Jeesus on Herra

Näin sanoo Jumalan pyhä sana Raamatussa, joka on totuus. Se ilmoittaa myös ihmiselle, mihin hänen tulee uskoa, jotta hän pelastuisi:

Room. 10:9
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

Meillä on yksi Jumala, ja yksi Herra, sen meille ilmoittaa pyhä Jumalan sana.

1.KOR.8:5-6

5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia JUMALIA ja HERROJA,
6 niin on meillä kuitenkin AINOASTAAN YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja YKSI HERRA, JEESUS KRISTUS, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

Jokainen, joka sanoo uskovansa Jeesukseen, uskoo myös Hänen sanaansa Raamatusta, jossa todistetaan näin:

Mark. 12:29
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;

Matt. 23:9
Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.

1. Tim. 2:5
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

Jaak. 2:19
Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

Näin sanoo pyhä Jumalan sana.
5158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voi sanoa vaikka mitä, mutta milloin Jumalamme auttaa meitä?

EN HALUA USKOA ENÄÄ TURHAA, JOLLOIN RUKOUKSENI PAREMMASTA MAAILMASTA TOTEUDU!

Eroan kirkosta, ellei minua kuulla.

Äänestä

Kertaa, samoin kuin että kuu on juustoa, mutta kumpikaan ei hokemalla todeksi muutu.

Jos satukirjat kelpaisivat todisteeksi jostain niin lähtisin lomalle narniaan.

Äänestä

kolmessa persoonassa, ISÄ POIKA ja PYHÄ HENKI, näin juuri sanoo JUmalan sana!

Äänestä
  • kyllä, Raamatun mukaan ei.

    Siis kumoat Raamatun pyhän sanan harhaoppisella väitteelläsi.

    Äänestä

  • laita joku kohta raamatusta missä Jeesus sanoo olevansa isänsä veroinen? Tai pikemminki ei sanoisi olevansa isäänsä alempi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hirvas kirjoitti:

Näin sanoo Jumalan pyhä sana Raamatussa, joka on totuus. Se ilmoittaa myös ihmiselle, mihin hänen tulee uskoa, jotta hän pelastuisi:

Room. 10:9
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

Meillä on yksi Jumala, ja yksi Herra, sen meille ilmoittaa pyhä Jumalan sana.

1.KOR.8:5-6

5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia JUMALIA ja HERROJA,
6 niin on meillä kuitenkin AINOASTAAN YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja YKSI HERRA, JEESUS KRISTUS, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

Jokainen, joka sanoo uskovansa Jeesukseen, uskoo myös Hänen sanaansa Raamatusta, jossa todistetaan näin:

Mark. 12:29
Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;

Matt. 23:9
Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.

1. Tim. 2:5
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

Jaak. 2:19
Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

Näin sanoo pyhä Jumalan sana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu