Euroopan unionin olemassa olon aikana on varsin vähän ihmisiä muuttanut yhdestä jäsenmaasta toiseen. Työntekijöitä on siirtynyt kuta kuinkin yhtä paljon ennemminkin. Tähän tuskin tulee muutoksia. Ne, jotka voivat, saattavat lähteä työn perässä ulkomaille. Rajaton EU on vielä unelma - mikäli ketään asia jaksaa edes kiinnostaa. Ihmisten helppo liikkuminen ei ole toteutunut EU:ssa, todetaan Ylioppilas-lehden artikkelissa esimerkkkikokemuksen kanssa http://www.ylioppilaslehti.helsinki.fi/ylioppilaslehti/020521/eu.html "EU-maasta toiseen oli edellisenä vuonna (2000)muuttanut vain 0,1 prosenttia väestöstä". Jos tähän olisi tullut vuosina 01-03 dramaattisia muutoksia, olisi siitä toki tiedotettu. Todellista tarvetta ei Saksaan lähtemiseen liene, vaikka se onkin hieno paikka ja siellä on tilaa markkinoille. Kilpailu on kuitenkin sen verran kovaa, että parempi vähä omassa maassa kuin paljot riskisijoitukset ulkomailla.
Suomen markkinoita ei todellakaan kukaan halua eikä saata menettää, vaikka maa irtautuisi EU:stakin. EU ei rajoita kaupankäyntiä ns. kolmansien maiden kanssa - se on kuultu mm. Eurooppa-tiedotuksesta.
Irtauduttaessa EU:sta olisi Suomella itsenäisyys ja oma päätäntävalta muuttaa asioitaan kenties
juuri sinun haluamaasi suuntaan, mikä tahansa se sitten onkaan.
Kasvu-kilpaili-mentaliteetti näyttää hamuavan halpaa työvoimaa, lakko-oikeuksien murtamista ja tyehtosopimusten joustoja kohti tilannetta, jossa oltiin viime vuosisadan alussa. Uusliberalismi, Reagan ja Thatcher aloittivat tämän kehityksen. Uusliberalismi on markkinavoimien valtaa ilman yhteiskunnan säätelymahdollisuuksia. Maailmanlaajuinen uusliberalismi tunnetaan globalisaationa. Rahan diktatuurin lopulliseen läpimurtoon pyrkinyt MAI-sopimus kaatui maailmanlaajuiseen vastarintaan. Suunta kuitenkin on selvä ja se jatkuu tiellä kohti suomalaistenkin lasten 16 tuntisia työpäiviä palkkana muutama euro-centti. Mitä väliä köyhyydestä ja kurjuudesta kunhan (muutaman harvan pohatan) talous kasvaa!
Köyhien työntekijöiden ongelma on tullut jo Suomeenkin. Huonosti palkatussa osa-aikaisessa työssä oli viime vuonna jo 50 000 henkilöä enemmän kuin viisi vuotta aikaisemin. Maaliskuussa 2003 13,7%
EU-Suomesa tuhannet kansalaiset tekevät niin pienipalkkaista työtä, että voidakseen elää, he tarvitsevat toimeentulotukea. Samaan aikaan yltäkylläisyydessä eläville suuryritysten johtajille maksetaan miljoonaoptioita, valtion omistukset myydään ja rahaa syydetään unionille mm. jäsenmaksuihin, kuluihin ja sotilaallisiin rakenteisiin. (Politiikkansa seuraukset tuntien rakentavat vallanpitäjät väkivaltakoneistoja, joista ei ole esim. Venäjän vastaiseen suursotaan mutta siviilikriisinhallintaan ne kykenevät senkin edestä).
Maailman kauppajärjestöstä (WTO)...
Ennen oli GATT.
WTO:n tarkoituksena on siis poistaa esteitä maailmankaupan kasvulta. Suomalaiset tervan myyjät eivät käy maailmankauppaa, mutta Rockefellerin suku ja muut vastaavat kylläkin. Näiden harvojen talouskasvusta on siis kysymys, kun kasvusta puhutaan. Suomen historian suurin talouskasvu ei merkinnyt mitään maalle ja kansalle, mutta harvoille Wahlrooseille sekä olliloille sitäkin enemmän. Eräs valtapuolueiden hyväuskoinen kannattaja totesi, että kyllähän minäkin kannattaisin nykymenoa, jos omistaisin 15 miljoonaa mk rahaa. Jep. mutta kun ei ole... EU ja uusliberalismi on rikkaiden sirkus ja köyhien kuritushuone.
WTO:n päätökset tehdään yksimielisesti. Jäsenten osuus on 90% maailmankaupasta. Kiina liittyi äskettäin. Järjestössä ei ole koskaan äänestetty. GATT:n aikoihinkin hyvin harvoin.
Suomi on WTO:n jäsen, mutta EU ei ole jäsen.
Suomi antoi EU:lle valtuudet neuvotella asioista puolestamme. Kehitysmaillakin lienee tässä asiassa enemmän itsenäistä päätäntävaltaa kuin Suomella.
Kulutushyödykkeet eivät lopu, eikä kaupankäynti siis lopu ollenkaan, vaikka EU:sta irtauduttaisiinki. Onko EU:n ulkopuolisilla mailla mitä rangaistustulleja? Oliko ennen EEC- tai EFTAa, etaa? Ei ole mitään epäilyksiä talouselämän jatkuvuudesta EU:n ulkopuolellakin. Kenties nämä jotkut pohatat eivät NIIN suuria osinkoja kähmi ja osakkeilla spekuloi kuten nyt, mutta itse maa ja sen kansa kokonaisuudessaan voi menettää ainoastaan EU:n poliittiset kahleensa.
Suomen markkinoita ei todellakaan kukaan halua eikä saata menettää, vaikka maa irtautuisi EU:stakin. EU ei rajoita kaupankäyntiä ns. kolmansien maiden kanssa - se on kuultu mm. Eurooppa-tiedotuksesta.
Irtauduttaessa EU:sta olisi Suomella itsenäisyys ja oma päätäntävalta muuttaa asioitaan kenties
juuri sinun haluamaasi suuntaan, mikä tahansa se sitten onkaan.
Kasvu-kilpaili-mentaliteetti näyttää hamuavan halpaa työvoimaa, lakko-oikeuksien murtamista ja tyehtosopimusten joustoja kohti tilannetta, jossa oltiin viime vuosisadan alussa. Uusliberalismi, Reagan ja Thatcher aloittivat tämän kehityksen. Uusliberalismi on markkinavoimien valtaa ilman yhteiskunnan säätelymahdollisuuksia. Maailmanlaajuinen uusliberalismi tunnetaan globalisaationa. Rahan diktatuurin lopulliseen läpimurtoon pyrkinyt MAI-sopimus kaatui maailmanlaajuiseen vastarintaan. Suunta kuitenkin on selvä ja se jatkuu tiellä kohti suomalaistenkin lasten 16 tuntisia työpäiviä palkkana muutama euro-centti. Mitä väliä köyhyydestä ja kurjuudesta kunhan (muutaman harvan pohatan) talous kasvaa!
Köyhien työntekijöiden ongelma on tullut jo Suomeenkin. Huonosti palkatussa osa-aikaisessa työssä oli viime vuonna jo 50 000 henkilöä enemmän kuin viisi vuotta aikaisemin. Maaliskuussa 2003 13,7%
EU-Suomesa tuhannet kansalaiset tekevät niin pienipalkkaista työtä, että voidakseen elää, he tarvitsevat toimeentulotukea. Samaan aikaan yltäkylläisyydessä eläville suuryritysten johtajille maksetaan miljoonaoptioita, valtion omistukset myydään ja rahaa syydetään unionille mm. jäsenmaksuihin, kuluihin ja sotilaallisiin rakenteisiin. (Politiikkansa seuraukset tuntien rakentavat vallanpitäjät väkivaltakoneistoja, joista ei ole esim. Venäjän vastaiseen suursotaan mutta siviilikriisinhallintaan ne kykenevät senkin edestä).
Maailman kauppajärjestöstä (WTO)...
Ennen oli GATT.
WTO:n tarkoituksena on siis poistaa esteitä maailmankaupan kasvulta. Suomalaiset tervan myyjät eivät käy maailmankauppaa, mutta Rockefellerin suku ja muut vastaavat kylläkin. Näiden harvojen talouskasvusta on siis kysymys, kun kasvusta puhutaan. Suomen historian suurin talouskasvu ei merkinnyt mitään maalle ja kansalle, mutta harvoille Wahlrooseille sekä olliloille sitäkin enemmän. Eräs valtapuolueiden hyväuskoinen kannattaja totesi, että kyllähän minäkin kannattaisin nykymenoa, jos omistaisin 15 miljoonaa mk rahaa. Jep. mutta kun ei ole... EU ja uusliberalismi on rikkaiden sirkus ja köyhien kuritushuone.
WTO:n päätökset tehdään yksimielisesti. Jäsenten osuus on 90% maailmankaupasta. Kiina liittyi äskettäin. Järjestössä ei ole koskaan äänestetty. GATT:n aikoihinkin hyvin harvoin.
Suomi on WTO:n jäsen, mutta EU ei ole jäsen.
Suomi antoi EU:lle valtuudet neuvotella asioista puolestamme. Kehitysmaillakin lienee tässä asiassa enemmän itsenäistä päätäntävaltaa kuin Suomella.
