Nuoret

ja muutkin. Jumala käskee meidän ahkeroida Hänen tuntemisekseen ja ahkerointia on kuunnella ja lukea Jumalan Sanaa.
Tänään kyllä tuo kuunteleminen on siinä mielessä vaikeaa, että siinä on useimmiten ihmisten omat selitykset rinnalla, eli enää ei ole käytäntöä kuten oli vanhan liiton aikana, jolloin lainkirjaa, ilman ihmisten selityksiä luettiin määräajoin kansalle.

Kun itse lukee Raamattua alkaen evankeliumeista, niin silloin tietää minkä voi kuulemastaan ottaa ilolla vastaan ja mikä tulee hyljätä.
Usko on Sanaan luottamista. Sanan ja Pyhän Hengen liitto on meille elämä, eli Jeesus toi meille elämän.
Sanankuulijan elämä muuttuu elämäksi, joka on totuutta, valoa, iloa ja rauhaa. Usein ihminen on kärsimätön, kun ei näe noita hedelmiä täydellisenä elämässään, mutta silloin pitää hiljaa odottaa Jeesuksen työtä kohalla ja tahtoa yhtyä Sanaan, eli uskovaisen tulee oppia vastustamaan sellaista, mitä Sanakin vastustaa.

Tie, jota uskovainen kulkee on kehityksen tie ja tällä tiellä kuljetaan täydellisyyttä, eli sydänpäivää kohti.

Kun oppii vastustamaan sitä, mitä Raamattukin vastustaa, eli laupeudettomuutta, armottomuutta, eli rakkaudettomuutta, saa nähdä, että ihminen tulee valoisaksi ajatuksia myöden ja sen vaikuttaa Jeesus, eli Sanan ja Pyhän Hengen liittoo ihmisessä, joka TAHTOO elää siinä liitossa uskollisesti ja näin kieltää lihantahtonsa Jumalan Tahdon tieltä.

Jumala toimii hyväksemme kolmessa muodossa, eli Isä kutsuu meitä yhteyteensä, eli uskomaan Jeesukseen ja kun tahdomme uskoa Jeesukseen saamme rauhassa odottaa Jumalan toimintoja kohdallamme.
Jumala vaikuttaa jokaiseen omaansa tarpeen kuulla ja lukea Sanaansa ja Pyhä Henki on Sanan avaaja, eli Pyhä Henki avaa Sanan meidän ymmärtää.
Sana puhdistaa meitä, eli Jeesuksen veri pesee meidät puhtaaksi ja sen jälkeen Jeesus antaa Pyhän Hengen asumaan meihin, eli vanha leili tyhjennetään Sanalla ja uusi tulee tilalle Sanan ja Pyhän Hengen liitossa. Eli Isä siirtää meidät Poikansa perustamaan valtakuntaan joka on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Portti on ahdas, eli se vaatii kurinalaista uskoa siinä mielessä, että miten tahansa uskottaessa ei pääse ahtaasta portista sisään, eli on uskottava Raamatun opettaman mukaan Jeesukseen ja Jumalan käskyihin.

Jeesus on kaiken keskus, sillä Isä on näin opettanut meille, eli meidän tulee uskoa Jeesukseen, sillä Jeesuksella on kaikki valta meihin nähden.

Usko ei ole koskaan pelottavaa ja jos ihminen joka sydämestään etsii Jumalaa, pelkää jotakin, niin on se oman mielikuvituksen tuotetta tai pelottelijoiden aikaiseksi saamaa valhetta.

Jeesus pitää omistaan huolen ja Jumala on kanssamme pitkämielinen ja kärsivällinen ja Hän opettaa meidät rakkaudellaan tuntemaan Tahtonsa, ei tuomioilla ja pelotteluilla, vaan silkalla hyvyydellä ja rakkaudella.
Tähän tiehen kuuluu myös kurinpalautus, sillä uskoa ei voi miten vain, vaan on uskottava se Sana, jonka Jumala on puhunut. Jos käymme niskureiksi, niin Jeesuksella on keinonsa puhutella meitä ja jos uskomme mielellämme Sanan ja tahdomme pysyä siinä, saamme siihen voiman ja meidän ei tarvitse joutua kurinpalautukseen.

Uskovainen on rohkea, siis peloton, rauhallinen, pitkämielinen ja kärsivällinen ja hänellä on armahtavainen ja laupias mieli, eli Jeesuksen oma tuottaa hedelmää, josta lähimmäinenkin voi nähdä mihin puuhun hän kuuluu ja mikä oksa hän on, mutta lopullisen arvion voi tehdä vain Jumala, sillä Hän on sydänten tuntija.

Ei ole mitään ihanampaa, kuin elää Jeesuksen kanssa ja luottaa Häneen kaikessa, sillä Hän on luvannut pelastaa jokaisen, joka tahtoo elää Sanan opettamalla tavalla ja Jeesus pitää huolen, että jokainen, joka tahtoo niin elää, saa siihen kyvyn ja voiman, eli Hän todellakin lähettää Pyhän Hengen asumaan jokaiseen omaansa ja tämä rakas Henki muistuttaa meitä kaikesta siitä, mitä Jeesus on opettanut Opettajana ollessaan. Raamattu on siitä ihmeellinen Pyhä Kirjoitus, että sieltä aukeaa koko matkan ajalle meille kasvun myötä sopivaa ravintoa, eli jopa etsivä saa sieltä toivoa ja vasta syntynyt saa alkuravintoa ja varttuneempi saa jo vahvempaa ruokaa ja lähelle täysi-ikäisyyttä kasvanut saa sille ajalle sopivan ravinnon. Ihmeellistä ja todellista elämää, jossa Jumala pitää kaikista tarpeistamme huolen täyttäen ne.
751221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

"Usko yliluonnolliseen peräisin lapsuudesta

Yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eritytymättömiin käsityksiin maailmasta. Näissä käsityksissä menevät elottomien, elollisten ja psyykkisten asioiden ydinominaisuudet sekaisin. Aikuisilla ydintiedon sekaannukset voivat toimia tieteellisen ja muun koulutiedon rinnalla.

Nojautuminen lapsuudenaikaisiin ja tiedostamattomiin käsityksiin maailmasta liittyy yksilön taipumukseen ajatella intuitiivisesti eli tiedostamattomasti. Näihin tuloksiin on päädytty dosentti Marjaana Lindemanin johtamassa tutkimuksessa "Taikauskon vetovoima", joka on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.

Tutkimuksen mukaan uskomukset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. "Jos uskoo yhteen yliluonnolliseen ilmiöön, uskoo yleensä muihinkin yliluonnollisiin ilmiöihin. Voidaan siis puhua yleisestä taipumuksesta uskoa näihin. Taipumus paranormaaleihin uskomuksiin on myös uskomuslääkinnän eli vaihtoehtolääkinnän voimakkain selittäjä", toteaa dosentti Lindeman.

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa oli mukana 3240 eri koulutustasojen opiskelijaa ympäri Suomea. Jatkotutkimuksiin osallistui noin 500 opiskelijaa, joille tehtiin myös kokeellisia tutkimuksia. Tutkimuksessa kysyttiin heidän uskomuksiaan muun muassa noidista, telepatiasta, horoskoopeista, Jumalasta ja aaveista. Tämän lisäksi koehenkilöiden persoonallisuutta, arvoja, tietorakenteita ja tiedonkäsittelytapoja tutkittiin psykologisilla arviointimenetelmillä.

Tulosten mukaan yliopisto-opiskelijoilla on vain vähän yliluonnollisia uskomuksia, vähemmän kuin alemman asteen koulutuksen opiskelijoilla. Jos yliopisto-opiskelijoilla on yliluonnollisia uskomuksia, koulutustaso ei vähennä niitä. Persoonallisuus, tunne-elämän tekijät, selittämisen ja hallinnan tarve, sukupuoli, arvomaailma, älykkyys tai analyyttinen ajattelu eivät juuri ole yhteydessä yliluonnollisiin uskomuksiin.

Lindeman kysyy: "Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä."

Lisätietoja antaa dosentti Marjaana Lindeman, Helsingin yliopiston psykologian laitos, sp. [email protected]

Suomen Akatemian viestintä
tiedottaja Leena Vähäkylä"

http://www.etsixpertti.fi/publicIndex.asp?page=10&fromPage=public&lang=1&PRID=4737

Uskonnollisen kokemuksen aivoituksia ohimolohkoissa

Ohjelma esitettiin Britanniassa valtakunnan verkossa torstaina.

Hyvin kiihkeästi uskonnollisten ihmisten aivot saattavat olla jo syntymästä erilaiset kuin muilla ihmisillä. Uskonnon vahvaksi kokeminen ei siis johtuisikaan ihan vapaasta tahdosta tai vastauksena ilmoitukseen ylhäältä.

Jotkut neurologit alkoivat pohtia asiaa, kun eräät epileptikot kokivat hyvin ristiriitaisesti uskonnollisuutta. Epilepsiapotilas Rudi Affolter on esimerkiksi piintynyt ateisti.

Siitä huolimatta hän koki 43-vuotiaana vahvan uskonnollisen näyn, jossa hän oli ei enempää eikä vähempää kuin itse helvetissä.

"Olin hyvin masentunut ajatuksesta, että joudun viettämään siellä lopun ikääni."
Brittiläinen tavallinen perheenäiti, mutta epileptikko Gwen Tighe puolestaan luuli synnyttäneensä Jeesuksen. Hän nimitti aviomiestään Joosefiksi ja itseään Mariaksi.

Professori V. S. Ramarchandran Kalifornian osavaltion yliopistosta San Diegosta uskoo, että tietyt aivojen osat vaikuttavat tällaisiin uskonnollisiin kokemuksiin.

Hurmoksen tai kokemuksen voimaa voi mitata iholta tai kuvata aivojen osien aktivoitumista. Jotkut aivotutkijat uskovat, että monet historian uskonnollisesti vahvat henkilöt, kuten Paavali tai karismaattiset lahkojohtajat voisivat kuulua samaan joukkoon."

Helsingin Sanomat
[email protected]

"Monet skitsofreniapotilaat ovat uskonnollisia ja tuoreen tutkimuksen mukaan uskonnollisuus voi myös vaikuttaa potiliden oireisiin. .."

".. sillä 14 prosentille uskonto aiheutti henkistä epätoivoa, 10 % koki uskonnon pahentavan psukoosioireita ja yhtä monella uskonto liittyi myös itsemurhayrityksiin. .."

Seura 47/2006 s.79

http://www.seura.fi/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoosi

Äänestä
  • lyhyemmin, sillä arkipäivänä ihmisillä on usein sen verran kiire ettei kerkeä kovin pitkiä kirjoituksia lukea, tai ei viitsi lukea, mutta jos jaat ne useampaan osaan tulevat ne paremmin luetuksi.
    Luin tuon alkuosan, jossa tämä tutkija oli puhunut omiaan.

    Totuus tässä: Ihminen, joka syntyy suvun kautta, jossa Jumala on pysynyt kunniassa omaa jo geeneissään erikoisaseman, eli tämän ihmisen on helppo uskoa, mutta ihminen, joka syntyy Jumalan kieltäjä suvun kautta, joutuu kantamaan perimässään esi-isiensä syntiä, eli hänen on vaikea uskoa Jumalaan, mutta ei mahdoton, sillä Itse Jumala antaa uskon hellekin, jos he tahtovat.

    Heitä ihmeessä roskakoriin tuollaiset tutkimukset. Noita on pilvinpimein ja kaikki ne ovat väärässä. Jos jäät noiden tutkimusten todistajaksi menetät mahdollisuuden tulla tuntemaan Jumala.

    Äänestä

  • kirjoittaa kirjoitti:

    lyhyemmin, sillä arkipäivänä ihmisillä on usein sen verran kiire ettei kerkeä kovin pitkiä kirjoituksia lukea, tai ei viitsi lukea, mutta jos jaat ne useampaan osaan tulevat ne paremmin luetuksi.

    >> Heitä ihmeessä roskakoriin tuollaiset tutkimukset. Noita on pilvinpimein ja kaikki ne ovat väärässä. Jos jäät noiden tutkimusten todistajaksi menetät mahdollisuuden tulla tuntemaan Jumala. >>

    .., jos kaikki järkeily, epäilykset ja epäilyksiä tukevat tutkimustulokset heitetään roskakoriin, uskovat kaikki juuri niinkuin heidän jo pienestä pitäen käsketään uskoa. Luultavasti myös äänestävät niinkuin heidän käsketään äänestää.

    Hyvä tietysti olisi, jos eri uskontojen ja uskonlahkojen nokkamiehet onnistuisivat sopimaan reviireistään rauhanomaisesti.
    Jos uskonnot saavat vallan ne syrjäyttävät demokratian ensitöinään. Seuraa auttamatta taistelu siitä, kuka uusista herroista on se herra ylimmäinen.

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    arvostella, mutta sitä ei saa järkeillä. Jos järkeilee uskon, niin on mahdoton uskoa Raamatun opetuksen mukaan ja jää pääsemättä ahtaasta portista sisään.

    Äänestä

  • saa ja pitääkin kirjoitti:

    arvostella, mutta sitä ei saa järkeillä. Jos järkeilee uskon, niin on mahdoton uskoa Raamatun opetuksen mukaan ja jää pääsemättä ahtaasta portista sisään.

    >> Uskontoa saa ja pitääkin arvostella, mutta sitä ei saa järkeillä. >>

    ... sanoa mielipidettään mistään asiasta, jos ei ensin järkeile, mitä kyseinen asia sisällään pitää ?

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> Uskontoa saa ja pitääkin arvostella, mutta sitä ei saa järkeillä. >>

    ... sanoa mielipidettään mistään asiasta, jos ei ensin järkeile, mitä kyseinen asia sisällään pitää ?

    näkyvän, maistuvan, tuntuvan maailman yli Jumalaan katsomista ja kun sen tekee saa todistuksen sen kannattavuudesta, eli Jumala ei jätä yhtäkään omaansa todistamattoman uskon varaan. Jumalan Sana, joka on Jumala on uskottava sellaisena, kuin se meille on annettu ja sen jokainen uuden liiton aikalainen löytää Uudesta Testamentista.

    Äänestä

  • uskoa, eli tämän kirjoitti:

    ... mutta uskosta ja sen ilmenemismuodoista keskustelu on jotakin muuta.
    Meikäläiseltä se ei onnistu ilman järkeilyä.

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    ... mutta uskosta ja sen ilmenemismuodoista keskustelu on jotakin muuta.
    Meikäläiseltä se ei onnistu ilman järkeilyä.

    kykenemme elämään ja ymmärtämään, mutta uskon asioissa ei saa järkeillä, vaan on uskottava.

    Jos järkeilet vaikka tämän, kun Raamattu ilmoittaa, että sinun on rakastettava vihollistasikin ja ajattelet esim., että Sana tarkoittaa sillä vaikka sitä, tai tätä, eli järkeilemällä muutat tuon opetuksen itseäsi mielyttäväksi, niin silloin et usko Sanaan, eli Jumalaan ja jäät siltä osin järjen, eli lihantahdon vangiksi, mutta jos uskot Sanan, niin kuin se on meille annettu saat huomata ihmeellisen vapauden, sillä Sana todistaa Itsestään.

    Äänestä

  • annettu, jotta kirjoitti:

    >> Jos järkeilet vaikka tämän, kun Raamattu ilmoittaa, että sinun on rakastettava vihollistasikin ja ajattelet esim että Sana tarkoittaa sillä vaikka sitä, tai tätä, eli järkeilemällä muutat tuon opetuksen itseäsi mielyttäväksi, >>

    ... ei onneksi tarvitse uskontosidonnaisesti järkeillä.
    Voi vain hyvillä mielin todeta, että ompas mukavaa kun kultainen sääntö on kirjoitettu Raamattuunkin, niin että samat moraaliset vaatimukset koskevat muitakin eivätkä vain omantuntonsa kanssa painiskelevia ateisteja.

    Äänestä

  • kirjoittaa kirjoitti:

    lyhyemmin, sillä arkipäivänä ihmisillä on usein sen verran kiire ettei kerkeä kovin pitkiä kirjoituksia lukea, tai ei viitsi lukea, mutta jos jaat ne useampaan osaan tulevat ne paremmin luetuksi.
    Luin tuon alkuosan, jossa tämä tutkija oli puhunut omiaan.

    Totuus tässä: Ihminen, joka syntyy suvun kautta, jossa Jumala on pysynyt kunniassa omaa jo geeneissään erikoisaseman, eli tämän ihmisen on helppo uskoa, mutta ihminen, joka syntyy Jumalan kieltäjä suvun kautta, joutuu kantamaan perimässään esi-isiensä syntiä, eli hänen on vaikea uskoa Jumalaan, mutta ei mahdoton, sillä Itse Jumala antaa uskon hellekin, jos he tahtovat.

    Heitä ihmeessä roskakoriin tuollaiset tutkimukset. Noita on pilvinpimein ja kaikki ne ovat väärässä. Jos jäät noiden tutkimusten todistajaksi menetät mahdollisuuden tulla tuntemaan Jumala.

    alustuskin?

    Olisiko SIITÄ huomauttamista?

    :D ...

    "Totuus tässä: Ihminen, joka syntyy suvun kautta, jossa Jumala on pysynyt kunniassa omaa jo geeneissään erikoisaseman, eli tämän ihmisen on helppo uskoa"

    Tässä istuu elävä todiste, minä en usko, en pysty.
    Onko minussa geenivirhe koska usko puuttuu?

    Äänestä

  • kirjoittaa kirjoitti:

    lyhyemmin, sillä arkipäivänä ihmisillä on usein sen verran kiire ettei kerkeä kovin pitkiä kirjoituksia lukea, tai ei viitsi lukea, mutta jos jaat ne useampaan osaan tulevat ne paremmin luetuksi.
    Luin tuon alkuosan, jossa tämä tutkija oli puhunut omiaan.

    Totuus tässä: Ihminen, joka syntyy suvun kautta, jossa Jumala on pysynyt kunniassa omaa jo geeneissään erikoisaseman, eli tämän ihmisen on helppo uskoa, mutta ihminen, joka syntyy Jumalan kieltäjä suvun kautta, joutuu kantamaan perimässään esi-isiensä syntiä, eli hänen on vaikea uskoa Jumalaan, mutta ei mahdoton, sillä Itse Jumala antaa uskon hellekin, jos he tahtovat.

    Heitä ihmeessä roskakoriin tuollaiset tutkimukset. Noita on pilvinpimein ja kaikki ne ovat väärässä. Jos jäät noiden tutkimusten todistajaksi menetät mahdollisuuden tulla tuntemaan Jumala.

    "Tutkijat ja Jumala

    Viime vuosisadalla julkaistiin monta suurta huomiota saanutta tutkimusta siitä, uskovatko merkittävät tutkijat Jumalan vai ei. Tuloksia ja usein elämäkerrallisia viittauksia käyttiin sitten osoittamaan kunkin puhujan tarpeen mukaan, että joko uskominen on rationaalista, koska sekin tunnettu tutkija (varsinkin Albert Einstein) oli uskovainen, tai että uskominen ei ole viisasta, kun ei sekään tunnettu tutkija (varsinkaan Albert Einstein) uskonut Jumalaan.

    Ensimmäisen tunnetuista kartoituksista teki Bryn Mawr Collegen psykologi James Henry Leuba (1867-1946) vuonna 1914. Hänen kyselyssään oli mukana 400 tutkijaa, jotka Amerikan Men of Sciense-julkaisussa luokiteltiin "merkittäviksi tiedemiehiksi", Heistä 32 prosenttia uskoi persoonalliseen Jumalaan ja 37 prosenttia sielun kuolemattomuuteen.

    Kun Leuba uusi tutkimuksensa 1933, usko persoonalliseen Jumalaan oli "merkittävien tutkijoiden" joukossa pudonnut 13 prosenttiin, ja sielun kulemattomuuteen uskovia oli vain 15 prosenttia. Kummassakin tutkimuksessa kaikkein epäilevimpiä olivat biologit ja varsinkin psykologit, joista sielun kuolemattomuuteen uskoi enää kaksi prosenttia.

    Leuba, joka itse selitti uskonnollisia kokemuksia mielellään erilaisista fysiologisista tiloista käsin ja vertasi niitä huumeilla aikaansaatuihin tajunnanmuutoksiin, ennusti, että tutkijoiden usko Jumalaan tulisi edelleen laskemaan.

    Kun nyttemmin Malibun Pepperdine-yliopistossa vaikuttava professori Edward John Larson teki vastaavanlaisen tutkimuksen 1998 Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian (National Academy of Sciences) jäsenistä, tulokset olivat Leuvban ennustuksen mukaiset: Vain kymmenen prosenttia NAS:n tutkijoista uskoi Jumalaa tai kuolemattomuuteen. Biologien keskuudessa luku oli vielä puolta pienempi."

    Äskettäin Kalifornian yliopiston (L.A) Gregory Graffin ja Cornelin William Provine julkaisivat American Scientistissä oman tutkimuksensa, jossa oli analysoitu tarkemmin tuota biologien epäuskoisuutta."

    ...

    "Erityisen mielenkiintoiseksi Cornellin tutkimuksen tekevät sen jatkokysymykset, joissa selvitettiin biologien käsitystä siitä, mikä sitten heidän mielestään on uskonnon olemus, ja miksi sillä on ollut niin suuri merkitys maailmassa. Vaikka tutkijat eivät itse uskoneetkaan Jumalaan, he pitivät uskomista sinänsä tietyssä mielessä rationaalisena.

    Nimittäin vastaajista 72 prosenttia katsoi, että uskonto ilmiönä on sidoksissa Homo sapiens-lajin biologiseen kehitykseen, eli on ihmisen kulttuurin yksi sosiobiologinen piirre.

    Siis vaikka Yhdysvalloissa raivoaa yhä ankara kiista, jossa uskonto ja lajinkehitys eli evoluutio asetetaan vastakkain, johtavat biologit katsoivat, että uskonto ja evoluutio eivät tavallaan ole vastakkaisia asioita, vaan uskonto on itsessään esteettisesti säälimättömän evoluution tuote siinä kuin ihmisen tötterönenä ja kömpelöt varpaatkin"

    Erkki Kauhanen valtiotieteen tohtori / Tekniikan Maailma 16/2007 s.80-81

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> Jos järkeilet vaikka tämän, kun Raamattu ilmoittaa, että sinun on rakastettava vihollistasikin ja ajattelet esim että Sana tarkoittaa sillä vaikka sitä, tai tätä, eli järkeilemällä muutat tuon opetuksen itseäsi mielyttäväksi, >>

    ... ei onneksi tarvitse uskontosidonnaisesti järkeillä.
    Voi vain hyvillä mielin todeta, että ompas mukavaa kun kultainen sääntö on kirjoitettu Raamattuunkin, niin että samat moraaliset vaatimukset koskevat muitakin eivätkä vain omantuntonsa kanssa painiskelevia ateisteja.

    Jumalallinen ominaisuus
    Kirjoittanut: eläimissä? 4.3.2006 klo 09.17
       
    "Simpanssikin auttaa vapaaehtoisesti

    Altruismia vieraan auttamista ilman omaa hyötyä on pidetty ihmisen ominaisuutena, mutta myös simpanssit tarjoavat auttavan kätensä, jopa ihmiselle.

    Felix Warneken ja Micael Tomasello saksalaisesta Max Planck Instituutista testasivat sekä 1,5-vuotiaiden lasten että nuorten simpanssien avuliaisuutta. Tehtävissä aikuinen kasasi kirjapinoja, ripusti pyykkiä tai kurkotteli tavaroita ja oli silmin nähden hankaluuksissa.

    Tutkijoiden hämmästykseksi jo näin pienet lapset ymmärsivät, milloin toinen oli pulassa ja olivat innokkaita auttamaan jokaisessa tehtävässä. Myös simpanssit tahtoivat auttaa yltämään tavaroihin, mutta muissa askareissa niiden tukeen ei ollut luottamista. Warnekenin ja Tomasellon tulkinnan mukaan pikkulapset ja simpanssit haluavat kummatkin olla avuksi, mutta niiden kyky tulkita toisen avuntarvetta eroaa toisistaan.

    Simpanssien kehittyneistä yhteistyötaidoista kertovat myös Max Planck Instituutin tutkijan Alicia Melisin tulokset. Melisin tiimi kehitti koesarjan, jossa simpanssien piti ruokaa saadakseen värvätä kumppani apurikseen. Simpanssit näyttivät pysyvän kärryillä siitä, kenen kanssa ruoanhankinta sujui tuottoisimmin. Kokeiden edetessä ne huolivat parikseen vain tehokkaaksi osoittautuneen lajikumppanin."

    http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2448

    http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/4766490.stm

    Äänestä

  • Raamatusta kotoisin. kirjoitti:

    >> Moraali / etiikka ei ole Raamatusta kotoisin. >>

    .., evoluution ja ihmisten osalta erityisesti kuttuurievoluution kehittämiä arvojärjestelmihän ne tietenkin ovat.

    Silti on mielestäni erittäin hyvä että kultainen sääntö löytyy myös Raamattusta, vieläpä useampaan kertaan vähän eritavoilla ilmaistuna.
    Ei hyvät elämänohjeet sentakia pilalla ole että juutalaiset ne aikoinaan lähes sanatarkasti vanhemmista kulttuureista omiin 'pyhiin teksteihinsä' kopioivat.

    Äänestä

  • Juu. Minunkin mielestäni ateistit voisivat jättää lastensa mielet raiskaamatta ja hillitä aivopesuviettiään.

    Tosin tämäkin viesti tulee, elämänkokemuksella.
    Koulussa ei ollut kivaa olla kivitetty ja huoranäpäräksi nimitelty siksi, että en kiinnostunut varastamisesta, ryyppäämisestä tai tupakoimisesta ja siksi että musamakukin oli ainoastaan trendipoppista laajempi.

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> Heitä ihmeessä roskakoriin tuollaiset tutkimukset. Noita on pilvinpimein ja kaikki ne ovat väärässä. Jos jäät noiden tutkimusten todistajaksi menetät mahdollisuuden tulla tuntemaan Jumala. >>

    .., jos kaikki järkeily, epäilykset ja epäilyksiä tukevat tutkimustulokset heitetään roskakoriin, uskovat kaikki juuri niinkuin heidän jo pienestä pitäen käsketään uskoa. Luultavasti myös äänestävät niinkuin heidän käsketään äänestää.

    Hyvä tietysti olisi, jos eri uskontojen ja uskonlahkojen nokkamiehet onnistuisivat sopimaan reviireistään rauhanomaisesti.
    Jos uskonnot saavat vallan ne syrjäyttävät demokratian ensitöinään. Seuraa auttamatta taistelu siitä, kuka uusista herroista on se herra ylimmäinen.

    jos ei koskaan järkeile ja koettele mitä oikeastaan uskoo, niin se usko todella jää lapsen kenkiin ja siinä sitä sitten on kuin kliseitä tuottava automaatti. Kuin suolapatsas, melkein. Paikalleen on helppo jumittaa.

    Ja kriittisesti tarkastamalla oppii aina jotain uutta. Ainakin elämänkatsomus laajenee ja löytyy syyt päätyä siihen oikeaan, kun sen löytää. Jos uskaltaa olla Rehellinen ja pyrkii puolueettomaan tarkkailuun, ottamaan asioista selvää voi totuuden löytääkin. Toki ateistien puolueettomuudesta en puhuisi mitään, pikemminkin pyytäisin ystävällisesti riisumaan pullonpohjia paksummat lasit päästä, edes hetkeksi kieltämään omat arvonsa ja katsomaan "ulkoa päin" ajatuksiaan.

    Vois jotain auetakin! Ja vois oppia olemaan huutamatta tieteen nimissä tapahtuneen aivopesun fraaseja - jos uskaltaa edes kokeilla rajojaan.
    Voi jokunen ateisti ollakin joka on kokeillut, mutta kahteen ryhmään olen aina törmännyt, vain kahteen:

    ensimmäinen ryhmä ovat syvästi katkeroituneet entiset seurakuntalaiset jotka ovat ilon ja rauhan menetettyään päättyneet kemikaalien alaiseen viina- ja seksivapauteen etc...

    toinen ryhmä ovat selvästi kiinnijumittuneet ateistit jotka vastaavat pienestä pitäen vakiintuneita kiihkouskiksia, jotka TODELLAKAAN EIVÄT TIEDÄ YHTÄÄN MITÄÄN tosiasioista oman vakaumuksensa ulkopuolella ja sikstoiseksi eivät edes halua tietää, vaikka kliinisesti ovat valehtelemaan oppineetkin..

    uskontojen herra ylimmäisistä ei ole paljoa sanottavaa, rahvas on silti osoittanut asenteillaan, että tiukasti määrätyt rukousajat, oikeat ateriat, sapatinvietto, ulkoa opitut fraasit ja oman hyvyyden tavoittelu on omiaan näyttämään kuka on kelpokristitty ja kuka ei. Sen sijaan sydämeen ei ole viitsitty vilkaistakaan ja omapahan on ollut valintani, luottaako Jeesukseen ja elää täysillä vaiko alkaa hihhuloimaan.

    Niin, todellisessa Uskossa on vain Yksi Herra. Noista muista en ole kuullut, kuin valehtelijoilta. Anyway, elämän hankkiminen kannattaa :)

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> Moraali / etiikka ei ole Raamatusta kotoisin. >>

    .., evoluution ja ihmisten osalta erityisesti kuttuurievoluution kehittämiä arvojärjestelmihän ne tietenkin ovat.

    Silti on mielestäni erittäin hyvä että kultainen sääntö löytyy myös Raamattusta, vieläpä useampaan kertaan vähän eritavoilla ilmaistuna.
    Ei hyvät elämänohjeet sentakia pilalla ole että juutalaiset ne aikoinaan lähes sanatarkasti vanhemmista kulttuureista omiin 'pyhiin teksteihinsä' kopioivat.

    Tästähän on kysymys:

    Näin toteaa Jeesuksenne:

    "Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainoppineet ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

    Ja näin on jumalanne tahto:

    2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."

    1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."

    Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."

    5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."

    Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."

    Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

    2. Moos. 15:3 "Herra on sotasankari, Herra on hänen nimensä."

    Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."

    Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"

    Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
    2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen."

    Elikkä vielä kerran:

    Matt. 12:26 "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."

    Ja jottei huonosti käy, niin muista - hän on tykästynyt savuun jota saadaan teurasjätteitä polttamalla:

    3.Mooseksen kirja, Leviticus 3:

    1. "Jos hänen uhrilahjansa on yhteysuhri, tuokoon hän, jos hän tuo
    raavaskarjasta härän tai lehmän, virheettömän eläimen Herran eteen.

    2. Ja hän laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja papit, Aaronin pojat, vihmokoot veren alttarille ympärinsä.

    3. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan

    4. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    5. Ja Aaronin pojat polttakoot sen alttarilla polttouhrin päällä, joka on halkojen päällä tulessa, suloisesti tuoksuvana uhrina Herralle.

    6. Mutta jos hän tuo uhrilahjanaan Herralle yhteysuhriksi pikkukarjasta urospuolen tai naaraspuolen, niin tuokoon virheettömän eläimen.

    7. Jos hän tuo uhrilahjanaan lampaan, niin tuokoon sen Herran eteen

    8. ja laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella, ja Aaronin pojat vihmokoot sen veren alttarille ympärinsä.

    9. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sen rasvan, koko rasvahännän, joka on irroitettava häntänikamista, sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan

    10. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    Äänestä

  • christian_29 kirjoitti:

    Juu. Minunkin mielestäni ateistit voisivat jättää lastensa mielet raiskaamatta ja hillitä aivopesuviettiään.

    Tosin tämäkin viesti tulee, elämänkokemuksella.
    Koulussa ei ollut kivaa olla kivitetty ja huoranäpäräksi nimitelty siksi, että en kiinnostunut varastamisesta, ryyppäämisestä tai tupakoimisesta ja siksi että musamakukin oli ainoastaan trendipoppista laajempi.

    >> Ollaanko samaa mieltä? Juu. Minunkin mielestäni ateistit voisivat jättää lastensa mielet raiskaamatta ja hillitä aivopesuviettiään. >>

    ... vaan, vaikka joudunkin lapsenlapsista lapsenlapsenlapsista puhumaan, omien osalta on mennyt myöhäiseksi.

    En nyt tiedä olisiko ateisteillä mitään erityisen kehittynyttä aivopesuviettiä, harvemmassa ateperheessä kai Maon punaista tms tenaville iltasaduksi tai ruokarukoukseksi luetaan ?

    Ihmiset ovat erilaisia, ja kasvattavat lapsensa kuka mitenkin, ateistitkin.
    Minun puolestani voivat lapset aivan hyvin perinteisessä joulukirkossa käydä ja suvivirren heläyttää, kunhan niiden vain ei tarvitse luonnontiedon tunneilla mitään luomiskertomuksia tai ID-teorioita evoluution ym faktojen asemasta opiskella.

    Meidän lapsemme ovat kaikki rippikoulun käyneitä ev.lutteja, jos eivät ole aikuisina kirkosta eronneet. En tiedä, kun en ole kysynyt, asiahan ei minulle millään tavalla kuulu.

    Äänestä

  • Jeesuskin noudattaa kirjoitti:

    Tästähän on kysymys:

    Näin toteaa Jeesuksenne:

    "Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainoppineet ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

    Ja näin on jumalanne tahto:

    2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."

    1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."

    Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."

    5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."

    Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."

    Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

    2. Moos. 15:3 "Herra on sotasankari, Herra on hänen nimensä."

    Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."

    Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"

    Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
    2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen."

    Elikkä vielä kerran:

    Matt. 12:26 "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."

    Ja jottei huonosti käy, niin muista - hän on tykästynyt savuun jota saadaan teurasjätteitä polttamalla:

    3.Mooseksen kirja, Leviticus 3:

    1. "Jos hänen uhrilahjansa on yhteysuhri, tuokoon hän, jos hän tuo
    raavaskarjasta härän tai lehmän, virheettömän eläimen Herran eteen.

    2. Ja hän laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja papit, Aaronin pojat, vihmokoot veren alttarille ympärinsä.

    3. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan

    4. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    5. Ja Aaronin pojat polttakoot sen alttarilla polttouhrin päällä, joka on halkojen päällä tulessa, suloisesti tuoksuvana uhrina Herralle.

    6. Mutta jos hän tuo uhrilahjanaan Herralle yhteysuhriksi pikkukarjasta urospuolen tai naaraspuolen, niin tuokoon virheettömän eläimen.

    7. Jos hän tuo uhrilahjanaan lampaan, niin tuokoon sen Herran eteen

    8. ja laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella, ja Aaronin pojat vihmokoot sen veren alttarille ympärinsä.

    9. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sen rasvan, koko rasvahännän, joka on irroitettava häntänikamista, sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan

    10. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    >> Ja näin on jumalanne tahto: >>

    .., JumalaNNE ??
    Mihin uskoon tai ismiin sinä oikein yrität minua käännyttää, vai oliko viestisi mahdollisesti jollekin aivan muulle tarkoitettu ?

    Äänestä

  • christian_29 kirjoitti:

    jos ei koskaan järkeile ja koettele mitä oikeastaan uskoo, niin se usko todella jää lapsen kenkiin ja siinä sitä sitten on kuin kliseitä tuottava automaatti. Kuin suolapatsas, melkein. Paikalleen on helppo jumittaa.

    Ja kriittisesti tarkastamalla oppii aina jotain uutta. Ainakin elämänkatsomus laajenee ja löytyy syyt päätyä siihen oikeaan, kun sen löytää. Jos uskaltaa olla Rehellinen ja pyrkii puolueettomaan tarkkailuun, ottamaan asioista selvää voi totuuden löytääkin. Toki ateistien puolueettomuudesta en puhuisi mitään, pikemminkin pyytäisin ystävällisesti riisumaan pullonpohjia paksummat lasit päästä, edes hetkeksi kieltämään omat arvonsa ja katsomaan "ulkoa päin" ajatuksiaan.

    Vois jotain auetakin! Ja vois oppia olemaan huutamatta tieteen nimissä tapahtuneen aivopesun fraaseja - jos uskaltaa edes kokeilla rajojaan.
    Voi jokunen ateisti ollakin joka on kokeillut, mutta kahteen ryhmään olen aina törmännyt, vain kahteen:

    ensimmäinen ryhmä ovat syvästi katkeroituneet entiset seurakuntalaiset jotka ovat ilon ja rauhan menetettyään päättyneet kemikaalien alaiseen viina- ja seksivapauteen etc...

    toinen ryhmä ovat selvästi kiinnijumittuneet ateistit jotka vastaavat pienestä pitäen vakiintuneita kiihkouskiksia, jotka TODELLAKAAN EIVÄT TIEDÄ YHTÄÄN MITÄÄN tosiasioista oman vakaumuksensa ulkopuolella ja sikstoiseksi eivät edes halua tietää, vaikka kliinisesti ovat valehtelemaan oppineetkin..

    uskontojen herra ylimmäisistä ei ole paljoa sanottavaa, rahvas on silti osoittanut asenteillaan, että tiukasti määrätyt rukousajat, oikeat ateriat, sapatinvietto, ulkoa opitut fraasit ja oman hyvyyden tavoittelu on omiaan näyttämään kuka on kelpokristitty ja kuka ei. Sen sijaan sydämeen ei ole viitsitty vilkaistakaan ja omapahan on ollut valintani, luottaako Jeesukseen ja elää täysillä vaiko alkaa hihhuloimaan.

    Niin, todellisessa Uskossa on vain Yksi Herra. Noista muista en ole kuullut, kuin valehtelijoilta. Anyway, elämän hankkiminen kannattaa :)

    >> Toki ateistien puolueettomuudesta en puhuisi mitään, pikemminkin pyytäisin ystävällisesti riisumaan pullonpohjia paksummat lasit päästä, edes hetkeksi kieltämään omat arvonsa ja katsomaan "ulkoa päin" ajatuksiaan. >>

    ... ateistien tuossa suhteessa keskimäärin sen huonompia olevan kuin uskovaistenkaan.

    >> ensimmäinen ryhmä ovat syvästi katkeroituneet entiset seurakuntalaiset jotka ovat ilon ja rauhan menetettyään päättyneet kemikaalien alaiseen viina- ja seksivapauteen etc...>>

    Ei tunnu oikein sopivan, kun seurakuntalainen olen vieläkin eikä esim seksivapaudesta ole tietoakaan, ikä ja impotenssi on tehnyt tehtävänsä...

    >> toinen ryhmä ovat selvästi kiinnijumittuneet ateistit jotka vastaavat pienestä pitäen vakiintuneita kiihkouskiksia, jotka TODELLAKAAN EIVÄT TIEDÄ YHTÄÄN MITÄÄN tosiasioista oman vakaumuksensa ulkopuolella >>

    Jos ei ole kuin kaksi mahdollisuutta, niin kai sitä sitten tähän toiseen ryhmään kuuluu. Muutamia vuosia on tullut näitä uskontopalstoja silloin tällöin seurattua, ja jos vieläkään ei yhtään mitään tiedä, niin vika on joko opettajissa tai sitten omassa kovakalloisuudessa, jolle on itse vaikea mitään tehdä, syntymälahjalle.

    >> Anyway, elämän hankkiminen kannattaa :) >>

    Mukavaahan tämä on, tilapäisenä harrastusena.
    Ikuisuutta tätä ei kestäisi mursun nahkainen p....kään !

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> Ja näin on jumalanne tahto: >>

    .., JumalaNNE ??
    Mihin uskoon tai ismiin sinä oikein yrität minua käännyttää, vai oliko viestisi mahdollisesti jollekin aivan muulle tarkoitettu ?

    "Silti on mielestäni erittäin hyvä että kultainen sääntö löytyy myös Raamattusta, vieläpä useampaan kertaan vähän eritavoilla ilmaistuna.
    Ei hyvät elämänohjeet sentakia pilalla ole että juutalaiset ne aikoinaan lähes sanatarkasti vanhemmista kulttuureista omiin 'pyhiin teksteihinsä' kopioivat."

    Onko ihmisen luontaisen MORAALIN ja Raamatun jumalan moraalin välillä ristiriitaa?

    Äänestä

  • kontekstin? kirjoitti:

    >> Onko ihmisen luontaisen MORAALIN ja Raamatun jumalan moraalin välillä ristiriitaa? >>

    ... silloin aikoinaan, ihmiset määrittelivät Jumalansa tahdoksi juuri sen, minkä heidän kulttuurinsa ja oman moraalikäsityksensä mukaan oli sopivaa myös Jumalan moraaliksi.

    Ihmiskunta kuitenkin kehittyy ja moraalikäsitykset sen mukana.
    Jotkin elämänohjeet Raamatusta, kuten kultainen sääntö, ovat niin yleispäteviä että sopivat sellaisinaan vielä tänäkin päivänä käytettäviksi, monessa muussa asiassa on 'parasta ennen'-päivämäärä mennyt menojaan.

    on ihmisen oma luomus.

    Äänestä

  • Raamattu jumalineen kirjoitti:

    on ihmisen oma luomus.

    >> Huomaatte, että Raamattu jumalineen on ihmisen oma luomus. >>

    .., niinkös se onkin ? :o)

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> Huomaatte, että Raamattu jumalineen on ihmisen oma luomus. >>

    .., niinkös se onkin ? :o)

    Älykkyys ja uskonnollinen usko statistiikkaa

    Alla oleva teksti esittelee lyhyesti kaikki yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset (ennen vuotta 1986) älykkyysosamäärän (eli ÄO:n, eng. IQ) ja uskon välisestä suhteesta. Artikkeli on paljon velkaa Free Inquiryn (1986) vastaavalle artikkelille. Alkuperäisen artikkelin sisältöä ei ole oleellisesti muutettu, tähän artikkeliin on kuitenkin lisätty muutama muu tutkimus aiheesta älykkyys ja uskonnollisuus. Omat kommentit alkuperäiseen artikkeliin on julkaistu kurssivoidulla tekstillä.

    Joistain tutkimuksista puuttuu tarkat tekijöiden nimet ja vuosiluvut, lisäksi muutamissa artikkelin esiintuomissa tutkimuksissa on käytetty ns. sekundalähteitä. Artikkelin kieliasua ei ole myöskään tarkastettu. Pahoitteluni, koetan tehdä kyseisille asioille jotain lähiaikoina.
    Opiskelijoista tehtyjä tutkimuksia

    1. Thomas Howells, 1927
    Tutkimus tutki 461 oppilaan älykkyyttä ja totesi että uskonnollisesti konservatiiviset "ovat, yleisesti ottaen, heikompia älyllisissä kyvyissä".

    2. Hilding Carlsojn, 1933
    Tutki 215 oppilasta ja totesi että "älykkäillä oppilailla on taipumus sympatisoida enemmän... ateismia".

    3. Abraham Franzblau, 1934
    Tähdensi Howellsin ja Carlsonin tutkimuksia ja testasi Termanin älykkyystestillä 354 juutalaista lasta, 10-16 ikävuoden väliltä. Tutkimuksessa selvisi uskonnollisuudella olevan negatiivinen suhde älykkyyteen (ts. ei-uskonnolliset ovat älykkäämpiä).

    4. Thomas Symington, 1935
    Testasi 400 oppilaan älykkyyttä lukioissa ja kristillisissä ryhmissä. Hän totesi, "on olemassa jatkuva positiivinen suhde vapaamielisellä ajattelulla ja älyllisillä kyvyillä..."

    5. Vernon Jones, 1938
    Testasi 381 oppilasta, todeten "on olemassa viitteitä positiivisesta yhteydestä vapaamielisen ajattelun ja älykkyyden välillä".

    6. A. R. Gilliland, 1940
    Muista aikaisemmista tutkimuksista poiketen, huomasi vain "pienen tai olemattoman yhteyden älykkyyden ja jumaluskon välillä".

    7. Donald Gragg, 1942
    Todisti päinvastaisen yhtäläisyyden ACE testin ja Thunderstonen "reality of god" testin välillä (ts. ei-uskonnolliset ovat jälleen älykkäämpiä).

    8. Brown ja Love, 1951
    Denverin yliopistossa 613 mies- ja naisopiskelijaa testattiin. Keskiverto ÄO oli ei-uskovien keskuudessa 119, kun uskovilla tulos oli ainoastaan 100. Ei-uskonnollisten keskimääräinen tulos oli parempi kuin 80 % väestöstä, uskonnollisten ollessa keskitasoa. Heidän löytönsä "vahvistivat Howellsin tulosta".

    9. Michael Argyle, 1958
    Tuli älykkyystestisarjassaan tulokseen "vaikka älykkäät lapset pitävät vahvemmin kiinni uskonnollisista käsitteistä, he ovat myös ensimmäisiä jotka uskaltavat kyseenalaistaa uskonnon ja älykkäistä opiskelijoista erittäin harvat hyväksyvät uskonnollisia uskomuksia".

    10. Jeffrey Hadden, 1963
    Ei löytänyt yhteyttä älykkyyden ja arvosanojen välillä. Löytö oli poikkeava, koska GPA arvosanat ovat yleensä vahvasti kytköksissä älykkyyteen. Muut tekijät ovat saattaneet vaikuttaa Wisconsin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen.

    11. Young, Dustin and Holtzman, 1966
    Uskonnollisuus laski sitä mukaan kuin GPA arvosanat paranivat.

    12. James Trent, 1967
    Teetti kyselyn 1400 lukion päättävillä opiskelijoilla. Hän ei löytänyt suuria eroja, mutta älykkäiden opiskelijoiden osuus oli tutkimuksessa ylimitoitettu.

    13. C. Plant ja E. Minium, 1967
    Älykkäät opiskelijat olivat vähemmän uskonnollisia, sekä ennen että jälkeen lukion.

    14. Robert Wuthnow, 1978
    532 opiskelijasta, 37 % kristityistä, 58 % kristinuskon jättäneistä ja 53 % ei-uskonnollisista saavutti yli keskiverron SAT testissä. (SAT on amerikkalainen älykkyystesti)

    15. Hastings ja Hoge, 1967, 1974
    Tutki 200 lukiolaista, eikä löytänyt huomattavaa yhteyttä.

    16. Norman Poythress, 1975
    Keskiverto SAT arvosanat ovat vahvasti anti-uskonnollisilla 1148, keskiverto anti-uskonnollisilla 1119, hieman anti-uskonnollisilla 1108 ja uskonnollisilla 1022.

    17. Wiebe ja Fleck, 1980
    Tutki 158 mies- ja naispuolista Kanadan yliopiston opiskelijaa. Hän raportoi "ei-uskonnollisten oppilaiden olevan usein erittäin älykkäitä" ja "huomattavasti älykkäämpiä kuin uskonnollisten oppilaiden".
    Muita

    Pratt (1937) tutki 3 040 opiskelijaa paikallisessa osavaltion julkisessa lukiossa (uskonnollisuus mitattiin virallisen kuuluvuuden perusteella), ja totesi että "mihinkään kirkkoon kuulumattomat, saavat matalamman ACE tuloksen kuin oppilaat missä tahansa uskonnollisessa ryhmässä".

    Francis (1979) (käyttäen rukoilun ja kirkkoon kuuluvuuden tiheyttä mittarina) tutki 2 272 ala-asteen opiskelijaa 9-11 ikävuoden väliltä ja totesin "ettei löytänyt minkäänlaista yhtäläisyyttä ÄO:n ja uskonnollisen käytöksen välillä, kontrolloiden vanhempien yhteiskuntaluokan".

    Francis (1986) toisti vanhemman tutkimuksensa ja päätyi samoihin tuloksiin. Tutkimukseen osallistui 6 955 opiskelijaa 9-11 ikävuoden väliltä.
    Oppilaitosten väliset vertailut

    1. Rose Goldsen, 1952
    Niiden opiskelijoiden prosentuaalinen osuus jotka uskoivat jumalaan seuraavissa yliopistoissa: Harvard 30; UCLA 32; Dartmouth 35; Yale 36; Cornell 42; Wayne 43; Weslyan 43; Michigan 45; Fisk 60; Texas 62; North Carolina 68.

    2. National Review Study, 1970
    Niiden opiskelijoiden prosentuaalinen osuus jotka uskovat persoonattomaan henkeen tai jumalaan seuraavissa yliopistoissa: Reed 15; Brandeis 25; Sarah Lawrence 28; Williams 36; Stanford 41; Boston U. 41; Yale 42; Howard 47; Indiana 57; Davidson 59; S. Carolina 65; Marquette 77. Marquette on uskonnollinen koulu

    3. Caplovitz ja Sherrow, 1977
    Kristinuskon jättäneiden osuus kasvoi 5 prosentista huonoissa kouluissa, 17 prosenttiin huippu kouluissa.

    4. Niemi, Ross ja Alexander, 1978
    Eliitti kouluissa, uskoa piti tärkeinä vain 26 prosenttia oppilaista. Vastaava tulos kaikkien oppilaiden kesken on 44 prosenttia.
    Tutkimukset erittäin älykkäiden ryhmien keskuudessa

    1. Terman, 1959
    Tutki ihmisiä joiden ÄO on yli 140. Miehistä vain 10 % ja naisista 18 % olivat vahvasti uskonnollisia. 62 % miehistä ja 57 % ilmaisi uskon olevan vähäpätöinen asia, kun taas 28 % miehistä ja 23 % naisista, ilmoitti uskon olevan yhdentekevää.

    2. Warren ja Heist, 1960
    Ei löytänyt eroja National Merit oppineiden ryhmässä. Tutkimukseen saattoi vaikuttaa se tosiasia, ettei NM oppineita valita ÄO-arvosanan tai koulumenestyksen perusteella, vaan arvioinnissa on mukana myös lista erilaisia älykkyydestä riippumattomia suoritteita.

    3. Southern ja Plant, 1968
    Tutki 42 mies- ja 30 naispuolista Mensan jäsentä. Mensan jäsenet olivat keskimäärin paljon vähemmän uskonnollisia uskomuksia, kuin keskiverot amerikkalainen lukion opiskelija tai aikuinen.
    Tutkijoista tehtyjä tutkimuksia

    1. William S. Ament, 1927
    Tarkasti silloisen Michiganin yliopiston rehtorin C. C. Littlen tutkimuksen, jonka mukaan huippu tutkijat olivat yli 40 kertaa useammin ei-uskonnollisia, verrattuna tavalliseen väestöön.

    2. Lehman ja Witty, 1931
    Teki tutkimuksen 1189 huippututkijalle, ja totesi että ei-uskonnollisuus on peräti 81,4 kertaa yleisempää heidän keskuudessa, kuin valtaväestön.

    3. Kelley ja Fisk, 1951
    Löysivät negatiivisen (-.39) yhteyden uskonnollisten arvojen ja tieteellisesti hyvien tutkimusten välillä (ts. ei-uskonnolliset ovat objektiivisempia tutkijoita). Millä tämä tieto on mitattu, on kirjoittajalle epäselvä.

    4. Ann Roe, 1953
    Haastatteli 64 "huippu tutkijaa, lähes kaikki jäseniä arvovaltaisessa National Academy of Science tai American Pihlosophical Society. Hän raportoi että, vaikkakin lähes kaikki heistä omasivat uskonnolliset vanhemmat ja olivat usein käyneet pyhäkoulun, 'vain kolme näistä miehistä otti usein osaa jumalanpalveluksiin. Muutama muu kävi silloin tällöin kirkossa, tai lahjoitti kirkolle rahaa jossa eivät käyneet... Kaikki muut olivat ajat sitten hylänneet uskon elämän oppaana, ja kirkolla ei ollut minkään näköistä merkitystä heidän elämässään... Muutama heistä on militantti ateisti, mutta suurinta osaa ei yksinkertaisesti kiinnosta'".

    5. Francis Bello, 1954
    Haastatteli ja kyseli 107 teollisuuden ulkopuolella työskentelevältä alle 40-vuotiailta tutkijoilta, joiden tutkimustuloksia vanhemmat kollegat pitivät huipputuloksina. 87 saadusta vastauksesta, 45 prosenttia kertoi olevansa "agnostikko tai ateisti", ja lisäksi 22 prosenttia kertoi, ettei kuulu mihinkään uskontoon. Ryhmän 20 parhaana pidetystä tutkijasta "niiden osuus jotka ovat ei-uskonnollisia, on selkeästi suurempi kuin koko tutkimusryhmässä".

    6. Jack Chambers, 1964
    Esitti kyselyn 740 amerikkalaiselle psykologille ja kemistille. Hän tuli tulokseen että "huippuluovista yksilöistä... huomattavan suuri määrä ei sympatisoinut mitään uskontoa, tai ei omannut erityistä kiinnostusta uskontoon". Huippu psykologeista peräti 40 prosenttia ei omannut kiinnostusta uskoa kohtaan, kemistien vastaava prosentti oli 16.

    7. Vaughan, Smith, and Sjöberg, 1965
    Lähetti kyselylomakkeen 850 yhdysvaltalaiselle psykologille, biologille, kemistille ja geologille, joiden nimet oli listattu "American Men of Science" (1955), koskien kirkkoon kuuluvuutta, kirkossa käymistä ja uskoon elämän jälkeisestä kuolemasta. 642 vastauksesta, 38,5 % eivät uskoneet kuoleman jälkeiseen elämään, kun puolestaan 31,8 % uskoi. Kuolemattomuuten uskominen oli harvinaisempaa huippu yliopistojen tutkijoiden keskuudessa, kuin niiden jotka työskentelivät valtiolle tai vähäisemmille yliopistoille. Kysely tehtiin ajankohtana jolloin yli 67 % yhdysvaltalaisista uskoi kuoleman jälkeiseen elämään, joten tutkijat olivat paljon tavallisia aikuisia epäuskonnollisempia.

    8. Skeptic lehti, 1998
    Julkaisi tutkimustuloksen joka vertaili uskonnollisuutta eri tieteenalojen välillä. Tavallisista kansalaisista noin 90 % uskoi jumalaan. Tutkijoista vastaava luku on keskimäärin hieman alle 40 %. Matemaatikoista hieman yli 40 % uskoo jumalaan, biologeista alle 30 %, fyysikoista vain noin 20 %.

    9. Nature lehti 394:313, 2001
    Esitti että viimeisemmän tutkimuksen mukaan 72 % National Academy of Sciencen jäsenistä (= huippututkijoista) on ateisteja, 21 % agnostikkoja ja vain 7 % jumalaan uskovia.
    Muuta

    1. Franzblau, 1934
    Löysi tutkimuksessaan negatiivisen yhteyden uskonnollisuuden ja rehellisyyden kanssa (ts. ei-uskonnolliset ovat rehellisempiä).

    2. Ross, 1950
    Tutkimus päätyi tulokseen, jonka mukaan on suurempi todennäköisyys että ateistit ja agnostikot auttavat hätää kärsiviä, kuin että vahvasti uskonnolliset tekevät sen.

    3. Hirschi ja Stark, 1969
    Huomasivat että kirkossa käyvät ja kirkossa käymättömät lapset, rikkovat yhtä usein lakia.

    4. Fundamentalistikristittyjen oma tutkimus, 1995
    Tuli siihen tulokseen että uskovien osuus on suurempi huonosti tienaavien ja heikosti koulutettujen keskuudessa. Uskon asioita tärkeänä heikosti koulutetuista pitää 63 %, vastaavan luvun ollessa 53 % korkeasti koulutettujen keskuudessa. Yli 50 000 $ tienaavien keskuudessa vastaava prosentti on 48, kun taas alle 20 000 $ tienaavien keskuudessa prosentti on 66.

    Vaikka tuloista ei suoranaisesti voida vetää johtopäätöstä älylliseen kapasiteettiin, on olemassa vahva yhteys suurten tulojen ja korkean ÄO:n välillä. Älykkyyden ja tulojen yhteyttä ei tutkimuksessa otettu esille.

    5. The Barna Research Group, 1999
    Selvitti avioeron yleisyyttä Yhdysvalloissa. Ryhmä huomasi että uudesti syntyneiden kristittyjen avioeroprosentti on 27 %, vastaavan ollessa tavallisilla kristityillä 24 % ja ateisteilla ainoastaan 21 %. Lisäksi selvisi, että osavaltioissa missä raamattua opetetaan eniten kouluissa ja jossa uskolla on vahva asema, on eniten avioeroja koko maassa.

    6. Vankilastatistiikkaa
    Suhteutettuna yhdysvaltojen väestöön, uskonnollisten ihmisten lukumäärä vankilassa on yli 40-kertainen, verrattuna ateistien määrään. Yksi mahdollinen selitys saattaa olla koulutuksella, mutta se vain vahvistaisi sen, ettei usko ole todellinen vastaus. G-7 maiden (eli maailman kehittyneimpien valtioiden) keskeisessä vertailussa on todettu että usko korreloi positiivisesti rikollisuuden määrään kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen niissä maissa rikollisuus on vähentynyt eniten, missä uskon rooli on laskenut vahvimmin.

    Skeptic lehden mukaan (vol. 6 #2 1998), useat tutkimukset korostavat että on olemassa negatiivinen korrelaatio teismin ja moraalisuuden välillä (ts. ateisteilla on keskimääräistä korkeampi moraali). Artikkelin kokoajalla ja kirjoittajalla ei valitettavasti ole tarkkaa listaa näistä tutkimuksista.
    Yhteenveto

    Lyhyesti: älykkäämmät ihmiset ovat useimmin ei-uskonnollisia. On olemassa suurempi todennäköisyys, ettei älykäs ihminen usko jumalaan. Uskonnollisten ihmisten keskiarvoinen ÄO on myös pienempi, kuin ei-uskonnollisten ihmisten vastaava ÄO:n keskiarvo. Tätä tulosta vahvistaa vielä lisäksi se fakta että yllä esitettävät tutkimukset on suoritettu eri metodeilla, eri ajankohtina, eri henkilöiden toimesta etc., silti tulos pysyy samana. Uskonnollisuus ei myöskään paranna avio-onnea, eivätkä uskonnolliset ihmiset toimi yhtään moraalisemmin verrattuna ei-uskonnollisiin. Nämä tiedot eivät ole mitenkään uusia, uskontososiologiassa on pitkään jo pidetty todennäköisenä että uskonnollisuus kompensoi jotain muuta heikkoa kykyä kuten "fertiliteettiä, älykkyyttä, tuloja, ulkonäköä, menestystä" etc.

    Päivitetty: 05.09.2004"

    http://www.stabu.net/uskojaao.html

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> Huomaatte, että Raamattu jumalineen on ihmisen oma luomus. >>

    .., niinkös se onkin ? :o)

    ... et ala vähitellen tajuta, että olet käännyttämässä ateistiksi sellaista, joka on ollut ateisti koko ikänsä, hyvin todennäköisesti jo paljon ennen sinun syntymääsi, mahdollisesti jopa ennen isäsikin syntymää, niin ei ole paljon hurraamista sinunkaan IQ'ssäsi.

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> Huomaatte, että Raamattu jumalineen on ihmisen oma luomus. >>

    .., niinkös se onkin ? :o)

    ketään ja en tuo ajatuksiani esille kenellekään henkilölle erikseen vaan YLEISESTI.

    Narsisti?

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> Huomaatte, että Raamattu jumalineen on ihmisen oma luomus. >>

    .., niinkös se onkin ? :o)

    >> en tuo ajatuksiani esille kenellekään henkilölle erikseen vaan YLEISESTI.
    Narsisti? >>

    ... vedin kai huonolla IQ'lläni vääriä johtopäätöksiä siitä että ajatuksesi putkahtelivat esiin ikäänkuin vastauksina minun viesteihini.
    Kerrankos sitä sattuu. Rauhaa...

    Äänestä

  • christian_29 kirjoitti:

    jos ei koskaan järkeile ja koettele mitä oikeastaan uskoo, niin se usko todella jää lapsen kenkiin ja siinä sitä sitten on kuin kliseitä tuottava automaatti. Kuin suolapatsas, melkein. Paikalleen on helppo jumittaa.

    Ja kriittisesti tarkastamalla oppii aina jotain uutta. Ainakin elämänkatsomus laajenee ja löytyy syyt päätyä siihen oikeaan, kun sen löytää. Jos uskaltaa olla Rehellinen ja pyrkii puolueettomaan tarkkailuun, ottamaan asioista selvää voi totuuden löytääkin. Toki ateistien puolueettomuudesta en puhuisi mitään, pikemminkin pyytäisin ystävällisesti riisumaan pullonpohjia paksummat lasit päästä, edes hetkeksi kieltämään omat arvonsa ja katsomaan "ulkoa päin" ajatuksiaan.

    Vois jotain auetakin! Ja vois oppia olemaan huutamatta tieteen nimissä tapahtuneen aivopesun fraaseja - jos uskaltaa edes kokeilla rajojaan.
    Voi jokunen ateisti ollakin joka on kokeillut, mutta kahteen ryhmään olen aina törmännyt, vain kahteen:

    ensimmäinen ryhmä ovat syvästi katkeroituneet entiset seurakuntalaiset jotka ovat ilon ja rauhan menetettyään päättyneet kemikaalien alaiseen viina- ja seksivapauteen etc...

    toinen ryhmä ovat selvästi kiinnijumittuneet ateistit jotka vastaavat pienestä pitäen vakiintuneita kiihkouskiksia, jotka TODELLAKAAN EIVÄT TIEDÄ YHTÄÄN MITÄÄN tosiasioista oman vakaumuksensa ulkopuolella ja sikstoiseksi eivät edes halua tietää, vaikka kliinisesti ovat valehtelemaan oppineetkin..

    uskontojen herra ylimmäisistä ei ole paljoa sanottavaa, rahvas on silti osoittanut asenteillaan, että tiukasti määrätyt rukousajat, oikeat ateriat, sapatinvietto, ulkoa opitut fraasit ja oman hyvyyden tavoittelu on omiaan näyttämään kuka on kelpokristitty ja kuka ei. Sen sijaan sydämeen ei ole viitsitty vilkaistakaan ja omapahan on ollut valintani, luottaako Jeesukseen ja elää täysillä vaiko alkaa hihhuloimaan.

    Niin, todellisessa Uskossa on vain Yksi Herra. Noista muista en ole kuullut, kuin valehtelijoilta. Anyway, elämän hankkiminen kannattaa :)

    viesti, koska hierarkia tuli tuossa ketjussa täyteen. En viitsinyt lukea kovin paljon tuota tuomaasi kirjoitusta, mutta käsitinkö oikein, että meitä uskovaisia pidettäisiin vähemmän älykkäinä kuin muta:)? Jos nuo tutkimukset sellaista valehtelevat, niin heitä ne roskiin.

    Äänestä

googlella Raamattuun. Toin tuohon esille tuon googlen, johon kirjoitetaan: Raamattu. Sieltä aukeaa useampi vaihtoehto Raamatuista, mutta valitse Raamattu.uskonkirjat.net.
Siellä voi lukea Raamattu useilla eri kielillä ja Suomeksi käännettynäkin niitä on useampi ja niitä voi luka vaikka rinnan käännöksen vertailun vuoksi.

Johanneksen evankeliumi on erittäin hyvä aloittelijan tiedon saamiseksi annettu lahja, eli elävä Sana. Jumalan Sana ei koskaan palaa tyhjänä, mutta monet vääristävät Sanan, sillä heidän tahtonsa on etsiä Raamatusta ristiriitoja, tai he eivät tahdo uskoa Sanaa sellaisena, kuin se on Raamatussa, vaan järkeilevät sen. Raamatun Sana on uskottava, ei järkeltävä.

http://www.google.fi/

Äänestä
  • Raamattu netistä Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun ja kopioin sen tänne. Monet vastustavat Raamatun Sanan tuomista tänne, mutta se on vastustajien tehtäväkin, sillä vastustaja tietää, että Jumalan Sana ei koskaan jätä lukijaansa tai kuulijaansa ilman siitä saatava äärettömän tärkeää ravintoa, eli totuuden tietoa ja siksi se tekee kaikkensa, että uskovaiset eivät lukisi Raamattua.

    Raamattu, eli Jumalan Sana on Sanan omille välttämätön ravinto ja siksi me sitä syömme. Vanhan liiton aikana oli miehiä, jotka kertoivat yötä päivää tutkivansa Jumalan lakeja ja niin on tänäänkin.
    Johannes 1
    1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
    2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
    4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
    5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
    6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
    7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
    8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
    9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
    10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
    11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
    12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
    13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
    14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
    15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
    16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
    17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
    18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
    19 Ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?"
    20 Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: "Minä en ole Kristus".
    21 Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten? Oletko sinä Elias?" Hän sanoi: "En ole". "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En".
    22 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?"
    23 Hän sanoi: "Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut."
    24 Ja lähetetyt olivat fariseuksia;
    25 ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: "Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?"
    26 Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne.
    27 Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään."
    28 Tämä tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa.
    29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
    30 Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä'.
    31 Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."
    32 Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
    33 Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
    34 Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika."
    35 Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslapsistansa.
    36 Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa!"
    37 Ja ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen näin puhuvan ja seurasivat Jeesusta.
    38 Niin Jeesus kääntyi ja nähdessään heidän seuraavan sanoi heille: "Mitä te etsitte?" He vastasivat hänelle: "Rabbi" -se on käännettynä: opettaja-"missä sinä majailet?"
    39 Hän sanoi heille: "Tulkaa ja katsokaa". Niin he menivät ja näkivät, missä hän majaili, ja viipyivät hänen tykönään sen päivän. Silloin oli noin kymmenes hetki.
    40 Andreas, Simon Pietarin veli, oli toinen niistä kahdesta, jotka olivat kuulleet, mitä Johannes sanoi, ja seuranneet Jeesusta.
    41 Hän tapasi ensin veljensä Simonin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet Messiaan", se on käännettynä: Kristus.
    42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari.
    43 Seuraavana päivänä Jeesus tahtoi lähteä Galileaan; ja hän tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua".
    44 Ja Filippus oli Beetsaidasta, Andreaan ja Pietarin kaupungista.
    45 Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista".
    46 Natanael sanoi hänelle: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" Filippus sanoi hänelle: "Tule ja katso".
    47 Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!"
    48 Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut".
    49 Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
    50 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sentähden, että minä sanoin sinulle: 'minä näin sinut viikunapuun alla', sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat."
    51 Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle."

    Äänestä

  • googlella kirjoitti:

    Raamattu netistä Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun ja kopioin sen tänne. Monet vastustavat Raamatun Sanan tuomista tänne, mutta se on vastustajien tehtäväkin, sillä vastustaja tietää, että Jumalan Sana ei koskaan jätä lukijaansa tai kuulijaansa ilman siitä saatava äärettömän tärkeää ravintoa, eli totuuden tietoa ja siksi se tekee kaikkensa, että uskovaiset eivät lukisi Raamattua.

    >> Hain googlella Raamattu netistä Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun >>

    ... nuo ateistit ja tiedeuskovaiset olla keskimäärin jopa uskoviakin etevämpiä googlen käyttäjiä.

    Mitenkähän ne voisi pakottaa lukemaan niille tarjottu pelastusen sanoma tai surfailemaan juuri Raamattua eikä kaikenlaista muuta eksytystä ?

    sillä Jumalan valtakunnan asiat perustuvat aina vapaudelle ja vapaa ehtoisuudelle, eli vaapaa tahtoisuudelle. Ihmiseen pitää itseensä syttyä tahto tulla tuntemaan Jumala. Ei kukaan tule koskaan pakottamaan ihmistä uskomaan Jumalaan.

    Mehän julistamme täällä ilosanomaa juuri sen takia, että jokainen saa mahdollisuuden tulla tuntemaan Jumala.

    Äänestä

  • Ei mitenkään, kirjoitti:

    >> Mehän julistamme täällä ilosanomaa juuri sen takia, että jokainen saa mahdollisuuden tulla tuntemaan Jumala. >>

    ... julistaminen KESKUSTELU-palstalla pitkinä pätkinä googlattu Raamatun tekstiä olisi tehokkaampaa, jos saisi jotenkin juuri ne jotka sitä kipeimmin tarvitsevat copypastaukset lukemaan.

    Itse Itseään. Minä julistan miten milloinkin, sillä Jeesus on kasvattanut minut todistamaan antamistaan ihmeistä, antamaan opetuksia, nuhtelemaan ja osoittamaan armoa ja laupeutta heille, jotka sitä tarvitsevat, eli olen sekatyöläinen tällä Jumalan työkentällä.

    Näin arkipäivin teen tätä kalleinta työtäni leipätyöni ohessa ja kirjoitan nopeasti sen minkä kirjoitan ja siksi kirjoitusvirheitä tulee, mutta nehän ovat anteeksiannon piirissä:):).
    Toisinaan alottamiini ketjuihinkin vastaan tosi pitkällä viiveellä, sillä toisin ajoin leipätyöni vaatii keskittymistä ja siksi viiveet syntyvät.

    Ilosanoman julistajista on huutava puute, eli tahdotko sinä Jeesuksen kasvatukseen, jossa Hän tekee sinusta kelvollisen ilosanoman julistajan. Huom. että ilosanoman julistajat ovat itse iloisia ja rauhallisia, eli aika palkka siitä työstä, mutta sitä ennen he kyllä joutuvat kokemaan puhdistuksen, eli vanha puretaan uuden tieltä ja se ei ole aina todellakaan helppoa ja kivaa, mutta ehdottomasti suosittelen, että tahdot kaiken sen kokea, sillä siitä syntyy valtavan hyvä hedelmä.

    Äänestä

  • julistaa kirjoitti:

    >> Jeesus on kasvattanut minut todistamaan antamistaan ihmeistä, antamaan opetuksia, nuhtelemaan... >>

    ... geeniperintä ja elämänympäristö on kasvattanut ottamaan mahdollisuuksien mukaan selvää asioista ennenkuin senenempää hyväksyn kuin hylkäänkään mitään teorioita tai lopullisia 'Totuuksia'.
    Ainakin periaatteessa, ennakkoluuloilleen ja -asenteilleenhan ihminen ei aina yrityksistään huolimatta mitään mahda.
    Järkeily on googleakin tärkeämpi työkalu asioista selvän ottamisessa.

    tahansa ei pidä niellä, mutta usko on lahja ja kun sen saa, niin kyllä sitä sen oman järjen ja lihan tahdon panee syrjään ilolla Jumalan opetuksien tieltä.

    Nyt minun on keksityttävä muutama tunti tähän toiseen työhöni ja siksi toivotan sinulle hyvää tutkimusmatkaa Raamatun ihmeellisen asioiden äärelle.

    Äänestä

  • olet, sillä mitä kirjoitti:

    >> usko on lahja ja kun sen saa, niin kyllä sitä sen oman järjen ja lihan tahdon panee syrjään ilolla Jumalan opetuksien tieltä. >>

    ... jo jossain aikaisemmassa ketjussa sanotuksi että aikuiselle lahjat ovat jotakin mitä tulee jos on tullakseen, ei niitä pyydetä eikä varsinkaan vaadita.

    Järkevyys on mielestäni lahja sekin.
    Kateeksi käy että sitä on monille kasautunut niin paljon enemmän kuin meikäläiselle, mutta pärjätä täytyy, tälläkin vähällä.

    Jeesus itse kehoitti meitä pyytämään ja anomaan Pyhää Henkeä, Paavali taas kehoitti pyrkimään osallisiksi Armolahjoista.

    Ei se ole sen vaikeampaa. Ja sitä uskoakin SAA pyytää =) mikäli tosissaan haluaa, mutta ei voi. Mitään ei ole kuitenkaan pakko!

    Itse kehoitan tutustumaan ja kokeilemaan.

    >> Jeesus itse kehoitti meitä pyytämään ja anomaan Pyhää Henkeä, Paavali taas kehoitti pyrkimään osallisiksi Armolahjoista. >>

    ... jotkin kauppamiehetkin omia tuotteitaan mainostavat, lähes vesissä silmin valittavat miten halvalla menee, lahjaksi suorastaan.

    Kun on vähän erilaisten arvojen ja normien mukaan elämään tottunut, ei 'lahjoja' tule anotuksi, niitä tulee jos on tullakseen.

    >> Itse kehoitan tutustumaan ja kokeilemaan. >>

    Kokeilun aika on mahdollisesti sitten kun eri vaihtoehtojen vertailu on jonkin niistä kaikkia muita paremmaksi osoittanut. Siihen tarvittaisiin konkreettisia näyttöjä niiden toimivuudesta, pelkkien huhupuheiden perusteella ei luotettavia vertailuja voi suorittaa.

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> usko on lahja ja kun sen saa, niin kyllä sitä sen oman järjen ja lihan tahdon panee syrjään ilolla Jumalan opetuksien tieltä. >>

    ... jo jossain aikaisemmassa ketjussa sanotuksi että aikuiselle lahjat ovat jotakin mitä tulee jos on tullakseen, ei niitä pyydetä eikä varsinkaan vaadita.

    Järkevyys on mielestäni lahja sekin.
    Kateeksi käy että sitä on monille kasautunut niin paljon enemmän kuin meikäläiselle, mutta pärjätä täytyy, tälläkin vähällä.

    lahjaa pyytää, miksi ei:). Ei meidän tarvitse kehitellä kauniita ja hyvä rakenteisia rukouksia, senkun keskutselemme Jumalan kanssa, mutta tietenkin se vaatii uskoa, eli pyydä vain, ainakin minä pyytäisin, jos en olisi sitä ihmeellistä lahjaa jo saanut.

    Jumala sanoo, että Hänet voi löytää vaikka hapuilemallakin, niin löydettävissä Hän on ja, kun muistat, että Hän ei jätä ketään todistamattoman uskon varaan, vaan aivan varmasti todistaa uskovaisille Itsensä.

    Minun rakkain rukoukseni on Isä meidän rukous ja sen rukoilen joka aamu itseni ja perhekuntani puolesta ja illalla rukoilen esirukouslasteni puolesta tuon saman rukouksen ja paljon, paljon olen saanut Jumalalta ja parempia anteja, kuin olisin osannut omin sanoin häneltä pyytääkkään.

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    >> Voihan sitä lahjaa pyytää, miksi ei:)...senkun keskutselemme Jumalan kanssa >>

    ... elämänkokemuksesta ja aivan liian runsaasta nettipalstolla roikkumisesta huolimatta, minulla ei ole aavistustakaan edes siitä minkä jumalan kanssa pitäisi yrittää keskustella, keneltä lahjoja pyydellä.

    Loogisesti ajatellen on täysin selvää että jos Kaikkivaltias minulta jotakin haluaa, on hänellä myös keinonsa julkituoda toivomuksensa.
    Suoraan, ilman tulkintoja ja/tai välikäsiä.

    on keinonsa tuoda julki Tahtonsa meitä ihmisiä kohtaan, joka on hyvä ja Hän on luvannu kutsua jokaista, eli varmasti Hän joko nyt kutsuu sinua, tai ainakin voit odottaa sitä kutsua.

    Jumala opettaa Itsensä tuntemisen ja Jeesus tulee rakkaammaksi ja rakkaammaksi sen mukaan, kun Hänet oppii tuntemaan.

    Suomessa on kadotettu tieto siitä, että Jeesus on ainoa välimies meidän päästä yhteyteen Jumalan kanssa. Jeesus on Jumala ja välimies ja Hän sovitti meidät Jumalan kanssa, eli Jumala sovitti Itse meidät Itsensä kanssa.

    Suomessakin tämä tieto on ollut aikanaan, mutta suomalaiset ovat langenneet kollektiivina ja siksi heillä on ollut pitkän ajan vain Jumala, ei kohdennettu usko Jeesukseen, mutta nyt Jeesus on sitä palauttamassa, kuten tuntemista Jumalan käskyjen suhteenkin, sillä oikeasta uskosta on annettu täydellinen tieto Raamatussa ja siellä kerrotaan kaikille, että rakkaus on lain täyttymys ja tämä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi, pitää sisällään pienimmätkin käskyt, eli täyttää lain.

    Joka uskoo Jeesukseen ja Jumalan käskyihin saa voiman sisimpäänsä, eli Pyhä Henki tulee opettajaksi, todistajaksi, puolustajaksi ja kaikesta huolta pitäväksi Jeesuksen omiin.

    Äänestä

  • todella kirjoitti:

    >> Jumalalla todella on keinonsa tuoda julki Tahtonsa
    >> Jeesus on ainoa välimies meidän päästä yhteyteen Jumalan kanssa.
    >> Pyhä Henki tulee opettajaksi, todistajaksi, puolustajaksi

    ... Kaikkivaltias halutessaan keinot keksii, mutta ilmeisesti tähdellistä asiaa ei ole, koska mitään kutsua ei kuulu.

    Odotellessaan lienee syytä varoa ettei estä mahdollisen aidon kutsun perillepääsyä omaksumalla sellaisten sananselittäjien ihmisoppeja, jotka etevimmin omia tulkintojaan näytteille asettelevat.

    Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun. Toivottavasti. Tässä olisi toinen luku ja muista, että Jumalan Sana ei tyhjänä palaja, eli anna Sanan opettaa, silloin olet varmalla pohjalla. Pyhän Henki avatkoon sinulle Sanan aarteet.
    Johannes 2
    1 Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa, ja Jeesuksen äiti oli siellä.
    2 Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin.
    3 Ja kun viini loppui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: "Heillä ei ole viiniä".
    4 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut."
    5 Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää".
    6 Niin oli siinä juutalaisten puhdistamistavan mukaan kuusi kivistä vesiastiaa, kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen.
    7 Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä". Ja he täyttivät ne reunoja myöten.
    8 Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät.
    9 Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut-mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen-kutsui edeskäypä yljän
    10 ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."
    11 Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa ja ilmoitti kirkkautensa; ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.
    12 Sen jälkeen hän meni alas Kapernaumiin, hän ja hänen äitinsä ja veljensä ja opetuslapsensa; ja siellä he eivät viipyneet monta päivää.
    13 Ja juutalaisten pääsiäinen oli lähellä, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin.
    14 Niin hän tapasi pyhäkössä ne, jotka myivät härkiä ja lampaita ja kyyhkysiä, ja rahanvaihtajat istumassa.
    15 Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon.
    16 Ja hän sanoi kyyhkysten myyjille: "Viekää pois nämä täältä. Älkää tehkö minun Isäni huonetta markkinahuoneeksi."
    17 Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut".
    18 Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Minkä merkin sinä näytät meille, koska näitä teet?"
    19 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä".
    20 Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?"
    21 Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.
    22 Kun hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat hänen opetuslapsensa, että hän oli tämän sanonut; ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut.
    23 Mutta kun hän oli Jerusalemissa pääsiäisenä, juhlan aikana, uskoivat monet hänen nimeensä, nähdessään hänen tunnustekonsa, jotka hän teki.
    24 Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sentähden että hän tunsi kaikki
    25 eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on.

    Äänestä

  • EiPennanen kirjoitti:

    >> Jumalalla todella on keinonsa tuoda julki Tahtonsa
    >> Jeesus on ainoa välimies meidän päästä yhteyteen Jumalan kanssa.
    >> Pyhä Henki tulee opettajaksi, todistajaksi, puolustajaksi

    ... Kaikkivaltias halutessaan keinot keksii, mutta ilmeisesti tähdellistä asiaa ei ole, koska mitään kutsua ei kuulu.

    Odotellessaan lienee syytä varoa ettei estä mahdollisen aidon kutsun perillepääsyä omaksumalla sellaisten sananselittäjien ihmisoppeja, jotka etevimmin omia tulkintojaan näytteille asettelevat.

    tosi tapahtuman elämästäni. Olen uskonut aivan aina Taivaan Isään, eli en todellakaan muista koskaan olleeni ilman uskoa, mutta jostakin syystä tuo uskoni ei riittänyt Jumalalle, vaan Hän kutsui minua uskomaan Jeesukseen.
    Olin lapsi vielä, kun ensimmäinen kutsu tuli ja niin voimakkaana, että menin piiloon ja se kutsu hellitti. Kului kymmenen vuotta ja tuo kutsu uusiutui ja silloin otin sen vastaan ja se oli elämäni pelastus, eli kaikista paras valinta, mitä ikinä ennen sitä ja sen jälkeen olen tehnyt.

    Sain uuden elämän ja tämä elämä on hyvä, sillä tässä on rauha ja turva ja usein ajattelen elämän olevan mielenkiintoinen seikkailu, jota se Jumalan suojassa eläville onkin.

    Äänestä

asiaa, ja siksi olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Mielestäni Jumalan totuuden oppimista hämärtää se, että olet jonkun uskonnon jäsen. Jokaisella niillä on omat tulkintansa ja aikain saatossa muovautuneet käytännöt, jotka sotivat Raamatun sanaa vastaan. Ne kuitenkin saarnataan, kuin se olisi Jumalan sanaa ja totuutta. Mikäli ihminen ei itse ota selvää, onko tuo totuutta, niin hän on harhateillä.

Totuus löytyy hiljalleen, usein vuosia kestäneen Jumalan sanan tutkimisen jälkeen. Se työ on sinun ja Jumalan välistä yhteistyötä, johon ei tarvita ulkopuolisia opettajia. Tuskin ihminen oppii omana elinaikanaan tuntemaan vain pienen siivun Jumalan tarkoitusta, mutta parempi sekin kuin joutuminen eksytykseen.

Ihmisten selityksen johtuvat siitä, että heille on alunperin opetettu evankeliumin lisäksi sellaista, joka on epäraamatullista. Mikäli ihminen kuitenkin uskoo siihen, eikä etsi itse totuutta, hän pysyy sitkeästi uskontonsa "totuudessa".

Tutkikaa Jumana sanaa ja avatkaa sydämenne totuudelle. Se on tie, joka antaa voimaa ja rohkeutta taistella sellaista vastaan, jota ei Jeesus eikä apostolit koskaan opettaneet.

Äänestä
  • kolmiyhteis-sanaa. Eilen keskustelimme siitä, mutta jätin sen keskustelun rukouksen kanssa, jotta Jumala hyväksyisi sinut ymmärtämään muotonsa.
    Ihmisenä sinä olet hieno persoona, sillä et ainakaan usein hyökkää:) ja siksipä uskonkin, että olet Jumalan kasvatuksen alaisuudessa ja vielä Hän eräänä päivänä osoittaa sinulle, että Jeesus on Sana, joka on aina ollut on Jumala ja että Pyhä Henki tulee yhdessä Sanan kanssa asumaan meihin ja Isä siirtää meidät Sanan perustamaan valtakuntaan, joka on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä, eli Jumala toimii kolmena, vaikka on yksi ja tämä kaikki kuuluu armotalouden aikakakudelle, eli kerran on päivä ilmaantuva, jolloin saamme tietää Jumalamme uuden nimen, sen nimen, joka Hänellä on ja joka pysyy, sillä uutta armotalouden aikakautta ei enää tule, eli tämä joka on menneillään kantaa Jumalan nimenä Jeesus. Silloin, kun saamme tietää Jumalamme nimen saamme myös tietää omat uudet nimemme.

    Äänestä

  • sinun tarkoittavan kirjoitti:

    kolmiyhteis-sanaa. Eilen keskustelimme siitä, mutta jätin sen keskustelun rukouksen kanssa, jotta Jumala hyväksyisi sinut ymmärtämään muotonsa.
    Ihmisenä sinä olet hieno persoona, sillä et ainakaan usein hyökkää:) ja siksipä uskonkin, että olet Jumalan kasvatuksen alaisuudessa ja vielä Hän eräänä päivänä osoittaa sinulle, että Jeesus on Sana, joka on aina ollut on Jumala ja että Pyhä Henki tulee yhdessä Sanan kanssa asumaan meihin ja Isä siirtää meidät Sanan perustamaan valtakuntaan, joka on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä, eli Jumala toimii kolmena, vaikka on yksi ja tämä kaikki kuuluu armotalouden aikakakudelle, eli kerran on päivä ilmaantuva, jolloin saamme tietää Jumalamme uuden nimen, sen nimen, joka Hänellä on ja joka pysyy, sillä uutta armotalouden aikakautta ei enää tule, eli tämä joka on menneillään kantaa Jumalan nimenä Jeesus. Silloin, kun saamme tietää Jumalamme nimen saamme myös tietää omat uudet nimemme.

    sinut ja mitä kirjoitit, oli sellaista asiaa, jonka tietää ja tuntee vain sen kokenut ihminen.
    Totuuden etsiminen ei ole helppo tehtävä.

    Jokainen meistä tietää, että erilaisia uskontoja, liikkeitä ja lahkoja on maailmassa toistakymmentätuhatta. Ja niitä tulee lisää joka päivä. Ne perustavat julistuksensa samaan Raamattuun, joka meilläkin on, mutta joista on tehty omia "käännöksiä". Jotkut niistä on tehty sellaisilla sanavalinnoilla ja tulkiten, jotta se tukisi uskonnon "omia" tarkoitusperiä. Onko tuo sitä totuutta, jota Jumala tarkoitti?

    Mikäli oppimaton ja Jumalan sanaa täysin tuntematon syntinen joutuu tuollaisen "opetuksen" vastaanottajaksi, hän uskoo uskonnon "totuutta", muttei välttämättä tunne Jumalan tarkoittamaa ainoaa totuutta.

    Herää kysymys, mihin tuo ihminen joutuu, kun Jeesus tulee. Saako hän kuulla tylyt sanat, "menkää pois, minä en tunne teitä", vaikka hän on luullut koko elämänsä ajan pelastuvansa "uskollaan".

    Minä en usko sellaiseen, mitä Raamattu ei opeta. Se ei tarkoita sitä, että olisin joku puhdasoppinen tai fundamentalisti. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei pelastavaa sanaa ole tehty kenellekään liian vaikeaksi. Se mitä Raamattu ilmoittaa, sen jokainen ymmärtää. Siihen ei tarvita huippuälykkäitä aivoja. Kun se sanoo, "usko Jeesukseen Kristukseen, niin sinä pelastut". Mitä se tarkoittaa, sen jokainen ymmärtää.

    Siksi minä en hyväksy Raamatun ilmoitusten teoretisointia, koska se virhe piilee juuri siinä. Silloin me menemme alueelle, jota emme varmasti tunne, vaan totuus muuttuukin oletukseksi tai johtopäätökseksi. Siksi Jumalan olemuksen selittäminen on tarpeetonta, koska Jeesus itse sanoi näin:

    Luuk. 10:22
    Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."

    Minä uskon tässäkin Jeesuksen sanoja, eikä minulla ole tarvetta lähteä tekemään omia päätelmiä. Siis kukaan ei tunne, "kuka Isä on". Se on Raamatun totuus, ja minulle riittää se.

    Siksi vierastan ihmisoppeja ja järkeilyjä, kuten ihmispäätöstä kolminaisuusopista. Ihminen ei tarvitse uskoa siihen pelastuakseen. Athanasiuksen uskontunnustus on puhtaimmillaan ihmisopetusta.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    ennen kaikkea tuosta, että on syntynyt lukemattomia lahkoja ja opinsuuntia, mutta saamme pitää sen arvona, että jos näissä opetetaan Jeesuksesta, eli ainoasta Uhrista, niin silloin ollaan oikeaan suuntaan menossa, vaikka olisikin aivan vauvat toisiaan opettamassa, sillä eräänä päivänä Jeesus vetää nämä vauvat oman opetuksensa piiriin.

    Arvaan, että moni häpeää opetuksiaan kasvun myötä, mutta siitä syntyy hyvä hedelmä.

    Olen ollut itse muutaman vuoden luterilaisessa opetuksessa, mutta Jeesus tyhjensi sen kaiken poissa ja antoi uuden tilalle ja sain tulla tuntemaan Jumalan.

    Äänestä

  • kirjoitat, kirjoitti:

    kun me opimme tuntemaan totuuden, niin ei meidän pidä toimia vastoin omaatuntoamme. En kuulu mihinkään seurakuntaan, koska sellaista ei enää ole, johon voisi kuulua. Syy on se, että niiden opetuksissa on epäraamatullisuutta, jota Jumalan sana ei opeta. Miksi minun pitäisi olla mukana sellaisessa, jonka minä tiedän olevan vastoin Jumalan tahtoa?

    Pietari kirjoittaa näin:

    2. Piet.3:14-18
    14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
    15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
    16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
    17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
    18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.

    Kun pysyn Raamatun sanassa, enkä omalla järjelläni väännä sitä kieroon, niin omantuntoni mukaan olen lujalla pohjalla. En minä muuta tarvitse.

    tähän nettiseurakuntaan:), vaikka minulla kyllä on seurakunta, joka on se yksi seurakunta, josta Sana kertoo, eli kuulun yhteisöö, johon on vuosikymmenien aikana tullut jos mistä oppirakennelma uskomuksesta tulleita.

    Täälläkin me voimme kasvaa, jos ensin kasvamme keskinäiseen kunnioitukseen, joka on ehdoton Jumalan Tahto meihin nähden. "Kipailkaa toisenne kunnioittamisessa."

    Äänestä

  • me kuulumme kirjoitti:

    kun puhutaan seurakunnasta, niin se on lopulta kaikista niistä maailman uskovista kostuva valittu joukko, joka on tehnyt taivaallisen Isämme tahdon.

    Ja suurin kuuliaisuuden osoitus Isälle on se, että me uskomme Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, ja Hänen saarnaammaansa evankeliumiin. Usko ilma tekoja on kuollut, ja minusta suurin uskon teko on julistaa sitä sanomaa, jota Jeesus käski saarnata kaikille kansoille. Sekin on Jumalan tahdon noudattamista.

    Minä uskon, että Pyhän Hengen opettama ihminen kulkee totuudessa.

    1. Joh. 2:27
    Mutta te, teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    Äänestä

  • päästä Sanan tuntemiseen ja kokemiseen Sana sisäisesti, ja elämään Sanassa.
    * Johannes antaa varmemman ja suoremman, sekä Opettajan, ettei tarvitse niin paljon itse järkeillä, koska se pitäaikainen oma järkeily on osaltaan ansa, joutua omille teille Raamatun Sanan ymmärtämisessä.

    * 1Joh 2:27,"27. Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.>"
    * Tämä voitelu, eli Pyhän Hengen kaste, joka saadaan uudesyntymisen jälkeen taikka siinä samaa yhteydessä, on tuo voitelu, josta Johannes tuoss puhuu. Ilman sitä on Raamatun tutkiminen työlästä, eikä välttämättä voi ymmärtää kaikkea, varsinkaan hengellistä Raamattua.
    * PH-kasteella ei ole itse uudestisyntymiseen vaikutusta, eikä edellytä sen saamista, koska PH- saamisen edellytys on juuri että on JO, uudestisyntynyt, nämä on kaksi eriasiaa, ja siksi PH kastetta ja sen saamista, ei pidä sekoittaa uudestisyntymiseen.

    * Tämän Johannes kirjoittaa, ennen tuota yllä lainaamaani.

    * ""

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    päästä Sanan tuntemiseen ja kokemiseen Sana sisäisesti, ja elämään Sanassa.

    noissa vastauksissani samaa asiaa, lainasin jopa mieli jaettani, joka toimii tavattoman hyvin minussa.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    kun puhutaan seurakunnasta, niin se on lopulta kaikista niistä maailman uskovista kostuva valittu joukko, joka on tehnyt taivaallisen Isämme tahdon.

    Ja suurin kuuliaisuuden osoitus Isälle on se, että me uskomme Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, ja Hänen saarnaammaansa evankeliumiin. Usko ilma tekoja on kuollut, ja minusta suurin uskon teko on julistaa sitä sanomaa, jota Jeesus käski saarnata kaikille kansoille. Sekin on Jumalan tahdon noudattamista.

    Minä uskon, että Pyhän Hengen opettama ihminen kulkee totuudessa.

    1. Joh. 2:27
    Mutta te, teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    minäkin uskon, eli tuon kasvatuksen minäkin olen uskotiellä saanut, eli on olemassa yksi seurakunta, johon Jeesus yli uskonnonrajojen siirtää jokaisen, joka uskoo Häneen ja tekee Jumalan Tahdon. Usko ilman tekoja on todellakin kuollut.

    Paljon meillä on yhteistä, jos on erojakin, mutta Jeesus pitääköön meistä huolen.

    Tuo opetusasia on sillä tavalla, että Jeesus käski opettaa, eli heidän, jotka ovat siihen valittu tulee kuuliaisesti antaa opetusta, jotta lapsi pääsee alun alkaen tietämään totuuden ja jotta Pyhä Henki tulee Häneen opettajaksi niin, että ihminen ei ole sen jälkeen enää kenenkään muun opetuksen tarpeessa.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    päästä Sanan tuntemiseen ja kokemiseen Sana sisäisesti, ja elämään Sanassa.
    * Johannes antaa varmemman ja suoremman, sekä Opettajan, ettei tarvitse niin paljon itse järkeillä, koska se pitäaikainen oma järkeily on osaltaan ansa, joutua omille teille Raamatun Sanan ymmärtämisessä.

    * 1Joh 2:27,"27. Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.>"
    * Tämä voitelu, eli Pyhän Hengen kaste, joka saadaan uudesyntymisen jälkeen taikka siinä samaa yhteydessä, on tuo voitelu, josta Johannes tuoss puhuu. Ilman sitä on Raamatun tutkiminen työlästä, eikä välttämättä voi ymmärtää kaikkea, varsinkaan hengellistä Raamattua.
    * PH-kasteella ei ole itse uudestisyntymiseen vaikutusta, eikä edellytä sen saamista, koska PH- saamisen edellytys on juuri että on JO, uudestisyntynyt, nämä on kaksi eriasiaa, ja siksi PH kastetta ja sen saamista, ei pidä sekoittaa uudestisyntymiseen.

    * Tämän Johannes kirjoittaa, ennen tuota yllä lainaamaani.

    * ""

    opettaa ja jo armolahjoihin kuuluu opettajan virka, eli kyllä opetusta on annettava, jotta kukanenkin pääsee Jumalan tuntemiseen ja hekin, jotka ovat joutuneet sivuraiteille pääsevät sieltä kultaiselle keskitielle ja näin opetettuja kohtaa jonakin päivänä se armo, että Jumala opettaa heitä Itse Pyhän Henkensä kautta.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    kun puhutaan seurakunnasta, niin se on lopulta kaikista niistä maailman uskovista kostuva valittu joukko, joka on tehnyt taivaallisen Isämme tahdon.

    Ja suurin kuuliaisuuden osoitus Isälle on se, että me uskomme Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, ja Hänen saarnaammaansa evankeliumiin. Usko ilma tekoja on kuollut, ja minusta suurin uskon teko on julistaa sitä sanomaa, jota Jeesus käski saarnata kaikille kansoille. Sekin on Jumalan tahdon noudattamista.

    Minä uskon, että Pyhän Hengen opettama ihminen kulkee totuudessa.

    1. Joh. 2:27
    Mutta te, teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    ...että seurakunnan ulkopuolella opettaa ylpeys....

    Äänestä

  • Ilonanne kirjoitti:

    seurakuntia. Niissä, joissa opetetaan ihmiskäskyjä ja oppeja, sekä Jeesuksen seurakunta, jossa ollaan kuuliaisia Jumalalle ja Hänen sanalleen.
    Tämä on totuus.

    Äänestä

  • käski kirjoitti:

    opettaa ja jo armolahjoihin kuuluu opettajan virka, eli kyllä opetusta on annettava, jotta kukanenkin pääsee Jumalan tuntemiseen ja hekin, jotka ovat joutuneet sivuraiteille pääsevät sieltä kultaiselle keskitielle ja näin opetettuja kohtaa jonakin päivänä se armo, että Jumala opettaa heitä Itse Pyhän Henkensä kautta.

    kuuluu saarnaaminen. Mutta saarnaajalla on myös vastuu siitä, mitä opettaa.
    En minä ainakaan usko sellaista julistajaa, joka kertoo kuulijoille, että Jeesus alkoi hallita 1. lokakuuta 1914. Ja vastaavia löytyy joka seurakunnasta.

    Se on esimerkki siitä, että niitä opettajia on, mutta ovatko he raatelevia susia laumassa...?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    seurakuntia. Niissä, joissa opetetaan ihmiskäskyjä ja oppeja, sekä Jeesuksen seurakunta, jossa ollaan kuuliaisia Jumalalle ja Hänen sanalleen.
    Tämä on totuus.

    ...paikallisseurakuntaan, kuinka voit olla kuuliainen Jumalalle ja Hänen Sananlleen?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    kuuluu saarnaaminen. Mutta saarnaajalla on myös vastuu siitä, mitä opettaa.
    En minä ainakaan usko sellaista julistajaa, joka kertoo kuulijoille, että Jeesus alkoi hallita 1. lokakuuta 1914. Ja vastaavia löytyy joka seurakunnasta.

    Se on esimerkki siitä, että niitä opettajia on, mutta ovatko he raatelevia susia laumassa...?

    sudet eivät kylläkään ole Jumalan lähettämiä opettajia, vaan he ovat itse itsensä opettajan asemaan nostaneet ja toiset ovat sen siunanneet, eli yhdessä he siitä aikanaan vastaavatkin.

    Jumalan opettajat opettavan Sanan mukaisesti. Enpä osaa sanoa aivan mitään noista päivämäärän antajista, sillä minulle ei koskaan ole annettu päivämääriä. Profeetan tehtäviin kuuluu profetoida tuleviakin, eli koska en ole varsinaisesti sen lahjan omaava en uskalla mennä arvostelemaan sitä, antaako Jumala heille päivä määriä.
    Jos täällä on lukemassa joku, joka on saanut kutsun profeetan tehtävään (nyt on aika, jolloin Jumalan opettamat tekevät tehtäväänsä), niin voisitko kertoa saatko koskaan päivä määriä Jumalalta.

    Yksityiselämässäni olen joskus saanut tarkan tiedon milloin jokin tärkeä asia tapahtuu(on tapahtunut juuri silloin), mutta en koskaan yleisesti tai toisten elämää koskevana.

    Äänestä

  • Ilonanne kirjoitti:

    ...paikallisseurakuntaan, kuinka voit olla kuuliainen Jumalalle ja Hänen Sananlleen?

    kuulua johonkin ihmisoppeja suoltavaan ihmisjärjestöön. Miksi?
    Kaikki uskonnot ovat ihmisten perustamia, ei Jumalan.

    Äänestä

  • raatelevat kirjoitti:

    sudet eivät kylläkään ole Jumalan lähettämiä opettajia, vaan he ovat itse itsensä opettajan asemaan nostaneet ja toiset ovat sen siunanneet, eli yhdessä he siitä aikanaan vastaavatkin.

    Jumalan opettajat opettavan Sanan mukaisesti. Enpä osaa sanoa aivan mitään noista päivämäärän antajista, sillä minulle ei koskaan ole annettu päivämääriä. Profeetan tehtäviin kuuluu profetoida tuleviakin, eli koska en ole varsinaisesti sen lahjan omaava en uskalla mennä arvostelemaan sitä, antaako Jumala heille päivä määriä.
    Jos täällä on lukemassa joku, joka on saanut kutsun profeetan tehtävään (nyt on aika, jolloin Jumalan opettamat tekevät tehtäväänsä), niin voisitko kertoa saatko koskaan päivä määriä Jumalalta.

    Yksityiselämässäni olen joskus saanut tarkan tiedon milloin jokin tärkeä asia tapahtuu(on tapahtunut juuri silloin), mutta en koskaan yleisesti tai toisten elämää koskevana.

    julistavat tietämättömille edustavansa Jumalan totuutta, ja ovat itse itsensä nostaneet siihen asemaan.

    Kuka opettaa tänään sananmulaisesti ja missä uskonnossa, se olisikin mielenkiintoista tietää.

    En ole saanut mitään aikamääriä tai muitakaan profetioita. Uskon, että Jeesuksen sanat toteutuvat aikanaan.

    Sanan mukaisesti missä uskotaan Jeesuksen opetukset ja tunnetaan ne. Siellä missä kilvoitellaan katsoen Jumalaan tämän alkeisvoimissa taistelevan maailman kaikkeuden yli, eli eletään Jumalan Tahdossa.

    Jumala ei tahdo meiltä uhreja, sillä yksi Uhri oli riittävä ja kaiken kattava ja se oli Jeesuksen kallis Uhraus puolestamme, jotta meillä rauha olisi Jumalan kanssa.

    Tämä Raamatun opetus kuvaa erinomaisen hyvin uskovaisen ja lihallisen eroja, eli heidän, jotka jäävät lain alle ja heidän, joita vastaan ei ole lakia, sillä he ovat päässeet Jumalan armosta Jeesuksen tuomaan rakkaudenlakiin:
    Galatalaiskirje 5
    17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
    18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
    19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
    20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
    21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
    22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
    23 Sellaista vastaan ei ole laki.
    24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
    25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
    26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

    Äänestä

  • opetetaan kirjoitti:

    minkään uskonnon opetuksista koska puhut niinkuin et tietäisi niistä mitään.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    minkään uskonnon opetuksista koska puhut niinkuin et tietäisi niistä mitään.

    kaksikymmentä vuotta sitten ollut muutaman vuoden luterilaisten kanssa, mutta Jeesus antoi uloslähtö käskyn ja kaiken lisäksi ilmoitti särkevänsä minusta jumalan kuvan, jonka olin itseeni kehitellyt luterilaisten oppi-isien kanssa yhteistyössä. Väitin kyllä vastaan, että ei minulla ole mitään jumalan kuvia, mutta Jeesus piti päänsä ja särki sen kuvan, joka jäljestäpäin on ollut tunnustettava olleen minussa.

    Sen jälkeen olen saanut Jeesukselta opetuksen Pyhän Hengen kautta, enkä edes vertaile näitä opetuksia muiden opetuksiin, sillä Jeesus johdattaa minut tarkistamaan sen vain Raamatusta.

    Äänestä

  • minä yli kirjoitti:

    Miksi me kiistelemme sellaisesta, koska molemmat olemme samassa tilanteessa?
    Olen sanonut, että jos ihmisellä katselee uskonnollisen "saasteen" saastuttamien lasien läpi, hän kadottaa Jumalan totuuden.

    Tuolla aikaisemmassa ketjussa, jonka aloitit, väittelimme kylläkin Jeesuksen Jumaluudesta, mutta tässä en ole kanssasi väitellyt, vaan olen jättänyt sinut Jumalan huomaan.
    Huomaan sinun olevan hyvä persoonallisuus ja niin varmasti Jeesuskin on huomannut.

    Jeesus nyt kuitenkin on Jumala ja meidän välimiehemme, jotta mekin saamme elää Jumalassa.

    Minulla on seurakunta yhteys, joka on toiminut yli kaksikymmentä vuotta ja siinä seurakunnassa ei väitellä, vaan kasvetaan sovun hengessä ja minusta se on valtavaa Jumalan siunausta.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Miksi me kiistelemme sellaisesta, koska molemmat olemme samassa tilanteessa?
    Olen sanonut, että jos ihmisellä katselee uskonnollisen "saasteen" saastuttamien lasien läpi, hän kadottaa Jumalan totuuden.

    on hyvin selvää Sanaa uudesti syntymisen välttämättömyydestä ja tästä pitäisi opettaa enemmmän, eli pitäisi olla opettajia.
    Johannes 3
    1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
    2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
    3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
    4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
    6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
    7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
    8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
    9 Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle: "Kuinka tämä voi tapahtua?"
    10 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä!
    11 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme.
    12 Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?
    13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
    14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
    15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
    16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
    17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
    18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
    19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
    20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
    21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."
    22 Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi.
    23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.
    24 Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen.
    25 Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta.
    26 Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: "Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä".
    27 Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.
    28 Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty.
    29 Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.
    30 Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.
    31 Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien.
    32 Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan.
    33 Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen.
    34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.
    35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
    36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

    Äänestä

Isäni menehtyi sydäntulehdukseen syksyllä 1939, vähän ennen talvisodan alkua. Äidille jäi huollettavaksi neljä lasta, puolesta vuodesta - kahdeksan vuoden välillä olevia. Minä olin toiseksi nuorin, silloin 5-vuotias.

Silloin ei ollut nykyisen kaltaista sosiaalihuoltoa. Äidin määräsivät armeijan palvelukseen sotilaspukuja huoltamaan ja myöhemmin apuhoitajan pikakurssin kautta apuhoitajaksi kenttäsairaalaan ja sairasjunaan. Isän äiti, Mari-mummi hoiti meitä jonkin aikaa.

Vanhin veljeksistämme oli minuakin itsepäisempi, ja mummi oli pelotellut, että jos olet kovin tottelematon, niin Jumala pudottaa kuuman kiven päällesi. Ehkä sen opetuksen seurauksena veljeni oli nähnyt yöllä painajaisunta, hypännyt uuninpankolle ja osoittanut kädellään eteensä: "Katsokaa! tuolta tulee Jumala."

Poikkeuksellisesti äiti sattui olemaan kotona ja heräsi veljen painajaisunen aiheuttamaan meteliin. Seuraavana aamuna äitini komenteli mummia, "ettei minun lapsiani saa Jumalalla pelotella, meillä on hyvä Jumala" Kun välirauhan aikana enoni vei minut äitini äidin hoitoon, juoksin siellä kesällä 1941 jalkapohjani ruosteiseen rautanaulaan.

Jalkateräni turposi tummanpunaiseksi palloksi ja olin kovassa kuumeessa, lopulta aivan tajuttomana. Sitä ennen huomasin mummin ja tätini kuiskailevan Einon mahdollisesta kuolemasta.

Muistin silloin ne äitini lohdulliset sanat, jotka hän toiselle mummille pari vuotta aikaisemmin sanoi, - Meillä on hyvä Jumala, minun lapsiani ei pelotella Jumalalla! Minulla oli ihmeellisen rauhallinen olo kovista kivuista ja kuumeesta huolimatta.

Vaikka 1950-luvulla vallinneen jumalakielteisyyden viemänä minäkin yritin yli kymmenen vuoden ajan rehvastella ateistina, niin elämäni vaikeuksissa ovat äidiltäni viisivuotiaana sattumalta kuulemani sanat palautuneet aina mieleeni:
— Meillä on hyvä Jumala, minun lapsiani ei pelotella Jumalalla — !

Se ajatus on kauniina muistona äidistä, jonka mielipide Jumalasta on suurelta osin auttanut minua vaikeuksienkin kohdatessa tuntemaan Jumala hyvänä Jumalana. Olisiko elimistöni silloin kestänyt sitä rasitusta jos lisätaakkanani olisi ollut kauhean pelottava ja tuomitseva Jumala?

Jalastani vielä sen verran, että kun ruosteinen rautanaula pisti jalkapohjaan, sen aiheuttama tulehduspesäke puhkesi päkiän puolelta, josta tuli - tai oli tullut - paljon verta ja märkää.

Itse olin silloin tajuttomana. Heräsin siihen kun tätini hymyillen pyyhki kylmänkostealla pyyhkeellä otsaani ja kasvojani. Kuume oli laskenut, tulehdus ja turvotus olivat huomattavasti hellittäneet. Vähän sen jälkeen, samana syksynä täytin seitsemän vuotta ja nuorin enoni kaatui rintamalla.

Äänestä
  • Kovia aikoja, sodat, menetykset, sairaudet ja tapaturmat. Mutta täällä meilläpäin sanotaan niin, että mikä ei tapa, se vahvistaa. Niin kai se on käynyt sinullakin..?

    Katsoin illalla Tv:stä Mansikkapaikkaa, jossa oli Kari Tapio vieraana. Hänellä on elämänarvot kohdallaan, vaikka mies on kovia kokenutkin, laulaa vielä erittäin hienoja hengellisiä lauluja. Taisipa Kari tuumata, että maantie on paras opettaja.

    Mitä tulee ihmisen pelastumiseen, niin sen on Jumala tehnyt kaikille yhtä helpoksi. " Usko Jeesukseen Kristukseen, niin sinä pelastut". Niin sinä kuin minäkin vierastamme kaikenlaisia teorioita, visioita, johtopäätöksiä ja järkeilyjä uskossa. Minä en niitä tarvitse, eikä niitä varmaan tarvitse kukaan muukaan.

    Mutta kuten joskus olen sanonut, uskonnollinen saaste hämärtää Jumalan totuuden, ja mielestäni se pitää edelleen paikkansa. Ja jos kuljetaan siellä hämärässä, niin silloin ei kuljeta valossa.

    Äänestä

  • ... avaa viestejäsi, nekun mielestäni ovat olleet sitä yhtä ja samaa. Jonnijoutavien pikkujuttujen iänikuista vatvomista, omien tulkintojen etevämmyyden todistelua Raamatunlauseita copypastaamalla. AinoaaOikeaaOppia niinkuin monella muullakin palstalaisella.

    Onneksi tuli tämä viesti luettua.
    Hienoa tekstiä kaikin puolin, ja sanoma sellainen että ateistikin sen ymmärtää..
    ** Meillä on hyvä Jumala...

    JK. Sekin vielä mieltä ylentää, että vaikka itseään vanhana pitääkin, niin näkyy täällä olevan vieläkin vanhempia, ja mitä ilmeisimmin vieläkin 'täysissä ruumiin ja sielun voimissa'...

    Äänestä

  • ja kiitos kun vastasitte, hirvas ja EiPennanen!

    Äänestä

  • ja luottamusta kuvaava kertomus. Minäkin olen saanut armon olla uskossa aivan aina ja minullakin on ollut aina Hyvä Jumala.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskovaiset kirjoitti:

ja muutkin. Jumala käskee meidän ahkeroida Hänen tuntemisekseen ja ahkerointia on kuunnella ja lukea Jumalan Sanaa.
Tänään kyllä tuo kuunteleminen on siinä mielessä vaikeaa, että siinä on useimmiten ihmisten omat selitykset rinnalla, eli enää ei ole käytäntöä kuten oli vanhan liiton aikana, jolloin lainkirjaa, ilman ihmisten selityksiä luettiin määräajoin kansalle.

Kun itse lukee Raamattua alkaen evankeliumeista, niin silloin tietää minkä voi kuulemastaan ottaa ilolla vastaan ja mikä tulee hyljätä.
Usko on Sanaan luottamista. Sanan ja Pyhän Hengen liitto on meille elämä, eli Jeesus toi meille elämän.
Sanankuulijan elämä muuttuu elämäksi, joka on totuutta, valoa, iloa ja rauhaa. Usein ihminen on kärsimätön, kun ei näe noita hedelmiä täydellisenä elämässään, mutta silloin pitää hiljaa odottaa Jeesuksen työtä kohalla ja tahtoa yhtyä Sanaan, eli uskovaisen tulee oppia vastustamaan sellaista, mitä Sanakin vastustaa.

Tie, jota uskovainen kulkee on kehityksen tie ja tällä tiellä kuljetaan täydellisyyttä, eli sydänpäivää kohti.

Kun oppii vastustamaan sitä, mitä Raamattukin vastustaa, eli laupeudettomuutta, armottomuutta, eli rakkaudettomuutta, saa nähdä, että ihminen tulee valoisaksi ajatuksia myöden ja sen vaikuttaa Jeesus, eli Sanan ja Pyhän Hengen liittoo ihmisessä, joka TAHTOO elää siinä liitossa uskollisesti ja näin kieltää lihantahtonsa Jumalan Tahdon tieltä.

Jumala toimii hyväksemme kolmessa muodossa, eli Isä kutsuu meitä yhteyteensä, eli uskomaan Jeesukseen ja kun tahdomme uskoa Jeesukseen saamme rauhassa odottaa Jumalan toimintoja kohdallamme.
Jumala vaikuttaa jokaiseen omaansa tarpeen kuulla ja lukea Sanaansa ja Pyhä Henki on Sanan avaaja, eli Pyhä Henki avaa Sanan meidän ymmärtää.
Sana puhdistaa meitä, eli Jeesuksen veri pesee meidät puhtaaksi ja sen jälkeen Jeesus antaa Pyhän Hengen asumaan meihin, eli vanha leili tyhjennetään Sanalla ja uusi tulee tilalle Sanan ja Pyhän Hengen liitossa. Eli Isä siirtää meidät Poikansa perustamaan valtakuntaan joka on rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Portti on ahdas, eli se vaatii kurinalaista uskoa siinä mielessä, että miten tahansa uskottaessa ei pääse ahtaasta portista sisään, eli on uskottava Raamatun opettaman mukaan Jeesukseen ja Jumalan käskyihin.

Jeesus on kaiken keskus, sillä Isä on näin opettanut meille, eli meidän tulee uskoa Jeesukseen, sillä Jeesuksella on kaikki valta meihin nähden.

Usko ei ole koskaan pelottavaa ja jos ihminen joka sydämestään etsii Jumalaa, pelkää jotakin, niin on se oman mielikuvituksen tuotetta tai pelottelijoiden aikaiseksi saamaa valhetta.

Jeesus pitää omistaan huolen ja Jumala on kanssamme pitkämielinen ja kärsivällinen ja Hän opettaa meidät rakkaudellaan tuntemaan Tahtonsa, ei tuomioilla ja pelotteluilla, vaan silkalla hyvyydellä ja rakkaudella.
Tähän tiehen kuuluu myös kurinpalautus, sillä uskoa ei voi miten vain, vaan on uskottava se Sana, jonka Jumala on puhunut. Jos käymme niskureiksi, niin Jeesuksella on keinonsa puhutella meitä ja jos uskomme mielellämme Sanan ja tahdomme pysyä siinä, saamme siihen voiman ja meidän ei tarvitse joutua kurinpalautukseen.

Uskovainen on rohkea, siis peloton, rauhallinen, pitkämielinen ja kärsivällinen ja hänellä on armahtavainen ja laupias mieli, eli Jeesuksen oma tuottaa hedelmää, josta lähimmäinenkin voi nähdä mihin puuhun hän kuuluu ja mikä oksa hän on, mutta lopullisen arvion voi tehdä vain Jumala, sillä Hän on sydänten tuntija.

Ei ole mitään ihanampaa, kuin elää Jeesuksen kanssa ja luottaa Häneen kaikessa, sillä Hän on luvannut pelastaa jokaisen, joka tahtoo elää Sanan opettamalla tavalla ja Jeesus pitää huolen, että jokainen, joka tahtoo niin elää, saa siihen kyvyn ja voiman, eli Hän todellakin lähettää Pyhän Hengen asumaan jokaiseen omaansa ja tämä rakas Henki muistuttaa meitä kaikesta siitä, mitä Jeesus on opettanut Opettajana ollessaan. Raamattu on siitä ihmeellinen Pyhä Kirjoitus, että sieltä aukeaa koko matkan ajalle meille kasvun myötä sopivaa ravintoa, eli jopa etsivä saa sieltä toivoa ja vasta syntynyt saa alkuravintoa ja varttuneempi saa jo vahvempaa ruokaa ja lähelle täysi-ikäisyyttä kasvanut saa sille ajalle sopivan ravinnon. Ihmeellistä ja todellista elämää, jossa Jumala pitää kaikista tarpeistamme huolen täyttäen ne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu