Elämä on teillä "köyhillä" juuri sitä

Sosiaaliturva on tässä maassa aivan liian hyvä. Sosiaaliturvan varassa elävät kuvittelee, että pitää olla kaikki samat edut, jotka on työssä käyvällä. Herätkää jo!
753010
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

meidät kaikki?
Voisit laittaa yhteystietosi, niin heti aamulla tulen töitä kyselemään. Kiitos.

Äänestä

että kaikki työttömät ovat työttömiä omasta tahdostaan ja vain siksi, ettei työnteko huvita?

Äänestä
  • ja vammaiset ovat sairaita ja vammaisia omasta vapaasta tahdostaan, koska minimi eläkkeillä elää kuin kroisos tässä maassa, lääkkeet ja terveydenhoito ovat ilmaisia kuten oikeissa sivistysmaissa ainakin!

    Äänestä

Me pieneläkeläiset olemme ihan itse päässeet muuttamaan eläkelakeja. Me olemme syyllisiä siihen että uskoimme valtiovaltaa 60-70 luvulla. Me hoidimme lapsemme ilman tukia, lapsilisien tullessa 3kk välein, ja sillä sai jopa saappaat ostetuksi. Hoitopaikkojahan ei ollut. Meidänhän piti saada kansaneläke aikoinaan. Työtä teimme 15vuotiaasta asti. Niitähän ei silloin tuloksi laskettu, kun työeläkkeet tulivat silloin kun jo kotona oltiin.
Luulimme ettei hätää ole, koska silloinen eläke oli ostovoimaltaan paljon korkeampi kuin nykyisin.
Teimme pienipalkkaisia töitä, välillä kahtakin. Säästettiin ja maksettiin aravaosaketta 2h kk, useamman lapsen kanssa.
Otettiin työ mitä saatiin, palkka ei häävi ollut, joten ei eläkekertymäkään. Opiskeltiin, ilman tukia,.
Tuli eroja, selvittiin siitäkin.
Laman aikana työttömäksi, mutta onneksi pätkätöitä kelpasi vielä tekemään.
Nyt sitten nautin, eläke työ kelaosuus brutto 750e, siitä -vero asuntolaina, niin ei hätää. Itsepä todellakin näin halusimme. Äänestänyt olen ikäni, vaan en enää koskaan.

Äänestä
  • Älä nyt kuitenkaan jätä äänestämättä. Meitä on paljon saman tapaisia pienille eläkkeille huijattuja vanhempia henkilöitä. Toisaalta on myös noita aloittajan kaltaisia, jotka kyllä veisivät vielä sen pienenkin eläkkeemme jos he yksinään siitä päättää saisivat.
    Huonoistakin vaihtoehdoista voi valita aina sen vähiten huonon.

    Äänestä

  • äänestää kirjoitti:

    Älä nyt kuitenkaan jätä äänestämättä. Meitä on paljon saman tapaisia pienille eläkkeille huijattuja vanhempia henkilöitä. Toisaalta on myös noita aloittajan kaltaisia, jotka kyllä veisivät vielä sen pienenkin eläkkeemme jos he yksinään siitä päättää saisivat.
    Huonoistakin vaihtoehdoista voi valita aina sen vähiten huonon.

    mutta tyhjän lipun jätän vastedes tuon "pellesirkuksen" arpajaisiin.

    Äänestä

  • ennen tosiaan pysty ottamaan työn kun työn vastaan ,m utta nykyään onkin eri tilanne, pitää olla koulutukset ammattiin ennen kuin edes harkitsevat töihin ottamista. esim. äitini: ammattitutkintoa ei ole mutta tehnyt ravintola-alan töitä reilut 20vuotta, hygienia ja alkoholipassit on suoritettu. ravintola-alan töihin ei oteta kun ei ole tutkintoa tehtynä, yli 20vuoden kokemus alasta jätetään huomiotta. nykyään mieluummin otetaan töihin vasta valmistuneita mieluummin kuin niitä keillä on monen monen vuoden kokemus alasta.

    ja toinen asia: nykyään kun vaaditaan melkein aina työkokemusta jos hakee töihin jonnekkin, mutta mistäs sitä työkokemusta saa kun ei niitä töitä saa(mistä sais työkokemusta)ilman sitä helkutin työkokemusta.

    ja ap: ei niillä tuilla kovin ruhtinaallisesti elä jos on lapsia, tässähän sitä ollaan kaksi vkoa syöty jo nuudeleita ja nyt ei oo varaa ostaa edes yhtä nuudelipakettia joten tänään ruokana meillä on vettä. no huomenna tulee onneksi lapsilisä. ja niissä toimeentulotuissa ei lasketa mitään vaippoja tai lääkkeitä(reseptivapaat) siihen summaan joten ne on suuri menoerä eikä siten myöskään rahat aina riitä kuun loppuun asti, ja lapsen lääkkeisiin kun lisää vielä omat lääkkeet niin ei riitä millään.

    Äänestä

  • juttuja.:::::: kirjoitti:

    ennen tosiaan pysty ottamaan työn kun työn vastaan ,m utta nykyään onkin eri tilanne, pitää olla koulutukset ammattiin ennen kuin edes harkitsevat töihin ottamista. esim. äitini: ammattitutkintoa ei ole mutta tehnyt ravintola-alan töitä reilut 20vuotta, hygienia ja alkoholipassit on suoritettu. ravintola-alan töihin ei oteta kun ei ole tutkintoa tehtynä, yli 20vuoden kokemus alasta jätetään huomiotta. nykyään mieluummin otetaan töihin vasta valmistuneita mieluummin kuin niitä keillä on monen monen vuoden kokemus alasta.

    ja toinen asia: nykyään kun vaaditaan melkein aina työkokemusta jos hakee töihin jonnekkin, mutta mistäs sitä työkokemusta saa kun ei niitä töitä saa(mistä sais työkokemusta)ilman sitä helkutin työkokemusta.

    ja ap: ei niillä tuilla kovin ruhtinaallisesti elä jos on lapsia, tässähän sitä ollaan kaksi vkoa syöty jo nuudeleita ja nyt ei oo varaa ostaa edes yhtä nuudelipakettia joten tänään ruokana meillä on vettä. no huomenna tulee onneksi lapsilisä. ja niissä toimeentulotuissa ei lasketa mitään vaippoja tai lääkkeitä(reseptivapaat) siihen summaan joten ne on suuri menoerä eikä siten myöskään rahat aina riitä kuun loppuun asti, ja lapsen lääkkeisiin kun lisää vielä omat lääkkeet niin ei riitä millään.

    Miksi äitisi ei kouluttaudu. Aikuiskoulutus antaa mahdollisuuden myös vanhemmille ihmisille.
    Neljän vuoden koulutuksen jälkeen äidilläsi olisi tutkinto ja 20 vuoden työkokemus. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon että työntekijä on yrityksen käyntikortti. Eli kunnostaan ja ulkonäöstään pitäisi pitää huolta.

    Nuudelit on kalliita. Makaronit on huomattavasti halvempia. Lisää vain kanaliemikuutio ja saat vastaavaa tavaraa.
    Käytät varmaan kestovaippoja? Hulluhan sitä on jos vähistä varoistaan käyttää kertakäyttövaippoja. Ovat nuo kestot ympäristöystävällisiäkin.
    Kuinka paljon voi ihminen käyttää käsikauppalääkkeitä?

    Äänestä

  • Koulutus kirjoitti:

    äitini on kyllä koulutuksessa, mutta eipä siitä hyötyä juuri ole ollut. en tiedä mistä sitten on kiinni ettei työtä anneta vaikka haastatteluissa käy usein.

    makaroonit olis kyllä halvempia mutta ostappa niitäkään kun rahaa on se 5centtiä tällä hetkellä. lapsellani on kyllä ruokaa, hän ei joudu nälästä kärsimään :) en käytä kestovaippoja koska tytön pepulle ei käy mikään muu vaippa kuin x-tran vaipat. pesuaineet on kaikki käyty läpi(kestojen kanssa kun niitä käytettiin)josko olisi syy ihottumaan ollut niissä, mutta ei auttanut. seuraava vaihe oli sitten kokeilla kertiksiä mutta niistäkin tuli kaikista muista ihottumaa paitsi x-trasta.

    ja lääkkeet: minä joudun käyttämään nenäsuihketta(lääkärin hoitovirheen sekä oman kaatumiseni takia. kaatuminen tapahtui siis pyörällä kun olin 7vuotias ja nenän ns.väliseinä vääntyi. ja tämä lääke on erikoislääkärin suositelema ja ei voi nukkua jos ei ole lääkettä koska ei saa henkeä kunnolla ilman sitä, joten pakollinen) ja tämä maksaa 10euroa ja niitä ostellaan sitten pari kertaa kuussa, toinen on närästyslääke minulla. tytöllä disflatyltipat(10e pullo ja ostettava kerran tai pari kuussa)ja tytöllä myös levolac(olikohan se 5-6e pullo ja ostettava kerran tai pari kuussa). miehellä taas suolaliuosnenäsuihke(7e pullo, halvemmaksi tulee ostaa isompi pullo kuin kaksi pientä ja kerran kuussa oatettava). ja itelläni vielä särkylääkkeet(halvin eli alle 2e kuussa. ja mihinkäs muuhun ku kuukautiskipuihin) eli ku laskee niin pahimmassa tapauksessa n.60e menee lääkkeisiin kuussa.
    sulle ei varmaan tullu mieleen että perheessä voi olla muitakin kuin yksi ihminen joka käyttää lääkkeitä. ja nää on pakollisia lääkkeitä.

    että tällästä

    Äänestä

  • juttuja..::::: kirjoitti:

    Todennäköisesti kiinni siitä, että ei työnantajan mielestä ole paras mahdollinen hakija ko. työhön. Sinnikkydellä vaan eteenpäin.

    Tulot kolmen hengen perheessä asumiskulujen jälkeen väh.
    2x339,24€ (vanhemmat)
    1x251,43 € (1. alle 10-vuotias lapsi)
    YHT. 929,91

    Lääkekulut ovat siis 60€ kuukaudessa. Eli käteen jää 869,91€. Kyllä tällä määrällä pitäisi saada kolmihenkinen perhe ruokittua terveellisellä kotiruualla.

    Harmi tuo nenäongelmasi, mutta suosittelen siihen käyntiä erikoislääkärillä (kunnallisella). Hän osaa sanoa, voiko ongelman jotenkin korjata. Nykyään on lääketiede kehittyneepi, kuin silloin kun olit 7- vuotias. Tuo nuhalääkkeen jatkuva käyttö tuskin on terveellistä.
    Ummetus, ilmavaivat ja ihottuma (pesuaineista ja kemikaaleista(muovi, värit kankaassa) ovat selviä merkkejä allergiasta. Kannattaa tarkistaa lapsen ruokavalio ja jos imetät niin samalla omasi. Närästyslääke on harvemmin pakollinen. Terve ihminen selviää närästyksestä ruokavalion tarkistuksella.

    Kyllä usein perheessä on useita ihmisiä, mutta täytyy sanoa että kaikki kuvailmasi lääkeet ovat täysin tuntemattomia. Olen perusterve. Särkylääkkeitä käytän n. 2 kpl kuukaudessa noihin samoihin vaivoihin. Parhaan helpotuksen tuo lämmin paras ystävä.

    Äänestä

  • mukaan,.... kirjoitti:

    kun kävin lääkärissä nenän takia niin en ollut 7v. vaan 15v. ja tuo vääntymä huomattiin siis vasta silloin kun menin erikoislääkärille toisen lääkärin hoitovirheen takia.

    ja tulot: niistä maksetaan vuokra, ja muut laskut, käteen jää 400e. närästyslääke on pakollinen mulla. sen on lääkäri sanonut.

    ruokavaliosta ei tytön allergia johdu. samaa ruokaa syö ku aina mutta nyt ei e-tran kanssa tule ihottumaa(ja ihottuma on tullut pepulle). kyllä kuule vaippaihottuman erotan muusta ihottumasta.

    ehkä en ole terve kun närästys tulee joka ruuasta mitä syön, pakkohan se on jotain syödä! enkä kuulemma tartte mitään erikoislääkkeitä kun rennie toimii.

    hyvä jos sulla auttaa 2kpl särkylääkettä menkkakipuihin, mulla se ei riitä

    Äänestä

  • pienng kirjoitti:

    siitäkin jo aikaa kun olet ollut 15v.

    Tulot...

    "Tulot kolmen hengen perheessä asumiskulujen jälkeen väh.
    2x339,24€ (vanhemmat)
    1x251,43 € (1. alle 10-vuotias lapsi)
    YHT. 929,91

    Lääkekulut ovat siis 60€ kuukaudessa. Eli käteen jää 869,91€. Kyllä tällä määrällä pitäisi saada kolmihenkinen perhe ruokittua terveellisellä kotiruualla."

    Tämä tarkoittaa perustoimeentuloa kolmihenkiselle perheelle, asumiskulujen jälkeen. Kannattaa vierailla kelan tiskillä ja selvittää oikeus mahdollisiin tukiin. Asumismenoissa huomioidaan vuokra tietenkin vain kelan määrittämään rajaan asti ja ylimenevän osan joutuu maksamaan itse tuosta suojaosuudesta.

    Lääkkeistä sen verran, että närästyslääkkeestäkin voi tulla riippuvaiseksi. Tällöin saa oireita heti lopettaa käytön. Närästys ei ole terveen elimistön merkki. Mikäli kyseessä on refluksitauti, niin siihenkin useimmissa tapauksissa auttaa dietin tarkistus.
    Mikäli lääkitys on pakollinen ja jatkuva, niin silloin kannattaa keskustella lääkärin kanssa ehdottomasti reseptilääkkeistä. Mahdollistaa mm. korvaukset sosiaalitoimistosta.

    Ruokavaliosta johtuvat useimmiten myös ummetus ja ilmavaivat.

    Menkkakipuihin käytän särkylääkettä vain ekana päivänä, jolloin en muuten pysty edes seisomaan/kävelemään. En halua myrkyttää kroppaani lääkkeillä, joten käytän särkylääkettä vain silloin kun kipu on sietämätön. Muuten auttaa lämminvesipullo tai "parasystävä".

    Tyttösi peppu on kyllä kummallinen peppu. Omien kokemusteni mukaan kestot ärsyttävät vähiten, kun muistaa vaihtaa heti kun vahinko on käynyt. Imukyky ja pinnan kuivuus eivät tietenkään ole samaa luokkaa kertakäyttövaippojen kanssa. Hengittävät kuivana paljon paremmin, kun muovikuorrutteiset kertakäyttövaipat. Kestovaippoja (eikä muitakaan vaippoja) ei ole tarkoitus hauduttaa märkänä peppua vasten.
    Kokeilepa itse istua pissasella kankaalla pari tuntia. Varmaan alkaa näyppyä pukkamaan.

    Äänestä

Miksi työssä käyvän työn sankarin tulisi kikki rahat saada. Herää jo!! Neuvosoliittoa ei enää ole tukemassa tuota ideologiaasi ja moralisaarnaasi.

Äänestä
  • taitaa puuttua kokonaan.

    Neuvostoliitossahan kyse oli juuri siitä, että kaikilla meni yhtä surkeasti. Ei tarvinnut pelätä, että naapuri olisi rikkaampi.
    Ja jos sattui vaikka jotakin länsimaista tavaraa jostakin saamaan, niin sitähän piiloteltiin, jotta ei naapurit antais sinua miliisille ilmi.

    Miksi työssäkäyvän pitäisi elättää työtön, joka ei ole edes sukua itselle? Äitini (tai jonkun muun sukulaiseni) kyllä elättäisin mielelläni työttömyyden tai sairauden kohdatessa. Mutta jostain syystä naapurin juoppopariskunnalle en haluais antaa senttiäkään.

    Äänestä

  • perusivistys kirjoitti:

    taitaa puuttua kokonaan.

    Ja me kaikki sairaat, eläkeläiset ja työttömät olemme siis juoppoja?
    Aika yksisilmäinen ajattelu.
    Kukahan sinun koulusi on maksanut, lapsilisät, ja opintotuet. Äitisi tietty, niinkö?

    Äänestä

  • perusivistys kirjoitti:

    taitaa puuttua kokonaan.

    Neuvostoliitossahan kyse oli juuri siitä, että kaikilla meni yhtä surkeasti. Ei tarvinnut pelätä, että naapuri olisi rikkaampi.
    Ja jos sattui vaikka jotakin länsimaista tavaraa jostakin saamaan, niin sitähän piiloteltiin, jotta ei naapurit antais sinua miliisille ilmi.

    Miksi työssäkäyvän pitäisi elättää työtön, joka ei ole edes sukua itselle? Äitini (tai jonkun muun sukulaiseni) kyllä elättäisin mielelläni työttömyyden tai sairauden kohdatessa. Mutta jostain syystä naapurin juoppopariskunnalle en haluais antaa senttiäkään.

    Mutta tuhon työn sankari eetokseesi kyllä olet tukea nimenomaan tuolta neuvostosysteemeistäkin saanut.
    Etpä taitaisi haluta työtöntä selvänä elävää naapuriasi senkään vertaa haluta elättää.
    Tämän viinajuttuleiman olet samalla tavalla senkin menneisyydestä tukemaan asenteesi oikeellisuutta kaivanut. Mutta sinä tuskin koskaan oletkaan erityisemmin ketään töilläsi tai omaisuudellasi elättänyt.
    Nettoelättäjiksi joutuvat selkeimmin esim.jotkut keski-ikäisenä kuolevat vähän koulutuksissa aikaansa thranneet yksinäiset miehet, jotka työuransa tekevät vaikkapa jossain konepaja-alan metallitöissä. Myös ne joilta on jotain arvokasta omisuutta toisten hyväksi otettu ovat selvästi antajapuolella(tosin tällaisia voi kutsua myös halventavammin luusereiksikin).
    Julkinen puoli rahoittaa menojaan paljon muistakin lähteisä kuin työn ja yritystoiminnan tuloista, ja yritystoiminnoistakaan ei ne taksikuskiyrittäjät ja muut sellaiset alkuunkaan niin suuria kansantalouden tukipilareita ole kuin mitä ne suureen ääneen aina itseään ylös tekevät.

    Äänestä

  • siltä se näyttää kirjoitti:

    Kysehän oli siitä, että kaikilla oli asiat yhtä huonosti.
    Sosialismi on ollut ja on edelleen yhtä kaukana minusta, kuin pluto auringosta.
    Arvostan yksilön valinnan vapautta ja mahdollisuutta oman elämänsä hallintaan.

    Olet oikeassa, että en selvääkään työtöntä mielelläni elättäisi. Olen nähnyt liian läheltä lusmuilun ja työhaluttomuuden (töiden puolesta).
    Eri asia ovat oikeasti sairaat ja eläkeläiset. Heillä tulisi antaa mahdollisuus elämään. Nykyinen tukijärjestelmä on siihen oikein sopiva ja korvausmäärät kohdillaan.

    Kyllä kuukausittaisilla veroillani ainakin yksi työtön saa vähintään perustoimeentulon verran. 18-vuotiaasta asti olen töitä tehnyt ja itseni elättänyt. Kouluttautunut siinä sivussa. Opintotukia olen nostanut todella vähän, sillä tuoloni ovat ylittäneet tulorajan. Eli käytännössä olen tähän mennessä tehnyt samanverran töitä, kuin tuo kuvailemasi miestyyppi, mutta olen lisäksi kouluttautunut töiden ohessa ja saanut sillä tavoin tulotasoani nousemaan.

    Äänestä

  • perussivistys kirjoitti:

    En koskaan käynyt neukuissa, enkä ole käynyt sittemmin venäjällä, enkä kertaakaan nyt edes virossa. Olen kuitenkin varma siitä että myös nukuissa oli joku kellokasrälssi jolla meni paremmin, eikä missään tapauksessa ainakaan kaikilla ollut asiat yhtä huonosti niin kuin väität.

    Äänestä

  • tai venäjää kirjoitti:

    Kyllähän esim. Virossa siihen aikaan oli ns. parempi seura (valtion johto). Muut olivatkin sitten suunnilleen samalla tasolla. Jotkut karkasivat maasta ulkomaisen miehen mukaan ja lähettivät perheelleen länsimaisia tuotteita.
    Tarktoitin sitä, että työnteolla ei saanut iteseään nostettua "paremmalle tasolle". Kaikki tekivät töitä ja kaikilla olivat asiat yhtä huonosti.
    Huvittavinta tässä on se, että valtion johdossa on edelleen samoja ihmisiä kun neuvostoliiton aikaan, mutta he ajavat nyt ihan eri asiaa kuin silloin. Päivän sana on yksilöllisyys ja oman elämänsä hallinta. Nyt sallitaan menestyminen kaikille, jotka jaksavat asioilleen jotain tehdä.

    kuin lännessäkin rahaeliitti, siellä se oli vain hieman pienempi.

    > Päivän sana on yksilöllisyys ja oman elämänsä hallinta. Nyt sallitaan menestyminen kaikille, jotka jaksavat asioilleen jotain tehdä.>

    "Mykistävin havainto hänelle oli, että työttömyys ei ole ainoa tie köyhyyskierteeseen, vaan köyhyyteen vajoaminen on mahdollista myös paiskimalla kahta työtä kuuden dollarin tuntipalkalla. Kahdestakaan matalapalkkaisesta työstä saatava palkka ei riitä kattamaan asumisesta, terveydenhuollosta ja elämisestä aiheutuvia kuluja vaikka kuinka sinnittelisi papusäilykkeillä ja halvimmilla eineksillä.

    Absurdeinta on, ettei palkat nouse, vaikka alalla kuin alalla on työvoimavajetta. Matalapalkka-alat näyttävät onnistuneen kumoamaan kysynnän ja tarjonnan lain.

    Amerikkalaisen unelman saavuttamattomuus

    Amerikkalaisen unelman ydin on, että vauraus on jokaisen ulottuvilla, joka on valmis paiskimaan sen eteen töitä. Ehrenreichkin toteaa saaneensa kuulla varttuessaan kyllästymiseen asti "Menestyksen salaisuus on kova työnteko" -tyyppisiä fraaseja"

    http://www.sumuvuori.net/ydin_nalkapalkalla.html

    Äänestä

  • perussivistys kirjoitti:

    Kysehän oli siitä, että kaikilla oli asiat yhtä huonosti.
    Sosialismi on ollut ja on edelleen yhtä kaukana minusta, kuin pluto auringosta.
    Arvostan yksilön valinnan vapautta ja mahdollisuutta oman elämänsä hallintaan.

    Olet oikeassa, että en selvääkään työtöntä mielelläni elättäisi. Olen nähnyt liian läheltä lusmuilun ja työhaluttomuuden (töiden puolesta).
    Eri asia ovat oikeasti sairaat ja eläkeläiset. Heillä tulisi antaa mahdollisuus elämään. Nykyinen tukijärjestelmä on siihen oikein sopiva ja korvausmäärät kohdillaan.

    Kyllä kuukausittaisilla veroillani ainakin yksi työtön saa vähintään perustoimeentulon verran. 18-vuotiaasta asti olen töitä tehnyt ja itseni elättänyt. Kouluttautunut siinä sivussa. Opintotukia olen nostanut todella vähän, sillä tuoloni ovat ylittäneet tulorajan. Eli käytännössä olen tähän mennessä tehnyt samanverran töitä, kuin tuo kuvailemasi miestyyppi, mutta olen lisäksi kouluttautunut töiden ohessa ja saanut sillä tavoin tulotasoani nousemaan.

    >Olet oikeassa, että en selvääkään työtöntä mielelläni elättäisi.>

    " Rikkaiden uusitsekkyys kasvattaa tuloeroja

    Osa eliitistä katsoo rahoittaneensa jo tarpeeksi suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja nyt on käynnissä arvojen taistelu. Hyvinvointivaltion takaamaa tasa-arvoa ja sosiaalista turvaa uhkaavat rikkaiden uusitsekkyys ja uudenlainen kapitalismi.

    "Itsekkyys
    kasvanut"

    "Kysymys ei siis ole siitä, etteikö hyväpalkkaisilla palkansaajilla, suurten pääomatulojen saajilla ja suurten omaisuuksien omistajilla olisi kykyä maksaa suurempia veroja, kysymys on siitä, että heillä ei ole siihen enää halua."

    Hyvinvointivaltio ei ole estänyt rikkaita rikastumasta.

    "Nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan kriisin perimmäinen syy ei olekaan rikkaita uhkaava köyhyys vaan heidän kasvanut itsekkyytensä: parhaiten toimeentulevat ihmiset eivät enää halua kantaa muiden taakkaa."

    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/11/rikkaiden-uusitsekkyys-kasvattaa.html

    Äänestä

  • aivan.. kirjoitti:

    kuin lännessäkin rahaeliitti, siellä se oli vain hieman pienempi.

    > Päivän sana on yksilöllisyys ja oman elämänsä hallinta. Nyt sallitaan menestyminen kaikille, jotka jaksavat asioilleen jotain tehdä.>

    "Mykistävin havainto hänelle oli, että työttömyys ei ole ainoa tie köyhyyskierteeseen, vaan köyhyyteen vajoaminen on mahdollista myös paiskimalla kahta työtä kuuden dollarin tuntipalkalla. Kahdestakaan matalapalkkaisesta työstä saatava palkka ei riitä kattamaan asumisesta, terveydenhuollosta ja elämisestä aiheutuvia kuluja vaikka kuinka sinnittelisi papusäilykkeillä ja halvimmilla eineksillä.

    Absurdeinta on, ettei palkat nouse, vaikka alalla kuin alalla on työvoimavajetta. Matalapalkka-alat näyttävät onnistuneen kumoamaan kysynnän ja tarjonnan lain.

    Amerikkalaisen unelman saavuttamattomuus

    Amerikkalaisen unelman ydin on, että vauraus on jokaisen ulottuvilla, joka on valmis paiskimaan sen eteen töitä. Ehrenreichkin toteaa saaneensa kuulla varttuessaan kyllästymiseen asti "Menestyksen salaisuus on kova työnteko" -tyyppisiä fraaseja"

    http://www.sumuvuori.net/ydin_nalkapalkalla.html

    Eikö menestyvä ihminen saisi menestyä? Miksi menestyvää eliittiä mollataan ja kadehditaan?

    Tuo kuvailemasi mallihan on ameriikan malli. Kävi selväksi jo parin ensimmäisen lauseen aikana.

    Suomessa tämä ei täysin pidä paikkaansa.
    Suomessa riittää, kun paiskii yhtä työtä. Voi tietenkin hankkia lisätienestejä toisella työllä (olen niin itsekin joskus tehnyt). Suomessa on lailla säädetty perusturva, johon jokainen on oikeutettu. Pienempipalkkaisetkin ovat oikeutettuja tukeen mikäli vuokran jälkeen käteenjäävä osuus alittaa esim. yksinasuvalla 399,10€.
    Suomessa saa asumiseen tukea. Terveydenhuolto ei edellytä kalliita vakuutuksia, vaan hoitoa saavat kaikki. Perusruokaa saa suhteellisen halvalla... suomessa ei tarvitse elää papusäilykkeillä, eikä eineksillä. Perusruoka tulee halvemmaksi.

    Vauraus on jokaisen ulottuvissa. Suomalainen koulutus ja tukijärjestelmä takaa kaikille samat menestymisen mahdollisuudet. Amerikassa vain rahalla tai hyvällä tuurilla pääsee jatko-opiskelemaan.

    Menestyksen salaisuus ei ole kova työnteko, vaan oikeat valinnat. Ja sen lisäksi kova työnteko omien valintojen eteenpäin viemiseksi.

    Tarkoittaako menestys vain sitä, että tilillä on tuohta ja satamassa on vene? Tarkoitatko, että esimerkiksi puutarhuri ei ole menestynyt, vaikka on unelma-ammatissaan ja saanut juuri jonkun vaikeasti kasvatettavan kukan kukkimaan.
    Jos menestyksellä tarkoitetaan vain rahantekemistä, niin uskoisin, että 99% ihmisistä ei tuntisi itseään menestyneeksi. Menestys on omien unelmien saavuttamista.

    Äänestä

  • perussivistys kirjoitti:

    Kyllähän esim. Virossa siihen aikaan oli ns. parempi seura (valtion johto). Muut olivatkin sitten suunnilleen samalla tasolla. Jotkut karkasivat maasta ulkomaisen miehen mukaan ja lähettivät perheelleen länsimaisia tuotteita.
    Tarktoitin sitä, että työnteolla ei saanut iteseään nostettua "paremmalle tasolle". Kaikki tekivät töitä ja kaikilla olivat asiat yhtä huonosti.
    Huvittavinta tässä on se, että valtion johdossa on edelleen samoja ihmisiä kun neuvostoliiton aikaan, mutta he ajavat nyt ihan eri asiaa kuin silloin. Päivän sana on yksilöllisyys ja oman elämänsä hallinta. Nyt sallitaan menestyminen kaikille, jotka jaksavat asioilleen jotain tehdä.

    'Ahkeruus, yrittäminen(kouluttautuminen mukaan lukien) ja kova työn teko palkitaan järjestelmässämme menestyksellä' Tuota samaa on jauhettu iät ja ajat niin idässä kuin lännessä vähän vaihtelevin muodoin ja sanakääntein.
    Kuitenkin juuri ne ammatit tai työt, joissa vielä pelkän oman työn osuus tuloksesta on huomattava, kuten siivous ovat halveksittuja ja huonosti palkattuja, ja jäävät palkkakehityksessä edelleen koko ajan jälkeen.
    Toisaalta myös ihmiset nykyään yhä enemmän, mielellään ainakin puhuvat, tuloistaan ansiotuloina sellaistenkin tulojen kyseessä ollen jotka ennen kulkivat pääomatulojen nimikkeellä.

    Äänestä

  • aivan.. kirjoitti:

    kuin lännessäkin rahaeliitti, siellä se oli vain hieman pienempi.

    > Päivän sana on yksilöllisyys ja oman elämänsä hallinta. Nyt sallitaan menestyminen kaikille, jotka jaksavat asioilleen jotain tehdä.>

    "Mykistävin havainto hänelle oli, että työttömyys ei ole ainoa tie köyhyyskierteeseen, vaan köyhyyteen vajoaminen on mahdollista myös paiskimalla kahta työtä kuuden dollarin tuntipalkalla. Kahdestakaan matalapalkkaisesta työstä saatava palkka ei riitä kattamaan asumisesta, terveydenhuollosta ja elämisestä aiheutuvia kuluja vaikka kuinka sinnittelisi papusäilykkeillä ja halvimmilla eineksillä.

    Absurdeinta on, ettei palkat nouse, vaikka alalla kuin alalla on työvoimavajetta. Matalapalkka-alat näyttävät onnistuneen kumoamaan kysynnän ja tarjonnan lain.

    Amerikkalaisen unelman saavuttamattomuus

    Amerikkalaisen unelman ydin on, että vauraus on jokaisen ulottuvilla, joka on valmis paiskimaan sen eteen töitä. Ehrenreichkin toteaa saaneensa kuulla varttuessaan kyllästymiseen asti "Menestyksen salaisuus on kova työnteko" -tyyppisiä fraaseja"

    http://www.sumuvuori.net/ydin_nalkapalkalla.html

    Joo, on se hyvän näköinen pimu tuo Sumuvuori

    Äänestä

  • perussivistys kirjoitti:

    Eikö menestyvä ihminen saisi menestyä? Miksi menestyvää eliittiä mollataan ja kadehditaan?

    Tuo kuvailemasi mallihan on ameriikan malli. Kävi selväksi jo parin ensimmäisen lauseen aikana.

    Suomessa tämä ei täysin pidä paikkaansa.
    Suomessa riittää, kun paiskii yhtä työtä. Voi tietenkin hankkia lisätienestejä toisella työllä (olen niin itsekin joskus tehnyt). Suomessa on lailla säädetty perusturva, johon jokainen on oikeutettu. Pienempipalkkaisetkin ovat oikeutettuja tukeen mikäli vuokran jälkeen käteenjäävä osuus alittaa esim. yksinasuvalla 399,10€.
    Suomessa saa asumiseen tukea. Terveydenhuolto ei edellytä kalliita vakuutuksia, vaan hoitoa saavat kaikki. Perusruokaa saa suhteellisen halvalla... suomessa ei tarvitse elää papusäilykkeillä, eikä eineksillä. Perusruoka tulee halvemmaksi.

    Vauraus on jokaisen ulottuvissa. Suomalainen koulutus ja tukijärjestelmä takaa kaikille samat menestymisen mahdollisuudet. Amerikassa vain rahalla tai hyvällä tuurilla pääsee jatko-opiskelemaan.

    Menestyksen salaisuus ei ole kova työnteko, vaan oikeat valinnat. Ja sen lisäksi kova työnteko omien valintojen eteenpäin viemiseksi.

    Tarkoittaako menestys vain sitä, että tilillä on tuohta ja satamassa on vene? Tarkoitatko, että esimerkiksi puutarhuri ei ole menestynyt, vaikka on unelma-ammatissaan ja saanut juuri jonkun vaikeasti kasvatettavan kukan kukkimaan.
    Jos menestyksellä tarkoitetaan vain rahantekemistä, niin uskoisin, että 99% ihmisistä ei tuntisi itseään menestyneeksi. Menestys on omien unelmien saavuttamista.

    Suuret kriisit taloudessa selkeimmin osoittavat tuon ahkeruudella ja yrittämisellä menestykseen ja vaurauteen jutun myytiksi tai propakannaksi.
    Se on juuri näissä isoissa talouden kriisessä joissa mittavat(ja vähemmänkin mittavat, kuten ns. tavalliset työpaikat) omaisuudet vaihtavat omistajaa(vaurautta katoaakin vain jos kriisiin liittyy myös sotaa tms. anarkiaa). Minusta tällaisista tilanteista voittajaksi noustaan enemmän tilanteessa vallitsevan aseman(ja alan) perusteella(ja työntekijöiden kyseessä ollen tuon kriisiaikaisen työn/toimenkuvan perusteella) , eikä ollenkaan niin joidenkin oikeiden valintojen perusteella.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    >Olet oikeassa, että en selvääkään työtöntä mielelläni elättäisi.>

    " Rikkaiden uusitsekkyys kasvattaa tuloeroja

    Osa eliitistä katsoo rahoittaneensa jo tarpeeksi suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja nyt on käynnissä arvojen taistelu. Hyvinvointivaltion takaamaa tasa-arvoa ja sosiaalista turvaa uhkaavat rikkaiden uusitsekkyys ja uudenlainen kapitalismi.

    "Itsekkyys
    kasvanut"

    "Kysymys ei siis ole siitä, etteikö hyväpalkkaisilla palkansaajilla, suurten pääomatulojen saajilla ja suurten omaisuuksien omistajilla olisi kykyä maksaa suurempia veroja, kysymys on siitä, että heillä ei ole siihen enää halua."

    Hyvinvointivaltio ei ole estänyt rikkaita rikastumasta.

    "Nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan kriisin perimmäinen syy ei olekaan rikkaita uhkaava köyhyys vaan heidän kasvanut itsekkyytensä: parhaiten toimeentulevat ihmiset eivät enää halua kantaa muiden taakkaa."

    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/11/rikkaiden-uusitsekkyys-kasvattaa.html

    En lue linkkejä, sillä arvostan ihmisten omia ajatuksia. Muiden ajatusten lainaaminen kertoo siitä, että ei osata ajatella mitä mieltä itse oikeasti asioista ollaan. Ollaan vain jonkun kanssa samaa mieltä kyseenalaistamatta asioita lainkaan.

    Eikö köyhä sitten ole itsekäs, vaatiessaan rikasta maksamaan hänelle siitä, jotta hän voi olla tekemättä mitään. Rikas myy osaamistaan ja aikaansa työnantajallensa ja sillätavoin saavuttaa haluamansa elintason. Eikö köyhä ole itsekäs vaatiessaan häntä luopumaan itse hankkimastaan elintasostaan, jotta köyhällä olisi parempi olla.

    Ei minulla kyllä ole halua maksaa yhtään enempää omastani vieraille ihmisille. Lahjoitan kyllä mielelläni hyväntekeväisyyteen, kehitysmaiden tukemiseen. Olet lainannut tekstistäni lauseen... muistaakseni olin lisännyt, että minulle on itsestään selvää auttaa lähimmäisiäni hädän hetkellä ja tiedän, että vastavuoroisuus toimii tämän suhteen. Tiedän saavani apua, mikäli itselläni on joskus vaikeaa.

    Hyvinvointiyhteiskunnalla ei ole mitään syytä lannistaa yrittämistä ja estää ihmistä pyrkimästä eteenpäin. Nykyinen hyvinvointiyhteiskuntahan hyötyy sitä enemmän, mitä enemmän ihmiset talouttaan parantavat.

    Perusturvalla taataan kaikille minimelintaso. Tämä turva on laskettu niin, että sillä tulee toimeen. Luksusta sillä ei ole tarkoituskaan saada.

    Yksi tärkeä asia jota et halua huomioida on se, että jos systeemiä liian paljon yhtäkkiä lähdetään muuttamaan tulee väliinputoajia tosi paljon(niinkuin nyt tulee).
    Ei minua haittaa vikka kaikki julkinen alas ajettaisiin jos ihmiset tällaista kerran haluavat, mutta tällaista siirtymää ei missään tapauksessa saisi tehdä liian nopeassa tahdissa (niinkuin nyt tehdään). Pitää ensin antaa suvuille tai klaaneille mahdollisuus kehittyä ja aikaa kerätä vaurautta ja tuota yksityistä sosialiturvaa.
    Kaiken lisäksi tällaiset äkkikeikaukset järjestelmissä itse asiassa ovatkin enemmän vain sitä, että joku ryhmä tai ikäluokka haluaa päästä voittamaan toisten kustannuksella, kuin mitään aitoa järjestelmän vastuullista muuttamista haluttuun suuntaan.

    Äänestä

  • perussivistys kirjoitti:

    En lue linkkejä, sillä arvostan ihmisten omia ajatuksia. Muiden ajatusten lainaaminen kertoo siitä, että ei osata ajatella mitä mieltä itse oikeasti asioista ollaan. Ollaan vain jonkun kanssa samaa mieltä kyseenalaistamatta asioita lainkaan.

    Eikö köyhä sitten ole itsekäs, vaatiessaan rikasta maksamaan hänelle siitä, jotta hän voi olla tekemättä mitään. Rikas myy osaamistaan ja aikaansa työnantajallensa ja sillätavoin saavuttaa haluamansa elintason. Eikö köyhä ole itsekäs vaatiessaan häntä luopumaan itse hankkimastaan elintasostaan, jotta köyhällä olisi parempi olla.

    Ei minulla kyllä ole halua maksaa yhtään enempää omastani vieraille ihmisille. Lahjoitan kyllä mielelläni hyväntekeväisyyteen, kehitysmaiden tukemiseen. Olet lainannut tekstistäni lauseen... muistaakseni olin lisännyt, että minulle on itsestään selvää auttaa lähimmäisiäni hädän hetkellä ja tiedän, että vastavuoroisuus toimii tämän suhteen. Tiedän saavani apua, mikäli itselläni on joskus vaikeaa.

    Hyvinvointiyhteiskunnalla ei ole mitään syytä lannistaa yrittämistä ja estää ihmistä pyrkimästä eteenpäin. Nykyinen hyvinvointiyhteiskuntahan hyötyy sitä enemmän, mitä enemmän ihmiset talouttaan parantavat.

    Perusturvalla taataan kaikille minimelintaso. Tämä turva on laskettu niin, että sillä tulee toimeen. Luksusta sillä ei ole tarkoituskaan saada.

    "Eikö köyhä sitten ole itsekäs, vaatiessaan rikasta maksamaan hänelle siitä, jotta hän voi olla tekemättä mitään."

    Ei ole itsekäs, sillä rahalla taataan yhteiskuntarauhaa ja järjestelmien toimivuutta ja ehkäistään epätervettä kilpailua pimeällä työvoimalla, köyhän rovotkin pitävät yllä työllisyyttä jossain määrin mutta, nyt kun Kemijärveltä lähtee tehdas ja työttömyys lisääntyy ja työttömät alkavat pudota vuosia leikellyille peruspäivärahalle, siinä kaatuu muutamat pienyrittäjät samalla. Sama on toistunut ympäri maata.

    Köyhä myöskään ei halua olla tekemättä mitään, se on myytti joka on moneen kertaan tutkittu ja aina vääräksi osoitettu, työttömistä sellaisia on vaivainen prosentti, mikä selviäisi sinullekin, jos lukisit joskus niitä linkkejä.

    Perusturvaa on heikennetty perusteettomasti jo vuosia, se on lisännyt leipäjonojen pituutta.

    Kehitysavulla sen sijaan ei ole juurikaan köyhyyttä vähentävä vaikutusta köyhissä maissa johtuen länsimaiden siellä harjoittamasta politiikasta ja sinne pakotetuista rakennesopeutusohjelmista.

    Markkinatalous, tai kapitalismi, kuinka vaan, vain tarvitsee työttömiä, työttömyys on väline inflaation kurissapitämiseen opettaa kapitalistinen taloustiede.
    ------------------------------------------------

    "Työttömyys ei siis ole Friedmanin ja Phelpsin teorian mukaan mikään epäonnistuminen vaan instrumentti, jolla ohjataan inflaatiota. Työttömien tehtävä on kerta kaikkiaan taistella jäljellä olevista vapaista työpaikoista niin raivokkaasti, että palkat pysyvät alhaalla.

    Työttömien on siis voitava huonosti. Muuten he eivät kilpaile riittävän epätoivoisesti työpaikoista"
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000006834892#22000000006834892

    "Työttömyyttä vastaan ”taistelemisen” takana on todellisuus johon
    vaan harvalla ja valitulla on sisäänpääsy.
    Tässä hiljaisessa maailmassa ovat politiikot, ekonomit ja
    ekonomitoimittajat liikuttavan yksimielisiä siitä että työttömyys
    ei saa laskea tietyn rajan alle.
    Jos näin kuitenkin kävisi on valtion pankilla tehtävänä lisätä
    työttömyyttä.
    NAIRU (Non Accelerating Inflation Rate of Unemployment) –
    systeemi joka on tämän päivän todellisuutta.

    Euroopan monetääriseen unioniin pääsemisen ehtona oli mm että
    inflaatio ei olisi liian korkea. "
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000010708470#22000000010708470

    Äänestä

  • perussivistys kirjoitti:

    Eikö menestyvä ihminen saisi menestyä? Miksi menestyvää eliittiä mollataan ja kadehditaan?

    Tuo kuvailemasi mallihan on ameriikan malli. Kävi selväksi jo parin ensimmäisen lauseen aikana.

    Suomessa tämä ei täysin pidä paikkaansa.
    Suomessa riittää, kun paiskii yhtä työtä. Voi tietenkin hankkia lisätienestejä toisella työllä (olen niin itsekin joskus tehnyt). Suomessa on lailla säädetty perusturva, johon jokainen on oikeutettu. Pienempipalkkaisetkin ovat oikeutettuja tukeen mikäli vuokran jälkeen käteenjäävä osuus alittaa esim. yksinasuvalla 399,10€.
    Suomessa saa asumiseen tukea. Terveydenhuolto ei edellytä kalliita vakuutuksia, vaan hoitoa saavat kaikki. Perusruokaa saa suhteellisen halvalla... suomessa ei tarvitse elää papusäilykkeillä, eikä eineksillä. Perusruoka tulee halvemmaksi.

    Vauraus on jokaisen ulottuvissa. Suomalainen koulutus ja tukijärjestelmä takaa kaikille samat menestymisen mahdollisuudet. Amerikassa vain rahalla tai hyvällä tuurilla pääsee jatko-opiskelemaan.

    Menestyksen salaisuus ei ole kova työnteko, vaan oikeat valinnat. Ja sen lisäksi kova työnteko omien valintojen eteenpäin viemiseksi.

    Tarkoittaako menestys vain sitä, että tilillä on tuohta ja satamassa on vene? Tarkoitatko, että esimerkiksi puutarhuri ei ole menestynyt, vaikka on unelma-ammatissaan ja saanut juuri jonkun vaikeasti kasvatettavan kukan kukkimaan.
    Jos menestyksellä tarkoitetaan vain rahantekemistä, niin uskoisin, että 99% ihmisistä ei tuntisi itseään menestyneeksi. Menestys on omien unelmien saavuttamista.

    >Suomessa riittää, kun paiskii yhtä työtä.>

    Niinkö?

    "Sadat tuhannet osa-aikatyöntekijät kuuluvat Suomessa työtä tekeviin köyhiin.

    Suomessa köyhyys liitetään pääosin työttömyyteen, mutta tosiasiassa sadat tuhannet lähinnä palvelualoilla työskentelevät osa-aikaiset elävät toimeentulominimin rajamailla. Suurin osa heistä ei tulisi toimeen ilman puolison tuloa tai toimeentulotukea. Stakesin mukaan toimeentulotuen saajista kymmenesosa on työssä käyviä."

    http://www.palkkatyolainen.fi/pt2003/pt0305/p030604-a1.html

    No linkissä on vertailua Amerikan mallista ja Suomen mallista, Amerikan tai oikeammin Yhdysvaltojen suuntaaan täälläkin ollaan menossa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    "Eikö köyhä sitten ole itsekäs, vaatiessaan rikasta maksamaan hänelle siitä, jotta hän voi olla tekemättä mitään."

    Ei ole itsekäs, sillä rahalla taataan yhteiskuntarauhaa ja järjestelmien toimivuutta ja ehkäistään epätervettä kilpailua pimeällä työvoimalla, köyhän rovotkin pitävät yllä työllisyyttä jossain määrin mutta, nyt kun Kemijärveltä lähtee tehdas ja työttömyys lisääntyy ja työttömät alkavat pudota vuosia leikellyille peruspäivärahalle, siinä kaatuu muutamat pienyrittäjät samalla. Sama on toistunut ympäri maata.

    Köyhä myöskään ei halua olla tekemättä mitään, se on myytti joka on moneen kertaan tutkittu ja aina vääräksi osoitettu, työttömistä sellaisia on vaivainen prosentti, mikä selviäisi sinullekin, jos lukisit joskus niitä linkkejä.

    Perusturvaa on heikennetty perusteettomasti jo vuosia, se on lisännyt leipäjonojen pituutta.

    Kehitysavulla sen sijaan ei ole juurikaan köyhyyttä vähentävä vaikutusta köyhissä maissa johtuen länsimaiden siellä harjoittamasta politiikasta ja sinne pakotetuista rakennesopeutusohjelmista.

    Markkinatalous, tai kapitalismi, kuinka vaan, vain tarvitsee työttömiä, työttömyys on väline inflaation kurissapitämiseen opettaa kapitalistinen taloustiede.
    ------------------------------------------------

    "Työttömyys ei siis ole Friedmanin ja Phelpsin teorian mukaan mikään epäonnistuminen vaan instrumentti, jolla ohjataan inflaatiota. Työttömien tehtävä on kerta kaikkiaan taistella jäljellä olevista vapaista työpaikoista niin raivokkaasti, että palkat pysyvät alhaalla.

    Työttömien on siis voitava huonosti. Muuten he eivät kilpaile riittävän epätoivoisesti työpaikoista"
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000006834892#22000000006834892

    "Työttömyyttä vastaan ”taistelemisen” takana on todellisuus johon
    vaan harvalla ja valitulla on sisäänpääsy.
    Tässä hiljaisessa maailmassa ovat politiikot, ekonomit ja
    ekonomitoimittajat liikuttavan yksimielisiä siitä että työttömyys
    ei saa laskea tietyn rajan alle.
    Jos näin kuitenkin kävisi on valtion pankilla tehtävänä lisätä
    työttömyyttä.
    NAIRU (Non Accelerating Inflation Rate of Unemployment) –
    systeemi joka on tämän päivän todellisuutta.

    Euroopan monetääriseen unioniin pääsemisen ehtona oli mm että
    inflaatio ei olisi liian korkea. "
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000010708470#22000000010708470

    Kyllä tuo on selvä että työttömyys on nykymaailmassa huono kalu inflaatiota torjumaan. Kyllä varmasti työttömyydellä inflaatiota torjua voidaan, mutta ainakin modernissa taloudessa ja työmarkkinarakenteissa se pitäisi nostaa tosi korkealle, ja ennen kaikkea tuo työttömyys pitäisi vielä olla alituisessa kasvussa ennen kuin se olisi tehokas kalu inflaatiota torjumaan. Tämä tällainen työttömyyden jatkuva kasvu on puolestaan täysin mahdotontakin. Jos työttömyys jämähtää pois kasvu-uralta niin yhä suurempi osa työttömistä alkaa pian olla ns. epäakuranttia väkeä työmarkkinoita ajatellen ja saman tien he myös lakkaavat olemasta inflaatiota torjuva tekijä.

    Äänestä

  • fridemannia kirjoitti:

    siitä taloustieteen Nobelin, tosin piti viedä ulos poliisivartiossa palkintojenjakotilaisuudesta, kun suuttuneet kansalaiset eivät oikein tykänneet Friedmanin ideoista, mutta kyllä Suomen NAIRU astetta on tarkkaan laskettu, se selviää hakukonetta käyttämällä, sitä käytettiin jo laman aikana silloisen hallituksen toimesta, tietyllä tavalla, kun oli tarkoitus alentaa palkkoja.

    Äänestä

  • fridemannia kirjoitti:

    Kyllä tuo on selvä että työttömyys on nykymaailmassa huono kalu inflaatiota torjumaan. Kyllä varmasti työttömyydellä inflaatiota torjua voidaan, mutta ainakin modernissa taloudessa ja työmarkkinarakenteissa se pitäisi nostaa tosi korkealle, ja ennen kaikkea tuo työttömyys pitäisi vielä olla alituisessa kasvussa ennen kuin se olisi tehokas kalu inflaatiota torjumaan. Tämä tällainen työttömyyden jatkuva kasvu on puolestaan täysin mahdotontakin. Jos työttömyys jämähtää pois kasvu-uralta niin yhä suurempi osa työttömistä alkaa pian olla ns. epäakuranttia väkeä työmarkkinoita ajatellen ja saman tien he myös lakkaavat olemasta inflaatiota torjuva tekijä.

    >Jos työttömyys jämähtää pois kasvu-uralta niin yhä suurempi osa työttömistä alkaa pian olla ns. epäakuranttia väkeä työmarkkinoita ajatellen ja saman tien he myös lakkaavat olemasta inflaatiota torjuva tekijä.>

    heitä on heitelty pois työmarkkinatuen piiristäkin, leikatulle toimeentulotuelle tuhansia, mutta nykyään ovat rajat auki ja maailmalta tulee ja tuodaan väkeä lisää suurta "työvoimapulaa" paikkamaan.

    Äänestä

  • perussivistys kirjoitti:

    Eikö menestyvä ihminen saisi menestyä? Miksi menestyvää eliittiä mollataan ja kadehditaan?

    Tuo kuvailemasi mallihan on ameriikan malli. Kävi selväksi jo parin ensimmäisen lauseen aikana.

    Suomessa tämä ei täysin pidä paikkaansa.
    Suomessa riittää, kun paiskii yhtä työtä. Voi tietenkin hankkia lisätienestejä toisella työllä (olen niin itsekin joskus tehnyt). Suomessa on lailla säädetty perusturva, johon jokainen on oikeutettu. Pienempipalkkaisetkin ovat oikeutettuja tukeen mikäli vuokran jälkeen käteenjäävä osuus alittaa esim. yksinasuvalla 399,10€.
    Suomessa saa asumiseen tukea. Terveydenhuolto ei edellytä kalliita vakuutuksia, vaan hoitoa saavat kaikki. Perusruokaa saa suhteellisen halvalla... suomessa ei tarvitse elää papusäilykkeillä, eikä eineksillä. Perusruoka tulee halvemmaksi.

    Vauraus on jokaisen ulottuvissa. Suomalainen koulutus ja tukijärjestelmä takaa kaikille samat menestymisen mahdollisuudet. Amerikassa vain rahalla tai hyvällä tuurilla pääsee jatko-opiskelemaan.

    Menestyksen salaisuus ei ole kova työnteko, vaan oikeat valinnat. Ja sen lisäksi kova työnteko omien valintojen eteenpäin viemiseksi.

    Tarkoittaako menestys vain sitä, että tilillä on tuohta ja satamassa on vene? Tarkoitatko, että esimerkiksi puutarhuri ei ole menestynyt, vaikka on unelma-ammatissaan ja saanut juuri jonkun vaikeasti kasvatettavan kukan kukkimaan.
    Jos menestyksellä tarkoitetaan vain rahantekemistä, niin uskoisin, että 99% ihmisistä ei tuntisi itseään menestyneeksi. Menestys on omien unelmien saavuttamista.

    Menestys, jos sitä mitataan rahassa, syntyy harjoitettavan politiikan mukaan. Esimerkki numero yksi on Lilius.

    Äänestä

Itse asiassa työssä käyvän sosiaaliturva on huonompi kuin työttömän johtuen sovitellun päivärahan viivästyksistä ja siitä, että työtulot vähentävät kaikkea sosiaaliturvaa erittäin rajusti => enemmän paperisotaa, vähemmän rahaa.

Ei työtä rahan takia tehdä, vaan työkokemuksen.

Sosiaaliturvaa taas ei voi laskea, päin vastoin, sitä pitäisi rajusti nostaa että saataisiin työttömät työkuntoisiksi ja työssäkäyvät vähintään ylläpitämään työkuntoaan.

Äänestä

itseni elättävänä, olen aloittaja kanssa eri mieltä. Olen nähnyt monen ihmisen tilanteen, mihin ahdinkoon työttömyys ja sairastuminen voi ajaa. En todellakaan tunne kateutta heitä kohtaan, jos yhteiskunnan tukea saavat.

Pitäshän sinun olla perillä, missä murroksessa työelämä on, kun noin kärkkäästi otat kantaa.
Toivon, että tilanne omakohtaisesti koskettaa sinua tai läheisiäsi, sillonhan pääset sitä luksus-elämää kokeilemaan.
Tämän päivän työelämässä ei kohta eläkevirkoja ole.

Äänestä
  • Mukavaa, että sinun kaltaisiakin ihmisiä laittaa mielipiteensä.
    Pieneläkeläisenä, työtä tehneenä pienellä ansiolla, en todellakaan ymmärrä tuon aloittajan motiivia?
    Haluaisiko hän ajaa kaikki avustuksia saavat kadulle? Senhän lehdistä ja uutisista on saanut kokea mihin se johtaa.
    Ehkäpä hänkin haluaa nukkua yönsä rauhassa?
    Jos ei, niin sitten vaan lisää kovuutta, ja itsekkyyttä peliin, ja turha sitten itkeä, kun maito on kaatunut.

    Äänestä

  • kateellisuus on syöpä kirjoitti:

    Mukavaa, että sinun kaltaisiakin ihmisiä laittaa mielipiteensä.
    Pieneläkeläisenä, työtä tehneenä pienellä ansiolla, en todellakaan ymmärrä tuon aloittajan motiivia?
    Haluaisiko hän ajaa kaikki avustuksia saavat kadulle? Senhän lehdistä ja uutisista on saanut kokea mihin se johtaa.
    Ehkäpä hänkin haluaa nukkua yönsä rauhassa?
    Jos ei, niin sitten vaan lisää kovuutta, ja itsekkyyttä peliin, ja turha sitten itkeä, kun maito on kaatunut.

    ne työnantajat, jotka ottavat esim, viisikymppisen työhön, vaikka suorittais minkä ammattitutkinnon tahansa, kun tarjolla on nuoria juuri opintonsa päättäneitä??

    Kyllähän tällä menolla työvoimapula tulee, kun ikärasismille annetaan mahdollisuus. Tarvitaan juuri sitä suorittavaa monenikäistä henkilöstöä, eihän kaikki voi pääliköitä olla, tai heiltä loppuu alaiset. Mahtaako muuten nainen olla koskaan sopivan ikäinen työmarkkinoille, ensin on äitiyslomat ja sitten onkin jo liian vanha. .

    Pettynyt olen maan hallitukseen ja eduskuntaan, asian eteen ei ole mitään tehty, ovat ikäänkuin sivusta katsojia, vaikka valta on kansalta heille annettu. Ei se riitä, että he omat etunsa ja palkan korotuksensa hoitaa, pitää jotain ihan oikeaakin saada aikaseks. Tällä en tarkoita työttömän ahdingon pahenemista.

    Äänestä

  • missä on kirjoitti:

    riitä jos 63v, on työelämässä,että täytyisi olla mielummin 68v. Mahdoton yhtälö kun 50v. on työhakijana liian vanha niin mistäköhän sairas
    yli 60v. saisi töitä.Työelämään kun eivä tkelpaa kun vastakoulutetut nuoret.

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    ruotsalaisomisteinen, joka heitteli rahalla pois yli 35 vuotiaita, olivat liian vanhoja.

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    riitä jos 63v, on työelämässä,että täytyisi olla mielummin 68v. Mahdoton yhtälö kun 50v. on työhakijana liian vanha niin mistäköhän sairas
    yli 60v. saisi töitä.Työelämään kun eivä tkelpaa kun vastakoulutetut nuoret.

    Lopetin työnteon 55 vuotiaana, tarkoituksella. Nyt olen jo eläkkeellä,moni yli kuusikymppisenä töitä tehnyt, saa huomattavasti pienempää eläkettä.Elämä on todella hyvällä mallilla.Olin kouluttamaton duunari?

    Äänestä

maksettaisiin palkkaa, toimistotyötä toivoisin. Tarvittavat ATK -taidot on, englanninkielentaito erittäin hyvä, kirjallinen sekä suullinen. Työkkäristä ei apua. Viime käynnilla 2 virkailijaa killistelivät pöydän toiselta puolelta ja tuhisivat "että vieläkö minä haluaisin tehdä oikein työtä?" Toinen nainen oli venakko, että heidätkin työllistetään meillä Suomessa ennen meitä nativeja. En minä itse halua elämäni olevan tällaista, anteeksi vain. Siivousalan-, hoitoalantyöt eivät käy, lääkärintodistukset löytyvät ja myöskään en lähde tekemään "hyvän-mielen-tuovaa" puuhastelua pöhistämään johtajien palkkapusseja. (3.sektori)

Äänestä
  • Työkkärissä ei ole tarkoituskaan jakaa työpaikkoja. Siellä arvioidaan tilanteesi ja tarvittaessa saat tukea työnhakuun.
    Työpaikan etsiminen on sinun työtäsi työttömänä. Paikan etsiminen on omalla vastuullasi. Vasta kun et itsenäisesti paikkaa löydä, sinut tukityöllistää.

    Toimistoalalla löytyy kyllä työpaikkoja myös varttuneemmille. Kun vain jaksaa hakea. Itseasiassa yllättävän hyvin työllistyy toimistoalalla. Missäpäin suomea haet työtä?

    Äänestä

koskatahansa samoin kuin minulle. Työura loppuu täysin yllättäen esim.sairauden vuoksi!
Minä paloin loppuun,tuli vakava masennus 10v sitten,en enään kykene työtä tekemään,mutta en myöskään pääse eläkkeelle.
Tässä sitä sitten koitetaan tulla toimeen peruspävärahalla(514€ -20%veroa),laskepa siitä olenko köyhä!

Raivostuttaa tämä köyhien mollaaminen,kun asioista ei tiedetä(lue,haluta titää) mitään!!

Tämä on monen kohdalla ihan todellista arkea!
Te "viisaat" luulette,että olemme mielellämme ja omasta halustamme tässä tilanteessa!!!!
HERÄTKÄÄ ITSE!!
Ja ajatelkaa nenäänne pidemmälle!

Miksi sinä muuten täällä köyhien palstoilla käyt? Tuntuuko olo ylivertaiselta,kun luet näitä keskusteluja???
Toivon todellakin,että sinä et joudu näihin yhteiskunnan rattaisiin,täältä ei juuri paluuta ole.

Äänestä
  • siihen täytyy varautua.
    Masennuksesi on todettu 10 vuotta sitten ja edelleen olet työkyvytön? Terapiassa käynyt ja lääkityksellä ja edelleen työkyvytön? Enpä usko... Jos lääkäri olisi kannsasi samaa mieltä, olisito jo työkyvyttömyyseläkkeellä.

    Peruspäivärahan lisäksi voit hakea toimeentulotukea, mikäli käteen jäävä osuus vuokran(asumiskulujen) jäkeen on pienempi kuin 399,10€. Olettaen, että asut yksin.

    Näitä keskusteluja lukiessa huomaa ikävä kyllä sen, että ns. valittavat eivät ole useinkaan ottaneet selvää oikeuksistaan. Eivät tiedä mitä heille kuuluu ja mitä nämä lakisääteiset oikeudet velvoittavat.

    Täällä harvoin mollataan ketään, vaan kerrotaan toinen näkemys asiaan. Useimmiten totuudenmukaisempi kun köyhäksi määrittelevän ihmisen tuntemus omasta tilanteestaan.
    Kukaan ei ole väittänyt, että kaikki olisivat omasta halustaan työttömänä/sairaana. Totuus vain on, että osa ihmisistä on sairaalloisen riippuvainen siitä, että saa valittaa. Työtä kyllä suomessa riittää, mutta on jokaisen velvollisuus tehdä asian eteen kaikkensa. Kukaan ei tule hakemaan kotoa.

    Ajattelen nenääni pidemmälle. Useimmiten ne, jotka täällä valittavat, eivät näe nenäänsä pidemmälle ja uskovat, että heidän tilanteensa on jotenkin menesytvien ihmisten vika. Ja menestyvien ihmisten tulisi kustantaa heidän laakereilla makaamisensa. Yleistän tässä yhtä paljon kuin sinäkin.

    En tunne mitenkään ylivertaisuutta. Itseasiassa minut luokiteltaisiin kaikkien mittareiden mukaan taloudellisesti köyhäksi. Tosin olen kuullut kommentin, että en tajua olevani köyhä. Tämä ei tarkoita sitä, että eläisin yli varojeni. Tulen toimeen sillä mitä saan ja kun mitoitan menoni tuloihin nähden sopivaksi. En koe olevani taloudellisesti köyhä. En vain osaa valittaa... :)

    Minulla on kokemusta tykkäristä ja muista yhteiskunnan rattaista. Suurimmaksi osaksi töideni puolesta ja olen nähnyt sitä maailmaa kyllä joka kantilta. Kyllä sieltä on paluuta, mutta se vain edellyttää, että itse tekee asialle jotain. Kukaan muu ei ole velvollinen parantamaan asemaasi. Vain sinä itse olet tilivelvollinen itsellesi. Ja päivärahalla velvollinen etsimään työtä.

    Äänestä

  • mutta mutta kirjoitti:

    siihen täytyy varautua.

    Et taida tietää mitään sairaudesta nimeltä masennus?!
    En toivoisi tällaista pahimmalle vihamiehellenikään! Se vie ihmiseltä toimintakyvyn,itsetunnon jopa halun elämään. Tuntee itsensä täysin epäonnistuneeksi ja huonoksi ihmiseksi.

    Masennus on luokiteltu jopa tappavaksi sairaudeksi.
    Jokapäiväinen arki vaatii suunnattomia ponnistuksia selviytyä pienistäkin askareista,saati isommista asioista. Ei jaksa juosta jatkuvasti luukulta toiselle(sitä se on kun sairastuu,usko pois) "kerjäämässä" oikeuksiaan.
    Toki meille on niitä lailla säädetty,mutta tiedätkö yhtään miten vaikeata on saada niitä jos on huonossa kunnossa?
    Virkailijoilla on ensinnäkin melkoinen valta päättää mitä annetaan,vaikka se kuuluisikin.
    Et ilmeisesti ole joutunut niitä palveluita käyttämään.
    Nöyryytetään yhtenään.
    Luuletko että olen valinnut itse tämän "elämäntyylini".

    Olin lähes 20v pienyrittäjä,eikä koskaan tullut mieleenikään,että minulle voisi näin käydä.
    Tein töitä pitkiä päiviä,työllistin kolme ihmistä. Tein osani tämän yhteiskunnan hyväksi. Maksoin veroja. Sitten tuli lama,devalvaatio,kaksi kertaa,työvoimakustannukset nousi pilviin,sitten fysiikka petti,en enään jaksanut. Yritin päättää päiväni,onnistumatta. Joten tässä ollaan,yhteiskunnan elättinä.

    Puhuit lääkkeistä. Kyllä,minulle on vihdoin löytynyt hyvä lääkitys,monen monien kokeilujen jälkeen. Olen edelleen terapiassa.
    Jos vähääkään olet seurannut tiedotusvälineitä, sairaseläkkeelle on entistä vaikeampi päästä.
    Ensinnäkin,minun psykiatrini ovat sitä mieltä,että eläke olisi oikea ratkaisu,mutta.
    Kelan "asiantuntijalääkärit" ovat toista mieltä,näkemättä minua kertaakaan.
    Näin toimii systeemin rattaat.
    Kerroppa sinä asiantuntijana miten tästä kuntoutuisin työkuntoon?

    Suomalaiset voivat entistä huonommin,jopa lapset. Mutta ihmiset eivät tahdo ymmärtää,ennekuin jotain tapahtuu omalla kohdalla.
    Moni elämä vielä voitaisiin pelastaa turhalta tuholta,jos oppisimme arvostamaan ja kunnioittamaan,myöskin auttamaan toisiamme. Ja huomaamaan lähimmäisten ahdinko.

    Katso sinäkin lähipiiriäsi,onko heillä ihan varmasti asiat kunnossa ja auta,tue heitä.
    Voit yllättyä,siitä saa myös itselleen kun auttaa muita.

    Minun heikompi osani tuskin nyt on paljon sinun vikasi, mutta sinun parempi osasi voi hyvinkin olla minun ansiotani kun on hyvinkin mahdollista että olet ratsastat minun kustannuksellani, ja voit tehdä sitä edelleenkin.

    Äänestä

  • sinulle! kirjoitti:

    Et taida tietää mitään sairaudesta nimeltä masennus?!
    En toivoisi tällaista pahimmalle vihamiehellenikään! Se vie ihmiseltä toimintakyvyn,itsetunnon jopa halun elämään. Tuntee itsensä täysin epäonnistuneeksi ja huonoksi ihmiseksi.

    Masennus on luokiteltu jopa tappavaksi sairaudeksi.
    Jokapäiväinen arki vaatii suunnattomia ponnistuksia selviytyä pienistäkin askareista,saati isommista asioista. Ei jaksa juosta jatkuvasti luukulta toiselle(sitä se on kun sairastuu,usko pois) "kerjäämässä" oikeuksiaan.
    Toki meille on niitä lailla säädetty,mutta tiedätkö yhtään miten vaikeata on saada niitä jos on huonossa kunnossa?
    Virkailijoilla on ensinnäkin melkoinen valta päättää mitä annetaan,vaikka se kuuluisikin.
    Et ilmeisesti ole joutunut niitä palveluita käyttämään.
    Nöyryytetään yhtenään.
    Luuletko että olen valinnut itse tämän "elämäntyylini".

    Olin lähes 20v pienyrittäjä,eikä koskaan tullut mieleenikään,että minulle voisi näin käydä.
    Tein töitä pitkiä päiviä,työllistin kolme ihmistä. Tein osani tämän yhteiskunnan hyväksi. Maksoin veroja. Sitten tuli lama,devalvaatio,kaksi kertaa,työvoimakustannukset nousi pilviin,sitten fysiikka petti,en enään jaksanut. Yritin päättää päiväni,onnistumatta. Joten tässä ollaan,yhteiskunnan elättinä.

    Puhuit lääkkeistä. Kyllä,minulle on vihdoin löytynyt hyvä lääkitys,monen monien kokeilujen jälkeen. Olen edelleen terapiassa.
    Jos vähääkään olet seurannut tiedotusvälineitä, sairaseläkkeelle on entistä vaikeampi päästä.
    Ensinnäkin,minun psykiatrini ovat sitä mieltä,että eläke olisi oikea ratkaisu,mutta.
    Kelan "asiantuntijalääkärit" ovat toista mieltä,näkemättä minua kertaakaan.
    Näin toimii systeemin rattaat.
    Kerroppa sinä asiantuntijana miten tästä kuntoutuisin työkuntoon?

    Suomalaiset voivat entistä huonommin,jopa lapset. Mutta ihmiset eivät tahdo ymmärtää,ennekuin jotain tapahtuu omalla kohdalla.
    Moni elämä vielä voitaisiin pelastaa turhalta tuholta,jos oppisimme arvostamaan ja kunnioittamaan,myöskin auttamaan toisiamme. Ja huomaamaan lähimmäisten ahdinko.

    Katso sinäkin lähipiiriäsi,onko heillä ihan varmasti asiat kunnossa ja auta,tue heitä.
    Voit yllättyä,siitä saa myös itselleen kun auttaa muita.

    Tiedän kyllä mitä tarkoittaa masennus. Kyllä... se vie toimintakyvyn, itsetunnon ja halun elämään. Mutta.... se on mielen sairaus helpoimmasta päästä.

    Näiden tekstien perusteella minäkään en päästäisi sinua sairaseläkkeelle. Tiedät paljon sairaudestasi ja jaksat kyllä kertoa, kuinka olet tehnyt osasi yhteiskunnalle. Lamasta on kymmenen vuotta ja maailma on muuttunut. Mikäli velkaannuit lama-aikana, kuten monet muut ihmiset, niin nyt on koekea aika ottaa itsään niskasta kiinni.
    Olen lähipiirissäni kokenut lama-ajan konkurssit ja sen jälkeiset masennukset, mutta jokainen on nyt jo jatkanut elämäänsä eteenpäin ja yrittää tehdä elmästään mahdollisimman hyvän takaiskuista huolimatta.

    Lähimmäisen ahdingon huomaa,kun ollaan tarpeeksi läheisiä. Lisäksi apua pitää uskaltaa pyytää.

    Tekstisi perusteella uskon, että olet kymmenen vuoden aikana oppinut tuudittautumaan siihen, että sinua masentaa ja et pysty mitään tekemään. Valittamiseen ja siitä seuraavaan huomion saamiseen voi jäädä riippuvaiseksi.
    Maailma ei ole niin kamala paikka. Suurimmalla osalla menee ihan hyvin, vaikka lasten pahoivointi onkin kasvanut. Johtunee varmasti siitä, että nykyään on vanhemmille omat harrastukset tärkeämpä, kuin lapsen kanssa ajan vietto.

    Mieti mitä haluat elämältäsi ja vie asioita siihen suuntaan.

    Äänestä

  • En ymmärrä tuollaisia ihmisiä, kenen pitää väkisin tulla mollaamaan heikossa asemassa olevia ihmisiä.
    Sellaiset ihmiset ovat mielestäni kaiken arvostelun alapuolella. En haluaisi tuntea henkilökohtaisesti noin ilkeitä ihmisiä.

    Äänestä

  • potkut ja työttömyys palstalla kirjoitti:

    En ymmärrä tuollaisia ihmisiä, kenen pitää väkisin tulla mollaamaan heikossa asemassa olevia ihmisiä.
    Sellaiset ihmiset ovat mielestäni kaiken arvostelun alapuolella. En haluaisi tuntea henkilökohtaisesti noin ilkeitä ihmisiä.

    Joillakin katkeruus saa aikaan tuollaista, ja jos on liiton rahoilla, kokee itsensä paremmaksi kuin muut?
    Ihmettelen miten töissä on niin paljon taukoja, että ehtii siis useammallakin saitilla omaa erinomaisuuttaan ja muiden väheksyntää harrastaa?

    Äänestä

  • työtön itsekin? kirjoitti:

    Joillakin katkeruus saa aikaan tuollaista, ja jos on liiton rahoilla, kokee itsensä paremmaksi kuin muut?
    Ihmettelen miten töissä on niin paljon taukoja, että ehtii siis useammallakin saitilla omaa erinomaisuuttaan ja muiden väheksyntää harrastaa?

    Täällä on helppoa tehdä johtopäätöksiä asioista :)

    En ole katkera mistään. Olen vain tuonut omia mielipiteitäni esille, niin kuin keskustelupalstalla on tapana. Saada aikaiseksi keskustelua. Tosin täällä on tapana mennä henkilökohtaisuuksiin.

    Ja voin vakuuttaa, että tämä on ainoa palsta, jolla keskustelen. En edes ole aloittaja. Mukava huomata, että on muitakin ihmisiä, jotka ovat kanssani asioista samaa mieltä.

    Äänestä

huonompi kuin 90-luvulla

"Köyhimpien ostovoima alentunut vuodesta 1990
EU:n köyhyysrajalle
matkaa 150 euroa

Fortumin optioilla pienituloisimmat suomalaiset voitaisiin nostaa vuodeksi edes köyhyysrajalle. Nyt toimeentulotuki on 150 euroa kuukaudessa sen rajan alapuolella.

Köyhät ovat köyhtyneet poliittisten valintojen ja päätösten seurauksena, eivät sattumalta.

Köyhien köyhtyminen on tapahtunut samaan aikaan, kun rikkaat ovat rikastuneet ennennäkemättömällä tavalla.

Suomen rikkaimman kymmenyksen tulot kasvoivat vuonna 1990 - 2002 noin 44 prosenttia. Suurituloisimman prosentin, noin 50 000 suomalaisen tulot kasvoivat samaan aikaan 122 prosentilla.

Alimmilla tuloilla eläviä on Ritakallion mukaan noin 250 000. Heidän ongelmansa on nimenomaan vähimmäisturvan tason leikkautuminen."

http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/10/kyhimpien-ostovoima-alentunut-vuodesta.html

Äänestä
  • olla johtajia.

    Luopukaa katkeruudesta rikkaita kohtaan ja elätkää omaa elämäänne. Jatkuva valituksenne syö vain teidän omaa elämäniloanne ja lopussa huomaatte, että ette ole eläneet lainkaan.
    Positiivistuutta kehiin ja oman elämän hallintaa.. nauttia voi ilmaisistakin asioista.

    Sinun elämääsi ei paranna se, että katkerana ja kateellisena arvostelet muiden elämää.

    Äänestä

  • eivät voi... kirjoitti:

    olla johtajia.

    missasit pointin kokonaan.

    "Sosiaaliturva huonompi kuin 90-luvulla

    "Köyhimpien ostovoima alentunut vuodesta 1990
    EU:n köyhyysrajalle
    matkaa 150 euroa

    Köyhät ovat köyhtyneet poliittisten valintojen ja päätösten seurauksena, eivät sattumalta."

    Äänestä

  • eivät voi... kirjoitti:

    olla johtajia.

    Luopukaa katkeruudesta rikkaita kohtaan ja elätkää omaa elämäänne. Jatkuva valituksenne syö vain teidän omaa elämäniloanne ja lopussa huomaatte, että ette ole eläneet lainkaan.
    Positiivistuutta kehiin ja oman elämän hallintaa.. nauttia voi ilmaisistakin asioista.

    Sinun elämääsi ei paranna se, että katkerana ja kateellisena arvostelet muiden elämää.

    Miksi sinun pitää näitä sivuja lukea ja kommenttejasi tänne lähetellä. Tuskin nyt kuitenkaan olet aidosti kiinnostunut täällä kirjoittajien elämän laadusta ja henkisestä hyvinvoinnista.

    Äänestä

  • ihmettä kirjoitti:

    Miksi sinun pitää näitä sivuja lukea ja kommenttejasi tänne lähetellä. Tuskin nyt kuitenkaan olet aidosti kiinnostunut täällä kirjoittajien elämän laadusta ja henkisestä hyvinvoinnista.

    Tuota aloin myös ihmetellä. Hän ei vastannut yhden kirj. kysymykseen,(miksi olet köyhien palstalla jne.)

    Taitaa todellakin nauttia toisten ahdingosta,täällä kotimaassa. Hänhän oli valmis auttamaan ulkomaiden köyhiä?!

    Hän myös kirjoittaa olevansa työelämässä. Miten sitten on aikaa roikkua palstoilla?
    Taitaa kuulua niihin "luusereihin" joista mainitsee!

    Hän näyttää olevan melkoinen asian tuntija alalla kuin alalla.
    Eniten pisti silmään hänen kommentinsa masentuneelle,"ota itseäsi niskasta kiinni,enkä minäkään sinua eläkkeelle päästäisi".

    Melkoista tietämättömyyttä sanoisin,tai oikeastaan välinpitämättömyyttä.
    Jos hänen lähipiirissään todella on masennusta ollut,pitäisi tietää ettei se masennuksesta sillai toivuta.

    Tiedättekö miksi tuollaisia ihmisiä kutsutaan,joilla ei ole empatia kykyä,eikä osaa asettua toisen asemaan?
    Psukopaatiksi.

    Äänestä

  • suustani! kirjoitti:

    Psukopaatti? En löytänyt sanalle selitystä, mutta on varmaan jotain todella vaarallista :)

    En ehdi/jaksa vastata kaikkien kysymyksiin, sillä olen töissä ja kirjoittelen lähinnä tauoilla. Olen köyhien palstalla, sillä olen virallisten standardien mukaan köyhä. Tosin en itseäni sellaiseksi miellä, sillä tuloni riittävät kattamaan menoni. Lue: en elä yli varojeni.

    En NAUTI kenenkään ahdingosta. Mutta minulta ei heru sääliä ihmisille jotka eivät tee kaikkeansa, mikäli eivät ole tyytyväisiä elämäänsä (työttömänä), vaan valittavat täällä palstoilla. Eksyin palstalle, sillä oletin, että tällä varmaan ihmiset yrittävät kannustaa toisiaan tulemaan vähällä toimeen. Olen huomannut että asia on ihan toisin. Täällä ihmiset valittelevat ja surkuttelevat yhdessä, kuin asiat ovat huonosti. Lopputuloksena toteavat, että heidän "ahdingoonsa" ovat syypäitä kaikki, jotka jollain tavalla ovat menestyneet elämässä. Kohdistan mielelläni apuni esimerkiksi uusien EU-maiden lastenkoteihin tai kehitysmaihin, jotta lapset voisivat käydä kouluja ja parantaa elämänlaatuansa myöhemmin elämässä. Suomessa meillä on lailla taattu toimeentulotuki, jolla ihminen tulee toimeen. Täällä ei ole todellista köyhyyttä.

    Olen elänyt masentuneen ihmisen kanssa ja tiedän kuinka vaikeaa arki voi olla. Erottiin sitten ihan muista syystä. Lisäksi lähipiirissäni on ihmisiä, jotka ovat kokeneet lama-ajan konkursseineen jne. Ovat silti jatkaneet elämäänsä eteenpäin. Kymmenen vuotta on masentuneellekin aika paljon. Parantuahan tuosta ei voi, jos ei itse sitä todella halua.
    Jos täällä palstoilla tiedostaa mistä oma masennuksensa johtuu ja tiedostaa, että elämä parantuisi jos ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee asioille jotain, niin voin sanoa, että esteenä on vain se, että on tottunut tilanteeseen. Nauttii saamastaan huomiosta ja säälistä, kun muut voivottelevat kuin hänellä onkin nyt asiat huonosti. En todellakaan päästäisi ketään eläkkelle sen vuoksi, että on lama-aikana kokenut kovia. Harvemman elämä on kokonaan ruusuilla tanssimista.

    Kyllä minulta löytyy empatia kykyä ja osaan asettua toisen asemaan, mutta en voi sietää turhaa valittamista. Turhalla tarkoitan sitä, että valittaa asioista joita voi omalla toiminnallaan parantaa haluamaansa suuntaan.

    Yksityiset auttavat ulkomaan köyhiä ja valtio taas Suomessa asuvia ?

    Äänestä

  • tämä oli uutta... kirjoitti:

    mieltä,että masennuksesta parannutaan tahdonvoimalla?
    Tämä oli hyvä uutinen!
    Lääkkeet romukoppaan!
    Kohtahan kaikki suomen masentuneet ovat työmarkkinoilla!!!
    JEEE!
    Nyt ratkesi työvoimapulakin. Sinun kannattaa pyrkiä eduskuntaan,juuri tuollaisia siellä on jo ennestäänkin!

    Nyt näyttää kyllä siltä, että ihan omasta päästäsi olet tuon 'köyhät täällä syyllistää menestyneitä kunnon ihmisiä' tulkintasi kehittänyt. Minäkin olen lukenut näitä sivuja puoli vuotta, enkä ole ollenkaan tuollaista yleistulkintaa tehnyt. Että miksi oletkaan päätynyt tuohon tulkintaasi ihan noin omasta takaa?
    Täällä pienituloiset ihmiset lähinnä kauhistelevat pakollisia elinkustannuksia, ja niiden alituista nousemista, ja omien tulojensa tästä pakollisten elinkustannusten noususta aina vaan lisää jälkeen jäämistä. Kaikkein pienituloisimmat ovat jo epätoivoisessa tilanteessa ja mm. asunnottomiksikin ajautumassa.
    Minun mielestäni kirjoittajat itse asiassa kyllä voisivat perustellusti valittaa ja syyttää kurjasta taloudellisesta tilanteestaan, niitä tahoja jotka tällaista saatanallista inflaatiota generoivt kuin mitä taas juuri nytkin on menossa.
    Köyhissä ja näilläkin sivuilla on nimenomaan myös paljon pienillä eläkkeillä sinnitteleviä, ja ainakin näillä nykyisillä indekseillä heidän taludellinen toimeentulonsa on paljon inflaation armoilla, eikä heillä eläkeläisinä(ja varsinkaan sairaina eläkeläisinä) tässä tilanteesa kertakaikkiaan enää ole juuri minkäänlaisia mahdolisuuksia taistella tuota jatkuvaa köyhtymistään vastaan.

    Äänestä

  • tämä vanhaa kirjoitti:

    TOTUUDEN. Kiitos

    Saivarrella vielä jaksaa hän!

    Katsohan omia kirjoituksiasi,kirjoitusvirheitä näkyy olevan sinullakin,täydelliselläkin ihmisellä.

    Kannattaisi mennä jollekin toiselle palstalle,jossa ei ole turhasta valittajia.

    Tunnetko nämä ihmiset,kun noin voit sormella osoittaa?

    Ei täällä ole pakko olla. Minun koneessani on sellainen nappikin josta saa virran pois päältä,kokeilehan.

    Äänestä

  • siis sitä kirjoitti:

    mieltä,että masennuksesta parannutaan tahdonvoimalla?
    Tämä oli hyvä uutinen!
    Lääkkeet romukoppaan!
    Kohtahan kaikki suomen masentuneet ovat työmarkkinoilla!!!
    JEEE!
    Nyt ratkesi työvoimapulakin. Sinun kannattaa pyrkiä eduskuntaan,juuri tuollaisia siellä on jo ennestäänkin!

    mielessä. Eduskunta...

    Masennuslääkkeet eivät ole ihmelääkkeitä. Ne eivät korjaa elämässäsi olevia epäkohtia. Epäkohdat pystyt korjaamaan vaan tarttumalla toimeen.

    Toivottavasti ovat kohta työmarkkinoilla. Sehän olisi positiivista.

    Äänestä

  • tämä vanhaa kirjoitti:

    Nyt näyttää kyllä siltä, että ihan omasta päästäsi olet tuon 'köyhät täällä syyllistää menestyneitä kunnon ihmisiä' tulkintasi kehittänyt. Minäkin olen lukenut näitä sivuja puoli vuotta, enkä ole ollenkaan tuollaista yleistulkintaa tehnyt. Että miksi oletkaan päätynyt tuohon tulkintaasi ihan noin omasta takaa?
    Täällä pienituloiset ihmiset lähinnä kauhistelevat pakollisia elinkustannuksia, ja niiden alituista nousemista, ja omien tulojensa tästä pakollisten elinkustannusten noususta aina vaan lisää jälkeen jäämistä. Kaikkein pienituloisimmat ovat jo epätoivoisessa tilanteessa ja mm. asunnottomiksikin ajautumassa.
    Minun mielestäni kirjoittajat itse asiassa kyllä voisivat perustellusti valittaa ja syyttää kurjasta taloudellisesta tilanteestaan, niitä tahoja jotka tällaista saatanallista inflaatiota generoivt kuin mitä taas juuri nytkin on menossa.
    Köyhissä ja näilläkin sivuilla on nimenomaan myös paljon pienillä eläkkeillä sinnitteleviä, ja ainakin näillä nykyisillä indekseillä heidän taludellinen toimeentulonsa on paljon inflaation armoilla, eikä heillä eläkeläisinä(ja varsinkaan sairaina eläkeläisinä) tässä tilanteesa kertakaikkiaan enää ole juuri minkäänlaisia mahdolisuuksia taistella tuota jatkuvaa köyhtymistään vastaan.

    Aikaisemmissa teksteissäni olen tehnyt selväksi, että oikeasti sairaille(työkyvyttömille) ja eläkeläisille tulee taata toimeentulo.
    Työkykyisistä työttömistä, jotka eivät ota työtä vastaan milloin milläkin verukkeella, olen lähinnä ollut sitä mieltä, että mahdollismman pienelle tuelle pitäisi tippua.

    Kun tälle palstalle eksyin, oletin että täällä tosiaan keskustellaan elinkustannuksista ja siitä, miten tullaan pienillä tuloilla toimeen.
    Osa keskusteluista tosiaan on tuollaisia, mutta suurimmassa osassa kauhistellaan lähinnä sitä, miten yhteiskunta voikaan olla niin kamala, kun ei anna samoja etuja työttömille, kuin työssäkäyvillekin. Syytetään milloin mitäkin tahoa omasta "ahdingostaan". Työkkärissä ollaan oltu kamalia, kun ollaan ihan pakkotyöhon laitettu jne.

    Keskustelua syntyy juuri siitä, kun ihmiset ovat eri mieltä asioista. Sinä olet sitä mieltä, että sinun elämäsi on pilannut joku muu, kuin sinä itse ja minä olen sitä mieltä, että vain sinä itse voit parantaa tilannettasi.

    Äänestä

  • hmmm.... kirjoitti:

    Saivarrella vielä jaksaa hän!

    Katsohan omia kirjoituksiasi,kirjoitusvirheitä näkyy olevan sinullakin,täydelliselläkin ihmisellä.

    Kannattaisi mennä jollekin toiselle palstalle,jossa ei ole turhasta valittajia.

    Tunnetko nämä ihmiset,kun noin voit sormella osoittaa?

    Ei täällä ole pakko olla. Minun koneessani on sellainen nappikin josta saa virran pois päältä,kokeilehan.

    En tietääkseni ole väittänyt olevani täydellinen :) Enpä taida uskoa kenenkään olevan sellainen.

    Sinulla ei sitten ollut mitään sanottavaa itse asiaan ja päätit alkaa neuvomaan minulle, mitä minun pitäisi tehdä :)

    Itseasiassa tällä palstalla keskustellaan juuri niistä asioista, jotka minua kiinnostavat. Sen vuoksi olen tällä palstalla käyntiä jatkanut. Ei täällä ole kenenkään pakko olla.

    Minulla taitaa olla sitten parempi kone... minun koneessani on monta muutakin nappia ja lisäksi saan ihan itse valita millä keskustelupalstoilla haluan käydä.

    Äänestä

  • henkiökohtaisuuksiin... kirjoitti:

    toisten ahdingossa??

    Saivartelua ja mielestäsi "hyviä" neuvoja jakelet. Asioista joista et todellakaan näy tietävän mitään!
    Suutari pysyköön lestissään. Vai oletko kenties psykiatri? Tosin ei psykiatri neuvoisi tahdonvoimalla itseään parantamaan.

    Taidatkin olla kaukoparantaja!! HAA HAA!

    Äänestä

  • keskustelua kehiin kirjoitti:

    Aikaisemmissa teksteissäni olen tehnyt selväksi, että oikeasti sairaille(työkyvyttömille) ja eläkeläisille tulee taata toimeentulo.
    Työkykyisistä työttömistä, jotka eivät ota työtä vastaan milloin milläkin verukkeella, olen lähinnä ollut sitä mieltä, että mahdollismman pienelle tuelle pitäisi tippua.

    Kun tälle palstalle eksyin, oletin että täällä tosiaan keskustellaan elinkustannuksista ja siitä, miten tullaan pienillä tuloilla toimeen.
    Osa keskusteluista tosiaan on tuollaisia, mutta suurimmassa osassa kauhistellaan lähinnä sitä, miten yhteiskunta voikaan olla niin kamala, kun ei anna samoja etuja työttömille, kuin työssäkäyvillekin. Syytetään milloin mitäkin tahoa omasta "ahdingostaan". Työkkärissä ollaan oltu kamalia, kun ollaan ihan pakkotyöhon laitettu jne.

    Keskustelua syntyy juuri siitä, kun ihmiset ovat eri mieltä asioista. Sinä olet sitä mieltä, että sinun elämäsi on pilannut joku muu, kuin sinä itse ja minä olen sitä mieltä, että vain sinä itse voit parantaa tilannettasi.

    No minä en nyt ainakaan itse ole elämääni pilannut, ja pärjäillyt olen agressiivisen luonteen puutteesta ja huonosta onnestanikin huolimatta lähinnä työtuloilla, elämällä säästeliäästi, ja perimälläkin.
    Nyt jo eläkkeellä tulen edelleenkin toimeen, vaikka inflaatio ja valtion tuloverotuksen keventämisen kaataminen erityisesti asuinkiinteistöjenkin maksetavaksi kyllä koko ajan vähän köyhdyttääkin ainakin tuon eläkkeen osalta.

    Tästä nyt kyllä saan sellaisen vaikutelman, että sinä luettuasi tuon tekstini katsot sinun määrittelemiesi menestyneiden olleen pilaamassa minun elämääni, kun minä en tällaista ole itse tuossa tekstissäni ollenkaan ainakaan suoraan kertonut tai tarkoittanut.
    Sinä taas tuossa vastauksessasikin laistat sen kaikkein oleellisimman ja tärkeimmän teeman, eli yhtäältä noiden pakollisten elinkustannusten jatkuvan nousun ja toisaalta pienten tulojen jäämisen jatkuvasti jälkeen näiden pakollsten elinkustannusten noususta, noiden indeksien ollessa ainakin tässä suhteessa paljon vjaita.
    Tämä teema koskee kaikkia pienituloisia(yl. heikossa työmarkkina-asemassa olevia) joiden tulot tavalla tai toisella jäävät jälkeen tästä pakollisten elinkustannusten noususta.
    Pieneläkeläiset(varsinkaan vielä sairaat sellaiset) eivät nykyoloissa voi itse juuri paljonkaan tehdä tämän kurjistuvan tilanteensa korjaamiseksi(Ei ole heillä lakkoasetta ja mihinkään palkkatöihinkään ei heitä juuri kukaan enää pestaa).
    Noista ns. paskaduuneista ja niiden ehdoista en kovin hyvin ole perillä, mutta ei näillä paskatyöläisillä ainakaan mitään vahvaa etujärjestöä ole joka heidän etujaan ajaisi, ja siten ainakin heidän työalansa monopolisoituneisuusaste on nolla. Jos vielä heidän työtehtävänsä ei vaadi mitään pitkää sisäänajoa(koulutusta työharjoittelua) heidän asemansa on väistämättä työmarkkinoilla tosi surkea.
    Kun tällaisilla paskaduunareilla ja pieneläkeläisillä ei ole juuri mitään tehokkaita kanavia mitä kautta etuaan ajaa, niin ei ole ihme jos joku heistä kertoo vaikeasta tilanteestaan nettisivuilla, vaikka tieäisikin että ei siitä juuri mitään hyötyä ole.
    Tosin jos paskaduunari ei ole kovin vanha tai sairas niin on hänellä vielä kuitenkin enemmän jotain toivoa paremmasta huomisesta.

    Äänestä

  • tämä oli uutta... kirjoitti:

    Psukopaatti? En löytänyt sanalle selitystä, mutta on varmaan jotain todella vaarallista :)

    En ehdi/jaksa vastata kaikkien kysymyksiin, sillä olen töissä ja kirjoittelen lähinnä tauoilla. Olen köyhien palstalla, sillä olen virallisten standardien mukaan köyhä. Tosin en itseäni sellaiseksi miellä, sillä tuloni riittävät kattamaan menoni. Lue: en elä yli varojeni.

    En NAUTI kenenkään ahdingosta. Mutta minulta ei heru sääliä ihmisille jotka eivät tee kaikkeansa, mikäli eivät ole tyytyväisiä elämäänsä (työttömänä), vaan valittavat täällä palstoilla. Eksyin palstalle, sillä oletin, että tällä varmaan ihmiset yrittävät kannustaa toisiaan tulemaan vähällä toimeen. Olen huomannut että asia on ihan toisin. Täällä ihmiset valittelevat ja surkuttelevat yhdessä, kuin asiat ovat huonosti. Lopputuloksena toteavat, että heidän "ahdingoonsa" ovat syypäitä kaikki, jotka jollain tavalla ovat menestyneet elämässä. Kohdistan mielelläni apuni esimerkiksi uusien EU-maiden lastenkoteihin tai kehitysmaihin, jotta lapset voisivat käydä kouluja ja parantaa elämänlaatuansa myöhemmin elämässä. Suomessa meillä on lailla taattu toimeentulotuki, jolla ihminen tulee toimeen. Täällä ei ole todellista köyhyyttä.

    Olen elänyt masentuneen ihmisen kanssa ja tiedän kuinka vaikeaa arki voi olla. Erottiin sitten ihan muista syystä. Lisäksi lähipiirissäni on ihmisiä, jotka ovat kokeneet lama-ajan konkursseineen jne. Ovat silti jatkaneet elämäänsä eteenpäin. Kymmenen vuotta on masentuneellekin aika paljon. Parantuahan tuosta ei voi, jos ei itse sitä todella halua.
    Jos täällä palstoilla tiedostaa mistä oma masennuksensa johtuu ja tiedostaa, että elämä parantuisi jos ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee asioille jotain, niin voin sanoa, että esteenä on vain se, että on tottunut tilanteeseen. Nauttii saamastaan huomiosta ja säälistä, kun muut voivottelevat kuin hänellä onkin nyt asiat huonosti. En todellakaan päästäisi ketään eläkkelle sen vuoksi, että on lama-aikana kokenut kovia. Harvemman elämä on kokonaan ruusuilla tanssimista.

    Kyllä minulta löytyy empatia kykyä ja osaan asettua toisen asemaan, mutta en voi sietää turhaa valittamista. Turhalla tarkoitan sitä, että valittaa asioista joita voi omalla toiminnallaan parantaa haluamaansa suuntaan.

    Must toi neuvo et 'ota itteäs niskasta kiinni' vaikka jollekki joka on hukkumas jäihin on joteski tyhmä. Mitä se auttas jos tommoses tilantees karais viäl ittees niskast kiin ja rupeis repimään itteetäs ylös päi.
    Mun miälest tmmoses tilantees pitäis saada joltain apua, tai sit saada jotenki jään reunoist otetta ja sillaiki koittaa vetää itteetäns ylös, vai oleks mää joteski kästtäny koko neuvon tykkänää vääri.

    Äänestä

  • kaivattaisi enemmän kirjoitti:

    No minä en nyt ainakaan itse ole elämääni pilannut, ja pärjäillyt olen agressiivisen luonteen puutteesta ja huonosta onnestanikin huolimatta lähinnä työtuloilla, elämällä säästeliäästi, ja perimälläkin.
    Nyt jo eläkkeellä tulen edelleenkin toimeen, vaikka inflaatio ja valtion tuloverotuksen keventämisen kaataminen erityisesti asuinkiinteistöjenkin maksetavaksi kyllä koko ajan vähän köyhdyttääkin ainakin tuon eläkkeen osalta.

    Tästä nyt kyllä saan sellaisen vaikutelman, että sinä luettuasi tuon tekstini katsot sinun määrittelemiesi menestyneiden olleen pilaamassa minun elämääni, kun minä en tällaista ole itse tuossa tekstissäni ollenkaan ainakaan suoraan kertonut tai tarkoittanut.
    Sinä taas tuossa vastauksessasikin laistat sen kaikkein oleellisimman ja tärkeimmän teeman, eli yhtäältä noiden pakollisten elinkustannusten jatkuvan nousun ja toisaalta pienten tulojen jäämisen jatkuvasti jälkeen näiden pakollsten elinkustannusten noususta, noiden indeksien ollessa ainakin tässä suhteessa paljon vjaita.
    Tämä teema koskee kaikkia pienituloisia(yl. heikossa työmarkkina-asemassa olevia) joiden tulot tavalla tai toisella jäävät jälkeen tästä pakollisten elinkustannusten noususta.
    Pieneläkeläiset(varsinkaan vielä sairaat sellaiset) eivät nykyoloissa voi itse juuri paljonkaan tehdä tämän kurjistuvan tilanteensa korjaamiseksi(Ei ole heillä lakkoasetta ja mihinkään palkkatöihinkään ei heitä juuri kukaan enää pestaa).
    Noista ns. paskaduuneista ja niiden ehdoista en kovin hyvin ole perillä, mutta ei näillä paskatyöläisillä ainakaan mitään vahvaa etujärjestöä ole joka heidän etujaan ajaisi, ja siten ainakin heidän työalansa monopolisoituneisuusaste on nolla. Jos vielä heidän työtehtävänsä ei vaadi mitään pitkää sisäänajoa(koulutusta työharjoittelua) heidän asemansa on väistämättä työmarkkinoilla tosi surkea.
    Kun tällaisilla paskaduunareilla ja pieneläkeläisillä ei ole juuri mitään tehokkaita kanavia mitä kautta etuaan ajaa, niin ei ole ihme jos joku heistä kertoo vaikeasta tilanteestaan nettisivuilla, vaikka tieäisikin että ei siitä juuri mitään hyötyä ole.
    Tosin jos paskaduunari ei ole kovin vanha tai sairas niin on hänellä vielä kuitenkin enemmän jotain toivoa paremmasta huomisesta.

    ja puolustuksesta!
    Tällaista pitääkin olla tällä palstalla,eikä tuollaista syyttelyä.
    Ärsyttävää,kun ihminen vouhkaa,että nämä ihmiset valittavat turhasta eivätkä ole "oikeasti" sairaita!! Mistä helvetistä se luule tietävänsä???!!!

    Äänestä

  • keskustelua kehiin kirjoitti:

    Aikaisemmissa teksteissäni olen tehnyt selväksi, että oikeasti sairaille(työkyvyttömille) ja eläkeläisille tulee taata toimeentulo.
    Työkykyisistä työttömistä, jotka eivät ota työtä vastaan milloin milläkin verukkeella, olen lähinnä ollut sitä mieltä, että mahdollismman pienelle tuelle pitäisi tippua.

    Kun tälle palstalle eksyin, oletin että täällä tosiaan keskustellaan elinkustannuksista ja siitä, miten tullaan pienillä tuloilla toimeen.
    Osa keskusteluista tosiaan on tuollaisia, mutta suurimmassa osassa kauhistellaan lähinnä sitä, miten yhteiskunta voikaan olla niin kamala, kun ei anna samoja etuja työttömille, kuin työssäkäyvillekin. Syytetään milloin mitäkin tahoa omasta "ahdingostaan". Työkkärissä ollaan oltu kamalia, kun ollaan ihan pakkotyöhon laitettu jne.

    Keskustelua syntyy juuri siitä, kun ihmiset ovat eri mieltä asioista. Sinä olet sitä mieltä, että sinun elämäsi on pilannut joku muu, kuin sinä itse ja minä olen sitä mieltä, että vain sinä itse voit parantaa tilannettasi.

    >Työkkärissä ollaan oltu kamalia, kun ollaan ihan pakkotyöhon laitettu>

    Mistä ihmeestä on syntynyt ajatus vastikkeellisesta työttömyysturvasta, kun ihmiset tekevät työtä, eivätkö he silloin ole töissä, eli eivät työttömiä ja heille kuuluisi tes:n mukainen palkka työstään.

    Mitä tarkoitetaan orja-tai pakkotyölailla?

    "Sillä tarkoitetaan lähinnä työmarkkinatuen uudistusta (HE164/2005), mutta myös muita vastaavia lakeja joilla työtön voidaan määrätä palkattomaan työhön vailla työmarkkinaoikeuksia. Nimityksen osuvuutta voit miettiä asettamalla itsesi tähän asemaan:

    Sinulle osoitetaan palkaton työ. Tämä voidaan tehdä vaikkapa työelämävalmennuksen tai kuntouttavan työtoiminnan nimissä - tai järjestämällä esimerkiksi parin viikon mittainen kurssi, johon kuuluu kuukausien työharjoittelu. Mielipidettäsi ei tarvitse kysyä mistään.

    Osoitettu työ voi olla mitä tahansa, johon rahkeiden katsotaan riittävän. Korvauksena on kahdeksan euron kulukorvaus/työpäivä sekä oikeus säilyttää työmarkkinatuki. Yhteensä ansiot ylittävät nippanappa EU:n köyhyysrajan.

    Työhön tai kurssille/työharjoittelupaikkaan ilmoittautuessasi sinulla ei ole oikeutta ilmaista aitoa mielipidettäsi, ellei se kerro innokkuudesta. Vastahankaisuuden vivahteet voi työhönottaja mielensä mukaan tulkita työhaluttomuudeksi.

    Lakisääteisen palkan lisäksi sinulta puuttuvat muutkin edut. Ammattiyhdistykset eivät valvo etujasi, koska nimellisesti et ole työntekijä, eikä sinulla ole varaa jäsenmaksuihin - siispä laillinenkaan lakkoilu ei tule kyseeseen. Et voi myöskään irtisanoutua. Eläkettä ei juuri kartu. Työnantajasi voi käytännössä vapaasti erottaa sinut vain ilmoittamalla ettet ole riittävän hanakka sinulle määrättyihin työtehtäviin, tai että osoitat uppiniskaisuutta."

    http://fundeeraaja.ihmisarvo.org/orjat.htm

    http://fundeeraaja.ihmisarvo.org/

    Äänestä

Suurin osa rahoista menee asumiseen ?

Mistä saataisiin edullisempia asuntoja ?

Äänestä
  • Ovat juuri vaatimassa kaksivuotiseen liittosopimukseena 13% yleiskorotusta.
    1.7xSivukuluilla lisättäynä on kustannusvaikutus teollisuudelle noin 20%.
    Päälle 3% vuotuinen inflaatio.
    Vuokratason 20% nousu tuona jaksona on tällöin pakollinen. Sama koskee uudistuotannon hintaa.
    Revi siitä. Oma suu on lähempänä kuin pussin suu.
    Siinä on rakennusliiton panos yhteiskuntavastuuseen:)

    Äänestä

  • Måste Gädda kirjoitti:

    Ovat juuri vaatimassa kaksivuotiseen liittosopimukseena 13% yleiskorotusta.
    1.7xSivukuluilla lisättäynä on kustannusvaikutus teollisuudelle noin 20%.
    Päälle 3% vuotuinen inflaatio.
    Vuokratason 20% nousu tuona jaksona on tällöin pakollinen. Sama koskee uudistuotannon hintaa.
    Revi siitä. Oma suu on lähempänä kuin pussin suu.
    Siinä on rakennusliiton panos yhteiskuntavastuuseen:)

    RAKENTAA. Korjauksia korjausten päälle.
    Hävettävän huonoa työtä tekevät.

    Äänestä

  • kun edes osaisivat kirjoitti:

    RAKENTAA. Korjauksia korjausten päälle.
    Hävettävän huonoa työtä tekevät.

    Se on jännä juttu että juuri tällisia kysymysiä, vaikka ne ovat tosi tärkeitä ei julkisuudessa juuri kukaan uskalla edes käsitellä,muuta kuin tyyliin 'hyvät ahkerat osaavat rakennusduunarit' ja 'suuri paha kapitalisti kun rohmuaa rahaa kirstuunsa'
    Minusta kapitalisti onkin yksi paskiainen kun se surutta antaa palkkojen ja kustannusten nousta ja korottaa vaan hintoja, ja vielä salli ala-arvoisen työn laadunkin, ja sitten menee kinumaan paskasakkipolitikoilta apua kuten devalvoitumista.
    Kyllä se rakentajakapitalistikin vielä sitten itselleenkin rohmuaa kaiken tämän päälle, mutta niin ne rohmuaa raksaduunaritkin, ja tätä jälkimmäistä rohmuamista, vaikka se palkkoina vieläkin inflatoorisempaa on, ei juuri julkisten tedotusvälineiden perusteella ole olemassakaan.

    Äänestä

  • jo vuosikymmeet kirjoitti:

    Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Jyrki Lohen ponsiehdotuksen, jokseenkin yksimielisesti.
    Kaupunginvaltuusto edellyttää, että rakennusvalvontaa tehostamalla pyritään vähentämään viimeaikojen varsin runsaina esiintyneitä rakennusvirheitä.
    Toivottavasti löytävät keinoja, onhan se merkillistä, että on homekouluja, tarhoja, asuinrakennuksia. Ja ihmiset sairastuvat, mitä sekin sitten maksaa? Saadaan jo nuoret ja lapset altistumaan loppuiäkseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mitä te itse haluatte. kirjoitti:

Sosiaaliturva on tässä maassa aivan liian hyvä. Sosiaaliturvan varassa elävät kuvittelee, että pitää olla kaikki samat edut, jotka on työssä käyvällä. Herätkää jo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu