Helluntalaisista

Minulla on paljon kysymyksiä helluntalaisista, ja toivon että vastauksia löytyy täältä.
Mitä helluntalaiset tekevät? Ja saavatko he mennä esim.rippijuhliin? Sekä mihin he uskovat?

Suuri kiitos jo etukäteen vastanneille!
603422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Periaatteessa helluntailaiset uskovat samanlailla kuin luterilaisetkin, mutta opilliset painotukset ovat erilaiset. Esimerkiksi oppi kolmiyhteisestä Jumalasta on sama: sekä Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikki samaa Jumalaa jossa vaikuttaa kolme eri persoonaa. Hellarit uskovat samoin pelastuvansa uskomalla Jeesukseen; tämän ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta.

Opillisia eroavaisuuksia tulee muutamassa kohdin: helluntailaiset painottavat henkilökohtaisen uskonratkaisun tekemistä kun ihminen tulee vastuulliseen ikään eli alkaa ymmärtää tekojensa seuraksia. Ikää ei ole varsinaisesti mitenkään määritelty, mutta yleisesti katsotaan ettei ns. sylilapsi ymmärrä asemaansa Jumalan edessä vaan vartuttuaan hänen tulee tehdä omakohtainen uskonratkaisu. Asiaa ovat tietysti edistämässä mahdollisesti uskovaiset vanhemmat antamalla kristillistä opetusta.

Uskonratkaisun tehtyään uskovan tulee mennä uskovien kasteelle - toisaalta lapsikastettakin voidaan perustella Raamatulla. Molemmilla näkemyksillä on vankat kannattajakuntansa. Menemättä sen pidemmälle opillisiin yksityiskohtiin täytyy todeta ettei kasteelle meneminen tai menemättä jättäminen ole kenellekään Jumalan edessä mikään pelastumiskysymys koska pelastus tulee uskon kautta Jeesukseen. Kaste katsotaan helluntaissa kuitenkin ns. kuuliaisuuden askeleeksi.

Helluntailaiskäsityksen mukaan uskovalle kuuluvat Raamatun lupauksen mukaan myös Pyhän Hengen antamat armolahjat. Lahjoihin lukeutuu mm. kielilläpuhuminen, profetoiminen, sairaiden parantaminen, viisauden- ja tiedon sanat jne. Joidenkin kristittyjen mukaan em. lahjat kuuluivat vain ensimmäiselle kristitylle seurakunnalle mutta armolahjat näyttävät toimivan tänäkin päivänä. Armolahjojen käyttöön liittyy toisaalta paljon ihmistekoista uskonnollista hurmosta johon kannattaa suhtautua tietyllä varauksella. Ihmisille saatetaan luvata Jumalan nimissä jotain mikä ei kuitenkaan toteudu ja näin saatetaan aiheuttaa pettymyksiä.
Kultaisena sääntönä hengellisiin kokouksiin mennessä kannattaa muistaa ettei kaikkea kannata niellä pureskelematta. Asioihin perehtymättömälle tämä voi tietysti muodostua melkoiseksi kompastuskiveksi. Ihmisten mielipiteitä ei pitäisi ottaa Jumalan sanana vaikka niitä saarnapöntöstä lauottaisiinkin. Kaikki puheet tulee "suodattaa" Raamatulla vaikka siinäkin mennään lopulta tulkinnallisiin kysymyksiin.

Mitä tulee kysymykseesi rippijuhlista, helluntailainen voi kyllä mennä rippijuhliin enkä ole koskaan kuullut että kukaan heistä olisi vakaumuksellisista syistä juhlista kieltäytynyt.

Helluntailaisuuteen kuuluu voimakkaasti myös kristillinen lähetystyö ja kaikenlainen toiminta seurakunnassa. Mukaanlähteminen on helppoa. Erityisesti nuorten toimintaan liittyy paljon musiikkia ja nuortenkokouksissa musiikilla on keskeinen tehtävä. Samoin rukouskokoukset profetoimisineen toimivat vahvojen tunteiden ja elämyksien synnyttäjinä jotka liittävät osallistujansa tiiviisti seurakuntayhteyteen.

Profetoimisen yksi merkitys on niinsanotusti edeltätietäminen jossa Jumala uskovan kautta ilmoittaa seurakunnalle ja sen yksilöjäsenille lohdutuksen tai tiedon sanoja. Niissä voidaan ilmoittaa tulevaisuudessa tapahtuvia asioita tai lohduttaa kärsivää uskovaa. Paljon mahtuu mukaan myös omapäistä profetoimista joka on vain yksilöuskovan oman mielen tuotetta.

Nuorelle ihmiselle usko ja helluntaiseurakunta tarjoaa monesti hyvän vaihtoehdon kaikelle huumeiden ja viinan kanssa läträämiselle.

Äänestä
  • Mix oot ex?

    Äänestä

  • Jeah kirjoitti:

    Mix oot ex?

    Mitenkään nyt sen enempää selvittelemättä menneisyyttäni, syiksi muodostuivat lopulta mielipide-erot ja erilaiset lähtökohdat kuin valtaosalla muita nuoria.
    Itse tulin uskoon ihan pystymetsästä ja suurin osa uskovista ystävistäni oli uskovaisten kotien lapsia eli he olivat kasvaneet mukaan helluntailaisuuteen ihan tenavaiästä alkaen. Mielipide-erot syntyivät paljolti erilaisten taustojen ja kokemuksien vuoksi.

    En niellyt ennenkaikkea sitä ettei oppeja perusteltu riittävästi ja että ihmisten elämää kangistettiin liiallisilla säännöillä. Ajattelen asioita paljon monilta eri näkökannoilta. Olen myös ajoittain aika hyökkäävä persoona jos koen vapauttani rajoitettavan. Oli helpompaa erota yhteisöstä kuin riidellä alinomaa ihmisten kanssa.

    En ymmärtänyt ollenkaan tunnepitoisia kokouksia kun en itse kokenut oikein koskaan yhtään mitään. Voin aikoinaan pahoin henkisesti kun elämäni ei näyttänyt olevan ollenkaan sitä mitä sen olisi pöntöstä suollettujen oppien mukaan olla.

    Tämä kaikki on hyvin pintapuolisesti kerrottua tarinaa mutta en viitsi tässä julkisesti lähteä kertoilemaan yksityiskohtia.

    Äänestä

  • Ex-hellari kirjoitti:

    Eihän sitä tänne kukaan viitsi elämänsä kirjoa kokonaan levittää.

    Onhan se totta, että ns. perushelluntalainen = helluntaikodin lapsi on monissa asioissa varmasti hieman eri aaltopituudella kuin sellainen, joka tulee ulkopuolelta kehiin.

    Paljon on myöskin joissakin "hehkutuskokouksissa" mukana sielullisuutta. Siinä tarvittaisiin henkien erottamisen armolahja, jotta pystyisi erottamaan oikean ja väärän.

    Itse olen kanssa aikanaan ulkopuolelta tullut mukaan. Olin hallituksessa monta vuotta, vanhimmistossa jonkin aikaa. Määrätyistä syistä johtuen jäin pois vanhimmistosta jokin aika sitten. Ei minkään riitojen takia. Asiat vain eivät aina ole niin yksinkertaisia.

    Tärkeintä on kuitenkin se, että taistelemme uskossa eteenpäin. Joskus levollisin mielin - joskus hammasta purren. Sitähän se ihmiselämä on.

    Tsemppiä ja siunausta sulle!

    Äänestä

  • Ex-hellari kirjoitti:

    Mitenkään nyt sen enempää selvittelemättä menneisyyttäni, syiksi muodostuivat lopulta mielipide-erot ja erilaiset lähtökohdat kuin valtaosalla muita nuoria.
    Itse tulin uskoon ihan pystymetsästä ja suurin osa uskovista ystävistäni oli uskovaisten kotien lapsia eli he olivat kasvaneet mukaan helluntailaisuuteen ihan tenavaiästä alkaen. Mielipide-erot syntyivät paljolti erilaisten taustojen ja kokemuksien vuoksi.

    En niellyt ennenkaikkea sitä ettei oppeja perusteltu riittävästi ja että ihmisten elämää kangistettiin liiallisilla säännöillä. Ajattelen asioita paljon monilta eri näkökannoilta. Olen myös ajoittain aika hyökkäävä persoona jos koen vapauttani rajoitettavan. Oli helpompaa erota yhteisöstä kuin riidellä alinomaa ihmisten kanssa.

    En ymmärtänyt ollenkaan tunnepitoisia kokouksia kun en itse kokenut oikein koskaan yhtään mitään. Voin aikoinaan pahoin henkisesti kun elämäni ei näyttänyt olevan ollenkaan sitä mitä sen olisi pöntöstä suollettujen oppien mukaan olla.

    Tämä kaikki on hyvin pintapuolisesti kerrottua tarinaa mutta en viitsi tässä julkisesti lähteä kertoilemaan yksityiskohtia.

    käyvät kyllä käsikädessä.Ei voi olla aito helluntailainen, siis sisäisesti uudestisyntynyt, ja sisäinen yhteys Kristukseen ei voi jättää ketään tunteettomaksi.

    Kysymys on sinun omasta suhtautumisesta esim. Pyhän Hengen kasteeseen. Ymmärrän, että et ole sitä koskaan saanut, ja olet ehkä "katkera"(anteeksi tämä sana) että et sitä tajua itsekkään.

    Voit saada Hengen täyteyden koska vaan, se on sinusta kiinni.
    Älä aseta mitään ehtoja Jumalalle sitä anoessasi, avaa sydämesi ja odota, anna Pyhälle Hengelle täydet valtuudet ilman ennakko ehtoja.

    Jätä "järkeily" vaikka hattunaulakkoon siksi ajaksi, kun tahdot ja haluat täyttyä Jumalan Hengellä. Odota ihmettä, se tapahtuu, Jumala ei ole lupausten rikkoja. Kiitä ja odota, tarkoitan tällä odottamisella sitä, että odota vaan koska se tapahtuu, kotona, töissä, kokouksessa, uimarannalla, lenkkeilyllä, kävellessä, juostessa jopa nukkuessasi voit sen saada, tuli koska hyvänsä, mutta odota sitä, odota sitä siihen saakka kunnes sen saat, sillä sinä saat sen, jos vaikka epäilyttää, ei se mitään, odota sitä, ODOTA ,ODOTA ,ODOTA, aina ja joka hetki! Ajalla ei ole merkitystä, kuinka kauan, odota vaan, sinä saat sen !

    Äänestä

  • Jawistt! kirjoitti:

    Ajatusmaailmasi on selvästi sidoksissa helluntailaisuuteen ja samalla siitä puuttuu täydellisesti käsitys ihmisen psyykestä ja sen lainalaisuuksista.
    Olen kyllä saanut mainitsemasi kasteen, kaikki eivät vain koe sitä perihelluntailaisella tavalla. Luuletko sitäpaitsi muka että ihmisen ongelmat ratkeavat kun hän saa henkikasteen?
    Huhhuh. Ei ihme että ihmiset voivat pahoin helluntaiyhteisössä. Systeeminne on niin täysin rakennettu uskovien kotien kasvatteja varten että te ette todellakaan seurakunnassanne kykene vastaamaan ulkopuolelta tulleen kysymyksiin ja tarpeisiin. Helluntaiseurakunta voisi mielestäni täysin tarpeettomana ja elämästävieraantuneena elitistisenä yhteisönä lakkauttaa.

    Äänestä

  • Jawistt! kirjoitti:

    käyvät kyllä käsikädessä.Ei voi olla aito helluntailainen, siis sisäisesti uudestisyntynyt, ja sisäinen yhteys Kristukseen ei voi jättää ketään tunteettomaksi.

    Kysymys on sinun omasta suhtautumisesta esim. Pyhän Hengen kasteeseen. Ymmärrän, että et ole sitä koskaan saanut, ja olet ehkä "katkera"(anteeksi tämä sana) että et sitä tajua itsekkään.

    Voit saada Hengen täyteyden koska vaan, se on sinusta kiinni.
    Älä aseta mitään ehtoja Jumalalle sitä anoessasi, avaa sydämesi ja odota, anna Pyhälle Hengelle täydet valtuudet ilman ennakko ehtoja.

    Jätä "järkeily" vaikka hattunaulakkoon siksi ajaksi, kun tahdot ja haluat täyttyä Jumalan Hengellä. Odota ihmettä, se tapahtuu, Jumala ei ole lupausten rikkoja. Kiitä ja odota, tarkoitan tällä odottamisella sitä, että odota vaan koska se tapahtuu, kotona, töissä, kokouksessa, uimarannalla, lenkkeilyllä, kävellessä, juostessa jopa nukkuessasi voit sen saada, tuli koska hyvänsä, mutta odota sitä, odota sitä siihen saakka kunnes sen saat, sillä sinä saat sen, jos vaikka epäilyttää, ei se mitään, odota sitä, ODOTA ,ODOTA ,ODOTA, aina ja joka hetki! Ajalla ei ole merkitystä, kuinka kauan, odota vaan, sinä saat sen !

    Tuli ihan tota tekstiä luettuani mieleen kun olin itse 60-luvulla "hellareissa"oli lasten ja nuorten leiri,siellä illalla oli rukouskokous missä "pumpattiin"Pyhäähenkeä eritoten kielilläpuhumista(sehän on hellunt:n mielestä ainoa oikea Pyhänhengen lahja) lasten käskettiin kiittää nopeampaa ja lujempaa,huuto ja mekastus kuulu pitkälle.Yksi pieni noin 7,vuotias melkein nukuksissa ja kieli"solmussa"yritti,jotain "mokellusta tuli ja leirin isäntä "ylisti"että nyt on Pyhähenki tullut.Minua hirvitti moinen "manipulointi" olin itse vähän toisellakymmenellä.Pyhänhengen lahjat ovat moninaiset!Raamatusta ne on luettavissa.Silloin kun ihminen löytää Jumalanvaltakunnan ja saa kuulla synninpäästön sanat hänestä tulee uskovainen ja silloin hän saa myös Pyhän hengen lahjan ei se ole "eri paketissa "uskon kanssa vaan samassa.Pyhähenki on opettamassa ja neuvomassa mikä on oikein ja väärin,Kun nykyisinkin kuunteleeniinkutsuttua kielilläpuhumista ettei siitä "kostu" kukaan,mokellustaja "hihhulointia" Silloin 60-luvulla "lensi"kitarakuorosta jo tyttölapsi leikkautti hiuksensa,tiukka "siveydensipuli"piti olla.Nykyään siinäkin on helluntailaisten ja vapaakirkollisten opit lieventyneet,meikata saa ja koruja on monilla kuin "joulukuusessa" Voi aiheuttaa uskottavuus ongelmia moinen liberaalisuus.

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    vaahtoat! miksi olet niin kamalan katkera ja vihainen? mita hellarit ovat sinulle tehneet?

    "hellareissa"oli lasten ja nuorten leiri,siellä illalla oli rukouskokous missä "pumpattiin" Pyhäähenkeä eritoten kielilläpuhumista (sehän on hellunt:n mielestä ainoa oikea Pyhänhengen lahja)"

    -ei pida paikkaansa. hellarit eivat ole koskaan opettaneet etta kielillapuhuminen olisi ainoa oikea Pyhan Hengen lahja. hellareissa toimii myos profetoiminen ja unien nakeminen jne. toimivatko nuo lahjat vl:n seurassa? jos ei, miksi ei?

    "lasten käskettiin kiittää nopeampaa ja lujempaa, huuto ja mekastus kuulu pitkälle"

    -en usko. huutamien eika se kuinka nopeaa kiittaa eivat auta lahjan saannissa tai sen kayttoonotossa.

    "nykyisinkin kuuntelee niin kutsuttua kielilläpuhumista ettei siitä "kostu" kukaan"

    -jos sina et puhu kielilla mutta joku toinen puhuu, niin eihan se silloin sinua "kostutakaan". kielilla puhuminen on omaksi rakennukseski. toinen asia on jos joku tulkkaa kielilla puhujan puhetta, silloin se on seurakunnan tai jonkun muun henkilon rohkaisuksi tms.

    "Silloin 60-luvulla "lensi" kitarakuorosta jo tyttölapsi leikkautti hiuksensa, tiukka "siveydensipuli" piti olla. Nykyään siinäkin on helluntailaisten ja vapaakirkollisten opit lieventyneet, meikata saa ja koruja on monilla kuin "joulukuusessa""

    -haluaisitko sina (jos olet nainen) etta sinut potkittaisiin ulos seurakunnasta sen perusteella miten pitkat hiukset sinulla on? enka usko etta ketaan erotettaisiin kuorosta sen takia etta oli leikkauttanut hiuksensa. ja silloin 60-luvulla oli MUOTIA etta naisilla oli pitkat hiukset jotka olivat nutturalla. silla ei siis valttamatta ollut mitaan tekemista uskonnollisuuden kanssa. ja mita pahaa on meikkaamisessa? jos se on sinusta vaarin, niin silloin pitaisi olla vaarin myos hiusten kihartaminen tai minkaanlainen hiusten luontaisen naon muuttaminen.

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    Nimimerkki stb:n kommentista näkee taas sen tosiasian ettei kielteisiä tunteita sallita helluntaiseurakunnassa. 60-luvun tapahtumista kertonut henkilö ei stb:n mielestä ole kaiketi "oikealla mielellä, nöyränä herran edessä, eikä oikeassa hengessä" kertomassa kokemuksistaan "rakentavasti".

    Ilmeisesti stb:n mielestä - niinkuin monen muunkin hänen hengenheimolaisensa - tällä foorumilla pitäisi hyssytellä eikä saisi näyttää tunteitaan. Mitäs jos 60-luvusta kertonut kaveri olisikin saanut hirveät traumat sieluunsa kokemuksistaan? Mitä jos häntä on henkisesti pahoinpidelty?

    Sehän ei tietenkään stb:tä haittaa. Lakaistaan vaan kaikki kokemukset maton alle eikä ikinä puhuta niistä. Näinhän se lahkolaisten touhu menee. Stb on mitä ilmeisemmin pumpulissa elänyt pyhäkköpuudeli joka ei tiedä elämästä yhtään mitään. Ei muuta kuin kokoukseen ottamaan ajattelun pysäyttävä kokovartalopuudutus.

    "stb:n kommentista näkee taas sen tosiasian ettei kielteisiä tunteita sallita helluntaiseurakunnassa"

    -kerroin mika on totta hellareiden piireissa, eli korjasin eraan kirjoituksen joka ei ollut totuuden mukainen. kyseessa ei ole kielteisten tunteiden peittaminen, vaan totuus sen kasityksen ja ymmarryksen mukaan mita minulle on annettu.

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    Tuli ihan tota tekstiä luettuani mieleen kun olin itse 60-luvulla "hellareissa"oli lasten ja nuorten leiri,siellä illalla oli rukouskokous missä "pumpattiin"Pyhäähenkeä eritoten kielilläpuhumista(sehän on hellunt:n mielestä ainoa oikea Pyhänhengen lahja) lasten käskettiin kiittää nopeampaa ja lujempaa,huuto ja mekastus kuulu pitkälle.Yksi pieni noin 7,vuotias melkein nukuksissa ja kieli"solmussa"yritti,jotain "mokellusta tuli ja leirin isäntä "ylisti"että nyt on Pyhähenki tullut.Minua hirvitti moinen "manipulointi" olin itse vähän toisellakymmenellä.Pyhänhengen lahjat ovat moninaiset!Raamatusta ne on luettavissa.Silloin kun ihminen löytää Jumalanvaltakunnan ja saa kuulla synninpäästön sanat hänestä tulee uskovainen ja silloin hän saa myös Pyhän hengen lahjan ei se ole "eri paketissa "uskon kanssa vaan samassa.Pyhähenki on opettamassa ja neuvomassa mikä on oikein ja väärin,Kun nykyisinkin kuunteleeniinkutsuttua kielilläpuhumista ettei siitä "kostu" kukaan,mokellustaja "hihhulointia" Silloin 60-luvulla "lensi"kitarakuorosta jo tyttölapsi leikkautti hiuksensa,tiukka "siveydensipuli"piti olla.Nykyään siinäkin on helluntailaisten ja vapaakirkollisten opit lieventyneet,meikata saa ja koruja on monilla kuin "joulukuusessa" Voi aiheuttaa uskottavuus ongelmia moinen liberaalisuus.

    "eritoten kielilläpuhumista(sehän on hellunt:n mielestä ainoa oikea Pyhänhengen lahja)"

    näköjään tällä palstalla.

    No kaikkihan on vanhoillislestadiolaiselle sallittua.

    Äänestä

  • Ex-hellari kirjoitti:

    Nimimerkki stb:n kommentista näkee taas sen tosiasian ettei kielteisiä tunteita sallita helluntaiseurakunnassa. 60-luvun tapahtumista kertonut henkilö ei stb:n mielestä ole kaiketi "oikealla mielellä, nöyränä herran edessä, eikä oikeassa hengessä" kertomassa kokemuksistaan "rakentavasti".

    Ilmeisesti stb:n mielestä - niinkuin monen muunkin hänen hengenheimolaisensa - tällä foorumilla pitäisi hyssytellä eikä saisi näyttää tunteitaan. Mitäs jos 60-luvusta kertonut kaveri olisikin saanut hirveät traumat sieluunsa kokemuksistaan? Mitä jos häntä on henkisesti pahoinpidelty?

    Sehän ei tietenkään stb:tä haittaa. Lakaistaan vaan kaikki kokemukset maton alle eikä ikinä puhuta niistä. Näinhän se lahkolaisten touhu menee. Stb on mitä ilmeisemmin pumpulissa elänyt pyhäkköpuudeli joka ei tiedä elämästä yhtään mitään. Ei muuta kuin kokoukseen ottamaan ajattelun pysäyttävä kokovartalopuudutus.

    katkeroitunut ihminen.

    Onneksi se ei ole minulta pois, vaikka kuinka haluat uiskennella omassa katkeruuden sappiliemessäsi. Eiköhän se valtaosaltaan tuhoa eniten sinua itseäsi.

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    vaahtoat! miksi olet niin kamalan katkera ja vihainen? mita hellarit ovat sinulle tehneet?

    "hellareissa"oli lasten ja nuorten leiri,siellä illalla oli rukouskokous missä "pumpattiin" Pyhäähenkeä eritoten kielilläpuhumista (sehän on hellunt:n mielestä ainoa oikea Pyhänhengen lahja)"

    -ei pida paikkaansa. hellarit eivat ole koskaan opettaneet etta kielillapuhuminen olisi ainoa oikea Pyhan Hengen lahja. hellareissa toimii myos profetoiminen ja unien nakeminen jne. toimivatko nuo lahjat vl:n seurassa? jos ei, miksi ei?

    "lasten käskettiin kiittää nopeampaa ja lujempaa, huuto ja mekastus kuulu pitkälle"

    -en usko. huutamien eika se kuinka nopeaa kiittaa eivat auta lahjan saannissa tai sen kayttoonotossa.

    "nykyisinkin kuuntelee niin kutsuttua kielilläpuhumista ettei siitä "kostu" kukaan"

    -jos sina et puhu kielilla mutta joku toinen puhuu, niin eihan se silloin sinua "kostutakaan". kielilla puhuminen on omaksi rakennukseski. toinen asia on jos joku tulkkaa kielilla puhujan puhetta, silloin se on seurakunnan tai jonkun muun henkilon rohkaisuksi tms.

    "Silloin 60-luvulla "lensi" kitarakuorosta jo tyttölapsi leikkautti hiuksensa, tiukka "siveydensipuli" piti olla. Nykyään siinäkin on helluntailaisten ja vapaakirkollisten opit lieventyneet, meikata saa ja koruja on monilla kuin "joulukuusessa""

    -haluaisitko sina (jos olet nainen) etta sinut potkittaisiin ulos seurakunnasta sen perusteella miten pitkat hiukset sinulla on? enka usko etta ketaan erotettaisiin kuorosta sen takia etta oli leikkauttanut hiuksensa. ja silloin 60-luvulla oli MUOTIA etta naisilla oli pitkat hiukset jotka olivat nutturalla. silla ei siis valttamatta ollut mitaan tekemista uskonnollisuuden kanssa. ja mita pahaa on meikkaamisessa? jos se on sinusta vaarin, niin silloin pitaisi olla vaarin myos hiusten kihartaminen tai minkaanlainen hiusten luontaisen naon muuttaminen.

    Joka sana oli totta mitä kirjoitin,voisin kirjoittaa vielä lisääkin monenlaisia kokemuksia niiltä ajoilta. Katkera en ole sillä olenhan löytänyt paljon parempaa.Muistan hyvin sikäläisen seurakunnan kokoukset olin mukana itse kymmenkunta vuotta,mutta ei se "usko"tyydyttänyt tuntoani,näin liian läheltä mitä siellä arkielämässä oli ja se epäoikeuden mukaisuus "toisinajattelioita"kohtaan.Omia aivoja ei olisi saanut olla.Seurakunnan vanhin kun sanoi jotain niin se oli laki ja jos siitä poikkesi joutui etupenkkiin kontilleen ja katumaan.
    Monien vaiheitten ja jopa jo Jumalankin olemassaoloa epäilin kunnes tapahtui IHME kohdallani,löysin elävän uskon ja tunnonrauhan Jumalanvaltakunnan sanan saarnan kautta,sain uskoa kaikki syntini,erheeni anteeksi.
    Nyt kiitos´virren mä riemuin laulan ,mun rakkaan Jeesukseni kiitokseks,kun armostansa soi mulle rauhan ja taivaan valtakunnan ilmaiseks. Mä harhaan kuljin ja kahleet kuolon,mun orjaks painoi valheen ruhtinaan mutt`huuton kuullen ja avun tuoden sä,Herra,katkoit kahleet kuolema.
    Oi onni suuri,kun omanasi saan iät olla minä kurja myös! Oi kiitos,kiitos,kun armostasi sä itse päätät myöskin hyvän työs!

    Miksi kirjoitat;

    "Joka sana oli totta mitä kirjoitin"

    vaikka valehtelet niin että korvat heiluu tänne saakka.

    Onko niin, että vanhoillislestadiolaisella toden ja valheen, oikean ja väärän raja on niin hämärtynyt, että hän ei edes itse huomaa, milloin hän valehtelee ja milloin puhuu totta?

    "Muistan hyvin sikäläisen seurakunnan kokoukset olin mukana itse kymmenkunta vuotta, mutta ei se "usko" tyydyttänyt tuntoani"

    -jos itse usko ei tyydyttanyt sinua, syy oli silloin sinun, ei seurakunnan.

    Äänestä

  • Hell.srk kirjoitti:

    Tää ei olekaan mikään USKONKAPPALE vaan omiin kokemuksiin perustuvia tapauksia.Musta on yks hailee uskotko vai et.Kaikki se on itse koettu,itkut itketty,mutta nyt on hyvin.

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    "Muistan hyvin sikäläisen seurakunnan kokoukset olin mukana itse kymmenkunta vuotta, mutta ei se "usko" tyydyttänyt tuntoani"

    -jos itse usko ei tyydyttanyt sinua, syy oli silloin sinun, ei seurakunnan.

    Olen jossain aiemmassa kirjoituksessani todennut että jos seurakuntaa kritisoidaan, kritiikki käännetään kritisoijaa vastaan syyttäen uskon puutteesta ja väärästä asenteesta. Miksi? Koska ei uskalleta kyseenalaistaa oppeja koska monien heikko usko voisi horjua. Eli opinkappaleet ovat farisealaisissa seurakunnissa ihmisiä tärkeämpiä. Tässä se taas tuli ilmi stb:n kirjoituksessa. Ah, kuinka kipeän totta!

    Stb arvosteli edellistä aiempaa kirjoittajaa siitä että jos usko ei tyydyttänyt, syy on uskovan, ei seurakunnan. Sanalla "usko" voidaan tarkoittaa niin montaa asiaa. Usko Kristukseen on yhteinen, mutta mitä sisältyy seurakunnan uskonkäsitykseen, voi olla jo on monesti väärä koska armoa ei käsitetä vaan se pysyy piilossa.

    Hihhulointi ja uskonnollisilla tunteilla puoskarointi on monesti kaikkein julminta henkistä väkivaltaa mitä kuvitella saattaa koska siitä ei joudu lain edessä vastuuseen. Voisinpa jopa väittää että se on saatanallista, koska sitä ei pidetä seurakunnankaan sisällä syntinä.
    Kuinka paljon on ns. heikkojen uskovien selässä puukkoja, jonka kahvassa lukee suurella "Jumalan tahto?" Mutta tätä nämä aivottomat pyhäkköpuudelihihhulit eivät käsitä.
    En minäkään käsittänyt ennenkuin tuli loppuunpalaminen ja sieluani ruoskittiin hirvittävällä mooseslaishelluntalaisella konitohtoriuskonnolla.

    Kuinka omahyväinen on stb:n asenne! Hän istuu norsunluutornissaan ja arvostelee niitä jotka eivät voi hyvin helluntailaisuudessa. Vika on tietysti sinun! huutaa stb korkeuksistaan. Tähän kommenttiin stb tietysti puolustautuu jollain tekohengellisellä nöyrällä asenteella.
    Turha yrittää stb! Näen lävitsesi ja tiedän kaikki kieroilut jolla ns. tosiuskovainen yrittää alistaa eri mieltä olevan.

    Stb:n kaltaiset kossit ovat verrattavissa Raamatun aikaisiin fariseuksiin jotka ruoskivat ihmisiä raamatunjakeilla välittämättä pätkääkään siitä miten he voivat. He eivät voineet samaistua kärsiviin ihmisiin koska eivät olleet itse kärsineet. Heille uskonnollisuus oli tärkeämpää kuin ihmiset. He eivät välittäneet liata itseään. Mitä Jeesus teki? Hän tulkitsi toisin ja niin aion minäkin tehdä.

    aio yrittaa vastata sinulle johtuen asenteestasi. vastauksestani ei olisi mitaan hyotya, mina tiedan sen ja sina tiedat sen. jatetaan siis tama vaittely sikseen.

    raivoaa.

    Äänestä

  • Jep kirjoitti:

    raivoaa.

    ...olette sokeita ja niin täynnä omaa pyhyyttänne. Tosin näennäistä sellaista. Vasta kun lahkosta eroaa, näkee kokonaisuuden. Kokeilkaa, jos uskallatte.

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    "Muistan hyvin sikäläisen seurakunnan kokoukset olin mukana itse kymmenkunta vuotta, mutta ei se "usko" tyydyttänyt tuntoani"

    -jos itse usko ei tyydyttanyt sinua, syy oli silloin sinun, ei seurakunnan.

    totta kai on syy minun,en suostunut manipuloitavaksi,uskalsin mennä ev.lut.rippikouluun kielloista huolimatta,minusta tuli heidän silmissään "luopio" Voisin kertoa vieläkin tosiasioita elävästä elämästä silloin mutta kuolleista ei saa puhua pahaa,joten jääköön.64-vuonna olin Helsingissä Saalemin ja Siionin järjestämissä tilaisuudessa messuhallissa,siellä oli amerikkalainen puhuja joka kaatoi ihmisiä ja pelotteli ihmisiä että jos ette anna rahaa kun "jumala"käskee,voi joutua vaikka ulos mennessä auton alle ja kuolla.muutaman päivän päästä oli hesarissa että kyseinen saarnamies oli huijari,poliisit ja interpoli etsi häntä joukkoineen.Kyllä varmaan monilta meni luotto sellaisiin profeettoihin

    Äänestä

  • Ex-hellari kirjoitti:

    ...olette sokeita ja niin täynnä omaa pyhyyttänne. Tosin näennäistä sellaista. Vasta kun lahkosta eroaa, näkee kokonaisuuden. Kokeilkaa, jos uskallatte.

    jatkaa raivoamistaan.

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    aio yrittaa vastata sinulle johtuen asenteestasi. vastauksestani ei olisi mitaan hyotya, mina tiedan sen ja sina tiedat sen. jatetaan siis tama vaittely sikseen.

    ...asennesaarna. Miten voit väitellä asenteesta koska oma asenteesi on se, ettei seurakunta yksinkertaisesti VOI OLLA VÄÄRÄSSÄ? Mietipä sitä. Oletko varma että omat tulkintanne uskosta ovat absoluuttisia totuuksia?
    Arvostamani saarnaaja sanoi kerran: Raamattu on totuus, mutta käsityksemme totuudesta ovat suhteellisia.

    Äänestä

  • Hell.srk kirjoitti:

    "eritoten kielilläpuhumista(sehän on hellunt:n mielestä ainoa oikea Pyhänhengen lahja)"

    näköjään tällä palstalla.

    No kaikkihan on vanhoillislestadiolaiselle sallittua.

    kyllä tuossa kielilläpuhumisjutussa on asiaa.
    Itse lapsuuden/nuoruuden leireillä olleena en leiri-ikään tänä kesänä tullutta lastani sinne päästänyt.
    Niin, miksikö? Jäi itselle paha olo niistä iltarukouskokouksista.
    Ai niin; olen edelleen hellari. Mutta asioista voi olla montaa mieltä.

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    totta kai on syy minun,en suostunut manipuloitavaksi,uskalsin mennä ev.lut.rippikouluun kielloista huolimatta,minusta tuli heidän silmissään "luopio" Voisin kertoa vieläkin tosiasioita elävästä elämästä silloin mutta kuolleista ei saa puhua pahaa,joten jääköön.64-vuonna olin Helsingissä Saalemin ja Siionin järjestämissä tilaisuudessa messuhallissa,siellä oli amerikkalainen puhuja joka kaatoi ihmisiä ja pelotteli ihmisiä että jos ette anna rahaa kun "jumala"käskee,voi joutua vaikka ulos mennessä auton alle ja kuolla.muutaman päivän päästä oli hesarissa että kyseinen saarnamies oli huijari,poliisit ja interpoli etsi häntä joukkoineen.Kyllä varmaan monilta meni luotto sellaisiin profeettoihin

    Helluntailaisten vastauksille on tyypillistä että kun aivojen käyttö on uskossa jäänyt vähälle ja sanottava sekä kokemukset tosielämästä loppuvat, laitetaan korvat kiinni ja hoetaan helluntailiturgioita tukahduttaen rehelliset kysymykset. Stb:stä hengenheimolaisineen näkee tämän todeksi: osoitellaan katkeruudesta sormella koska heidän asioiden käsittelykykynsä ei yksinkertaisesti riitä pidemmälle. Katkeruushan on synti, hyihyi. Todistitte taas todeksi yhden väitteeni: fariseukset vain tuomitsevat kykenemättä käsittelemään asioita.

    Voin ilmoittaa: en ole katkera koska rukoilenkin asian puolesta. Mutta aion vast´edeskin hyökätä apinan raivolla kaikkea farisealaisuutta ja ihmistekoista uskonnollisuutta vastaan. Mitä te luulette sille voivanne? Jumala näkee rehellisyyteni itseäni kohtaan.

    Äänestä

  • Ex-hellari kirjoitti:

    ...asennesaarna. Miten voit väitellä asenteesta koska oma asenteesi on se, ettei seurakunta yksinkertaisesti VOI OLLA VÄÄRÄSSÄ? Mietipä sitä. Oletko varma että omat tulkintanne uskosta ovat absoluuttisia totuuksia?
    Arvostamani saarnaaja sanoi kerran: Raamattu on totuus, mutta käsityksemme totuudesta ovat suhteellisia.

    "Taas asennesaarna"

    -??? miten niin saarnasin? minahan sanoin etta sina olet paattanyt minka asenteen haluat pitaa ylla ja etta tasta asiasta ei kannata sen takia enaa puhua. minun mielesta se ei ole saarnaamista vaan toteamista.

    "Miten voit väitellä asenteesta koska oma asenteesi on se, ettei seurakunta yksinkertaisesti VOI OLLA VÄÄRÄSSÄ?"

    -en ole sanonut missaan vaiheessa etteiko seurakunta voi olla vaarassa! haeppa se kohta missa sanoin niin! kukaan ei ole taydellinen, jokainen tekee virheita. olen vain sanonut mika on hellareiden opetusta ja mika ei. kyseessa ei siis pitaisi olle mikaan "luulet olevasi taydellinen"-juttu. edelleen siis vain totesin etta miten hellarit opettavat. ja nimea nyt ihmeessa se seurakunta missa opetetaan etta esim. kielillapuhuminen on ainoa oikea PH:n lahja, niin menen heille sanomaan pari valittua sanaa.

    "Oletko varma että omat tulkintanne uskosta on absoluuttinen totuus?"

    -uskosta? kylla. ei voi olla kuin kahta eri uskoa; joko epauskoa tai uskoa. mutta joitain asioita voidaan tulkita eritavalla enka mene sanomaan etta ne tulkinnat olisivat absoluuttisia totuuksia. ja sen tiedan etta minun uskoni on pelastava tekija. Raamattu sanoo, etta pitakaa se usko mika teilla on ja ne opetukset jotka olette havainneet oikeiksi". niin mina aion tehda.

    Äänestä

  • Ex-hellari kirjoitti:

    Olen jossain aiemmassa kirjoituksessani todennut että jos seurakuntaa kritisoidaan, kritiikki käännetään kritisoijaa vastaan syyttäen uskon puutteesta ja väärästä asenteesta. Miksi? Koska ei uskalleta kyseenalaistaa oppeja koska monien heikko usko voisi horjua. Eli opinkappaleet ovat farisealaisissa seurakunnissa ihmisiä tärkeämpiä. Tässä se taas tuli ilmi stb:n kirjoituksessa. Ah, kuinka kipeän totta!

    Stb arvosteli edellistä aiempaa kirjoittajaa siitä että jos usko ei tyydyttänyt, syy on uskovan, ei seurakunnan. Sanalla "usko" voidaan tarkoittaa niin montaa asiaa. Usko Kristukseen on yhteinen, mutta mitä sisältyy seurakunnan uskonkäsitykseen, voi olla jo on monesti väärä koska armoa ei käsitetä vaan se pysyy piilossa.

    Hihhulointi ja uskonnollisilla tunteilla puoskarointi on monesti kaikkein julminta henkistä väkivaltaa mitä kuvitella saattaa koska siitä ei joudu lain edessä vastuuseen. Voisinpa jopa väittää että se on saatanallista, koska sitä ei pidetä seurakunnankaan sisällä syntinä.
    Kuinka paljon on ns. heikkojen uskovien selässä puukkoja, jonka kahvassa lukee suurella "Jumalan tahto?" Mutta tätä nämä aivottomat pyhäkköpuudelihihhulit eivät käsitä.
    En minäkään käsittänyt ennenkuin tuli loppuunpalaminen ja sieluani ruoskittiin hirvittävällä mooseslaishelluntalaisella konitohtoriuskonnolla.

    Kuinka omahyväinen on stb:n asenne! Hän istuu norsunluutornissaan ja arvostelee niitä jotka eivät voi hyvin helluntailaisuudessa. Vika on tietysti sinun! huutaa stb korkeuksistaan. Tähän kommenttiin stb tietysti puolustautuu jollain tekohengellisellä nöyrällä asenteella.
    Turha yrittää stb! Näen lävitsesi ja tiedän kaikki kieroilut jolla ns. tosiuskovainen yrittää alistaa eri mieltä olevan.

    Stb:n kaltaiset kossit ovat verrattavissa Raamatun aikaisiin fariseuksiin jotka ruoskivat ihmisiä raamatunjakeilla välittämättä pätkääkään siitä miten he voivat. He eivät voineet samaistua kärsiviin ihmisiin koska eivät olleet itse kärsineet. Heille uskonnollisuus oli tärkeämpää kuin ihmiset. He eivät välittäneet liata itseään. Mitä Jeesus teki? Hän tulkitsi toisin ja niin aion minäkin tehdä.

    puhut minusta niin halveksivasti? jos olet loytanyt sen oikean uskon ja Jumalan rakkauden niin ei se kylla kovin nay tekstistasi. Jeesushan kaski rakastaa lahimmaista niinkuin itsea.

    Äänestä

  • kokemuksia kirjoitti:

    kyllä tuossa kielilläpuhumisjutussa on asiaa.
    Itse lapsuuden/nuoruuden leireillä olleena en leiri-ikään tänä kesänä tullutta lastani sinne päästänyt.
    Niin, miksikö? Jäi itselle paha olo niistä iltarukouskokouksista.
    Ai niin; olen edelleen hellari. Mutta asioista voi olla montaa mieltä.

    väittää, että "kielillä puhuminen" on helluntalaisten mielestä ainoa oikea Pyhän Hengen armolahja.

    Tämä väite on valhe ja sitä valhetta olen kritisoinut. En mitään muuta, koska muut ovat Jojon omia kokemuksia.

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    puhut minusta niin halveksivasti? jos olet loytanyt sen oikean uskon ja Jumalan rakkauden niin ei se kylla kovin nay tekstistasi. Jeesushan kaski rakastaa lahimmaista niinkuin itsea.

    ...ehkä olen sitten anteeksipyynnön velkaa. Se on vain yksi heikkouksistani. Kun alkaa tunteet käydä kuumina, päästelen suustani asioita joita joutuu sitten jälkeenpäin paikkailemaan. Jonkun luonnetestin mukaan olen koleeris-melankolinen persoona, jos se sanoo sinulle mitään... Luin kerran kirjan nimeltä "Kristitty ja luonne" tai jonkun vastaavannimisen.

    Se mikä minua suututtaa on se, että jos tulee kipeitä asioita, en saisi puhua niistä. Kaikkien vuosien jälkeenkin muutamat asiat tekevät kipeää.

    Äänestä

  • Hell.srk kirjoitti:

    väittää, että "kielillä puhuminen" on helluntalaisten mielestä ainoa oikea Pyhän Hengen armolahja.

    Tämä väite on valhe ja sitä valhetta olen kritisoinut. En mitään muuta, koska muut ovat Jojon omia kokemuksia.

    Väittely,tai mieluummin keskustelu, joka koskee kielillä puhumista tässä yhteydessä on siitä, että onko kielillä puhuminen merkki ja ainoa sellainen Pyhän Hengen kasteesta.Oma kokemukseni on ,että ei ole.
    Olen ollut liikkeessä kohta 25 v. ja kun luen näidenkin sivujen kommentteja, ihmettelen löytävätkö ahdistuneet,masentuneet ja muut kolhitut hyvän paikan luotamme vai onko srk. jonkinlainen hengellinen kuntosali.

    Äänestä

  • Hese kirjoitti:

    "onko kielillä puhuminen merkki ja ainoa sellainen Pyhän Hengen kasteesta."

    vaikka jotkut niin väärin väittävätkin.

    Äänestä

  • Ex-hellari kirjoitti:

    ...ehkä olen sitten anteeksipyynnön velkaa. Se on vain yksi heikkouksistani. Kun alkaa tunteet käydä kuumina, päästelen suustani asioita joita joutuu sitten jälkeenpäin paikkailemaan. Jonkun luonnetestin mukaan olen koleeris-melankolinen persoona, jos se sanoo sinulle mitään... Luin kerran kirjan nimeltä "Kristitty ja luonne" tai jonkun vastaavannimisen.

    Se mikä minua suututtaa on se, että jos tulee kipeitä asioita, en saisi puhua niistä. Kaikkien vuosien jälkeenkin muutamat asiat tekevät kipeää.

    todellakin pahoillani jos jotkut asiat ovat tehneet kipeaa... toivoisin ettei niita olisi tapahtunut, mutta joskus ne kipeat asiatkin ovat meidan parhaaksi, koska silloin me opimme niista tai kasvamme niista. mutta en siis kuitenkaan sano etta kaikki pahat asiat olisivat kasvattavia tekijoita. jotkut pahat asiat vain ovat pahoja. siunausta sinulle!

    Äänestä

"Mitä helluntalaiset tekevät?"

-saisiko tuohon vahan tarkennusta. "mita tekevat" on erittain laaja kysymys.

" Ja saavatko he mennä esim. rippijuhliin?"

-tottakai, miksi ei!

" Sekä mihin he uskovat?"

-hellarit uskovat Raamatun sanaan ja kaikkeen mita se sisaltaa, kuten Jumala (isa), Jeesus (poika) ja Pyha Henki jne.

Äänestä

Helluntalaisuus EI OLE HERÄTYSLIIKE!
Suomessa on 5 herätysliikettä;
1)rukoilevaisuus
2)evankelisuus
3)lestadiolaisuus
4)herännäisyys
5)karismaattiset liikkeet
Helluntalaisuus, adventistit yms. kuuluu vapaisiin suuntiin, eivätkä ole luterilaisia!
Siinä hieman lisätietoa...

Äänestä
  • Herätysliike, lahko, vapaat suunnat... Mitä niillä on eroa? Siis mitä tarkoittaa lahko, mitä herätysliike jne. kun ne eivät ilmeisestikään ole samoja käsitteitä. Ois vaan helpompi ymmärtää kun termit ois selvillä.

    Äänestä

  • Mikäs se noin pillastutti?
    Vapaat suunnat lukeutuvat herätysliikkeisiin, sano mitä vaan.
    Helluntailaisuus sisältää paljolti samankaltaisuutta Lutherin oppien kanssa. Luterilaisuudessa korostetaan enemmän armon merkitystä mitä pidänkin parempana asiana mutta se ei tee tyhjäksi julistusta joka painottaa henkilökohtaisen uskonratkaisun merkitystä. Ja sehän tarkoittaa että helluntailaisuus on herätysliike, eikö totta?

    Äänestä

  • Kiinnostunut kirjoitti:

    Herätysliike, lahko, vapaat suunnat... Mitä niillä on eroa? Siis mitä tarkoittaa lahko, mitä herätysliike jne. kun ne eivät ilmeisestikään ole samoja käsitteitä. Ois vaan helpompi ymmärtää kun termit ois selvillä.

    kristillinen kenttä on Suomessa melko kirjava, joten ei ihme jos on termit sekaisin.

    Ymmärtäisin itse ne seuraavasti, tosin en väitä olevani 100 %:ti oikeassa.

    Herätysliike voi kuulua mihin tahansa kristilliseen suuntaan esim. luterilainen, helluntailainen, vapaakirkko jne. Yhteistä niille on se, että ne ovat syntyneet yhden melko nopean ja voimaakkaan hengellisen kiinnostuksen seurauksena. Niissä korostuu henkilökohtainen uskoelämä.

    Lahko on mielestäni mikätahansa uskonnollinen suuntaus, joka ei siedä arvostelua tai anna ihmisten ajatella vapaasti. Se, että suuntauksella on selkeät uskonnolliset näkemykset ei vielä tee siitä lahkoa.

    Vapaat suunnat ovat protestanttisia mutta ei-luterilaisia kristillisiä suuntauksi, jotka eivät ole riippuvaisia valtion rahoituksesta.
    Lähes kaikilla taitaa olla käytössä aikuiskaste ja korostus henkilökohtaiseen uskonelämään. Vapaat suunnat voivat olla virallisia kirkkoja kuten Suomen Vapaakirkko tai yhdistyspohjaisia kuten Helluntaiherätys (joka tosin on kohta myös virallinen kirkko).

    Äänestä

  • Mikä tekee uskonnollisesta ryhmästä (Suomessa)herätysliikkeen?

    Se vaikuttaa Luterilaisen kirkon SISÄLLÄ.
    Se on syntynyt muuttamaan/protestoimaan/palauttamaan kirkon uskonnollista suuntaa.

    Herätysliikkeitä on näin laskettuna 4 vanhaa viidesläiset.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Mikä tekee uskonnollisesta ryhmästä (Suomessa)herätysliikkeen?

    Se vaikuttaa Luterilaisen kirkon SISÄLLÄ.
    Se on syntynyt muuttamaan/protestoimaan/palauttamaan kirkon uskonnollista suuntaa.

    Herätysliikkeitä on näin laskettuna 4 vanhaa viidesläiset.

    taas "omimassa" hertysliikkeetkin omikseen?

    Hertysliike on se, joka saarnaa pelastusta Jeesuksesta Kristuksesta henkilöön katsomatta, niin että syntyy HERÄTYS sydämessä ja sitä kautta synnin tunto, ja annetaan mahdollisuus uskoa Jeesukseen Kristukseen , että saa Hänessä syntinsä anteeksi ja uudesti syntyy elävään uskoon, ja hän sitten taas puolestaan todistaa uskostaan Jeesukseen ja taas joku uskoo ja kokee HERÄTYKSEN sydämessään ja tulee synnin tuntoon ja niin hänkin pelastuu jos vain uskoo Jeesukseen ja Hänen täytettyyn lunastus työhönsä.

    Näin se menee, Raamatun evankelioinnin mukaan, enkelit sen kertoi ensimmäisenä, sitten Jeesus teki pelastus työn jossa pelastutaan siihen uskomalla josta nyt sitten uskoon tulleet ihmiset kertovat toisilleen, ja niin evankeliumi menee eteenpäin. Toisin sanoen HERÄTYS kulkee ihmiseltä ihmiselle, miksei myös vaikka "viideslaistenkin "
    kautta ?

    En ole lestadiolainen, olen vain pitänyt korvani auki peruskoulun uskontotunneilla.

    Olet sotkenut kaksi asiaa toisiinsa.

    Herätystä voi olla muuallakin kuin Luterilaisen kirkon herätysliikkeissä, vaikkapa eri kirkkokunnissa, kristillisissä yhteisöissä ja yhdistyksissä. Sanalla 'herätysliike' sinänsä kuitenkin käsitetään juuri Luterilaiseen kirkkoon kuuluvia liikkeitä. Kysymys ei ole siitä missä herätystä esiintyy/Jumala toimii, vaan lähinnä sanan suomalaisista (kirkko)historiallisista juurista. (vrt. eng. revivalist movement ja pietism)

    Edelleen tahdon muistuttaa, että herätysliikkeitä on muitakin kuin tuo mainitsemasi lestadiolaisuus.

    Itse olen sitä mieltä, että Jumala toimii siellä, missä parhaaksi näkee ihmisten luomista rajoista ja jaotteluista huolimatta.

    on raamatullinen käsite, ja se tarkoittaa, että: Heräjä sinä joka nukut, niin Kristus sinua valaisee ."

    Jos nyt sitten täytyy oikein perustaa eri herätys liikkeitä vain sitä varten, että emokirkko nukkuu,niin jossain on pahasti kasitykset menneet sekaisin .

    Juuri sitähän minäkin sanoin, että Jumala toimii tasan tarkkaan missä tahtoo, eikä yksinomaan kirkossa tai sen eri alaryhmissä !

    Äänestä

  • www.netmission.fi keskustelufoorumilla löydät helluntaiopin mukaista menestysteologiaa, demoninajo-oppia, Benny Hinnin kirouksia yms.
    Suositellaan tututustumista tähän helluntailaisten kolehdeilla maksettuun palveluun, ennenkuin tutustut paikan päällä.

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    www.netmission.fi keskustelufoorumilla löydät helluntaiopin mukaista menestysteologiaa, demoninajo-oppia, Benny Hinnin kirouksia yms.

    Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.(2Moos. 20:16)

    Tsot, tsot!! Äläpä siellä tuomitse toisia tietämättä todellisuutta. Netmissionin sivujen keskusteluihin suhtaudun yhtä varauksellisesti kuin muihinkin netin keskustelupalstoihin, joten eipä kannata kaikkia juttuja sieltä vakavasti ottaa - harkitusti kannattaa jättää osa puheenvuoroista täysin huomiotta,koska siellä sivuilla vierailee todella monenlaisia kengänkuluttajia... Niin hellareita, ex-hellareita, luterilaisia jne...

    Äänestä

  • Sivuilla vieraillut kirjoitti:

    Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.(2Moos. 20:16)

    Mitä et löytänyt?
    Netmission sivusto on malliesimerkki helluntaiseurakunnan toiminnasta, varsinkin sen keskustelufoorumi. Sivusto on myös uskonnonuhrien varoituslistalla.

    Äänestä

  • Toinen hellari kirjoitti:

    Tsot, tsot!! Äläpä siellä tuomitse toisia tietämättä todellisuutta. Netmissionin sivujen keskusteluihin suhtaudun yhtä varauksellisesti kuin muihinkin netin keskustelupalstoihin, joten eipä kannata kaikkia juttuja sieltä vakavasti ottaa - harkitusti kannattaa jättää osa puheenvuoroista täysin huomiotta,koska siellä sivuilla vierailee todella monenlaisia kengänkuluttajia... Niin hellareita, ex-hellareita, luterilaisia jne...

    Ylläpito rajoittaa ja poistaa keskustelijat, jotka eivät hyväksy demonien ajoa uskovista. Köyhyys ja sairaus on demonien näkyvien merkki ihmisessä sellaisia pitää karttaa, opettaa ko. foorumi. Karta sinä sellaista seurakuntaa.
    http://www.netmission.fi/modules.php?name=Forums&file=viewtopic&t=963&highlight=

    Äänestä

Hei Tietämätön!

Ajattelin vastata sulle esittämääsi kysymykseen, koska tiedän, että meikäläisistä ei ole niin kauhean helppo löytää tietoa, koska helluntaiseurakunnilla ei ole mitään yhteistä "kattojärjestöä" Suomessa, vaan kaikki paikalliset seurakunnat ovat itsenäisiä. Yhteinen "uskontunnustus" kuitenkin on olemassa ja tottakai pääpiirteittäin seurakunnissa on samoja juttuja.

Teinpä tuossa pienen surffailun joidenkin helluntaiseurakuntien kotisivuilla. Espoon helluntaiseurakunta on mielestäni tehnyt ihan hyvän koosteen helluntaiherätyksestä maailmanlaajuisesti ja Suomessa. Samalla voi tutustua yhden itsenäisen seurakunnan toimintaan yksityiskohtaisemmin. Joten siellä kannattaa käydä surffailemassa...

http://www.espoohsrk.fi/html/helluntai.htm

Ja mitä tulee muuten hellareihin, ihan tavallisia kengänkuluttajia me ollaan. Joten kannattaa tutustua tilaisuuden tullen ihan henkilökohtaisesti johonkin hellariin/hellareihin ja kysellä lisää!

Äänestä

Itse en ole ollut helluntalisissa koskaan tietystä syystä; en ole ikinä hyväksynyt sitä että usko olisi suorittamista ja "sanahelinää".

Niin kirkon piirissä kuin vapaissa suunnissakin on näitä ns. valittuja, jotka näkevät maailman ihmiset Jumalan armon ulkopuolella olevina.

Se on tuo asia mikä minua tökkii noissa helluntalaisissa.
Liiallinen "suorituspaine" ja "pyhyys".
Ja kuitenkin kun täysin pyhää ja synnitöntä ihmistä ei ole.

Ja tämä kaksinaismoraali.
Jos teet jotain seurakuntalisten silmien alla se on suurempi synti kuin piilossa.
(Esim. oluen juonti oman paikkakunnan kaljakuppilassa on "synti" kun taas etelänmatkalla nautittu olut poissa seurakunnan silmien ulottuvilta ei olekaan enää synti (ehkäpä siksi että sitä ei tarvitse selitellä muille seurakuntalaisille).
Mutta kaippa hellareissakin on ns. "fiksuja", jotka näkevät pidemälle kuin oman oppinsa mukaan harjoitettavaa uskontoa,
tosin sieltä lentää helposti ulos, jos ei tee kuten seurakunta vaatii.

Mutta sitä "me valitut" hurmoshenkeä sieltä saa yllinkyllin mikäli on sen tarpeessa ja haluaa tuntea itsensä tosi hyväksi uskovaiseksi.
Mutta hyvältä uskovaiselta vaaditaan paljon,
siis moni asia on syntiä ja lisäksi siellä taitaa olla valloillaan käsitys,
että synti eli "pahuus" on saatanasta eli sielunvihollisesta, joten kovin heikkohermoisen ei sinne kannata mennä, alkaa pian nähdä demoneja joka nurkan takana,
mikäli on hiemankaan taipumusta elää maailman mukaan.

Ripille ei helluntalaisissa "pääse".
Heidän aikuiskasteensa on luterilaisen lapsikaste yhdistettynä rippikouluun.

Helluntalaiset uskovat aivan samaan Jumalaan kun muutkin kristityt.
Heidän oppiensa pohjana on Raamattu.
Tosin he painottavat sieltä kovin erilaisia asioita kuin ns. luterilaiset tai muut suunnat.

Mutta kaiken kaikkiaan jos haluaa oikean hengellisen kodin,
jossa on selvät säännöt mitä saa tehdä ja mitä ei niin silloin helluntalaiset on oikea paikka.

Helluntalaisissa ei ole mahdollisuutta sooloilla, siellä pidetään huolta jokaisesta.
Ainoa mikä ehkä tökkii on tuo , että he kovin herkästi "tuomitsee" muiden lahkojen ja uskojen tavat.

Mutta kaiken kaikkiaan oikein ihanaa ja iloista porukkaa.

Äänestä
  • loppulause tuon kaiken jälkeen.. jollain lailla hassua! :D

    Äänestä

mun luokkalainen ko uskon omaava tyyppi toivoi ääneen mun kuolevan pian! Siinä se lähimmäisen rakkaus, ja kaikki hyvä.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

Hellareiden kastekäsityksiä: jos kerran lapsi on kykenemätön ymmärtämään uskoa tms. niin entäs esim. kehitysvammaiset? Hehän jäävät suunnilleen nelivuotiaan tasolle. Heiltäkö suljetaan taivaan portit??

Äänestä
  • ...käsitys kasteesta on sama kuin mitä Jeesus sanoo-
    Markuksen evankeliumin 16:15-16!!!
    15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
    16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.>jos kerran lapsi on kykenemätön ymmärtämään uskoa tms. niin entäs esim. kehitysvammaiset? Hehän jäävät suunnilleen nelivuotiaan tasolle. Hehän jäävät suunnilleen nelivuotiaan tasolle!<

    Jeesus sanoo-
    >Matt 5;3 "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta!<

    Taivaan Isä ei heita näitä ihmisiä pois! vaan rakastaa heitä aivan suunnattomasti! sillä jeesus on heidänkin sovittajansa! ;-)

    Sanot-
    >.Heiltäkö suljetaan taivaan portit??<

    Vastaan-
    /Kuten edellä jo tuli esille, niin ei heiltä suljeta "taivaan portteja"!
    Heidän on taivasten valtakunta!!! ;-)))

    Siunausta Jeesuksessa.

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    ...käsitys kasteesta on sama kuin mitä Jeesus sanoo-

    Lapset ja vammaisetko muka hengellisesti köyhiä?!! Ei pidä paikkaansa. Jeesus asetti lapsen esikuvaksi aikuisille. Lastenkaltaisten on taivaan valtakunta! Sen parempia uskovia ei olekaan kuin lapset ja kehitysvammaiset!

    Jos ihminen jotain tietää tai oppii, niin näyttää siltä, että hän heti luulee olevansa parempi kuin joku lapsi. Hän alkaa luulemaan, että on hengellisesti rikas ja alkaa kiipeämään hengellisen tiedon ja luulon vuorelle. Sieltä hän sitten katselee tietämättömämpiä, alempiarvoisia, lähimmäisiään ja on mielessään niin oppinut. Hän ajattelee, että muut ne syövät maitoruokaa, mutta minä se tarvitsen jo vahvaa ruokaa ja voi sitä jakaa muillekin. Se ei ole hengellistä köyhyyttä. Sitä tunnetaan olevansa niin rikas hengellisesti, että parhaat kristityt, lapset ja kehitysvammaisetkin luokitellaan hengellisesti köyhiksi. He juuri ovat rikkaita. He eivät epäile autuudestaan, vaan luottavat juuri siihen mitä "äiti" sanoo.
    Jos/kun aikuinen on hengellisesti köyhä, hän isoo ja janoo taivaallisten asioiden perään, eikä se ole ollenkaan paha asia!

    Äänestä

  • Ajattelija kirjoitti:

    Sanoit minulle-
    >>Lapset ja vammaisetko muka hengellisesti köyhiä?!!

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    Sanoit minulle-
    >>Lapset ja vammaisetko muka hengellisesti köyhiä?!!

    Luin taas saman asian. Kirjoitit näin:
    "Tähän samaiseen luetteloon sopii myös nämä mainitsemasi kehitysvammaiset-

    >Hehän jäävät suunnilleen nelivuotiaan tasolle!<

    Jeesus sanoo-

    >Matt 5;3 Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta!

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    Sanoit minulle-
    >>Lapset ja vammaisetko muka hengellisesti köyhiä?!!

    Luin taas saman jutun. Kirjoitit näin:

    "Tähän samaiseen luetteloon sopii myös nämä mainitsemasi kehitysvammaiset-
    >Hehän jäävät suunnilleen nelivuotiaan tasolle!<
    Jeesus sanoo-
    >Matt 5;3 Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta!

    Äänestä

löytyy netistä riittämiin, saadaksesi asiallista tietoa HELLUNTAIseurakunnasta.
Mm. www.isokirja.fi -sitten voit hakea hakusanalla SEURAKUNNAT, niin johan on vaikka mitä, siellä on kaikki Suomen seurakunnat, myöskin helluntaiseurakunnat paikkakunnittain.
Onnea etsintään !

Vielä voit hakea sanalla RAAMATTU, niin sieltäkin selviää yhtä ja toista, ja voit mainiosti verrata Raamattua ja helluntailaisuutta keskenään, pitääkö oppi yhtä?!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tietämätön kirjoitti:

Minulla on paljon kysymyksiä helluntalaisista, ja toivon että vastauksia löytyy täältä.
Mitä helluntalaiset tekevät? Ja saavatko he mennä esim.rippijuhliin? Sekä mihin he uskovat?

Suuri kiitos jo etukäteen vastanneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu