TUNNUSTAN

Koska asia on vaivannut minua pitkään ja haluan asiasta synninpäästön, joudun tunnustamaan että olen provoillut tällä palstalla jo ainakin puoli vuotta. Olen kirjoittanut kummallisia aloituksia, välillä sivarina ja välillä "fasistina". Tavoitteenani on ollut saada aggressiota ja vitutusta aikaan mahdollisimman paljon. Kummallista siinä on se, että en lukeudu kumpaankaan sakkiin vaan teen sitä huvikseni.

Mielikohteitani ovat Darkkis ja Krusi. RauhanPuolesta-nimimerkki vaikuttaa liian humaanille tyypille, sille en jostain syystä viitsi vittuilla. Mutta edellämainitut jätkät saavat lokaa niskaansa minkä kerkeävät.

Miksi juuri he?

Inhoan Darkkiksen vanhuksia syyttelevää fanatismia ja Krusin lapsellista narsismia. Molemmat ovat pelkkiä halpoja kopioita ja papukaijoja, joilla ei ole mitään uutta tai merkittävää sanottavaa.

Miksi teen näin?

En tiedä itsekään. Toimin vain siksi näin, että se tuntuu oikealta.

Tunnustin syntini. Nyt vetäydyn pois tältä palstalta.
1200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

valehteleT

Kuolen ikävään ja tapan itseni sovittaakseni syntisi, että voit taas jatkaa kevein mielin synnin harjoittamistasi muualla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SYNTINI kirjoitti:

Koska asia on vaivannut minua pitkään ja haluan asiasta synninpäästön, joudun tunnustamaan että olen provoillut tällä palstalla jo ainakin puoli vuotta. Olen kirjoittanut kummallisia aloituksia, välillä sivarina ja välillä "fasistina". Tavoitteenani on ollut saada aggressiota ja vitutusta aikaan mahdollisimman paljon. Kummallista siinä on se, että en lukeudu kumpaankaan sakkiin vaan teen sitä huvikseni.

Mielikohteitani ovat Darkkis ja Krusi. RauhanPuolesta-nimimerkki vaikuttaa liian humaanille tyypille, sille en jostain syystä viitsi vittuilla. Mutta edellämainitut jätkät saavat lokaa niskaansa minkä kerkeävät.

Miksi juuri he?

Inhoan Darkkiksen vanhuksia syyttelevää fanatismia ja Krusin lapsellista narsismia. Molemmat ovat pelkkiä halpoja kopioita ja papukaijoja, joilla ei ole mitään uutta tai merkittävää sanottavaa.

Miksi teen näin?

En tiedä itsekään. Toimin vain siksi näin, että se tuntuu oikealta.

Tunnustin syntini. Nyt vetäydyn pois tältä palstalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu