Kauppakadulla

Nyt olisi jollekin reippaalle valittajalle oiva tilaisuus päästä valtuustoon lähestyvissä vaaleissa.
8373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kosolan risteykseen kiertoliittymää vaativia menisi valtuustoon enemmänkin. Eikä tarvitse olla valittaja.

Äänestä

Ehkä valtuustoon - ehkä ei.
Ainakaan valitusteitse ei risteykseen eikä Kauppakatuun saada muutosta - ilmeisesti ei myöskään lapualaiseen hallintokulttuuriin, jossa alamaiset on alamaisia ja herrat herroja.
Lapualla voidaan edelleen suunnitella miten sattuu ja mitä sattuu. Onneksi monella muulla paikkakunnalla voi asukkaat odottaa sekä parempaa kohtelua että laadukkaampaa ympäristöä - samoilla kustannuksilla.
Ihmettelen, ettei Lapualaiset suuremmalla joukolla lähde valittamaan erilaisista kaupungin virkamiesten ja luottamusmiesten päätöksistä. Keskustan pääristeyksessä nykyään ja ilmeisesti myös tulevaisuudessa vihreää valoa odotellessa voisi laatia näitä valituksia useammastakin asiasta.

Äänestä
  • Näkeehän sen aktiivisuuden tämän palstan aktiivisuudesta. Pirusti vouhotetaan, mutta minkään asian suhteen ei viitsitä tikkua laittaa ristiinTäyttä velliperseporukkaa.

    Äänestä

  • Lapualla on totuttu elämään alamaiskulttuurissa, jossa vain muutamalla isoontaloon isännällä ja pankinjohtajalla on ollut valta, jonka kyseenalaistaminen ei ilman vakavia seurauksia ole tullut kuuloonkaan. Tämä tietoisuus on sitten seurannut vitsauksena sukupolvesta toiseen.

    Muutoksen heikkoja signaaleja on kuitenkin jo keskuudessamme, mutta taitaa vielä kestää muutaman valtuuston ajan ennenkuin asenteet todella muuttuvat isäntävallasta (sen nykyisestä rappeutuneesta muodosta) kansanvaltaisempaan suuntaan.

    Ja on täysin ymmärrettävää, ettei monikaan asioita vain sivusta seurannut halua vielä mukaan noihin porukoihin, joissa vallankäyttö Lapualla nykyään toteutuu.

    Äänestä

  • vielä odottaa. kirjoitti:

    Lapualla on totuttu elämään alamaiskulttuurissa, jossa vain muutamalla isoontaloon isännällä ja pankinjohtajalla on ollut valta, jonka kyseenalaistaminen ei ilman vakavia seurauksia ole tullut kuuloonkaan. Tämä tietoisuus on sitten seurannut vitsauksena sukupolvesta toiseen.

    Vanhoilla suvuilla on kuitenkin ollu pistää rahaa sivistykseenkin. Ja tenavia on kasvatettu. Mutta nämä nykyyset vallanpitäjät ei oo niistä suurimmista taloosta. Ne on vähän sellaasia nousukkaita. Sellaasella nousoo valta päähän eikä siitä malteta luapua.

    Äänestä

  • aktiivisuus kirjoitti:

    Näkeehän sen aktiivisuuden tämän palstan aktiivisuudesta. Pirusti vouhotetaan, mutta minkään asian suhteen ei viitsitä tikkua laittaa ristiinTäyttä velliperseporukkaa.

    Näethän itse täältä palstalta miten ne, jotka ovat eri mieltä hallitsevan porukan kanssa, haukutaan lyttyyn. Mahdollisuus kehittävään keskusteluun on pois suljettu - eroavia mielipiteitä ei saa esittää saatikka että niitä kuunneltaisiin. Kuka järkevä viitsii pilata olonsa yrittämällä iskeä päätään kunnallishallinnon seinään.

    Äänestä

  • kotua kirjoitti:

    Vanhoilla suvuilla on kuitenkin ollu pistää rahaa sivistykseenkin. Ja tenavia on kasvatettu. Mutta nämä nykyyset vallanpitäjät ei oo niistä suurimmista taloosta. Ne on vähän sellaasia nousukkaita. Sellaasella nousoo valta päähän eikä siitä malteta luapua.

    taianomaiset "vallanpitäjät" oiein on?

    Onko joku ryhmä, toimiala, aate vai mikä taho?

    Oikein mielenkiinnolla odotan vastausta. Sellanen on varmasti hyvinkin tarkasti tulossa, kun luonneanalyysinkin pystyy tehdä.

    Äänestä

  • vielä odottaa. kirjoitti:

    Lapualla on totuttu elämään alamaiskulttuurissa, jossa vain muutamalla isoontaloon isännällä ja pankinjohtajalla on ollut valta, jonka kyseenalaistaminen ei ilman vakavia seurauksia ole tullut kuuloonkaan. Tämä tietoisuus on sitten seurannut vitsauksena sukupolvesta toiseen.

    Muutoksen heikkoja signaaleja on kuitenkin jo keskuudessamme, mutta taitaa vielä kestää muutaman valtuuston ajan ennenkuin asenteet todella muuttuvat isäntävallasta (sen nykyisestä rappeutuneesta muodosta) kansanvaltaisempaan suuntaan.

    Ja on täysin ymmärrettävää, ettei monikaan asioita vain sivusta seurannut halua vielä mukaan noihin porukoihin, joissa vallankäyttö Lapualla nykyään toteutuu.

    putosi vanhojen "lapualaissukujen" edustajia, eipä niitä enää siellä paljoa ole. Ja kyllä näkyy syntyvän tulosta, kaupunki kehittyy ja kasvaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Valtuustoon kirjoitti:

Nyt olisi jollekin reippaalle valittajalle oiva tilaisuus päästä valtuustoon lähestyvissä vaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu