Kaikkien elämänalueiden kansainvälistyminen on tehnyt vieraiden kielten osaamisesta suuren luokan strategisen kysymyksen. Etenkin englannin hallitseminen työkielenä on keskeinen vaatimus. Myös Aasian kielten osaamisella on kasvavaa merkitystä. EU:n tavoitteena on kahden kielen osaaminen äidinkielen lisäksi. Tavoite on tosin useimmissa jäsenmaissa kaukana.
Ruotsi otettiin 1970-luvun alussa peruskoulun pakolliseksi oppilaineeksi. Tosin kansa on valinnoillaan syrjäyttänyt sen ensimmäisen oppilaalle vieraan kielen asemasta. Ruotsin viikkotuntimäärää on myös vähennetty. Kaikkien on kuitenkin aloitettava ruotsin opiskelu jo perusasteella. Vahvimmaksi kieliyhdistelmäksi on näin ollen muodostunut englanti-ruotsi. Virkamiesruotsin siirtäminen vuonna 1978 yliopiston tehtäväksi opiskelijoille pakollisena kokeena on sielläkin käytännössä kaventanut kielikokeiden suorittamisen samaan yhdistelmään.
Jonkin suuren maailmankielen kuten saksan, ranskan ja espanjan aiemmin yleinen osaaminen englannin ohella on vähentynyt hälyttävästi. Esimerkiksi saksan kielellä kirjoitetun opinnäytteen tarkastajaa alkaa olla jo vaikea löytää. Opetushallitus pyrkikin vuosina 1996–2001 Kimmoke-hankkeen avulla lisäämään ranskan, saksan, espanjan ja venäjän opiskelijoiden määrää kouluissa. Hanke epäonnistui täysin: vapaaehtoisen tai valinnaisen kielen oppilaiden määrä on laskenut, venäjää on tarjolla enää harvassa koulussa koko maassa ja vapaaehtoista A-kieltä tarjoavien kuntien määrä on jyrkästi laskenut.
Koska kielen oppiminen edellyttää oppijalta suurta panostusta, monipuolista kielitaitovarantoa on ruotsin pakollisuuden vallitessa täysin epärealistista tavoitella. Kaikki oppilaalle vieraat kielet
tulisikin saattaa samaan asemaan. Selvää on, että mahdollisimman hyvä ja laaja englannin kielen
osaaminen on kansallemme strateginen kysymys. Yhä useammilta vaaditaan kielessä työkielen taso.
Toisen oppilaalle vieraan kielen osalta koulut voisivat erikoistua ruotsin, saksan, ranskan, espanjan, venäjän tai jonkin muun kielen tarjoamiseen jo ala-asteella alkavana. Tarkoituksenmukaisen kielistrategian toteuttaminen edellyttää kuitenkin ruotsin kielen aseman uudelleen määrittelyä, itse asiassa uutta vähemmistöpolitiikkaa.
Ruotsinkielisethän ovat maassa pieni vähemmistö, joka mielellään turvautuu kansainvälisiin vähemmistösuojaa koskeviin sopimuksiin, joihin Suomikin on sitoutunut. Virallinen kaksikielisyys ja sen toteuttaminen yhteiskunnan kaikilla tasoilla ja maan kaikissa osissa on epäonnistunut. Rituaalisesta kaksikielisyydestä tulisi siirtyä tosiolojen mukaiseen kielellisen vähemmistön aseman järjestämiseen. Siinä yhteydessä ruotsin kielen taitoa koskevat vaatimukset julkisten virkojen kelpoisuusehdoista tulisi poistaa ja korvata virastokohtaisin järjestelyin siellä missä tarvetta ruotsinkielisiin palveluihin todella on. Uudistusten toteuttaminen vaatii poliitikoilta poikkeuksellista rohkeutta, koska tehtävä on vaikeampi kuin Sipoon rajan siirto. Mitä pikemmin kokonaan toisenlaisen yhteiskunnan pohjalla olevasta järjestelmästä voidaan siirtyä 2000-luvun edellyttämään tilanteeseen, sen parempi. Varsinkin kansallisella kielitaitostrategialla ja sen toteuttamisella on polttava kiire.
Aarne Mattila
dosentti, fil. tri
Helsinki
Julkaistu helsingin sanomissa 24.2.2007
Ruotsi otettiin 1970-luvun alussa peruskoulun pakolliseksi oppilaineeksi. Tosin kansa on valinnoillaan syrjäyttänyt sen ensimmäisen oppilaalle vieraan kielen asemasta. Ruotsin viikkotuntimäärää on myös vähennetty. Kaikkien on kuitenkin aloitettava ruotsin opiskelu jo perusasteella. Vahvimmaksi kieliyhdistelmäksi on näin ollen muodostunut englanti-ruotsi. Virkamiesruotsin siirtäminen vuonna 1978 yliopiston tehtäväksi opiskelijoille pakollisena kokeena on sielläkin käytännössä kaventanut kielikokeiden suorittamisen samaan yhdistelmään.
Jonkin suuren maailmankielen kuten saksan, ranskan ja espanjan aiemmin yleinen osaaminen englannin ohella on vähentynyt hälyttävästi. Esimerkiksi saksan kielellä kirjoitetun opinnäytteen tarkastajaa alkaa olla jo vaikea löytää. Opetushallitus pyrkikin vuosina 1996–2001 Kimmoke-hankkeen avulla lisäämään ranskan, saksan, espanjan ja venäjän opiskelijoiden määrää kouluissa. Hanke epäonnistui täysin: vapaaehtoisen tai valinnaisen kielen oppilaiden määrä on laskenut, venäjää on tarjolla enää harvassa koulussa koko maassa ja vapaaehtoista A-kieltä tarjoavien kuntien määrä on jyrkästi laskenut.
Koska kielen oppiminen edellyttää oppijalta suurta panostusta, monipuolista kielitaitovarantoa on ruotsin pakollisuuden vallitessa täysin epärealistista tavoitella. Kaikki oppilaalle vieraat kielet
tulisikin saattaa samaan asemaan. Selvää on, että mahdollisimman hyvä ja laaja englannin kielen
osaaminen on kansallemme strateginen kysymys. Yhä useammilta vaaditaan kielessä työkielen taso.
Toisen oppilaalle vieraan kielen osalta koulut voisivat erikoistua ruotsin, saksan, ranskan, espanjan, venäjän tai jonkin muun kielen tarjoamiseen jo ala-asteella alkavana. Tarkoituksenmukaisen kielistrategian toteuttaminen edellyttää kuitenkin ruotsin kielen aseman uudelleen määrittelyä, itse asiassa uutta vähemmistöpolitiikkaa.
Ruotsinkielisethän ovat maassa pieni vähemmistö, joka mielellään turvautuu kansainvälisiin vähemmistösuojaa koskeviin sopimuksiin, joihin Suomikin on sitoutunut. Virallinen kaksikielisyys ja sen toteuttaminen yhteiskunnan kaikilla tasoilla ja maan kaikissa osissa on epäonnistunut. Rituaalisesta kaksikielisyydestä tulisi siirtyä tosiolojen mukaiseen kielellisen vähemmistön aseman järjestämiseen. Siinä yhteydessä ruotsin kielen taitoa koskevat vaatimukset julkisten virkojen kelpoisuusehdoista tulisi poistaa ja korvata virastokohtaisin järjestelyin siellä missä tarvetta ruotsinkielisiin palveluihin todella on. Uudistusten toteuttaminen vaatii poliitikoilta poikkeuksellista rohkeutta, koska tehtävä on vaikeampi kuin Sipoon rajan siirto. Mitä pikemmin kokonaan toisenlaisen yhteiskunnan pohjalla olevasta järjestelmästä voidaan siirtyä 2000-luvun edellyttämään tilanteeseen, sen parempi. Varsinkin kansallisella kielitaitostrategialla ja sen toteuttamisella on polttava kiire.
Aarne Mattila
dosentti, fil. tri
Helsinki
Julkaistu helsingin sanomissa 24.2.2007
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen ihmetellyt, miksi YLE ei ala laajamittaista kielikeskustelua. Puljuhan on pääasiassa suomenkielisten rahoittama. En ole nähnyt yhtään kunnon keskustelua kielipolitiikasta, joloin erilaiset mielipiteet ja perustelut voitaisiin ilmaista vapaasti. Ylläoleva kirjoitus on eräs sellainen mielipide, jonka tulisi näkyä myös Public servicen ohjelmissa.
Eikös muuten YLE ole sitoutunut takaamaan vapaan keskustelun, monipuoliset ohjelmat jne.
Kun on kyse kielipolitiikasta, sensuroidaan ja indoktrinoidaan.