profetaalinen ääni
Syvennymme nyt raamatun profetioihin, joissa paljastuu Jumalan näkökulma
Israelin kadotetuista heimoista , ja heidä suhteestaan Juudan heimoon ja
mitä tulevaisuudella on heidän varalleen. Toisaalta voimme ehkä saada
johtolankoja näiden heimojen nykytilasta ja olinpaikasta. Mutta aivan ensiksi
meidän on ymmärrettävä kunnolla joitakin profetioiden periaatteita ja erityisesti
ne termit, joita käytetään kuvaamaan jokaisen viestin kohderyhmiä.
Profetioiden monikertainen toteutuminen
Moniin profetioihin sisältyy monikertaisen todeutumisen elementti. Tällä tarkoitan
, että kun preefetta antoi ptofetian oman aikansa ihmisille ,se saattoi todeutua
lähitulevaisuudessa. Varsinkin jos profetia sisälsi myös varoituksen, joilloin sen
saaneet ihmiset saattoivat myös itse olla todistamassa profetian toteutumista.
Toisaalta välittömästä toteutumisesta huolimatta, se lopullinen ja varsinainainentoteutuminen saattoi tapahtua vasta tuhat vuotta myöhemmin ja
paljon suuremmassa mittakaavassa.
Ajatelkaa vaikka profeetta Joelin profetoimaa" suurta ja pelottavaa Herra
päivää" ja Pyhän Hengen vuodatusta
Kun juutalaiset pyhiinvaeltajat todistivat Pyhän Hengen vuodatusta kristuksen
opetuslasten ylle Jerusalemissa Jeesuksen kuoleman jälkeen ja ihmettelivät mistä oli kyse, apostoli Paavali , Galiean juutalainen, todesi kyseessä olevan Joelin profetian täyttymys.
Apostolien teot 2
1. Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
2. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
3. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
4. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
5. Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on.
6. Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä.
7. Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia?
8. Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet?
Kun juutalaiset pyhiinvaeltajat kuulivat tämä,:12. Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: "Mitä tämä mahtaakaan olla?"
13. Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeata viiniä".
14. Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne.
15. Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
16. Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
17. 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
( he saivat vain maljasta muutamia tippuja)
Kuitenkin monet kristityt uskovat tuon profetian suuren ja lopullisen todeutumisen olevan vielä tulossa.
(silloin malja käännetään ylösalaisin, siis kaikki mitä maljassa on kaatetaan)
Toinen esimerkki löytyy Jeremian kirjasta 31. luvun 15 jakeesta , jossa" Raakel itkee lapsiaan". Uuden Testamentin Matteuksen evankeliumi väittää , että Herodeksun yritys surmata Kristus suomauttamalla samalla kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset, oli tuo yllämainittu profetian toteenkäyminen.
17. Silloin kävi toteen, mikä on puhuttu profeetta Jeremiaan kautta, joka sanoo: (Matt.2:17)
Joka tapauksessa monet juutalaiset näkevät toisen maailmansodan juutalaivainoissa syyn Raakelille itkeä lapsiaan, mikä on täysin ymmärrettävää.
Mutta palaan myöhemmin tähän profetiaan jolloin tarkastelemme tarkemmin sen sisältöä ja keheen se liittyi.
Profetioissa käytetyt termit kuvaamaan ihmisiä ja kansakuntia
Profetioissa käytetään useimmiten eri sananvalintoja kuvaamaan ihmisiä ja kansakuntia.
Aivan vastaavasti vaikkapa uutislähetyksssä toimittaja voi kertoa"Pretorian" tekevän tai sanovan jotakin. Tässä tapauksessa "Pretoria" ei todennäköisesti tarkoita kaupunkia vaan Etelä-Afrikan hallitusta, jonka poliittinen pääkaupunki on Pretoria. Raamatullisissa profetioissa meidän on tarkennettava, kenelle viesti kohdistettu , jos haluamme tulkita sen oikein. Tämä ei suikaan aina ole yksiselitteistä, ja usein meidän onkin tutkittava yhdeyttä , jossa profetia on esitetty, sekä kyseinen profeetta oli ja kenelle hän profetoi aikanaan.
Tämä voi olla kuitenkin harhaanjohtavaakin. Kaikki tärkeimmät profeetat (Jesaja, Jeremia ja Hesekiel) olivat juutalaisia, Juudan eteläisestä kuningaskunnasta. Jesajan palvelustyö käsitti israelilaisten pakkosiirtolaisuuden vuona 772 eKr., ja suuri osa hänen profetioistaan oli kohdistettu suoraan pohjoiselle kuningaskunnalle. Tämä asia on usein ymmärretty väärin ja useiden profetioiden on luultu koskevan Juudaa ja juutalaisia, vaikka ne onkin suunnattu Israelin heimolle ja sen tämän päivän jälkeläisilleen. Jeremian ja Hesekielin aikaan mennessä pohjoisten heimot olivat kadonneet historiasta noin 120 vuotta aikaisemmin. Kuitenkin käsittämättömän voimakas ja selkeä profetia ,joka yhdistää Israelin ja Juudan heimojen kohtalot tulevaisuudessa. Samalla Efraimin heimon paluu maailman näyttämölle todeutuu jossain vaiheessa, ja juutalaisten yhdistyminen yhdistyminen on väistämätön !
Eili termit ja niiden käyttö:
ISRAEL
Hebrealainen parallelimmi on kirjallinen väline, jota käytetään hebrean kielessä ilmaisemaan ilmaisemaan samaa asiaa kahdella eri tavalla. Käytetään kahta erilaista sanaa ja ilmaisua , muttatarkoitetaan samaa asiaa lisäten painotuksen ilmaistavalle asialle. Israel oli nimi, jonka Jumala antoi Jaakobille , kaikkien 12 heimon isälle. Siten Israelin lapset tarkoittaa Jaakobin lapsia tai kaikkia 12 heimoa ja näiden jälkeläisiä. Eli silloin kun termiä "Israel"käytetään yhdessä termin "Jaakobin" kanssa , silloin puhutellaan koko Israelin perhettä ,kaikkia Jaakobin jälkeläisiä.
Mutta silloin kun termiä "Israel" käytetään termin"Juuda" yhteydessä ,on kyseessä Jumalan puhuminen Isrelin ja Juudan heimoille erikseen ta yhtäaikaa , mutta painottaen niiden välistä eroa. Tässä yhteydessä voidaan myös käyttää lisämäärettä" Israelin heimo"tai "Juudan heimo"
JUUDA
Profetioissa Juuda viittaa aina Juudan eteläiseen kuningaskuntaan ,yhdistäen Juudan ja Benjamin heimot.
Juutalaiset eivät voi mitenkään edustaa koko Israelia, vaan ainoastaan osaa siittä.
Jumala on aina nähnyt Israelin kokonaisuutena, eli Juudan heimona ja Isrelin heimona.Toisin sanoen Hänen tarkoittamansa asiat eivät ole vain juutalaisia varten, vaan sekä juutalaisia , että muiden heimojen jälkeläisiä varten.
EFRAIM ,JOOSEF JA SAMARIA
Näitä kaikkia käytetään synonymeinä kuvaamaan Israelin pohjoista kuningaskuntaa ja heidä jälkeläisiään pakkosiitolaisuuden jälkeen.
"Efraim" raamatullisten profetioiden valossa
Abrahamin liitto
Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan". Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli hänelle ilmestynyt.
(1.Moos. 12:7)
"Katso, tämä on minun liittoni sinun kanssasi: sinusta tulee kansojen paljouden isä.
Niin älköön sinua enää kutsuttako Abramiksi, vaan nimesi olkoon Aabraham, sillä minä teen sinusta kansojen paljouden isän.
Minä teen sinut sangen hedelmälliseksi ja annan sinusta tulla kansoja, ja sinusta on polveutuva kuninkaita.
Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala, (1.Moos.17:4-7)
Liitto jatkui Iisakin kautta...
Ja Aabraham sanoi Jumalalle: "Kunpa edes Ismael saisi elää sinun edessäsi!"
Niin Jumala sanoi: "Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä. (1. Moos.17:18-19)
Ja edelleen Jaakobin kautta.......
Ja katso, Herra seisoi hänen edessään ja sanoi: "Minä olen Herra, sinun Isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi.
Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. (1. Moos.28:13-14)
Näytin teille, kuinka liitto siirtyi Abrahamilta Iisakille ja sitten Jaakobille, koska haluan painottaa ettei se siirtynyt Jookobin mihinkään tiettyyn poikaan, vaan koski heitä tasapuolisesti. Kaikki Jaakobin 12 poikaa ja heitän jälkeläisensä olivat Jumalan ja Abrahamin , Iisakin ja Jaakobin välisen liiton siunauksten periöitä.
Me elämme viimeisiä päiviä ennen kuin Jeesus Kristus , Israelin Messias tulee takaisin tuomitsemaan maan ja perustamaan vanhurskauden kuningsuntansa maan päälle. Jeesus asettaa valtaistuimensa Jerusalemiin , josta Hän on hallitseva kansakuntia Raamatun kirjoituksien mukaisesti. Termi "viimeiset päivät" ei ole suikaan kirjoituksissa ja sitä käytetään kuvaamaan varsin pitkää ajanjaksoa, Jeesuksen syntymästä nykypäivään tai kutsuttua "seurakunnan aikaa" tai "kristittyjen aikaa". Mutta viimeiset päivät ovat äärettömän tärkeät sekä Jumalalle , että ihmiskunnalle. Silloin voimme odottaa sekä pahuuden voimien, että Jumalan armon ja voiman olevan aktiiveja ennennäkemättömällä tasolla. Yllätävää kyllä, ensimmäisen viimeisiä päiviä kuvaavan profetian välitti Jaakob siunatessaan profetaalisesti kaikki kaksitoista poikaansa.
Sitten Jaakob kutsui poikansa ja sanoi: "Kokoontukaa, niin minä
ilmoitan teille, mitä teille päivien lopulla tapahtuu. (1 .Moos.49:)
Eli Jaakobin huulilta tulleet sanat tulisivat olemaan hänen 12 poikansa jälkeläisten kohtalo viimeisinä päivinä. LUE 1 MOOSES 49. Pane merkille , että osa siunauksista muistutti itseasiassa enemmäkin kirouksia.
jatkuu

Vastaukset 1
Vanhimmat
1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.