Kolmas henkilö alkaa jo todellakin ottaa päähän.Ratkaisu pian !
Ymmärrän kyllä, että emme kumpikaan voi muuta kuin odottaa.
Jos olisin totuudesta varma niin tulisin luoksesi heti.
Puhelinlaskussa oli ulkomaanpuheluita enkä muista soittaneeni kenellekkään ulkomaille.Minun on kuitenkin niin täytynyt tehdä ... kukka oli ilmestynyt mummon haudalle eikä kukaan muu kuin minä ole sitä voinut viedä-olin unohtanut senkin. Salkku oli murrettu auki ja vain minä sen olen voinut tehdä. On paljon muita merkkejä unohtelusta vaikka muistan oikein hyvin muuten. Unohteluuun liittyvät selvät merkit...omituiset teot niinkuin kahvikupin laittaminen sitruunapuristimen sisään. Yhteen aikaan kyselin itseltäni onko kaikki totta ja annoin sitten em:n kaltaisia merkkejä vastaukseksi itselleni.
Puhelimen hälytysääni on soinut monta kertaa vain yhden kerran. Lisäksi Ystävä kutsuu-palsta.Ravintolassa minulle huutelevat miehet joiden en epäile olleen minulle vieraita, vaikka silloin niin tuntui ( 05.10.1993 )
Olen lähes varma, että kaikki on totta.
Minulla on mitta täysi niinkuin on sinullakin. Teoriani mukaan kaikki alkoi 1981 keväällä seuraten joulukuuta 1980.TKK:lla.
Koko juttu on todellakin idioottimainen.
Rakkaudella PA.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.