Markkinoilla myydään tavaraa ja palveluita, niitä ostavat kuluttajat.
Tuotteet ovat eri laatuisia ja erihintaisia jokaisen kukkarolle sopivia.
Tarpeet muuttuvat sekä kulutuskäyttäytyminen.
Mainonnalla annetaan jokaiselle tietoa tuotteista enemmän tai vähemmän valintojen tekemistä varten.
Raha on vaihdon välinen, sillä voi ostaa tarvitsemaansa. Rahaa saa työstä ja toiminnasta.
Kokoajan on tarve hankkia jotain hyödyllistä tai elintärkeää, eri syistä.
Loogista eikö totta.
Väliaikainen rahantarve voi olla suurta tai pientä, kaikkiin tarpeisiin on luotu kysyntää vastaavat instrumentit.
Ihminen itse, täysi-ikäinen ja täysivaltainen, päättää markkinoilla sitoumuksistaan, olemassa olevan informaation ja tiedon pohjalta.
Vapaa valinta onkin markkinatalouden peruskivi jolle menestyminen rakennetaan niin työssä kuin valinnoissa.
Siksi rahaa täytyy voida lainata eri sitoumuksin.
Osakeenomistaja lainaa rahaa yhtiölle vastikkeellisesti tietämättä suhdanteista.
Onko riskinotto tässä tapauksessa laitonta?
Ei ole, sillä syntyyhän molemminpuolinen sopimus, vaikkakin heikoin takuin.
Pankkien luotonanto takuita vastaan on tavallista. Mutta jos takuita ei ole, riskit kasvavat ja luoton korko on suurempi.
Riskejä ennakoi pankki myös niin ettei se anna, luottoja tai pankkikorttiluottoja jos ei ole työpaikkaa tai takaisin maksu on epävarmaa eli ihminen ei ole jollaintavalla luottokelpoinen.
Lyhytaikaisilla luotoilla niin kuin vipeillä on perinteet maailmassa.
Kaverille vipataan, yhteisöt antavat osakkailleen, jopa kirkot ja järjestöt vippaavat, työpaikka antaa kottia, pienlainat ovat edullisia, sekä vanhemmilta ja sukulaisilta saadaan lainaa, ei ole ennennäkemätöntä se että ihminen joutuu itse vastuuseen itsestään ja tekemisistään.
Vapaa valinta kieltäytyä on markkinataloudessa aina mahdollista.
Tarvitsee vain sanoa, ei kiitos.
Jos perustellaan vippien ottamista ihmisen heikkoudella, alttiudella, nuoruudella, vanhuudella, sairaudella tai jollain inhimillisellä luonteenpiirteellä, joudutaan pian ojasta allikkoon.
Sillä monestihan nämä on jo otettu huomioon lainaa annettaessa, takasin perinnässä tai lainsäädännössä.
Yhteiskunta ja markkinatalous ovat kiinteästi toisiaan tukevia organisaatioita, samalla kun ne varovat menemästä toistensa reviireille.
Työvoimapolitiikka on eräs näistä alueista. Työttömät ovat riskiryhmä ja niin lainsäädäntö onkin rajannut nämä yksilöt vippien tai lainojen ulkopuolelle.
Ketään ei auteta tässä mielessä, jos hän ei auta itse itseään, sillä virhe valinnan tekeminen joka suistaa ihmisen yhteiskunnanulkopuolelle on yksilön oma valinta tänään, jolle ei ole mahdollista apua kehitetty.
Tietenkin siihen olisi voimavaroja, ja näin tapahtuukin erillistapauksissa, mutta halutaanko auttaa nyt tässä asiassa tai työttömyysasiassa onkin viipaleyhteiskunnan johtajien päänvaiva.
Pankit muodostavat yhteiskunnan moottorin taloudelliselle toiminnalle investointien suhteen, siksi niiden asema yhteiskunnassa suhteessa valtioon onkin merkittävä ja tuettava.
Mutta keitä pankit todellisuudessa auttavat? Yrityksiä tietenkin joiden likvidi varallisuus on nolla mutta odotusarvo jonkinlainen.
Tässä on tarkoituksena luoda uutta taloudellista toimeliaisuutta, turboa rahamarkkinoille.
Mikä on yksityisen kansalaisen odotusarvo, opiskelijalla tukinto vai perintö, vai työnteko? Ihmisen tulevaisuus määräytyy siis olemassa olevan tilanteen ja muuttujien mukaan mutta yritysten ja pankkien odotusarvonmukaan.
Liikutaan merkittävien taloudellisten riskien alueella kun puhutaan pankkien riskirahoituksesta yrityksille, miksi siis kielttää yksityisten riskinottaminen?
Hyvä esimerkki pankkien asemasta oli juuri lehdessä ollut uutinen ulkomailta, jossa pankin pelasti valtio, ja maksumieheksi joutuivat veronmaksajat. Miksi näitä vippaajia ja työttömiä, pitkäaikaistyöttömiä ei pelasta valtio, kansalaiset, tai yritykset?
Onko tässä markkinataloudessa siis valtio yritysten ja pankkien pelastaja ilmaiseksi ja maksumies kansalainen?
Entä vippaaja joka joutuu vaikeuksiin tekemistensä pohjalta, tai työtön sekä pitkäaikaistyötön joiden aseman voisi paluttaa pienemmällä panostuksellakin, ovatko he sitten oman onnensa pilaajia jota ei suurin surminkaan voida nostaa yhteiskunnan mukaan ja jaloilleen?
Tässä voisi toimia jalommin, eli maksaa palkka menetetystä työhistoriasta puhtaana käteen.
Vippaajille sen sijaan voisi ensikertalaisina suositella tukihenkilö järjestelmää elämäntaitojen oppimiseen.
Tuotteet ovat eri laatuisia ja erihintaisia jokaisen kukkarolle sopivia.
Tarpeet muuttuvat sekä kulutuskäyttäytyminen.
Mainonnalla annetaan jokaiselle tietoa tuotteista enemmän tai vähemmän valintojen tekemistä varten.
Raha on vaihdon välinen, sillä voi ostaa tarvitsemaansa. Rahaa saa työstä ja toiminnasta.
Kokoajan on tarve hankkia jotain hyödyllistä tai elintärkeää, eri syistä.
Loogista eikö totta.
Väliaikainen rahantarve voi olla suurta tai pientä, kaikkiin tarpeisiin on luotu kysyntää vastaavat instrumentit.
Ihminen itse, täysi-ikäinen ja täysivaltainen, päättää markkinoilla sitoumuksistaan, olemassa olevan informaation ja tiedon pohjalta.
Vapaa valinta onkin markkinatalouden peruskivi jolle menestyminen rakennetaan niin työssä kuin valinnoissa.
Siksi rahaa täytyy voida lainata eri sitoumuksin.
Osakeenomistaja lainaa rahaa yhtiölle vastikkeellisesti tietämättä suhdanteista.
Onko riskinotto tässä tapauksessa laitonta?
Ei ole, sillä syntyyhän molemminpuolinen sopimus, vaikkakin heikoin takuin.
Pankkien luotonanto takuita vastaan on tavallista. Mutta jos takuita ei ole, riskit kasvavat ja luoton korko on suurempi.
Riskejä ennakoi pankki myös niin ettei se anna, luottoja tai pankkikorttiluottoja jos ei ole työpaikkaa tai takaisin maksu on epävarmaa eli ihminen ei ole jollaintavalla luottokelpoinen.
Lyhytaikaisilla luotoilla niin kuin vipeillä on perinteet maailmassa.
Kaverille vipataan, yhteisöt antavat osakkailleen, jopa kirkot ja järjestöt vippaavat, työpaikka antaa kottia, pienlainat ovat edullisia, sekä vanhemmilta ja sukulaisilta saadaan lainaa, ei ole ennennäkemätöntä se että ihminen joutuu itse vastuuseen itsestään ja tekemisistään.
Vapaa valinta kieltäytyä on markkinataloudessa aina mahdollista.
Tarvitsee vain sanoa, ei kiitos.
Jos perustellaan vippien ottamista ihmisen heikkoudella, alttiudella, nuoruudella, vanhuudella, sairaudella tai jollain inhimillisellä luonteenpiirteellä, joudutaan pian ojasta allikkoon.
Sillä monestihan nämä on jo otettu huomioon lainaa annettaessa, takasin perinnässä tai lainsäädännössä.
Yhteiskunta ja markkinatalous ovat kiinteästi toisiaan tukevia organisaatioita, samalla kun ne varovat menemästä toistensa reviireille.
Työvoimapolitiikka on eräs näistä alueista. Työttömät ovat riskiryhmä ja niin lainsäädäntö onkin rajannut nämä yksilöt vippien tai lainojen ulkopuolelle.
Ketään ei auteta tässä mielessä, jos hän ei auta itse itseään, sillä virhe valinnan tekeminen joka suistaa ihmisen yhteiskunnanulkopuolelle on yksilön oma valinta tänään, jolle ei ole mahdollista apua kehitetty.
Tietenkin siihen olisi voimavaroja, ja näin tapahtuukin erillistapauksissa, mutta halutaanko auttaa nyt tässä asiassa tai työttömyysasiassa onkin viipaleyhteiskunnan johtajien päänvaiva.
Pankit muodostavat yhteiskunnan moottorin taloudelliselle toiminnalle investointien suhteen, siksi niiden asema yhteiskunnassa suhteessa valtioon onkin merkittävä ja tuettava.
Mutta keitä pankit todellisuudessa auttavat? Yrityksiä tietenkin joiden likvidi varallisuus on nolla mutta odotusarvo jonkinlainen.
Tässä on tarkoituksena luoda uutta taloudellista toimeliaisuutta, turboa rahamarkkinoille.
Mikä on yksityisen kansalaisen odotusarvo, opiskelijalla tukinto vai perintö, vai työnteko? Ihmisen tulevaisuus määräytyy siis olemassa olevan tilanteen ja muuttujien mukaan mutta yritysten ja pankkien odotusarvonmukaan.
Liikutaan merkittävien taloudellisten riskien alueella kun puhutaan pankkien riskirahoituksesta yrityksille, miksi siis kielttää yksityisten riskinottaminen?
Hyvä esimerkki pankkien asemasta oli juuri lehdessä ollut uutinen ulkomailta, jossa pankin pelasti valtio, ja maksumieheksi joutuivat veronmaksajat. Miksi näitä vippaajia ja työttömiä, pitkäaikaistyöttömiä ei pelasta valtio, kansalaiset, tai yritykset?
Onko tässä markkinataloudessa siis valtio yritysten ja pankkien pelastaja ilmaiseksi ja maksumies kansalainen?
Entä vippaaja joka joutuu vaikeuksiin tekemistensä pohjalta, tai työtön sekä pitkäaikaistyötön joiden aseman voisi paluttaa pienemmällä panostuksellakin, ovatko he sitten oman onnensa pilaajia jota ei suurin surminkaan voida nostaa yhteiskunnan mukaan ja jaloilleen?
Tässä voisi toimia jalommin, eli maksaa palkka menetetystä työhistoriasta puhtaana käteen.
Vippaajille sen sijaan voisi ensikertalaisina suositella tukihenkilö järjestelmää elämäntaitojen oppimiseen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ymmärrän tuon kaiken selvityksen, joka oli kahteenkin kertaan. Eli oravanpyörä elämässä on se edelleen, mutta ei ollut toki tarkoitus pelkästään sen takia vaatia pikavippiyrityksiä tuomiolle, että he antavat lainaa kaikille, VAAN kysymys on siitä, että jonkinnäköinen lainsäädäntö on paikallaan koroille, ja mainosten julkaisemisille. Oletko tutustunut mainoksiin, mitä tulee joka tuutista. Ne ovat liian houkuttelevia, ja niitä on netissä, mainospostissa, lehdissä ja ties missä, mihin en ole vielä törmännytkään. Lisäksi luottoja saa liian helpoin perustein, eli kolme asiaa mihin minun mielestä pitää nyt puuttua:
Korot, mainosten julkikuva ja luoton myöntökriteerit.