Uskovat olivat menossa kokoukseen kun he näkivät matkalla alkoholistimiehen, joka makasi katuojassa.
’Tule mukaan hengellisen tilaisuuteen! Jeesus rakastaa sinua ja tahtoo pelastaa sinut’, he pyysivät.
’Lähde kokoukseen ja tee ratkaisu. Jumala vapauttaa sinut synnin kahleista ja alkoholin kiroista, sekä antaa uuden elämän’.
’En minä voi uskoon tulla, minultahan menisi maine!’ mies katuojasta vastasi.
Tällainen on valitettavasti monien suruttomien asenne uskoon tuloa kohtaan. Mitä sanovat naapurit, mitä suku, mitä ajattelevat ystävät ja kylänmiehet, työtoverit jne. jos minä tulisin uskoon?
Kyllähän Jeesuksen seuraamiseen kuuluu myös ’ristin pahennus’. Monta kertaa uskova ihminen huomaa olevansa vieras ja muukalainen täällä maan päällä.
Jeesuksen nimen mainitseminen uskomattomien ihmisten joukossa - muutoin kuin pilkkausmielessä esimerkiksi - siinä on erikoinen voima.
Se voima ei ole miksikään muuttunut vuosisatojen saatossa eikä tule muuttumaankaan.
Mutta meneekö sitten ihmiseltä maine hänen tullessaan uskoon? Sanoisin että jos haluaa lähteä kokosydämisesti seuraamaan Jeesusta, tulla hänen opetuslapsekseen ja tehdä täyttä totta uskonelämässään, niin ajan mittaan hän huomaa, ettei se maine ole mennyt, pikemminkin päin vaston. Vaikka joskus saa osakseen pilkkaa Jeesuksen nimen tähden, mutta sehän on uskovaiselle ainoastaan ilo.
Ja tarvitseeko uskovainen ihminen mainetta.
Eikö Jeesuksen esimerkki ollut nöyryys. Maallista kunniaa uskova ihminen ei ainakaan tietoisesti tavoittele.
Raamattu kehottaa elämään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa, ’mikäli se on mahdollista ja jos se teistä riippuu’. (Room 12:18).
Seurakunnan vastuunkantajilta edellytetään, että heillä on ’hyvä todistus ulkopuolella olevilta,’ (1 Tim 3:7).
’Tule mukaan hengellisen tilaisuuteen! Jeesus rakastaa sinua ja tahtoo pelastaa sinut’, he pyysivät.
’Lähde kokoukseen ja tee ratkaisu. Jumala vapauttaa sinut synnin kahleista ja alkoholin kiroista, sekä antaa uuden elämän’.
’En minä voi uskoon tulla, minultahan menisi maine!’ mies katuojasta vastasi.
Tällainen on valitettavasti monien suruttomien asenne uskoon tuloa kohtaan. Mitä sanovat naapurit, mitä suku, mitä ajattelevat ystävät ja kylänmiehet, työtoverit jne. jos minä tulisin uskoon?
Kyllähän Jeesuksen seuraamiseen kuuluu myös ’ristin pahennus’. Monta kertaa uskova ihminen huomaa olevansa vieras ja muukalainen täällä maan päällä.
Jeesuksen nimen mainitseminen uskomattomien ihmisten joukossa - muutoin kuin pilkkausmielessä esimerkiksi - siinä on erikoinen voima.
Se voima ei ole miksikään muuttunut vuosisatojen saatossa eikä tule muuttumaankaan.
Mutta meneekö sitten ihmiseltä maine hänen tullessaan uskoon? Sanoisin että jos haluaa lähteä kokosydämisesti seuraamaan Jeesusta, tulla hänen opetuslapsekseen ja tehdä täyttä totta uskonelämässään, niin ajan mittaan hän huomaa, ettei se maine ole mennyt, pikemminkin päin vaston. Vaikka joskus saa osakseen pilkkaa Jeesuksen nimen tähden, mutta sehän on uskovaiselle ainoastaan ilo.
Ja tarvitseeko uskovainen ihminen mainetta.
Eikö Jeesuksen esimerkki ollut nöyryys. Maallista kunniaa uskova ihminen ei ainakaan tietoisesti tavoittele.
Raamattu kehottaa elämään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa, ’mikäli se on mahdollista ja jos se teistä riippuu’. (Room 12:18).
Seurakunnan vastuunkantajilta edellytetään, että heillä on ’hyvä todistus ulkopuolella olevilta,’ (1 Tim 3:7).
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.