Sukupuoliset valtasuhteet voidaan mieltää seuraavasti:
Jokaisessa yhteiskunnassa, jokaisena aikana eletään sukupuolijärjestelmässä, joka on historiallinen ja muuttuva, mutta asettaa aina hyväksyttävät rajat naisten ja miesten toiminnalle. Hyväksyttävät asiat siis muuttuvat kaiken aikaa ajassa ja tilassa. Tiukasti sukupuolittuva kontrolli paitsi jossain määrin tuottaa sukupuolille mahdollisuuksia, niin kuitenkin ennen muuta rajoittaa niin naisia kuin miehiäkin, mikä tälläkin palstalla on huomioitu. Naisiin kontrolli on kohdistunut jopa voimakkaammin, kuin niihin miehiin joiden hallussa on ollut vallan hegemoninen asema. Mutta onneksi nyt ei olla kurjuuskilpailussa. Rajoja ylläpitävät, mutta myös siirtävät esim. miehet ja naiset, myytit, kieli, normit ja lait jne. Järjestelmän sisällä on ristiriitaisuuksia, mikä mahdollistaa tietyssä määrin ihmisten kamppailun rajoituksia vastaan. Näin ollen naiset eivät ole koskaan olleet pelkästään uhreja tai passiivisia objekteja, joihin miesten toiminta kohdistuu. Runsas joukko historiallista tutkimusta osoittaa, että siellä missä on valtaa, on aina myös vastarintaa, ja että naiset ovat aina olleet myös toimijoita ja vallankäyttäjiä (siis kun laajennetaan valtakäsitystä perinteisen fyysiseen voimaan perustuvan vallan ulkopuolelle).
Miksi sitten koulun historiankirjan lukenut ystävämme ei välttämättä tule ajatelleeksi tätä? Yksi syy on se, että historiantutkimuksessa perinteisesti käytetyt lähteet, eli kirjalliset lähteet, ovat olleet vallanpitäjien (jotka siis ovat olleet useinmiten miehiä) laatimia. Tällaisesta näkökulmasta laadituissa dokumenteissa erilaiset vallan keskusten ulkopuolella sijainneet ryhmät ovat helposti näyttäytyneet yksinomaan toiminnan kohteena tai ongelmana, toisaalta sivuosan esittäjänä tai lavasteena, siinä missä lähteen laatija on mielellään kirjoittanut itsensä sankarin asemaan. Tutkimuksen tekijät eivät ole aina osanneet ottaa tätä huomioon, samoin kuin tutkijan oma asema tutkimuksessa on saattanut jäädä pohtimatta. Tutkijan valta-asema on kuitenkin merkittävä osa tutkimusta. Hänen ennakkokäsityksensä ja kokemuksensa ohjaavat niin aiheenvalintaa ja kysymyksenasettelua, kuin teorianvalintaa ja käsitteiden käyttöäkin. Koska länsimainen tiede on rakentunut miehisten käsitysten perustalle, on naiset tavattu nähdä luonnollisena ja melko muuttumattomana, yhdenmukaisena joukkona vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten. Eroja korostavien feminismien kautta myös käsitys siitä, mikä on tärkeää ja ansaitsee tulla tutkituksi on laajentunut. Niinpä naisten menneisyyksistä tiedetään nykyään paljon enemmän, kuin vain tehtävistä perheessä ja hyväntekeväisyydessä. Näiden asioiden selvittäminen monipuolistaa käsityksiämme maailmasta ja rajoittaa ehkä ainakin jossain määrin tekemästä typeriä yleistyksiä ja hyväksymästä valmiina-annettuja "totuuksia", jotka syyttä vahingoittavat niitä, joihin nähden meillä on enemmän valtaa. Viime aikoina historiantutkimus on onneksi huomioinut näitä vääristymiä, koulujen historianopetuksesta en oikein ole varma.
Eksyinpä ehkä hieman sivuraiteille, mutta mielestäni tuo kiinnostava seikka ansaitsi tulla mainituksi.
Siten kuin minä määrittelen henkilön, jota voi kutsua edes jonkinlaiseksi feministiksi, niin henkilö, joka haluaa kääntää miesten ja naisten valtasuhteet päälaelleen siten, että naiset olisivat valtaapitävä ryhmä, ei ole feministi. Keikauksessa ei ole järkeä, sillä siten valtarakenteet säilyvät ja voivat jälleen kerran kääntyä toisinpäin, loputtomasti. Miestenkään ei ole pitemmällä tähtäimellä järkevää ylläpitää alistusrakenteita, sillä he kärsivät huomaamattaankin niistä myös itse: esim. myös luokkaerottelu ja rotuerottelu ovat nykyisellään hierarkkisia ja perustuvat vallankäytölle. Yhtä rakennetta ei kannata lähteä purkamaan jos haluaa jättää muut koskemattomiksi. (Kun joku ehdotti että foorumia alettaisiin kutsua tasa-arvo- eikä feministifoorumiksi, niin feminismi tai mieluummin feminismit käy mielestäni aivan hyvin, koska feministinen teoria on kiinnostunut tasa-arvosta kaikilla ulottuvuuksilla.) Ymmärrän kuitenkin hyvin miksi feminismit pelottavat ja ahdistavat joitakin ihmisiä: jos etulyöntiasema perustuu muiden alistamiselle, niin alistettujen ryhmien alkaessa vaatia oikeuksiaan, heidän menestyksensä merkitsee väistämättä sitä, että alistajat joutuvat luopumaan joistakin jo saavutetuista etuoikeuksista.
Itse toivoisin, ettei jokainen mahdollinen asia olisi sukupuolitettu joko maskuliiniseksi tai feminiiniseksi ja samalla arvotettu parempaan ja huonompaan. Ei sen tarvitse merkitä sitä, että miehet ja naiset katoavat maailmasta. Lisäksi toivoisin, että erot hyväksyttäisiin ilman, että yksi on normi ja muut ovat vähempiarvoisia poikkeamia siitä. Ei riitä, että myönnetään erot ja sanotaan "minä olen naisena hyvä tässä, sinä miehenä hyvä siinä" koska tämä rajoittaa yksilön vaihtoehtoja. Ei voi myöskään sanoa, että "sinä ajattelet noin, minä näin", koska tällöin kenenkään ei tarvitse suhtautua kriittisesti omaan ajatteluunsa. Toisen kokemus kannattaa ottaa myönteisenä kritiikkinä, joka rikastuttaa ymmärrystä maailmasta ja itsestämme.
Jokaisessa yhteiskunnassa, jokaisena aikana eletään sukupuolijärjestelmässä, joka on historiallinen ja muuttuva, mutta asettaa aina hyväksyttävät rajat naisten ja miesten toiminnalle. Hyväksyttävät asiat siis muuttuvat kaiken aikaa ajassa ja tilassa. Tiukasti sukupuolittuva kontrolli paitsi jossain määrin tuottaa sukupuolille mahdollisuuksia, niin kuitenkin ennen muuta rajoittaa niin naisia kuin miehiäkin, mikä tälläkin palstalla on huomioitu. Naisiin kontrolli on kohdistunut jopa voimakkaammin, kuin niihin miehiin joiden hallussa on ollut vallan hegemoninen asema. Mutta onneksi nyt ei olla kurjuuskilpailussa. Rajoja ylläpitävät, mutta myös siirtävät esim. miehet ja naiset, myytit, kieli, normit ja lait jne. Järjestelmän sisällä on ristiriitaisuuksia, mikä mahdollistaa tietyssä määrin ihmisten kamppailun rajoituksia vastaan. Näin ollen naiset eivät ole koskaan olleet pelkästään uhreja tai passiivisia objekteja, joihin miesten toiminta kohdistuu. Runsas joukko historiallista tutkimusta osoittaa, että siellä missä on valtaa, on aina myös vastarintaa, ja että naiset ovat aina olleet myös toimijoita ja vallankäyttäjiä (siis kun laajennetaan valtakäsitystä perinteisen fyysiseen voimaan perustuvan vallan ulkopuolelle).
Miksi sitten koulun historiankirjan lukenut ystävämme ei välttämättä tule ajatelleeksi tätä? Yksi syy on se, että historiantutkimuksessa perinteisesti käytetyt lähteet, eli kirjalliset lähteet, ovat olleet vallanpitäjien (jotka siis ovat olleet useinmiten miehiä) laatimia. Tällaisesta näkökulmasta laadituissa dokumenteissa erilaiset vallan keskusten ulkopuolella sijainneet ryhmät ovat helposti näyttäytyneet yksinomaan toiminnan kohteena tai ongelmana, toisaalta sivuosan esittäjänä tai lavasteena, siinä missä lähteen laatija on mielellään kirjoittanut itsensä sankarin asemaan. Tutkimuksen tekijät eivät ole aina osanneet ottaa tätä huomioon, samoin kuin tutkijan oma asema tutkimuksessa on saattanut jäädä pohtimatta. Tutkijan valta-asema on kuitenkin merkittävä osa tutkimusta. Hänen ennakkokäsityksensä ja kokemuksensa ohjaavat niin aiheenvalintaa ja kysymyksenasettelua, kuin teorianvalintaa ja käsitteiden käyttöäkin. Koska länsimainen tiede on rakentunut miehisten käsitysten perustalle, on naiset tavattu nähdä luonnollisena ja melko muuttumattomana, yhdenmukaisena joukkona vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten. Eroja korostavien feminismien kautta myös käsitys siitä, mikä on tärkeää ja ansaitsee tulla tutkituksi on laajentunut. Niinpä naisten menneisyyksistä tiedetään nykyään paljon enemmän, kuin vain tehtävistä perheessä ja hyväntekeväisyydessä. Näiden asioiden selvittäminen monipuolistaa käsityksiämme maailmasta ja rajoittaa ehkä ainakin jossain määrin tekemästä typeriä yleistyksiä ja hyväksymästä valmiina-annettuja "totuuksia", jotka syyttä vahingoittavat niitä, joihin nähden meillä on enemmän valtaa. Viime aikoina historiantutkimus on onneksi huomioinut näitä vääristymiä, koulujen historianopetuksesta en oikein ole varma.
Eksyinpä ehkä hieman sivuraiteille, mutta mielestäni tuo kiinnostava seikka ansaitsi tulla mainituksi.
Siten kuin minä määrittelen henkilön, jota voi kutsua edes jonkinlaiseksi feministiksi, niin henkilö, joka haluaa kääntää miesten ja naisten valtasuhteet päälaelleen siten, että naiset olisivat valtaapitävä ryhmä, ei ole feministi. Keikauksessa ei ole järkeä, sillä siten valtarakenteet säilyvät ja voivat jälleen kerran kääntyä toisinpäin, loputtomasti. Miestenkään ei ole pitemmällä tähtäimellä järkevää ylläpitää alistusrakenteita, sillä he kärsivät huomaamattaankin niistä myös itse: esim. myös luokkaerottelu ja rotuerottelu ovat nykyisellään hierarkkisia ja perustuvat vallankäytölle. Yhtä rakennetta ei kannata lähteä purkamaan jos haluaa jättää muut koskemattomiksi. (Kun joku ehdotti että foorumia alettaisiin kutsua tasa-arvo- eikä feministifoorumiksi, niin feminismi tai mieluummin feminismit käy mielestäni aivan hyvin, koska feministinen teoria on kiinnostunut tasa-arvosta kaikilla ulottuvuuksilla.) Ymmärrän kuitenkin hyvin miksi feminismit pelottavat ja ahdistavat joitakin ihmisiä: jos etulyöntiasema perustuu muiden alistamiselle, niin alistettujen ryhmien alkaessa vaatia oikeuksiaan, heidän menestyksensä merkitsee väistämättä sitä, että alistajat joutuvat luopumaan joistakin jo saavutetuista etuoikeuksista.
Itse toivoisin, ettei jokainen mahdollinen asia olisi sukupuolitettu joko maskuliiniseksi tai feminiiniseksi ja samalla arvotettu parempaan ja huonompaan. Ei sen tarvitse merkitä sitä, että miehet ja naiset katoavat maailmasta. Lisäksi toivoisin, että erot hyväksyttäisiin ilman, että yksi on normi ja muut ovat vähempiarvoisia poikkeamia siitä. Ei riitä, että myönnetään erot ja sanotaan "minä olen naisena hyvä tässä, sinä miehenä hyvä siinä" koska tämä rajoittaa yksilön vaihtoehtoja. Ei voi myöskään sanoa, että "sinä ajattelet noin, minä näin", koska tällöin kenenkään ei tarvitse suhtautua kriittisesti omaan ajatteluunsa. Toisen kokemus kannattaa ottaa myönteisenä kritiikkinä, joka rikastuttaa ymmärrystä maailmasta ja itsestämme.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.