Perusinsinööri kirjoittaa ministereiden logiikasta

Tekniikka & Talous lehden mainio pakinoitsija Perusinsinööri Veijo Miettinen kirjoittaa hyvin nykyhallituksen omistajapolitiikasta:

"VEIJO IHMETTELEE MINISTEREIDEN LOGIIKKAA

Kumpi on ministereille tärkeämpi, paluulennollaan Bangkokista päivän myöhästynyt lomamatkailija, vai loppuelämäkseen työttömäksi jäävä kemijärveläinen? No tietenkin se Bangkokin matkailija. Onhan ministereillä huomattavasti suuremmassa määrin omakohtaista kokemusta Thaimaan matkailusta kuin pitkäaikaistyöttömyydestä.

Veijo on ihmetellyt ministerien logiikkaa vertaillessaan heidän toimiaan noiden kahden asian tiimoilta. Kun sellutehdas suljetaan, pääministeriä myöten ilmoitetaan että valtio ei voi puuttua pörssiyhtiön johdon toimiin.

Kun lomalento myöhästyy, Finnairin pääjohtaja kutsutaan ministerin puhutteluun ja häneltä vaaditaan selvityksiä ja toimenpiteitä.

Kun kummatkin, sekä Finnair että Stora Enso ovat pörssiyhtiöitä, luulisi valtiovallan kohtelevan niitä samalla tavalla, mutta ei.

Kansantalouden kannalta kannattavan sellutehtaan sulkeminen on Veijon mielestä hieman isompi asia, kuin muutaman lomakoneen myöhästeleminen. Varsinkin kun tehtaan sulkemisesta päättää kokematon uusi toimitusjohtaja omaa johtoryhmäänsä kuulematta.

Kokematon on Finnairinkin uudehko toimitusjohtaja, mutta hän ei ole itse päättänyt sitä, että koneet myöhästelevät.

Hallituksen uusi omistuspolitiikka tarkoittaneekin siis sitä, että omistaja puuttuu yhtiön toimintaan vain, jos yhtiön toiminta kärsii sattumista eikä johdon tekemistä hätäisistä päätöksistä.

Omistajapolitiikan omituisuudet
Veijo kannattaa markkinataloutta. Pörssinoteeratuissa valtionyhtiöissä se tarkoittaa sitä, että maan hallitus katsoo Veijon puolesta omistuksen perään. Jos firman johto on tuhoamassa omistuksen arvoa, Veijo edellyttää että Jyri Häkämies estää sen.


Jos Häkämies ei Veijoa usko, lukekoon lehdestä mitä islantilaiset yrittävät tehdä Elisassa.
Kenenkään ei luulisi uskovan, että pienen sellutehtaan sulkeminen pelastaa Stora Enson puunhankinnan. Kyllä Suomessa puuta riittää. Varsinkin kun Stora Enson markkinaosuus putoaa koko ajan ja se tarvitsee vuosi vuodelta vähemmän puuta.

Osakeyhtiölaki antaa Häkämiehelle mahdollisuuden kutsua ylimääräinen yhtiökokouksen koolle ja vaihtaa siellä yhtiön hallituksen. Joka puolestaan vaihtaa toimitusjohtajan.

Jos Häkämies ei Veijoa usko, lukekoon lehdestä mitä islantilaiset yrittävät tehdä Elisassa. Turskankalastajat omistavat Elisasta huomattavasti pienemmän sivun kuin veronmaksajat Sora Ensosta.

Jotta maan hallituksen määrittelemä omistajapolitiikka asettautuisi oikeaan, mutta vielä omalaatuisempaan valoon, ministeri Häkämies toteaa että valtio alle prosentin omistajana vastustaa turskapoikien aikeita.

Siihen loppui Veijon yritys ymmärtää edes logiikan ripettä valtion omistajapolitiikan tiimoilta. "

Tekniikka & Talous tammikuuss 2008

9

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veijolle

      .. että kukin ymmärryksensä mukaan. Niin myös ministerit, se kun ei tuo ministerinpalkka tuo järkeä mukanaan....

    • jäänyt

      kiveä kiven päälle Vanhasen porvarihallituksen omistajapolitiikasta.

      Ja kukaan ei kai epäile perusinsinööriä demariksi!

    • Hourii ukko

      tuskissaan.

      • Tietäväinen.

        Perusinsinööri ei ole sen enempää vanha kuin kommunistikaan... Nimimerkin takana on tietojeni mukaan parikin Suomen talouselämän huipulla olevaa sanan taitajaa, jotka itsekin ovat tehneet busineksessa huomattavan omaisuuden.


      • 70 luvun kommari
        Tietäväinen. kirjoitti:

        Perusinsinööri ei ole sen enempää vanha kuin kommunistikaan... Nimimerkin takana on tietojeni mukaan parikin Suomen talouselämän huipulla olevaa sanan taitajaa, jotka itsekin ovat tehneet busineksessa huomattavan omaisuuden.

        siellä kirjoittelee.


      • Tietäväinen.
        70 luvun kommari kirjoitti:

        siellä kirjoittelee.

        Pidä tuo kanta. Se pukee sinua.

        Totuus on kuitenkin toisenlainen.


      • on aina
        Tietäväinen. kirjoitti:

        Pidä tuo kanta. Se pukee sinua.

        Totuus on kuitenkin toisenlainen.

        erilainen kuin oikea tieto.


      • jos jopa

        Kalle Isokalliokin/Veijo Miettinen joutuu kommunistin kirjoihin. Kallea on ennen pidetty tyypillisenä teknokraatti kokoomuslaisena


    • kasvottomia

      Eihän yksi sellutehdas paina mitään siinä sarjassa, kun naapurille ja ystävälle Häkämiehen piti järjestää tehdas ja oikein valtion miljarditukiaisten kanssa. Tässä ystävyysmittelössä ei paina se, että yrittäjä on tehnyt konkan poikineen, valtiolla ja Kataisella ei ole kukkaron nyörit nyt kiinni, nyt on rahaa vaikka tunkea sitä konkkayrityksiin. Arvatkaapas jos tavallinen ihminen tarvitsis, niin oitis huuto "ei ole rahaa".

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4950
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1529
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1421
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1163
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      42
      977
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      153
      827
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe