Kuusalkkarit

Uusinkaan tieto ei tue teidän "tietojanne" kuun olosuhteista... Ei niin pätkääkään. Kuupölyhörhö kummallisine kuun sytyteorioineen ja sulamuodon kiistäminen sytyaikaan ei saa kannatusta alan tiedemiehiltä... ja säteilykään ei ole sitäluokkaa että kuussa käyskentelijä grillaantuisi saman tien mustaksi...

"Maapallolle pudonneesta ja Kuun pinnalta aikoinaan lähteneestä meteoriitista on löydetty todisteita varhaisimmasta tunnetusta Kuun laavapurkauksesta. Havaintojen mukaan kiertolaisemme pinnalla ryöppysi laavaa jo noin 4,35 miljardia vuotta sitten. Tulivuoret olivat siis aktiivisia heti nuoren Kuun muodostuttua.

Aiemmat arviot Kuun varhaisista laavapurkauksista ovat perustuneet astronauttien Kuusta tuomiin kivinäytteisiin. Apollolentojen mukana Maahan saapui kuitenkin vain alle 400 kiloa näytteitä. Siksi tutkijat ovat epäilleet Kuun piilottelevan vielä paljon yllätyksiä. Nyt saadun tuloksen mukaan Kuussa olikin vulkanismia satoja miljoonia vuosia aiemmin kuin mitä ennen uskottiin.

Kuun vulkanismi saattoi alkaa vasta kun kiertolaisemme pinta oli jäähtynyt riittävästi, ja siksi vulkanismin alku kertoo paljon myös aurinkokunnan kappaleiden yleisestä kehityksestä. "Koska nämä vanhat kivet ovat hävinneet maapallolta, Kuu on ainoa paikka missä voimme nähdä geologisen historian ensimmäiset 500 miljoonaa vuotta", löydön tehneessä tutkimusryhmässä ollut Mahesh Anand kertoi BBC:n haastattelussa."

"Northrop Grumman -yhtiön tehtaalla aletaan rakentaa luotainta, jonka on tarkoitus törmätä Kuuhun alkuvuodesta 2009. Törmäyksen nostattamasta pölypilvestä tutkitaan muun muassa sisältääkö Kuun pintakerros vettä, jota tulevat tutkimusretkikunnat tai peräti pysyvät siirtokunnat voisivat hyödyntää.

LCROSS-nimeä (Lunar CRater Observation and Sensing Satellite) kantavan luotaimen idea on sangen nerokas. Se laukaistaan Kuuta kiertämään asettuvan Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimen yhteydessä, mutta toimii täysin itsenäisesti. Nerokkaaksi hankkeen tekee se, että törmäykseen käytetään Atlas 5 -raketin ylintä vaihetta, Centauria, joka on joka tapauksessa työnsä tehtyään romua. LCROSS-Centaur-yhdistelmä ohjataan törmäyskurssille kohti Kuun napa-aluetta, jonka jälkeen LCROSS irrotetaan ja se asettuu Centaurin taakse. Centaurin törmätessä Kuuhun LCROSS:lla on kymmenen minuuttia aikaa tutkia Kuun pinnasta noussutta pölypilveä ennen kuin se itsekin törmää Kuuhun.

Törmäyksiä voidaan tutkia myös Maasta käsin. Ne ovat niin voimakkaita, että niiden pitäisi olla havaittavissa jopa harrastajatason kaukoputkella. Törmäyksen synnyttämä, arviolta 20 metrinen kraatteri avaa tuoreen näkymän Kuun pinnan alle, jota voidaan tutkia kiertoradalta muun muassa Lunar Reconnaissance Orbiterin avulla.

Tutkijoiden mielenkiinto kohdistuu Kuun napa-alueisiin useammastakin syystä. Niiltä löytyy paljon alueita, joihin Aurinko ei ikinä paista ja joissa sen vuoksi on voinut säilyä vesijäätä enemmän kuin aurinkoisilla alueilla. Toisaalta samaisilta napa-alueilta löytyy korkeita vuorenhuippuja, joilla on aina aurinkoista. Miehitettyä kuuasemaa varten paras paikka olisi juuri sellainen, jossa on sekä vettä, että jatkuvaa auringonpaistetta."

"Avaruus on täynnä kosmisia säteitä jotka uhkaavat kaikkien aurinkokunnassa matkaavien terveyttä. Washingtonin yliopistossa työskentelevän tutkija Robert Wingleen mukaan Maa voi kuitenkin hetkittäin suojata Kuussa liikkuvia ihmisiä.

Wingleen mukaan joka kuukausi on noin seitsemän päivän jakso, jolloin Maan magneettikentän suojaava vaikutus ulottuu Kuun pinnalle asti. Tämä on erittäin hyvä uutinen pysyvästi miehitettyjä kuuasemia ja pitkiä tutkimusmatkoja Kuun pinnalla suunnitteleville avaruusjärjestöille.

Maan tarjoama suoja toimisi kuitenkin lähinnä vain jatkuvasti läsnä olevaa kosmista säteilyä vastaan. Esimerkiksi voimakkaat auringonpurkaukset olisivat silti edelleen suuri vaara Kuun pinnalla kulkeville ihmisille. Suuret hiukkaspurkaukset pystytään kuitenkin havaitsemaan etukäteen, joten astronauteilla olisi aikaa palata takaisin kuuaseman suojiin.

Lisää kosmisista säteistä ja niiltä suojautumisesta Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 7/2007. Wingleen tekemä tuore tutkimus AGU:n sivuilla (englanniksi)"

Otteita Tähdet ja avaruus-lehdestä... Paskaahan tää kaikki on tietenkin ja harhaoppia, kuten yksi täällä kaiken tieteen kuittaa... Hänellä kun on omat konkreettiset tutkimustuloksensa kuusta ja sen olosuhteista... ilmeisesti, vai olisiko ihan vain mielikuvitusta omilla aivoilla ajttelun tuoksena... mene ja tiedä...
571224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Onko sulla mitään ajan-tajua? Yli 4 miljardia vuotta sitten siellä olisi tuon tuuban mukaan virrannut laava. Mitä sen jälkeen on sitten tapahtunut, no sen jäljet näkyy maahan asti tavallisella kiikarilla. Tuossa jopa sanotaan että silloin kun möykky osuu Kuuhun niin pöly lentää.

Noista napojen varjopaikoista sanoisin, että niitä on siellä todella syvällä ja niitä on vähän. Vielä vähemmän siellä on sellaisia vuorenhuippuja, jotka olisivat aina auringonvalossa. Kuu nimittäin keikkuu aika paljon sen lisäksi että se pyörii akselinsa ympäri.

Äänestä
  • tuossa tuli pieni harhaan johtaminen. Kuu ei siis pyöri akselinsa ympäri vaan se pyörii Maan akselin ympäri keikkuen, eli tehden pientä kiekuraa maahan nähden kun se pyörii Maata ympäri. Kuitenkin pointti oli se, että siellä on tilanne vähän sama kuin Maapallollakin, että niitä aina varjossa olevia kohtia on vain todella syvällä ja siellä on lisäksi kilometrin pölykerros, joten se siitä.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    tuossa tuli pieni harhaan johtaminen. Kuu ei siis pyöri akselinsa ympäri vaan se pyörii Maan akselin ympäri keikkuen, eli tehden pientä kiekuraa maahan nähden kun se pyörii Maata ympäri. Kuitenkin pointti oli se, että siellä on tilanne vähän sama kuin Maapallollakin, että niitä aina varjossa olevia kohtia on vain todella syvällä ja siellä on lisäksi kilometrin pölykerros, joten se siitä.

    Mikä "kilometrin pölykerros"? Ja mistä sellainen muka olisi tullut?

    Kuun laavakentät näkyvät todella tänne asti. Niitä kutsutaan Kuun meriksi. Ne ovat niitä tummia läiskiä Kuun pinnalla.

    tuolla wikipedian kuu sivulla on näköjään hyvä giffi siitä kuun vaiheista, miltä se näyttää maasta katsoen. Eli se kieppuu maahan päin sama puoli.

    Suhteista lisäisin, että pitää muistaa aika, jota ei osata vieläkään selittää mitä se on ja myös mittasuhteet. Pistäkää greippi pöydälle kuvaamaan maapalloa
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Greippi
    ja sitten pingispallo toiselle pöydälle vajaan neljän metrin päähän
    http://www.tampere.fi/ekstrat/liikuntatoimi/naashalli/kuvat/poykdsc00042.jpg

    Miettikää sitten, että Maan satelliitit pyörii sen greipin ympärillä noin sentin parin päässä. Ihminen on käynyt sukkuloineen korkeintaan sentin päässä siitä greipistä.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    tuossa tuli pieni harhaan johtaminen. Kuu ei siis pyöri akselinsa ympäri vaan se pyörii Maan akselin ympäri keikkuen, eli tehden pientä kiekuraa maahan nähden kun se pyörii Maata ympäri. Kuitenkin pointti oli se, että siellä on tilanne vähän sama kuin Maapallollakin, että niitä aina varjossa olevia kohtia on vain todella syvällä ja siellä on lisäksi kilometrin pölykerros, joten se siitä.

    kuu pyörii akselinsa ympäri!!!

    Eihän tuosta sinun sössötyksestä sanut hevon tolkkua... siis selkeämmin näin...

    Kuun kiertosuunta on taivaalla tähtien suhteen itään. Kuun kiertoaika Maan ympäri on noin 27 vuorokautta, 7 tuntia ja 43 minuuttia. Kuusta on aina sama puoli kääntyneenä Maata kohti. Näkyvä osa Kuun pinnasta on kuitenkin hiukan enemmän kuin puolet (noin 59 %), sillä pääasiassa Kuun radan muodon vuoksi Kuu näennäisesti hieman huojahtelee puolelta toiselle.

    Yhtä kuunkierrosta kutsutaan sideeriseksi kuukaudeksi, ja se on sidottu Kuun liikkeisiin taustatähtiin nähden. Muita kuukausia ovat tasauspisteeseen sidottu trooppinen kuukausi, Kuun radan perigeumiin sidottu anomalistinen kuukausi ja kahden uuden kuun väliseen aikaan sidottu synodinen kuukausi. Näiden pituudet ovat muutamien kymmenien minuuttien tarkkuudella samoja.

    Koska Kuusta aina sama puoli on Maata kohti ja Kuu kiertää Maan kuukaudessa, Kuu tulee pyörähtäneeksi oman akselinsa ympäri ja siten myös Aurinkoon nähden kerran kuukaudessa. Tämän vuoksi Kuun oma vuorokausi (esim. auringonnoususta seuraavaan auringonnousuun Kuusta katsottuna) on kuukauden pituinen.

    Olet salkkari epäselvimmästä päästä!!!

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Mikä "kilometrin pölykerros"? Ja mistä sellainen muka olisi tullut?

    Kuun laavakentät näkyvät todella tänne asti. Niitä kutsutaan Kuun meriksi. Ne ovat niitä tummia läiskiä Kuun pinnalla.

    Kuun laavakentille/merille ei siis ole muodostunut edes sitä parin sentin pölykerrosta, josta NASA ja sen veli on meille informoinut? Mitenköhän se on sitten mahdollista. - Pölyhän valuu kraaterin seinämiä ja muita vuoren rinteitä pitkin alas. Siitä johtuu se että siellä on niin tasaista (meriä) ja Kuu on pallo, vaikka onkin epäkesko.

    Äänestä

  • takuuvarmasti kirjoitti:

    Kuu pyörii maan ympäri. Sen takia koska se on epäkesko, niin se ei voi pyöriä oman akselinsa ympäri. Pitäisi tyhmemmänkin tuo tajuta.

    Turha ruveta selittämään mitään, koska olet väärässä.

    Äänestä

  • ..., kirjoitti:

    ajatusta, joka on sekoitus kuun ja maan olosuhteita. Ymmärrä nyt hyvä ihminen että minkään lainen kasaantuminen ja selektiivinen pölyn leviäminen esim enemmän meriin on mahdotonta... ja miksi? Mikä aikaansaa maasa hienoaineksen kasautumista ja hakeutumista syviin paikkoihin jne? Se mitä kuussa ei ole ja täten pöly jaottuu täysin tasaisesti joka puolelle kuuta ja sis myös meriin parin sentin paksuisena kerroksena.. got it?

    Äänestä

  • tuota kirjoitti:

    Kuu on täynnä erittäin suuria ja pieniä kraatereita. Uusimmista niistä on maahan asti näkyvät säteittäiset jäljet, jotka ovat sitä tavaraa ja myös pölyä, jotka ovat iskeymästä levinneet jopa tuhannen kilometrin päähän.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Mikä "kilometrin pölykerros"? Ja mistä sellainen muka olisi tullut?

    Kuun laavakentät näkyvät todella tänne asti. Niitä kutsutaan Kuun meriksi. Ne ovat niitä tummia läiskiä Kuun pinnalla.

    Käytä vähän ajattelun voimaa!! katso tätä kuvaa ja sen erikoisia ja muotoisia kraatereita ja miten kraatereiden muoto muuttuu aina koon mukaan, huomaat että pinemmät ovat sistäreunojen muodoilta kuin tiimalasin "valuva hiekka" ja koon suuretessa kraatereihin muodostuu tasainen pohja, mieti hieman tätä ja vertaa vaikka ajatuksissa tiimalasiin!!
    http://www.planetary.org/image/U2181P1T27D3139F1264DT20071126115204_scalebar.jpg

    Äänestä

  • tuota kirjoitti:

    ajatusta, joka on sekoitus kuun ja maan olosuhteita. Ymmärrä nyt hyvä ihminen että minkään lainen kasaantuminen ja selektiivinen pölyn leviäminen esim enemmän meriin on mahdotonta... ja miksi? Mikä aikaansaa maasa hienoaineksen kasautumista ja hakeutumista syviin paikkoihin jne? Se mitä kuussa ei ole ja täten pöly jaottuu täysin tasaisesti joka puolelle kuuta ja sis myös meriin parin sentin paksuisena kerroksena.. got it?

    Kuussa on todella pälyistä ja ne "suuret paukut" heittävät tavaraa niin kauas Kuusta aina jopa Maan vetovoiman piiriin asti, se pöly mikä jää kuun vetovoimapiiriin aikanaan laskeutuu tietenkin tasaisemmin Kuun pinnalle, lisäksi niitä todella suuria monttuja on Kuun oma gravitaatio tasoittanut sen pitkän historian aikana ja juuri nämä suurimmat paukut ovat niitä vanhempia, lisäksi on todennäköistä että isommat meteorit painuvat todella syvälle Kuun kiinteimpään osaan ja saa siellä aikaan myös pintaa tasoitavaa painevaikutusta.

    Äänestä

  • tasantaukki kirjoitti:

    onneksi niin... muuten olis jääny teknillinen korkeakoulu kesken heti alkumetreillä... tai oikeastaan jo lukio...

    Äänestä

  • ,.,.,. kirjoitti:

    Kuu on täynnä erittäin suuria ja pieniä kraatereita. Uusimmista niistä on maahan asti näkyvät säteittäiset jäljet, jotka ovat sitä tavaraa ja myös pölyä, jotka ovat iskeymästä levinneet jopa tuhannen kilometrin päähän.

    ja miten tuo aines valuu täyttämään alankoja???? tyhjiössä???? Vai oletko sama gravitaatiotasoittaja, kuin tuo alempi? buahahahahaha!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • so??? kirjoitti:

    mikä vuoristo?

    http://opik.obs.ee/osa2/ptk04/pildid/farside.jpg

    Äänestä

  • olet... kirjoitti:

    Kuu pyörii maan ympäri. Sen takia koska se on epäkesko, niin se ei voi pyöriä oman akselinsa ympäri. Pitäisi tyhmemmänkin tuo tajuta.

    Turha ruveta selittämään mitään, koska olet väärässä.

    ihan pikku juttu että jos kuu ei pyöri oman akselinsa ympäri, mutta pyörii maan ympäri kyllä, niin miten helvetissä siitä näkyy aina sama puoli maahan päin, tai tuo 59% pinnasta NÄENNÄISEN heilahtelun aikaansaamana???

    Äänestä

  • minulle semmoinen kirjoitti:

    ihan pikku juttu että jos kuu ei pyöri oman akselinsa ympäri, mutta pyörii maan ympäri kyllä, niin miten helvetissä siitä näkyy aina sama puoli maahan päin, tai tuo 59% pinnasta NÄENNÄISEN heilahtelun aikaansaamana???

    oman akselinsa ympäri, vaan se pyörii maan ympäri. Koska se on epäkesko, niin se on aina sama puoli kohti maata. Eikä se heilahtelu ole näennäistä, vaan johtuu maan vetovoimasta. Todennäköisesti se on tullut siihen jostain ja hakee vielä paikkaansa. Jos se olisi syntynyt maan tähteistä, niin se aivan varmasti pyörisi oman akselinsa ympäri kuten maa kiertäessään aurinkoa. Siellä on kyllä niin suuria törmäysjälkiä, että ei ole ihmekään että on mennyt pikku kivikasa epätasapainoon ja siksi ei pyöri.

    Äänestä

  • pyöri kirjoitti:

    Jos kuu ei pyöri itsensä ympäri, mutta kiertää maata, niin miten siitä voi näkyä aina samapuoli maahan???

    Kumpi on fuulaa... se että kuusta näkyy aina sama puoli maahan, vai se että se ei pyöri itsensä ympäri???

    Jos kuu ei pyöri akselinsa ympäri kiertäessään maata, sen pinnasta näkyisi 100% maahan, koska maahan näkyvä kuunpuoli vaihtuisi kuukauden aikana tehden täyden kierroksen tuona aikana... Kokeile persikalla ja pingispallolla, joita täällä minulle tyrkytettiin päivällä malliksi... kierrätä palloa greipin ympäri siten että et pyöritä sitä itsensä ympäri... näkyykö aina sama puoli greippiin? Tai jos pyörität sitä palloa greipin ympäri siten että pallosta näkyy vain sama puoli kokoajan greipin pinnalle, mitä pallolle pitää tehdä???

    Kerroppa minulle sitten tulokset, kun empiiriset kenttäkokeet ovat valmiit :D

    Äänestä

  • kysymykseeni kirjoitti:

    Koska se kivikasa on epäkesko, niin se ei voi pyöriä oman akselinsa ympäri silloin kun se on jonkun muun taivaankappaleen kiertoradalla. Jos se olisi tuolla jossain tähtien välisessä avaruudessa ajelehtimassa, niin silloin se voisi pyöriä oman painopisteakselinsa ympäri. Vai kuvitteletko, että on vain sattumaa, että Kuu pyörähtäisi akselinsa ympäri täsmälleen samaan aikaan kun se kiertää Maapallon.

    Äänestä

  • ,... kirjoitti:

    hauska... ja noi epäkeskojutut... ziisös sentään! Mutta kun et vastaa siihen tosiasiaan että miksi kuusta näkyy kokoajan samapuoli maahan päin kiertäessään maan, jos se ei kerran pyöri itsensä ympäri... Siis miten helvetissä se on mahdollista??? Siis jos se ei pyöri ollenkaan vaan vaappuu ja mitä lie mitä hörisetkään.

    Ja jos kappale ei voi pyöriä itsensä ympäri kiertäessään jotain kappaletta kiertoradalla, niin miten maa sitten voi pyöriä kiertäessään aurinkoa kiertoradallaan... ja Venus vielä vastapäivään? Ei maa, eikä mikään muukaan kiertotähti ajelehdi avaruudessa.

    Ihan vaan raakaa faktaa kuun tiedoista...

    Keskietäisyys maasta:
    384000 km

    Siderinen kiertoaika maan ympäri:
    27,3 vrk

    Siderinen pyörähdysaika oman akselinsa ympäri:
    27,3 vrk

    Massa:
    (Maa=1):0,012

    Ekvaattorisäde:
    (Maa=1):0,272

    Näennäinen koko:
    31 kaariminuuttia

    Kyseenalaistatko tämän erään faktan kuun tiedoista? Ja jos kyseenalaistat, niin sitten selität yksinkertaisesti, miten HELVETISSÄ kuusta näkyy kokoajan sama puoli maahan sen kiertäessä maata?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

    niin ei tarttisi tulla tänne esittelemään typeryyttään.

    Kuu on lukkiutunut aikojen kuluessa (miljardeja vuosia) asentoonsa maahan nähden vuorovesivoimasta johtuen ja sama voima hidastaa maan pyörimistä.

    Lopputulos miljardien vuosien kuluttua on että myös maasta näkyy aina sama puoli kuuhun.

    Äänestä

  • so??? kirjoitti:

    ja miten tuo aines valuu täyttämään alankoja???? tyhjiössä???? Vai oletko sama gravitaatiotasoittaja, kuin tuo alempi? buahahahahaha!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Oletko vielä keskiajalla kun et tajua että gravitaatio tasoittaa litteän keskiaikaisen pannukakkumaan pyöreäksi!

    Ja kuten huomaat että jos kappaleen massa ei ole tarpeeksi suuri siitä ei tule pyöreää lainkaan

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Phoebe_cassini.jpg
    `
    Todella isot paukut ovat voineet jättää meidän Kuun joksikin aikaa hieman samannäköiseksi.

    Äänestä

  • kuutamolla luulee kirjoitti:

    Käytä vähän ajattelun voimaa!! katso tätä kuvaa ja sen erikoisia ja muotoisia kraatereita ja miten kraatereiden muoto muuttuu aina koon mukaan, huomaat että pinemmät ovat sistäreunojen muodoilta kuin tiimalasin "valuva hiekka" ja koon suuretessa kraatereihin muodostuu tasainen pohja, mieti hieman tätä ja vertaa vaikka ajatuksissa tiimalasiin!!
    http://www.planetary.org/image/U2181P1T27D3139F1264DT20071126115204_scalebar.jpg

    Ei Kuu mikään erityisen mystinen paikka ole. Kipaise sinä krijastoon ja lainaa vaikka David Whitehousen kirja "Kuun elämäkerta". Siitä saa mukavan paketin Kuu-tietoutta.

    Äänestä

  • oot aika kirjoitti:

    hauska... ja noi epäkeskojutut... ziisös sentään! Mutta kun et vastaa siihen tosiasiaan että miksi kuusta näkyy kokoajan samapuoli maahan päin kiertäessään maan, jos se ei kerran pyöri itsensä ympäri... Siis miten helvetissä se on mahdollista??? Siis jos se ei pyöri ollenkaan vaan vaappuu ja mitä lie mitä hörisetkään.

    Ja jos kappale ei voi pyöriä itsensä ympäri kiertäessään jotain kappaletta kiertoradalla, niin miten maa sitten voi pyöriä kiertäessään aurinkoa kiertoradallaan... ja Venus vielä vastapäivään? Ei maa, eikä mikään muukaan kiertotähti ajelehdi avaruudessa.

    Ihan vaan raakaa faktaa kuun tiedoista...

    Keskietäisyys maasta:
    384000 km

    Siderinen kiertoaika maan ympäri:
    27,3 vrk

    Siderinen pyörähdysaika oman akselinsa ympäri:
    27,3 vrk

    Massa:
    (Maa=1):0,012

    Ekvaattorisäde:
    (Maa=1):0,272

    Näennäinen koko:
    31 kaariminuuttia

    Kyseenalaistatko tämän erään faktan kuun tiedoista? Ja jos kyseenalaistat, niin sitten selität yksinkertaisesti, miten HELVETISSÄ kuusta näkyy kokoajan sama puoli maahan sen kiertäessä maata?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

    kun et tajua kuitenkaan.

    Rautalankaesimerkki:

    Tarvitset siihen pingispallon, loppuun pureskellun purukumin ja noin metri ohutta lankaa. Mössää sen langan pää purkkaan ja purkka pingpongpallon kylkeen. Ota langan päästä kii ja pyöritä.

    Maassa sisus on sulaa ja siellä pyöriminen aiheuttaa sen, että painopiste on tarkalleen pallon keskellä. Kuu on kivikasa ja sen painopiste ei ole sen pallon keskustassa. Maan vetovoima joka pitää Kuuta radallaan kohdistuu sen painopisteeseen. Jos Kuun sisus olisi sulaa, niin sen painopiste olisi keskellä ja se voisi pyöriä jos sitä huvittaisi.

    Minun puolestani voit pyyhkiä perseesi noilla faktoillasi.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Ei Kuu mikään erityisen mystinen paikka ole. Kipaise sinä krijastoon ja lainaa vaikka David Whitehousen kirja "Kuun elämäkerta". Siitä saa mukavan paketin Kuu-tietoutta.

    Kuinka kyseinen kaveri selittää jo vanhojen kraatereiden peittyneen miltei näkymättömiin, tämä käy selvästi ilmi Kiinan kuukuvasta! Nasan mukaan pölyä oli vain 2,5-3 cm ja 30 senttiä kivimurskaa ja sen jälkeen peruskallio? teoria ei sovi Kiinan kuukuvaan ei alKuunkaan olisi kiva kuulla "selitys" mistä moiset jättikraatereita peittävät Kuumassat?

    Äänestä

  • selittää.. kirjoitti:

    kun et tajua kuitenkaan.

    Rautalankaesimerkki:

    Tarvitset siihen pingispallon, loppuun pureskellun purukumin ja noin metri ohutta lankaa. Mössää sen langan pää purkkaan ja purkka pingpongpallon kylkeen. Ota langan päästä kii ja pyöritä.

    Maassa sisus on sulaa ja siellä pyöriminen aiheuttaa sen, että painopiste on tarkalleen pallon keskellä. Kuu on kivikasa ja sen painopiste ei ole sen pallon keskustassa. Maan vetovoima joka pitää Kuuta radallaan kohdistuu sen painopisteeseen. Jos Kuun sisus olisi sulaa, niin sen painopiste olisi keskellä ja se voisi pyöriä jos sitä huvittaisi.

    Minun puolestani voit pyyhkiä perseesi noilla faktoillasi.

    Kuuhan on todella "kivikasa" siis pölykivikasa.
    Kevyempi meteoriitti siis mikrometeorit jäävät osuessaan tietenkin lähemmäksi pintaa ja suuremmat painuu syvemmälle! kuinka syvälle se on arvailujen varassa.
    Tämän takia Kuun pintaa ehostaa tietenkin hienompijakoinen homigeeninen ulkoavaruuden aines.
    Kuun etääntymistä selittää myös sen jatkuva massan kasvu joka pakottaa sitä ulommalle kiertoradalle, on huomioitava vetovoiman vaikutuspisteet.

    Lagrange-pisteet L1 ja L2 sijaitsevat Maan ja Kuun janalla. L1 0,84915 kertaa Maan ja Kuun kulloisesta etäisyydestä toisiinsa ja keskimäärin 58 000 km Kuusta. L2 on keskimäärin hieman alle 65 000 km Kuun Kääntöpuolen yläpuolella, 1,16773 kertaa Kuun etäisyydellä Maasta.

    Niin ja joidenkin nasauskovaisten mukaan Kuussa on jopa ollut joskus jopa vulkaanista toimintaa jonka seurauksena siellä on kiinteä kallioperä joka mahdollistaa autolla ajon jopa helpommin kuin Maassa, siis ilman teitä, hehh,,

    Todellakin Maakin voisi teoriassa pyöriä Auringon ympäri pyörimättä oman akselinsa ympäri kuten Kuu pyörii maan ympäri, onneksi ei koska silloin olisi aina sama puoli Aurinkoa kohti.

    nyt semmoinen perustavaa laatua oleva ongelma etä minä tajuan, mutta sinä et :) Tuokin kuvailemasi purukumi/pingispallokoe on siitä hauska että kun juuri noin menetellään että saadaan purkka kiertämään pallo ja siten että purkasta on aina sama puoli palloonpäin narun (keskinäisen vetovoiman) ansiosta, purkka pyörähtää oman akselnsa ympäri kerran kiertäessään kerran pallon ympäri!!! Et vaan osaa hahmottaa ja ymmärtää tätä perin yksinkertaista asiaa päässäsi, koska olet niin kertakaikkisen tyhmä jästipää ettei toista. Kaveri kyllä kertoi minulle kun ihmeissäni kysyin, mikä tällaisessa yksinkertaisessa asiassa voi olla niin helvetin hankalaa joillekkin... Hän sanoi että läheskään kaikki ei pysty hahmottamaan tällaisia asioita ja ymmärtämään mitä tapahtuu ja eivät edes ymmärrä käsitteitä jne. Eli tuloksena sitten tuollaista sinuntyylistä sontaa, jossa ei voi muta kuin nauraa. En kylläkään tajua vieläkään, miten et voi ymmärtää kuun tai purkkasi pyörähtävän itsensä ympäri kerran kiertäessään maan tai pallon??? Mutta kun et tajua, niin et tajua ja olet todistanut pohjattoman tyhmyytesi ja yksinkertaisuutesi ja kyvyttömyyden ymmärtää edes alkeita taivaan mekaaniikasta, joten muut "tietosi" kelluvat vähintäänkin hatarassa uskottavuudessa. Sen että et usko kuulentoihin... sen voin hyvin ymmärtää, kun et saatana edes tajua yksinkeraisintakaan mekaanista asiaa... palikka testeihin sinun ei kannattaisi mennä koskaan, koska saat sieltä imbesillin paperit älykkyytesi vastatessa keskikokoista perunaa!!!

    Tiedoksesi että tuo fakta kuun sideerisestä pyörähdysajasta on yleisesti tunnettu fakta satoja ja satoja vuosia ja sen pitäisi olla suht yksinkertainen fakta ala-asteikäisille nykyään, mutta ei se näköjään ole... Oikeesti ei ees naurata enää, kun lähinnä olen tyrmistynyt miten tyhmää porukkaa täällä on ilmaa haukkomassa!!!

    Niin ja sivuhuomautuksena kuulla on pintakerroksia raskaampi ydin ja toisekseen kun jauhat jostain massaepäkeskosta kuusta, niin helvettikö sitä estäisi silti pyörimästä? Avaruudessa mikään ei ole paikallaan ettäs tiedät herra epäkeskopölypää!!!

    Ja toisena että käytät kummallista fraseologiaa, josta ei aina tajua mitä edes yrität sössöttää, mutta sen verran kuitenkin että olet pelottavan yksinkertainen ihminen...

    Äänestä

  • jo pöhkömpikin mutta ei joku! kirjoitti:

    saatanan tyhmiä ihan oikeasti vai provoiletko??? Taidat provoilla oikein kunnolla, koska jutussasi kaikki oli niin uskomatonta sontaa ettei ole tosikaan. Jos oikeasti olet tosissasi noine juttuinesi, niin terve ja hyvää yötä! Pelottaa miten yksinkertaisia ja tyhmiä nämä kuusalkkarit ovat.... Ei naurata enää...

    Äänestä

  • Tässä on kirjoitti:

    vaikka miksi. Kuitenkin asioista jotain älyävät nauravat sinulle.

    Jos viitsisin niin laittaisin tähän jonkun linkin, jossa asia selitetään ehkä selvemmin kuin mitä minä pystyn.

    Hieman eri juttu mutta kuvaa tätä asiaa, on pyrstötähden pyrstö. Komeetan tullessa lähelle aurinkoa siinä näkyy pyrstö, joka on koko matkan ajan pois päin auringosta.

    Kuu on epäkesko. Ajattele epäkesko pingispallo ja kuvittele roikottavasi sitä kuvitteellisen langan päässä, joka on sidottu pallon painopisteeseen. Voit laittaa pallon pyörimään ja se pyörii siinä sen painopisteensä ympäri mutta näyttää vemputtavan. Kun alat pyörittää sitä palloa langalla pääsi ympäri, niin pyöriminen loppuu ja pallo hakeutuu asentoon, jossa sen kauimpana painopistettä oleva massa on uloimpana pyörittäjästä.

    Äänestä

  • olla noin kirjoitti:

    hullun lailla olet jatkuvasti haukkumassa muita tyhmiksi ja idiooteiksi, vaikka itse olet täysi hullu. Tuossakin vastasit itsellesi ja toivotit vielä hyvää yötä keskellä päivää.

    totta että Kuu kiertää radallaan Auringon ympäri aina yhden kierroksen oman akselinsa ympäri samalla kun se kiertää yhden kierroksen Maata.

    Tilanteen lukkiutuminen aivan täsmälleen samaan kierosaikaan oman akselinsa ympäri yhteen Maan ympärikiertoon kiertoon todistaa Kuun massakeskipisteen epäkeskosta ja siitä että Kuu on kivikasa vailla sulaa ydintä, tästä oli lähinnä kysymys.

    Äänestä

  • että ... kirjoitti:

    hullun lailla olet jatkuvasti haukkumassa muita tyhmiksi ja idiooteiksi, vaikka itse olet täysi hullu. Tuossakin vastasit itsellesi ja toivotit vielä hyvää yötä keskellä päivää.

    ... :D

    Äänestä

  • kuinka selitetään kirjoitti:

    Kuinka kyseinen kaveri selittää jo vanhojen kraatereiden peittyneen miltei näkymättömiin, tämä käy selvästi ilmi Kiinan kuukuvasta! Nasan mukaan pölyä oli vain 2,5-3 cm ja 30 senttiä kivimurskaa ja sen jälkeen peruskallio? teoria ei sovi Kiinan kuukuvaan ei alKuunkaan olisi kiva kuulla "selitys" mistä moiset jättikraatereita peittävät Kuumassat?

    panet niin suuren painon yhdelle kiertoradalta otetulle kuvalle.

    Nasa on kymmenillä eri lennoilla ottanut yhteensä satoja tuhansia kuvia ja tuntikaupalla videoinut. Lisäksi 12 astronauttia ovat kuun pinnalla ottaneet tuhansia kuvia.

    Jotain suhteellisuuden tajua sopisi toivoa...

    Äänestä

  • minut... kirjoitti:

    vaikka miksi. Kuitenkin asioista jotain älyävät nauravat sinulle.

    Jos viitsisin niin laittaisin tähän jonkun linkin, jossa asia selitetään ehkä selvemmin kuin mitä minä pystyn.

    Hieman eri juttu mutta kuvaa tätä asiaa, on pyrstötähden pyrstö. Komeetan tullessa lähelle aurinkoa siinä näkyy pyrstö, joka on koko matkan ajan pois päin auringosta.

    Kuu on epäkesko. Ajattele epäkesko pingispallo ja kuvittele roikottavasi sitä kuvitteellisen langan päässä, joka on sidottu pallon painopisteeseen. Voit laittaa pallon pyörimään ja se pyörii siinä sen painopisteensä ympäri mutta näyttää vemputtavan. Kun alat pyörittää sitä palloa langalla pääsi ympäri, niin pyöriminen loppuu ja pallo hakeutuu asentoon, jossa sen kauimpana painopistettä oleva massa on uloimpana pyörittäjästä.

    ja lopeta älytön jauhaminen epäkeskosta

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000033013166

    Äänestä

  • yksi kierros kirjoitti:

    totta että Kuu kiertää radallaan Auringon ympäri aina yhden kierroksen oman akselinsa ympäri samalla kun se kiertää yhden kierroksen Maata.

    Tilanteen lukkiutuminen aivan täsmälleen samaan kierosaikaan oman akselinsa ympäri yhteen Maan ympärikiertoon kiertoon todistaa Kuun massakeskipisteen epäkeskosta ja siitä että Kuu on kivikasa vailla sulaa ydintä, tästä oli lähinnä kysymys.

    oikeilla jäljillä... ei ihan, mutta sinne päin :D Nyt ensimmäiastä kertaa myönnetään että kuu todellakin pyörii itsensä ympäri, koska muuten siitä ei näkyisi aina sama puoli maahan.

    Mutta sikälis vielä päin helvettiä tuo sinun juttusi että kuu pyörähtää kerran oman akselinsa ympäri kiertäessään maan, eli kerran kuukaudessa ja täten kiertäessään kerran auringon ympäri maan mukana kuu pyörähtää oman akselinsa ympäri 12 kertaa tuona aikana...

    Mutta läheltä liippaa jo ja pisteetä siitä :D

    Sitten olitko se sinä vai joku toinen kotifyysikko kertoi kuun loittonevan maasta sen vuoksi koska sen massa lisääntyy... Ei näin alkuunkaan! Pitää muistaa että myös maan massa lisääntyy kaikenaikaa samalla ja enemmän kuin kuun. Kuu etääntyy maasta vuorovesi-ilmiön takia!!! Ja ihan vaan hauskana yksityiskohtana semmoinen pointti, että ennen kuulentoja tätä asiaa ei edes tiedetty!!! Apollolennot kertoivat tuon tosiasian tutkijoille!!!

    Ja siitä kuun vaappumisesta... Näkyvä osa kuun pinnasta on kuitenkin hiukan enemmän kuin puolet (noin 59 %), sillä pääasiassa kuun radan muodon vuoksi kuu NÄENNÄISESTI hieman huojahtelee puolelta toiselle.

    Kuu on lukkiutunut kierähtämään itsensä ympäri kerran samassa ajassa kuin se kiertää maan. Tämä johtuu ihan vain maan ja kuun keskinäisestä vetovoimasta... ei mistään muusta. Maa-kuu systeemissä kuulla on 1/6 vetovoimasta...

    Niin ja aivan oikein... kuulla ei ole sulaa ydintä nykyään, kuten sillä oli sen syntymänsä jälkeisenä aikana ennen jäähtymistään... Koko kuu oli sulaa massaa syntyhetkellään... Tuona aikana tapahtui raskaiden aineiden jaottuminen ja ydin syntyi...

    että näin...

    Äänestä

  • kuinka selitetään kirjoitti:

    Kuinka kyseinen kaveri selittää jo vanhojen kraatereiden peittyneen miltei näkymättömiin, tämä käy selvästi ilmi Kiinan kuukuvasta! Nasan mukaan pölyä oli vain 2,5-3 cm ja 30 senttiä kivimurskaa ja sen jälkeen peruskallio? teoria ei sovi Kiinan kuukuvaan ei alKuunkaan olisi kiva kuulla "selitys" mistä moiset jättikraatereita peittävät Kuumassat?

    tutkimukset kertovat samaa kuin Nasan... Ei tietty kummallista, koska samaa taivaankappaletta tutkivat ja tonkivat...

    Äänestä

  • jo hiukan kirjoitti:

    oikeilla jäljillä... ei ihan, mutta sinne päin :D Nyt ensimmäiastä kertaa myönnetään että kuu todellakin pyörii itsensä ympäri, koska muuten siitä ei näkyisi aina sama puoli maahan.

    Mutta sikälis vielä päin helvettiä tuo sinun juttusi että kuu pyörähtää kerran oman akselinsa ympäri kiertäessään maan, eli kerran kuukaudessa ja täten kiertäessään kerran auringon ympäri maan mukana kuu pyörähtää oman akselinsa ympäri 12 kertaa tuona aikana...

    Mutta läheltä liippaa jo ja pisteetä siitä :D

    Sitten olitko se sinä vai joku toinen kotifyysikko kertoi kuun loittonevan maasta sen vuoksi koska sen massa lisääntyy... Ei näin alkuunkaan! Pitää muistaa että myös maan massa lisääntyy kaikenaikaa samalla ja enemmän kuin kuun. Kuu etääntyy maasta vuorovesi-ilmiön takia!!! Ja ihan vaan hauskana yksityiskohtana semmoinen pointti, että ennen kuulentoja tätä asiaa ei edes tiedetty!!! Apollolennot kertoivat tuon tosiasian tutkijoille!!!

    Ja siitä kuun vaappumisesta... Näkyvä osa kuun pinnasta on kuitenkin hiukan enemmän kuin puolet (noin 59 %), sillä pääasiassa kuun radan muodon vuoksi kuu NÄENNÄISESTI hieman huojahtelee puolelta toiselle.

    Kuu on lukkiutunut kierähtämään itsensä ympäri kerran samassa ajassa kuin se kiertää maan. Tämä johtuu ihan vain maan ja kuun keskinäisestä vetovoimasta... ei mistään muusta. Maa-kuu systeemissä kuulla on 1/6 vetovoimasta...

    Niin ja aivan oikein... kuulla ei ole sulaa ydintä nykyään, kuten sillä oli sen syntymänsä jälkeisenä aikana ennen jäähtymistään... Koko kuu oli sulaa massaa syntyhetkellään... Tuona aikana tapahtui raskaiden aineiden jaottuminen ja ydin syntyi...

    että näin...

    mutta jatka vaan.

    Äänestä

  • kun niin kirjoitti:

    panet niin suuren painon yhdelle kiertoradalta otetulle kuvalle.

    Nasa on kymmenillä eri lennoilla ottanut yhteensä satoja tuhansia kuvia ja tuntikaupalla videoinut. Lisäksi 12 astronauttia ovat kuun pinnalla ottaneet tuhansia kuvia.

    Jotain suhteellisuuden tajua sopisi toivoa...

    kaikki "takuuaidot" Kuukuvat, Nasan kuvat ovat feikkejä eikä niissä ole kuin muutamia kraatereita.
    Toisaalta Nasan lavastemestarit ovat kopioineet samaa struktuuria pienoiskoossa lähikuviinsa, siis pyöristyneitä pikkukuoppia ja vähemmän pyötistyneitä pikkukuoppia.
    http://www.hq.nasa.gov/office/pao/History/alsj/a11/AS11-40-5870HR.jpg

    Ja jos et vielä tiedä edellinen kuva on tehty jäätiköllä kaukana kaikesta "elävästä" ajattele hyönteinen nasakuvassa, hehheh,

    Äänestä

  • laskeutujat ja kirjoitti:

    tutkimukset kertovat samaa kuin Nasan... Ei tietty kummallista, koska samaa taivaankappaletta tutkivat ja tonkivat...

    samaa eliitin kusetusta! toki sillä oli hyvä maailmanlaajuinen tarkoitus! lisätä tuottavuutta kilpailun kautta!! silleen,,,

    No se hyväkin vielä punnitaan`! enää ei yksi Maapallo riitä eikä Kuusakaan ole tulevaisuutta

    Äänestä

  • hevosetkin... . kirjoitti:

    mutta jatka vaan.

    nasa-pastorin täydelliseksi idiootiksi - vai olisikohan tämä salaliitto.

    Äänestä

  • jo hiukan kirjoitti:

    oikeilla jäljillä... ei ihan, mutta sinne päin :D Nyt ensimmäiastä kertaa myönnetään että kuu todellakin pyörii itsensä ympäri, koska muuten siitä ei näkyisi aina sama puoli maahan.

    Mutta sikälis vielä päin helvettiä tuo sinun juttusi että kuu pyörähtää kerran oman akselinsa ympäri kiertäessään maan, eli kerran kuukaudessa ja täten kiertäessään kerran auringon ympäri maan mukana kuu pyörähtää oman akselinsa ympäri 12 kertaa tuona aikana...

    Mutta läheltä liippaa jo ja pisteetä siitä :D

    Sitten olitko se sinä vai joku toinen kotifyysikko kertoi kuun loittonevan maasta sen vuoksi koska sen massa lisääntyy... Ei näin alkuunkaan! Pitää muistaa että myös maan massa lisääntyy kaikenaikaa samalla ja enemmän kuin kuun. Kuu etääntyy maasta vuorovesi-ilmiön takia!!! Ja ihan vaan hauskana yksityiskohtana semmoinen pointti, että ennen kuulentoja tätä asiaa ei edes tiedetty!!! Apollolennot kertoivat tuon tosiasian tutkijoille!!!

    Ja siitä kuun vaappumisesta... Näkyvä osa kuun pinnasta on kuitenkin hiukan enemmän kuin puolet (noin 59 %), sillä pääasiassa kuun radan muodon vuoksi kuu NÄENNÄISESTI hieman huojahtelee puolelta toiselle.

    Kuu on lukkiutunut kierähtämään itsensä ympäri kerran samassa ajassa kuin se kiertää maan. Tämä johtuu ihan vain maan ja kuun keskinäisestä vetovoimasta... ei mistään muusta. Maa-kuu systeemissä kuulla on 1/6 vetovoimasta...

    Niin ja aivan oikein... kuulla ei ole sulaa ydintä nykyään, kuten sillä oli sen syntymänsä jälkeisenä aikana ennen jäähtymistään... Koko kuu oli sulaa massaa syntyhetkellään... Tuona aikana tapahtui raskaiden aineiden jaottuminen ja ydin syntyi...

    että näin...

    >Ei näin alkuunkaan! Pitää muistaa että myös maan massa lisääntyy kaikenaikaa samalla ja enemmän kuin kuun. <

    Tämä ei voi pitää mitenkään paikkansa Maan ilmakehä höyrystää suurimman osan siihen iskeytyvästä massasta ja lisäksi Kuu kiertää Maata ja siten sen oma massa vaikuttaa oleellisemmin sen kiertorataan nopeuden pysyessä vakiona.

    >Niin ja aivan oikein... kuulla ei ole sulaa ydintä nykyään, kuten sillä oli sen syntymänsä jälkeisenä aikana ennen jäähtymistään... Koko kuu oli sulaa massaa syntyhetkellään... Tuona aikana tapahtui raskaiden aineiden jaottuminen ja ydin syntyi... <

    Jos Kuulla ei ole sulaa ydintä nykyään ei sillä ole koskaan voinut ollakaan jos sen massa ei olisi jotenkin pinentynyt! tämä on fysikaalinen fakta! massan paino (gravitaatio) on ainoa paneetojen ja Aurikojen lämpöä tuottava lähde, Auringossa kuumuus on niin suuri että se riittää fissioon joka tuottaa alkuaineita vedystä.

    Kuu on todennäköisemmin syntynyt Maan synnyn yhteydessä Maan massivisten meteoritörmäyksien seurauksina.
    Kaikki törmäykset ei tietenkään ole puhtaita ja ainetta roiskuu aina Kuun kiertoradalle asti jossa se on muodostunut lopulta Kuuksi, siis pienemmistä möhkäleistä ja tomusta, alkuun siellä on tietenkin ollut jokin suurempi möhkäle joka on edelleen Kuun ytimessä.
    Kuu on elänyt viisi miljardia vuotta ja elää edelleen ja sen massa on kasvanut kokoajan! kuinkapaljon sitä ei voi kopskaan tietää eikä mennä edes arvaamaankaan.
    Mutta jos Kuu saa joskus tarpeeksi massaa alkaa myös sen vulkaaninen toiminta, tämä faktaa!

    Nasa on toisaalta antanut Kuustamme niin väärän kuvan ettei siinä ole totuuden häivääkään.

    Äänestä

  • Kuu elää kirjoitti:

    "Tämä ei voi pitää mitenkään paikkansa Maan ilmakehä höyrystää suurimman osan siihen iskeytyvästä massasta"

    No hohhoijaa. Kerrotkos mihin esimerkiksi tonnisen meteoriitin massa katoaa sen höyrystyessä ilmakehässä?

    Tiedoksesi, että se muuttuu tonniksi sitä höyryä tai mitälie, joka lisää maapallon (ja sen ilmakehän) massaa tasan sen tonnin verran.

    Kaikki muutkin raapustuksesi ovat täysin järjetöntä huuhaa-hörhöilyä.

    Äänestä

  • vwevewvtewvt kirjoitti:

    Syntyy lämpösäteilyä höyrystymisen tuloksena, jep

    Äänestä

  • ..., kirjoitti:

    Niin hölmö, etten viitsinyt edes nauraa.

    on feikkiä paitsi salkkarisaitit.

    Siinä umpitollo salkkari antoi näytteen, Turun yliopistikaan ei ole mitään näiden kaikkien tieteiden experttien mielestä.

    Äänestä

  • kaikki muu kirjoitti:

    on feikkiä paitsi salkkarisaitit.

    Siinä umpitollo salkkari antoi näytteen, Turun yliopistikaan ei ole mitään näiden kaikkien tieteiden experttien mielestä.

    olen yrittänyt keskustella kanssasi. Sinähän olet latva-B ja uskontosi on vielä sekoittanut pääsi epäkeskoksi.

    No, toivon että voisit vielä parantua.

    Äänestä

>Kuun vulkanismi saattoi alkaa vasta kun kiertolaisemme pinta oli jäähtynyt riittävästi, ja siksi vulkanismin alku kertoo paljon myös aurinkokunnan kappaleiden yleisestä kehityksestä. "Koska nämä vanhat kivet ovat hävinneet maapallolta, Kuu on ainoa paikka missä voimme nähdä geologisen historian ensimmäiset 500 miljoonaa vuotta", <

Lämpötilat massan sisällä riippuu massan koosta ja tiiviydestä, Aurinko on suuri massa ja siellä on paljon sitä "vulkanismia" , hehhe,,
Maa on pienempi mutta se sisältää paljon raskaita alkuaineita kuten rautaa ja kravitaation paine saa sisuksen sulatilaan, syntyy vulkanismia!!
Kuu on niin pieni massaltaan ettei sillä ole niin suurta sulaa ydintä joka olisi aiheuttanyt sitä vulkanismia, olet tyhmä kuin nasan golfpallo studiolla!!?? siis sitä vulkanismia ei Kuussa ole voinut koskaan olla jos sitä ei ole juuri tälläkin hetkellä, no näkyykö savua Kuussa!!?? hehehe,,,

Kuussa on syviä kalkeamia jotka todistaa siitä että meteorit työntyy syvälle Kuun sisuksiin ja niitä on 5000000000 vuoden aikana tullut niin paljon Kuuhun että Kuun tilavuus on kasvanut Kuun sisällä, tämä on taas laajentanut pintaalaa joka näkyy repeäminä .

Simppeliä käytä järkee!! katso takuuaitoja Kuukuvia ja unohda kaikki Nasan ja sen lähipiirin tiedemiesten houreet.

Äänestä
  • ole vulganismia... Ja ihan vaan tiedoksi... kuullostat muutenkin ihan extra jurpolta juttuinesi... Sinun mukaan kuu ei koskaan ole ollut sulamuodossa, vaan on kuin ihmeenkaupalla kasaantunut kylmästä kivestä möllöttämään maan tiavaalle... buaahhahahahahahhaha!!!!!!!!!!!! Palataan asiaan, kun olet käynyt ala-asteen loppuun...

    Äänestä

  • Auringossa ei kirjoitti:

    ole vulganismia... Ja ihan vaan tiedoksi... kuullostat muutenkin ihan extra jurpolta juttuinesi... Sinun mukaan kuu ei koskaan ole ollut sulamuodossa, vaan on kuin ihmeenkaupalla kasaantunut kylmästä kivestä möllöttämään maan tiavaalle... buaahhahahahahahhaha!!!!!!!!!!!! Palataan asiaan, kun olet käynyt ala-asteen loppuun...

    >Hyvä höhöilijä
    Auringossa ei

    ole vulganismia <

    Ihan vain tiedoksesi että ymmärrätkö miksi auringon sisuksessa kaikki on sulaa ja kuumaa, sitä tarkoitin!! heh, nimitä sitä miksi haluat vaikka "alkuainetehtaaksi" mutta saman "voiman" puutteesta Kuussa ei ole vulkanismia.

    > kasaantunut kylmästä kivestä möllöttämään maan tiavaalle... buaahhahahahahahhaha!!!!!!!!!!!! Palataan asiaan, kun olet käynyt ala-asteen loppuun<

    Ihan vain tiedoksesi näin todellakin voi olla!! Kuun alkuperä ei ole selvillä eikä tiedetä MINKÄ KOKOINEN KUU OLI VIISI MILJARDIA VUOTTA SITTEN!! on selvää että miljardit isot ja pienet meteorit ovat kasvattaneet Kuun massaa ja kasvattaa sitä edelleen koska Kuu etääntyy hiljalleen Maasta.

    Kuun alkumassa voi todella ja onkin todennäköisesti Maan syntyhistoriaan liittyvää ja Kuun " alku "on todennäköisesti alunperin Maan kuonaa sen omista massiisvisista meteorintörmäyksistä, huonoista osumista sun muista. kuule mene häpee juttusi on niin ala-arvoisen tietämättömiä!!!

    Äänestä

  • ihan tiedoksesi kirjoitti:

    :D :D

    Äänestä

  • "Kuussa on syviä kalkeamia"

    Kertoisitkos retard, miten "satojen metrien paksuiseen pölykerrokseen" voi tulla halkeamia?

    Äänestä

  • dtynyndtrnydty kirjoitti:

    "Kuussa on syviä kalkeamia"

    Kertoisitkos retard, miten "satojen metrien paksuiseen pölykerrokseen" voi tulla halkeamia?

    Hei pastori?"?!?! kun kysyt tuollaista niin sulla lienee vastaus että miten tuollainen satojen metrien pölykerros on muodostunut. Varmaan samala kerrot että miten se "Apollo" siihen laskeutui... ai ufot auttoi?

    Äänestä

  • bxgfdxbxb kirjoitti:

    Hei pastori?"?!?! kun kysyt tuollaista niin sulla lienee vastaus että miten tuollainen satojen metrien pölykerros on muodostunut. Varmaan samala kerrot että miten se "Apollo" siihen laskeutui... ai ufot auttoi?

    tutkitun tiedon perusteella että kuussa on vain hyvin ohut pölykerros (2,5-5cm). Te muut olette itse vailla yhtään näyttöä keksineet kuussa olevan syvän pölykerroksen ihan vain siksi ettei sinne muka voi laskeutua... Lisäksi tässäkin keskustelussa on käynyt ilmi ettei edes kuun pyörimiseen uskota, vaikka tuon nyt näkee paljain silminkin että pyörii akselinsa ympäri :D Lisäksi täällä väitetään että kuu on syntynyt kylmistä kivistä yhteen kasautumalla, mutta aines ei tietenkään sula iskuissa!!! Ja jos vaikka mitä kummallista paskaa... Eihän täällä uskota edes vuorovesi-ilmiöönkään!!! Ja ties mitä muuta... No eilen kävi viimeistään selväksi, miksi salkkari ei usko mm kuulentoihin... Hän elää täysin omassa mielikuvitusmaailmassaan, johon kuuluu voimakas vainoharhaisuus ja tarve sielittää yksinkertaisimmatkin asiat omalla tavallaan tehden itsestään naurunalaisen kaikkien muiden, kuin vastaavan salkkarispeden silmissä... Yllättävää oli huomata että ei kyetä ymmärtämään meteori-iskuissa kiviaineksen ja metallin sulavan ja huippua oli se että ei tajuta kuun pyörivän...

    Mutta ei siinä mitään... ainakin minulle on auennut tällä palstalla syy siihen, mistä nämä kaikki salkkari jutut syntyy ja tulee... Ihan vain 3 vuotiaan tasoisista aivoista yhdistettynä hulluuteen menevään vainoharhaan ja länsivihaan...

    No mutta ketään ihmistä ei voi täysin turhana pitää... ainahan tarvitaan huonoja esimerkkejä!!!!

    Äänestä

kun ei sekään kai nyt sentään noin hölmö sentään ole kun ottaa huomioon, että hän on lukenut joka ikisen nasa sivun tuhat kertaa vai eikö sitten oo ymmärtäny lukemaansa.

Äänestä
  • NÄIN! ... Onko sinulla pitkään ollut tuollaista? Mikä tässä on nyt tärkeintä, niin saada tuo sinun ryyppyputki nyt heti poikki!

    Äänestä

  • olla, että nasa-uskovainen on nyt sitten seonnut lopullisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hei! kirjoitti:

Uusinkaan tieto ei tue teidän "tietojanne" kuun olosuhteista... Ei niin pätkääkään. Kuupölyhörhö kummallisine kuun sytyteorioineen ja sulamuodon kiistäminen sytyaikaan ei saa kannatusta alan tiedemiehiltä... ja säteilykään ei ole sitäluokkaa että kuussa käyskentelijä grillaantuisi saman tien mustaksi...

"Maapallolle pudonneesta ja Kuun pinnalta aikoinaan lähteneestä meteoriitista on löydetty todisteita varhaisimmasta tunnetusta Kuun laavapurkauksesta. Havaintojen mukaan kiertolaisemme pinnalla ryöppysi laavaa jo noin 4,35 miljardia vuotta sitten. Tulivuoret olivat siis aktiivisia heti nuoren Kuun muodostuttua.

Aiemmat arviot Kuun varhaisista laavapurkauksista ovat perustuneet astronauttien Kuusta tuomiin kivinäytteisiin. Apollolentojen mukana Maahan saapui kuitenkin vain alle 400 kiloa näytteitä. Siksi tutkijat ovat epäilleet Kuun piilottelevan vielä paljon yllätyksiä. Nyt saadun tuloksen mukaan Kuussa olikin vulkanismia satoja miljoonia vuosia aiemmin kuin mitä ennen uskottiin.

Kuun vulkanismi saattoi alkaa vasta kun kiertolaisemme pinta oli jäähtynyt riittävästi, ja siksi vulkanismin alku kertoo paljon myös aurinkokunnan kappaleiden yleisestä kehityksestä. "Koska nämä vanhat kivet ovat hävinneet maapallolta, Kuu on ainoa paikka missä voimme nähdä geologisen historian ensimmäiset 500 miljoonaa vuotta", löydön tehneessä tutkimusryhmässä ollut Mahesh Anand kertoi BBC:n haastattelussa."

"Northrop Grumman -yhtiön tehtaalla aletaan rakentaa luotainta, jonka on tarkoitus törmätä Kuuhun alkuvuodesta 2009. Törmäyksen nostattamasta pölypilvestä tutkitaan muun muassa sisältääkö Kuun pintakerros vettä, jota tulevat tutkimusretkikunnat tai peräti pysyvät siirtokunnat voisivat hyödyntää.

LCROSS-nimeä (Lunar CRater Observation and Sensing Satellite) kantavan luotaimen idea on sangen nerokas. Se laukaistaan Kuuta kiertämään asettuvan Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimen yhteydessä, mutta toimii täysin itsenäisesti. Nerokkaaksi hankkeen tekee se, että törmäykseen käytetään Atlas 5 -raketin ylintä vaihetta, Centauria, joka on joka tapauksessa työnsä tehtyään romua. LCROSS-Centaur-yhdistelmä ohjataan törmäyskurssille kohti Kuun napa-aluetta, jonka jälkeen LCROSS irrotetaan ja se asettuu Centaurin taakse. Centaurin törmätessä Kuuhun LCROSS:lla on kymmenen minuuttia aikaa tutkia Kuun pinnasta noussutta pölypilveä ennen kuin se itsekin törmää Kuuhun.

Törmäyksiä voidaan tutkia myös Maasta käsin. Ne ovat niin voimakkaita, että niiden pitäisi olla havaittavissa jopa harrastajatason kaukoputkella. Törmäyksen synnyttämä, arviolta 20 metrinen kraatteri avaa tuoreen näkymän Kuun pinnan alle, jota voidaan tutkia kiertoradalta muun muassa Lunar Reconnaissance Orbiterin avulla.

Tutkijoiden mielenkiinto kohdistuu Kuun napa-alueisiin useammastakin syystä. Niiltä löytyy paljon alueita, joihin Aurinko ei ikinä paista ja joissa sen vuoksi on voinut säilyä vesijäätä enemmän kuin aurinkoisilla alueilla. Toisaalta samaisilta napa-alueilta löytyy korkeita vuorenhuippuja, joilla on aina aurinkoista. Miehitettyä kuuasemaa varten paras paikka olisi juuri sellainen, jossa on sekä vettä, että jatkuvaa auringonpaistetta."

"Avaruus on täynnä kosmisia säteitä jotka uhkaavat kaikkien aurinkokunnassa matkaavien terveyttä. Washingtonin yliopistossa työskentelevän tutkija Robert Wingleen mukaan Maa voi kuitenkin hetkittäin suojata Kuussa liikkuvia ihmisiä.

Wingleen mukaan joka kuukausi on noin seitsemän päivän jakso, jolloin Maan magneettikentän suojaava vaikutus ulottuu Kuun pinnalle asti. Tämä on erittäin hyvä uutinen pysyvästi miehitettyjä kuuasemia ja pitkiä tutkimusmatkoja Kuun pinnalla suunnitteleville avaruusjärjestöille.

Maan tarjoama suoja toimisi kuitenkin lähinnä vain jatkuvasti läsnä olevaa kosmista säteilyä vastaan. Esimerkiksi voimakkaat auringonpurkaukset olisivat silti edelleen suuri vaara Kuun pinnalla kulkeville ihmisille. Suuret hiukkaspurkaukset pystytään kuitenkin havaitsemaan etukäteen, joten astronauteilla olisi aikaa palata takaisin kuuaseman suojiin.

Lisää kosmisista säteistä ja niiltä suojautumisesta Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 7/2007. Wingleen tekemä tuore tutkimus AGU:n sivuilla (englanniksi)"

Otteita Tähdet ja avaruus-lehdestä... Paskaahan tää kaikki on tietenkin ja harhaoppia, kuten yksi täällä kaiken tieteen kuittaa... Hänellä kun on omat konkreettiset tutkimustuloksensa kuusta ja sen olosuhteista... ilmeisesti, vai olisiko ihan vain mielikuvitusta omilla aivoilla ajttelun tuoksena... mene ja tiedä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu