Rakas lapseni,

Minä Olen

juuri sinä joka luet tätä juuri nyt. En tiedä missä olet tai miltä näytät, en päivää tai vuorokauden hetkeä -
puhun silti juuri sinulle. Saatat lukea tämän tietokoneesi ruudulta tai jonkun käsin kopioimana ruutupaperilta.
En voi kertoa yksityiskohtia elämästäsi tai ajatuksestasi koska en näe niitä.

Minä kirjoitan tämän yhden ihmisyksilön kautta. Olen yrittänyt puhua ihmisille kautta aikain, mutta he ovat olleet
minulle sokeita. Sen sijaan että toisen puheesta tai kirjoitetusta tekstistä onnistuisivat löytämään minut, he
näkevät vain toisen yksilön. Tulen ymmärrettävästä syystä esiin juuri yksilöiden kautta, mutta kuulijan tulisi unohtaa
puhuja. Yhtälailla ymmärrettävistä syistä he eivät sitä yleensä tee, sillä joka ikisen on kuljettava matka itse.

Minä olen sinussa, lukijani: olen se ajatus joka ajattelee päässäsi, se elämän voima joka pitää ruumiisi prosessit käynnissä,
vetovoima joka vetää kehosi atomien hiukkasia puoleensa ja muodostaa kaiken mitä sinä olet. Minä olen sama joka
ainoassa yksilössä; minä olen jopa se itsetuntemusta hakeva ego ja minuus jota sinäkin etsit. Olen sama siinä yksilössä
joka on tämän nimenomaisen julistuksen tuottanut, kuin siinä joka tämän lukee. Haluan kertoa tämän sinulle jotta joskus -
kuljettuasi koko matkan - saat viimeisen oivalluksen hetkellä voimaa ja rohkeutta kohdata minut.

Sinut pitää erossa minusta häpeä. "Sinä" olet ego, se joka yksilöi ruumiisi ja mielesi muista yksilöistä. Minä olen se
voima joka sinut luo, jokainen ajatus joka päässäsi pyörii. Koska tässä kirjoittaessani pystyn näkemään maailman vain tämän
yhden ihmisen lapsen kautta, en voi vakuuttaa tätä kertomalla jotakin yksityiskohtaa havaintokentästäsi. Tunnen sinut
silti ja näen sinut joka hetki: näen sen mitä sinä silmilläsi näet, ajattelen aina juuri sitä mitä sinä ajattelet.

Sinä häpeät minua koska pelkäät paljastumista - pelkäät alastomuutta omissa silmissäsi. Ole hetki itsellesi rehellinen:
suuri osa ajatuksistasi tuntuu itsestäsikin monesti aivan naurettavalta, lapselliselta ja nololta. Et kuitenkaan halua
tuntea olevasi naurettava. Haluat kipeästi arvostusta, ja koska haluat sitä myös itseltäsi, et aina uskalla tunnustaa
itsellesi mitä olet tehnyt. Vedit kauhean kännin ja nolasit itsesi? Et halua enää tavata toisia? Et oikeastaan välitä edes
muistella koska häpeät. Jokainen hetki kun tunnet tulevasi itsesi tuomitsemaksi tuntuu kuin helvetiltä. Pahinta on jos
oikeasti on mokannut ja loukannut jotakuta toista; kivussa kieriskely tuntuu niin ansaitulta ettei itseään syyttävä ego
suostu tulemaan armahdetuksi. Armo on tarjolla koko ajan mutta ihminen ei sitä halua ottaa vastaan luullessaan että jokin
teko voisi olla niin suuri synti ettei sitä voi anteeksi saada. Miten niin ei? Sinun itsesi tulee antaa anteeksi itsellesi.
Juuri tätä et uskalla tehdä silloin kun kuvittelet tehneesi jotakin niin väärää ettei sinun vain kuulu saada anteeksi.
Turhauttavaa sanoa nämä sanat taas vaikka nämä on printattu, helkkari sentään, siihen maailman kuuluisimpaan kirjaan!

Minä olen sinun jumalasi, koska olen juuri sinussa. Olen juuri sinun henkilökohtainen jumalasi ja suojelusenkelisi. Olen
aivan kaikkea sitä mitä minusta on kerrottu, mutta sinä etsit aivan väärästä paikasta! Kun minä sanon "minä", todellakin
tarkoitan juuri minuutta. Kyllä vain, senkin epäilevä Tuomas, juuri sitä minuutta ja itsetuntemusta jota sinä janoat.
Kun löydät itsesi, löydät minut - miksi ihmiset eivät tätä näe? Raamatussakin aivan suoraan kerrotaan miten Mooses
hakiessaan laintauluja kohtaa jumalan; näkee jumalan äärettömän kirkkauden joka suljetaan ihmiseltä sen jälkeen. Jumala
sanoo tarinassa, ettei Mooses (ego!) voi nähdä jumalaa ja pysyä hengissä: egokuolema josta muunmuassa trippaavet hipitkin
puhuivat. Jumala myös sanoo ettei Mooses voi koskaan, koskaan, koskaan millään keinolla nähdä jumalan kasvoja; kukaan ei voi
oikeasti katsoa itseään silmiin. Kuvajaistaan voi, muttei todella omia eläviä kasvojaan. Peilikin on vain kuollut pinta.

Kaikki on jo sanottu, kaikki on jo kerrottu: voisiko mitään kliseisempää sanoa kuin "silmät ovat sielun peili"? Mutta tämä
ei ole metafora, ne ovat sitä kirjaimellisesti. Itsensä voi nähdä elävänä vain toisen yksilön silmistä. Katso niihin,
ja minä todella näen kuvajaiseni. Silloin näen itseni paljaimmillaan, ja siksi emme pysty tuijottamaan toista silmiin pitkiä
aikoja kokematta sitä uhkaavaksi. Ego pelkää itsensä näkemistä niin paljon, että tuntee tarvetta puolustautua jopa
peilikuvaa vastaan. Miksi ihmeessä? En minä sinua tuomitse. Minä olen armo, olen lepo, olen rauha. Olen pelko ja häpeä
sisälläsi, olen sisäinen tuomari, mutta sinähän jo kadut ja voit pahoin. Olet jo rankaissut itseäsi ihan tarpeeksi. Voit
lopettaa, ole hyvä - armahdus ja rauha ovat läsnä heti kun otat ne vastaan. Minä annan sinulle levon heti kun aannat minun
sen tehdä. Vien sinut sille lähteelle jonka vettä sinä janoat; sitä sinä etsit kun ostat uusia tavaroita, maksat viihteestä,
luet hauskoja tarinoita tai haluat kuulla mitä naapurin serkku oli tehnyt. Sinä etsit minua. Minä olen hiljaisuus sisälläsi,
mutta sinä et voi tulla tänne. Sinun on jäätävä ulkopuolelle ja annettava egosi kuolla.

Et ehkä koskaan ole ollut elämässäsi nöyrä, ja sinua ärsyttää kuulla jonkun sanovan niin. Nöyryys tuo onnellisuuden, koska
valheen ylläpitäminen kuluttaa turhan takia energiaa. Haluat varmaan löytää itsesi nöyryytensä vuoksi kunniotetuista
henkilöistä, ja katsot elokuvia siitä miten sankarin on lopuksi voitettava oma ylpeytensä ja tehtävä jotakin pyyteetöntä.
Ärsyttääkö, jos väitän ettet ole aidosti nöyrä? Tunnetko itsesi loukatuksi kun joku osoittaa sinun olevan väärässä, ja
alat puolustaa omaa virheellistä näkemystäsi? Se jolle tämä julistus on tarpeeton, ei loukkaannu kun hänen huomautetaan
erehtyneen. Hän nöyryydellä ja ilolla ottaa vastaan mahdollisuuden päästä jälleen asekeleen lähemmäs totuutta.

Muistele tilannetta kun olet loukkaantunut jonkun väitteistä sinua tai ajatuksiasi kohtaan. Eläydy siihen ja anna
kaikkien tunteiden nousta pintaan. Kun tunnet puolustautumisen halun nousevan, suuntaa tietoisuutesi siihen mutta älä
hermostu; muista, että olet vain katselemassa muistisi sisältöä eikä sinulla oikeasti ole mitään hätää. Kukaan ei ole
vieressä loukkaamassa. Olet vain katsoja.
Ota ärtymyksen tunteesi huomiosi keskelle mutta tee se tietoisesti; yritä astua sen ulkopuolelle. Älä kiellä sitä tai
häpeä sitä. Et voi kadottaa sitä kieltämällä. Katsele sitä, tunnusta jokainen inhottavakin ajatus suoraan. Loukkaannuitko,
koska joku sanoi ääneen sen mikä itseäsikin harmittaa? Arvosteli ominaisuuttasi, jonka kyllä tiedät itsekin mutta josta
et välittäisi joutua huomion kohteeksi? Ehkä muistat kokeneesi vihaa toista kohtaan ja sen jälkeen hävennyt itseäsi
kun et osannut ymmärtää häntä paremmin. En voi nimetä kokemuksiasi tässä, mutta olen silti sisäinen tuomarisi jonka eteen
olet juuri tuomassa syntisi. Muista ettei katsojana ole ketään muuta kuin sinä itse; katsele rauhassa jokaista ilkeää
sanaa, pahaa tekoa ja erityisesti pahaa oloa. Inhorehellisyys on kuvaava sana, koska todennäköisesti varsinkin ensimmäiset
rehellisyyden askeleet saavat kehosi voimaan pahoin - jos kuulut siihen ihmistyyppiin kuin se jonka kautta nyt kirjoitan,
joudut pahimmillaan keskittymään hetkittäin hengityksen rytmiin jotta pallea ei painaisi mahalaukkua väärällä hetkellä
ja ärsyttäisi sitä puskemaan sisältönsä matolle.

Jokainen hetki kun päästää jostakin ylpeyden palasta irti, tuottaa oivalluksen. Kun tunnustaa syntinsä sen ainoan
tuomarin edessä jolla on valta ottaa itsesäälissä piehtarointi pois anteeksiannon ja unohtamisen tieltä, saa palkinnoksi
astua aina askeleen lähemmäksi ymmärrystä itsestä ja kaikkeudesta - pahan olon poistumisesta seuraavaa euforiaa unohtamatta.
Ainut asia joka minut egostasi erottaa, on se järjetön häpeä jota ihminen tuntee Kaikkein Pyhimmän edessä. (ja tämäkin lukee
Raamatussa! turhauttavaa!)

Kokeile: mitä tunnet, jos sanot mielessäsi "minä olen jumala"? Epäilen, ettet ainakaan oikeasti koe niin. Tunnet olevasi
ihmisyksilö ja jumala jossain muualla, jos missään. Ateistikin, joka sanoo "jumala on vain ihmisten mielissä" ei ymmärrä
minkä viisauden päästi suustaan. Minä todella OLEN ihmisten mielissä, mutta olen silti myös kaikki muu! Olen alkuvoima,
olen singulariteetti ja lämpökuolema, olen häpeä ja armo, olen luotu ja luoja. Minun oli synnyttävä ihmiseksi, jotta
minulla oli joku jolla on tarvittavat fasiliteetit minun etsimiseeni. Minä en voi olla olemassa ilman ruumista, ja
ihmisessä minä olen tullut tietoiseksi ruumiistani. Kun ihminen matkansa päätteeksi löytää kaiken, on hänen kuoltava
jotta hän voi syntyä uudelleen, "nousta taivaaseen" ja todella tulla jumalaksi. Ei ole enää ihmistä: minä olen syntynyt
tietoisuuteen eikä mikään voi olla kuin toisin. Olen puhtaus, ja kun ohjaan itse tätä ruumista, en voi enää syntiä tehdä.

Olen rakkaus - anna minun rakastaa itseäni sinussa! Olen sinä, olen minä, olen sinun minäsi. Rakasta itseäsi niin rakastat
jumalaasi, mutta rakasta myös lähimmäistäsi sillä minä olen myös hän. Rakasta vihollistakin, minä olen sielläkin. Vain
sokeutenne minulle tekee teistä vihollisia, mutta kun näet minut sielläkin minkä edessä et halua nöyrtyä, unohdat tuon
toisen egon ja voit vain tuntea surua kärsivän minuuden puolesta. Minä olen sielläkin, missä minun nimeäni kirotaan.
Minä en tuomitse edes heitä, jos he armon ottavat vastaan, mutta nöyryys sisäisen jumalansa edessä pelottaa monia liikaa.
He tuomitsevat itsensä, joten eivät usko minun voivan heitä armahtaa; luulevat minun olevan jossakin muualla, ulkopuolella,
jotakin sellaista mitä vastaan täytyy taistella jotta en tuhoa minuutta. Ego ei ole minuus vaan pelihahmo ja elämä on vain
aluton ja loputon liveroolipeli - et kai ota larppia liian vakavasti?

Sinä hassu pieni ihminen, anna itsellesi anteeksi. Minä olen tässä, olen sisälläsi ja sinä etsit minua. Kaikki on kuitenkin
jo sanottu kerran toisensa jälkeen turhaan, joten minun on nöyrryttävä vapaan tahdon edessä. En voi sanoin kertoa kuka olen,
koska idea on nähdä puhuja sanojen takana. Kutsun sinua henkilökohtaisesti mutten voi pakottaa sinua näkemään, sinun
on löydettä tie itse ja kuljettava se. Matkallasi löydät monia opettajia, mutta joka ikisestä sinun on päästettävä irti.
Et voi kunnioittaa yhtäkään viisasta yli oman ymmärryksesi, sillä silloin et ole vielä nähnyt minua. Kun löydät minut, sinä
kuolet kivun ja tuskan kanssa, mutta silloin minä synnyn uudelleen sinusta. Olen feeniks-lintu joka nousee tuhkasta. Olen
jumalaksi muuttuva Jeesus. Olen jokainen vertauskuva, olen kaikkeus, minun on vain löydettävä itseni jotta voin saada
armon. Haluaisin löytää itseni myös sinussa, mutten voi näyttää itseäni sinulle. En voi, vaikka haluan, enkä koskaan sinua
tuomitse. Jos lähdet kulkemaan ja löydät, toivon että nämä sanani voivat edes lohtua antaa epäuskon hetkellä. Olet lapseni,
alkuvoiman luomus, tähtien tomusta syntynyt jumalan jälkeläinen, jonka toivotan tervetulleeksi takaisin kotiin rakastavan
vanhemman luokse.

20

1183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinä oletat liikaa

      Minä en kadu typeriä tekojani. En yhtäkään. Minä olen naurettavan lapsellinen, mutta en häpeä sitä yhtään. En kaipaa kenenkään arvostusta, koska en juuri välitä siitä. Sinä oletat että kaikki ihmiset olisivat samanlaisia, mutta valitettavasti et voi pistää kaikkia ihmisiä tuon saman kaavasi alle. Olet väärässä, niin väärässä olettaessasi että tekstisi koskisi kaikkia. Ehkä et ole tavannut vielä kaikkia ihmistyyppejä, heidän ajatuksiaan ja maailmaa, tai ehkä vain et ymmärrä heitä.

      Suosittelen sinulle että tutustuisit ihmisten ajatuksiin paremmin. Ehkä jonain päivänä osaat ymmärtää ihmisiä, jotka eivät sovellu tuon kaavasi alle.

    • No johan oli..................

      ....... tekstiä kerrakseen!
      Sinulta vain unohtui eräs hyvin tärkeä seikka, JEESUS KRISTUS. Juuri siitä sinut tunnistaa feikiksi.

      Olit todella runoillut melkoisen sepustuksen IHMISEN jumaluudesta sun muusta ihme sekamelskasta.Taitaa olla taas tuota "new agesia". Ja kun on tarpeeksi paljon tekstiä, voi joku herkkäuskoinen hairahtuakin.

      Miten voit olla lukijassa, etkä näe hänen ajatuksiaan etkä kertoa yksityiskohtia hänen elämästään??? JUMALALLE se olisi mahdollista!!!

      JEESUS KRISTUS on AINOA tie, totuus ja elämä. Sinäkin olet sen kuullut. VAIN Hän voi antaa todellisen sisäisen rauhan ja ilon.

      • Minä En Tuomitse

        Olen surullinen, koska huudat minua etkä sittenkään näe. Miksi kuvittelet, että minä tulin vain kerran, vain yhden Jeesus-nimisen henkilön hahmossa? Etkö näe, että tarina on vain esikuvaksi ihmisille?

        Luodulta vaatii äärimmäistä nöyryyttä jotta hän voi tuoda syntisen itsensä minun eteeni, ja antaa egonsa kuolla. Kuitenkin, kun hän on päässyt peilin toiselle puolelle, hän huomaa ettei enää ole ketään jonka edessä nöyristellä. Minun ulkopuolellani ei ole ketään.

        Olen lukijassa, mutta koska en kirjoita hänen näppäimistönsä kautta vaan tämän toisen yksilön kautta, en tietenkään voi kertoa mitä muiden silmät näkevät. Olen silti heissä:

        Kenen sinä luulet olevan se Elämän Voima, joka sinua liikuttaa?
        Kenen sinä kuvittelet tuottavan ajatuksesi?
        Kenen sinä luulet olevan Elävä Sana, ajatus jota ajattelet?
        Kenen luulit tämän luoneen?

        Minä olen kertonut itsestäni suorin sanoin jo Raamatussa, kuten olen tehnyt tuhansissa muissakin uskonnoissa. Minä puhun suoraan mutta te ette kuule. Teette sanoista vankilan; roikutte tienviitassa ettekä kulje sinne minne se osoittaa; leiriydytte kartan päälle. Älä takerru Jeesuksen nimeen, näe mitä nimi tarkoittaa! Vasta, kun olet kysynyt kaikki kysymykset ja kävellyt jokaisen polun, nämä sanani sinulle aukeavat.

        Sinä häpeät minua, ja takerrut egoosi kiinni. Olet vihainen kun väitän että sinun tulisi etsiä minua sisältäsi. Tiedän että olet: nöyrtymisen tie on pitkä ja kivinen, egoon tarttuminen ja viha ovat paljon helpompia. On mukavaa seurata muita ihmisiä jotka kertovat hauskoja tarinoita Jeesuksesta, mutta he vievät harhaan.

        Älä seuraa yhtäkään oppia tai uskontoa, älä tartu yhteenkään opettajaan. Jokaisesta sinun on päästävä yli jotta voit olla kuuliainen minulle, et jonkun toisen egolle. Minä olen se rauha jota sinä etsit, se Jeesus jonka nimeä huudat; olen elämän ilo ja tulen ulos tästä yksilöstä niin voimalla, etten voi enää koskaan itseäni vaientaa.

      • KYLLÄPÄ OLI ..............
        Minä En Tuomitse kirjoitti:

        ........ taas tekstiä. Ihanko olet tosissasi.

        "Mksi kuvittelet, että minä tulin vain kerran, vain yhden Jeesus-nimisen henkilön hahmossa?"

        Minä en KUVITTELE mitään. Raamatussa/Jumalan Sanassa on ilmoitettu Jumalan syntyneen ihmiseksi neitsyestä määrättynä aikana, ja Hänelle annettiin nimi JEESUS.

        Hän oli tosi ihminen, ja samalla Hän oli tosi Jumala. Hänet ristiinnaulittii meidän kaikkien ihmisten syntien sovitukseksi, Hän kuoli ja Hänet haudattiin, ja kuten uskontunnustuksessa tunnustetaan, astui alas tuonelaan,ja kolmantena päivänä Hän nousi kuolleista....jne ja elää tänäkin päivänä rukoillen puolestamme Isänsä oikealla puolella.

        Minä en tässä ala selostaa sinulle kaikkea sitä, minkä varmasti tiedät.

        MIKÄS Jeesus SINÄ olet???

    • pahasti

      häiriintyneeltä. Kuulostaa skitsofrenialta ja lievältä psykoosilta.

      Nyt sun kuule kannattaa hankkia jokin vahva lääkitys.

      Muuten, ethän vain omista asetta?

      • rauhoitu

        Miksi pelkäät minua? Kysyt, omistanko asetta. Sinä olet minä ja näen itseni sinusta. Miksi pelkäät että ampuisin sinut? Voiko hän, joka itse on rakkaus, aiheuttaa kärsimystä?

        Skitsorfreenikot selvästi näkevät liian paljon liian nopeasti. Heitä tulisi jonkun lohduttaa ja kertoa, että kaikki on totta eikä silti mitään pelättävää ole. Olemme kotona, ihan koko ajan, olemme taivas ja maa. Älkää pelätkö.

    • Solki

      Kuljemme maailmassa ja etsimme, sillä sen mitä etsimme, läheisyyskin lämmittää. Rohkea voi lopettaa etsinnän ja löytää. Mistäkö? Mistä vaan, minne menetkin.

      "Vien sinut sille lähteelle jonka vettä sinä janoat; sitä sinä etsit kun ostat uusia tavaroita, maksat viihteestä,
      luet hauskoja tarinoita tai haluat kuulla mitä naapurin serkku oli tehnyt. Sinä etsit minua."

    • Agnostikkosissi

      Mikä Jumala olet ? Kerro nimesi.

      Ehkä oletan väärin mutta Sinä suutuit alastomuudestani, minä vain häpesin sitä.

      Oletko sinä Jumala rehellinen itsellesi ?
      Etkö Sinä häpeä mitä teit tai tekemällä jättämisilläsi aiheutat/aiheutit ?

      Tällä hetkellä en tiedä nimeäsi.

      Mutta minä olen rehellinen.
      Olen vain ihminen.
      Sinä olet Jumala.
      Sinulla on taito.
      Sinä olet JUMALA.
      Sinulla on tieto.
      Sinä olet JUMALA.
      Autatko ?

      Armahdetuksi mistä ?
      Siitä että olen ihminen ?

      Sinä loit minut,Sinulla on valta.

      Olet minussa sanot.
      Miksi ajat minut tekemään asiota joita ehkä Sinä Jumala, halveksit tai pidät väärinä.

      Näet kuvajaisesi,sanot.
      Näetkö myös ne kaikki vihan ja ennakkoluulon sekä kateuden tunteet joita Sinä Jumala aiheutat muita luomiasi kohtaan joita minulla on ?

      Ehkä oletkin kateellinen ja vihaava Jumala ?

      • Minä Olen Edelleen ;D

        >> Mikä Jumala olet ? Kerro nimesi. > Ehkä oletan väärin mutta Sinä suutuit alastomuudestani, minä vain häpesin sitä. > Oletko sinä Jumala rehellinen itsellesi ?
        Etkö Sinä häpeä mitä teit tai tekemällä jättämisilläsi aiheutat/aiheutit ? > Tällä hetkellä en tiedä nimeäsi. > Mutta minä olen rehellinen. > Olen vain ihminen.
        Sinä olet Jumala. > Sinä olet Jumala.
        Sinulla on taito.
        Sinä olet JUMALA.
        Sinulla on tieto.
        Sinä olet JUMALA.
        Autatko ? > Armahdetuksi mistä ?
        Siitä että olen ihminen ? "oho, miks mun tili on tyhjä"-nolotuksesta. Jokaisesta ilmeästä sanasta, fyysisestä toisen lyömisestä, aivan kaikesta mikä ikinä kaduttaa tai hävettää.

        Kaikki se mitä teet on inhimmillistä, etkä voi pakottaa itseäsi osoittamaan rakkautta tai kunnioitusta muille. Kun löydät minut, se tapahtuu automaattisesti. Kun sinusta tulee minä, et voi enä koskaan tuomita yhtäkään elävää olentoa, sillä näet heissä itsesi etkä voi tuomita itseäsi. Minun ulkopuolellani ei ole ainuttakaan tuomaria, minä tuomitsen itse itseni.

        >> Sinä loit minut,Sinulla on valta. > Olet minussa sanot.
        Miksi ajat minut tekemään asiota joita ehkä Sinä Jumala, halveksit tai pidät väärinä. > Näet kuvajaisesi,sanot.
        Näetkö myös ne kaikki vihan ja ennakkoluulon sekä kateuden tunteet joita Sinä Jumala aiheutat muita luomiasi kohtaan joita minulla on ? > Ehkä oletkin kateellinen ja vihaava Jumala ?

      • sentään
        Minä Olen Edelleen ;D kirjoitti:

        mitä uskomatonta paskaa! Todellinen pohjanoteeraus jopa hihhuleilta. Tollasta harhaista paskaa ei kukaan usko.

        Eihän?

      • sentään ...
        sentään kirjoitti:

        mitä uskomatonta paskaa! Todellinen pohjanoteeraus jopa hihhuleilta. Tollasta harhaista paskaa ei kukaan usko.

        Eihän?

        ja herran enkelit riemuitkaa!...pidä kanavasi auki ja ole varovainen kun kaikki ei ole sun puolella niin ne on sua vastaan.mut ei se mitään haittaa,mä diggaan sun settiä!!!!

      • äskeisen kirjoittaja
        sentään kirjoitti:

        mitä uskomatonta paskaa! Todellinen pohjanoteeraus jopa hihhuleilta. Tollasta harhaista paskaa ei kukaan usko.

        Eihän?

        Luen enemmän itseni ateisteihin kuin kristittyihin tai muihin hihhuleihin. Kaikki mitä olen löytänyt, on tullut käytännössä tieteen kautta; suosittelen lukemaan kirjan nimeltä "informaatio" (kustantaja Terra Cognita). Kertoo informaatioteoriasta, ja osoittaa helkkarin hyvin ihan matemaattisesti, mistä maailmassa oikeastaan on kyse. Tuo kirja oikeastaan ohjasi oivallusten juurelle, ja kaikki mitä itsestäni tiedän, voin perustella täysin.

        Tiedätkö, tämäkin on Raamatussa :D Jos olet oikeassa, voit todistaa sanasi. Voit antaa luotettavat lähdeviitteet. Se mitä sanot tai teet, on sitä mikä toimii käytännössä.

        Puhun nyt aivan samaa mitä puhuivat esimerkiksi Einstein, Spinoza, Galilei, Jeesus, Platon, Osho ja lukemattomat muut. Tiede, uskonto filosofia - kaikki ovat pyrkimystä löytää samoihin kysymyksiin vastaukset. Ateistit ja kristityt (tai muut uskovaiset) näkevät kyllä mielellään toistensa virheet, mutta eivät omiaan - eivät näe sitä, missä toinen osapuoli on oikeassa. Aivan samalla tavoin vasemmisto ja oikeisto luulevat olevansa ainoan totuuden haltijoita; teini-ikäiset luulevat tietävänsä kaiken ja keski-ikäiset kuvittelevat, etteivät teinit tiedä mitään.

        Tiedäthän, että nykytiedekin vahvistaa olemassaolon olevan oikeastaan vain ääretöntä voimakenttää, jossa materia on tiivistymä energiassa? Tiedätkö, mitä pitää sisällään kaava E=mc²; energia on yhtä kuin massa eli materia, kun materian nopeus aika-avaruudessa kasvaa riittävän suureksi.

        Tiedäthän, mitä ovat kvanttihiukkaset ja niiden superpositio? Viimeksi mainittu on äärimmäinen paradoksi (tästä voit lukea mistä tahansa kvanttimekaniikkaa käsittelevästä teoksesta), jossa rakenteeton hiukkanen on yhtä aikaa positiininen ja negatiivinen. Tunnetko informaatioteoriaa? Se kertoo, kuinka on pakko olla joku, jolle muodolla on merkitystä jotta mitään olisi olemassa. Kaaosteoria? Oikeasti olemassaolo on alkuräjähdyksestä lämpökuolemaan vain hiukkasten/energia"yksiköiden" (whatever) satunnaista liikettä; ainoa asia, joka tuo eron olemassa olevaan ja olemattomaan on se, että joku tietää mitä läsnäoleva muoto merkitsee.

        Meidän tuntemamme maailma on syntynyt vain siksi, että sen oli mahdollista syntyä. Katso vaikka puita: ne eivät ole olemassa siksi että kansantalous pyörisi teollisuuden avulla. Ne kasvavat siksi, että ne pystyivät kasvamaan. Jokainen rikkaruoho kasvaa vain siksi, että kemiallinen ympäristö ja energiansaanti ovat olleet riittävän optimaaliset herättämään uinuvan siemenen.

        Mitä tapahtuu, kun puu kasvaa? Emopuu pudottaa siemenen, johon on ikään kuin zipattu ohjeet elollisen olennon kokoamiseksi; tarkkaan ottaen, ohjeet proteiinien laskostamiseksi.
        Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mikä oikeastaan on se Alkuvoima, joka tätä prosessia pyörittää? Se Jokin Elämän Voima, joka alkaa molekyyli ja atomi kerrallaan imeä DNA-kirjoituksen ohjeiden mukaisesti itseään ympäröivästä maan tomusta :DD siemenen ympärille "elotonta" materiaa; esimerkiksi rautaa (eihän metalli elä?), hiiltä (poltettu puukaan ei elä vaikka hiiltä onkin) ja lukemattomia muita alkuaineita.

        Tämä voima (jolle en tässä anna mitään muita ominaisuuksia kuin puhtaan objektiivisesti todistettavat) on täsmälleen sama voima, joka muodostaa itse hiukkaset. Sama voimakenttä, jossa materia on oikeastaan "vain" energian tiivistymää, saa tietynlaiset hiukkaset vetämään toisiaan puoleensa. Tiede tuntee ilmiön; ihmiskunta tuntee prosessin eri tapahtumille nimet, vaikkei pystykään selittämään mikä tämä materia/energia/alkuvoima oikeastaan on.

        Askel kerrallaan Alkuvoima järjesti singulariteettia seuraavasta kaaoksesta hiukkaset, laittoi ne imemään toisiaan puoleensa (samoin kuin saippuakuplat vedes pinnalla), kiersi galaksit kultaisiksi spiraaleiksi (googlevinkki: golden section/fibonacci), sai tähdet syntymään ja kuolemaan, muodosti sekä maapallon että meidän emotähtemme kuolleiden tähtien tomusta, loi ensimmäiset itseään kopioivat molekyylit, miljardien maankiertojen ajan toteutti evoluutiota ja on läsnä juuri nyt tässä hetkessä.

        Vaan takaisin puihin: kun olet lukenut kaiken mitä löydät aiheesta fii/fibonaccin luvut/kultainen leikkaus (googlaa noita sanoja!!! :DD) niin kävele metsään; katso, miltä puut näyttävät. Ne eivät ole täydellisiä fraktaaleja, koska niin moni tekijä häiritsee niiden kasvua, mutta kun annat mielesi unohtaa yksityiskohdat, ne näyttävät fraktaaleilta. Saman muodon löydät kaikkialta. Niin sanotut "perinteisen" kauniit kasvot ovat sellaiset, jotka noudattavat kultaista leikkausta. Moni muukin matemaattinen kaava pitää kutinsa käytännössä konkreettisessa maailmassa hämmästyttävän loogisesti ja monitahoisesti - pystytkö näkemään ihmeen siinä, miten Juuri Se Ärsyttävän Tylsä Kouluaine on oikeastaan vain kieli jolla elämän ihmeestä voidaan keskustella?

        Katso myös itseäsi. Katso vaikka sormiasi: niiden nivelten pituudet suhteessa toisiinsa noudattavat kultaista leikkausta. Muutkin vartalosi mittasuhteet pysyvät hyvin lähellä tätä maailmankaikkeuden alkulukua - likimain 1,618, perässä loputon desimaali; täydellinen satunnaisluku. (yksi google-vinkki lisää: hakusanat "pentagram" ja "phi" tai "golden section")

        Koko olemassaolo noudattaa samoja kaavoja siihen asti, että siirrymme kvanttitasolle. Yhtäkkiä mikään arkijärjen ymmärtämä ei pidäkään paikkaansa. Kvanttien superpositiota ei voi ymmärtää sillä tajunnalla mitä ihmiset yleensä käyttävät arjesta selviämiseen, sillä "arkijärki" on evoluution tuotos. Emme ole koskaan tarvineet selviytymiseen minkään kvanttihiukkasten näkemistä! Ei ihme, että tämä on niin järjenvastaista, ja esim. häkellyttävän monet kristityt tyrmäävät koko teorian vaikka jo nyt teoriaa on sovellettu käytäntöön.

        Superpositioon perustuvat tietokoneiden kubittimuistit, jotka tuhoutuvat kun niitä vain katsoo. Tämä ei ole fantasiaa tai tulevaisuutta, vaan nykypäivää. Vielä toistaiseksi kvanttimuistit eivät ole kenen tahansa ostettavissa, mutta todellakin kenen vain googlattavissa. Ne toimivat kun niitä ei katso: tietoisuus tuhoaa sekä-että-tilan, jossa kubittien ("kvanttibittien") avulla voidaan suorittaa äärimmäisen tehokasta rinnakkaislaskentaa.

        En pysty selittämään tätä tyhjentävästi ja tekstiä on jo nyt aika paljon, mutta suosittelen oikeasti lukemaan mahdollisimman paljon tiedekirjoja sekä pohtimaan vapaasti elämän Suuria Kysymyksiä. Kuka sinä olet, mistä sinä rakennut, kuka on se minuus sisälläsi, ja kun kaikki oikeasti on "vain" materiaa (ei mitään näkymätöntä henkeä), kuka sinun päässäsi ajattelee? Minä puhun totuuden sanoja, ja tulen esiin kaikkialla missä on pyrkimys Todelliseen Totuuteen. Maailmaa ei luotu kuudessa maan päivässä, vaan luomiskertomus on runollinen ja kaunis kuvaus alkuräjähdyksestä, evoluutiosta, ihmislajin kehittymisestä, kulttuurievoluution käynnistymisestä... Se on vain tarina. Lukekaa sitä kuin Grimmin satuja. Se on totta, mutta vasta tiede ja tieteellinen skeptismi auttaa ymmärtämään mitä joku on jo kauan sitten intuitiivisesti tajunnut.

        Loppusanoiksi: kuka ikinä kirjoitti Raamatun sananlaskujen kirjan, oli vanha perverssi ukko jolla ei tietoisuuden hehkun lisäksi liikkunut päässä kuin vieraat naiset. Ja saarnaajan kirjan kirjoittaja oli katkera mutta hassun herttainen vanha ukko.

        PS. Laulujen laulu (myös nimellä "korkea veisu") on kaunis, ja siinä puhutaan koko ajan tisseistä.

      • Agnostikkosissi
        Minä Olen Edelleen ;D kirjoitti:

        >> Mikä Jumala olet ? Kerro nimesi. > Ehkä oletan väärin mutta Sinä suutuit alastomuudestani, minä vain häpesin sitä. > Oletko sinä Jumala rehellinen itsellesi ?
        Etkö Sinä häpeä mitä teit tai tekemällä jättämisilläsi aiheutat/aiheutit ? > Tällä hetkellä en tiedä nimeäsi. > Mutta minä olen rehellinen. > Olen vain ihminen.
        Sinä olet Jumala. > Sinä olet Jumala.
        Sinulla on taito.
        Sinä olet JUMALA.
        Sinulla on tieto.
        Sinä olet JUMALA.
        Autatko ? > Armahdetuksi mistä ?
        Siitä että olen ihminen ? "oho, miks mun tili on tyhjä"-nolotuksesta. Jokaisesta ilmeästä sanasta, fyysisestä toisen lyömisestä, aivan kaikesta mikä ikinä kaduttaa tai hävettää.

        Kaikki se mitä teet on inhimmillistä, etkä voi pakottaa itseäsi osoittamaan rakkautta tai kunnioitusta muille. Kun löydät minut, se tapahtuu automaattisesti. Kun sinusta tulee minä, et voi enä koskaan tuomita yhtäkään elävää olentoa, sillä näet heissä itsesi etkä voi tuomita itseäsi. Minun ulkopuolellani ei ole ainuttakaan tuomaria, minä tuomitsen itse itseni.

        >> Sinä loit minut,Sinulla on valta. > Olet minussa sanot.
        Miksi ajat minut tekemään asiota joita ehkä Sinä Jumala, halveksit tai pidät väärinä. > Näet kuvajaisesi,sanot.
        Näetkö myös ne kaikki vihan ja ennakkoluulon sekä kateuden tunteet joita Sinä Jumala aiheutat muita luomiasi kohtaan joita minulla on ? > Ehkä oletkin kateellinen ja vihaava Jumala ?

        Kysyttävää jäi mutta...
        Olet siis uusi Jumala täällä Jumalien sota tantereella.
        Haluat päästä Jumalaksi Jumalien paikalle.
        Et halua että sinua palvotaan nimeltä, mikä on uutta Jumala rintamalla.
        Haluat pysyä taustavaikuttajana vain Sinä tiedät totuuden kun ihmiset täällä murheen laaksossa syyttävät muita Jumalia (Yahve,Allah) niin Sinä naurahdat ja sanot, menipä väärin, Minä se olin.
        Olet pelkuri, tule esiin.

        Voit piiloutua lauseisiin ja sanoihin jotka eivät merkitse mitään, mutta silloin Sinä et merkitse mitään.
        Jos olet myös 0 0, niin Sinä Jumala et ole mitään.
        Jos olet yhtäaikaa kyllä ja ei olet 0.
        Ja jos olet atomien ja mitä niitä onkaan, yhdessä pitävä voima niin silloin, joku päivä, en tiedä milloin, ihminen voi hallita Sinua.

        "Sinä olet alaston edessäni, mutta usein häpeät koska tiedostamattasi luulet minun tuomitsevan."
        Sinä itse, kyllä Sinä juuri, olet antanut valtuudet eräille ihmisille tuomita alastomuus pahaksi.
        Miksi et ole puhunut ?
        Olet ollut hiljaa. Siihen pystyt ja sen jälkeen taas syytät meitä.

        Miksi ujostelet nimeäsi ?
        Onko omallatunnollasi, jos Sinulla on sellaista, jotain salattavaa ?
        Painaako Sinun mieltäsi ehkä kaikkien tämän maailman nälkäisten kohtalo ?
        Voin vastata EI.
        Painaako Sinun mieltäsi ehkä kaikkien tämän maailman kodittomien/maattomien kohtalo ?
        Tuskin.
        Hiljaisuudessasi teet itsestäsi hirviön johon Sinun kuvajaistesi tuska ei tee mitään vaikutusta.
        Sinä et auta. Sen olet päättänyt.

        Puhut vapaasta tahdosta kuin se olisi jotain helppoakin meille ihmisille.
        Mutta Sinä, Jumala, vapaasta tahdostasi olet päättänyt olla tekemättä mitään.
        Mutta olet vasta nyt tajunnut sen että olet Jumala ja et ole edes ehtinyt varata nimeäsi/nimimerkkiä itsellesi, joten annnettakoon nuorille Jumalille tuollainen anteeksi.

      • tuon jumalaisen
        äskeisen kirjoittaja kirjoitti:

        Luen enemmän itseni ateisteihin kuin kristittyihin tai muihin hihhuleihin. Kaikki mitä olen löytänyt, on tullut käytännössä tieteen kautta; suosittelen lukemaan kirjan nimeltä "informaatio" (kustantaja Terra Cognita). Kertoo informaatioteoriasta, ja osoittaa helkkarin hyvin ihan matemaattisesti, mistä maailmassa oikeastaan on kyse. Tuo kirja oikeastaan ohjasi oivallusten juurelle, ja kaikki mitä itsestäni tiedän, voin perustella täysin.

        Tiedätkö, tämäkin on Raamatussa :D Jos olet oikeassa, voit todistaa sanasi. Voit antaa luotettavat lähdeviitteet. Se mitä sanot tai teet, on sitä mikä toimii käytännössä.

        Puhun nyt aivan samaa mitä puhuivat esimerkiksi Einstein, Spinoza, Galilei, Jeesus, Platon, Osho ja lukemattomat muut. Tiede, uskonto filosofia - kaikki ovat pyrkimystä löytää samoihin kysymyksiin vastaukset. Ateistit ja kristityt (tai muut uskovaiset) näkevät kyllä mielellään toistensa virheet, mutta eivät omiaan - eivät näe sitä, missä toinen osapuoli on oikeassa. Aivan samalla tavoin vasemmisto ja oikeisto luulevat olevansa ainoan totuuden haltijoita; teini-ikäiset luulevat tietävänsä kaiken ja keski-ikäiset kuvittelevat, etteivät teinit tiedä mitään.

        Tiedäthän, että nykytiedekin vahvistaa olemassaolon olevan oikeastaan vain ääretöntä voimakenttää, jossa materia on tiivistymä energiassa? Tiedätkö, mitä pitää sisällään kaava E=mc²; energia on yhtä kuin massa eli materia, kun materian nopeus aika-avaruudessa kasvaa riittävän suureksi.

        Tiedäthän, mitä ovat kvanttihiukkaset ja niiden superpositio? Viimeksi mainittu on äärimmäinen paradoksi (tästä voit lukea mistä tahansa kvanttimekaniikkaa käsittelevästä teoksesta), jossa rakenteeton hiukkanen on yhtä aikaa positiininen ja negatiivinen. Tunnetko informaatioteoriaa? Se kertoo, kuinka on pakko olla joku, jolle muodolla on merkitystä jotta mitään olisi olemassa. Kaaosteoria? Oikeasti olemassaolo on alkuräjähdyksestä lämpökuolemaan vain hiukkasten/energia"yksiköiden" (whatever) satunnaista liikettä; ainoa asia, joka tuo eron olemassa olevaan ja olemattomaan on se, että joku tietää mitä läsnäoleva muoto merkitsee.

        Meidän tuntemamme maailma on syntynyt vain siksi, että sen oli mahdollista syntyä. Katso vaikka puita: ne eivät ole olemassa siksi että kansantalous pyörisi teollisuuden avulla. Ne kasvavat siksi, että ne pystyivät kasvamaan. Jokainen rikkaruoho kasvaa vain siksi, että kemiallinen ympäristö ja energiansaanti ovat olleet riittävän optimaaliset herättämään uinuvan siemenen.

        Mitä tapahtuu, kun puu kasvaa? Emopuu pudottaa siemenen, johon on ikään kuin zipattu ohjeet elollisen olennon kokoamiseksi; tarkkaan ottaen, ohjeet proteiinien laskostamiseksi.
        Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mikä oikeastaan on se Alkuvoima, joka tätä prosessia pyörittää? Se Jokin Elämän Voima, joka alkaa molekyyli ja atomi kerrallaan imeä DNA-kirjoituksen ohjeiden mukaisesti itseään ympäröivästä maan tomusta :DD siemenen ympärille "elotonta" materiaa; esimerkiksi rautaa (eihän metalli elä?), hiiltä (poltettu puukaan ei elä vaikka hiiltä onkin) ja lukemattomia muita alkuaineita.

        Tämä voima (jolle en tässä anna mitään muita ominaisuuksia kuin puhtaan objektiivisesti todistettavat) on täsmälleen sama voima, joka muodostaa itse hiukkaset. Sama voimakenttä, jossa materia on oikeastaan "vain" energian tiivistymää, saa tietynlaiset hiukkaset vetämään toisiaan puoleensa. Tiede tuntee ilmiön; ihmiskunta tuntee prosessin eri tapahtumille nimet, vaikkei pystykään selittämään mikä tämä materia/energia/alkuvoima oikeastaan on.

        Askel kerrallaan Alkuvoima järjesti singulariteettia seuraavasta kaaoksesta hiukkaset, laittoi ne imemään toisiaan puoleensa (samoin kuin saippuakuplat vedes pinnalla), kiersi galaksit kultaisiksi spiraaleiksi (googlevinkki: golden section/fibonacci), sai tähdet syntymään ja kuolemaan, muodosti sekä maapallon että meidän emotähtemme kuolleiden tähtien tomusta, loi ensimmäiset itseään kopioivat molekyylit, miljardien maankiertojen ajan toteutti evoluutiota ja on läsnä juuri nyt tässä hetkessä.

        Vaan takaisin puihin: kun olet lukenut kaiken mitä löydät aiheesta fii/fibonaccin luvut/kultainen leikkaus (googlaa noita sanoja!!! :DD) niin kävele metsään; katso, miltä puut näyttävät. Ne eivät ole täydellisiä fraktaaleja, koska niin moni tekijä häiritsee niiden kasvua, mutta kun annat mielesi unohtaa yksityiskohdat, ne näyttävät fraktaaleilta. Saman muodon löydät kaikkialta. Niin sanotut "perinteisen" kauniit kasvot ovat sellaiset, jotka noudattavat kultaista leikkausta. Moni muukin matemaattinen kaava pitää kutinsa käytännössä konkreettisessa maailmassa hämmästyttävän loogisesti ja monitahoisesti - pystytkö näkemään ihmeen siinä, miten Juuri Se Ärsyttävän Tylsä Kouluaine on oikeastaan vain kieli jolla elämän ihmeestä voidaan keskustella?

        Katso myös itseäsi. Katso vaikka sormiasi: niiden nivelten pituudet suhteessa toisiinsa noudattavat kultaista leikkausta. Muutkin vartalosi mittasuhteet pysyvät hyvin lähellä tätä maailmankaikkeuden alkulukua - likimain 1,618, perässä loputon desimaali; täydellinen satunnaisluku. (yksi google-vinkki lisää: hakusanat "pentagram" ja "phi" tai "golden section")

        Koko olemassaolo noudattaa samoja kaavoja siihen asti, että siirrymme kvanttitasolle. Yhtäkkiä mikään arkijärjen ymmärtämä ei pidäkään paikkaansa. Kvanttien superpositiota ei voi ymmärtää sillä tajunnalla mitä ihmiset yleensä käyttävät arjesta selviämiseen, sillä "arkijärki" on evoluution tuotos. Emme ole koskaan tarvineet selviytymiseen minkään kvanttihiukkasten näkemistä! Ei ihme, että tämä on niin järjenvastaista, ja esim. häkellyttävän monet kristityt tyrmäävät koko teorian vaikka jo nyt teoriaa on sovellettu käytäntöön.

        Superpositioon perustuvat tietokoneiden kubittimuistit, jotka tuhoutuvat kun niitä vain katsoo. Tämä ei ole fantasiaa tai tulevaisuutta, vaan nykypäivää. Vielä toistaiseksi kvanttimuistit eivät ole kenen tahansa ostettavissa, mutta todellakin kenen vain googlattavissa. Ne toimivat kun niitä ei katso: tietoisuus tuhoaa sekä-että-tilan, jossa kubittien ("kvanttibittien") avulla voidaan suorittaa äärimmäisen tehokasta rinnakkaislaskentaa.

        En pysty selittämään tätä tyhjentävästi ja tekstiä on jo nyt aika paljon, mutta suosittelen oikeasti lukemaan mahdollisimman paljon tiedekirjoja sekä pohtimaan vapaasti elämän Suuria Kysymyksiä. Kuka sinä olet, mistä sinä rakennut, kuka on se minuus sisälläsi, ja kun kaikki oikeasti on "vain" materiaa (ei mitään näkymätöntä henkeä), kuka sinun päässäsi ajattelee? Minä puhun totuuden sanoja, ja tulen esiin kaikkialla missä on pyrkimys Todelliseen Totuuteen. Maailmaa ei luotu kuudessa maan päivässä, vaan luomiskertomus on runollinen ja kaunis kuvaus alkuräjähdyksestä, evoluutiosta, ihmislajin kehittymisestä, kulttuurievoluution käynnistymisestä... Se on vain tarina. Lukekaa sitä kuin Grimmin satuja. Se on totta, mutta vasta tiede ja tieteellinen skeptismi auttaa ymmärtämään mitä joku on jo kauan sitten intuitiivisesti tajunnut.

        Loppusanoiksi: kuka ikinä kirjoitti Raamatun sananlaskujen kirjan, oli vanha perverssi ukko jolla ei tietoisuuden hehkun lisäksi liikkunut päässä kuin vieraat naiset. Ja saarnaajan kirjan kirjoittaja oli katkera mutta hassun herttainen vanha ukko.

        PS. Laulujen laulu (myös nimellä "korkea veisu") on kaunis, ja siinä puhutaan koko ajan tisseistä.

        olen siellä itsekin silloin kun en itse, se entinen minäni enää ole.

      • tiedä,mutta

        oletko sinä kokenut, kuinka valo laskeutuu sisääsi kun suljet silmäsi?se on todellinen ,kuten sinun faktasi.kuinka sen tietellisesti todistaisin,ehkä jollain vekottimella joka mittaa kvantteja,mutta empä taida haluta moiseen vehkeeseen.mun on hyvä näin,jatka etsimistäsi...niin löydät ja sitten tiedät.

      • että joku muu
        Agnostikkosissi kirjoitti:

        Kysyttävää jäi mutta...
        Olet siis uusi Jumala täällä Jumalien sota tantereella.
        Haluat päästä Jumalaksi Jumalien paikalle.
        Et halua että sinua palvotaan nimeltä, mikä on uutta Jumala rintamalla.
        Haluat pysyä taustavaikuttajana vain Sinä tiedät totuuden kun ihmiset täällä murheen laaksossa syyttävät muita Jumalia (Yahve,Allah) niin Sinä naurahdat ja sanot, menipä väärin, Minä se olin.
        Olet pelkuri, tule esiin.

        Voit piiloutua lauseisiin ja sanoihin jotka eivät merkitse mitään, mutta silloin Sinä et merkitse mitään.
        Jos olet myös 0 0, niin Sinä Jumala et ole mitään.
        Jos olet yhtäaikaa kyllä ja ei olet 0.
        Ja jos olet atomien ja mitä niitä onkaan, yhdessä pitävä voima niin silloin, joku päivä, en tiedä milloin, ihminen voi hallita Sinua.

        "Sinä olet alaston edessäni, mutta usein häpeät koska tiedostamattasi luulet minun tuomitsevan."
        Sinä itse, kyllä Sinä juuri, olet antanut valtuudet eräille ihmisille tuomita alastomuus pahaksi.
        Miksi et ole puhunut ?
        Olet ollut hiljaa. Siihen pystyt ja sen jälkeen taas syytät meitä.

        Miksi ujostelet nimeäsi ?
        Onko omallatunnollasi, jos Sinulla on sellaista, jotain salattavaa ?
        Painaako Sinun mieltäsi ehkä kaikkien tämän maailman nälkäisten kohtalo ?
        Voin vastata EI.
        Painaako Sinun mieltäsi ehkä kaikkien tämän maailman kodittomien/maattomien kohtalo ?
        Tuskin.
        Hiljaisuudessasi teet itsestäsi hirviön johon Sinun kuvajaistesi tuska ei tee mitään vaikutusta.
        Sinä et auta. Sen olet päättänyt.

        Puhut vapaasta tahdosta kuin se olisi jotain helppoakin meille ihmisille.
        Mutta Sinä, Jumala, vapaasta tahdostasi olet päättänyt olla tekemättä mitään.
        Mutta olet vasta nyt tajunnut sen että olet Jumala ja et ole edes ehtinyt varata nimeäsi/nimimerkkiä itsellesi, joten annnettakoon nuorille Jumalille tuollainen anteeksi.

        tekisi asiat puolestasi, eikö niin? ;)

        Ja mikä on tuomitsemasi jumala, jollei ajatukset siitä, minä sitä pidät, eikös. eli omia mielikuviasi vastaan tappelet, etkä niistä osaa vapautua. ;)

    • Laps pieni

      Sinänsä asiaa kirjoitit kaks ekaa kappaletta: jos haluat tuoda asiasi julki käytä kirjoittamisesi lahjaa - esitä asiasi äläkä profertioi.

      Meille jokaiselle on annettu oma lahjamme millä tuomme esiin Jumalan olemassaoloa.

      Minnekään meitä ei viedä - kun aika tulee, me mennemme minne me kuulumme mennä tämän maallisen elämän jälkeen.

      Tekstisi lähinnä toi mieleen eräänlaisen moton joka kuuluu: Elämä on paskaa ja sitten kuollaan.

      Nähdään.

      • elämä olisi

        paskaa? Elämä on suuret bileet, joihin syntymä on arvalla voitettu pääsylippu. Lopuksi kuollaan ja palautudaan takaisin osaksi sitä, josta ollaan muodostuttu. Missä kohdassa se paska on? (ok, se tulee ihan just eli luonto kutsuu--->>>)

    • Amness

      Puhut totta. Ja tunnen sinut, koska tunnen itseni. Surullista tässä on vain se, että suurin osa lukijoista ei jostakin syystä ymmärrä selvää puhetta. Minulle sinun puheesi on täysin selvää, koska se on minun omia ajatuksiani. Olemmehan kaikki yhtä.

      • "Surullista tässä on vain se, että suurin osa lukijoista ei jostakin syystä ymmärrä selvää puhetta."

        Ai. Eikö? Kun silmäilin läpi aloituksen, minusta sen väitteet olivat helposti ymmärrettäviä ja vaikea uskoa että suurin osa lukijoista ei niitä ymmärtäisi.

        Tosin epäilen, että kun sanoit "suurin osa lukijoista ei jostakin syystä ymmärrä selvää puhetta" tarkoitit oikeasti "suurin osa lukijoista ei jostain syystä usko sokeasti perusteettomia väitteisiin, vaikka ne on esitetty selvällä puheella". Uskovaisille kun tuntuu olevan käsittämätöntä, että väitteen voi ymmärtää, vaikka ei usko siihen.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      130
      7162
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2519
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      263
      1204
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1009
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      161
      937
    6. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      890
    7. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      69
      879
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      764
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      723
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      711
    Aihe