Piispan juttusilla

Olin karakallion temppelin avoimissa ovissa ja siellä meidän ryhmän vetäjä selitti,että temppeliin pääsee vain kelvolliset mormonit,ja sinne pyrkivän pitää mennä piispan haastatteluun.Miten sit käy jos sille menee sanoon et tuota nii on tullu juotua teetä ja kahvia jopa päivittäin ja jollain lailla vähä niinku riippuvainen.Estyykö temppeliin meno sillä kerral,ja pitääkö juominen lopettaa ja mennä uudestaan piispan juttusille ennen kun pääsee temppeliin? Mormonit varmaan osaa vastata tähän.
351552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Vaarnan johtajani apulainen snoi tänään hyvin kuvaavasti seuraavaa:
Rikkomus ei oikeastaan johda rangaistukseen vaan siunauksen eväämiseen. Kun on rikkonut jotakin sellaista lakia vastaan jonka aiheuttaa sen että ei pääse Temppeliin ei se ole rangaistus vaan siunauksen evääminen kunnes parannus on tehty.

Viisauden sana.
Jotta meidän olisi helpompi pitää ruumiimme ja mielemme terveinä ja vahvoina, Jumala antoi Joseph Smithille terveyslain vuonna 1833. Tämä laki tunnetaan nimellä viisauden sana. Jumala on korostanut oikean ravinnon sekä fyysisen ja hengellisen terveyden hyödyllisyyttä ja puhunut lisäksi seuraavien aineiden käyttöä vastaan:
• tupakka
• alkoholi
• kahvi ja tee
• huumeet.
Jumala lupaa viisauden sanan noudattajille suuria fyysisiä ja hengellisiä siunauksia. Tiedeyhteisö vahvistaa nykyisin monia näistä periaatteista, jotka rakastava Jumala antoi Joseph Smithille lähes kaksisataa vuotta sitten.

Äänestä
  • Jos ymmärsin oikei,niin jos jatkaa samaa rataa kahvin ja teen kans tekemättä parannusta,niin evätään temppeliin pääsy siihen asti kunnes on tehny parannuksen.

    Äänestä

  • titaani kirjoitti:

    Jos ymmärsin oikei,niin jos jatkaa samaa rataa kahvin ja teen kans tekemättä parannusta,niin evätään temppeliin pääsy siihen asti kunnes on tehny parannuksen.

    aika monilla on juuri tuo tilanne.

    Äänestä

  • Luulisin, että kirjoitti:

    aika monilla on juuri tuo tilanne.

    "Viisauden sana"ilmoitettiin Joseph Smithille vuonna 1833.Siinä kehotetaan välttämään tupakkaa,alkoholia,teetä ja kahvia sekä korostetaan viisaiden ravintotapojen myönteisiä vaikutuksia ja hengellistä voimaa.Viisauden sanan vastaista on myös kaikenlaisten huumeiden käyttö.

    Tämä teksti on poimittu suoraan temppelin avoimista ovista saamastani lehtisestä.Siinä selvästi saa tavallinen pulliainen sen käsityksen ,että alkoholin,teen ja kahvin välttäminen on kehotus ei kielto tai käsky.Kuitenkin niiden käyttö johtaa siihen,että temppeliin pääsy estyy ja taivaaseen pääsy estyy.Jotenkin minusta tuntuu ,että mormoneista kiinnostunutta johdetaan harhaan.Miksei siihen lehtiseen ollu pistetty suoraan kuinka asia on?

    Entäpä viisaiden ravinto tapojen kanssa.Saako karkkia limsaa vetää mielin määrin tai käydä hesburgerilla? Kun sen tietää kaikki olevan epäterveellistä ja lisäksi olen omasta mielestä sitä mieltä ,että karkki on lasten huume,koska lapset tekee kaikkensa saadakseen karkkia,viitaten omaan nuoruuteen.

