Liikenne

Lapuallahan on tapana niinsanotusti oikaista risteyksissä, kun suurin osa lapuan autoilijoista ei tiedä, mitä risteyksen keskipiste tarkoittaa. Hyvä esimerkki on rannankulman kaupan t-risteys: tämä paljastaa lapualaiskuskin ajatuksen juoksun; jos tullaan liiverin suunnastatarkoituksena kääntyä vasemmalle, oikaistaan, jos tullaan kirkon suunnasta tarkoituksena kääntyä vasemmalle oikaistaan. Nyt kun on kaksi oikaisijaa risteyksessä on hauska seurata kuinka liiverin suunnalta tuleva parhammillaan oikaisee kirkon suunnasta tulleen takaa..hah..hah.. olisipa ollut videokamera mukana. Joskus olen miettinyt, että pitäisi oikein kuvata lapualaista "liikennekulttuuria" videolle. Saisi päivän aikana parin tunnin komedian.
Pysäköinnissä pätee se periaate, että mitä lähemmäksi sen parempi. No, toisaalta säännöthän on tehty rikottaviksi: jos kukaan ei valita kirjaston oven eteen pysäköimisestä, niin siitä vaan. Kuuluhan se sanontakin, että mitä suuret edellä, sitä pienet perässä...
Sitten kun on auto pysäköity siihen kohtaan paukun hätäpoistumistietä, ettei ambulanssi pääse ajamaan kirjaston oven eteen, ja siellä kun on vielä auto parkissa, niin olisihan se mies pelastunut, mutta kun ambulanssikuskien piti juosta paarien kanssa elokuvateatterilta kirjastolle, niin tuhraantui kallita, elintärkeitä sekunteja. Jonkun pitäisi laittaa kuri lapualle. Ennehän täällä oli, muttei enää.
6454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tänään oli kolme mopoautoa kaikki sikin sokin jalkakäytävällä ja luiskassa. Ei mitään tolkua.

Äänestä
  • läpi meni viisi siiliä.

    Äänestä

  • pihan kirjoitti:

    läpi meni viisi siiliä.

    unennäköjäs. Kiva uni.

    Äänestä

univirttään ja muisteli hyvin suunniteltua Sympän risteystä. On tuo politiikka rumaa peliä syyllistetään toisia, mutta itse ajat aivan samoon? Kukas sen kissan hännän nostaa, jos se ei itse????

Äänestä
  • Tai sitten huomasit olevasi yksi oikoja. Ehkä menet uudelleen autokouluun.

    Äänestä

  • Se koira älähtää, johonka kalikka kalahtaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapualla kirjoitti:

Lapuallahan on tapana niinsanotusti oikaista risteyksissä, kun suurin osa lapuan autoilijoista ei tiedä, mitä risteyksen keskipiste tarkoittaa. Hyvä esimerkki on rannankulman kaupan t-risteys: tämä paljastaa lapualaiskuskin ajatuksen juoksun; jos tullaan liiverin suunnastatarkoituksena kääntyä vasemmalle, oikaistaan, jos tullaan kirkon suunnasta tarkoituksena kääntyä vasemmalle oikaistaan. Nyt kun on kaksi oikaisijaa risteyksessä on hauska seurata kuinka liiverin suunnalta tuleva parhammillaan oikaisee kirkon suunnasta tulleen takaa..hah..hah.. olisipa ollut videokamera mukana. Joskus olen miettinyt, että pitäisi oikein kuvata lapualaista "liikennekulttuuria" videolle. Saisi päivän aikana parin tunnin komedian.
Pysäköinnissä pätee se periaate, että mitä lähemmäksi sen parempi. No, toisaalta säännöthän on tehty rikottaviksi: jos kukaan ei valita kirjaston oven eteen pysäköimisestä, niin siitä vaan. Kuuluhan se sanontakin, että mitä suuret edellä, sitä pienet perässä...
Sitten kun on auto pysäköity siihen kohtaan paukun hätäpoistumistietä, ettei ambulanssi pääse ajamaan kirjaston oven eteen, ja siellä kun on vielä auto parkissa, niin olisihan se mies pelastunut, mutta kun ambulanssikuskien piti juosta paarien kanssa elokuvateatterilta kirjastolle, niin tuhraantui kallita, elintärkeitä sekunteja. Jonkun pitäisi laittaa kuri lapualle. Ennehän täällä oli, muttei enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu