Mitä sukurutsaa

"Haulikkosurman motiivi pysyy salassa 60 vuotta


Poliisi piiritti taloa Tampereen Pispalassa 2. joulukuuta. Poliisi oli jopa puhelinyhteydessä vaimonsa tappaneen miehen kanssa, mutta häntä ei onnistuttu rauhoittamaan. Kuva: Mika Kanerva - Aamulehden arkisto


Tampereen käräjäoikeus päätti torstaina käsitellä joulukuisen Tampereen Pispalan ampumisjutun suljetuin ovin.

Kun koko oikeudenkäyntiaineisto määrättiin salaiseksi, se tarkoittaa, ettei vaimonsa surmanneen 59-vuotiaan miehen motiiviakaan ole lupa kertoa 60:een vuoteen.

Käräjäoikeus antoi asiassa välituomion, joka on julkinen. Sen mukaan mies surmasi vaimonsa kotonaan sunnuntaina 2. joulukuuta syytteessä kuvatulla tavalla ampumalla haulikolla lähietäisyydeltä rintaan.

Poliisit löysivät haulikon talon kellarista.

Mies passitettiin hänen omasta pyynnöstään mielentilatutkimukseen. Sen jälkeen käräjäoikeus päättää, mistä rikoksista hänet tuomitaan.

Kihlakunnansyyttäjä vaatii miehelle rangaistusta taposta ja ampuma-aserikoksesta.

Suljettua käsittelyä pyysivät vastaaja itse ja hänen kolme poikaansa.

Heidän mielestään julkisella käsittelyllä ei ole yleisen edun kannalta mitään merkitystä.

Oikeudenkäynnissä myös tulee esille asianosaisten terveydentilaan liittyviä tietoja ja kaiken kaikkiaan asioita, jotka ainoastaan vaikeuttaisivat elämän jatkamista.

Käräjäoikeus määräsi aineiston salaiseksi ja käsittelyn suljetuksi oikeudenkäynnin julkisuuslain nojalla."


http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/70383.shtml
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


perhepiirissä? kirjoitti:

"Haulikkosurman motiivi pysyy salassa 60 vuotta


Poliisi piiritti taloa Tampereen Pispalassa 2. joulukuuta. Poliisi oli jopa puhelinyhteydessä vaimonsa tappaneen miehen kanssa, mutta häntä ei onnistuttu rauhoittamaan. Kuva: Mika Kanerva - Aamulehden arkisto


Tampereen käräjäoikeus päätti torstaina käsitellä joulukuisen Tampereen Pispalan ampumisjutun suljetuin ovin.

Kun koko oikeudenkäyntiaineisto määrättiin salaiseksi, se tarkoittaa, ettei vaimonsa surmanneen 59-vuotiaan miehen motiiviakaan ole lupa kertoa 60:een vuoteen.

Käräjäoikeus antoi asiassa välituomion, joka on julkinen. Sen mukaan mies surmasi vaimonsa kotonaan sunnuntaina 2. joulukuuta syytteessä kuvatulla tavalla ampumalla haulikolla lähietäisyydeltä rintaan.

Poliisit löysivät haulikon talon kellarista.

Mies passitettiin hänen omasta pyynnöstään mielentilatutkimukseen. Sen jälkeen käräjäoikeus päättää, mistä rikoksista hänet tuomitaan.

Kihlakunnansyyttäjä vaatii miehelle rangaistusta taposta ja ampuma-aserikoksesta.

Suljettua käsittelyä pyysivät vastaaja itse ja hänen kolme poikaansa.

Heidän mielestään julkisella käsittelyllä ei ole yleisen edun kannalta mitään merkitystä.

Oikeudenkäynnissä myös tulee esille asianosaisten terveydentilaan liittyviä tietoja ja kaiken kaikkiaan asioita, jotka ainoastaan vaikeuttaisivat elämän jatkamista.

Käräjäoikeus määräsi aineiston salaiseksi ja käsittelyn suljetuksi oikeudenkäynnin julkisuuslain nojalla."


http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/70383.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu