Omituinen

jehovantodistajat.

Olen tutkinut heidän kanssaan ja nyt alkaa olla mitta täys.

Ensin selitettiin sitä ja tätä,että ihan vapaasti voin esim.jatkaa harrastuksiani.Ei kukaan sitä kiellä ja nyt selitellään ja kysellään ja moititaan kun harrastukseeni menee niin kauhean paljon aikaa.
Pitäis kuulemma vähentää se puoleen ja käyttää kyseinen aika salilla juoksemiseen.
Mitä minä siellä teen?P..se siällä puutuu.
Enkä jaksa kuunella niitä unettavia puhujia jotka lukee paperista.
Laulaminenkin on niin ahistavan tuntusta.Sellasia työväenlauluja.Tulee mieleen:"työn orjat sorronyöstä nouskaa,maan ääriin..."
Että kyllä nytte riittää.
28884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Viisaasti teet kun jätät todistajat omiin oloihinsa.
Onneksi et ole sitoutunut koska olet vain uteliaisuudesta tutkiskellut ja ehkä joskus käynyt salillakin.
Eroaminen on helppoa.
Siitä ei tarvitse edes ilmoittaa kenellekään.
Mitä se muille kuuluu missä sinä aikaasi kulutat.

Maailmassa yksi tuhannesta ihmisestä on antanut pikkusormensa seuralle ja huomannut, että koko käsi ja muukin ruumis on pitävässä otteessa.

Vartiotorniseura ei ole ainoa uskonnollinen yhdistys, joka kahlitsee jäsenensä mielen omaan hallintaansa. Näkymätön vahva kahleketju pitää jäsenen lähellä seuraa.

Lisäksi nämä seurat alkavat vaatia rahaa aina enemmän ja enemmän.
Haavitouhu on kaikissa yhdyskunnissa taitavasti järjestetty. Moni ei edes huomaa kun rahat virtaavat omasta pussista seuran pussiin.
Iloista antajaa Jehova rakastaa.

Äänestä
  • erota.
    Ei tarvita muuta kuin sanoa:"nyt poijjaat riitti".
    Kutpai!

    Äänestä

...lapset ja taputtivat suuria ja karvaisia käsiään.
tap, tap, tap, tapati tapati tap tap...

Säälittävää tuo jehovalaisuus kaikkinen sidoksineen, orjuutuksineen.

Näitä harhaoppeja on maailmassa, jotta todelliset Jeesuksen Kristuksen seuraajat löytyisivät.

Äänestä
  • olisiko kertaheitolla selvä jos sanoisi ovella:"Jeesuksen nimessä.Väisty taakseni saatana".
    Täytyis tietenki muistaa että kääntäis niille ensin selkänsä.

    Äänestä

omituinen. Olen kysynyt monta kertaa, missä vaiheessa paratiisi syntyy maan päälle. Jeesuksen paluun yhteydessä vai milloin.

Siihen eivät osaa vastata Jehovan Todistajat. Ihmettelen, että lämpimikseenkö ne selittelee ovien takana paratiisista, koska eivät itsekään tiedä eikä osaa sitä kysyttäessä selittää.

Omistuinen lahko - todella.

Äänestä
  • on! Eivät vietä Jouluukaan, eivätkä saa äitienpäivääkään viettää ssati Pääsiäistä. Taitaa olla myös muitakin juhlapäiviä joita heillä ei ole lupa viettää. On ne jt,tajat tyhmiä kun eivät sitä itse ymmärrä että heidän uskonsa on harhaoppia, kun sen niin helposti saa selville, kun lukee oikeeta Raamattua! Siittä tyhmenmänkin pitäisi saada totuus selville. Mutta minkäs teet, jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia.

    Äänestä

  • On se melkoisen omituinen. Olen kysynyt monta kertaa, missä vaiheessa paratiisi syntyy maan päälle. Jeesuksen paluun yhteydessä vai milloin.

    -Anteeksi hirvas!Sinä täällä syltäät tulemaan valheita valheen perään,olet kyllä saanut vastauksen.
    Ei sitä tiedetä,etkä sinäkään tiedä sitä. Olen jo sinulle sanonut monta kerta(rakkaudellisesti),ettei valtakunta ole vielä tullut maan päälle,senkin todistaa Dan.2:44 ja Ilm.21:1-5.
    Ei kannata jatkaa enää tästä teemasta tuota valehtelemista.Voi olla,että se loppuu Ilm.19:11-
    21.Lue kenen lihaa siinä pilkotaan haaskoille.Pistänkin sen tähän:

    -11 Ja minä näin taivaan auenneena, ja katso: valkoinen hevonen. Ja sillä istuvaa kutsutaan Uskolliseksi ja Totuudelliseksi, ja hän tuomitsee ja käy sotaa vanhurskaudessa.

    -Jeesus tulee täyttämään Jehovalta saaman tuomion.

    -12 Hänen silmänsä ovat tulen liekki, ja hänen päässään on monta diadeemia. Hänellä on kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,

    -Filippiläisissä Paavali kirjoittikin;2:9 Juuri siksi Jumala korottikin hänet ylempään asemaan ja antoi huomaavaisesti hänelle nimen, joka on jokaisen muun nimen yläpuolella,

    -13 ja hänet on puettu verellä vihmottuun päällysvaippaan, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.

    -Johannes kirjoittaakin tässä Jeesuksesta joka on korotettu jonka vaate on tapettujen veressä;Ilm.1:
    -1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen orjilleen sen, minkä täytyy pian tapahtua. Ja hän lähetti enkelinsä ja esitti sen tunnusmerkein hänen välityksellään orjalleen Johannekselle,

    -2 joka todisti siitä sanasta, jonka Jumala antoi, ja siitä todistuksesta, jonka Jeesus Kristus antoi, kaikesta näkemästään.

    -3 Onnellinen on se, joka lukee ääneen, ja onnellisia ovat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja noudattavat sitä, mitä siihen on kirjoitettu, sillä määräaika on lähellä.

    Äänestä

  • old_profile_41878 kirjoitti:

    On se melkoisen omituinen. Olen kysynyt monta kertaa, missä vaiheessa paratiisi syntyy maan päälle. Jeesuksen paluun yhteydessä vai milloin.

    Russel oli varsinainen luopio, sillä hän erosi adventisteista ja perusti vartiotornilahkon. Nyt myöhemmin näitä vt-seuran oppirakennelmia pönkittämään on laadittu jopa oma raamattu (ns. Uuden Maailman käännös), jota maailman johtavat kreikankielen tutkijat pitävät karkeana väärennöksenä.

    Äänestä

  • Potero kirjoitti:

    Nyt myöhemmin näitä vt-seuran oppirakennelmia pönkittämään on laadittu jopa oma raamattu (ns. Uuden Maailman käännös), jota maailman johtavat kreikankielen tutkijat pitävät karkeana väärennöksenä.

    -Kertoisitko lisää noista johtavista Kreikankielen tutkijoista jotka pitävät UM käänöstä väärennöksenä.Voisit vaikka listata heidät ja heidän uskontokuntansa mukaan,että saataisiin oikeanlaisen käsityksen näistä tutkijoista.

    "-Kertoisitko lisää noista johtavista Kreikankielen tutkijoista jotka pitävät UM käänöstä väärennöksenä."

    Heitä löytyy yliopistoista ympäri maailmaa. Teologian tohtoreita, kreikankielen tuntijoita...
    Näitä löytyy jos vaan löytyy halua nähdä.

    "Voisit vaikka listata heidät ja heidän uskontokuntansa mukaan..."

    Kuka tai ketkä ovat kääntäneet UM:n?
    Voimmeko jostain saada tietää heidän koulutustaustansa?
    Miksi haluat tietää heidän uskontokuntansa? Eikö ole luotettavaa jos kuuluu johonkin tiettyyn vai miksi ne pitäisi listata.

    maailmassa on noin 10.000.
    2-3 heistä on todettu sanovan jossain muodossa positiivista UM-käännöksestä.Mitenkäs ne 9997-9998 jotka sanoo:"törkeä tekele"?
    Enemmistö tietäää että UM-käännöksen asiantuntiat olivat suomalaista työväenopistoa muistuttavan kielikoulutuksen saaneita.Sekin 1-2 vuotta.
    UM-käännös on mukaelma,eikä käännös laisinkaan.Se on kopio ukkelilta joka oli spiritistin kaveri ja kyseli apua meedioilta.Siihen perustuu UM-käännös.

    Äänestä

  • meikalaane kirjoitti:

    -Päästiinkin mielenkiintoiseen asiaan!
    Tiesitkö että UM käännös ei ole niiden viiden joita väitetään kääntäneen Raamatun?Yksinkertaisesti heidän kaikkien tieto ei riittänyt kääntämiseen.
    Kirjoitinkin ennemmin tässä,että kääntäjiä kerättiin ympäri maailmaa,ihmisiä joilla oli taito kääntää Raamatun textiä ja muiden Raamatun kielien osaajia.Esim. suomesta on ollut kääntäjä/kääntäjiä.
    Nämä kyseiset herrat vain tarkastivat käännöksen,jotka kääntivät muut,eivät halua antaa itsestään tietoja.
    Liekkö kenelläkkään on tarkempaa tietoa,jos on, olisi mukava saada tietoa lisää.

    Äänestä

  • asiantuntijoita kirjoitti:

    -Niinkö,kerro lisää!

    -Jo pieni järjen häivä kertoo ettei kouluttamaton ihminen kykene kääntämään Raamattua.Täällä palstalla sanotaa heidän olleen kouluttamattomia "työväenopiston" käyneitä ihmisiä.Sekin on silkkaa valhetta.Taidat olla täysin pihalla!

    -Mihin perustuu väitteesi?

    >>-Jo pieni järjen häivä kertoo ettei kouluttamaton ihminen kykene kääntämään Raamattua.

    Näin minäkin ajattelen ja siksi pidänkin NWT:tä valikoidusti tehtynä kopiointina.

    >>Täällä palstalla sanotaa heidän olleen kouluttamattomia "työväenopiston" käyneitä ihmisiä.Sekin on silkkaa valhetta.Taidat olla täysin pihalla!

    Kukahan kuka on pihalla. Tässä NWT:n kääntäjien ansiot raamatullisten kielten saralla:

    Fred Franz: Pääkääntäjä, opiskellut 2 tuntia raamatun- sekä 21 tuntia klassissen kreikan perusteita.

    Nathan H. Knorr: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Milton G. Henschel: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Albert D. Schroeder: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Karl Klein: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    George D. Gangas: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin. Kreikkaa puhuva turkkilainen, jonka koine-kreikan tuntemus oli erittäin vähäistä.

    Äänestä

  • old_profile_41878 kirjoitti:

    "-Kertoisitko lisää noista johtavista Kreikankielen tutkijoista jotka pitävät UM käänöstä väärennöksenä."

    Heitä löytyy yliopistoista ympäri maailmaa. Teologian tohtoreita, kreikankielen tuntijoita...
    Näitä löytyy jos vaan löytyy halua nähdä.

    "Voisit vaikka listata heidät ja heidän uskontokuntansa mukaan..."

    Kuka tai ketkä ovat kääntäneet UM:n?
    Voimmeko jostain saada tietää heidän koulutustaustansa?
    Miksi haluat tietää heidän uskontokuntansa? Eikö ole luotettavaa jos kuuluu johonkin tiettyyn vai miksi ne pitäisi listata.

    -Päästiinkin mielenkiintoiseen asiaan!
    Tiesitkö että UM käännös ei ole niiden viiden joita väitetään kääntäneen Raamatun?Yksinkertaisesti heidän kaikkien tieto ei riittänyt kääntämiseen.
    Kirjoitinkin ennemmin tässä,että kääntäjiä kerättiin ympäri maailmaa,ihmisiä joilla oli taito kääntää Raamatun textiä ja muiden Raamatun kielien osaajia.Esim. suomesta on ollut kääntäjä/kääntäjiä.
    Nämä kyseiset herrat vain tarkastivat käännöksen,jotka kääntivät muut,eivät halua antaa itsestään tietoja.
    Liekkö kenelläkkään on tarkempaa tietoa,jos on, olisi mukava saada tietoa lisää.

    >>Tiesitkö että UM käännös ei ole niiden viiden joita väitetään kääntäneen Raamatun?

    Tuollaista en ole ennen kuullut, kerrotko hieman tarkemmin asiasta ja mistä tietosi on peräisin?

    >>Yksinkertaisesti heidän kaikkien tieto ei riittänyt kääntämiseen.

    Senhän pääkääntäjä Fred Franzkin myönsi oikeudessa.

    >>Esim. suomesta on ollut kääntäjä/kääntäjiä.

    Kuka/ketkä?

    Äänestä

  • old_profile_41878 kirjoitti:

    On se melkoisen omituinen. Olen kysynyt monta kertaa, missä vaiheessa paratiisi syntyy maan päälle. Jeesuksen paluun yhteydessä vai milloin.

    -Anteeksi hirvas!Sinä täällä syltäät tulemaan valheita valheen perään,olet kyllä saanut vastauksen.
    Ei sitä tiedetä,etkä sinäkään tiedä sitä. Olen jo sinulle sanonut monta kerta(rakkaudellisesti),ettei valtakunta ole vielä tullut maan päälle,senkin todistaa Dan.2:44 ja Ilm.21:1-5.
    Ei kannata jatkaa enää tästä teemasta tuota valehtelemista.Voi olla,että se loppuu Ilm.19:11-
    21.Lue kenen lihaa siinä pilkotaan haaskoille.Pistänkin sen tähän:

    -11 Ja minä näin taivaan auenneena, ja katso: valkoinen hevonen. Ja sillä istuvaa kutsutaan Uskolliseksi ja Totuudelliseksi, ja hän tuomitsee ja käy sotaa vanhurskaudessa.

    -Jeesus tulee täyttämään Jehovalta saaman tuomion.

    -12 Hänen silmänsä ovat tulen liekki, ja hänen päässään on monta diadeemia. Hänellä on kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,

    -Filippiläisissä Paavali kirjoittikin;2:9 Juuri siksi Jumala korottikin hänet ylempään asemaan ja antoi huomaavaisesti hänelle nimen, joka on jokaisen muun nimen yläpuolella,

    -13 ja hänet on puettu verellä vihmottuun päällysvaippaan, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.

    -Johannes kirjoittaakin tässä Jeesuksesta joka on korotettu jonka vaate on tapettujen veressä;Ilm.1:
    -1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen orjilleen sen, minkä täytyy pian tapahtua. Ja hän lähetti enkelinsä ja esitti sen tunnusmerkein hänen välityksellään orjalleen Johannekselle,

    -2 joka todisti siitä sanasta, jonka Jumala antoi, ja siitä todistuksesta, jonka Jeesus Kristus antoi, kaikesta näkemästään.

    -3 Onnellinen on se, joka lukee ääneen, ja onnellisia ovat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja noudattavat sitä, mitä siihen on kirjoitettu, sillä määräaika on lähellä.

    paratiisi avataan maan päälle? Vastaahan omin sanoin, nähdään sekin osaatko itse jotakin?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>-Jo pieni järjen häivä kertoo ettei kouluttamaton ihminen kykene kääntämään Raamattua.

    Näin minäkin ajattelen ja siksi pidänkin NWT:tä valikoidusti tehtynä kopiointina.

    >>Täällä palstalla sanotaa heidän olleen kouluttamattomia "työväenopiston" käyneitä ihmisiä.Sekin on silkkaa valhetta.Taidat olla täysin pihalla!

    Kukahan kuka on pihalla. Tässä NWT:n kääntäjien ansiot raamatullisten kielten saralla:

    Fred Franz: Pääkääntäjä, opiskellut 2 tuntia raamatun- sekä 21 tuntia klassissen kreikan perusteita.

    Nathan H. Knorr: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Milton G. Henschel: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Albert D. Schroeder: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Karl Klein: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    George D. Gangas: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin. Kreikkaa puhuva turkkilainen, jonka koine-kreikan tuntemus oli erittäin vähäistä.

    KIITS!!!:-)

    Äänestä

  • meilolle ja sanoo kirjoitti:

    KIITS!!!:-)

    Kiitos paljon Markku Meilo minunkin puolestani.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Tiesitkö että UM käännös ei ole niiden viiden joita väitetään kääntäneen Raamatun?

    Tuollaista en ole ennen kuullut, kerrotko hieman tarkemmin asiasta ja mistä tietosi on peräisin?

    >>Yksinkertaisesti heidän kaikkien tieto ei riittänyt kääntämiseen.

    Senhän pääkääntäjä Fred Franzkin myönsi oikeudessa.

    >>Esim. suomesta on ollut kääntäjä/kääntäjiä.

    Kuka/ketkä?

    >>Tiesitkö että UM käännös ei ole niiden viiden joita väitetään kääntäneen Raamatun?

    Tuollaista en ole ennen kuullut, kerrotko hieman tarkemmin asiasta ja mistä tietosi on peräisin?

    -Niin,minun pitää ottaa selvää mitä voin sanoa asiasta.Toki kerron kaiken minkä voin.!Etkö muka tuota tiennyt tätä asiaa Meilo?

    >>Yksinkertaisesti heidän kaikkien tieto ei riittänyt kääntämiseen.

    Senhän pääkääntäjä Fred Franzkin myönsi oikeudessa

    -Ei tietenkään,minkään maalaisjärjen mukaan.On se kumma että mokoma asia uppoaa ihmisiin(tietoon viittan).

    -Kysyn voiko sitä paljastaa?

    Äänestä

  • old_profile_41878 kirjoitti:

    "-Kertoisitko lisää noista johtavista Kreikankielen tutkijoista jotka pitävät UM käänöstä väärennöksenä."

    Heitä löytyy yliopistoista ympäri maailmaa. Teologian tohtoreita, kreikankielen tuntijoita...
    Näitä löytyy jos vaan löytyy halua nähdä.

    "Voisit vaikka listata heidät ja heidän uskontokuntansa mukaan..."

    Kuka tai ketkä ovat kääntäneet UM:n?
    Voimmeko jostain saada tietää heidän koulutustaustansa?
    Miksi haluat tietää heidän uskontokuntansa? Eikö ole luotettavaa jos kuuluu johonkin tiettyyn vai miksi ne pitäisi listata.

    -Päästiinkin mielenkiintoiseen asiaan!
    Tiesitkö että UM käännös ei ole niiden viiden joita väitetään kääntäneen Raamatun?Yksinkertaisesti heidän kaikkien tieto ei riittänyt kääntämiseen.
    Kirjoitinkin ennemmin tässä,että kääntäjiä kerättiin ympäri maailmaa,ihmisiä joilla oli taito kääntää Raamatun textiä ja muiden Raamatun kielien osaajia.Esim. suomesta on ollut kääntäjä/kääntäjiä.
    Nämä kyseiset herrat vain tarkastivat käännöksen,jotka kääntivät muut,eivät halua antaa itsestään tietoja.
    Liekkö kenelläkkään on tarkempaa tietoa,jos on, olisi mukava saada tietoa lisää.

    "Nämä kyseiset herrat vain tarkastivat käännöksen,jotka kääntivät muut,eivät halua antaa itsestään tietoja. "

    Eivät halua antaa itsestään tietoja? Eli meinaatko ettei näitä siis tunneta? Ei ole tiedossa ketä he ovat tai onko heillä todellista tietotaitoa kääntää raamattua alkukielestä?
    Jos noin on niin en luota. Jos on jotain salattavaa niin silloin pysytään piilossa.

    Äänestä

  • old_profile_41878 kirjoitti:

    >>Tiesitkö että UM käännös ei ole niiden viiden joita väitetään kääntäneen Raamatun?

    Tuollaista en ole ennen kuullut, kerrotko hieman tarkemmin asiasta ja mistä tietosi on peräisin?

    -Niin,minun pitää ottaa selvää mitä voin sanoa asiasta.Toki kerron kaiken minkä voin.!Etkö muka tuota tiennyt tätä asiaa Meilo?

    >>Yksinkertaisesti heidän kaikkien tieto ei riittänyt kääntämiseen.

    Senhän pääkääntäjä Fred Franzkin myönsi oikeudessa

    -Ei tietenkään,minkään maalaisjärjen mukaan.On se kumma että mokoma asia uppoaa ihmisiin(tietoon viittan).

    >>Esim. suomesta on ollut kääntäjä/kääntäjiä.
    Kuka/ketkä?

    -Kysyn voiko sitä paljastaa?

    >>-Niin,minun pitää ottaa selvää mitä voin sanoa asiasta.Toki kerron kaiken minkä voin.!Etkö muka tuota tiennyt tätä asiaa Meilo?

    En ole koskaan kuullut moista manintaa, joka on pahassa ristiriidassa kääntämisen aikaisen pääkonttorin väen ja esimerkiksi Pentonin mielipiteen kanssa, viimeksimainittu oli aikoinaan sentään pääkonttorin luottopoika ja oppinut kielimies, joka pääsi pääkonttorin arkistojakin tutkimaan.

    >>-Kysyn voiko sitä paljastaa?

    Kysy ihmeessä, kerro samalla mikä on/oli miehiään, jos on sen verran tuntematon suuruus, että muuta kautta ansionsa eivät selviä.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>-Jo pieni järjen häivä kertoo ettei kouluttamaton ihminen kykene kääntämään Raamattua.

    Näin minäkin ajattelen ja siksi pidänkin NWT:tä valikoidusti tehtynä kopiointina.

    >>Täällä palstalla sanotaa heidän olleen kouluttamattomia "työväenopiston" käyneitä ihmisiä.Sekin on silkkaa valhetta.Taidat olla täysin pihalla!

    Kukahan kuka on pihalla. Tässä NWT:n kääntäjien ansiot raamatullisten kielten saralla:

    Fred Franz: Pääkääntäjä, opiskellut 2 tuntia raamatun- sekä 21 tuntia klassissen kreikan perusteita.

    Nathan H. Knorr: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Milton G. Henschel: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Albert D. Schroeder: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Karl Klein: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    George D. Gangas: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin. Kreikkaa puhuva turkkilainen, jonka koine-kreikan tuntemus oli erittäin vähäistä.

    Kukahan kuka on pihalla. Tässä NWT:n kääntäjien ansiot raamatullisten kielten saralla:

    Fred Franz: Pääkääntäjä, opiskellut 2 tuntia raamatun- sekä 21 tuntia klassissen kreikan perusteita.

    Nathan H. Knorr: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Milton G. Henschel: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Albert D. Schroeder: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Karl Klein: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    George D. Gangas: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin. Kreikkaa puhuva turkkilainen, jonka koine-kreikan tuntemus oli erittäin vähäistä.

    -Kun luet noiden miesten koulutusta,ei voi tulla muuhun käsitykseen,kuin siihen etteivät ilman ammattilaisten apua ole pärjänneet.

    -Koko teos julkaistiin alun perin kuutena osana vuosina 1950–1960.

    -Vuonna 1961 julkaistiinkin tarkistettu yksiosainen laitos, joka tosin ei sisältänyt alkuperäisten osien ala- eikä reunaviitteitä. Toinen tarkistettu laitos julkaistiin vuonna 1970, ja kolmas, alaviitteineen, seurasi vuonna 1971. Vuonna 1969 komitea julkaisi teoksen The Kingdom Interlinear Translation of the Greek Scriptures, jossa Westcottin ja Hortin tarkistaman (vuoden 1948 uusintapainoksen) kreikkalaisen tekstin alla oli kirjaimellinen sanasanainen käännös englanniksi. Kuluneiden 45 vuoden aikana New World Translation on käännetty kokonaan tai osittain 24 muulle kielelle, ja näiden käännösten yhteinen painosmäärä ja levikki on yli 81 miljoonaa kappaletta.

    -Jotenkin tuntuu,etteivät kyseiset herrat ole hiki päässä kääntäneet yksistään Raamattua.Kuitenkin Raamttu on hyvin luettavassa asussa.Tämä tietenkin vain minun pähkäilyä.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    paratiisi avataan maan päälle? Vastaahan omin sanoin, nähdään sekin osaatko itse jotakin?

    Terve taas hirvas
    Pistänkin Raamatusta lainauksen,ettei mene Taas vt-seuran piikkiin,sopiiko.

    2.Piet.3:3 Sillä te tiedätte ensiksikin sen, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheineen pilkkaajia, jotka kulkevat omien halujensa mukaan
    4 ja sanovat: ”Missä on se hänen luvattu läsnäolonsa? Onhan siitä päivästä asti, jona esi-isämme nukahtivat pois, kaikki pysynyt juuri sellaisena kuin luomakunnan alusta asti.”

    -Rakkaudellista päivän jatkoa.

    Äänestä

  • old_profile_41878 kirjoitti:

    Kukahan kuka on pihalla. Tässä NWT:n kääntäjien ansiot raamatullisten kielten saralla:

    Fred Franz: Pääkääntäjä, opiskellut 2 tuntia raamatun- sekä 21 tuntia klassissen kreikan perusteita.

    Nathan H. Knorr: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Milton G. Henschel: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Albert D. Schroeder: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    Karl Klein: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin.

    George D. Gangas: Ei koulutusta raamatullisiin kieliin. Kreikkaa puhuva turkkilainen, jonka koine-kreikan tuntemus oli erittäin vähäistä.

    -Kun luet noiden miesten koulutusta,ei voi tulla muuhun käsitykseen,kuin siihen etteivät ilman ammattilaisten apua ole pärjänneet.

    -Koko teos julkaistiin alun perin kuutena osana vuosina 1950–1960.

    -Vuonna 1961 julkaistiinkin tarkistettu yksiosainen laitos, joka tosin ei sisältänyt alkuperäisten osien ala- eikä reunaviitteitä. Toinen tarkistettu laitos julkaistiin vuonna 1970, ja kolmas, alaviitteineen, seurasi vuonna 1971. Vuonna 1969 komitea julkaisi teoksen The Kingdom Interlinear Translation of the Greek Scriptures, jossa Westcottin ja Hortin tarkistaman (vuoden 1948 uusintapainoksen) kreikkalaisen tekstin alla oli kirjaimellinen sanasanainen käännös englanniksi. Kuluneiden 45 vuoden aikana New World Translation on käännetty kokonaan tai osittain 24 muulle kielelle, ja näiden käännösten yhteinen painosmäärä ja levikki on yli 81 miljoonaa kappaletta.

    -Jotenkin tuntuu,etteivät kyseiset herrat ole hiki päässä kääntäneet yksistään Raamattua.Kuitenkin Raamttu on hyvin luettavassa asussa.Tämä tietenkin vain minun pähkäilyä.

    Joskohan lopettaisit pähkäilysi.
    Olet tyhmä kun vanha kalossi.

    >>-Jotenkin tuntuu,etteivät kyseiset herrat ole hiki päässä kääntäneet yksistään Raamattua.Kuitenkin Raamttu on hyvin luettavassa asussa.Tämä tietenkin vain minun pähkäilyä.

    Tuota, nyt en oikein ymmärrä. Jokin aika sitten kirjoitit:

    >>Esim. suomesta on ollut kääntäjä/kääntäjiä.

    Jopa lupasit selvittää asiaa lisää, mahdollisuuksien mukaan. Ihan vaan aikaasi säästääkseni mainitsen, että jos tarkoitat sitä vaihetta kun eri maista porukkaa kuljeksi 1960-luvulta lähtien pääkonttoriin keskustelemaan käännöksen kääntämisestä englanninkielestä, niin he eivät mitenkään liity varsinaiseen asiaan.

    Mulla on tunne, että jo kerran yritin vastata tähän, mutta otetaan uusiksi.

    >>-Jotenkin tuntuu,etteivät kyseiset herrat ole hiki päässä kääntäneet yksistään Raamattua.

    Mulla on sama tunne, kielitaidon puutteen takia pidänkin kopiointia pääasiallisena toimintamallina.

    >>Kuitenkin Raamttu on hyvin luettavassa asussa.

    Ainakin myötäilee ymmärrettävästi Vt-seuran näkemyksiä.

    >>Tämä tietenkin vain minun pähkäilyä.

    Jokin aika sitten pähkäilit lisäksi tällaista:

    "Esim. suomesta on ollut kääntäjä/kääntäjiä."

    Onko sinulla jotain lisättävää tuohon yllättävään väitteeseen?

    Sen verran lisäisin, että et kai vaan sekoita asioita, koska 1960-luvulta eteenpäin on haarakonttoreista vieraillut väkeä pääkonttorissa kun kyseistä käännöstä sorvattiin englanninkielestä taas uusille kielille. Eli siis tehtiin käännöksen käännöksiä.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>-Jotenkin tuntuu,etteivät kyseiset herrat ole hiki päässä kääntäneet yksistään Raamattua.Kuitenkin Raamttu on hyvin luettavassa asussa.Tämä tietenkin vain minun pähkäilyä.

    Tuota, nyt en oikein ymmärrä. Jokin aika sitten kirjoitit:

    >>Esim. suomesta on ollut kääntäjä/kääntäjiä.

    Jopa lupasit selvittää asiaa lisää, mahdollisuuksien mukaan. Ihan vaan aikaasi säästääkseni mainitsen, että jos tarkoitat sitä vaihetta kun eri maista porukkaa kuljeksi 1960-luvulta lähtien pääkonttoriin keskustelemaan käännöksen kääntämisestä englanninkielestä, niin he eivät mitenkään liity varsinaiseen asiaan.

    Kauan serveri tätä panttasikin, vasta äskeisen viestin jälkeen tämä putkahti esille.

    Äänestä

..Tiedä, mutta mikäs niissä -työväen lauluissa on -vikana?-
Tuo "tää on viim..."
Warshawjanka on vielä komeampi,; -Riistäjän ruoska nyt selkäämme soittaa: "-
Suurin osa meistäkin on -työväkeä; kyllä se ahistaa tietenkin , jos tajuaa olevansa riistäjän ,-Uskonnon ja ison rahan -Apuliisana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskonto tämä kirjoitti:

jehovantodistajat.

Olen tutkinut heidän kanssaan ja nyt alkaa olla mitta täys.

Ensin selitettiin sitä ja tätä,että ihan vapaasti voin esim.jatkaa harrastuksiani.Ei kukaan sitä kiellä ja nyt selitellään ja kysellään ja moititaan kun harrastukseeni menee niin kauhean paljon aikaa.
Pitäis kuulemma vähentää se puoleen ja käyttää kyseinen aika salilla juoksemiseen.
Mitä minä siellä teen?P..se siällä puutuu.
Enkä jaksa kuunella niitä unettavia puhujia jotka lukee paperista.
Laulaminenkin on niin ahistavan tuntusta.Sellasia työväenlauluja.Tulee mieleen:"työn orjat sorronyöstä nouskaa,maan ääriin..."
Että kyllä nytte riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu