Armolahjojen

Elämme ajassa, jossa Jumala jakaa runsaasti armolahjojaan, eli näitä:
1. Korinttolaiskirje 12
7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.

Nämä lahjat ilmenevät vapaudessa, eli niitä ei tule ohjata millään tavalla, vaan on odotettava, että lahja ilmenee. Joskus ihminen joutuu olemaan vaiti ja odottamaan kärsivällisesti, jotta Jumala toimii astiansa kautta.

Jokainen ihminen joutuu opettelemaan näiden lahjojen käytön, kuten pieni lapsikin joutuu kaiken opettelemaan, vaikka se opetteleminen onkin luonnollista, sillä lapsi oppii kaiken tarvitsemansa, samoin armolahjojen saaja oppii käyttämään armolahjoja.

Usein "lapsi", joka käyttää uutta on innokas käyttämään sitä uutta ja sen takia lapsella tulee vanhinkoja ja ylilyöntejä.

Siksi amolahjat ovat kaikkien uskovaisten arvostelun kohteena, eli armolahjan omaavan pitää sanoa, että arvostelkaa te tämä minkä sain Jumalalta.
Eli kenenkään ei pidä suin päin uskoa armolahjojen käyttäjän tuomaan tietoon, ei hänen itsensä, eikä kuulijoiden, sillä ne on ensin arvosteltava.
Suurin vaara meillä uudesti syntyneillä on uskoa, että Jumala lupasi "tuolle ihmiselle hyvää ja terveyden ja kaikkea mahdollista siunausta", sillä lähimäisen rakkautemme vaatii meitä tekemään jotakin ihmisen eteen, joka on vaikeuksissa, mutta meidän on opittava se, että emme mene lupaamaan mitään Jumalan nimeen kenellekään, vaan odotamme selvää kehoitusta antaa lupaus. Itsessämme saamme lohduttaa jokaista ihmistä, mutta Jumalan lupauksia armolahjojen kautta pitää odottaa ja jos niitä ei tule, niin silloin ei saa luvata mitään.
Armolahjojen käyttäjä joutuu kasvamaan kärsivällisyydessä ja pitkämielisyydessä.

Raamatun antamia lupauksia saamme jokaiselle luvata, eli jokainen, joka tulee parannuksen kautta Jeesukseen, kasvaa vapauteen, rauhaan ja iloon ja siitä saamme julistaa aivan kaikille.

On aivan valtavaa, että me saamme käyttää näitä kalliita armolahjoja, jotka ovat lahjaksi meille annettu ja seurakunnan kasvamiseksi ja on armollista, että me saamme kasvaa niiden oikeamieliseksi käyttäjäksi, sillä Jumala tietää kenelle Hän lahjansa antaa, eli Hän tietää edeltä, kuka kasvaa lahjan todelliseksi käyttäjäksi.

Oppikaa arvostelemaan lahjoja sovun hengessä ja näin kasvakaa Jumalan kalliiden lahjojen uskollisiksi käyttäjäksi ja kuka on uskollinen Jumalalle, saa lisää annettavaa, eli armolahjat tulevat runsaammaksi, mutta jos ihminen ei opi niitä käyttämään täydellisessä uskossa Jeesukseen, jää tälläisen ihmisen saama armolahja niukkaan käyttöön, mutta käyttöön kuitenkin niiltä osin, missä tämä ihminen on uskollinen Jumalalle, Jeesuksen uskolle ja Jumalan käskyille.

Harjaantukaa kuuliaisuuden kautta Jumalan täydellisiksi aseiksi ja harjoitelkaa armolahjojen käyttöä ilman pienintäkäkään pelkoa.
Jeesus pitää huolen, että opitte käyttämään kalliita lahjoja, jos tahdotte oppia uskollisuuden kautta niitä käyttämään.
Sanan totteleminen on tärkein armolahjojen saamisen ja käyttämisen oikeutus.

1. Pietarin kirje 2
7 Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
8 ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".
27442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ei ole pelkuri ja siksi hän uskaltaa harjoittaa lahjaansa pelkäämättä ja siksi hän uskaltaa tuoda lahjan arvosteltavaksi, pelkäämättä.

On todettava, että armolahjoja tulevat usein arvostelemaan he, joilla ei ole niihin minkäänlaista ymmärrystä, eikä oikeutta niitä arvostella, mutta Jeesuksen oma erottaa heidän arvostelunsa heidän arvosteluista, joilla on oikeus niitä arvostella.

Äänestä

jossa Jumala ei jaa armolahjojaan. Kaikkein merkittävin armolahja olisi ihmetekojen lahja, jonka Jeesus selväsanaisesti lupasi seuraajilleen

Mutta uskovat eivät ole pystyneet Raamatun mainitsemiin ihmetekoihin ainakaan sinä aikana (satoihin vuosiin), jona tietoa on huolellisesti dokumentoitu.
Historiankirjat eivät tunne ainoaakaan luotettavasti dokumentoitua merkittävää ihmetekoa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.

" Elämme ajassa, jossa Jumala jakaa runsaasti armolahjojaan, eli näitä: "

Äänestä
  • olet, kun osaat sanoa miten Jumala tomii, vaikka et ole uskossa, vaan etsit kaikkea uskoa vastustavaa.
    Onko tiedekkin tuollaista asiantuntemista, eli todistellaan, vaikka ei tiedetä. Se on täysin väärin tehty.

    Jumala tekee ihmeitä ja me saamme tehdä niitä Jeesuksen nimessä ja itse saan elää ihmeissä. Olen kokenut lukemattomia niin suuria ihmeitä, että kukaan joka ne tietää ei ole kyennyt niitä kiistämään.

    Armolahjat toimivat tänään, se on kiistaton tosiasia, mutta ne toimivat vain heillä, jotka ovat saaneet armon syntyä uudeksi, eli ovat saaneet Pyhän Hengen sisimpäänsä.

    Ei ihmisen voimalla, vaan Jumalan voimalla tapahtuu ihmeet.

    Äänestä

  • aikamoinen asiantuntija kirjoitti:

    olet, kun osaat sanoa miten Jumala tomii, vaikka et ole uskossa, vaan etsit kaikkea uskoa vastustavaa.
    Onko tiedekkin tuollaista asiantuntemista, eli todistellaan, vaikka ei tiedetä. Se on täysin väärin tehty.

    Jumala tekee ihmeitä ja me saamme tehdä niitä Jeesuksen nimessä ja itse saan elää ihmeissä. Olen kokenut lukemattomia niin suuria ihmeitä, että kukaan joka ne tietää ei ole kyennyt niitä kiistämään.

    Armolahjat toimivat tänään, se on kiistaton tosiasia, mutta ne toimivat vain heillä, jotka ovat saaneet armon syntyä uudeksi, eli ovat saaneet Pyhän Hengen sisimpäänsä.

    Ei ihmisen voimalla, vaan Jumalan voimalla tapahtuu ihmeet.

    väitteitä.

    Todista sitten, että nykyajassa tapahtuu samanlaisia suuria ihmeitä, joita Jeesus aikanaan teki.

    Äänestä

  • J.Edgar kirjoitti:

    ennenkin sinulle sanonut, että vaikka kuollut tulisi sinulle kertomaan Jeesuksen elävän, et sinä uskosi, koska asenteesi on vastustaa Jumalaa. Tarkemmin sanottuna olen sanonut sinulle, että vaikka silmiesi edessä ihme tapahtuisi, et uskoisi sitä.

    Se johtuu siitä, että olet kieltänyt itseltäsi mahdollisuuden uskoa.

    Jos etsisit nöyrällä mielellä Jumalaa, niin silloin sinä olisit oikeutettu kuulemaan ihmeistä, mutta koska etsit Häntä korskealla mielellä, et ole oikeutettu kuulemaan ihmeistä, joita minullekin on tapahtunu monia.

    Ensimmäinen ja ylivoimainen ihme on, kun Jumala pelastaa ihmisen ja tämä saa USKOA osakseen Lahjavanhurskauden, synnit anteeksi ja myös halun hyljätä ne.

    Jeesusta suuremmat ihmeet on taas _kaikkialla_ tapahtuvia, ei aikaan ja paikkaan sidottuja. Saman Hengen ansiosta kiinalainen, brasiliainen ja pihtipudaslainen voi syntyä uudesti sekunnilleen samaan kellon aikaan.

    Äänestä

  • christian_29 kirjoitti:

    Jos uskoa on sinapinsiemenenkään vertaa, niin ihminen voi kuulemma siirtää vuoria.
    Montako tällaista tapausta tunnetaan, jos geologien havaintoja mannerlaattojen liikkeistä ei lasketa kenenkään yksityisen ihmisen aikaansaannoksiksi ?

    on suuri ihme, varsinkin kun on kokenut vankeuden, jos ei sanan varsinaisessa merkityksessä, eli vankilassa olemista konkreettisesti, mutta muuten vankeuden, eli kaiken maailman turhat tunteet. On ihanaa olla vapaa ja kun se vapaus on vielä niin pysyvää, että siitä saa iloita aina.
    Jeesus on ihme, sillä Hän saa täydellisesti uutta aikaan. Tuo, että Pyhä Henki voi synnyttää Jeesuksen nimessä yhtäaikaa Jumalan lapsia kaikkialla maailmassa on valtava asia, eli sitä ei järkeilemällä kykene ymmärtämään.

    Koska Jeesus oli Ihmisen Poika ilmoitti Hän, että on parempi, että Hän menee poissa, sillä silloin Hän voi lähettää Pyhän Hengen. Jeesus ei ihmisenä ollessaan kyennyt kattamaan koko maailmaa yhtäaikaa, mutta nyt Hän kykenee, sillä Pyhä Henki on kaikkialla Jeesuksen todistus mukana.

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    Jos uskoa on sinapinsiemenenkään vertaa, niin ihminen voi kuulemma siirtää vuoria.
    Montako tällaista tapausta tunnetaan, jos geologien havaintoja mannerlaattojen liikkeistä ei lasketa kenenkään yksityisen ihmisen aikaansaannoksiksi ?

    saanut siirtää vuoria, sillä olen saanut siirtää Jumalan Voimalla esteet poissa elämästä ja olen saanut asioiden, jotka eivät muuten olisi ikinä kehittyneet hyvin, kehittyvän hyvin ja tulevan täydellisiksi. Usko saa aivan ihmeitä aikaan ja se siirtää vuoria, eli lakeudeksi sinä suuri vuori.
    En ole maantieteellisiä vuoria kyllä halunnut siirrellä, sillä ne ovat sopivilla paikoilla:).

    Äänestä

  • minä olen kirjoitti:

    ... armolahjojen käytön tulokset symboolisia ja/tai vertauskuvallisia ?
    Käytännössä yhtä vaikeasti havaittavia ja mahdottomia kontrolloida kuin vuorien siirtäminenkin ?

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    ... armolahjojen käytön tulokset symboolisia ja/tai vertauskuvallisia ?
    Käytännössä yhtä vaikeasti havaittavia ja mahdottomia kontrolloida kuin vuorien siirtäminenkin ?

    vaan täysin konkreettisia, eli ihmeitä tapahtuu ja se muuttaa kokonaan niiden ihmeiden kokijan elämän. Se on totista totuutta, eikä vertauskuvallisuutta ja sen voi havaita kuka tahansa ihmeiden kanssa elävän rinnalla elävä ihminen.

    Äänestä

  • minä olen kirjoitti:

    saanut siirtää vuoria, sillä olen saanut siirtää Jumalan Voimalla esteet poissa elämästä ja olen saanut asioiden, jotka eivät muuten olisi ikinä kehittyneet hyvin, kehittyvän hyvin ja tulevan täydellisiksi. Usko saa aivan ihmeitä aikaan ja se siirtää vuoria, eli lakeudeksi sinä suuri vuori.
    En ole maantieteellisiä vuoria kyllä halunnut siirrellä, sillä ne ovat sopivilla paikoilla:).

    >> En ole maantieteellisiä vuoria kyllä halunnut siirrellä, sillä ne ovat sopivilla paikoilla:). >>

    Voisivatko uskovat ystävällisesti siirtää Vesuviusta muutamia kymmeniä kilometrejä sisämaahan päin ?
    Muuten sen seuraava suurempi purkaus saattaa olla yhtä tuhoisa Napolille kuin v.79 Pompeijille.

    heiltä. Sinä et käsitä nyt mistä puhutaan. Nyt puhutaan niistä valtavista vaskivuorista, eli synnin vuorista, jotka menevät lakeudeksi, kun me uskova joúkko kuljemme täällä ja siksi elämässämme tapahtuu hyviä asioita. Tietenkin itse omaan hyvin suuren uskon, koska Jeesus on sen minulle antanut, tekemällä monia, monia suuria ihmeitä minulle ja siksi saan kokea alati vuorten lakeudeksi menemistä.

    Muuten, muutkin, jotka tuntevat minut, ihmettelevät usein, että miten voin onnistua asioiden kanssa, joissa toiset ovat epäonnistuneet. Se on sitä vuoren siirtämistä ja lakeudeksi käskemistä. Ei omalla voimalla, vaan Jumalan voimalla.

    Äänestä

  • ole symboolisia, kirjoitti:

    vaan täysin konkreettisia, eli ihmeitä tapahtuu ja se muuttaa kokonaan niiden ihmeiden kokijan elämän. Se on totista totuutta, eikä vertauskuvallisuutta ja sen voi havaita kuka tahansa ihmeiden kanssa elävän rinnalla elävä ihminen.

    >> Eivät ne ole symboolisia vaan täysin konkreettisia >>

    ... symboolisia ?
    Uskova (ei tietenkään itse vaan Hengen avulla) voi siirtää vuoria mutta vuoret eivät siirry, tapahtuu jotakin aivan muuta ?
    Ihmeparantaja voi pitentää jalkaa tai korvata menetetyn hampaan, mutta muutos ei näy röntgenkuvissa ?
    Kielillä puhuja puhuu mitä puhuu, mutta kaksi tulkitsijaa ei toisistaan riippumatta pysty kääntämään hänen puheitaan selkokielelle samalla tavalla ?

    Kaikki kunnia armolahjoille ja niiden ihmistä jalostavalle vaikutukselle, mutta kummallista on ettei kukaan viitsi todistaa mitään sellaista ihmettä joka olisi tapahtunut jossain muualla kuin kertojan korvien välissä.

    ihminen, joka sydämestään etsii elävää Jeesusta Kristusta ja tahtoo löytää Hänet?

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    ennenkin sinulle sanonut, että vaikka kuollut tulisi sinulle kertomaan Jeesuksen elävän, et sinä uskosi, koska asenteesi on vastustaa Jumalaa. Tarkemmin sanottuna olen sanonut sinulle, että vaikka silmiesi edessä ihme tapahtuisi, et uskoisi sitä.

    Se johtuu siitä, että olet kieltänyt itseltäsi mahdollisuuden uskoa.

    Jos etsisit nöyrällä mielellä Jumalaa, niin silloin sinä olisit oikeutettu kuulemaan ihmeistä, mutta koska etsit Häntä korskealla mielellä, et ole oikeutettu kuulemaan ihmeistä, joita minullekin on tapahtunu monia.

    Ei ihmeitä vaan "ihmeitä".

    Äänestä

  • J.Edgar kirjoitti:

    Ei ihmeitä vaan "ihmeitä".

    eikä sinun epäuskosi sitä muuksi muuta. Jos olisit oikealla asenteella, niin voisin kertoa omista kokemuksistani, mutta Henki, joka minussa opettaa, puolustaa, todistaa, ei näköjään sitä halua tehtävän, eli Jeesus ei anna sinulle tietoa, jota et jaksa hyväksyä, etkä kantaa epäuskosi takia.
    Mutta kuitenkin sinä etsit, mutta et löydä, kun et tahdo korkeudestasi pudota siihen asemaan, mikä sinullekin kuuluu.

    Äänestä

  • kysellä kirjoitti:

    heiltä. Sinä et käsitä nyt mistä puhutaan. Nyt puhutaan niistä valtavista vaskivuorista, eli synnin vuorista, jotka menevät lakeudeksi, kun me uskova joúkko kuljemme täällä ja siksi elämässämme tapahtuu hyviä asioita. Tietenkin itse omaan hyvin suuren uskon, koska Jeesus on sen minulle antanut, tekemällä monia, monia suuria ihmeitä minulle ja siksi saan kokea alati vuorten lakeudeksi menemistä.

    Muuten, muutkin, jotka tuntevat minut, ihmettelevät usein, että miten voin onnistua asioiden kanssa, joissa toiset ovat epäonnistuneet. Se on sitä vuoren siirtämistä ja lakeudeksi käskemistä. Ei omalla voimalla, vaan Jumalan voimalla.

    >> muutkin, jotka tuntevat minut, ihmettelevät usein, että miten voin onnistua asioiden kanssa, joissa toiset ovat epäonnistuneet. >>

    ... ottaa kantaa noinkin epämääräiseen väitteeseen.
    Ihmiset eivät ole samanlaisia. Joku on kätevä käsistään, toinen 'viisas' ja harkitsevainen päätöksissään, kolmas ei kumpaakaan.
    Joku on lahjakas seuraihminen, toisella on ns. luontaisia johtajan ominaisuuksia, kolmas ei pärjää oikein missään kun ei ole erityisiä lahjoja eikä tarpeeksi itseluottamustakaan.

    Voisitko antaa jonkin esimerkin tavallisuudesta poikkeavista onnistumisistasi ?

    kysymykseeni, että etsitkö sydämestäsi Jeesusta Kristusta.

    Äänestä

  • etsivä kirjoitti:

    ihminen, joka sydämestään etsii elävää Jeesusta Kristusta ja tahtoo löytää Hänet?

    >> Oletko etsivä ihminen, joka sydämestään etsii elävää Jeesusta Kristusta ja tahtoo löytää Hänet? >>

    .., olen syntyperäinen ateisti (mahdollisesti agnostikko), vertailuja tekevä ja konkreettisia todisteita kaipaileva materialistinen 'tiedeuskovainen'.

    Sitäpaitsi varsin utelias. Halut olisivat kovat ymmärtää maailmanmenoa hiukan pintaa syvemmältäkin, mutta uskontojen ja uskovien ajattelutavan (ja monen muunkin asian) suhteen on ymmärtäminen tavattoman vaivalloista.

    kertoo, että hegellisiä ei voi tutkia kukaan ulkona uskon asioista oleva, mutta hengellinen voi tutkiskella kaikkea.

    Äänestä

  • Raamattu kirjoitti:

    kertoo, että hegellisiä ei voi tutkia kukaan ulkona uskon asioista oleva, mutta hengellinen voi tutkiskella kaikkea.

    >> Raamattu kertoo, että hegellisiä ei voi tutkia kukaan ulkona uskon asioista oleva, mutta hengellinen voi tutkiskella kaikkea. >>

    ... taas kertoo jo esipuheessa, että tutkiminen ja 'tutkiminen' ovat kokonaan eri asioita.
    'Hengellinen' tutkiskelu on varmasti kehittävää, ihmisen on aina välillä hyvä pysähtyä tuumailemaan omaa elämäänsä, motiivejaan ja päämääriään.
    Korvien välissä tapahtuvat prosessit ovat vielä tieteellekin varsin hämäriä, ja sitäpaitsi niin yksilöllisiä että yleispäteviä vastauksia kaikkiin kysymyksiin on turha valmiina etsiä, itsetutkiskelu on jokaisen tehtävä itse omalta kohdaltaan.

    Muun maailmanmenon tutkiminen on sitten se 'eri asia'.
    Usko tai intuiitio eivät ole sen varmempia tietolähteitä kuin muutkaan arvailut. Konkreettisia todisteita ja asiantunteva analyysi tarvitaan ennenkuin mistään asiasta voi luotettavia johtopäätöksiä vetää.

    mieltä siitä, että jokaisen on tutkittava itseään ja mietittävä mitä elämältää haluaa ja mitä elämällään haluaa ilmaista matkatovereilleen.

    Muistan, kun makasin "kuolin vuoteellani" lääkärien tuomion saaneena ja tutkin sillä vuoteella itseäni ja sitä, että pelkäänkö kuolemaa ja sain todeta syvän rauhan, eli pelkoa en tuntenut.
    Tutkin myös sitä, että jos en olisi ollut uskossa olisiko minun ollut mahdollista tulla siinä vuoteella uskoon, mutta jostakin syystä minulle tule tunne, että ei ja siksi olin tyytyväinen, että olin sen ratkaisun saanut tehtyä paljon aikaisemmin eli, että olin ottanut kutsun vastaan, jonka Jumala oli minulle antanut.
    Ensimäisestä selkeästä kutsusta olin kieltäytynyt, mutta toisen ottanut vastaan ja se pelasti minut tänne elämään ja jatkamaan tätä taivallusta, sillä Jeesus totesi minussa olevan uskollisuuden, eli sen, että minä todistan ja kerron ihmeistä totuudella, en liioittele, enkä jätä mitään poissa ja näin minä olen elänyt kauan ja olen todella vapaa ja rauha on aina läsnä, eli Jumalan lupaama siunaus on todellista.

    Uskoa ei voi ottaa, ellei sitä tarjota taivaasta ja kehoitan sinuakin olemaan valmis tämän ihmeellisen lahjan vastaan ottamaan, sillä tämä on niin ihmeellinen lahja, että mikään maailman kunnia tai mammona ei koskaa voita tätä uskonlahjaa. Huom. lahjaa. Jumala on luvannut kutua jokaista ja luvannut, että Hänet voi löytää jokainen etsivä.

    Jos sinullakin on vääristynyt kuva, eli sellainen jossa luullaan meitä hihhuleiksi niin saat heittää sen romukoppaan. Me olemme hyvin järkeviä ja tasapainoisia ihmisiä.
    Vaikka kerrommekin ihmeistä, niin se ei tarkoita, että olisimme omituisia, sillä kerromme vain sen, minkä Jumala on kohdallemme tehnyt, eli emme höpötä tai kuvittele olemattomia, emmekä kerro mielikuvitusjuttuja.

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    >> Uskoa ei voi ottaa, ellei sitä tarjota taivaasta ja kehoitan sinuakin olemaan valmis tämän ihmeellisen lahjan vastaan ottamaan, sillä tämä on niin ihmeellinen lahja, että mikään maailman kunnia tai mammona ei koskaa voita tätä uskonlahjaa. >>

    .., kukapa se nyt lahjasta kieltäytyisi. Aikuisena on vain jäänyt vähemmälle keneltäkään lahjoja pyytää tai varsinkaan vaatia, lahjoja tulee jos on tullakseen. Palkka tehdystä työstä on eriasia, mutta sellaisesta kai ei uskossa ole kysymys ?

    >>.. kerromme vain sen, minkä Jumala on kohdallemme tehnyt, eli emme höpötä tai kuvittele olemattomia, emmekä kerro mielikuvitusjuttuja. >>

    Kyllähän minä sen uskon, että monet (ei tosin kaikki) kuvailevat aivan rehellisesti kokemiaan 'ihmeitä', sellaisina kuin miksi he ovat ne uskonsa pohjalta tulkinneet.
    Minulle todisteita kaipailevana 'tiedeuskovaisena' se ei ikävä kyllä riitä. Monet kuvaillut parantumiset yms olisivat nykymenetelmillä helposti varmistettavissa (tai kumottavissa) ja vaikeammin verifioitavienkin ihmeiden pitäisi näkyä tilastoissa, uskovien muuta väestöä korkeampana keski-ikänä.

    Raamatun mukaan Tuomas sai todisteensa ja pelastui. Todisteiden hankkimista ei siis ole kielletty.
    Argumenttiä että uskomaton ei usko vaikka todisteet saisikin en hyväksy, 'tiedeuskovainen' uskoo mihin hyvänsä, riittävillä todisteilla.

    Pidän omaa 'järkevyyttäni' jonkinlaisena lahjana sitäkin, sen puutteellisuudesta huolimatta, ja pyrin sitä mahdollisuuksieni mukaan käyttämään.
    Niinkauan kuin kukaan ei vaivaudu armolahjojen toimivuudesta todisteita hankkimaan vedän asiasta omat johtopäätökseni.

    että minkä hämmingin olisin aihettanut lääkäreille, jos olisin pyytänyt todistusta, jossa olisi sanottu, että "parani ihmeellisesti", tai "parani käsittämättömästi", mutta minulla ei tullut aikanaan, kun sain kokea ihmeparanemiset mieleenikään niitä pyytää.

    Lääkärit ovat sanoneet niiden paranemisieni yhteydessä, että he eivät pysty sanomaan miksi paranin ja, että suurempi voima sai aikaiseksi paranemiseni. He ovat muuten olleet todella hämmästyneitä ja tunnustaneet sen ja kyselleet minulta, että mitä oikein tapahtui.

    Ihmeitä tapahtuu ja olenkin silloin tällöin täälläkin kertonut esim. ihmeparanemisistani ja kielilläpuhumisen lahjastani ja sen yhteydessä olevasta selittäjän lahjasta, siitä miten olen niiden kautta saanut oppia todella paljon ja miten olen saanut edeltä tietooni asioita, jotka on ollut hyvä tietää edeltä.
    Nämä tiedot ja taidot annetaan ylhäältä, eli en kykene itse tekemään mitään niiden eteen, vaan ne todella annetaan ja ne tulevat aina vapaudessa, ei minkäänlaisessa pyrkimyksessä johonkin yhteyteen Jumalan kanssa, eikä minkäänlaisessa kerjäyksessä, eli rukouksessa, jossa kerjätään jotakikaan. Minun rukoukseni onkin Isä meidän rukous, eli en ole kovinkaan rukoileva tyyppi, mutta vapaa olen ja rauha on kanssani.

    Nämä lahjan ja ihmeet ovat ihmeellisiä, mutta ihmeellisintä on se, että Jumala, joka on kaiken luonut ja voisi olla yläpuolella, äärettömän paljon korkeammalla meitä, tuleekin rinnallemme ja on, kuin paras ystävä. Se oli silloin reippaasti yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun sain armolahjat, minulle käsittämätön asia, sillä minulla oli väärä kuva Jumalasta ja olin ajatellut Hänen tietävän kaikki asiat, mutta olevan kaukana ja korkealla:).

    Äänestä

  • joskus ajatellut kirjoitti:

    >> minkä hämmingin olisin aihettanut lääkäreille, jos olisin pyytänyt todistusta, jossa olisi sanottu, että "parani ihmeellisesti", tai "parani käsittämättömästi" >>

    ... se hämminki aiheuttaa, muuten ei uskottavuus kohene ihmeparannuksista kertovilla.
    Yksinkertaisinta on tietenkin, että sen ensialkuun tekevät sellaiset joiden jalkojen pitenemiset tms selvästi näkyvät ennen ja jälkeen otetuissa röntgenkuvissa tai muissa yhtä yksiselitteisesti tulkittavissa todisteissa.

    >> kielilläpuhumisen lahjastani ja sen yhteydessä olevasta selittäjän lahjasta >>

    Tehdäänkö koe ?
    Hankit muutamia kielilläpuhujia ja kaksi selittäjää.
    Selittäjät kääntävät valvotuissa olosuhteissa toisistaan riippumatta parin minuuttin mittaiset puheet selkokielelle. Halutessaan he voivat käyttää nauhureita muistinsa tukemiseksi.
    Luuletko että käännöksistä tulee identtisiä ?

    ja en todellakaan tiedä tulisiko selityksestä samanlainen, sillä en ole koskaan käyttänyt lahjaani niin, että joku muu olisi sen selittänyt, sillä itselläni on selittäjän lahja mukana, eli kielilläpuhumiseni kääntyy usein suomeksi.
    Sitä on vaikea uskoa, jos ei ole näiden asioiden kanssa tuttu, eli jos ei kuulu tähän valtakuntaan, johon me uskovaiset kuulumme.

    Usko on sitä, että me katsomme uskon kautta Jeesukseen ja ihme, Hän ei jätä meitä todistamattoman uskon varaan, vaan joka ikisellä uskovaisella on kertoa jos mitä ihmeitä, joita he ovat kokeneet, mutta kaikille ei ole annettu tehdäväksi todistaa ihmeistä ja toiset eivät kykene siihen, koska he eivät kasva täysi-ikäisyyteen hengellisesti tässä ajassa ja siksi heihin jää ihmisorjuutta, joka ei anna heidän elää siinä vapaudessa, jossa hengellisesti lähemäs täysi-ikäisyyttä kasvaneet elävät. Täällä meistä yhdestäkään ei taida tulla täysin täysi-ikäistä.

    Kielilläpuhumisen lahjaani on kyllä tarkistettu sanakirjojen kautta ainakin kahdesti ja molemmilla kerroilla olin kuulemma välittänyt saman lauseen tämän: Herra tulee pian.
    Toisella kerralla olin puhunut hepreaa, jota en todellakaan osaa ja toisella kerralla olin puhunut ranskaa ja nämä jotka olivat eri aikoina tarkistaneet näistä sanakirjoista eivät edes tunne toisiaan, eli heillä ei voinut olla tästä lauseesta mitään tietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikea käyttäminen. kirjoitti:

Elämme ajassa, jossa Jumala jakaa runsaasti armolahjojaan, eli näitä:
1. Korinttolaiskirje 12
7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.

Nämä lahjat ilmenevät vapaudessa, eli niitä ei tule ohjata millään tavalla, vaan on odotettava, että lahja ilmenee. Joskus ihminen joutuu olemaan vaiti ja odottamaan kärsivällisesti, jotta Jumala toimii astiansa kautta.

Jokainen ihminen joutuu opettelemaan näiden lahjojen käytön, kuten pieni lapsikin joutuu kaiken opettelemaan, vaikka se opetteleminen onkin luonnollista, sillä lapsi oppii kaiken tarvitsemansa, samoin armolahjojen saaja oppii käyttämään armolahjoja.

Usein "lapsi", joka käyttää uutta on innokas käyttämään sitä uutta ja sen takia lapsella tulee vanhinkoja ja ylilyöntejä.

Siksi amolahjat ovat kaikkien uskovaisten arvostelun kohteena, eli armolahjan omaavan pitää sanoa, että arvostelkaa te tämä minkä sain Jumalalta.
Eli kenenkään ei pidä suin päin uskoa armolahjojen käyttäjän tuomaan tietoon, ei hänen itsensä, eikä kuulijoiden, sillä ne on ensin arvosteltava.
Suurin vaara meillä uudesti syntyneillä on uskoa, että Jumala lupasi "tuolle ihmiselle hyvää ja terveyden ja kaikkea mahdollista siunausta", sillä lähimäisen rakkautemme vaatii meitä tekemään jotakin ihmisen eteen, joka on vaikeuksissa, mutta meidän on opittava se, että emme mene lupaamaan mitään Jumalan nimeen kenellekään, vaan odotamme selvää kehoitusta antaa lupaus. Itsessämme saamme lohduttaa jokaista ihmistä, mutta Jumalan lupauksia armolahjojen kautta pitää odottaa ja jos niitä ei tule, niin silloin ei saa luvata mitään.
Armolahjojen käyttäjä joutuu kasvamaan kärsivällisyydessä ja pitkämielisyydessä.

Raamatun antamia lupauksia saamme jokaiselle luvata, eli jokainen, joka tulee parannuksen kautta Jeesukseen, kasvaa vapauteen, rauhaan ja iloon ja siitä saamme julistaa aivan kaikille.

On aivan valtavaa, että me saamme käyttää näitä kalliita armolahjoja, jotka ovat lahjaksi meille annettu ja seurakunnan kasvamiseksi ja on armollista, että me saamme kasvaa niiden oikeamieliseksi käyttäjäksi, sillä Jumala tietää kenelle Hän lahjansa antaa, eli Hän tietää edeltä, kuka kasvaa lahjan todelliseksi käyttäjäksi.

Oppikaa arvostelemaan lahjoja sovun hengessä ja näin kasvakaa Jumalan kalliiden lahjojen uskollisiksi käyttäjäksi ja kuka on uskollinen Jumalalle, saa lisää annettavaa, eli armolahjat tulevat runsaammaksi, mutta jos ihminen ei opi niitä käyttämään täydellisessä uskossa Jeesukseen, jää tälläisen ihmisen saama armolahja niukkaan käyttöön, mutta käyttöön kuitenkin niiltä osin, missä tämä ihminen on uskollinen Jumalalle, Jeesuksen uskolle ja Jumalan käskyille.

Harjaantukaa kuuliaisuuden kautta Jumalan täydellisiksi aseiksi ja harjoitelkaa armolahjojen käyttöä ilman pienintäkäkään pelkoa.
Jeesus pitää huolen, että opitte käyttämään kalliita lahjoja, jos tahdotte oppia uskollisuuden kautta niitä käyttämään.
Sanan totteleminen on tärkein armolahjojen saamisen ja käyttämisen oikeutus.

1. Pietarin kirje 2
7 Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
8 ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu