Seremonialaki kuului vanhoille juutalaisille, eikä
lainkaan uudelle juutalaissuvulle - adventisteille.
Näin julistaa mm. Aimo Helminen radio Deissä.
Ja tottahan se onkin, että vanhat lait kuuluvat
vanhaan liittoon ja uusi rakkauden laki uuteen.
Kitenkin yksi adventtitotuuden tilkkutäkin keskeisiä
palasia on ns. "pyhökköpalvelus taivaallisessa
temppelissä". Surkuhupaisaa on, että sitä muka
suorittaa siellä Kristus, joka yhden kerran jo on kertakaikkiaan poistanut synnin kirouksen ristillä.
Tuohon taivaalliseen pyäkköseremoniaan sitten
jollain taikatempulla liitetään sapattisinetti ja
tutkiva tuomio. Tutkimuksen kohteena kaiketi olisi
se, että kuka viettää sitä ainoaa oikeaa lauantaita ja kuka sitä ainoaa väärää sunnuntaita.
Mutta me kristityt nauramme pilkallisesti tuolle
sielunvihollisen keksimälle eksytykselle.
Se raukeaa tyhjiin, vaikkei sitä vastuttaisikaan.
Säilyttäkäämme vilpitön usko
Uusi temppeliseremonia Herralta?
2
81
Vastaukset 2
- Ei tarvi täyttää toistamiseen
Hebr 9:26
Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien.
Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. [Gal. 4:4] - Tuolla puolen tuonenvirran
Vaikka elämä täällä olisi silkkaa seremoniaa ja
leikkiä -- tuolla puolen, ikuisuudessa, on sekä
elämä että kuolema ikuista.
Siksi ei pidä seremonioihin luottaa, vaan perustaa
uskonsa Raamatun lujalle ja selkeälle pohjalle.
Ilm 20:13
Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
Luukas 16:24-26
24
Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.'
[Jes. 66:24; Judit 16:17; Mark. 9:48]
25
Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon.
Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.
[Job 21:13; Ps. 17:14; Luuk. 6:24]
26
Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne,
vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561