    kun henkilö harkitsee MAP-kirkkoon liittymistä, tämä asia kyllä selvitetään. Itse asiassa kastetta siirretään myöhempään ajankohtaan, jos henkilö ilmoittaa juovansa kahvia ja teetä, tupakoivansa tai käyttävänsä alkoholia tai huumeita. Niistä on päästävä eroon ennen kasteelle menoa.
    Kirkon jäsenenä ollessaan voi tietysti alkaa uudestaan käyttää jotakin tai kaikkia näistä aineista. Silloin on odotettava temppeliin menoa niin kauan kunnes on päässyt niistä eroon.
    On olemassa paljon muitakin aineita, jotka ovat epäterveellisiä ainakin liikaa käytettyinä tai tietyille henkilöille esimerkiksi sairauden tai allergian takia. Niiden käyttö ei ole kuitenkaan este temppeliin pääsylle.
    Kirkon johto on runsaat sata vuotta sitten määritellyt kahvin, teen, tupakan, alkoholin ja myöhemmin myös huumeet aineiksi, joiden käyttäminen on este temppeliin pääsylle.
    MAP-kirkko kannattaa ja tukee terveitä elämäntapoja, ja tulokset näkyvät kirkon jäsenten muuta väestöä pidempänä elinikäodotteena. Temppeliin pääsyn ehtona ei ole kuitenkaan hyvä terveys vaan kuuliaisuus.

    Äänestä

  • titaani kirjoitti:

    "Viisauden sana"ilmoitettiin Joseph Smithille vuonna 1833.Siinä kehotetaan välttämään tupakkaa,alkoholia,teetä ja kahvia sekä korostetaan viisaiden ravintotapojen myönteisiä vaikutuksia ja hengellistä voimaa.Viisauden sanan vastaista on myös kaikenlaisten huumeiden käyttö.

    Tämä teksti on poimittu suoraan temppelin avoimista ovista saamastani lehtisestä.Siinä selvästi saa tavallinen pulliainen sen käsityksen ,että alkoholin,teen ja kahvin välttäminen on kehotus ei kielto tai käsky.Kuitenkin niiden käyttö johtaa siihen,että temppeliin pääsy estyy ja taivaaseen pääsy estyy.Jotenkin minusta tuntuu ,että mormoneista kiinnostunutta johdetaan harhaan.Miksei siihen lehtiseen ollu pistetty suoraan kuinka asia on?

    Entäpä viisaiden ravinto tapojen kanssa.Saako karkkia limsaa vetää mielin määrin tai käydä hesburgerilla? Kun sen tietää kaikki olevan epäterveellistä ja lisäksi olen omasta mielestä sitä mieltä ,että karkki on lasten huume,koska lapset tekee kaikkensa saadakseen karkkia,viitaten omaan nuoruuteen.

    Viisauden sanaa ei annettu alun perin käskynä vaan: "...tervehdyksenä, ei käskynä eikä pakkona vaan ilmoituksena ja viisauden sanana, joka osoittaa Jumalan järjestyksen ja tahdon kaikkien pyhien ajalliseksi pelastukseksi viimeisinä aikoina - annetaan periaatteeksi, johon sisältyy lupaus, sovitettuna heikkojen kyvyn mukaan ja kaikista pyhistä heikoimpienkin, jotka ovat pyhiä tai joita voidaan kutsua pyhiksi."

    Vasta myöhemmin eräässä konferenssissa viisauden sana esitettiin ja hyväksyttiin yksimielisesti käskyksi. Aluksi viisauden sanan noudattamista ei vaadittu niin tarkoin kuin myöhemmin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Eli se tuli jumalalta ensin kehotuksena ja myöhemmin
    sen hetkiset apostolit päättivät muuttaa sen käskyksi.Eli se on ihmisten käsky eikä jumalan.

    Tueksi raamatusta kirje kolossalaisille luku 2 jakeet 20-23 jotka kuuluvat näin ainakin mun raamatussani
    20.Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin
    21.älä tartu, älä maista, älä kosketa?
    22.Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista.
    23.Nämä omatekoista hurskautta,nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näittävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.

    Itse joskus kahvia tai teetä otan, jos jostain syystä väsyttää, ollu ylitöissä tai nukkunu liian vähän tms. Väsyneenä autolla ajaminen rinnastetaan jonkin asteiseen rattijuoppouteen tai liikenteen vaarantamiseen. Mormonitkin joutuvat ajamaan joskus väsyneenä ja tiedän yhden tapauksen kun kaveri nukahti rattiin ja ajo pellolle. Auto mäsäksi, mut itse selvis naarmuitta.Olis ottanu kupin kahvia, mut ku se on niin väärin.Väärin se olis ollu jos joku sivullinen olis jääny alle, vai kuinka...?

    Suklaata saa käsittääkseni syödä, mut ku siinäki on kofeiinia ja siihen jää ainaki riippuvaiseksi ,ja sen tietää jokainen et se on yks terveys riski. Joskus olen jostain lukenu ,että suklaa vaikuttaa samaan kohtaan aivoissa kuin heroiini, eli aika koukku aine on

    Äänestä

  • titaani kirjoitti:

    Jos ymmärsin oikei,niin jos jatkaa samaa rataa kahvin ja teen kans tekemättä parannusta,niin evätään temppeliin pääsy siihen asti kunnes on tehny parannuksen.

    hän kysyy "noudatatko viisauden sanaa"? Jos vastaan että "en nouata", en voi mennä temppeliin.
    Mutta voihan joku olla epärehelinen ja sanoa, että "kyllä noudatan".
    KUkaan ei tarkasta mitä olet tehnyt tai tekemättä jättänyt, kaikki on omantuntosi varassa.

    Äänestä

  • titaani kirjoitti:

    "Viisauden sana"ilmoitettiin Joseph Smithille vuonna 1833.Siinä kehotetaan välttämään tupakkaa,alkoholia,teetä ja kahvia sekä korostetaan viisaiden ravintotapojen myönteisiä vaikutuksia ja hengellistä voimaa.Viisauden sanan vastaista on myös kaikenlaisten huumeiden käyttö.

    Tämä teksti on poimittu suoraan temppelin avoimista ovista saamastani lehtisestä.Siinä selvästi saa tavallinen pulliainen sen käsityksen ,että alkoholin,teen ja kahvin välttäminen on kehotus ei kielto tai käsky.Kuitenkin niiden käyttö johtaa siihen,että temppeliin pääsy estyy ja taivaaseen pääsy estyy.Jotenkin minusta tuntuu ,että mormoneista kiinnostunutta johdetaan harhaan.Miksei siihen lehtiseen ollu pistetty suoraan kuinka asia on?

    Entäpä viisaiden ravinto tapojen kanssa.Saako karkkia limsaa vetää mielin määrin tai käydä hesburgerilla? Kun sen tietää kaikki olevan epäterveellistä ja lisäksi olen omasta mielestä sitä mieltä ,että karkki on lasten huume,koska lapset tekee kaikkensa saadakseen karkkia,viitaten omaan nuoruuteen.

    meile on jätetty paljon myös tutkiskeltavaa, me voime jokainen omaltakannaltamme hakea Pyhänhengen
    johdatusta omaan terveyteemme liittyvissä asioissa.

    Siihen kuuluu kaikki nuo mistä mainitsit, kaikki epäterveellinen on viisaudensanaa vastaan.

    Äänestä

  • titaani kirjoitti:

    Eli se tuli jumalalta ensin kehotuksena ja myöhemmin
    sen hetkiset apostolit päättivät muuttaa sen käskyksi.Eli se on ihmisten käsky eikä jumalan.

    Tueksi raamatusta kirje kolossalaisille luku 2 jakeet 20-23 jotka kuuluvat näin ainakin mun raamatussani
    20.Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin
    21.älä tartu, älä maista, älä kosketa?
    22.Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista.
    23.Nämä omatekoista hurskautta,nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näittävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.

    Itse joskus kahvia tai teetä otan, jos jostain syystä väsyttää, ollu ylitöissä tai nukkunu liian vähän tms. Väsyneenä autolla ajaminen rinnastetaan jonkin asteiseen rattijuoppouteen tai liikenteen vaarantamiseen. Mormonitkin joutuvat ajamaan joskus väsyneenä ja tiedän yhden tapauksen kun kaveri nukahti rattiin ja ajo pellolle. Auto mäsäksi, mut itse selvis naarmuitta.Olis ottanu kupin kahvia, mut ku se on niin väärin.Väärin se olis ollu jos joku sivullinen olis jääny alle, vai kuinka...?

    Suklaata saa käsittääkseni syödä, mut ku siinäki on kofeiinia ja siihen jää ainaki riippuvaiseksi ,ja sen tietää jokainen et se on yks terveys riski. Joskus olen jostain lukenu ,että suklaa vaikuttaa samaan kohtaan aivoissa kuin heroiini, eli aika koukku aine on

    kun rikkovat viisauden sanaa.
    Tämä on myös meidän jäsenten kirkko ja voimme tehdä yhteisiä sopimuksia. En tunne tarkemmin, miksi tehtiin sopimus viisauden sanan hyväksymisestä käskyksi. Saattoihan olla, että Herra innoitti profeettaa esittämään asian jäsenille. Seuraukset ovat olleet joka tapauksessa hyviä.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    hän kysyy "noudatatko viisauden sanaa"? Jos vastaan että "en nouata", en voi mennä temppeliin.
    Mutta voihan joku olla epärehelinen ja sanoa, että "kyllä noudatan".
    KUkaan ei tarkasta mitä olet tehnyt tai tekemättä jättänyt, kaikki on omantuntosi varassa.

    ettei kukaan viihdy temppelissä, jos hän ei ole ollut rehellinen suosituspuhutteluissa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    ettei kukaan viihdy temppelissä, jos hän ei ole ollut rehellinen suosituspuhutteluissa.

    se niin sitte on

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    meile on jätetty paljon myös tutkiskeltavaa, me voime jokainen omaltakannaltamme hakea Pyhänhengen
    johdatusta omaan terveyteemme liittyvissä asioissa.

    Siihen kuuluu kaikki nuo mistä mainitsit, kaikki epäterveellinen on viisaudensanaa vastaan.

    Tupakka ja alkoholi ovat epäterveellisiä, mutta kahvi ja tee kohtuullisesti naitittuina hyväksi.

    Ei olekaan ihme, että amerikkalainen kirkko välttää puuttumasta todellisiin ravitsemusepäkohtiin. Kuuluvathan rasvaiset hampurilaiset kastikkeineen,lisäaineineen ja ranskanperunoineen makean höpöhöpöjuoman kanssa amerikkalaisuuden ytimeen. Samaan sarjaan menee myös amerikkalaiset paahtovanukkaat, sipsit, popcornit, suolapähkinät, moninaiset makeiset ja patukat ja kaikkinainen yletön rasvaisen ja makean nauttiminen.

    Myöskään liha ei ole terveellistä siinä määrin syötynä, kuin mitä sitä keskivertomormoni viikossa sisäänsä ahtaa.

    Kirkon olisikin syytä puuttua jäsentensä liialliseen suolan, rasvan, sokerin ja eläinvalkuaisen saannin määrään.

    Temppelikelpoisuutta pitäisi arvioida jäsenen rasvaprosentin, verenpaineen, sokeritasapainon ja hemoglobiinin mukaan. Jos nämä kriteerit ovat kohdallaan, on mormoni pitänyt ruumistaan Pyhän Hengen temppelinä eikä ylijalostamisella, sokerilla ja rasvalla pilatun roskaruuan kaatopaikkana.

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Joo kyllä se näin on teen ja kahvin kanssa kohtuu käytöllä ei ole haittaa,mut ylen määrin nautittuna se onkin sitte toinen juttu. Ei kuppi teetä silloi tällöi pitäis haitata taivaaseen pääsyä.

    Hamburilaisten ja muitten roskaruokien syöminen joskus ei ole huono juttu,mut kyl se vaan niin on,että nyky nuoriso elää roskaruual,ja varsinkin Amerikassa. Kuinkahan monta hesee ja mc.donaldsia on Salt Lake Citys?..varmaan aikas monta.

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Tupakka ja alkoholi ovat epäterveellisiä, mutta kahvi ja tee kohtuullisesti naitittuina hyväksi.

    Ei olekaan ihme, että amerikkalainen kirkko välttää puuttumasta todellisiin ravitsemusepäkohtiin. Kuuluvathan rasvaiset hampurilaiset kastikkeineen,lisäaineineen ja ranskanperunoineen makean höpöhöpöjuoman kanssa amerikkalaisuuden ytimeen. Samaan sarjaan menee myös amerikkalaiset paahtovanukkaat, sipsit, popcornit, suolapähkinät, moninaiset makeiset ja patukat ja kaikkinainen yletön rasvaisen ja makean nauttiminen.

    Myöskään liha ei ole terveellistä siinä määrin syötynä, kuin mitä sitä keskivertomormoni viikossa sisäänsä ahtaa.

    Kirkon olisikin syytä puuttua jäsentensä liialliseen suolan, rasvan, sokerin ja eläinvalkuaisen saannin määrään.

    Temppelikelpoisuutta pitäisi arvioida jäsenen rasvaprosentin, verenpaineen, sokeritasapainon ja hemoglobiinin mukaan. Jos nämä kriteerit ovat kohdallaan, on mormoni pitänyt ruumistaan Pyhän Hengen temppelinä eikä ylijalostamisella, sokerilla ja rasvalla pilatun roskaruuan kaatopaikkana.

    Kahvi ja tee eivät ole kohtuukäytössä hyväksi.

    Mitä tarkoitat kohtuukäytöllä? Tutkimuksen (sen yhden) mukaan II-tyypin diabetes siirtyy myöhemelle iälle jos kahvia nauttiin yli 6 kuppia päivässä ja tässäkin oli ero miesten ja naisten välillä (toiseen ryhmään tuollakaan määrällä ei muistaakseni ollut vaikutusta...).. Yhden tilastotiteilijätutkijan mukaan (oma keskusteluni erään yliopiston tutkijan kanssa) 6 kuppia päivässä taasen ei ollut enää kohtuukäyttöä ja pohti sitä että tuosa kun kahvia juo paljon niin sisuskalut alkaa olla siinä kunnossa että muita vaikuttavia tekijäöitä pitäsi tutkia...

    Sitten rakennat ihmeolkinuken siitä kuinka MAP-Kirkko ei puutu roskaruuan nauttimiseen koska sekin on keksitty USA:ssa ;-).

    Itse asissa kirkossa saarnaan minusta ihan kohtuuhyvin siitä että ravinto- liinkunta ym. tottumukset pitäisii hallita paremmin... Mutta tämähän on vain minun subjektiivinen käsitys.

    Temppelikelpoisuussäännöt voivat hyvinkin joskus muuttua haluaamasi suuntaan ;-)... Mehän olemme ilmoituksen kirkko.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    6 kuppia päivässä jatkuvasti on mun mielestä aivan liikaa. Yksi kuppi keskimäärin päivässä tai vähä allekki, Ja itellä se on paljon sen alle tai oikeestaan tosi paljon sen alle. Viimeeksi join perjantain töissä yhen kupin ja seki makso 60senttii, mut sit voi jäädä väliin monta viikkoo. En keitä kotona kahvia ollenkaa paitsi kun vieraita tuulee ja teetäki vain kofeiinitonta,yrtti,marja,vanilja, ja sen sellasta. Miltä kuulostaa...Mun käytöllä ei pitäis ol mitään haitaa. Paitsi mennee temppeli kelpoisuus sivu suun.

    Roskaruuasta sen verran,että on sitä muutaki ku amerikasta esim. suomalainen kesä vihannes MAKKARA!!

    ovat menossa huolestuttavaan suuntaan.
    Steissin kiskastakaan ei enää saa kunnon höyryävää lihapiirakkaa parilla nakilla ja kaikilla mausteilla.
    Inhoan muuten sanaa roskaruoka. Ei ruoka ole roskaa vaan hengissäpysymiselle välttämätön asia, usein myös nautinnon antaja ja elämän sulostuttaja.
    Jos haluaisin mennä temppeliin ja se olisi kiinni yhdestä kahvikupillisesta, jättäisin taatusti sen kahvikupillisen juomatta. Tilalle vaikka lasillinen greippituoremehua tai kupillinen kokomaidosta ja tummasta suklaasta keitettyä kaakaota tai ruusunmarjateetä kukkaishunajan kera...

    Äänestä

  • titaani kirjoitti:

    6 kuppia päivässä jatkuvasti on mun mielestä aivan liikaa. Yksi kuppi keskimäärin päivässä tai vähä allekki, Ja itellä se on paljon sen alle tai oikeestaan tosi paljon sen alle. Viimeeksi join perjantain töissä yhen kupin ja seki makso 60senttii, mut sit voi jäädä väliin monta viikkoo. En keitä kotona kahvia ollenkaa paitsi kun vieraita tuulee ja teetäki vain kofeiinitonta,yrtti,marja,vanilja, ja sen sellasta. Miltä kuulostaa...Mun käytöllä ei pitäis ol mitään haitaa. Paitsi mennee temppeli kelpoisuus sivu suun.

    Roskaruuasta sen verran,että on sitä muutaki ku amerikasta esim. suomalainen kesä vihannes MAKKARA!!

    Kuinka moni meistä onkaan kasvanut sinisen lenkin varjossa?

    Taitaa oll aniin että nuorempi sukupolvi ei tiedä mistään moisesta taivaasta mitään.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    ettei kukaan viihdy temppelissä, jos hän ei ole ollut rehellinen suosituspuhutteluissa.

    Tiedän mormoneja, joille temppelissäkäynti (tiuhakin) on pelkkä sosiaalinen merkki siitä, että kuuluu mukamas eliittiin "kun on se temppelisuositus".

    Sitten käyttäydytään muiden keskuudessa kuin ei ikinä olisi kuultukaan Jeesuksen käskystä rakastaa lähimmäisiään.

    Eli kyllä siellä teidän temppeleissä hyppää jatkuvasti niin sanotusti ei-kelvollista sakkia. Tiedä sitten mihin on häipynyt se johtajien paljonpuhuttu erotuksen lahja. Kaikki menee läpi puhuttelussa.

    Siis semmoinen joka vain on tarpeeksi röyhkeä valehdellakseen päin piispan ja vaarnanjohtajan naamaa saa käydä temppelissä ihan rauhassa näyttelemässä omaa kelvollisuuttaan. Vaikka on vilpillinen.

    Äänestä

Pidättäytyminen oikeasta teestä, kahvista, tupakasta, alkoholista ja huumeista kuuluu pääsyvaatimuksiin temppeliin. Jos joku ei siihen pysty, niin tuskin hän on ymmärtänyt riittävästi palautetun evankeliumin sanomaa ja sen vakavuutta.

Äänestä
  • Hei!

    Haluaisin tietää mormonien kannan esimerkiksi yrtti(tee)juomiin, sekä bambukahviin, joiden ei pitäisi sisältää kofeiinia. Ovatko ne sallittuja?

    Äänestä

  • annette86 kirjoitti:

    Hei!

    Sallittua on juoda vihreää teetä ja hedelmä- ja marjateetä. Lisäksi vesi on edelleen hyvä ruokajuoma, jopa tutkitusti. Maitotuotteet ovat sallittuja, samoin mehut. Ei pitäisi olla syytä yrittää kiertää viisauden sanaa erilaisilla puliveivauksilla, esim kofeiiniton kahvi ym. Se on sama kun eräät juutalaiset panevat vedellä täytetyt pohjalliset kenkiinsä sapattina niin saa kulkea yli ns. sapatinmatkan, koska vetten päällä kävelyä ei lasketa.

    Äänestä

  • aitototuus kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta. Tuo vihreä tee kuuluu kysymysmerkin alle, sillä ainakaan luonani vierailleet lähetyssaarnaajat eivät juo mitään teetä (oli sitten vihreää, valkoista tai mustaa). Tuskinpa yksikään mormoni, joka pitää viisauden sanaa terveyden ylläpitonsa oppaana yrittääkään kiertää ohjeita.

    käydessään juoneet mm.Coca Colaa,kiellettyjä juomia ovat vain virallisesti viisuden sanassa ilmoitetut.

    Äänestä

  • saarnaajat kirjoitti:

    käydessään juoneet mm.Coca Colaa,kiellettyjä juomia ovat vain virallisesti viisuden sanassa ilmoitetut.

    Kokiksessakin on kofeiiniä ja lisäksi hampaita syövyttävää. On ollu juttua siitä ,että omistaako mormonit coca colan osakkeita niin siihen ei ole tullu varmaa vastausta. Mormonien siottamat rahat, niistä ei kerrota mitään,mut miksei kerrota...tuntuu olevan aika salaista bisnestä,kun apostoleiden ja kolmen ylimmän palkoista ei ole mitään tietoa. Taitaa olla niin tähtitieteellisiä lukuja ettei niitä voi julkisuuteen päästää. Israeliin sen rahan pitäis virrata eikä Ameriikkaan.

    Äänestä

  • aitototuus kirjoitti:

    Sallittua on juoda vihreää teetä ja hedelmä- ja marjateetä. Lisäksi vesi on edelleen hyvä ruokajuoma, jopa tutkitusti. Maitotuotteet ovat sallittuja, samoin mehut. Ei pitäisi olla syytä yrittää kiertää viisauden sanaa erilaisilla puliveivauksilla, esim kofeiiniton kahvi ym. Se on sama kun eräät juutalaiset panevat vedellä täytetyt pohjalliset kenkiinsä sapattina niin saa kulkea yli ns. sapatinmatkan, koska vetten päällä kävelyä ei lasketa.

    että vihreää teetä saa juoda? En ole ottanut asiasta selvää. Sen on todettu olevan hyvin terveellistä antioksidanttien vuoksi. Niihin aikoihin, kun viisauden sana annettiin, teellä nähdäkseni tarkoitettiin mustaa teetä.

    Äänestä

  • Mutta se ei haittaa vaikka kiroaisi suutuspäissään oman vaimonsa pappeuden valtuudella, jos tämä ei käänny samaan lahkoon, vaikka ymppäisi tyttärensä lääkkeitä täyteen ja saunoisi tämän kanssa vaikka ottaisikin eteen,....

    Äänestä

  • Entä muut? kirjoitti:

    Mutta se ei haittaa vaikka kiroaisi suutuspäissään oman vaimonsa pappeuden valtuudella, jos tämä ei käänny samaan lahkoon, vaikka ymppäisi tyttärensä lääkkeitä täyteen ja saunoisi tämän kanssa vaikka ottaisikin eteen,....

    pidetään.Ei ole normaalit olot teilläkään,mutta hoitoakin saa jos älyää hakea.

    Äänestä

  • teillä kirjoitti:

    pidetään.Ei ole normaalit olot teilläkään,mutta hoitoakin saa jos älyää hakea.

    Kyseinen tyyppi ei ole hakeutunut hoitoon vaan on arvostettu henkilö mormonikirkossa. Hän ei itse edes ymmärrä tai ole ymmärtävinään pyytää omaisiltaan anteeksi. Tyypillä on jo viides vaimo menossa.

    Äänestä

  • aitototuus kirjoitti:

    Sallittua on juoda vihreää teetä ja hedelmä- ja marjateetä. Lisäksi vesi on edelleen hyvä ruokajuoma, jopa tutkitusti. Maitotuotteet ovat sallittuja, samoin mehut. Ei pitäisi olla syytä yrittää kiertää viisauden sanaa erilaisilla puliveivauksilla, esim kofeiiniton kahvi ym. Se on sama kun eräät juutalaiset panevat vedellä täytetyt pohjalliset kenkiinsä sapattina niin saa kulkea yli ns. sapatinmatkan, koska vetten päällä kävelyä ei lasketa.

    Kun minä vielä olin mormoni, ei mormoni saanut nauttia mitään teetä joka oli valmistettu teepensaan lehdistä. Yrttiteet sallittiin.

    Nytr sitten yllätys yllätys mainitset vihreän teen sallittuna juomana. Se on valmistettu ihan samasta kasvista kuin tavallinen tee, vain sillä erotuksella, että ns. punainen tee on fermentoitu.

    Salliiko kirkkonne vihreän teen lisäksi tätänykyä myös valkoisen teen juomisen? Vai on profeetta saanut sittenkin ilmoitusta. Teillä on sittenkin hieman toivoa oman jumalanne suhteen. Hänellä on profeetalle tärkeää ilmoitettavaa näinä myöhempinä aikoina, totta tosiaan!

    Tämä menee todella mielenkiintoiseksi!

    Itse juon päivittäin puoli litraa kunnolla haudutettua vihreää teetä. Se on lempijuomani. Ties vaikka harkitsisin uudelleen mormoniksi ryhtymistä :-), kun oppi näin nopeasti on alkanut uudistua järkevämpään suuntaan - vai liekö muutoksen syynä idässä tehtävä lähetystyö, joka ei onnistuisi, jos kieltäisitte vihreän teen, yhden tärkeimmistä nautintoaineista ja terveyden lähteistä?

    Äänestä

  • Entä muut? kirjoitti:

    Kyseinen tyyppi ei ole hakeutunut hoitoon vaan on arvostettu henkilö mormonikirkossa. Hän ei itse edes ymmärrä tai ole ymmärtävinään pyytää omaisiltaan anteeksi. Tyypillä on jo viides vaimo menossa.

    Tyypillä on menossa kyllä vasta neljäs vaimo, mutta lienee vain ajan kysymys, koska ottaa eron. Vasta sitten on menossa se viides vaimo.

    Huomattakoon, että koossa on vasta kolme temppelissä mieheen sinetöityä vaimoa, eli kiirettä pitää jos meinää yltää samaan kuin kirkon profeetta Brigham Young, jolla oli 55 vaimoa, mikä lienee mormonioinaiden ennätys.

    Tiesin kyllä ja luulin kirjoittaneeni oikein. Huomasin väärän lukumäärän vasta kun huomautit. Olin näemmä jo muissa ajatuksissa.

    Äänestä

  • annette86 kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta. Tuo vihreä tee kuuluu kysymysmerkin alle, sillä ainakaan luonani vierailleet lähetyssaarnaajat eivät juo mitään teetä (oli sitten vihreää, valkoista tai mustaa). Tuskinpa yksikään mormoni, joka pitää viisauden sanaa terveyden ylläpitonsa oppaana yrittääkään kiertää ohjeita.

    Älä Annette hyvä päästä kotiisi niitä lähetyssaarnaajia! Heidän tavoitteensa on liittää sinut perkeleen kirkkoon eli mormonikirkkoon.

    Äänestä

  • aitototuus kirjoitti:

    Sallittua on juoda vihreää teetä ja hedelmä- ja marjateetä. Lisäksi vesi on edelleen hyvä ruokajuoma, jopa tutkitusti. Maitotuotteet ovat sallittuja, samoin mehut. Ei pitäisi olla syytä yrittää kiertää viisauden sanaa erilaisilla puliveivauksilla, esim kofeiiniton kahvi ym. Se on sama kun eräät juutalaiset panevat vedellä täytetyt pohjalliset kenkiinsä sapattina niin saa kulkea yli ns. sapatinmatkan, koska vetten päällä kävelyä ei lasketa.

    Milloinkas tämä on tullut voimaan?

    Muistaakseni Viisauden sanan käskyssä tarkoitetaan teelehdistä valmistetun teen kieltämisestä ja vihreä teehän on samasta kasvista kuin "musta" tee?

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Milloinkas tämä on tullut voimaan?

    Muistaakseni Viisauden sanan käskyssä tarkoitetaan teelehdistä valmistetun teen kieltämisestä ja vihreä teehän on samasta kasvista kuin "musta" tee?

    Hyväksyykö MAP-kirkko nykyisin jäsentensä juovan vihreää tai valkoista teetä?

    Onko viisauden sanaan tullut muutos vai uusi tulkinta, vai erehtyykö veljemme aitototuus ja on näin vihreää teetä kenties koko jäsenaikansa litrakaupalla lipitettyään epähuomiossa menettänyt temppelikelpoisuutensa ja valehdellut kaiken kukkuraksi piispalle noudattaneensa viisauden sanaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

titaani kirjoitti:

Olin karakallion temppelin avoimissa ovissa ja siellä meidän ryhmän vetäjä selitti,että temppeliin pääsee vain kelvolliset mormonit,ja sinne pyrkivän pitää mennä piispan haastatteluun.Miten sit käy jos sille menee sanoon et tuota nii on tullu juotua teetä ja kahvia jopa päivittäin ja jollain lailla vähä niinku riippuvainen.Estyykö temppeliin meno sillä kerral,ja pitääkö juominen lopettaa ja mennä uudestaan piispan juttusille ennen kun pääsee temppeliin? Mormonit varmaan osaa vastata tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu