Avaukset

Avaukset varmaan vähenisivät, jos otettaisiin käyttöön sama käytäntö kuin joka on jo monilla keskustelupalstoilla, eli viimeksi aiheeseen vastattu nostaisi sen ylimmäksi. Nykyään tahtoo olla niin, että harva vastailee piiloon menneille sivuille, jonka vuoksi samasta aiheesta tehdään koko ajan uusia aloituksia. Asia koskee koko suomi24:ää.
1114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En kannata sitä itse koska keskustelupalstaa ei kovin aktiivisesti valvota eikä ole seriffiäkään. Helposti syntyy sellaista häiriköintiä että vanhoja ketjuja nostetaan suuri määrä etusivuille kirjoittamalla siihen esim 1 sanan vastaus.
Samat aloitukset ei minusta sinänsä haittaa, koska aihe pyörii vain yhdessä uskonnossa. Loputtomasti uutta asiaa ei voikaan syntyä. Yhdellä sivulla esim 3 aloitusta samasta aiheesta on liikaa, jos palstalla olisi seriffi niin hän voisi poistaa ylimääräiset aloitukset niistä aiheista joista keskustellaan jo.
Moni ei välttämättä halua jatkaa keskustelua "vanhassa ketjussa" vaan haluaa välttämättä tehdä oman avaukset, jotta tulisi paremmin huomatuksi. Itse luen välillä sellaisia palstoja, joissa viimeksi vastattu viesti nousee aina ylimmäksi. Se ei ole toiminut, koska parhaimmillaan saattaa viisi ketjua olla etusivulla samasta aiheesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiituli... kirjoitti:

Avaukset varmaan vähenisivät, jos otettaisiin käyttöön sama käytäntö kuin joka on jo monilla keskustelupalstoilla, eli viimeksi aiheeseen vastattu nostaisi sen ylimmäksi. Nykyään tahtoo olla niin, että harva vastailee piiloon menneille sivuille, jonka vuoksi samasta aiheesta tehdään koko ajan uusia aloituksia. Asia koskee koko suomi24:ää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu