Itsemurhaajat.

Jos minä kerron vihaavani kaikkia jehovantodistajia, ja toivovani heille kuolemaa, niin miten omantunnon edessä se tekee minusta pahemman ihmisen kuin niistä jehovantodistajista jotka toivovat kaikkien maailmallisten kuolemaa?
4237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mistä olet sellaista kuullut, että Jehovan todistajat haluavat ihmisten kuolevan? Hehän nimenomaan kiertävät varoittamassa ihmisiä, jotta kääntyisivät ja saisivat elää.

Sekoitat asian siihen, että Jumala lopulta tulee lopettamaan sellaiset, jotka eivät halua muuttua.
Joten logiikkasi ei oikein toiminut nyt.

Äänestä
  • Katsoppa JT elämän tyyliä. Elävätkö he pääsääntöisesti lopunajan tyyliin? Eivät! Heille on aivan yhtätärkeätä kuin muillekin ihmisille maallinen status. Useimmat tekevät saarnamistyötä nimellisen määrän ja säilyttävät "kasvonsa" seurakunnassa.
    Järjestö oppina pelastus sanoma ei kai mikään erikoinen ole. Eikö useimmat uskonnot jotain vastaava tarjoa. Se, että Jt kiertävät ovilla ei kai tee siitä ainoata oikeata.
    Kuinka monta Jt käännynäistä on saanut elämän?? Vaikka en ole enää Jt, niin näen tuntemani Jt rivin harvenevan sairauden tai vanhenemisen myötä, joten ei ainakaan Vt seura voi pelastusta tarjota.
    Kesällä taas nähdään...konventissa. Kuunnellaanpa yhdessä kuinka monessa puheessa "hehkutetaan" tuhoa. Teeppä sitten uusi arviosi onko siinä vähän naatiskelun makua. Sinullehan se pelastuksen sanomaa, minä taas seuraan sivusta huvittuneena ja ihmettelen kuinka minäkin olen joskus ollut osa tuota johdateltavaa massaa.

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    Katsoppa JT elämän tyyliä. Elävätkö he pääsääntöisesti lopunajan tyyliin? Eivät! Heille on aivan yhtätärkeätä kuin muillekin ihmisille maallinen status. Useimmat tekevät saarnamistyötä nimellisen määrän ja säilyttävät "kasvonsa" seurakunnassa.
    Järjestö oppina pelastus sanoma ei kai mikään erikoinen ole. Eikö useimmat uskonnot jotain vastaava tarjoa. Se, että Jt kiertävät ovilla ei kai tee siitä ainoata oikeata.
    Kuinka monta Jt käännynäistä on saanut elämän?? Vaikka en ole enää Jt, niin näen tuntemani Jt rivin harvenevan sairauden tai vanhenemisen myötä, joten ei ainakaan Vt seura voi pelastusta tarjota.
    Kesällä taas nähdään...konventissa. Kuunnellaanpa yhdessä kuinka monessa puheessa "hehkutetaan" tuhoa. Teeppä sitten uusi arviosi onko siinä vähän naatiskelun makua. Sinullehan se pelastuksen sanomaa, minä taas seuraan sivusta huvittuneena ja ihmettelen kuinka minäkin olen joskus ollut osa tuota johdateltavaa massaa.

    Kiitos oikaisustasi. Täytyy varmaan ottaa noi ruusunpunaiset VT-lasit sinisten silmieni edestä pois, jotta näkisin asiat taas harmaammin : )

    Äänestä

  • >>Mistä olet sellaista kuullut, että Jehovan todistajat haluavat ihmisten kuolevan?

    Halusta tai haluttomuudesta riippumatta jehovantodistajat kolistelevat tuntemattomien ovilla ja heidän hyvän uutisensa voi tiivistää sanoihin: "Liity meihin tai kuolet pian ennenaikaisesti."

    Jos olet eri mieltä tuon tiivistyksen sisällöstä, niin kerro mikä siinä on väärin.

    >>Hehän nimenomaan kiertävät varoittamassa ihmisiä, jotta kääntyisivät ja saisivat elää.

    Jos olet vakavissasi, niin onko esimerkiksi se - että minä vielä elän vuoden 1975 jälkeen - seurausta siitä, että olen kerran ollut jehovantodistaja? Entä ne miljoonat vuonna 1918 eläneet aikuiset raamatuntutkijat, jotka eivät kuole koskaan, missä he ovat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


määjatoi kirjoitti:

Jos minä kerron vihaavani kaikkia jehovantodistajia, ja toivovani heille kuolemaa, niin miten omantunnon edessä se tekee minusta pahemman ihmisen kuin niistä jehovantodistajista jotka toivovat kaikkien maailmallisten kuolemaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu