ja monesta muustakin ihmisestä ei-kristityn.
Mikä on rippikouluissa vikana?
Mikä on rippikouluissa vikana?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Näin saattaa käydä. Ihan samoin kuin joillekin ruotsin opiskelu koulussa saa inhoamaan pakkoruotsia.
Tosin suuri osa rippikoulun käyneistä on niin tyytyväisiä että haluavat seuraavana vuonna isoseksi vaikka se edellyttääkin sitten huomattavasti aktiivisempaa osallistumista kirkollisiin juttuihin.
"Rippikoulu teki Antista ja monesta muustakin ihmisestä ei-kristityn. Mikä on rippikouluissa vikana?"
Sivistys, terve järki ja viimeistään raamattu tappaa taikauskon, ei siihen riparia tarvita.
Moni käy riparin saadakseen sivistymättömältä tädiltään tai isävanhemmaltaan lahjukset, eroten heti kun se on mahdollista.
Lainsäädäntö on toki tässä epäreilu, nuorella ei ole uskonnonvapautta vaikka pakkoliitetty saa toki lahkon vaaleissä äänestää, muttei erota.
18v. täytettyäni. Osaltani syy oli rippikoulu ja siihen liittyvä leireily pakkopulla.
Tosin tulin uskoon 4 vuotta myöhemmin ja en liittynyt takaisin luterilaisiin.
Ikäluokasta n. 90 % käy rippikoulun ja monet haluavat liittyä juuri sen takia kirkkoon.
"Ikäluokasta n. 90 % käy rippikoulun ja monet haluavat liittyä juuri sen takia kirkkoon. "
Tarkoitit varmaan rippikoulun takia etkä tuon 90% takia?
Ne ketkä liittyvät rippikoulun takia, olisi muuten kiva saada ihan faktoja monestako henkilöstä on kyse, tekevät sen aiemmin mainittujen lahjusten takia. Eivät taikauskon.
Luterilaisen rippikoulun aikoinani, mutta sunnuntai pyhään kolmannen käskyn mukaan en ole uskonut, siihen aikaan sunnuntai oli vielä oikealla paikalla viikon ensimmäisenä, itse huomasin tämän väärän ja ristiriitaisen opetuksen rippikoulussa, ja myöhemmin sitten erosinkin kirkosta.
Kirkolla ei yksinkertaisesti ollut minulle mitään annettavaa.
Joo totta jotkut liittyy kirkkoon rippikoulun takia,haluavat mennä porukan mukana, kun kaikki kaveritkin, niin miksen minäkin.
Tämän havaitsin toimiessani paikallisen vapaaseurakunnan jäsenrekisterin hoitajana.Suurin osa rippikoululaisista tarvitsee kirkon palveluksia seuraavan kerran avioituessaan.
ole tyhmä, ja jos hän kuuntelee rippikoulussa tarkkaan, mistä kristinuskossa on kyse, niin hän käsittää sen olevan vanhaa satua.
Rippikoululaiset ovat yleensä hyvin innostuneita hengellisistä asioista. Ikäluokasta n. 90 % haluaa rippikouluun opettelemaan katekismusta. Ja kun se on kaikenlisäksi täysin vapaaehtoista.
se valtava nuorisotyö takas housuihis. Ei sulla seiso kumminkaan.
Esittämäsi asia on kyllä toisin päin 90 % menee vastahakoisesti rippikouluun ja ehkäpä se jäljelle jäävä 10 % on hieman innostunut aiheista mitä siellä käsitellään. Jos tuo tietosi perustuu johonkin muuhun kuin sinun omaan tietoon , voisitko esittää ne tiedonlähteet joissa todetaan niin kuin olet esittänyt. Mitä minä nuoria tunnen yleistuntuma on päinvastoin. En kyllä menisi tätäkään vannomaan varmaksi.
Vapaaehtoisuudesta voimme olla mitä mieltä vaan, mutta nämä ovat niitä perinnejuttuja. Oliko se niin että pappi ei vihki jos tuo koulu on jäänyt väliin, tai sylikummiksikaan ei pääse. en ole aivan 100 varma asiasta.
Kati Niemelä:
MITÄ JÄÄ KÄTEEN RIPPIKOULUSTA
Useat tutkimukset osoittavat nuorten suhtautuvan evankelis-luterilaiseen kirkkoon varsin myönteisesti. Erittäin kielteisesti suhtautuvia nuorten keskuudessa on vain noin viisi prosenttia. Enemmistö heistä ei kuulu kirkkoon. Valtaosalle nuorista kirkko on siis vähintäänkin "ihan hyvä juttu".
Osaksi nuorten myönteisten asenteiden takana on eittämättä rippikoulu. Monille heistä rippikoulu on miellyttävä kokemus. Noin yhdeksän nuorta kymmenestä kokee rippikoulun kokonaisuudessaan myönteisenä asiana.
Tutkimukset osoittavat rippikoulun myös muuttavan nuorten asenteita kirkkoa, seurakuntaa ja uskoa kohtaan myönteisemmiksi. Viisi vuotta sitten Tampereen seurakuntien rippikouluun osallistuneista nuorista kaksi kolmesta arvioi asenteidensa rippikoulua, Raamattua ja Jumalaa kohtaan muuttuneen myönteisemmiksi.
Yli puolet katsoi asenteidensa seurakunnan työntekijöitä ja sen toimintaa ja uskoon liittyviä asioita kohtaan muuttuneen myönteisemmiksi.
Hetken hurmaa vai pysyvä muutos?
Rippikouluissa on myös eroja. Jotkut onnistuvat tavalla, jota tutkijana voi vain ihmetellä: rippikoulun päättyessä lähes kaikki ovat erittäin tyytyväisiä ja lähes kaikki kuvaavat asenteidensa muuttuneen myönteisemmiksi.
Kun nuoret arvioivat rippikoulun päättyessä omaa rippikouluaan, parhaiten onnistuneet rippikoulut saivat nuorilta kouluarvosanoilla arvioituna arvosanaksi 10-. Valtaosa nuorista on siis antanut arvosanaksi 10 tai vähintään 9.
Samaan aikaan nuorten heikoimmin onnistuneiksi arvioimat rippikoulut saivat keskimäärin arvosanan 7 . Sentään tyydyttävä sekin.
Edellä oleva tutkimus, kuten monet muutkin vastaavat tutkimukset, on kuitenkin toteutettu välittömästi rippikoulun loppuessa eli ajankohtana, jolloin rippikoulun synnyttämä "hyvä fiilis" on monella vahvasti mielessä.
Moni toteaa, että helppohan sitä rippikoulun turvallisessa ja arjelta suojatussa ilmapiirissä on uskoa. Mutta mitä tapahtuu asenteille rippikoulun jälkeen?
Mitä tästä kaikesta asenteenmuutoksesta jää jäljelle, kun aikaa kuluu? Onko rippikoululla vaikutusta pitemmällä tähtäimellä? Oliko kaikki rippikoulun päättyessä kuvattu myönteinen muutos vain hetken hurmaa ja huumaa, joka laimenee nopeasti rippikoulun jäädessä historiaan?
Suhde laimenee vuosien kuluessa
Minulla on ollut ilo viime aikoina työskennellä poikkeuksellisen kiinnostavan tutkimusaineiston äärellä. Se koostuu viisi vuotta sitten Tampereella rippikoulunsa käyneiden kokemuksista ja näkemyksistä uskosta, kirkosta, rippikoulusta ja elämästään. Nuoret ovat samoja kuin edellä kuvatussa tutkimuksessa.
Aineisto antaa mahdollisuuden tarkastella samojen nuorten asenteita uskoa ja kirkkoa kohtaan rippikoulun alussa, rippikoulun päättyessä sekä viisi vuotta rippikoulun päättymisen jälkeen.
Lähes 400 nuorta vastasi laajaan kyselyyn kaikkina kolmena ajankohtana. Aineisto on viimeisimmänkin kyselyn osalta hyvin edustava ja kyselyyn vastanneet edustavat tasapuolisesti eri tavoin rippikoulun kokeneita nuoria.
Aineisto osoittaa uskonnollisten asenteiden oletusten mukaisesti jossain määrin laimenevan rippikoulun jälkeen. Kuitenkin nuoret vielä 20-vuotiaanakin kuvaavat usein rippikoulua elämänsä tärkeimmäksi uskonnolliseksi vaikuttajaksi. Sitä pidetään jopa merkityksellisempänä kuin omia vanhempia.
Lähes neljä nuorta viidestä kuvaa rippikoulua tärkeäksi kokemukseksi, suosittelee rippikoulua ystävilleen ja menisi rippikoulun uudelleen, jos valinta pitäisi tehdä nyt.
Vieläkin useampi, lähes yhdeksän nuorta kymmenestä, toivoisi omien lastensa käyvän aikanaan rippikouluun. Myönteisenä nuoret muistavat ennen kaikkea mukavan yhteishengen ja mukavat työntekijät ja isoset.
ev-lut propagandakeskus.
Tupakan vaarattomuuskin on useiden tutkijoiden toimesta osoitettu.
Kun ei löydy asiaperustetta väitteiksi, niin sitten mennään nassuttelu linjalle.
Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Tai toinen sanonta pukki kaalimaan vartijana. Molemmat syövät neutraalia uskottavuutta kun laitetaan asianomainen asialle.
onkin outoa, että kaikkien pitää käydä läpi samat
rituaalit, tahtoi tai ei, ja pappi katsoo sitten kirjastaan:
Rippikoulun käynyt ja rokotettu: selvä kristitty!
Näin niitä nimikristittyjä tehdään.
Vihaisuus kytee nimikristillisyyden alla.
Riparit vain pahentavat asioita ja ateisteja syntyy.
että papit haluavat miellyttää kaikkia, joten kyllähän ihmiset sen huomaavat, että tuolla ei ole mitään annettavaa minulle.
Uskonnonopettajani kertoi lukiossa, miten moni teologiaa opiskellut päätyi ateistiksi. Kaikille ei tietenkään käy niin, mutta aika monelle. Olen valmistumassa opettajaksi ja muistin nämä sanat, mitä lukiossa kuulin. En ihmettele yhtään enää, mutta vähemmällä tietomäärällä varustettuna teininä ihmettelin...
kiusaa teologian opiskelijoita.
Jos kaikki on Jumalan luomaa, ja kaikki Jumalan luoma on hyvää, niin miten sellaista otusta kuin Saatana voi ollakaan?