Sääli, kuinka moni on matkalla omine eväineen

Jumala on kaiken valmiiksi tehnyt. Hänen Poikansa Jeesus uhrattiin syntiuhriksi, jotta syntiset saisivat, (jos vaan uskoisivat), vapauden ja saisivat Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki syntinsä anteeksi.

Jumala tarjoaa syntiselle armoa. Jumala sanoo; ota vastaan tämä lahja, saat tämän koska minä rakastan sinua. Sinun tarvitsee vain uskoa tämä omalle kohdallesi todeksi. Aamen!

Miksi ihminen ei sitten luota Jumalaan?
Miksi hän keksii vaikka millaisia häpeällisiä salateita, tullakseen osalliseksi pelastuksen armosta? Lahjaksi se ei kelpaa, ei millään.

Onko Jumala valehtelija, jonka sanaan ei ole luottamista. Siitä ei ole kysymys, vaan jostakin muusta.

Silti säälittävän moni uskoa tunnustava kuitenkin uskoo, ettei Jumalaan voi luottaa.
En minä armosta saa uskoa, tarvitaan tekoja.

Syyksi Jumalan armosta kieltäytymiseen hän esittää sellaista veruketta, että Jumalan sana ei hänelle kuulu, koska hän on näin syntinen, huono epäonnistunut ja kelvoton ihminen.

Miksi näin?

Siksi että tuo ihmispoloinen on niellyt omavanhurskaus saatanan valheen täydestä.

Niitä ei ole lestadiolaisliikkeessäkään vähän jotka tässä tilassa kamppailevat oman vanhurskauden saatanan liekanarussa.

Eräs veli sanoikin hyvin sattuvasti, että "he rakastavat liekanaruaan".

Vapaus Kristuksessa pelottaa, koska se tuo myös aikuisen Kristityn vastuun, vastuun evankelioida lähimmäisiä Kristukselle, alkaen naapureista, aina kaikkeen maailmaan asti.

Ilosanoman vieminen Kristuksesta ei ole helppoa. Tänäkin päivänä meillä kuolee Kristuksen todistajia marttyyreina monissa maissa.
Ihmiset tarvitsisivat apua ja rakkautta, he tarvitsisivat paikan jossa saavat kokea rakkautta sellaisina kun ovat. Jumala on rakkaus, rakkaus uudistaa ja parantaa.
Jeesus pelastaa.
1003416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

Onko Jumala valehtelja, kysyt. Jumala ei ole valehtelija. Mutta Jumalan sanan julistajista löytyy valehteljoita, sanoissaan ja teoissaan niin kuin kaikissa ihmisissä.

Mikä on armo? Onko se sitä minkä ökyuskovaiset saarnaajat vain hyväksyvät, niille, jotka siinä mainitsemassasi liekanarussasi pyristelee?
Ei, vaan sitä, että saat vapaasti olla ja elää ilman hätää sielustasi, että se on Jumalan hoidossa.

Ilosanomaa olisi, jos näilläkin palstoilla hyväksyttäisiin kaikki luojan luomat ilman iankaikkisen tulen pelottelulla. Olisi paljon rakentavampaa viestittää ihmisille, myös uskonveljille ja sisarille myönteisempää Jumalkäsitettä. Silloin ei tarvittaisi sitä mainitsemaasi liekanarua ollenkaan.

Jumala on rakkaus Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Silloin pysyt itsekkin Luojan suurella niityllä ilman liekanarua.

Tulihan tämä ajatukseni nyt "piispalle!" selväksi!

Äänestä
  • Vain ne syntiset pelastuvat jotka uskovat Jeesukseen.Siis ne jotka tarvitsevan syntiensä sovittajan. Raamatun mukaaan vain harvat pelastuvat, valtaväestö menee auttamatta helvettiin, tarvitsematta pelastajaa. Heitä ei iankaikkinen elämä kiinnosta.

    Äänestä

  • Jumalan lapsi kirjoitti:

    Vain ne syntiset pelastuvat jotka uskovat Jeesukseen.Siis ne jotka tarvitsevan syntiensä sovittajan. Raamatun mukaaan vain harvat pelastuvat, valtaväestö menee auttamatta helvettiin, tarvitsematta pelastajaa. Heitä ei iankaikkinen elämä kiinnosta.

    vahvuuteen sairastunut virtahepo !

    syntymää. Menivätkö kaikki maanpäällä kuolleet ihmiset helvettiin, vai minne? Sanoppa se.

    Äänestä

  • TERAPIAAN kirjoitti:

    vahvuuteen sairastunut virtahepo !

    Kerro.

    Äänestä

  • Ennen Jeesuksen kirjoitti:

    syntymää. Menivätkö kaikki maanpäällä kuolleet ihmiset helvettiin, vai minne? Sanoppa se.

    _____________

    Äänestä

  • Jumalan lapsi kirjoitti:

    Vain ne syntiset pelastuvat jotka uskovat Jeesukseen.Siis ne jotka tarvitsevan syntiensä sovittajan. Raamatun mukaaan vain harvat pelastuvat, valtaväestö menee auttamatta helvettiin, tarvitsematta pelastajaa. Heitä ei iankaikkinen elämä kiinnosta.

    Mihin nyt unohtui ne kymmenet miljoonat uskonveljesi.

    Äänestä

  • Ryhdyitkö tuomariksi sittenkin kirjoitti:

    Mihin nyt unohtui ne kymmenet miljoonat uskonveljesi.

    Tälläkin hetkellä maapallolla elää yli 5000000000 ihmistä. Laske 6000 vuotta ajanjakso.
    Pelastuvia ei ole montaa prosenssia, vaikka niitä onkin 6000 vuoden aikana kertynyt useita kymmeniä miljoonia.

    En minä sinua ihan noin tyhmäksi luullut.

    Luulisi uskoa tunnustavan miehen jotakin Raamatustakin tietävän, mutta ei mitään.

    Kuinka kehtasitkin paljastaa tyhmyytesi taas kerran koko maailmalle?

    Ilm. 7:9   Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, ...

    ... jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,

    Ilm. 7:10   ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."

    Äänestä

Ettei monikaan ole käynyt puhdistuspaikalla jossa olisi saanut puhtaat vaatteet, vaan omissa rääsyissä haluaa vaeltaa.

Ilmestyskirjan 7:13 luvun loppuun.

Kannattaa muistaa myös et raamattu on hengellinen ja kaikki sisältö ei tarkoita sitä miltä se ensi lukemalta on ymmärrettävissä, vaan sanojen takana on suuri viisaus jonka vain Jumala voi avata henkensä kanssa.

Myöskin raamattu on kirjoitettu tähän meidän aikaamme sillä iankaikkisuudessa sitä ei enään tarvita koska siellä kristityt ovat täydellisiä.

Se vain on totta kun mainitsit et moni vaeltaa omineväin ja raamattu kuvaa näistä farisealaisista muodoista jotka uskovat ilman katumusta ja elämän parannusta eli eivät tunne syntisyyttään koska eivät ole koskaan olleetkaan syntisiä ja nämä omantienkulkijat sanovat tänäkin päivänä Jeesukselle, et onhan meilläkin Isä Jumala taivaassa, johon Jeesus vastaa et ovat isästä perkeleestä.

Ne jotka ilman kuritusta on, ovat äpärät eivätkä lapset ja lasten kaltaisille on taivaanvaltakunta.

Äänestä
  • Omavanhurskas puhuu suulla suuremmalla Jeesuksen omista äpärinä. Törkeämpää oman vanhurskauden ilmentymää tuskin voisi ollakaan. Itsensä he tällä teolla tuomitsevat, sääli vaan.

    Ei se mikään ihme ole vaikka puhutaan kaikenlaista soopaa, kun ei tunneta Jeesusta. Jeesuksen kautta vie tie taivaaseen, ei omien tekojen kautta, omavanhurskas elää itsetyytyväisenä sokeudessaan.

    Kristus on syntiemme sovitus. Toista uhria ei ole eikä koskaan tule. Jeesuksen nimessä ja veressä on syntiemme puhdistus.

    Ilman USKOA kristuksen sovitustyöhön on mahdoton pelastua. Ihminen ei pelastu tekojensa kautta VAAN USKON KAUTTA. Autuus on Jumalan lahja.

    Ne jotka eivät ole tulleet kokonaan syntisiksi (eivät ole siis tunnustaneet syntiään), eivät tunne pelastuksen salaisuutta. Tällaiset ihmiset harjoittavat omavanhursakautta, asettamalla tekoja uskon edelle. Tämä on vastoin Jumalan sanaa.

    Jeesuksen lampaat tunnetaan yltäkylläsestä ravinnosta. Oman vanhurskauden lampaat ruikuttavat koko ajan nälässä.

    Äänestä

  • Jumalan lapsi kirjoitti:

    Omavanhurskas puhuu suulla suuremmalla Jeesuksen omista äpärinä. Törkeämpää oman vanhurskauden ilmentymää tuskin voisi ollakaan. Itsensä he tällä teolla tuomitsevat, sääli vaan.

    Joh. 10:7   Niin Jeesus vielä sanoi heille:

    "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
    Joh. 10:8   Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
    Joh. 10:9   Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
    -------

    Jeesuksen lampaat tulevat sisälle ja pelastuvat. Sen jälkeen he lähtevät ulos viemään pelastavaa evanmeliumia eteenpäin. Ja laidunta riittää, kuten juuri Raamatusta luimme.

    Omavanhurskas linnoittautuu "vain me" piiloonsa. Ja sillä energialla jolla pitäisi viedä evankeliumia Kristuksestra kaikkeen maailmaan, hän rakentaa aina vaan korkeampaa ja korkeampaa muuria OMAKSI turvakseen, koska hän on turvaton ja pelkää.

    käyvän kilpajuoksu tähän viestiini. Tämä kilpajuoksu on ollut kuin vasikan vasikan kanssa kilpajuoksu. Kumpikaan ei tiedä minne mennään. Pyydän anteeksi kaikilta joiden tunteita olen loukannut. Mutta minulla saa olla omat mielipiteeni Jumalastani ja hänen armostaan ja hyvyydestään.

    Lopuksi kuitenkin vastaan tähän Jeesus-avaimeen kysymällä vielä teiltä kysymyksen:
    - Uskotteko todella, että kaikki maailman ihmiset ennen Jeesusta, joutuivat helvettiin, johon te uskotte ja minä en usko, että Jeesus on vain taivaaseen pääsyn avain?

    Hyvää elämän jatkoa kaikille tämän palstan lukijolle ja viestittäjille!

    PITÄKÄÄ TOSIJUMALA MIELESSÄNNE!

    Ja aivan totta kirjoitat ettei monikaan tunne itseänsä.

    Mutta Jeesus opettaa myös et omassavanhurskaudessa vaeltavat opettavat myös oikein? Jaakob myös Herran apostoli opetti et usko ilman töitä on kuollut, sillä uskosta vuotaa hyvät hedelmät ja työt koska Jumala ne vaikuttaa ja näistä töistä julki Jumalattomat taitavat parhaiten tuntea kristityn?

    Koko uskon salaisuus piilee siinä kun Jumala palvelijansa kautta haluaa tyhjentää omassavanhurskaudessa vaeltavan tyhjäksi, köyhäksi, alastomaksi, mutta tämä rupeaa vastustelemaan etten minä ole mikään huora, varas, juomari,toisen pettäjä ja oletko sinä parempi kun noin tuomitset? minä pysyn uskossani, enkä siitä luovu, en tarvitse parempaa vaan se minulle riittää mihin minut on kasvatettu ja kuuliaisesti minä olen niiden neuvojen mukaan vaeltanut. Ja aina uskonut siihen et Jeesus on maksanut täydellisesti syntisten velan...aivan totta mutta tule ensin syntiseksi.

    Jeesuksen luokse kun ei voi mennä ellei Isä ihmistä vedä ja tyhjennyspaikka on ahdas portti josta ei mennä omalla uskolla sisälle vaan tyhjät, köyhät, siitä mahtuvat sisälle ja löytävät laitumen, mutta varkaat ja ryövärit tunkeutuvat muuta kautta...

    Tuomiopäivä on siitä merkillinen päivä et ne tuomitaan kadotukseen joista yleisesti uskottiin et he ovat kristityitä mutta eivät olleetkaan ja taivaanvaltakuntaan menevät taasen ne jotka haukkuivat kunniallisia ihmisiä ja eivätkä antaneet ihmisille omantunnonrauhaa???

    Taasen ei voi kuin todeta et todellisuus on taruakin ihmeellisempää.

    ettei se matkasauva, syntien anteeksiantamuksen armo, ole mikään herrastelukeppi.

    Nimeton puhuu nätisti ja omalla tavallaan uskon käsityksestä. Pitää ottaa huomioon, ettei nimetön vaadi katumusta ja parannusta, vaan Jumalan Sana.

    Siellä sanotaan ", joka (tieten tahtoen) syntiä tekee, se ei ole Minua kuullut eikä nähnyt." Jumalan Pojan itsensä sanoina.

    Jos usko näkyy esimerkiksi nimittelynä, toisten loukkaamisena, toisten uskon mitätöimisenä, yms., ei Jumalan Sana ole vaikuttanut tuollaisen ihmisen sydämessä oikeaa sydämen ja mielen muutosta.

    Se on muukalaisen ääni ja lampaat eivät seuraa sitä, vaikka siinä olisi kuinka hunajaista armoevankeliumia.

    Ymmärrän hyvin nimetöntä. Jumalan armo kuuluu sellaisille, joita synti on alkanut vaivata eikä synnittömyys.

    Synnittömyydellä tarkoitan rehellistä valehtelua, kunniallista väärän todistuksenantoa, kadehtimista , jne.

    Äänestä

  • Kannattaa muistaa myös et raamattu on hengellinen ja kaikki sisältö ei tarkoita sitä miltä se ensi lukemalta on ymmärrettävissä, vaan sanojen takana on suuri viisaus jonka vain Jumala voi avata henkensä kanssa>>

    Tämä on täyttä totta, täälläkin monet hörhöt yrittää selittää omilla aivoillaan raamattua. Eräskin reuhu on selittänyt erään paikan ainakin kolmella eri tavalla. Niin muuttuu näiden selitykset niin kuin tuuli viirissä.

    Kaiken päälle nämä samat itse oppineet teologit käyvät kuuntelemassa helvetinporttia ja heidän lihallisia opetuksia jotka on rakennettu teosofisin opein joilla ei ole mitään raamatullista perustaa. Siellä kuuluu pelkkä röhkiminen ja lannan haju.

    Äänestä

  • Santtu.. kirjoitti:

    Kannattaa muistaa myös et raamattu on hengellinen ja kaikki sisältö ei tarkoita sitä miltä se ensi lukemalta on ymmärrettävissä, vaan sanojen takana on suuri viisaus jonka vain Jumala voi avata henkensä kanssa>>

    Kyllä Raamatun teksti on ensisijaisti suorasanainen ilman mitään "hengellistä" salakieltä. Se on M. Lutherin mielipide.

    Mutta, hurmahenkiset, jotka eivät tahdo selvää Sanaa uskoa, he vääntävät Raamatusta "hengellisen" ja pakenevat omien luulojensa taakse.
    Sotivat sitten jumalansanaa vastaan, kun vetävät esiin näitä "hengellisiä" vertauksiaan.

    --------
    Se on varma tosi, että uskovia on miljoonia. Kristuksen kirkko on levinnyt kaikkialle maailmaan, kuten on ennustettu.
    Esikoisuus ei ole levinnyt juuri mihinkään, ja se kasvaa lähinnä sisältä päin.
    Jumala armahtakoon, että esikoisuus saisi pysyä osana Kristuksen kirkkoa.
    ---------
    Olen nyt 7-6 kk seurannut näitä keskusteluja.
    En ole huomannut, että jostakin kohdasta olisi annettu 3 erilaista selitystä. Tiedän, että eräs valheveli näin täällä väittää jäätyään aina väittelyissään hopealle. Hän vihaa erästä toista kirjoittajaa (ilmeisesti heng. viha sallittua).

    Sopii laittaa ko. raamatunpaikka esiin, niin mietitään vastausta yhdessä. Nähdään, mikä on muuttunut 3 kertaa.

    Äänestä

  • teidän kanssa kirjoitti:

    käyvän kilpajuoksu tähän viestiini. Tämä kilpajuoksu on ollut kuin vasikan vasikan kanssa kilpajuoksu. Kumpikaan ei tiedä minne mennään. Pyydän anteeksi kaikilta joiden tunteita olen loukannut. Mutta minulla saa olla omat mielipiteeni Jumalastani ja hänen armostaan ja hyvyydestään.

    Lopuksi kuitenkin vastaan tähän Jeesus-avaimeen kysymällä vielä teiltä kysymyksen:
    - Uskotteko todella, että kaikki maailman ihmiset ennen Jeesusta, joutuivat helvettiin, johon te uskotte ja minä en usko, että Jeesus on vain taivaaseen pääsyn avain?

    Hyvää elämän jatkoa kaikille tämän palstan lukijolle ja viestittäjille!

    PITÄKÄÄ TOSIJUMALA MIELESSÄNNE!

    Ennen Jeesuksen sovintokuolemaa ja sen jälkeen ovat kristityt tulleet autuaaksi tulevan ja jo tulleen Vapahtajan Jeesuksen nimeen.

    Vanhan liiton vanhurskaat ovat Aabrahamin helmassa odottavat sitä suurta päivää jolloin heidät herätetään valkeiissa kirkastetuissa vaatteissa viimeiseen tuomiolle. Aivan samoin köy Uuden liiton vanhurskaille heidätkin herätetään kirkastettuna tuomiolle. Väärässä vanhurskaudessa vaeltavat ja synnin tekijät myöskin herätetään tuomiolle heidän häpeällisten töittensä seuraamina, heillä on karmea loppu tulisessa järvessä, niin kuin Sana todistaa.

    Äänestä

  • Mikä on puhdistuspaikka?
    Millä saa puhtaat vaatteet?
    Miten likaiset vaatteet puhd.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ja aivan totta kirjoitat ettei monikaan tunne itseänsä.

    Mutta Jeesus opettaa myös et omassavanhurskaudessa vaeltavat opettavat myös oikein? Jaakob myös Herran apostoli opetti et usko ilman töitä on kuollut, sillä uskosta vuotaa hyvät hedelmät ja työt koska Jumala ne vaikuttaa ja näistä töistä julki Jumalattomat taitavat parhaiten tuntea kristityn?

    Koko uskon salaisuus piilee siinä kun Jumala palvelijansa kautta haluaa tyhjentää omassavanhurskaudessa vaeltavan tyhjäksi, köyhäksi, alastomaksi, mutta tämä rupeaa vastustelemaan etten minä ole mikään huora, varas, juomari,toisen pettäjä ja oletko sinä parempi kun noin tuomitset? minä pysyn uskossani, enkä siitä luovu, en tarvitse parempaa vaan se minulle riittää mihin minut on kasvatettu ja kuuliaisesti minä olen niiden neuvojen mukaan vaeltanut. Ja aina uskonut siihen et Jeesus on maksanut täydellisesti syntisten velan...aivan totta mutta tule ensin syntiseksi.

    Jeesuksen luokse kun ei voi mennä ellei Isä ihmistä vedä ja tyhjennyspaikka on ahdas portti josta ei mennä omalla uskolla sisälle vaan tyhjät, köyhät, siitä mahtuvat sisälle ja löytävät laitumen, mutta varkaat ja ryövärit tunkeutuvat muuta kautta...

    Tuomiopäivä on siitä merkillinen päivä et ne tuomitaan kadotukseen joista yleisesti uskottiin et he ovat kristityitä mutta eivät olleetkaan ja taivaanvaltakuntaan menevät taasen ne jotka haukkuivat kunniallisia ihmisiä ja eivätkä antaneet ihmisille omantunnonrauhaa???

    Taasen ei voi kuin todeta et todellisuus on taruakin ihmeellisempää.

    Sinua vaivaa suuruuden henki. Haluat olla saarnaajana ja tuomarina muille, vaikka
    Kristuksen opista et tiedä yhtään mitään.
    Jauha aivan vapaasti, mutta säälittävää se on.

    Uskostasi et pysty kertomaan sanaakaan omin sanoin, toistelet ulkoa oppimiasi saarnaaja-lauseita kuin papukaija häkissä.

    Sitten, täyteen omaa ahdettu mies, puhut muiden tyhjäksi tulemisen tarpeesta!!
    Olet todellakin Laodikean seurakunnan pylväs.
    Olet malliesimerkki esikoisesta fariseuksesta!

    Äänestä

  • Santtu.. kirjoitti:

    Kannattaa muistaa myös et raamattu on hengellinen ja kaikki sisältö ei tarkoita sitä miltä se ensi lukemalta on ymmärrettävissä, vaan sanojen takana on suuri viisaus jonka vain Jumala voi avata henkensä kanssa>>

    Tämä on täyttä totta, täälläkin monet hörhöt yrittää selittää omilla aivoillaan raamattua. Eräskin reuhu on selittänyt erään paikan ainakin kolmella eri tavalla. Niin muuttuu näiden selitykset niin kuin tuuli viirissä.

    Kaiken päälle nämä samat itse oppineet teologit käyvät kuuntelemassa helvetinporttia ja heidän lihallisia opetuksia jotka on rakennettu teosofisin opein joilla ei ole mitään raamatullista perustaa. Siellä kuuluu pelkkä röhkiminen ja lannan haju.

    Juu, mitä enmmä luet kirjaasi, sitä enemmät menet sekasii ja ymmärrät lähimmäistäs.

    On mut törkkeetä puhetta lähimäisest, lannanhaju ja sikoje röhinä. Siin mei tosi uskos oleva.

    Jumala, Jeesukse kera rakastaa sinuu, et enkelte sipien suhina käyp.

    Äänestä

  • sinne Laodikeaan kirjoitti:

    Sinua vaivaa suuruuden henki. Haluat olla saarnaajana ja tuomarina muille, vaikka
    Kristuksen opista et tiedä yhtään mitään.
    Jauha aivan vapaasti, mutta säälittävää se on.

    Uskostasi et pysty kertomaan sanaakaan omin sanoin, toistelet ulkoa oppimiasi saarnaaja-lauseita kuin papukaija häkissä.

    Sitten, täyteen omaa ahdettu mies, puhut muiden tyhjäksi tulemisen tarpeesta!!
    Olet todellakin Laodikean seurakunnan pylväs.
    Olet malliesimerkki esikoisesta fariseuksesta!

    ettei se matkasauva, syntien anteeksiantamuksen armo, ole mikään herrastelukeppi.

    Nimeton puhuu nätisti ja omalla tavallaan uskon käsityksestä. Pitää ottaa huomioon, ettei nimetön vaadi katumusta ja parannusta, vaan Jumalan Sana.

    Siellä sanotaan ", joka (tieten tahtoen) syntiä tekee, se ei ole Minua kuullut eikä nähnyt." Jumalan Pojan itsensä sanoina.

    Jos usko näkyy esimerkiksi nimittelynä, toisten loukkaamisena, toisten uskon mitätöimisenä, yms., ei Jumalan Sana ole vaikuttanut tuollaisen ihmisen sydämessä oikeaa sydämen ja mielen muutosta.

    Se on muukalaisen ääni ja lampaat eivät seuraa sitä, vaikka siinä olisi kuinka hunajaista armoevankeliumia.

    Ymmärrän hyvin nimetöntä. Jumalan armo kuuluu sellaisille, joita synti on alkanut vaivata eikä synnittömyys.

    Synnittömyydellä tarkoitan rehellistä valehtelua, kunniallista väärän todistuksenantoa, kadehtimista , jne.

    Äänestä

  • Usko ainoastaan pelstaa kirjoitti:

    Ennen Jeesuksen sovintokuolemaa ja sen jälkeen ovat kristityt tulleet autuaaksi tulevan ja jo tulleen Vapahtajan Jeesuksen nimeen.

    Vanhan liiton vanhurskaat ovat Aabrahamin helmassa odottavat sitä suurta päivää jolloin heidät herätetään valkeiissa kirkastetuissa vaatteissa viimeiseen tuomiolle. Aivan samoin köy Uuden liiton vanhurskaille heidätkin herätetään kirkastettuna tuomiolle. Väärässä vanhurskaudessa vaeltavat ja synnin tekijät myöskin herätetään tuomiolle heidän häpeällisten töittensä seuraamina, heillä on karmea loppu tulisessa järvessä, niin kuin Sana todistaa.

    Töittesi mukaan sinäkin olet helvetin ansainnut, etkö todellakaan tiennyt sitä? Selvästikin sinä nojaat väärään vanhurskauteen itse. Ja tuomion luit nyt itsellesi.

    Jeesus tuli nimenomaan syntisiä pelastamaan. Hän pelastaa ne jotka HÄNEEN USKOVAT. Tämä on Jumalan sana.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ja aivan totta kirjoitat ettei monikaan tunne itseänsä.

    Mutta Jeesus opettaa myös et omassavanhurskaudessa vaeltavat opettavat myös oikein? Jaakob myös Herran apostoli opetti et usko ilman töitä on kuollut, sillä uskosta vuotaa hyvät hedelmät ja työt koska Jumala ne vaikuttaa ja näistä töistä julki Jumalattomat taitavat parhaiten tuntea kristityn?

    Koko uskon salaisuus piilee siinä kun Jumala palvelijansa kautta haluaa tyhjentää omassavanhurskaudessa vaeltavan tyhjäksi, köyhäksi, alastomaksi, mutta tämä rupeaa vastustelemaan etten minä ole mikään huora, varas, juomari,toisen pettäjä ja oletko sinä parempi kun noin tuomitset? minä pysyn uskossani, enkä siitä luovu, en tarvitse parempaa vaan se minulle riittää mihin minut on kasvatettu ja kuuliaisesti minä olen niiden neuvojen mukaan vaeltanut. Ja aina uskonut siihen et Jeesus on maksanut täydellisesti syntisten velan...aivan totta mutta tule ensin syntiseksi.

    Jeesuksen luokse kun ei voi mennä ellei Isä ihmistä vedä ja tyhjennyspaikka on ahdas portti josta ei mennä omalla uskolla sisälle vaan tyhjät, köyhät, siitä mahtuvat sisälle ja löytävät laitumen, mutta varkaat ja ryövärit tunkeutuvat muuta kautta...

    Tuomiopäivä on siitä merkillinen päivä et ne tuomitaan kadotukseen joista yleisesti uskottiin et he ovat kristityitä mutta eivät olleetkaan ja taivaanvaltakuntaan menevät taasen ne jotka haukkuivat kunniallisia ihmisiä ja eivätkä antaneet ihmisille omantunnonrauhaa???

    Taasen ei voi kuin todeta et todellisuus on taruakin ihmeellisempää.

    Meni oman vanhurskauden vipuun taas.

    Ihminen pelastuu Jumalan rakkauden tähden Kristuksen teon perusteella jos hän sen teon uskoo omakohtaisesti.

    Turhaanko on Jeesus sinun tähtesi kuollut?

    Äänestä

  • lähimmäisenrakkaus? kirjoitti:

    ettei se matkasauva, syntien anteeksiantamuksen armo, ole mikään herrastelukeppi.

    Nimeton puhuu nätisti ja omalla tavallaan uskon käsityksestä. Pitää ottaa huomioon, ettei nimetön vaadi katumusta ja parannusta, vaan Jumalan Sana.

    Siellä sanotaan ", joka (tieten tahtoen) syntiä tekee, se ei ole Minua kuullut eikä nähnyt." Jumalan Pojan itsensä sanoina.

    Jos usko näkyy esimerkiksi nimittelynä, toisten loukkaamisena, toisten uskon mitätöimisenä, yms., ei Jumalan Sana ole vaikuttanut tuollaisen ihmisen sydämessä oikeaa sydämen ja mielen muutosta.

    Se on muukalaisen ääni ja lampaat eivät seuraa sitä, vaikka siinä olisi kuinka hunajaista armoevankeliumia.

    Ymmärrän hyvin nimetöntä. Jumalan armo kuuluu sellaisille, joita synti on alkanut vaivata eikä synnittömyys.

    Synnittömyydellä tarkoitan rehellistä valehtelua, kunniallista väärän todistuksenantoa, kadehtimista , jne.

    Kaukana olet vielä Herrasta, jos sinulle ei kelpaa lahjaksi Kristuksen täydellinen vanhurskaus, ja jos Jeesuksen Kristuksen veri, ei riitä sinun syntiesi maksuksi Jumalalle.

    Matkasauva- oppi ja aarmonmuru- oppi on monen johtanut pois Kristuksesta turvautuaan omaan tekoonsa, hyvitelläkseen ja lepytelläkseen vihaista Jumalaa. Tällainen ponnistelu on omavanhurskautta. Sen palkkana ei ole ilo, rauha ja vapaus Jeesuksessa Kristuksessa, vaan ihan jotakin muuta. Olemme koetelleet tämän, jotka ennen olimme kaukana Kristuksesta väärien opetusten pettäminä.

    Turhaa on oma ponnistelu perkelettä vastaan.
    Jeesus Kristus on voittaja. Jeesus elää!!

    Ainut Jumalalle kelpaava uhri on hänen Poikansa Jeesus Kristus. Jumalan palvelijana kehoitan sinua; ota armosta vastaan Jeesuksen täydellinen vanhurskaus jo tänään, niin et tule katumaan.
    Alkaa ilo ja ylistys sinunkin sydämessäsi, Jumalan huoneessa ja vanhurskasten majoissa.

    Äänestä

  • TL sanoikaan, kirjoitti:

    ettei se matkasauva, syntien anteeksiantamuksen armo, ole mikään herrastelukeppi.

    Nimeton puhuu nätisti ja omalla tavallaan uskon käsityksestä. Pitää ottaa huomioon, ettei nimetön vaadi katumusta ja parannusta, vaan Jumalan Sana.

    Siellä sanotaan ", joka (tieten tahtoen) syntiä tekee, se ei ole Minua kuullut eikä nähnyt." Jumalan Pojan itsensä sanoina.

    Jos usko näkyy esimerkiksi nimittelynä, toisten loukkaamisena, toisten uskon mitätöimisenä, yms., ei Jumalan Sana ole vaikuttanut tuollaisen ihmisen sydämessä oikeaa sydämen ja mielen muutosta.

    Se on muukalaisen ääni ja lampaat eivät seuraa sitä, vaikka siinä olisi kuinka hunajaista armoevankeliumia.

    Ymmärrän hyvin nimetöntä. Jumalan armo kuuluu sellaisille, joita synti on alkanut vaivata eikä synnittömyys.

    Synnittömyydellä tarkoitan rehellistä valehtelua, kunniallista väärän todistuksenantoa, kadehtimista , jne.

    Hallelujaa kiitos Jeesus!!!

    Äänestä

  • Armosta autuas kirjoitti:

    Meni oman vanhurskauden vipuun taas.

    Ihminen pelastuu Jumalan rakkauden tähden Kristuksen teon perusteella jos hän sen teon uskoo omakohtaisesti.

    Turhaanko on Jeesus sinun tähtesi kuollut?

    Ihminen pelastuu uskomalla JUMALAN SANAN.
    Usko on vain Jumalan antama keino tarttua tähän lupauksen SANAAN.

    Hän saa uskoa Jumalan sanaa ollessaan YKSIN:
    Silloin kun omatunto syyttää, ollessaan YKSIN:
    "anna meille meidän syntimme anteeksi jne..".

    JUURI SE on luottamusta Jumalaan armoon = USKO.

    Muuta tietä ei ole.
    Kukaan ei pysty vaeltamaan niin, että rippi-isä olisi jatkuvasti vierellä huutamassa "nimessä ja veressä".
    Vaikka siinä olisi 100 ihmistä, hekään eivät pysty kertomaan muuta kuin sen, mitä JUMALAN SANA sanoo: "minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun jne...".

    Kukaan ei ole parhaimmankaan ripin jälkeen synnitön ja puhdas Jumalan edessä. Ihmiset voivat hyvinkin kiittää "ahkeraksi parannusten tekijäksi". Jumala ei sellaista noteeraa miksikään.
    SYDÄMEN PUHTAUS on se, mikä pelastaa = USKO JUMALAN LAUPEUTEEN, ETTÄ HÄN SYNTISEN VANHURSKAUTTAA.

    Äänestä

  • Hietanen kirjoitti:

    Juu, mitä enmmä luet kirjaasi, sitä enemmät menet sekasii ja ymmärrät lähimmäistäs.

    On mut törkkeetä puhetta lähimäisest, lannanhaju ja sikoje röhinä. Siin mei tosi uskos oleva.

    Jumala, Jeesukse kera rakastaa sinuu, et enkelte sipien suhina käyp.

    Jos et pysty kristilliseen käytökseen, ole ihan hiljaa.
    Jos et ole ateisti, kerro mikä on selitetty väärin.

    Äänestä

  • Armosta autuas kirjoitti:

    Meni oman vanhurskauden vipuun taas.

    Ihminen pelastuu Jumalan rakkauden tähden Kristuksen teon perusteella jos hän sen teon uskoo omakohtaisesti.

    Turhaanko on Jeesus sinun tähtesi kuollut?

    ollenkaan synnintuntoa.

    Hän paiskii tuomioitaan edes lukematta kommentteja.

    Kauhealla paatoksella saarnaa itselleen pelastusta ja autuutta ja näkee muut omavanhurskaana.

    Nimetön kertoo omasta kokemuksestaan, kuinka hän oli aiemmin aivan mallikelpoinen kristitty, mutta kuinka Jumalan Sana sai hänet kokemaan itsensä syntiseksi.

    Onko Jumalan Sana koskaan saanut osoittaa sinua syntiseksi niin, kuin se on tehnyt minulle ja nimettömälle?

    Vai ainako vaan olet pukenut uutta vanhurskauden vaatetta yhtään perkaamatta sitä hengellistä vihaa, kateutta, ahneutta, saarnaajien moittimista, Yms joka sydämessäsi kuohuu???

    Tuolla edellisessäkin luit itseäsi koskevaksi asian, joka sanottiin "väärässä vanhurskaudessa elävistä..." Siis koit, että elät itse väärässä vanhurskaudessa.

    Huom! Tämä viimeinen on edelleen luettavissa kommenteistasi. Ei ta´rvitse hyökätä minun persoonaani vastaan. Ei ole tulkintakysymys.

    Äänestä

  • Santtu.. kirjoitti:

    Kannattaa muistaa myös et raamattu on hengellinen ja kaikki sisältö ei tarkoita sitä miltä se ensi lukemalta on ymmärrettävissä, vaan sanojen takana on suuri viisaus jonka vain Jumala voi avata henkensä kanssa>>

    Tämä on täyttä totta, täälläkin monet hörhöt yrittää selittää omilla aivoillaan raamattua. Eräskin reuhu on selittänyt erään paikan ainakin kolmella eri tavalla. Niin muuttuu näiden selitykset niin kuin tuuli viirissä.

    Kaiken päälle nämä samat itse oppineet teologit käyvät kuuntelemassa helvetinporttia ja heidän lihallisia opetuksia jotka on rakennettu teosofisin opein joilla ei ole mitään raamatullista perustaa. Siellä kuuluu pelkkä röhkiminen ja lannan haju.

    Sinä elät vielä lihassa ja yrität tekemisillä ja tekemättä jättämisillä lepytellä vihaista Jumalaasi.

    Taivaaseen ei pääse ihmisen lepytyskonsteilla, koska Jumalalle kelpaa vain YKSI UHRI, Jeesus Kristus. Päästäkseen taivaaseen pitää olla Hengestä uudestisyntynyt. Kristus synnyttää lapset Jumalalle. Tämä tapahtuu uskon ja Kasteen kautta, niin kuin Raamattu opettaa.

    Äänestä

  • lähimmäisenrakkaus? kirjoitti:

    ettei se matkasauva, syntien anteeksiantamuksen armo, ole mikään herrastelukeppi.

    Nimeton puhuu nätisti ja omalla tavallaan uskon käsityksestä. Pitää ottaa huomioon, ettei nimetön vaadi katumusta ja parannusta, vaan Jumalan Sana.

    Siellä sanotaan ", joka (tieten tahtoen) syntiä tekee, se ei ole Minua kuullut eikä nähnyt." Jumalan Pojan itsensä sanoina.

    Jos usko näkyy esimerkiksi nimittelynä, toisten loukkaamisena, toisten uskon mitätöimisenä, yms., ei Jumalan Sana ole vaikuttanut tuollaisen ihmisen sydämessä oikeaa sydämen ja mielen muutosta.

    Se on muukalaisen ääni ja lampaat eivät seuraa sitä, vaikka siinä olisi kuinka hunajaista armoevankeliumia.

    Ymmärrän hyvin nimetöntä. Jumalan armo kuuluu sellaisille, joita synti on alkanut vaivata eikä synnittömyys.

    Synnittömyydellä tarkoitan rehellistä valehtelua, kunniallista väärän todistuksenantoa, kadehtimista , jne.

    Teitä vaivaa saarnaajahinku, vaikka Kristuksen opista ette tiedä mitään.
    Jos pystytte asialliseen keskusteluun, lyökää faktat pöytään:

    - Mikä selitys on väärin ja mikä on oikein.
    sitten perään raamattua ja vaikka lutheria.
    katsotaan sitten yhdessä.

    - Ulkoaopittujen saarnaajafraasien toistelu
    ei auta elämäntiellä mihinkään.

    - ´Toisten kääntymisen haukkuminen tekemättö-
    mäksi ei ole Jumalasta.
    Ainoastaan viinitarhan isäntä saa leikata
    oksia.

    - Heikkouskoisia vahvistakaa, ei tule nollata
    ja tuomita helvettiin.

    Siaksi ja paskaksi haukkuminen, oli kuinka hienoa lappiuskoa, sillä ei ole Jumalan edessä mitään arvoa. Pitäkää ne puheet omana tietonanne. Ne eivät rakenna mitään!

    Äänestä

  • Laodikean vanhimmalle kirjoitti:

    Ihminen pelastuu uskomalla JUMALAN SANAN.
    Usko on vain Jumalan antama keino tarttua tähän lupauksen SANAAN.

    Hän saa uskoa Jumalan sanaa ollessaan YKSIN:
    Silloin kun omatunto syyttää, ollessaan YKSIN:
    "anna meille meidän syntimme anteeksi jne..".

    JUURI SE on luottamusta Jumalaan armoon = USKO.

    Muuta tietä ei ole.
    Kukaan ei pysty vaeltamaan niin, että rippi-isä olisi jatkuvasti vierellä huutamassa "nimessä ja veressä".
    Vaikka siinä olisi 100 ihmistä, hekään eivät pysty kertomaan muuta kuin sen, mitä JUMALAN SANA sanoo: "minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun jne...".

    Kukaan ei ole parhaimmankaan ripin jälkeen synnitön ja puhdas Jumalan edessä. Ihmiset voivat hyvinkin kiittää "ahkeraksi parannusten tekijäksi". Jumala ei sellaista noteeraa miksikään.
    SYDÄMEN PUHTAUS on se, mikä pelastaa = USKO JUMALAN LAUPEUTEEN, ETTÄ HÄN SYNTISEN VANHURSKAUTTAA.

    Jeesus Kristus on nimeomaan kokonainen täydelliseksi tullut JUMALAN SANA. Jeesus on uhri syntisten edestä. Joka tämän omakohtaisesti uskoo ja Kastetaan, se pelastuu.

    Äänestä

  • kirjoittajalla kirjoitti:

    ollenkaan synnintuntoa.

    Hän paiskii tuomioitaan edes lukematta kommentteja.

    Kauhealla paatoksella saarnaa itselleen pelastusta ja autuutta ja näkee muut omavanhurskaana.

    Nimetön kertoo omasta kokemuksestaan, kuinka hän oli aiemmin aivan mallikelpoinen kristitty, mutta kuinka Jumalan Sana sai hänet kokemaan itsensä syntiseksi.

    Onko Jumalan Sana koskaan saanut osoittaa sinua syntiseksi niin, kuin se on tehnyt minulle ja nimettömälle?

    Vai ainako vaan olet pukenut uutta vanhurskauden vaatetta yhtään perkaamatta sitä hengellistä vihaa, kateutta, ahneutta, saarnaajien moittimista, Yms joka sydämessäsi kuohuu???

    Tuolla edellisessäkin luit itseäsi koskevaksi asian, joka sanottiin "väärässä vanhurskaudessa elävistä..." Siis koit, että elät itse väärässä vanhurskaudessa.

    Huom! Tämä viimeinen on edelleen luettavissa kommenteistasi. Ei ta´rvitse hyökätä minun persoonaani vastaan. Ei ole tulkintakysymys.

    Hyvät saarnaajatautiset:
    Puhukaa mieluummin Jumalan sanaa: Raamattua ja vaikka Lutheria.

    Minua ei kiinnosta pätkääkään nuo tyhjät saarnaajafraasinne, jotka ovat lähinnä tasoa
    "hyvää päivää kirvesvartta".

    Jumalan valtakunta ei ole tyhjissä sanoissa, vaan Hengessä ja voimassa.
    Tuokaa siis esiin joku kohta, mikä on sanottu väärin, perustelkaa se.

    Kuka tahansa pystyy tuomitsemaan muita, siihen pystyy julkijumalatonkin.
    OIKEA kristitty vahvistaa heikkouskoisia ja neuvoo näitä OIKEALLA sanalla, ei tyhjillä ja kuolleilla saarnaajafraaseilla.

    Äänestä

  • kirjoittajalla kirjoitti:

    ollenkaan synnintuntoa.

    Hän paiskii tuomioitaan edes lukematta kommentteja.

    Kauhealla paatoksella saarnaa itselleen pelastusta ja autuutta ja näkee muut omavanhurskaana.

    Nimetön kertoo omasta kokemuksestaan, kuinka hän oli aiemmin aivan mallikelpoinen kristitty, mutta kuinka Jumalan Sana sai hänet kokemaan itsensä syntiseksi.

    Onko Jumalan Sana koskaan saanut osoittaa sinua syntiseksi niin, kuin se on tehnyt minulle ja nimettömälle?

    Vai ainako vaan olet pukenut uutta vanhurskauden vaatetta yhtään perkaamatta sitä hengellistä vihaa, kateutta, ahneutta, saarnaajien moittimista, Yms joka sydämessäsi kuohuu???

    Tuolla edellisessäkin luit itseäsi koskevaksi asian, joka sanottiin "väärässä vanhurskaudessa elävistä..." Siis koit, että elät itse väärässä vanhurskaudessa.

    Huom! Tämä viimeinen on edelleen luettavissa kommenteistasi. Ei ta´rvitse hyökätä minun persoonaani vastaan. Ei ole tulkintakysymys.

    Onko sinulla ollenkaan synnintuntoa?

    Jos nimittäin olisi, niin tietäsit että armosta autuaat ovat kokonaan syntisiä, anoneet ja saaneet kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, siksi he ovat ARMOSTA AUTUAITA.

    Äänestä

  • Laodikean pylväille kirjoitti:

    Teitä vaivaa saarnaajahinku, vaikka Kristuksen opista ette tiedä mitään.
    Jos pystytte asialliseen keskusteluun, lyökää faktat pöytään:

    - Mikä selitys on väärin ja mikä on oikein.
    sitten perään raamattua ja vaikka lutheria.
    katsotaan sitten yhdessä.

    - Ulkoaopittujen saarnaajafraasien toistelu
    ei auta elämäntiellä mihinkään.

    - ´Toisten kääntymisen haukkuminen tekemättö-
    mäksi ei ole Jumalasta.
    Ainoastaan viinitarhan isäntä saa leikata
    oksia.

    - Heikkouskoisia vahvistakaa, ei tule nollata
    ja tuomita helvettiin.

    Siaksi ja paskaksi haukkuminen, oli kuinka hienoa lappiuskoa, sillä ei ole Jumalan edessä mitään arvoa. Pitäkää ne puheet omana tietonanne. Ne eivät rakenna mitään!

    rakkaus !

    Kokonaan muukalaista ääntä! Emme ollenkaan arvostele tietämättömyyttäsi Raamatusta tai Luherista, mutta sinulla on väärä asenne. Asetut muiden yläpuolelle muita paremmaksi kristityksi.

    "...panet muut kattilaan ja istut itse kannen päälle." Näin Lestadius kuvaa hengellistä sokkeutta.

    Jeesus puolestaan sanoo siitä, että "jos te tunnustaisitte sokeutenne, niin te saisitte näkönne...tms."

    Heidän päämääränsä on yhä syvempi eristäytyminen omaan itsetyytyväiseen ja omahyväiseen 2vain me" looshiinsa.

    Tämän työn tarkoituksena on ajaa Kristukseen uskovat ja luottavat Jumalan lapset pois itsetyytyväisten ja omahyvästen omantunnon
    rauhaa häiritsemästä.

    Valtava paniikki on päällä siinäkin asiassa miten he pääsisivät eroon Martti Luther kuisanhengestä. Sais oikein rauhassa turvota omahyväisyydessä onnistuneiden kristittyjen keskellä. Silloin eivät enää syntiset häiritsisi heidän rauhaansa.

    Äänestä

  • puuttuu kirjoitti:

    Sinulla ei ole muuta tarjota, kun farisaealainen "hyvä me" henki.

    Puhut Jeesuksen opetuslapsille rakkaudesta.
    :-))) Herra armahda.

    Luovu omasta vanhurskaudestasi ja ota Jumalan armo vastaan armosta, - lahjana, niin loppuu tuokin jankutus muiden rakkaudesta.

    Äänestä

  • Armosta autuas kirjoitti:

    Heidän päämääränsä on yhä syvempi eristäytyminen omaan itsetyytyväiseen ja omahyväiseen 2vain me" looshiinsa.

    Tämän työn tarkoituksena on ajaa Kristukseen uskovat ja luottavat Jumalan lapset pois itsetyytyväisten ja omahyvästen omantunnon
    rauhaa häiritsemästä.

    Valtava paniikki on päällä siinäkin asiassa miten he pääsisivät eroon Martti Luther kuisanhengestä. Sais oikein rauhassa turvota omahyväisyydessä onnistuneiden kristittyjen keskellä. Silloin eivät enää syntiset häiritsisi heidän rauhaansa.

    Mistä tiedät minun ajatuskantani ja seurakuntakäsitykseni?

    Vai onko käsityksesi samanlainen, kun DDR:n virkailijoiden, jotka tulivat suomalaisen kahvilavieraan luokse sanomaan, että "hissi odottaa Teitä". ..."On tyypillistä, että kahvilassa ei istuta lukemassa sanomalehteä!"

    He siis tiesivät, kuinka turistin tulee käyttäytyä heidän maassaan.

    Äänestä

  • Aameen kirjoitti:

    Sinä elät vielä lihassa ja yrität tekemisillä ja tekemättä jättämisillä lepytellä vihaista Jumalaasi.

    Taivaaseen ei pääse ihmisen lepytyskonsteilla, koska Jumalalle kelpaa vain YKSI UHRI, Jeesus Kristus. Päästäkseen taivaaseen pitää olla Hengestä uudestisyntynyt. Kristus synnyttää lapset Jumalalle. Tämä tapahtuu uskon ja Kasteen kautta, niin kuin Raamattu opettaa.

    Järkyttävää on todella, kun ei täällä muuta kuin olla kuin itse oikeassa, ja muut kaikki väärässä.
    Jokainen on olevinaan oikeassa ja kauhea on todella tämmöinen riitely julkisesti.

    Eikö es.lest ihmiset voi todella siellä seuroissa keskustella toistensa kanssa, ja kertoa omista kokemuksistaan ja vaikeuksistaan, ja niin rohkaista toisiaan ihan siellä omassa piirissä.
    Ja eivätkö es.leset jo ole siitä huolissaan, kun koko kristikunta on niin moneen sataan joukkoon revennyt ja Islam on rantautunut Suomeenkin ja niillä on tarkoituksena käännyttää vaikka pakolla Suomalaisetkin siihen islamiin.

    Eikö jo olisi aika selvittää nuo riidat siellä seuroissa keskustellen, ja jättää nämä kaikkien luettavana olevat jutut jo syrjään.

    Hävettää todella, ja sopisi kaikien pysähtyä todella tosiasioihin, eli mikä Suomen kansaa on odottamassa, kun eivät uskovaisetkaan enää voi olla sovussa.

    Vastako kauheat vainot saavat es.lesetkin rauhoittumaan.?

    Äänestä

  • Jumalan lapsi kirjoitti:

    Joh. 10:7   Niin Jeesus vielä sanoi heille:

    "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
    Joh. 10:8   Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
    Joh. 10:9   Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
    -------

    Jeesuksen lampaat tulevat sisälle ja pelastuvat. Sen jälkeen he lähtevät ulos viemään pelastavaa evanmeliumia eteenpäin. Ja laidunta riittää, kuten juuri Raamatusta luimme.

    Omavanhurskas linnoittautuu "vain me" piiloonsa. Ja sillä energialla jolla pitäisi viedä evankeliumia Kristuksestra kaikkeen maailmaan, hän rakentaa aina vaan korkeampaa ja korkeampaa muuria OMAKSI turvakseen, koska hän on turvaton ja pelkää.

    Viimeisetkin lampaat laitumelta juoksevat mettään kun sen kuulevat !

    Äänestä

  • bgytredvc kirjoitti:

    Jos et pysty kristilliseen käytökseen, ole ihan hiljaa.
    Jos et ole ateisti, kerro mikä on selitetty väärin.

    Lähimmäisen haukkuminen sian röhinästä ja lannanhajusta. Vai saatteko aina anteeksi sen paskan mitä todella normaaleista kansalaisista lausutte. Hävetkää! Oletko joku kristillinen pappi vai joku muu ihmisten pään sekoittaja, jolla on vaan oikeus kirota toisia. Katsele itse taaksei, niin näet jälkesi jotka haisevat.

    Äänestä

  • ei kuulu kirjoitti:

    Kiitos, kun kerrot uskostasi!

    Äänestä

  • bgytredvc kirjoitti:

    Jos et pysty kristilliseen käytökseen, ole ihan hiljaa.
    Jos et ole ateisti, kerro mikä on selitetty väärin.

    pitäkää vain joukkonne siellä kokouksissanne kristillisessä liekanarussa helvetintulen pelolla, mutta minua et komentele ja ojentele. Vai oletko sinä joku pääpukari siellä teidän kokouksissanne. Tälle palstalle te itse viestitätte sellaista soopaa, ettei se ole aina totuuden kanssa samassa linjassa.

    Sen huomaa, että tänne viestittää vain he, jotka saavat kokouksissannekin vai sanoa miten peloiteltu seurakunta asuu ja elää. Minä tunnen muutamia arkoja seurakuntanne jäseniä, ja he ovat hyvin ystävällisiä ja melkein normaaleita kansalaisia, kun te johtaja änkyrät eivät ole näköpiirissä. Laitan tähän nyt kovaa tekstiä,koska rupesit minulle jo vanhalle miehelle puhumaan kristillisestä käytöksestä. Te siellä Herran komppaniassa olette sellaisia fariseuksia, että se normaaleita kansalaisia hirvittää. Olen todella vihainen!

    Äänestä

  • KDJRUNFÖPPD kirjoitti:

    Katos vaan! Oliko itse vanha kehno vai apurinsa M.E.S sieltä teosofipuolelta päässyt näpyköiden äärelle tuulettamaan yliskamariaan? Kukas nyt on tapettavien tai vihattavien listalla? Onkos joku ihan käytöstapoja ollut vaatimassa sinultakin?

    Äänestä

  • es.les-juttuja lukea kirjoitti:

    Järkyttävää on todella, kun ei täällä muuta kuin olla kuin itse oikeassa, ja muut kaikki väärässä.
    Jokainen on olevinaan oikeassa ja kauhea on todella tämmöinen riitely julkisesti.

    Eikö es.lest ihmiset voi todella siellä seuroissa keskustella toistensa kanssa, ja kertoa omista kokemuksistaan ja vaikeuksistaan, ja niin rohkaista toisiaan ihan siellä omassa piirissä.
    Ja eivätkö es.leset jo ole siitä huolissaan, kun koko kristikunta on niin moneen sataan joukkoon revennyt ja Islam on rantautunut Suomeenkin ja niillä on tarkoituksena käännyttää vaikka pakolla Suomalaisetkin siihen islamiin.

    Eikö jo olisi aika selvittää nuo riidat siellä seuroissa keskustellen, ja jättää nämä kaikkien luettavana olevat jutut jo syrjään.

    Hävettää todella, ja sopisi kaikien pysähtyä todella tosiasioihin, eli mikä Suomen kansaa on odottamassa, kun eivät uskovaisetkaan enää voi olla sovussa.

    Vastako kauheat vainot saavat es.lesetkin rauhoittumaan.?

    Täällä olisi tosi rauhallista, jos tuo jätän nimen sanomatta, mutta jokainen sen tietää, osaisi olla ihmisiksi.

    Hän käy jokaisessa keskustelussa lyömässä riettaan poltinraudalla oman merkkinsä. Ei tätä kukaan voi hyväksyä, jotta puhdas sana liataan omalla liivalla.

    Ne jotka täällä kirjoittaa enin osa on katkeroituneet seurakuntaan kun heidän kykyjä ei ole "huomattu". Heillä olisi paljon "annettavaa" muille.

    Eikö es.lest ihmiset voi todella siellä seuroissa keskustella toistensa kanssa, ja kertoa omista kokemuksistaan ja vaikeuksistaan, ja niin rohkaista toisiaan ihan siellä omassa piirissä.

    Äänestä

  • Vastenmielisiä juttuja 95% kirjoitti:

    Ihailen sinua, jos pystyt uskomaan itse kaiken sen, mitä kirjoitat. Vaatii kovaa luontoa.

    Äänestä

  • Hupaisaaaa kirjoitti:

    Olen huumorin kannalla.

    Äänestä

  • Hupaisaaaa kirjoitti:

    Ihailen sinua, jos pystyt uskomaan itse kaiken sen, mitä kirjoitat. Vaatii kovaa luontoa.

    Sokea on jos ei näe,hyvä että jotkut kantavat lähimmäisistään sen verta huolta että ei hyväksy tätä menoa täällä,rauhaa on helppo rikkoa mutta rauhantekijänä olo vaatii jo taitoja !

    Äänestä

  • puhui kirjoitti:

    Kyllä näin on asia silloin kun tämä kyseinen teosofi oli ylläpidon toimesta huilimassa, meno oli siedettävän rauhallista. Se on nyt kuin vihollinenkin yötä päivää päivystää toisten kirjoituksia ja käy jopa yhdestä sanasta kiinni ja vääntää asian aivan toiseksi väärinpäin valheillaan. Kaikkea ei viitsi kertoa eikä ole tarpeenkaan vaikka olisi lauottavavana kuin sohaisuja muurahaispesään kyllä liikettä syntyisi.

    Äänestä

  • Aameen kirjoitti:

    Sinä elät vielä lihassa ja yrität tekemisillä ja tekemättä jättämisillä lepytellä vihaista Jumalaasi.

    Taivaaseen ei pääse ihmisen lepytyskonsteilla, koska Jumalalle kelpaa vain YKSI UHRI, Jeesus Kristus. Päästäkseen taivaaseen pitää olla Hengestä uudestisyntynyt. Kristus synnyttää lapset Jumalalle. Tämä tapahtuu uskon ja Kasteen kautta, niin kuin Raamattu opettaa.

    Minä rukoilen myös ,
    USKOMALLA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN , Sinä pelastut , olet jumalan lapsi , Koska JUMALAN ainoa syntiuhri oli JEESUS KRISTUS . Tämä on uuden liiton aikakausi , irti vanhasta liitosta .

    Kyllä tämä tapahtuu uskon ja kasteen kautta, niin se on Raamarussa ja opetettu .

    Äänestä

  • TL sanoikaan, kirjoitti:

    ettei se matkasauva, syntien anteeksiantamuksen armo, ole mikään herrastelukeppi.

    Nimeton puhuu nätisti ja omalla tavallaan uskon käsityksestä. Pitää ottaa huomioon, ettei nimetön vaadi katumusta ja parannusta, vaan Jumalan Sana.

    Siellä sanotaan ", joka (tieten tahtoen) syntiä tekee, se ei ole Minua kuullut eikä nähnyt." Jumalan Pojan itsensä sanoina.

    Jos usko näkyy esimerkiksi nimittelynä, toisten loukkaamisena, toisten uskon mitätöimisenä, yms., ei Jumalan Sana ole vaikuttanut tuollaisen ihmisen sydämessä oikeaa sydämen ja mielen muutosta.

    Se on muukalaisen ääni ja lampaat eivät seuraa sitä, vaikka siinä olisi kuinka hunajaista armoevankeliumia.

    Ymmärrän hyvin nimetöntä. Jumalan armo kuuluu sellaisille, joita synti on alkanut vaivata eikä synnittömyys.

    Synnittömyydellä tarkoitan rehellistä valehtelua, kunniallista väärän todistuksenantoa, kadehtimista , jne.

    Kun sanotaan , ettei se matkasauva , syntien anteeksiatamuksen armo, ole mikään herrastelu keppi .
    Eipä tietenkään , mutta jos Jeesus Kristus on tehty kepiksi , asiaa kannattaa harkita , onko kysymyksessä sama . Ymmärrys vai , ymmäryksen puute .

    Äänestä

  • asevojh kirjoitti:

    Mikä on puhdistuspaikka?
    Millä saa puhtaat vaatteet?
    Miten likaiset vaatteet puhd.

    Mikä on puhdistuspaikka ? Olisiko se Uuden syntymisen peson paikka ,

    Millä saa puhtaat vaatteet? Viittaan yllä

    Miten likaiset vaatteet puhd. ? Samoin

    Äänestä

  • Aameen kirjoitti:

    Hallelujaa kiitos Jeesus!!!

    Eikä pelkkä tieto.

    Äänestä

  • puuttuu kirjoitti:

    rakkaus !

    Kokonaan muukalaista ääntä! Emme ollenkaan arvostele tietämättömyyttäsi Raamatusta tai Luherista, mutta sinulla on väärä asenne. Asetut muiden yläpuolelle muita paremmaksi kristityksi.

    "...panet muut kattilaan ja istut itse kannen päälle." Näin Lestadius kuvaa hengellistä sokkeutta.

    Jeesus puolestaan sanoo siitä, että "jos te tunnustaisitte sokeutenne, niin te saisitte näkönne...tms."

    Emme ollenkaan arvostele tietämättömyyttäsi Raamatusta tai Luherista,

    Hän todellisuudessa röyhistelee laina höyhenissä.

    Äänestä

  • mutta ei epäusko kirjoitti:

    Eikä pelkkä tieto.

    Tieto ei vanhurskauta olet oikeassa, eikä vanhurskauta hurmahenkisyyskään.
    Siksi Jumalan sanaa pitää joka päivä lukea Raamatusta, rukoillet uskon lahjaa Jumaalta Jeesuksen nimeen. Tee siis parannus ja usko evankeliumi, niin sinunkaan ei tarvitse vaeltaa tietämättömänä, ilman uskoa, pimeydessä.

    Äänestä

  • ark. kirjoitti:

    Kun sanotaan , ettei se matkasauva , syntien anteeksiatamuksen armo, ole mikään herrastelu keppi .
    Eipä tietenkään , mutta jos Jeesus Kristus on tehty kepiksi , asiaa kannattaa harkita , onko kysymyksessä sama . Ymmärrys vai , ymmäryksen puute .

    ETTEI syntien anteeksiantamisen armo, OLE HERRASTELUKEPPI.

    Siis katumus on Jumalan työ ihmisessä ja hän saattaa ottaa katumuksen armon pois niinkuin Esaulta.

    Voimme pohtia sydämessämme, kuka pitää mitäkin keppinä!

    Äänestä

  • ark. kirjoitti:

    Kun sanotaan , ettei se matkasauva , syntien anteeksiatamuksen armo, ole mikään herrastelu keppi .
    Eipä tietenkään , mutta jos Jeesus Kristus on tehty kepiksi , asiaa kannattaa harkita , onko kysymyksessä sama . Ymmärrys vai , ymmäryksen puute .

    Pietistis-hernhutilaisuudessa on paljon Raamatun vastaisia oppeja. Matkasauva-, ja armonmuru- oppi ovat vastoin Raamatun Henkeä.

    Joh. 10:9   Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
    Joh. 10:10   Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan.

    *) Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
    Joh. 10:11   Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.

    Ps. 17:13   Nouse, Herra, astu hänen eteensä. Paiskaa hänet maahan. Vapahda miekallasi minun sieluni jumalattomista,
    Ps. 17:14   kädelläsi ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä, joiden vatsan sinä täytät antimillasi, joiden pojat tulevat ravituiksi ja jotka jättävät yltäkylläisyytensä lapsilleen.
    ____________

    *) Ps. 17:15   Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.

    Äänestä

  • Tietotaito kirjoitti:

    Tieto ei vanhurskauta olet oikeassa, eikä vanhurskauta hurmahenkisyyskään.
    Siksi Jumalan sanaa pitää joka päivä lukea Raamatusta, rukoillet uskon lahjaa Jumaalta Jeesuksen nimeen. Tee siis parannus ja usko evankeliumi, niin sinunkaan ei tarvitse vaeltaa tietämättömänä, ilman uskoa, pimeydessä.

    Mitä uskoa se on, että työkseen väittää toisten uskon olevan vain tietoa?

    Herra Jeesus oli valmis julistamaan syntiä anteeksi siellä, missä vähänkin näki katumusta ja murhetta.

    Äänestä

  • kirjoittajilta täällä kirjoitti:

    Tässä on tämä viisasten kivi, juuri tätä nämä hörhöt vihaavatkin syntein anteeksi antamusta, juuri tämä on heidän mielestä ihmisoppia. He halveksivat "Pönttöuskovia". Juuri tätä edellinenkin pilkkaaja julistaa koko seurakunnan olevan ihmisoppien tiellä, paitsi yksin hän on oikeassa. He luulevat ja uskovat että kaiken voi suoraan tehdä välimiehen Jeesuksen kanssa ilman seurakuntaa.

    Äänestä

  • Niin Onni kirjoitti:

    Pietistis-hernhutilaisuudessa on paljon Raamatun vastaisia oppeja. Matkasauva-, ja armonmuru- oppi ovat vastoin Raamatun Henkeä.

    Joh. 10:9   Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
    Joh. 10:10   Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan.

    *) Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
    Joh. 10:11   Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.

    Ps. 17:13   Nouse, Herra, astu hänen eteensä. Paiskaa hänet maahan. Vapahda miekallasi minun sieluni jumalattomista,
    Ps. 17:14   kädelläsi ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä, joiden vatsan sinä täytät antimillasi, joiden pojat tulevat ravituiksi ja jotka jättävät yltäkylläisyytensä lapsilleen.
    ____________

    *) Ps. 17:15   Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.

    Pilkkaat ja halveksit pyhää sanaa.

    Äänestä

  • Onni on kokonaan toisilla kirjoitti:

    Pilkkaat ja halveksit pyhää sanaa.

    Näkisit Jumalan sanasta kuka on se pilkkaaja.

    Sinä olet se mies joka pilkkaat Jumalan sanaa, enkä minä. Kitsas on sinun "kävelykeppi jeesuksesi". Omalla vanhurskaudella matkustelet, Jeesusta tarvitset vain silloin matkasauvaksi, jos oma vanhurskautesi lakkaa kannattelemasta.

    Jeeus on tie, totuus ja elämä, yltäkylläinen elämä. Siksi kehoitankin Jumalan palvelijana, tee parannus ja usko evankeliumi Kristuksesta.

    Äänestä

  • Niin Onni kirjoitti:

    Pietistis-hernhutilaisuudessa on paljon Raamatun vastaisia oppeja. Matkasauva-, ja armonmuru- oppi ovat vastoin Raamatun Henkeä.

    Joh. 10:9   Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
    Joh. 10:10   Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan.

    *) Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
    Joh. 10:11   Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.

    Ps. 17:13   Nouse, Herra, astu hänen eteensä. Paiskaa hänet maahan. Vapahda miekallasi minun sieluni jumalattomista,
    Ps. 17:14   kädelläsi ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä, joiden vatsan sinä täytät antimillasi, joiden pojat tulevat ravituiksi ja jotka jättävät yltäkylläisyytensä lapsilleen.
    ____________

    *) Ps. 17:15   Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.

    Olen sata lasissa samaa mieltä .

    Kristus on tullut , että me saamme synnit anteeksi ja pääsemme Taivaaseen .

    Ei varkaitakaan olisi , jos emme keräisi varatettavaa , jos keräisimme taivaallisia, kaikilla olisi samanverran , kiitos ISÄLLE POJALLE JA PYHÄLLE HENGELLE .

    Mitä te saivartelette ja tappelette?

    Kristus on tie, totuus ja elämä.
    Totta kai hänessä on myös matkasauva, koska häneen syntinen turvaa, hänessä syntinen saa uskoa syntinsä anteeksi.

    Muuta turvaa ei ole, eikä tule.
    Vaikka yötäpäivää korjaisitte asioitanne.

    Äänestä

  • Voi eksytystä kirjoitti:

    Herra Jeesus oli valmis julistamaan syntiä anteeksi siellä, missä vähänkin näki katumusta ja murhetta.

    Tässä on tämä viisasten kivi, juuri tätä nämä hörhöt vihaavatkin syntein anteeksi antamusta, juuri tämä on heidän mielestä ihmisoppia. He halveksivat "Pönttöuskovia". Juuri tätä edellinenkin pilkkaaja julistaa koko seurakunnan olevan ihmisoppien tiellä, paitsi yksin hän on oikeassa. He luulevat ja uskovat että kaiken voi suoraan tehdä välimiehen Jeesuksen kanssa ilman seurakuntaa.

    Seurakunta on siellä, missä on Jumalan sana.

    Syntien anteeksiantamus on jatkuva armon virta.
    Katuva ja synneistään ahdistunut kristitty voi turvata tähän armoon aina, yksinkin. Emmehän me Isä-meidän rukouksessakaan tee muuta kuin tunnustamme syntimme ja pyydämme niitä anteeksi.
    Sitä ei siis ole sidottu toisen ihmisen luo menemiseen. Sellainen väite on selvää paavilaisuutta!

    Äänestä

  • kirjoittajilta täällä kirjoitti:

    Mitä uskoa se on, että työkseen väittää toisten uskon olevan vain tietoa?

    Herra Jeesus oli valmis julistamaan syntiä anteeksi siellä, missä vähänkin näki katumusta ja murhetta.

    Taidat olla näiden halveksijoiden kanssa saman henkisiä?

    Äänestä

  • Voi eksytystä kirjoitti:

    Herra Jeesus oli valmis julistamaan syntiä anteeksi siellä, missä vähänkin näki katumusta ja murhetta.

    Tässä on tämä viisasten kivi, juuri tätä nämä hörhöt vihaavatkin syntein anteeksi antamusta, juuri tämä on heidän mielestä ihmisoppia. He halveksivat "Pönttöuskovia". Juuri tätä edellinenkin pilkkaaja julistaa koko seurakunnan olevan ihmisoppien tiellä, paitsi yksin hän on oikeassa. He luulevat ja uskovat että kaiken voi suoraan tehdä välimiehen Jeesuksen kanssa ilman seurakuntaa.

    Kyllä se on Jeesus Kristusa joka on seurakunnan Herra, eikä päinvastoin. Seurakunnan tulee kaikessa olla Kristuksen sanalle alamainen.

    Äänestä

  • Jumalan lapsi kirjoitti:

    Omavanhurskas puhuu suulla suuremmalla Jeesuksen omista äpärinä. Törkeämpää oman vanhurskauden ilmentymää tuskin voisi ollakaan. Itsensä he tällä teolla tuomitsevat, sääli vaan.

    Ei se mikään ihme ole vaikka puhutaan kaikenlaista soopaa, kun ei tunneta Jeesusta. Jeesuksen kautta vie tie taivaaseen, ei omien tekojen kautta, omavanhurskas elää itsetyytyväisenä sokeudessaan.

    Kristus on syntiemme sovitus. Toista uhria ei ole eikä koskaan tule. Jeesuksen nimessä ja veressä on syntiemme puhdistus.

    Ilman USKOA kristuksen sovitustyöhön on mahdoton pelastua. Ihminen ei pelastu tekojensa kautta VAAN USKON KAUTTA. Autuus on Jumalan lahja.

    Ne jotka eivät ole tulleet kokonaan syntisiksi (eivät ole siis tunnustaneet syntiään), eivät tunne pelastuksen salaisuutta. Tällaiset ihmiset harjoittavat omavanhursakautta, asettamalla tekoja uskon edelle. Tämä on vastoin Jumalan sanaa.

    Jeesuksen lampaat tunnetaan yltäkylläsestä ravinnosta. Oman vanhurskauden lampaat ruikuttavat koko ajan nälässä.

    Pääsisit pienemmällä tuomiolla kun vain kopioisit oikeata sanaa, etkä valehtelisi Jumalan lasten päälle.

    Äänestä

Mikä on puhdistuspaikka?
Millä saa puhtaat vaatteet?
Miten likaiset vaatteet puhd.

Äänestä
  • Kristuksen haavoissa on puhdistuspaikka.

    Jumala armosta antaa, lahjoittamalla syntiselle oman vanhurskautensa Kristuksen ansion tähden.
    Puhdas vaate on Kristuksen vanhurskaus.

    Vaatteet pestään Jeesuksen verellä. USKON kautta.

    Äänestä

  • Mitä tarkoitit kysyä? kirjoitti:

    Kristuksen haavoissa on puhdistuspaikka.

    Jumala armosta antaa, lahjoittamalla syntiselle oman vanhurskautensa Kristuksen ansion tähden.
    Puhdas vaate on Kristuksen vanhurskaus.

    Vaatteet pestään Jeesuksen verellä. USKON kautta.

    käyttöä. Pestään verellä. Tällaisilla lauseillako halutaan kuulijat sellaiseen tilaan, että he peloissaan uskovat kaiken, mitä saarnaaja sanoo. Veri on ihmisessä niin tärkeä elämiseen, ettei sillä tarvitse ihmisiä peloitella.

    Äänestä

  • millaista kielen kirjoitti:

    Jos olisit uskovainen , olisit lukenut lauseen loppuun ( uskon kautta ) ja ymmärtänyt asian , mutta ei rupeat puoltalausetta moittimaan .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    sitähän täällä tehdään,yhdestä sanasta otetaan usko pois;seura tekee kaltaisekseen.

    Äänestä

  • millaista kielen kirjoitti:

    käyttöä. Pestään verellä. Tällaisilla lauseillako halutaan kuulijat sellaiseen tilaan, että he peloissaan uskovat kaiken, mitä saarnaaja sanoo. Veri on ihmisessä niin tärkeä elämiseen, ettei sillä tarvitse ihmisiä peloitella.

    Ja ilman syntien anteeksiantamusta ei ole iankaikkista elämää.

    Äänestä

  • herra! kirjoitti:

    sitähän täällä tehdään,yhdestä sanasta otetaan usko pois;seura tekee kaltaisekseen.

    Ei sitä täällä tehdä, väärin ymmärrys täytyy olla . Tottahan on kirjoitettu, jolla vähän on sekin kuin häneellä on , otetaan häneltä pois . Ja annetaan sille jolla jo paljon on Tämä on Jumalan sanaa .

    Äänestä

  • Mitä tarkoitat kirjoitti:

    Ja ilman syntien anteeksiantamusta ei ole iankaikkista elämää.

    Ilman verta ei ole syntien anteeksiantamusta

    Äänestä

  • Mitä tarkoitat kirjoitti:

    Ilman verta ei ole syntien anteeksiantamusta

    itsessä vai onko se vain aina toisten ominaisuus?

    Sen pystyy joskus tunnistamaan itsessään, kun Jumalan Sanaa saarnataan.

    Tunne on sellainen, että minä olen ollut välinpitämätön tuon asian suhteen. Se vaivaa mieltä ja lopulta tahtookin tehdä päätöksen, että tästä lähin tahdon hylätä tuon piirteen itsessäni. Tahdon tehdä parannuksen. Useimmat tälläiset asiat minussa koskevat suhteitani lähimmäisiin.

    Äänestä

  • Mitä tarkoitat kirjoitti:

    Ilman verta ei ole syntien anteeksiantamusta

    Olet armoton palvelija. Tee parannus ja usko evankeiumi omella kohdallesi. Kyllä saarnasi ja elämäsi muuttuvat välittömästi jos luovut fariselaisuudestasi, ja annat elämäsi Jeesukselle.

    Äänestä

  • Armon varassa kirjoitti:

    VARASTETTU ?

    Kuinka armoa voi varastaa, kun sitä saa lahjaksi niin paljon kuin haluaa .?

    Äänestä

  • ark. kirjoitti:

    VARASTETTU ?

    Kuinka armoa voi varastaa, kun sitä saa lahjaksi niin paljon kuin haluaa .?

    Me vaan! Meill o valta!

    1 Me vaan ollaa oikeit kristityi.
    Muut ei oo.

    2 Me vaa ollaa tehty oikial taval parannus.
    Muut ei oo korjannut tarpeeks

    3 Ei muill oo mittää oikkiaa uskooka,
    niill o vaa luulousko, kato perkeleekki
    uskova.

    4 Meirän seurakunta on ainoa oikea seurakunta!

    5 Meirän vanhimmat johtaa koko maapallon
    kristillisyytt

    6 Kyl Jumala johrattaa meijä seuroihi
    semmosen kun tahtoo tull kristityks.
    Ei me lähretä pappie peräs mihinkkä
    pakanamaihi

    7 Kuallees uskos ne kaikki o, jokka puhuva
    tääll armost ja Kristuksest.
    Kyll me tiäretä, kuka oikiast usko ja kuka
    o armovaras

    8 Me olla kauhia yksinkertasi ja nöyrii,
    ikän en o määkä ostanu mittä soittokonett,
    vaikk emmä ehtiskä ku mä tykkä enemmä mersust.

    9 Me olla erinomasi ja nii vainotui, vaikk me
    nii nöyrii ja vaatimattomii

    Äänestä

  • Me olla ainoast kirjoitti:

    :-)))))))))

    Teillä on kovin litteä virsikirja Lahden litteäkin on paljon paksunpi. Tuota kun veisaatte, niin eiköhän jo säälistäkin paikka lämpiminkin aukene.

    Tuota virttänne, kun lukee kyllä teillä todellakin on niin hyvin kuin tuo virtennekin sanoo.

    Tuota onnistumistannehan olette jo vuosia röhkineet.

    Saattaa loppua tuo pilkka kovin ikävällä tavalla, tästäkin on lähihistoriassa esimerkkejä.

    Äänestä

  • Me olla ainoast kirjoitti:

    Me vaan! Meill o valta!

    1 Me vaan ollaa oikeit kristityi.
    Muut ei oo.

    2 Me vaa ollaa tehty oikial taval parannus.
    Muut ei oo korjannut tarpeeks

    3 Ei muill oo mittää oikkiaa uskooka,
    niill o vaa luulousko, kato perkeleekki
    uskova.

    4 Meirän seurakunta on ainoa oikea seurakunta!

    5 Meirän vanhimmat johtaa koko maapallon
    kristillisyytt

    6 Kyl Jumala johrattaa meijä seuroihi
    semmosen kun tahtoo tull kristityks.
    Ei me lähretä pappie peräs mihinkkä
    pakanamaihi

    7 Kuallees uskos ne kaikki o, jokka puhuva
    tääll armost ja Kristuksest.
    Kyll me tiäretä, kuka oikiast usko ja kuka
    o armovaras

    8 Me olla kauhia yksinkertasi ja nöyrii,
    ikän en o määkä ostanu mittä soittokonett,
    vaikk emmä ehtiskä ku mä tykkä enemmä mersust.

    9 Me olla erinomasi ja nii vainotui, vaikk me
    nii nöyrii ja vaatimattomii

    Kyl sinuu viäl haukuta , mut älä ota ittees sanoit , totuuksii ainakin 60 %.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Kyl sinuu viäl haukuta , mut älä ota ittees sanoit , totuuksii ainakin 60 %.

    suulla suuremmalla vapauteen ja iloon asti !

    Äänestä

  • Armon varassa kirjoitti:

    Olet armoton palvelija. Tee parannus ja usko evankeiumi omella kohdallesi. Kyllä saarnasi ja elämäsi muuttuvat välittömästi jos luovut fariselaisuudestasi, ja annat elämäsi Jeesukselle.

    Armonvaras on ihminen, joka on tullut uskovaiseksi jotakin muuta kautta, kuin Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänhän on ovi.

    Armonvaras on uskovainen, joka on "alkanut" kristityksi. Hän tietää hyvin paljon uskonasiasta. Monet heistä ihmettelevät juuri sitä, että toiset tuntevat itsensä syntisiksi. Hän näkee helposti toisiissa vikoja ja kuunteleekin mielellään toisten korvilla.

    Jo Lestadius ihmetteli armonvarkaita, kun heille teki toisten tunneliikutukset pahaa. Niin tuntuu tänäkin aikana olevan.

    LLL kuvaa, kuinka armonvarkaat ovat jo hyvin kauan sitten tulleet kristityiksi ja onnistuneet vaeltamaan moitteettomasti. Heillä on hyvin paljon varaa sanoa ja arvostella toisia ihmisiä.

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    Kiellätkö sinäkin tuosta vain selittelemällä omia oletuksiasi Jeesuksen Kristuksen, syntisten Vapahtajan.

    Lähdet heti alussa jo väärälle tielle. Lähdit arvioimaan toisten ihmisten syntejä, heidän katumustaaan ja uskoa Kristukseen.

    Juuri tästä tunnistaa omavanhurskaat hyvin, he vertailevat itseän toisiin, ja saavat siitä tyydytystä lihalliselle (onnisytuneelle) mielelleen. Eivät he tunnusta itseään kokonaan syntisiksi ja armoa tavitseviksi, kyvyttömiksi kaikkeen hyvään ja taipuviksi kaikkeen pahaan. Eivät he tunnusta olevansa koko lain rikkojia, kyvyttämiä vanhurskauttamaan itse itseään.

    He eivät ota armoa USKOLLA vastaan, Jumalan lahjana, vaan alkavat itse ansaita armoa kukin omilla menetelmillään.

    Tähän Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti: Ei Mooses antanut teille taivaan leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni.

    Kun Israelin lapset vaelsivat siinä hirmuisessa itkukorvessa, antoi Jumala heille mannaa taivaasta, ja kun he olivat nääntymäisillään janoon, iski Mooses heille vettä kalliosta.

    Mikä olis se kallio?
    Meidän pitää tällä armon hetkellä perään ajatteleman, mikä oli se kallio, josta he joivat.

    Näinä aikoina on muutamia, jotka luulevat Mooseksen pelastavan Israelin lapset nälästä ja kuolemasta, vaikka Jeesus sanoo, että se on Jumala. He kulkevat metsiä ja tuntureita etsien Moosesta, eivätkä Jumalaa, joka on kaiken Luoja ja armon lähde. Se kallio, josta Israelin lapset joivat, oli Kristus. Tämän lihalliset unohtavat ja alkavat etsiä ja kiittää ihmisiä sanoen: Katso, pelastuksemme saapuu, jos hän ei nyt auta meitä, ei voi Jumalakaan meitä auttaa, tai: Autuutemme sarvi on sadan neljänneksen päässä, kiiruhtakaamme sinne. Näin he tekevät lihasta itsellensä käsivarren ja hylkäävät sen voimallisen, joka väkevällä käsivarrellansa johdatti Israelin lapset pois Egyptin orjuudesta.
    Tehtyänsä tämän he alkavat vihata niitä kristittyjä, jotka tahtovat suostua yksin Kristukseen. Joitakin he lyövät vasten suuta ja sanovat: "ole vaiti sinä eksyttäjä, tuollaista puhetta emme ole sietäneet siitä saakka kuin isät ovat nukkuneet, eikä mikään ole Israelissa muuttunut sen jälkeen. Sinun puheesi on Samariasta ja sinussa on perkele".
    Onko siis puhe Kristuksesta tullut pahennukseksi ja loukkaukseksi monelle Israelissa?
    Fariseukset ja kirjanoppineet eivät tahdo kuulla puhetta Kristuksesta, sillä he ovat vaeltaneet hyvin ja siveästi, ahkeroineet yksinkertaisuudessa ja välttäneet koreutta.
    Puhe uskosta ja armosta on heille outo.
    Mistä on siis tällainen puhe, joka kirkastaa Kristusta?
    Herramme ja Vapahtajamme sanoi fariseuksille Jerusalemissa: "Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta. Hänessä ei ole vääryyttä".
    Mitä me siis olemme kirkastaneet, Jumalan kunniaa vaiko saarnaajan kunniaa? Tutkikoon jokainen sen yksinänsä ja erittäin tykönänsä. Olkoon tämä tuomio vakaa ja iankaikkinen. Amen.

    Äänestä

  • lässyttää kirjoitti:

    suulla suuremmalla vapauteen ja iloon asti !

    Toi kirjoitus oli selvästi provo, otatko nyt minulta uskon pois ? Tai kirjoittajalta ?
    Jos olen tehnyt sulle jossain pahaa , anteeksi

    Olen samaa mieltä ,Aamenen kassa .
    Tämä kirjoitus toiselle henkilölle .

    Omia oletuksia Jeesuksesta kristuksesta .

    Olet arvioinut toisten syntejä .

    Olet unohtanut katumuksen . Ja luulo uskon Kristukseen .Minusta täällä on aika monta , jotka ei tunnusta itseään kokonaan syntiseksi ja ARMOA tarvitsevaksi .

    He eivät ota ARMOA , uskolla vastaan , JUMALAN LAHJANA , vaan alkavat itse ansaita armoaan .

    Miksi on niin tavattoman tärkeätä käsittää, että laki on KOKONAAN rikottu jo silloin, kun yksikin lain pykälä on ylitsekäyty?

    Esimerkki: Ellei ihminen ole rakkauden tähden valmis kuolemaan pahimman vihollisensa puolesta, silloin on koko laki rikottu, ja ihmisestä on tullut silloin kokonaan syntinen. Siivosyntisyys, (= osaksi syntinen/osaksi puhdas), on puhtaasti itsepetosta. Tällainen oppi on pinnallisesta syntikäsityksestä johtuva harha. Ja pinnallinen syntikäsitys estää evankeliumin ymmärtämisen. Tämä on koeteltu totuus.

    Kokonaan syntinen tarvitsee kokonaisen armon. Kokonaan ilman Jumalan täydellistä vanhurskautta oleva ihminen tarvitsee kokonaisen vanhurskauden. ! VAIN KRISTUKSEN TÄYDELLINEN VANHURSKAUS KELPAA JUMALLE.!

    JUMALAN VANHURSKAUDEN VOI SYNTINEN SAADA AINOASTAAN ARMOSTA, -LAHJAKSI. JOTTA IHMINEN PÄÄSEE TAIVAASEEN, HÄNELLÄ PITÄÄ OLLA KRISTUKSEN TÄYDELLINEN VANHURSKAUS.

    Jolla tätä ei Kristuksen vanhurskautta ole, hän lentää ulos taivaasta. Lentää vaikka olisi kuinka hurskas ihmisten silmissä, ja omissa silmissään. Lentää vaikka olisi kuinka epähurskas ihmisten silmissä ja omissakin silmissään. EI AUTA RUIKUTUS.

    Jos Kristuksen täydellinern vanhurskaus ei kelpaa armosta ja lahjaksi, niin se on menoa helvettiin.

    Miltä sinusta tuntuu nyt?

    - Taivas vai helvetti?
    - Armo vai ei armoa?

    Äänestä

  • Autuas Kristitty kirjoitti:

    Tätä Luther tähdentää.
    Synti on ihmisen käpertyminen itseensä. Kaikki minkä ihminen tekee, Jumalanpalveluskin, lähtee jossain määrin itsekkyydestä ja jonkun hyödyn saamisen toivosta. Teot ovat vasta seurausta tästä.
    Äiti, joka antaa tappaa itsensä pelastaakseen lapsensa, voi kenties jossain määrin muistuttaa siitä, mitä Jumala todella vaatii.
    Tämä riisuu pönttöuskon ja korjaamisen täysin alastomaksi.

    Mikä neuvoksi?
    Ihmisen on hyväksyttävä Jumalan tuomio itsessään ja turvattava Kristukseen. Ei auta parannus, ei korjaamiset ja poispanemiset. Jumala antaa oman vanhurkautensa, joka on hänen, Kristuksen tähden.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Toi kirjoitus oli selvästi provo, otatko nyt minulta uskon pois ? Tai kirjoittajalta ?
    Jos olen tehnyt sulle jossain pahaa , anteeksi

    Täysin kristinuskon vastaista oppia edustaa tuollainen käsitys jossa syntisiltä otetaan usko pois.

    Tuskin voidaan omassa vanhurskaudessa enää tuon syvemmälle upota?

    Ahdas portti on siinä että ihmisen on uskottava nimenomaan SYNTISENÄ itsensä ARMOSTA autuaaksi.

    Jos hän ei usko syntisenä, niin hän menee AUTTAMATTA helvettiin.

    On vain kaksi tietä taivas taikka helvetti kolmatta paikkaa ei ole olemassa.

    Äänestä

  • Autuas Kristitty kirjoitti:

    Miksi on niin tavattoman tärkeätä käsittää, että laki on KOKONAAN rikottu jo silloin, kun yksikin lain pykälä on ylitsekäyty?

    Esimerkki: Ellei ihminen ole rakkauden tähden valmis kuolemaan pahimman vihollisensa puolesta, silloin on koko laki rikottu, ja ihmisestä on tullut silloin kokonaan syntinen. Siivosyntisyys, (= osaksi syntinen/osaksi puhdas), on puhtaasti itsepetosta. Tällainen oppi on pinnallisesta syntikäsityksestä johtuva harha. Ja pinnallinen syntikäsitys estää evankeliumin ymmärtämisen. Tämä on koeteltu totuus.

    Kokonaan syntinen tarvitsee kokonaisen armon. Kokonaan ilman Jumalan täydellistä vanhurskautta oleva ihminen tarvitsee kokonaisen vanhurskauden. ! VAIN KRISTUKSEN TÄYDELLINEN VANHURSKAUS KELPAA JUMALLE.!

    JUMALAN VANHURSKAUDEN VOI SYNTINEN SAADA AINOASTAAN ARMOSTA, -LAHJAKSI. JOTTA IHMINEN PÄÄSEE TAIVAASEEN, HÄNELLÄ PITÄÄ OLLA KRISTUKSEN TÄYDELLINEN VANHURSKAUS.

    Jolla tätä ei Kristuksen vanhurskautta ole, hän lentää ulos taivaasta. Lentää vaikka olisi kuinka hurskas ihmisten silmissä, ja omissa silmissään. Lentää vaikka olisi kuinka epähurskas ihmisten silmissä ja omissakin silmissään. EI AUTA RUIKUTUS.

    Jos Kristuksen täydellinern vanhurskaus ei kelpaa armosta ja lahjaksi, niin se on menoa helvettiin.

    Miltä sinusta tuntuu nyt?

    - Taivas vai helvetti?
    - Armo vai ei armoa?

    5. Moos. 30:16   kun minä tänä päivänä käsken sinua rakastamaan Herraa, sinun Jumalaasi, ja vaeltamaan hänen teitänsä ja noudattamaan hänen käskyjänsä, säädöksiänsä ja oikeuksiansa, että eläisit ja lisääntyisit ja että Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua siinä maassa, jota menet ottamaan omaksesi.

    5. Moos. 30:17   Mutta jos sinun sydämesi kääntyy pois etkä tottele, vaan annat vietellä itsesi kumartamaan muita jumalia ja palvelemaan niitä,
    5. Moos. 30:18   niin minä julistan teille tänä päivänä, että te totisesti hukutte; te ette kauan elä siinä maassa, johon sinä menet Jordanin yli, ottamaan sen omaksesi.

    5. Moos. 30:19   Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan,

    - että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman,
    - siunauksen ja kirouksen.

    Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.

    5. Moos. 30:20   Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kuule hänen ääntänsä ja riipu hänessä kiinni,

    - sillä siinä on sinun elämäsi ja pitkä ikäsi, ja niin sinä saat asua siinä maassa, jonka Herra sinun isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, vannotulla valalla on luvannut heille antaa."

    Äänestä

  • Kristuksessa Jeesuksessa kirjoitti:

    Tähän Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti: Ei Mooses antanut teille taivaan leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni.

    Kun Israelin lapset vaelsivat siinä hirmuisessa itkukorvessa, antoi Jumala heille mannaa taivaasta, ja kun he olivat nääntymäisillään janoon, iski Mooses heille vettä kalliosta.

    Mikä olis se kallio?
    Meidän pitää tällä armon hetkellä perään ajatteleman, mikä oli se kallio, josta he joivat.

    Näinä aikoina on muutamia, jotka luulevat Mooseksen pelastavan Israelin lapset nälästä ja kuolemasta, vaikka Jeesus sanoo, että se on Jumala. He kulkevat metsiä ja tuntureita etsien Moosesta, eivätkä Jumalaa, joka on kaiken Luoja ja armon lähde. Se kallio, josta Israelin lapset joivat, oli Kristus. Tämän lihalliset unohtavat ja alkavat etsiä ja kiittää ihmisiä sanoen: Katso, pelastuksemme saapuu, jos hän ei nyt auta meitä, ei voi Jumalakaan meitä auttaa, tai: Autuutemme sarvi on sadan neljänneksen päässä, kiiruhtakaamme sinne. Näin he tekevät lihasta itsellensä käsivarren ja hylkäävät sen voimallisen, joka väkevällä käsivarrellansa johdatti Israelin lapset pois Egyptin orjuudesta.
    Tehtyänsä tämän he alkavat vihata niitä kristittyjä, jotka tahtovat suostua yksin Kristukseen. Joitakin he lyövät vasten suuta ja sanovat: "ole vaiti sinä eksyttäjä, tuollaista puhetta emme ole sietäneet siitä saakka kuin isät ovat nukkuneet, eikä mikään ole Israelissa muuttunut sen jälkeen. Sinun puheesi on Samariasta ja sinussa on perkele".
    Onko siis puhe Kristuksesta tullut pahennukseksi ja loukkaukseksi monelle Israelissa?
    Fariseukset ja kirjanoppineet eivät tahdo kuulla puhetta Kristuksesta, sillä he ovat vaeltaneet hyvin ja siveästi, ahkeroineet yksinkertaisuudessa ja välttäneet koreutta.
    Puhe uskosta ja armosta on heille outo.
    Mistä on siis tällainen puhe, joka kirkastaa Kristusta?
    Herramme ja Vapahtajamme sanoi fariseuksille Jerusalemissa: "Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta. Hänessä ei ole vääryyttä".
    Mitä me siis olemme kirkastaneet, Jumalan kunniaa vaiko saarnaajan kunniaa? Tutkikoon jokainen sen yksinänsä ja erittäin tykönänsä. Olkoon tämä tuomio vakaa ja iankaikkinen. Amen.

    _________________

    Äänestä

  • Aameen kirjoitti:

    Kiellätkö sinäkin tuosta vain selittelemällä omia oletuksiasi Jeesuksen Kristuksen, syntisten Vapahtajan.

    Lähdet heti alussa jo väärälle tielle. Lähdit arvioimaan toisten ihmisten syntejä, heidän katumustaaan ja uskoa Kristukseen.

    Juuri tästä tunnistaa omavanhurskaat hyvin, he vertailevat itseän toisiin, ja saavat siitä tyydytystä lihalliselle (onnisytuneelle) mielelleen. Eivät he tunnusta itseään kokonaan syntisiksi ja armoa tavitseviksi, kyvyttömiksi kaikkeen hyvään ja taipuviksi kaikkeen pahaan. Eivät he tunnusta olevansa koko lain rikkojia, kyvyttämiä vanhurskauttamaan itse itseään.

    He eivät ota armoa USKOLLA vastaan, Jumalan lahjana, vaan alkavat itse ansaita armoa kukin omilla menetelmillään.

    kommenttiin.

    Siellä ihmeteltiin, kuinka armoa voidaan varastaa.

    Jumala on kirkastanut sen joskus itsellenikin, kun Jumalan Sanaa olen kuunnellut.

    Sana on osoittanut minussa piirteitä, jotka ovat syntiä lähimmäisiäni kohtaan. Enimmäkseen liittyneet ihmissuhteisiin ja tapaan kohdata heitä. Olen elänyt siinä uskossa, että sellainenkin olisi kristitylle sopivaa.

    Tulee vapauttava tunne, kun saauskoa senkin anteeksi ja tehdä päätöksen hylätä synnin.

    Äänestä

  • ####### kirjoitti:

    Täysin kristinuskon vastaista oppia edustaa tuollainen käsitys jossa syntisiltä otetaan usko pois.

    Tuskin voidaan omassa vanhurskaudessa enää tuon syvemmälle upota?

    Ahdas portti on siinä että ihmisen on uskottava nimenomaan SYNTISENÄ itsensä ARMOSTA autuaaksi.

    Jos hän ei usko syntisenä, niin hän menee AUTTAMATTA helvettiin.

    On vain kaksi tietä taivas taikka helvetti kolmatta paikkaa ei ole olemassa.

    Täysin kristinuskon vastaista oppia edustaa tuollainen käsitys jossa syntisiltä otetaan usko pois.

    Omavanhurskaus antaa kaikille armoa ja kaikki joukkiot ovat oikeita. Mitä vielä höpiset.

    Äänestä

  • Miksi tommottisia kyselet kirjoitti:

    Täysin kristinuskon vastaista oppia edustaa tuollainen käsitys jossa syntisiltä otetaan usko pois.

    Omavanhurskaus antaa kaikille armoa ja kaikki joukkiot ovat oikeita. Mitä vielä höpiset.

    Oman vanhurskauden vankina sinulla ei ole edellytysiä nähdä mikä henki omavanhurskaus on.
    Ei myöskään edellytyksiä tietää mitä omavanhurskaus sinussa vaikuttaa.

    Koska Kristus on sinulle tuntematon ja omavanhurskaus on sinun Herrasi, niin sanomasi on sen mukaista. - Se on pirun sontaa, -valhetta.

    Vastoin sinun valheitasi, omavanhurskaus ei anna yhdellekään uskoa. Uskon voi antaa ainoastaan Jumala.

    Omavanhurskaus on ihmisen pyrkimys vanhurskauttaa itsensä omien tekojen avulla.

    Jumalan vanhurskauden ihminen saa lahjaksi, armosta ja kokonaan ilman omia ansioita.

    Ero Jumalan vanhurskaudella ja sinun vanhurskaudellasi on kuin yöllä ja päivällä.

    Äänestä

  • Vastasin edelliseen kirjoitti:

    kommenttiin.

    Siellä ihmeteltiin, kuinka armoa voidaan varastaa.

    Jumala on kirkastanut sen joskus itsellenikin, kun Jumalan Sanaa olen kuunnellut.

    Sana on osoittanut minussa piirteitä, jotka ovat syntiä lähimmäisiäni kohtaan. Enimmäkseen liittyneet ihmissuhteisiin ja tapaan kohdata heitä. Olen elänyt siinä uskossa, että sellainenkin olisi kristitylle sopivaa.

    Tulee vapauttava tunne, kun saauskoa senkin anteeksi ja tehdä päätöksen hylätä synnin.

    ________________

    Äänestä

  • Autuas Kristitty kirjoitti:

    Miksi on niin tavattoman tärkeätä käsittää, että laki on KOKONAAN rikottu jo silloin, kun yksikin lain pykälä on ylitsekäyty?

    Esimerkki: Ellei ihminen ole rakkauden tähden valmis kuolemaan pahimman vihollisensa puolesta, silloin on koko laki rikottu, ja ihmisestä on tullut silloin kokonaan syntinen. Siivosyntisyys, (= osaksi syntinen/osaksi puhdas), on puhtaasti itsepetosta. Tällainen oppi on pinnallisesta syntikäsityksestä johtuva harha. Ja pinnallinen syntikäsitys estää evankeliumin ymmärtämisen. Tämä on koeteltu totuus.

    Kokonaan syntinen tarvitsee kokonaisen armon. Kokonaan ilman Jumalan täydellistä vanhurskautta oleva ihminen tarvitsee kokonaisen vanhurskauden. ! VAIN KRISTUKSEN TÄYDELLINEN VANHURSKAUS KELPAA JUMALLE.!

    JUMALAN VANHURSKAUDEN VOI SYNTINEN SAADA AINOASTAAN ARMOSTA, -LAHJAKSI. JOTTA IHMINEN PÄÄSEE TAIVAASEEN, HÄNELLÄ PITÄÄ OLLA KRISTUKSEN TÄYDELLINEN VANHURSKAUS.

    Jolla tätä ei Kristuksen vanhurskautta ole, hän lentää ulos taivaasta. Lentää vaikka olisi kuinka hurskas ihmisten silmissä, ja omissa silmissään. Lentää vaikka olisi kuinka epähurskas ihmisten silmissä ja omissakin silmissään. EI AUTA RUIKUTUS.

    Jos Kristuksen täydellinern vanhurskaus ei kelpaa armosta ja lahjaksi, niin se on menoa helvettiin.

    Miltä sinusta tuntuu nyt?

    - Taivas vai helvetti?
    - Armo vai ei armoa?

    Tuntuu hyvälle .
    Taivaalle
    Armosta

    Äänestä

  • Autuas Kristitty kirjoitti:

    _________________

    Koko hyvin kirjoitettu ,

    Äänestä

Sääli kuule ihan itseäsi!!

Äänestä
  • Korkeampaa nimeä ei ihmisellä ole kun Jumalan lapsi. Tee sinäkin parannus ja usko evankeliumi Kristuksesta. Et tule katumaan. Ja alkavat ylistyslaulut kuulumaan Jeesukselle nykyisten pikkalaujen ja nimittelyjen asemesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jumalan lapsi kirjoitti:

Jumala on kaiken valmiiksi tehnyt. Hänen Poikansa Jeesus uhrattiin syntiuhriksi, jotta syntiset saisivat, (jos vaan uskoisivat), vapauden ja saisivat Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki syntinsä anteeksi.

Jumala tarjoaa syntiselle armoa. Jumala sanoo; ota vastaan tämä lahja, saat tämän koska minä rakastan sinua. Sinun tarvitsee vain uskoa tämä omalle kohdallesi todeksi. Aamen!

Miksi ihminen ei sitten luota Jumalaan?
Miksi hän keksii vaikka millaisia häpeällisiä salateita, tullakseen osalliseksi pelastuksen armosta? Lahjaksi se ei kelpaa, ei millään.

Onko Jumala valehtelija, jonka sanaan ei ole luottamista. Siitä ei ole kysymys, vaan jostakin muusta.

Silti säälittävän moni uskoa tunnustava kuitenkin uskoo, ettei Jumalaan voi luottaa.
En minä armosta saa uskoa, tarvitaan tekoja.

Syyksi Jumalan armosta kieltäytymiseen hän esittää sellaista veruketta, että Jumalan sana ei hänelle kuulu, koska hän on näin syntinen, huono epäonnistunut ja kelvoton ihminen.

Miksi näin?

Siksi että tuo ihmispoloinen on niellyt omavanhurskaus saatanan valheen täydestä.

Niitä ei ole lestadiolaisliikkeessäkään vähän jotka tässä tilassa kamppailevat oman vanhurskauden saatanan liekanarussa.

Eräs veli sanoikin hyvin sattuvasti, että "he rakastavat liekanaruaan".

Vapaus Kristuksessa pelottaa, koska se tuo myös aikuisen Kristityn vastuun, vastuun evankelioida lähimmäisiä Kristukselle, alkaen naapureista, aina kaikkeen maailmaan asti.

Ilosanoman vieminen Kristuksesta ei ole helppoa. Tänäkin päivänä meillä kuolee Kristuksen todistajia marttyyreina monissa maissa.
Ihmiset tarvitsisivat apua ja rakkautta, he tarvitsisivat paikan jossa saavat kokea rakkautta sellaisina kun ovat. Jumala on rakkaus, rakkaus uudistaa ja parantaa.
Jeesus pelastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu