Näin tämän jo jonkin aikaa sitten.. Mutta kamalampaa unta saa etsiä.
...
Työskentelin suuressa tehtaassa, johon oli liitetty pieni osa mielisairaalaa. Tehdas oli täynnä rautatankoja ja suuria säiliöitä. Tunnelma siellä oli hyvin ankea. En ole varma mitä tehdas valmisti, mutta mieleeni tuli ensimmäiseksi paperi/laivat. Töihin pukeuduttiin siististi valkoiseen pukuun. Olin tehtaan hallissa, jossa oli lisäkseni muitakin työntekijöitä. Hallin ikkunat olivat pienet ja niitä oli vain muutamia. Rakennus oli rakennettu puoliksi maan alle ja ikkunoista näki ihmisten jalkoja, kun ne kävelivät kadulla.
Seisoin pääkoneen vieressä, kun yllättäen ovesta syöksyi hirviömäisiä olentoja sisään ja kiipeilivät seinillä. Olennot olivat hyvin rumia ja joillakin oli lepakon siivet. Muutamien iho oli repeytynyt niin, että lihas näkyi ja muutamat vain olivat normaalinnäköisiä, mutta selvästi seonneet. Yksi karjunnäköinen (siis sika) juoksi minua kohti ja otin läheltä pressun yrittäen piiloutua sen sisään. Käperryin siihen mytyksi ja tunsin, kuinka ulkopuolella karjun kuono tökki minua yrittäen saada "paketin" nurin ja niin päästä käsiksi minuun. Kun olin tarpeeksi kauan hiljaa, karju lähti ja uskaltauduin tulla esiin. Joka puolella oli ruumiita ja verta. Ympärillä oli hyvin hiljaista, eikä missään näkynyt liikettä. Pelokkaana juoksin hallin yhdelle ovelle ja yritin päästä ulos tehtaasta. Tulin katsoneeksi hallin ikkunoihin ja näin kuinka niiden luona oli kamalasti ihmisiä. Ne tönivät toisiaan edestään ja yrittivät pitää minua katseessaan samalla hakaten ikkunaa. Muutamat olivat veressäpäin, he olivat zombeja. Menin hallista pois johtavasta ovesta ja suljin oven takanani.
Olin käytävällä, joka haarautui kahteen osaan. Käännyin vasemmalle ja avasin yhden ovista. Huone, johon tulin oli neliönmuotoinen ja niin ahdas, että vain yksi ihminen riitti viemään sen leveyden. Edessä oli ikkuna, jonka takana oli pelkkää valoa eikä ollenkaan maisemaa. Ikkunan lisäksi huoneessa oli yksi sänky lähellä kattoa ja paljon paljon suuria lokeroita. Koko sisustus oli valkoinen. Avasin yhden lokeroista ja siellä oli pilkottuja ruumiinosia käärittyinä valkoisiin pyyhkeisiin. Ruumiinosat eivät olleet tavallisen kokoisia, vaan todella suuria kuin ne olisivat kuuluneet epämuodostuneelle jättiläiselle.
Lähdin sen jälkeen huoneesta ja etsin toisen oven. Avasin sen ja tulin uuteen huoneeseen, joka oli sisustettu hyvin kotoisaksi. Se oli kuin pieni asunto; oli keittiö, makuuhuone, olohuone.. Yllättäen kuulin, kuinka takanani, käytävällä, kuului hitaita ja kumisevia askelia. Rakennus tärähteli hieman niiden voimasta. Menin paniikkiin ja etsin piiloa. Piilouduin keittiön tiskin taakse ja käperryin taas mahdollisemman pieneksi pysyen ääneti. Askeleet menivät ohi ja rauhoitun. En ollut kuitenkaan turvassa; Kääntyessäni näin makuuhuoneesta tulevan pieni koira, joka murisi minulle. Se oli niin pieni, että sain sen käsiini ja väänsin sen niskan poikki yhdellä liikkeellä. Tappo kävi siististi ja helposti. Kuulin taas askelia käytävällä ja pysyin paikallani, mutta onnekseni ne menivät jälleen ohi (vaikka pysähtyivätkin hetkeksi kohdalleni). En nähnyt kulkijaa ollenkaan, mutta päättelin että aiemmin näkemäni jättiläisen ruumiinosat oli jotenkin palanneet yhteen ja niistä muodostunut otus liikusteli käytävällä.
Lähdin viimein miniasunnosta ja menin käytävän päässä olevan oven luokse. Astuin sisään ja olin toimistossa. Toimisto oli hyvin sekainen. Lokerot olivat syrjällään ja papereita oli jokapuolella. Ikkunoita oli huoneessa paljon ja niiden jokaisen luona aivan parveili ihmiszombeja kuolaamassa. Tapasin kohta toimistossa toisen ihmisen, työntekijän joka oli pysynyt elossa ja järjissään. Puhuimme keskenämme muutaman sanan. Työntekijä oli nainen ja hän oli valmiina kohtamaan zombit sekä kuolemansa, mutta aikoi kuitenkin taistella niitä vastaan viimeiseen saakka. Kohta ulkona kuolaavat zombit saivatkin yhden ikkunan rikki ja ryömivät sisään yksi kerrallaan. Nainen otti sorkkaraudan käteensä ja hakkasi kaikilla voimillaan eläviä kuolleita. Sillä aikaa yritin lähteä toimistosta, mutta oven suuaukon tukki yksi ihminen (ei-zombi). Hän piteli ruiskua kaulallaan ja katsoi minua säälivänä, kunnes kaatui eteeni. Sen jälkeen noita ihmisiä tuli lisää tehden kaikki itsemurhan samalla keinolla käytävälle. He eivät halunneet kuolla zombien käsiin, vaan halusivat tulla itse niiksi. Ruisku sisälsi ilmeisesti ainetta, joka teki zombiksi. Kävelin vältellen toistaiseksi liikkumattomien ruumiiden ohi ja tulin pian uudelle käytävälle. Oikealla puolella oli kaksi leikkaussalia ja yksi hoitohuone. (Nyt pahin kohta, ei heikkohermoisille:) Leikkaussalista käveli ulos miespuolinen ihminen, joka oli huomattavasti liikalihava ja hänen vatsansa oli viilletty auki. Hänen leikkauksensa oli jäänyt vaiheeseen, kun zombiongelmat alkoivat ja mies oli herännyt nukutusaineesta. Hänen leikkaushaavasta juoksi jatkuvasti verta ja huone lainehti kohta verestä. Mies kaatoi itsensä lattialle ja vielä puristi käsillään itseään haavan kohdalta, jotta kaikki veret lähtisivät nopeammin. Samalla hoitohuoneesta asteli toinen liikalihava mies, joka oli myös paljas ja hänen ruumiinsa oli täynnä kuivia, keltaisia syyliä. Hänen kuiva ihonsa tippuili ja mies meni nurkkaan polvisilleen sanoen haluavansa kuolla.
Yritin kuvailla tapahtumien kulkua mahdollisimman selkeästi. Olen pahoillani, jos tekstiä on vaikeaa siitä huolimatta lukea. Heräsin ainakin kolmesti kesken unen ja olin aivan kangistunut pelosta. Yritin kuitenkin joka kerta jatkaa uniani, mutta se sama uni vain jatkui. Erityisesti unen viimeiset hetket olivat kauhua - Minulla on oikeasti verikammo.
*kumartaa syvään niille ketkä jaksoivat koko hoidon lukea*
...
Työskentelin suuressa tehtaassa, johon oli liitetty pieni osa mielisairaalaa. Tehdas oli täynnä rautatankoja ja suuria säiliöitä. Tunnelma siellä oli hyvin ankea. En ole varma mitä tehdas valmisti, mutta mieleeni tuli ensimmäiseksi paperi/laivat. Töihin pukeuduttiin siististi valkoiseen pukuun. Olin tehtaan hallissa, jossa oli lisäkseni muitakin työntekijöitä. Hallin ikkunat olivat pienet ja niitä oli vain muutamia. Rakennus oli rakennettu puoliksi maan alle ja ikkunoista näki ihmisten jalkoja, kun ne kävelivät kadulla.
Seisoin pääkoneen vieressä, kun yllättäen ovesta syöksyi hirviömäisiä olentoja sisään ja kiipeilivät seinillä. Olennot olivat hyvin rumia ja joillakin oli lepakon siivet. Muutamien iho oli repeytynyt niin, että lihas näkyi ja muutamat vain olivat normaalinnäköisiä, mutta selvästi seonneet. Yksi karjunnäköinen (siis sika) juoksi minua kohti ja otin läheltä pressun yrittäen piiloutua sen sisään. Käperryin siihen mytyksi ja tunsin, kuinka ulkopuolella karjun kuono tökki minua yrittäen saada "paketin" nurin ja niin päästä käsiksi minuun. Kun olin tarpeeksi kauan hiljaa, karju lähti ja uskaltauduin tulla esiin. Joka puolella oli ruumiita ja verta. Ympärillä oli hyvin hiljaista, eikä missään näkynyt liikettä. Pelokkaana juoksin hallin yhdelle ovelle ja yritin päästä ulos tehtaasta. Tulin katsoneeksi hallin ikkunoihin ja näin kuinka niiden luona oli kamalasti ihmisiä. Ne tönivät toisiaan edestään ja yrittivät pitää minua katseessaan samalla hakaten ikkunaa. Muutamat olivat veressäpäin, he olivat zombeja. Menin hallista pois johtavasta ovesta ja suljin oven takanani.
Olin käytävällä, joka haarautui kahteen osaan. Käännyin vasemmalle ja avasin yhden ovista. Huone, johon tulin oli neliönmuotoinen ja niin ahdas, että vain yksi ihminen riitti viemään sen leveyden. Edessä oli ikkuna, jonka takana oli pelkkää valoa eikä ollenkaan maisemaa. Ikkunan lisäksi huoneessa oli yksi sänky lähellä kattoa ja paljon paljon suuria lokeroita. Koko sisustus oli valkoinen. Avasin yhden lokeroista ja siellä oli pilkottuja ruumiinosia käärittyinä valkoisiin pyyhkeisiin. Ruumiinosat eivät olleet tavallisen kokoisia, vaan todella suuria kuin ne olisivat kuuluneet epämuodostuneelle jättiläiselle.
Lähdin sen jälkeen huoneesta ja etsin toisen oven. Avasin sen ja tulin uuteen huoneeseen, joka oli sisustettu hyvin kotoisaksi. Se oli kuin pieni asunto; oli keittiö, makuuhuone, olohuone.. Yllättäen kuulin, kuinka takanani, käytävällä, kuului hitaita ja kumisevia askelia. Rakennus tärähteli hieman niiden voimasta. Menin paniikkiin ja etsin piiloa. Piilouduin keittiön tiskin taakse ja käperryin taas mahdollisemman pieneksi pysyen ääneti. Askeleet menivät ohi ja rauhoitun. En ollut kuitenkaan turvassa; Kääntyessäni näin makuuhuoneesta tulevan pieni koira, joka murisi minulle. Se oli niin pieni, että sain sen käsiini ja väänsin sen niskan poikki yhdellä liikkeellä. Tappo kävi siististi ja helposti. Kuulin taas askelia käytävällä ja pysyin paikallani, mutta onnekseni ne menivät jälleen ohi (vaikka pysähtyivätkin hetkeksi kohdalleni). En nähnyt kulkijaa ollenkaan, mutta päättelin että aiemmin näkemäni jättiläisen ruumiinosat oli jotenkin palanneet yhteen ja niistä muodostunut otus liikusteli käytävällä.
Lähdin viimein miniasunnosta ja menin käytävän päässä olevan oven luokse. Astuin sisään ja olin toimistossa. Toimisto oli hyvin sekainen. Lokerot olivat syrjällään ja papereita oli jokapuolella. Ikkunoita oli huoneessa paljon ja niiden jokaisen luona aivan parveili ihmiszombeja kuolaamassa. Tapasin kohta toimistossa toisen ihmisen, työntekijän joka oli pysynyt elossa ja järjissään. Puhuimme keskenämme muutaman sanan. Työntekijä oli nainen ja hän oli valmiina kohtamaan zombit sekä kuolemansa, mutta aikoi kuitenkin taistella niitä vastaan viimeiseen saakka. Kohta ulkona kuolaavat zombit saivatkin yhden ikkunan rikki ja ryömivät sisään yksi kerrallaan. Nainen otti sorkkaraudan käteensä ja hakkasi kaikilla voimillaan eläviä kuolleita. Sillä aikaa yritin lähteä toimistosta, mutta oven suuaukon tukki yksi ihminen (ei-zombi). Hän piteli ruiskua kaulallaan ja katsoi minua säälivänä, kunnes kaatui eteeni. Sen jälkeen noita ihmisiä tuli lisää tehden kaikki itsemurhan samalla keinolla käytävälle. He eivät halunneet kuolla zombien käsiin, vaan halusivat tulla itse niiksi. Ruisku sisälsi ilmeisesti ainetta, joka teki zombiksi. Kävelin vältellen toistaiseksi liikkumattomien ruumiiden ohi ja tulin pian uudelle käytävälle. Oikealla puolella oli kaksi leikkaussalia ja yksi hoitohuone. (Nyt pahin kohta, ei heikkohermoisille:) Leikkaussalista käveli ulos miespuolinen ihminen, joka oli huomattavasti liikalihava ja hänen vatsansa oli viilletty auki. Hänen leikkauksensa oli jäänyt vaiheeseen, kun zombiongelmat alkoivat ja mies oli herännyt nukutusaineesta. Hänen leikkaushaavasta juoksi jatkuvasti verta ja huone lainehti kohta verestä. Mies kaatoi itsensä lattialle ja vielä puristi käsillään itseään haavan kohdalta, jotta kaikki veret lähtisivät nopeammin. Samalla hoitohuoneesta asteli toinen liikalihava mies, joka oli myös paljas ja hänen ruumiinsa oli täynnä kuivia, keltaisia syyliä. Hänen kuiva ihonsa tippuili ja mies meni nurkkaan polvisilleen sanoen haluavansa kuolla.
Yritin kuvailla tapahtumien kulkua mahdollisimman selkeästi. Olen pahoillani, jos tekstiä on vaikeaa siitä huolimatta lukea. Heräsin ainakin kolmesti kesken unen ja olin aivan kangistunut pelosta. Yritin kuitenkin joka kerta jatkaa uniani, mutta se sama uni vain jatkui. Erityisesti unen viimeiset hetket olivat kauhua - Minulla on oikeasti verikammo.
*kumartaa syvään niille ketkä jaksoivat koko hoidon lukea*
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.