Kulutushyödykkeet eivät lopu, eikä kaupankäynti siis lopu ollenkaan, vaikka EU:sta irtauduttaisiinki. Onko EU:n ulkopuolisilla mailla mitä rangaistustulleja? Oliko ennen EEC- tai EFTAa, etaa? Ei ole mitään epäilyksiä talouselämän jatkuvuudesta EU:n ulkopuolellakin. Kenties nämä jotkut pohatat eivät NIIN suuria osinkoja kähmi ja osakkeilla spekuloi kuten nyt, mutta itse maa ja sen kansa kokonaisuudessaan voi menettää ainoastaan EU:n poliittiset kahleensa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No tietenkin EUn rajattomuus on lähinnä konsepti tällä hetkellä. Oikea työ joudutaan tekemään kulissien takana. Tämä työ on tavallaan kaikkien Euroopan maiden muuttaminen kaksikielisiksi. Äidinkieli Englanti. Vasta tällöin voidaan oikeesti puhua avoimuudesta ja todellisesta vapaudesta. Valitettavasti tämä on näitä asioita, joita pitää kiiruhtaa pirun hitaasti, koska nationalistit älähtäisivät ihan liian kovaa. Prosessi on itse asiassa alkanut jo kauan sitten, ja alle 30v väestö hallitseekin englannin kielen jo riittävän hyvin. Eli jossain 30v päästä koko työväestö osaa homman... tällaiset jutut hoituvat valitettavasti vain ajan kanssa.
"Irtauduttaessa EU:sta olisi Suomella itsenäisyys ja oma päätäntävalta muuttaa asioitaan kenties
juuri sinun haluamaasi suuntaan, mikä tahansa se sitten onkaan. "
Haluan pystyä vaikuttamaan maailmanpolitiikkaan mahdollisimman paljon mahdollisimman hyvässä. Haluan tukea massiivista suurta teknologian tutkimista, laboratorioissa joiden resurssit ovat valtavia. Haluan valtion etääntyvän arkielämästä jonkin verran ja laskevan veroja. Haluaisin myös keskittää tavaraa paljon suuremmille kokonaisuuksille (Suomen kontekstissa ottaisin terveydenhuollon pois kunnilta ja siirtäisin sen valtiolle) tehokkuuden parantamiseksi.
Ensimmäiseen kahteen Suomi ei pysty, EU pystyy. Kolmannessa voin ehkä vaikuttaa Suomessa enemmän, mutta uskon että EUn visio on hieman USAn kaltainen ja sellaisena menossa luultavasti jo tuohon suuntaan heti kun se on mahdollista. Keskittymistoiminta toimii paremman suuremmassa kokonaisuudessa tottakai...
"WTO:n tarkoituksena on siis poistaa esteitä maailmankaupan kasvulta. Suomalaiset tervan myyjät eivät käy maailmankauppaa, mutta Rockefellerin suku ja muut vastaavat kylläkin. Näiden harvojen talouskasvusta on siis kysymys, kun kasvusta puhutaan. Suomen historian suurin talouskasvu ei merkinnyt mitään maalle ja kansalle,"
Paljon Suomalaisia on töissä yrityksissä jotka joko suoraan myyvät ulkomaille, ovat ulkomaille myyvien yritysten alihankkijoita tai hyötyvät kansainvälisestä talouden kehityksestä. Aletaas listaamaan...
Ensimmäinen ryhmä: Nokia, KONE, paperitehtaat, Kemira, Outokumpu jne
Toinen ryhmä: Elcoteq suurimpana, mutta kyllä noilla on julmetusti alihankkijoita
Kolmas ryhmä: kaikki pankit, kaikki vakuutusyhtiöt, kaikki rahoitusyhtiöt
Mitenköhän paljon pelkästään listaamissani mahtaa olla työntekijöitä? Kuinkakohan paljon heidän toimeentulonsa nousu on vaikuttanut vaikka ravintoloihin jne... täällä Helsingissä/Espoossa ainakin tuntuu olevan ainakin tarjonta sellaisessa kasvussa, että kuvittelisin sen heijastavan muutosta kysynnässä.
"Onko EU:n ulkopuolisilla mailla mitä rangaistustulleja? "
Jenkeillä on pari kertaa ollut, koska mokomat hyppivät nenille ja uhkailivat omilla tulleillaan. EUn rangaistustullien uhan edessä USA perääntyi (teräs). Mitä jos Suomi ei olisi ollut EUssa ja USAn tullit olisivat olleet omaa paperiteollisuutta suojelemaan?
"Suomi antoi EU:lle valtuudet neuvotella asioista puolestamme. Kehitysmaillakin lienee tässä asiassa enemmän itsenäistä päätäntävaltaa kuin Suomella."
En olisi kovin peloissaan siitä. Suurella osalla kehityismaita ei ole mitään valtaa, vaan ne toimivat juuri sillä tavoin joka saa suuryritykset sijoittamaan niihin.
"Kenties nämä jotkut pohatat eivät NIIN suuria osinkoja kähmi ja osakkeilla spekuloi kuten nyt, mutta itse maa ja sen kansa kokonaisuudessaan voi menettää ainoastaan EU:n poliittiset kahleensa."
Mitä ihmeen politiikkaa me sitten tekisimme vapaana, joka USA tyylisessä liittovaltiosta olisi meille mahdotonta? Missä ihmeen tilanteessa olisimme niin kovin eri linjoilla kun EU jossain suuressa asiassa?
englanti?
>kaikkien Euroopan maiden muuttaminen kaksikielisiksi.
>Äidinkieli Englanti. Vasta tällöin voidaan oikeesti puhua avoimuudesta ja
Miksi vertailu USA:han?
> Mitä ihmeen politiikkaa me sitten tekisimme vapaana, joka USA tyylisessä
> liittovaltiosta olisi meille mahdotonta? Missä ihmeen tilanteessa olisimme
Englanti nyt on varsin itsestään selvä. Sitä osaa suuri enemmistö, jonka takia varsinkin nuoriso hyväksyisi sen varsin helposti. Ranska/Saksa vaihtoehtoina aiheuttaisivat aivan valtavan kapinan.
Puhumattakaan tietenkin Yhdysvaltojen vaikutusvallasta. Kansainvälinen talous ja internet toimivat hyvin pitkälti englanniksi, joten niitä porukka kuitenkin osaa.
"Miksi vertailu USA:han?"
Koska USAssa on mielestäni hoidettu vastuunjako liittovaltion ja osavaltioiden välillä varsin hyvin. Paljon paremmin kuin miltä EUn malli näyttää.
Kaksikielisyydestä on kokemuksia Suomessa. Ruotsinkielen asema ja pakkoruotsi eivät merkitse sinänsä mitään muuta kuin joillekin pientä kiusaa ja rahan menoa. Englanti on käytännössä jo sellainen että sillä pärjää joka maassa. Saksalaiset ja ranskalaiset eivät sitä välttämättä tahdo käyttää niin että oikein sen virallistaminen on todella pitkän ajan asioita. Suomen kielestä ja maan historian tuntemisesta kannattaisi olla huolissaan. Suomen kansa ei EU:ssa säily lainkaan olemassa olevana, ellei vaihteeksi aleta vastaamaan oman maamme asioista, päätäntävallan takaisin hankkimiseen EU:lta ja keskittymisessä ennen kaikkea siihen.
On kunnioitettavaa, jos joku tahtoo lähteä vaikuttamaan asioihin jkn. puolueen jäsenenä tai vaikkapa meppinä. Mutta käytännössä rivikansalaiselta usein kuultu "me vaikutamme EU:ssa" merkitsee todellisuudentajutonta, optimistista odottelua ja passiivisena tumput suorana seisoskelua, asioista mitään tietämättä ja/tai välittämättä.
Amerikan malliin tässä ollaakin menossa, mutta kuinka monen hyöty se on? Kuten ei voida olla passiivisia halutessamme vaikuttaa asioihin, emme me voi myöskään odottaa vuosikymmenestä toiseen, että nykyinen koko ajan kiihtyvä vallan ja resurssien keskittäminen yhä kauemmaksi ja entistä harvempiin käsiin toisi kaikille työtä ja hyvinvointia.
Tietysti suomalaisten suuryhtiöiden omistajat ja irtisanomisuhan tuskissaan äheltävät työläiset ovat saaneet palkkansa, mutta entä koko maa? Suomi kokonaisuudessaan. Työttömyys ja valtion menojen leikkaukset ovat kasvaneet sitä pahemmiksi, mitä suurempi "talouskasvu" on ollut menossa. Ne ottivat jotka saivat, suurtyhtiöiden paksut pamput - mutta ovatko he koko kansa? On täällä muitakin. Yhtiöt tekevät sijoituksia ennen kaikkea ulkomaille ja ulkomaat pian omistavat koko Suomen. Kyllä tämän voisi tehdä itsenäiselläkin kauppapolitiikalla. Ei siihen mitään EU:ta tarvita puolestamme hölmöilemään.
Vuonna 2001 Suomen bruttokansantuote oli yli 800 miljardia markkaa eli lähes 300 miljardia suurempi kuin ennen lamaa. Leikkaukset ja työttömyys jatkuivat ja tulevat jatkumaan kunnes turha ja tuhoisa EU-politiikka ja tyhjän ilman ostaminen Saksasta loppuvat. Ahon ja Lipposen vierasta valtaa maassamme edustavat hallitukset leikkasivat valtion menoja vuosina 1991-2001 yhteensä yli 57 miljardia.
Jotkut harvat Ahnesaaret kähmivät optioita ja sinne ne rahat jäävät ahnesaarten tileille makaamaan ja talous taantuu muulta kansalta.
Uusliberalismi jyllää kaikkialla maailmassa. Tämä saattaa kuulostaa edistykselliseltä, puhutaanhan siinä vapaudesta ja jopa uudesta vapaudesta. Käytännössä tämä vapaus merkitsee markkinavoimien vapautta. Sana uus- puolestaan merkitsee sitä, että tätä vapautta ei yhteiskunnalla ole enää oikeutta juurikaan säädellä. Ja kun nämä samat pyrkimykset ulotetaan koskemaan koko maapalloa - silloin puhutaan taas globalisaatiosta. Suomessa uusliberalismi on ollut taustalla monissa talous- ja yhteiskuntapolitiikan muutoksissa. Niistä voidaan mainita mm. valtionyhtiöiden yksityistäminen, sekä valtion ja kuntien siirtäminen yksityisen pääoman hoitoon.
EU:n ulkopuolinen Suomi saisi kyllä päättää tulleistaan itse ja pitää tullitulonsa itsellään. Taisi Amerikka voittaa senkin terästeollisuuden kauppasodan EU:n kanssa, mutta ylipäänsäkään ei EU:n ulkopuolisilla mailla ole esteitä kaupankäynnille toisten - unioniin nähden ns. kolmansien maiden kanssa. Näyttää siltä, että vapaakauppa toteutetaan koko maailmassa. EU:n on turha eristäytyä ja Suomen on mokomalla perusteella turha hirttäytyä EU:n poliittisiin ytimiin.
Suomi olisi vauraampi ja voimakkaampi ilman totisesti tappiollista EU-jäsenyyttä. Kauppapolitiikassa- ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, raha-asioissa sekä tervan, grillien ja sokerijuurikkaan asiat - asiamme pienistä suurimpiin olisivat meidän omassa hallinnassamme.
EU-byrokratia ei ainakaan paranna asioita, se on varma. Suomessa oli sentään jonkin verran tahdottu ja osattu hoitaa asioita maan olosuhteita vastaavasti ja etujemme mukaisesti. EU on vierasperäinen, turhia direktiivejä suoltava ja rahojamme imevä vieras valta.
Entäpä missä ihmeen tilanteessa olisimme niin kovin eri linjoilla kun EU jossain suuressa asiassa?
Ei sen kummemmassa, kuin että EMU-kriteereistä vapaan ja olosuhteisiimme parhaiten sopivassa talous- ja työllisyyspolitiikassa, mahdollisista olosuhteisiimme sopimattomista direktiiveistä, kalastuspolitiikasta, tuhoistasta NATURA-projektista. Euroopan unionihallinnon Hirviömäisen byrokratian kustannuksilta vältyttäisiin, vältyttäisiin maksamasta harkitsevaa pidättyvyyttä unionidiktatuurin suhteen noudattavan Britannian - toisenkin maan jäsenmaksuja, sodan ja rauhan asioissa on tälläkin hetkellä tilanne, jossa Suomen edustajat ainakin väittävät olevansa perustuslakiehdotuksen kanssa eri linjoilla (todellisuudessa he saattavat olla pahimpia lipposlaisia federalisteja ja quislingeja, jotka olvat valmiit luopumaan mistä tahansa kansallisesta intressistä, jos se vain on EU:n vaatimus)yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Jos Suomi kokonaisuudessaan köyhtyy ja tuhoutuu, niin eivät ne muutamat harvat Wahlroositkaan kauaa pippaloi. Ahneella on Ahnesaaren kohtalo. Mikä oli todistettava. Se, mikä menee ylös, tulee alaskin päin.
Nimittäin USA:ssa osavaltiot kunnioittavat toistensa erilaista lainsäädäntöä. Niitä ei kuristeta mihinkään EU:n kaltaiseen fasistiseen yhdenmukaistamiseen alueiden erilaisia olosuhteita pöyristyttävästi käsittämättä tai niistä välittämättä.
EU nyt on kerta kaikkiaan jo punnittu ja köykäiseksi havaittu.
Sinulla on hirveästi sanottavaa!
Vahinko vain että todellisuudentajuusi on tullut maailmankatsomuksen mentävä poikkeama, ja niinmuodoin ajatuksissasi ei ole järjen hiventäkään.
Sotket kummallisella tavalla kaiken mielessäsi näkemäsi vääryydet oudoksi kudokseksi, jonka keskellä lymyää valtava kaiken tuhoava EU-hämähäkki.
Suosittelisin ihan kohdakkoin sinulle päivystysaikaa jonkun ammattiauttajan pakeilla!
Mutta eikö olisi parempi antaa sille se perustuslaki, ja vaatia siihen aika huomattavaa autonomiaa eri "osavaltioille". Olemme näköjään lopultakin kohtuullisen samoilla linjoilla. En minäkään EUsta tällaisenaan kauheasti pidä, mutta näen että se voi (ja sen kannattaa) muuttua parempaan suuntaan. Ymmärrän meinaan miksei se voi vaan suoraan hypätä USAn tyyliseen liittovaltioon, vaan joutuu ottamaan näitä "baby steppejä".
"tekevät sijoituksia ennen kaikkea ulkomaille ja ulkomaat pian omistavat koko Suomen"
Jännä juttu, mutta sanoit juuri että Suomi sijoittaa ulkomaille, ja ulkomaat sijoittavat Suomeen? Eikö tämä ole aika - 0 tilanne? Paitsi tietenkin että mahdollisimman paljon rahaa tekee "töitä", joka sinänsä rikastuttaa kaikkia.
Miten kommentoit sitä, että suuri osa kansasta on tyytyväisempiä tilanteeseen nyt kuin ennen EU jäsenyyttä? Ja aivopesu kortti alkaa olla aika vanha. Jos joudun sitä vielä hetkenkin katselemaan, niin alan heittämään sitä joka paikassa EU vastustajien silmillekin "kansallissosialismin maanalaisorganisaation propagandan aivopesemät nationalistinatsi vastustajat!" (eikö kuulostakin rasittavalta?)
EU valheet on osoitettu TODISTETTU valhepropagandaksi! Se on perusteltua, mutta ei tietenkään ainoa osoitus EU:n syvästä, epäpyhästä mädännäisyydestä. Työnantajille ja työläisille luvattiin EU:sta hyötyjä. Kuinka kävi? Globalisti-quislingit ja valtiorikoslakia rikkovat vieraan EU-vallan kannattajat ovat todellinen uhka kansanvallalle ja vapauksille. Ovatpa muuten melkoisen tyhmiä ja typeriä. Uskotko sinäkin kaiken mitä Suomen pravda propagoi. Epäilemättä. Kaiken huippu on se luulo, että EU-paskapuheen uskominen on koko kansan etu. Olivathan Hitlerin Euroopan saksalaiset tyytyväisempiä totalitarismiinsa kuin sitä edeltäneeseen sekasortoon. Mutta sitäkin kansaa petettiin.... vietiin totalitarismiin, sotaan ja tuskaan. Sekö on sitten hyvä asia. Ei minun mielestäni, ei nyt eikä vasta. Kannattaa muistaa, ettette te Villelit ja Walhroosit ole ainoita tässä maassa asukkaina: te ette yksin omista Suomea. Täällä on muitakin, (enemmistö) ja heidän äänensä te joudutte kuulemaan viimeisenä sanana joka ainoassa argumentoinnissa tai huutoäänestyksessä.
Ulkomaisomistajien suomenmiehitys: Nokiassa oli 2002 yli 11 000 sellaista suomalaista omistajaa, joilla oli hallussaan yli miljoonan markan osakkeet. Tänä vuonna enää 6000 suomalaisella oli yli miljoonan markan Nokia-osakkeet. Monet näyttävät myyneen osakkeensa ja tulleen Nokiarikkaiksi. EMU-peräisen devalvaation seurauksena pörssiosakkeet ovat olleet Suomessa halpoja amerikkalaisille eläkesäätiöille ja muille suuria tuottoja havitteleville institutionaalisille sijoittajille. Osakkeita on myyty tukkumitassa. Pääomamarkkinoiden vapautttaminen 1980-luvun lopun nousukautena oli kirottu virhe, joka osaltaan aiheutti laman. Nousukautena nimittäin olisi kasinotalouden venäläistä rulettia tullut sen sijaan rajoittaa.
Ulkomaiset sijoittajat ovat saaneet Suomesta 230 miljardilla markalla 1300 miljardin pörssiarvoon nousseet osakkeet. Suomesta viedään rahaa ulos. Puolen kymmenen vuoden aikana ovat suomalaiset tehneet ulkomaille portfoliosijoituksia 100 miljardilla markalla. Työllistäviä sijoituksia tulee yhtä paljon Malin tasavaltaan ja jonnekin Moldovaa, kuin Sumeen.
Suurten pääomien omistajien - erittäin harvojen etu ei ole osoittautunut koko kansan etujen kanssa yhteneväiseksi.
Mitä EU:ta ennen luvattiin ja mitä sitten oli todellisuus? Se kysymys ei tunnu kiinnostavan historian tutkijoita.
Tarkastellaan asioita työntekijäpuolen ja työnantajapuolen kannalta.
Talvella 1990 SAK:n silloinen EU-vastaava, Peter Boldt vieraili Tampereen yliopistossa. Hän esitteli tuolloin seuraavanlaiset perustelut sille, miksi SAK:n johto kannattaa Suomen EU-jäsenyyttä: "kun Suomi on EU:n jäsen, kun Europarlamentin päätösvaltaa kasvatetaan ja kun vasemmistolla on enemistö tuossa parlamentissa, niin näin saadaan Euroopan ja samalla Suomen kapitalistit kuriin." Tuon jälkeen kaikille on selvinnyt, ettei Boldt esittänyt tuota järkeilyään pilanpäiten - vaan ihan vakavissaan.
SDP:n talouspoliittisten tavoitteiden osalta taas Kalevi Sorsan haastattelu Suomen Kuvalehdessä 1.11.1991 lienee edustavimmasta päästä. Tuossa haastattelussa Sorsa toteaa, ettei nyky-SUomessa enää ole mahdollista harjoittaa keynesiläistä lamanvastaista talouspolitiikkaa, mutta sitä vastoin kylläkin EU:n puitteissa. Tämä ilmenee seuraavista sitaateista: "Minä joka tapauksessa rupesin näkemään, että entisenlaista keynesiläistä politiikkaa ei enää voitu harrastaa. Se ei toimi enää. Tai ainakin sen pitäisi olla kansainvälistä, esimerkiksi EU:n sisäistä, mutta joka tapauksessa tapahtua yhteisössä, jolla vielä on rajat ulospäin" ... "Mutta se ei toimi näissä pikku kopperoissa, joilla ei enää ole seiniä vaan pelkkä kartalle piirretty viiva, muka raja." (Suomen Kuvalehti 44/1991).
Ruotsin demareiden päämääränä näytti olevan ruotsalaisen kansankodin vientiyritys Eurooppaan. Tällaista ristiretkeiläismentaliteettia oli havaittavissa myös Suomen ja Norjan demareiden puheissa. Kysyä sopiikin, eikö pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden puolustamisessa olisi ollut riittävästi työtä myös sosiaalidemokraateille. Pohjoismaisten Euroskeptikkojen mielestä EU-jäsenyys hajottaa kansankodit Pohjolasta.
SAK:n valtuusto äänesti Kiljavalla 28.5.1994 kannastaan Suomen EU-jäsenyyteen. Myönteinen kanta EU:hun hyväksyttiin SAK:n johdossa. SAK perusteli myönteistä kantaansa mm. sillä, että EU-jäsenyys vahvistaa Suomen talouden kasvua ja työllisyyttä ja mahdollistaa elintarvikkeiden hinnan alenemisen. Nämä aineellisiin hyötyihin perustuvat argumentit ovat uusien tutkimustulosten myötä osoittautuneet liioitelluiksi. Tarkemmin voidaan pohtia myöhemmin ja tarkastella Suomessa tehtyjä "integraatiovaikutuslaskelmia" ja niiden luotettavuutta.
Ihalaisen mielestä olisi ollut outoa, jos SAK:n kaltaisella järjestöllä ei olisi kantaa Suomen rauhanajan kenties suurimpaan talous- ja yhteiskuntapoliittiseen linjaukseen. Mutta vielä oudompaa on se, kun SAK:n johdon pitkän ajanjakson aikana propagoima kanta EU-jäsenyyteen osoittautuu SAK:n jäsenistön etujen vastaiseksi. Kuukautta myöhemmin Ihalainen perusteli omaa myönteistä EU-kantaansa yleiseurooppalaisittain seuraavalla tavalla: "Suomalainen ay-liike on jo nyt ova eurooppalaista ay-liikettä, mutta EU toisi meille uusi mahdollisuuksia sopia ja vaikuttaa Euroopan tasolla palkansaajille tärkeisiin sosiaali- ja työelämää koskeviin asioihin. Tiedossa olisi paljon osallistumis- ja vaikuttamispaikkoja EU-elimissä niin Suomessa kuin Brysselissäkin." ....
Tästä tulee pitkä juttu... jatketaan seuraavasta vastausviestistä. Tämä ay-liikkeen puoli jatkuu ja sitten tulee työnantajapuolen kanta EU-jäsenyyteen. Sarjassamme EU-manipulointia ennen jäsenyyttä.
Taulukkoja, tilastoja ja ihmisten omia kokemuksia on vaikea kiertää. Mitään "maailmankatsomusta" en EU:n kvasi-ideologialle Yhteisestä Euroneuvostoliitosta ja neuvostokansalaisesta suuressa maatalouskolhoosissa voi tarjota, vaan ainoastaan tosiasioiden ja haittavaikutusten tunnustamista.
Minun mielestäni taas tarkkailijan ajatuksissa ei ole järjen häivääkään, jos niitä edes on. Teet perustelemattomalla henkilöön kohdistuvalla herjalla itsesi vähän hölmöksi koko palstan silmissä.
EU-hämähäkki kutoo omia sekunda-aatteitaan, joita täällä jotkut hokevat ja toistelevat, kuinka ei periaatteessa voida olla EU:n hyvän ja pyhän tarkoituksen ulkopuolella. EU nähdään puhtaan valkoisena ja läpeensä rehellisenä asiana, vaikka sitä johtavat korruptoituneet puoluepoliitikot maidensa sisäpoliittisine tai muine henkilökohtaisine tavoitteineen. Kaiken kruunuksi ei EU kauaa keikkunut, kun komissio päätti oikein oma-aloitteisesti erota väärinkäytöstensä takia. 1999.
Kaikki perheeni tutut ovat pärjänneet varsin hyvin näin EU aikanakin. Aika pieni osa on pienyrittäjiä, ja nämä kaikki toivovat että EU auttaisi murskaamaan ammattiyhdistysjärjestöjen rampauttavan vallan Suomessa... sitä kun ei sisäisesti näköjään voida tehdä. Yrityksissä duunissa olevat saavat parempaa palkkaa kuin koskaan, ja kaksi tuttua rikkoi 100 miljoonan euron rajan EU jäsenyyden jälkeen. En ole yhtään onnetonta tarinaa vielä kuullut, jossa EU olisi ollut syypäänä.
"Ulkomaiset sijoittajat ovat saaneet Suomesta 230 miljardilla markalla 1300 miljardin pörssiarvoon nousseet osakkeet. Suomesta viedään rahaa ulos"
Tajuatko miten absurdia logiikkasi on? Amerikkalainen ostaa Nokiaa hintaan 10 euroa, ja myy hintaan 50 euroa. Mutta koska sanot koko ajan että ulkomaalaiset vaan niitä ostavat, niin se 40 euron voitto ei tosiaan tule Suomesta, vaan siltä jälkimmäiseltä jenkiltä... Raha ei edes pitkälti siirry Suomessa, vaan New Yorkissa. Silti Nokia hyötyy joka centistä, joten jenkkien raha on Suomalaisten käytössä.
Keynesiläisen rahapolitiikan vanhanaikaisuudesta ollaan aivan oikeassa. Japani on hyvä esimerkki, miten globaaleilla markkinoilla se ei vain toimi, ei vaikka syytäisi biljoonia euroja (ne summat ovat aika absurdeja). Ja globalisaatio on fakta. Siitä ei pääse eroon ainakaan sulkematta internettiä, johon tuskin kukaan suostuu.
(Mitenhän äsken tuli kirjoitettua) meni juttu pilalle eikä sitä kannata jatkaa. Ei ole tarkoitus kiroilla eikä nimitellä tms. Siten on opastanut minua eräs maamme johtavista euroskeptikoista: on kirjoitettava niin "ettei se loukkaa ketään."
Ay ja demarit ovat todella ongelma. (Jälleen samaa mieltä). Eivät vähiten sen vuoksi, että ne esim. tukevat EU:n laajentumista ja liittovaltioitumista viralliseksi, oikeushenkilölliseksi valtioksi. EU:n mahdollisesti tulevia työ- ja yrityselämän päätöksiä ne eivät tule vastustamaan. Edesmennyt Johannes Virolainen totesi viime vuosinaan Kepun presidentinvaalikanpanjan juhlissa, että "EU kyllä huolehtii työreformin toteutumisesta."
Mistähän Aasian talouskriisi johtui..
Aika vähän niitä huonoja kokemuksia EU:n politiikasta näyttää kansalaisilla heidän oman tietämyksensä mukaan olevan, mutta kyllä niitä on kuitenkin. Maanviljelijöistä lähtien silti joko "kannattavat EU-jäsenyyttä" tai sitten sanovat sen että "ei voida enää mitään".
Globalisaatio ja internet. Kansainvälisyyttä ja kaupankäyntiä me kaikki harjoitamme, mutta miksi se professori Romulus Prodin EU pitää olla olemassa. Globalisaatiossahan tarvitaan vapautta ja liikkumatilaa! Miksi ahdas direktiiviviidakko ja ankarat sanktiot Prodin komission asetusten rikkomisesta. EU:sta irtauduttaessa olisi kilpailu vapaata, esim. Ruotsi olisi voinut yhdistää Volvon ja Scanian ilman EU:n määräyksiä.
EUn ydin on periaatteessa federalisteja, jotka hyvin pitkälti pyrkivät USAn kaltaiseksi liittovaltioksi, siitä mitä olen muutaman näistä henkilöistä kanssa jutellut. Silti EUn jäsenmaista lähes kaikissa on erittäin vahvat ay-liikkeet ja sosdem puolueet.
Tästä tulee ongelmia, kuten sanotkin:
"Ay ja demarit ovat todella ongelma. (Jälleen samaa mieltä). Eivät vähiten sen vuoksi, että ne esim. tukevat EU:n laajentumista ja liittovaltioitumista viralliseksi, oikeushenkilölliseksi valtioksi. "
Jos yhden asian voi sanoa sosiaalidemokraateista se on suuri rakkaus byrokratiaan. AY liike nyt on vielä pahempi. Kaikesta pitää sopia jossain valtion virallisessa funktiossa, eikä yksityisille pidä jättää liikaa tekemistä. Voi olla EUn suurin kirous, että kovin monet sen jäsenistä haluavat tehdä siitä suuren luokan kansankodin... En missään nimessä halua, että EU näyttää mitä tapahtuu kuin siirretään Ruotsin hallintomalli ja siirretään se USAn skaalaan. Washington DC on jo aika paha lobbarien ja byrokratian pesä itsessään ihan vain koonsa vuoksi. Jos siihen sekoitetaan vielä byrokratian rakkautta niin voi hyvä ihme. Brysselissä tulee asumaan ainakin 100 000 juristia, varmasti aika paljon enemmänkin. Silti ottaisin mieluummin sen liittovaltion, ja aloittaisin rajun muutoksen lobbaamisen sen liittovaltion sisällä... muutenhan tämä kaikki menee ihan hukkaan!
Monopolit ovat pahaksi kilpailulle, joten siinä mielessä on ihan hyvä juttu että EU sekaantuu yritysfuusioihin. Tämä on ihan valtiontalouden kannalta kannattavaa osallistumista talouteen, ja sitä vastaan minulla ei ole mitään.