumistaan.

Äänestä
  • vauhdilla tuo Jumalan pilkkaaminen on lisääntynyt. Ei siitä ole kauaa, kun Hannu Salaman kirja kiellettiin Jumalan pilkan takia, vaikka se oli lievää tämänkin palstan pilkkaajien pilkkoihin verrattuna. Säälittävää, miten ihmiset menevätkään syvään ansaan ja siellä ansassa saavat toinen toisestaan voimaa, eli tyhmyys tiivistyy joukossa.

    Äänestä

  • uskovaisia.

    Miten olematonta voi pilkata?

    Äänestä

  • millä kirjoitti:

    vauhdilla tuo Jumalan pilkkaaminen on lisääntynyt. Ei siitä ole kauaa, kun Hannu Salaman kirja kiellettiin Jumalan pilkan takia, vaikka se oli lievää tämänkin palstan pilkkaajien pilkkoihin verrattuna. Säälittävää, miten ihmiset menevätkään syvään ansaan ja siellä ansassa saavat toinen toisestaan voimaa, eli tyhmyys tiivistyy joukossa.

    vaan lahkouskovaisia.

    Äänestä

kun trumpetin ääni rupeaa kuulumaan, niin "juokse" Herran turviin,EHKÄ vielä saat armon,siis (EHKÄ)? Sillä katso nyt on pelastuksen päivä,siis juuri nyt,eikä viidestoista päivä,se meni jo.ja huomisesta ei kukaan tiedä elikkä (seuraava 15 päivä)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopunaikojen kirjoitti:

olevan menneillään ja enkeleiden tulleen tänne palvelustehtäväänsä tekemään. Onko sinulla tästä jotakin tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu