PUTIN ON

Minä luulin, että Vladimir Putin olisi rohkea mies, mutta olen pettynyt pahasti, tämä Kosovo juttu oli viimeinen pisara!

Minun täytyy todeta, että mielestäni Venäjän presidentti Vladimir Putin on vain pelkkä pelkuri, paskahousu!

Eikös Putin ollut horoskoopiltaan Vaaka, sekin selittää jo jotain!
Sellaista ei saisi koskaa päästää supervaltion johtoon, sillä Putinin kaltaisia ihmisiä kusetetaan armottomasti!

USA on kusettanut Putinia mennen tullen!

Putinista on levitetty jotain lapsellisia machokuvia, ilman paitaa, todella lapsellista!!!

Ja tämä Putinin "lapsuudenkaveri" Medveded, tulee pyyhkimään Putinilla lattioita, sillä näen, että tämä Medveded on älykkäämpi, mitä Putin ikinä luuli.



Tämä Medveded vain esitti olevansa Putinin nöyrä lapsuuden ystävä, mutta Putin tulee yllättymään vielä kovasti, "lapsuuden ystävän" menetelmistä.

Loppujen lopuksi Putin on osoittanut olevansa vain kotona kovasuinen, mutta vieraalla maalla hyvin varovainen ja pelkääväinen pieni mies.

Surullista, että Venäjän kansa joutuu kärsimään noin heikon hallitsijan, kuten Putinin vallassa.

Putin esiintyy kovana, mutta mitään konkreettisia päätöksiä hän ei osaa/uskalla, toisinsanoen ei USKALLA tehdä!!!!

Surullista, että Venäjällä on noin pelkuri presidentti!!
4173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aloittaa ydinsota ja taata molemminpuolinen tuho USA:ssa ja Venäjällä. Terrorismi ja maailmanlaajuinen viha USA:ta kohtaan kyllä tuhoaa USA:n hitaasti mutta varmasti. USA:lta loppuu rahat ja sotilaat terrorismin vastaisessa sodassa, eivätkä ääri-islamistit luovuta ennenkuin USA on polvillaan. Venäjä aseistaa mallikaasti Irania, Syyriaa ja Venezuelaa. Ennen pitkää nämä aseet kulkeutuvat myös ääri-islamisteille.

Äänestä
  • Kysyit, että mitä olisi pitänyt tehdä?

    Vastaus on, että Venäjä olisi sotilaallisesti palauttanut Neuvostoliiton.

    USA ei olisi sen vuoksi uhrannut itseään.

    Annan esimerkin:
    Presidentti Putin ilmoittaa USA:lle kuumassa linjassa, että Ukranainan rajalla on provokaatioita, ja Venäjän joukot ovat pakotettuja rauhoittamaan tilanne, sama ilmoitus Baltian maiden kohdalta.

    Näiden ilmoitusten lomassa presidentti Putin olisi ilmoittanut, että kaikki Venäjän ydinasevoimat ovat täydellisessä ensi-isku valmiudessa, että Venäjä ei laukaise ensimmäistä ohjusta, mutta ei epäräröi, mikäli USA puuttuu Venäjän sisäisen turvallisuuteen.

    Näin USA ei luultavammin halua uhrata koko mannertaan ydintuholle, mikään tosin ei ole varmaa , mutta tosi johtaja uskaltaa ottaa riskejä, ja USA:lla on paljon enemmän hävittävää kuin Venäjällä.

    Tämän n. viikon kestäneen kriisin jälkeen Venäjän joukot olisivat vallanneet kaikki entiset Neuvostotasavallat, ja rauha laskeutuisi pikkuhiljaa maailmaan.

    USA:n ja lännen olisi pakko alistua niihin realiteetteihin, että Neuvostoliitto on jälleen kasassa, ja sen on vain tultava sen kanssa toimeen.

    Ja vielä kun Neuvostoliitto seisoo jättimäisten luonnonvarojen päällä, ja hallitsee kaasu ja öljyputkia ym.

    Näin tasapaino olisi jälleen maailmassa, eikä USA hyppisi kenenkään silmille.

    Lukekaa tämä Venäjän kenraalit, ja OTTAKAA OPPIA, SILLÄ VIELÄ EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ!!!!

    Äänestä

Putinin kanssa tai miten asia liikuttaa sinua? Miksi olet huolestunut asiasta, joka ei lainkaan kuulu sinulle?

Äänestä
  • Miksi puutuit asiaan, vaikka et tunne kirjoittajaa ollenkaan. Putin on julkisuuden henkilö, mutta kirjoittajasta sinä et tiedä mitään. Kuitenkin otit oikeudeksesi ryhtyä mölyämään. Oletko läheistä sukua mölyapinalle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PASKAHOUSU! kirjoitti:

Minä luulin, että Vladimir Putin olisi rohkea mies, mutta olen pettynyt pahasti, tämä Kosovo juttu oli viimeinen pisara!

Minun täytyy todeta, että mielestäni Venäjän presidentti Vladimir Putin on vain pelkkä pelkuri, paskahousu!

Eikös Putin ollut horoskoopiltaan Vaaka, sekin selittää jo jotain!
Sellaista ei saisi koskaa päästää supervaltion johtoon, sillä Putinin kaltaisia ihmisiä kusetetaan armottomasti!

USA on kusettanut Putinia mennen tullen!

Putinista on levitetty jotain lapsellisia machokuvia, ilman paitaa, todella lapsellista!!!

Ja tämä Putinin "lapsuudenkaveri" Medveded, tulee pyyhkimään Putinilla lattioita, sillä näen, että tämä Medveded on älykkäämpi, mitä Putin ikinä luuli.



Tämä Medveded vain esitti olevansa Putinin nöyrä lapsuuden ystävä, mutta Putin tulee yllättymään vielä kovasti, "lapsuuden ystävän" menetelmistä.

Loppujen lopuksi Putin on osoittanut olevansa vain kotona kovasuinen, mutta vieraalla maalla hyvin varovainen ja pelkääväinen pieni mies.

Surullista, että Venäjän kansa joutuu kärsimään noin heikon hallitsijan, kuten Putinin vallassa.

Putin esiintyy kovana, mutta mitään konkreettisia päätöksiä hän ei osaa/uskalla, toisinsanoen ei USKALLA tehdä!!!!

Surullista, että Venäjällä on noin pelkuri presidentti!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu