Mihin

..jos eroan kirkosta? Ei kai jätetä maan päälle :)
- Ennen oli ns. pakanahautaismaita. Liekö vielä? Ne olivat "hapeän paikkoja" -uskovaisen isäni mukaan - ja perimmäisessä nurkassa.
4207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan samaan maahan kuopataan, ja samaan hintaankin. Valtiohan tukee kirkon hautaustoimintaa yhteisöverosta (paljon suuremmalla summalla kuin hautaustoiminnan kulut ovat).

Näin siis ellet itse halua tulla kuopatuksi ei-kirkolliselle maalle, mikä myöskin on joillain paikkakunnilla mahdollista.

Voit tietenkin myös valita tuhkauksen ja tuhkan lopusijoittamisen haluamaasi tai jälkeläistesi haluamaan paikkaan (maanomistajan luvalla tietenkin). Myös monille vesialueille saa luvan levittää tuhkat. Tämä esim. on oma toivomukseni. Etuina se, ettei tule kuluja hautapaikan hoidosta, eikä yhdenkään lapsenlapsen tarvitse ikinä tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei käy vaarin haudalla.

Äänestä

Hautaustoimilakiin tuli uudistus v. 2004 jonka myötä kirkkoja velvoitettiin varaamaan hautuumaista tunnukseton osa ei-kristittyjä varten. Ne eivät kaiketi ole vielä kovin suuressa käytössä mutta eiköhän se ajan myötä yleisty. Joko sinne, tai kuten joku jo mainitsikin, on myös muutamia vapaa-ajattelijoiden paikallisyhdistysten ylläpitämiä yksityisiä hautausmaita.

Olen kuullut myös käytettävän nimitystä hautaamisesta "murhamultiin" rosvojen ja ryövärien joukkoon, mutta se oli ennen uskonvapauslain voimaan astumista viimevuosisadan alkupuoliskolla.

Äänestä
  • Korjan tuon aiemman sanamuodon. Hautaustoimilaissa puhutaan "tunnustuksettomasta" hautausmaasta, ei "tunnuksettomasta", pieni vivahde-ero sanoissa kaiketi on...?

    Äänestä

  • UPDATE_8653165 kirjoitti:

    Korjan tuon aiemman sanamuodon. Hautaustoimilaissa puhutaan "tunnustuksettomasta" hautausmaasta, ei "tunnuksettomasta", pieni vivahde-ero sanoissa kaiketi on...?

    Kyllä on eroa.

    Ev.lut. kirkkomme ilmoitti viimeisenä kiusanaan, että sen ylläpitämillä "tunnustuksettomilla" hautausmailla pidätetään kuitenkin kirkon oikeus pystyttää kristillisiä symboleja.

    Siis "tunnuksia" tulee piisaamaan myös "tunnustuksettomalla" hautausmaalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuopataan? kirjoitti:

..jos eroan kirkosta? Ei kai jätetä maan päälle :)
- Ennen oli ns. pakanahautaismaita. Liekö vielä? Ne olivat "hapeän paikkoja" -uskovaisen isäni mukaan - ja perimmäisessä nurkassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu