Smithin näky

Joseph Smith näki eräänä kesäaamuna vuonna 1820 harhanäyn, pimeys verhosi hänet. Hän näki yläpuolellaan kaksi olentoa jotka valehtelivat hänelle ja haukkuivat olemassa olevia Jumalan seurakuntia.

Smith kertoi näystään ja siitä mitä kuuli, eräälle metodistisaarnaajalle, joka totesi näyn olleen perkeleestä. Monet sanoivat häntä hulluksi. Hän liikkui tuon jälkeen hyvin epämääräisessä seurassa ja lankesi moraalittomuuteen usein.

Jos hän olisi uskonut tuota metodistisaarnaajaa, olisi jäänyt tapahtumatta monta hirvittävää ja veristä tapahtumaa, jotka mormonit tekivät, mm. viattomia uudisasukkaita kohtaan, ryöstäen ja murhaten heitä tuhansittain.
2126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuhansittain?
Viestissäsi oli useita asiavirheitä. Tällä kertaa puutun kuitenkin vain yhteen.
Ole hyvä ja esitä lähteet, joiden perusteella väität, että mormonit ryöstivät ja murhasivat tuhansittain viattomia uudisasukkaita. Minulle tämä on aivan uusi tieto ja samoin varmasti useimmille muillekin tätä ketjua seuraaville.

Äänestä

Näytät olevan jonkin verran tietoinen joistakin asioista, mutta miten olet voinut katkeroitua noin, että haluat kääntää tosiasiat juuri täysin väärin päin? Sisälläsi tuntuu olevan niin paljon vihaa? Onko sinut joskus erotettu kirkosta kurinpidollisista syistä? Kuulostaa siltä. Toivon, että et vääristelisi silti totuutta. Jeesus Kristus on kuollut meidän kaikkien puolesta ja haluaa meille kaikille tarjota elämän leipää ja sitä vettä, jota juotuamme emme enää koskaan janoaisi. Kristus todella haluaisi pelastaa meistä jokaisen ihmeellisen rakkauden ja säälin takia, jota Hän tuntee niitä kohtaan, joiden puolesta Hän on maksanut niin kalliin hinnan ja tähän joukkoonhan kuuluu koko ihmiskunta mukaan luettuna sinä ja minä. Se ihmeellinen näky, jonka Joseph Smith näki, oli niin pyhä tapahtuma, että meidän kaikkien ihmisten pitäisi nöyränä polvistua rukoukseen ja kysyä Jeesuksen Kristuksen nimessä Taivaalliselta Isältämme onko se totta? Jos näin tapahtuisi, koko tämä maailma saattaisi olla aivan toisenlainen paikka. Tule Vapahtajan tykö..juuri nytkin Hän kädet ojennettuina haluaisi sulkea sinut syleilyynsä ja auttaa sinua ymmärtämään, että HÄN on maksanut sen kovan hinnan, jonka kautta voimme pelastua ja päästä Hänen ja meidän henkiemme Isän rakkauden valtakuntaan nauttimaan elämän puun hedelmää, mikä on suloisempaa kuin mikään, mitä osaamme kuvitellakaan. Toivon tätä sinulle ja meille kaikille. Ojatkoon sydämesi ajatuksia Jumalan rakkaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


häirikkömormoonit kirjoitti:

Joseph Smith näki eräänä kesäaamuna vuonna 1820 harhanäyn, pimeys verhosi hänet. Hän näki yläpuolellaan kaksi olentoa jotka valehtelivat hänelle ja haukkuivat olemassa olevia Jumalan seurakuntia.

Smith kertoi näystään ja siitä mitä kuuli, eräälle metodistisaarnaajalle, joka totesi näyn olleen perkeleestä. Monet sanoivat häntä hulluksi. Hän liikkui tuon jälkeen hyvin epämääräisessä seurassa ja lankesi moraalittomuuteen usein.

Jos hän olisi uskonut tuota metodistisaarnaajaa, olisi jäänyt tapahtumatta monta hirvittävää ja veristä tapahtumaa, jotka mormonit tekivät, mm. viattomia uudisasukkaita kohtaan, ryöstäen ja murhaten heitä tuhansittain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu