Sapatti

Tärkeä havainto on myös tosiasia, että UT:n kirjeiden monissa paheluetteloissa ei kertaakaan mainita sapatin rikkomista vältettävänä syntinä ja lihan tekona. Jos sapatin pitäminen olisi tärkeää ja se kuuluisi uuden liiton kristityille ja jos sapatin pitäminen olisi vieläpä ratkaiseva "kuuliaisuuden koe" lopun aikana, olisi kohtuullista odottaa näkevänsä edes muutaman maininnan sapatin rikkomisesta syntiluetteloissa. Jos sapatti olisi tärkeä ja voimassa oleva käsky, ei siitä olisi varmastikaan vaiettu.

Erityisesti pakanakristityille seurakunnille suunnatuissa kirjeissä odottaisi sapattiin liittyvää opetusta ja käskyjä, sillä pakanoille kuten esim. roomalaisille sapatti oli vieras tapa, ja varmasti sapatista olisi herännyt ongelmia ja kysymyksiä. Mitä ilmeisemmin olisi esiintynyt haluttomuutta sapatin pitämiseen, mikä olisi vaatinut apostoleilta ohjeistamista. Mutta mitään sellaista ei löydy, vaikka esim. ympärileikkauksesta ja ruokasäännöistä on useampikin maininta apostolien kirjeissä. Ongelmia sapatista ei esiinny, koskapa sapatin pitämistä ei pakanoilta vaadittu on ilmeinen johtopäätös. Eikä sellaista, mitä UT ei julista synniksi ole kenelläkään (adventisteillakaan) oikeutta väittää synniksi: kuten lihan syömistä, kahvin juontia tai sapatin viettämättä jättämistä. UT:n paheluetteloissa käydään sen sijaan kattavasti läpi epäjumalien palvonta sekä erilaiset ihmissuhteisiin, siveellisyyteen ja vääriin asenteisiin liittyvät "lihan teot", kuten ylpeys, itsekkyys, riitaisuus, lahkot ja tekopyhyys.
8157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

on epäjumalan palvelusta.

Äänestä
  • kuuliainen Jumalan käskyille. Se on itsensä palvomista epäjumalana.

    Äänestä

UT ei missään kumoa 10 käskyä. Ne ovat voimassa koko ihmissuvulle ihan teidän väitteistänne riippumatta ja niiden rikkomisesta eli synnintekemisestä Jumala heittää suurimman osa ihmisiä helvetin tuleen.

Äänestä
  • Miksi UT:ssa ei edes mainita mitään kymmenestä käskystä? Näytä raamatusta kohta, missä sanotaan, että 10 (kymmenen) käskyn rikkomisesta joutuu helvettiin.

    Mikä on neljäs käsky raamatussa, vai löytyykö sellaista ollenkaan?

    Äänestä

  • 10 käskyä? kirjoitti:

    Miksi UT:ssa ei edes mainita mitään kymmenestä käskystä? Näytä raamatusta kohta, missä sanotaan, että 10 (kymmenen) käskyn rikkomisesta joutuu helvettiin.

    Mikä on neljäs käsky raamatussa, vai löytyykö sellaista ollenkaan?

    löytyy,kolmannen käskyn
    jälkeen.Lue sieltä.
    Uudessa testamentissä mainitaan
    että.Suurin kaikista käskyistä
    on tämä:Rakasta Jumalaa yli kaiken.
    Toinen tämän vertainen on:Rakasta
    lähimäistäsi niinkuin itseäsi.
    Näihin kahteen käskyyn sisältyy
    kaikki kymmenen Jumalan käskyä,eli
    kaikki laki ja profeetat,
    niinkuin se uudessa testamentissä sanotaan.

    Jeesus sanoi vielä,ettei laista katoa
    ainoakaan piirto,tai kirjain
    ennemin taivas ja maa katoavat.
    ne ovat vielä olemassa,niin
    myös JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ,
    (jotka JUMALA KIRJOITTI OMALLA
    SORMELLAAN,raamatun sanan mukaan.)
    RAKKAUS JUMALAAN ON SE,ETTÄ PIDÄMME
    HÄNEN KÄSKYNSÄ.
    Ja tämä on rakkaus,että me vaellamme
    HÄNEN KÄSKYJENSÄ MUKAAN.
    Tämä on KÄSKY,että teidän,
    niinkuin olette ALUSTA kuulleet
    tulee siinä vaeltaa.

    Joka sanoo rakastavansa Jumalaa,
    mutta ei pidä HÄNEN KÄSKYJÄNSÄ,
    on VALEHTELIJA,ja totuus ei ole hänessä.

    Nämä tekstit löytyy kaikki uudesta testamentistä.

    Jos olet kiinnostunut etsi paikat.

    SELVÄÄ TEKSTIÄ!!!

    Äänestä

  • raamatusta...... kirjoitti:

    ### Neljäs käsky raamatusta......löytyy, kolmannen Käskyn jälkeen ###

    VOISITKO KERTOA, MITEN LÖYTÄÄ KOLMANNEN KÄSKYN RAAMATUSTA?

    ### kaikki kymmenen Jumalan käskyä, eli kaikki laki ja profeetat,###

    ONKO SINUN VANHASSA TESTAMENTISSA VAIN KYMMENEN KÄSKYÄ, ETKÖ EDES YMMÄRRÄ MITÄ TARKOITTAA KAIKKI LAKI JA PROFEETAT?

    Äänestä

Pavalikin saarnasi sapattisin,ja siellä
oli kansaa monista eri maista.Eipä tarvinnut
silloin Kristittyjä muistuttaa
lepo ja pyhä päivästä,kun luonnostaan pitivät sen pyhänä ja kirkko päivänään.En kyllä ymmärrä
että miTä tarkoitat,sapattiin liittyvillä
"käskyillä"?Siihen ei liity mitään ylimääräisiä
käskyjä,ainoastaan,että muistat että se on
LUOJASTA LÄHTÖISIN.Jonka HÄN on SIUNANNUT JA PYHITTÄNYT,MEILLE LEVON JA ILON PÄIVÄKSI.EI miksikään "sääntöviidakoksi"TAI "Pakkopullaksi."
Syödä ja juoda saat myös ihan vapaasti.
Kaikki ei kuitenkaan ole ihmiselle hyödyksi,vaikka onkin luvallista,
siksi JUMALA on antanut,myös tässä asiassa ihmiselle valinnan vapauden.Hän on antanut
myös ohjeita pyhässä sanassaan.Uskonmpa että
moni asia täällä maapallolla olisi
paremmin jos olisimme osanneet valita
JUMALAN TAHDON,myös ravinnon suhteen.

Äänestä
  • Raamatussa ei edes kerrota, milloin viikkosapatinvietto pitäisi aloittaa tai lopettaa. Sitä paitsi raamatussa sapattia vietettiin Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi, enkä minä ole ollut orjana missään.
    Raamatussa sanotaan, että sapattia vietetään "kaupungissasi" aasien, härkien, juhtien ja orjien kera. Minä asun maaseudulla, eikä minulla ole eläimiä eikä orjia.
    Enkä edes tiedä, missä olisi lähin synagoga, minne voisin mennä jeesuksen ja paavalin tavoin opettamaan juutalaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kumottu? kirjoitti:

Tärkeä havainto on myös tosiasia, että UT:n kirjeiden monissa paheluetteloissa ei kertaakaan mainita sapatin rikkomista vältettävänä syntinä ja lihan tekona. Jos sapatin pitäminen olisi tärkeää ja se kuuluisi uuden liiton kristityille ja jos sapatin pitäminen olisi vieläpä ratkaiseva "kuuliaisuuden koe" lopun aikana, olisi kohtuullista odottaa näkevänsä edes muutaman maininnan sapatin rikkomisesta syntiluetteloissa. Jos sapatti olisi tärkeä ja voimassa oleva käsky, ei siitä olisi varmastikaan vaiettu.

Erityisesti pakanakristityille seurakunnille suunnatuissa kirjeissä odottaisi sapattiin liittyvää opetusta ja käskyjä, sillä pakanoille kuten esim. roomalaisille sapatti oli vieras tapa, ja varmasti sapatista olisi herännyt ongelmia ja kysymyksiä. Mitä ilmeisemmin olisi esiintynyt haluttomuutta sapatin pitämiseen, mikä olisi vaatinut apostoleilta ohjeistamista. Mutta mitään sellaista ei löydy, vaikka esim. ympärileikkauksesta ja ruokasäännöistä on useampikin maininta apostolien kirjeissä. Ongelmia sapatista ei esiinny, koskapa sapatin pitämistä ei pakanoilta vaadittu on ilmeinen johtopäätös. Eikä sellaista, mitä UT ei julista synniksi ole kenelläkään (adventisteillakaan) oikeutta väittää synniksi: kuten lihan syömistä, kahvin juontia tai sapatin viettämättä jättämistä. UT:n paheluetteloissa käydään sen sijaan kattavasti läpi epäjumalien palvonta sekä erilaiset ihmissuhteisiin, siveellisyyteen ja vääriin asenteisiin liittyvät "lihan teot", kuten ylpeys, itsekkyys, riitaisuus, lahkot ja tekopyhyys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu