Venäläisten Suomeen maksama lähialuetuki

vassokuu

Suomi on vuosina 1990 - 2006 lähialueyhteistyön toimintaohjelmansa puitteissa maksanut noin 232 miljoonaa euroa Venäjän kanssa toteutettaviin yhteishankkeisiin. Vuonna 2007 lähialuetuki Venäjälle oli noin 26,3 miljoonaa euroa. Tuntuuko suurelta summalta?

Ei hätää, Karjalan palauttajat. Venäläiset tuovat sen summan takaisin. Pelkästään viime vuonna venäläiset jättivät Suomeen lähes 250 miljoonaa euroa, eli maksoivat koko Suomen maksaman lähialuetuen vuodessa takaisin. Lähialuetukea se on turismikin ;)

--------

Turistit jättivät vajaan miljardin Suomeen viime kesänä
19.2.2008 9:38
Ulkomaiset matkustajat kuluttavat Suomessa yhä enemmän rahaa.

Tilastokeskuksen mukaan turistit ja työmatkalaiset jättivät Suomeen touko-lokakuussa lähes miljardi euroa. Summa on 7 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna.

Noin joka neljäs euro tuli Venäjältä. Eniten rahaa päivässä käyttivät Ruotsista saapuneet työmatkalaiset ja venäläiset lomailijat.


STT

6

1386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysymys?

      Onhan se ongelma. Mitenkähän pitäisi edetä että venäläiset saisivat rahansa takaisin? Eihän tule kuuloonkaan että he joutuisivat maksaismaan saamistaan tavaroista ja palveluista kuten muutkin matkalaiset.

    • tukea

      Ensin veli venäläinen otti Karjalan, sitten maksoimme sotakorvaukset, maksamme lähialuetukea köyhemmille, pitäisikö meidän maksaa vielä rikkaiden venäläisten ostokset Stockmannilta?

    • ystävä äänessä

      Sergeit ja vitunovit ovat edelleen voimissaan, ei ne ole mihinkään hävinneet. Aina ne jaksavat jauhaa samaa. Tietysti itse kukin tekee palkkansa edestä paskamaisempiakin hommia.

      Ei tämmöisen provon keksiminen paljoa älliä vaadi. Keksikääpäs jotain uutta. Kysyn vaan että paljonko suomalaiset turistit jättävät Venäjälle lähialuetukea? Palveluun kuuluu suomalaisten kivijalkaturistien nöyryyttäminen.

    • ilmaiseksi

      Venäläisten turistien ostoksistaan maksama hinta on venäläisten avustusta köyhälle Suomelle! Voi hellan dudeli, kyllä tsuhnat ovat keljuja!

    • VERONMAKSAJA 1

      Muistan hyvin miten Vanhanen vastasi viime vaaleissa ylen toimittajille. Mitä pitäisi tehdä etuelle. Vanhanen vastasi ,sen voi jo lopettaa.
      Heh. käykää valtioneuvoston sivuilla. siellä on vanhanen ja kumppanit jälleen lahjoittamassa lamarahojamme venäjän korruptioon. missä on tutkittu 80% korruptio..mafia pelittää. mutta miksi Vanhanen ja kumppanit maksaa suojelurahaa kö..
      Nyt riittää jo pers...
      Wikibediasta löytyi ennen lähialuetuki selvitys mutta ei näy enää on niin salaista.. miksi...
      valtioneuvosto myönsi lähialuehankkeisiin tälle vuodelle 19,5 miljoonaa euroa.siis 12.02.2009.

      Huvittavaa esimerkiksi Suomalaisiin kohdistuva Leningradin ja kuolan ydinvoimaturvallisuus hanke johon annetaan 1,8 miljoonaa.
      voi fuck hoitakaa rikas valtio oma maanne.
      Mistä meitä rangaistaan kun oma eduskuntamme käyttää meidän rahojamme toisen valtion paskojen putsauksiin,viime vuodet on annettu miljoonia euroja pietarin paskaputkien korjaamiseen mutta ei ne vaan korjaannu ihme kun korruptio tota luokkaa.

      selittäkää miksi.
      Vuodesta 1992 alkaen mafialle annettu rahaa n. miljardi euroa.silloinkin oli lama...

      Viime lama tuli maksamaan meille veronmaksajille 10 miljardia euroa.

      nyt näyttää pahalta myös.
      Joten oma maa mansikka
      muu maa venäjä.venäjä.venäjä...

      Kiitos veteraaneille
      eduskunnalle jotain muuta

    • Anonyymi

      Ei turismista tuollut raha ole vastikkeetonta avustusta. Parhaimmillaankin vain sen kate on sellaiseksi ajateltavissa, eikä todellisuudessa tetenkään sekään.
      Eli ei idästä tule mitään lahjoituksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      42
      2770
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe