dinosaurukset

terve

kuuntelin Leisolan luennon dinosauruksista http://www.comarti.fi/seminaari/ ja tiedustelisin pitävätkö hänen tekemät väitteet paikkansa? Jos kyseisestä luennosta on puhuttu ennenkin arvostaisin linkkiä, itse en löytänyt vaikka yritin etsiä.

En ole trolli ja toivoisin että pysyttäisiin asiallisina.
18908
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ajattelitko kuunteluttaa kokonaiset luennot. Voisitko sen sijaan itse kertoa mitkä olivat nämä perustelut.
Kuuntelin dinosaurus luentoa pätkän, mutta kun perustelu oli "kuinka pitkään tyrannosaurus rexin piti pidättää hengitystä että saatiin keuhkot vaihdettua (samankaltaisiksi kuin linnuilla)", niin on hyvin vaikea suhtautua vakaavsti loppuluentoon.
Mm. alkiokehityksestä puhuttaessa sorrutaan valehteluun.

Äänestä
  • Jos Leisola olisi kysynyt dinosauruspaleontologeilta sen sijaan että olisi vaan kovaan ääneen ihmetellyt, olisi hän saanut tietää että Tyrannosauruksella oli jo ilmapussikeuhkot. Kaikilla "liskonlantioisilla" dinosauruksilla on todisteita niistä. Itse asiassa kaikilla diapsideilla, jopa nillä joille ei kehittynyt ilmapussikeuhkoja, on anatomisia piirteitä jotka mahdollistavat ilmapussikeuhkojen asteittaisen kehittymisen alkaen torson häntäpäästä.

    Äänestä

  • lukeneempi kirjoitti:

    Jos Leisola olisi kysynyt dinosauruspaleontologeilta sen sijaan että olisi vaan kovaan ääneen ihmetellyt, olisi hän saanut tietää että Tyrannosauruksella oli jo ilmapussikeuhkot. Kaikilla "liskonlantioisilla" dinosauruksilla on todisteita niistä. Itse asiassa kaikilla diapsideilla, jopa nillä joille ei kehittynyt ilmapussikeuhkoja, on anatomisia piirteitä jotka mahdollistavat ilmapussikeuhkojen asteittaisen kehittymisen alkaen torson häntäpäästä.

    Kantaaks ne sitä niinku mukanaan sen aikaa ku se on valmis? Täytyyhän sen päästä kehittymään.

    Onko sille uudelle "projektille" varattu jokin paikka, missä se saa rauhassa siiryillä muutamien miljoonien sukupolvien ajan kantajaltaan toiselle.

    Ovelia nuo mutaatiot :)

    Äänestä

  • ku haluun kirjoitti:

    Samaa pohtinut.

    Jos tälläinen kehittyminen olisi mahdollista, niin silloin mukana olisi oltava ehdottomasti suunnitelma ja järki, mikä sen kasaisi kasaan hiljalleen. Jonkun olisi keksittävä sellainen mutaatio, mikä tarvitaan ja vaikka sellainen syntyisikin sattumalta, niin on todellistä järjen köyhyyttä kuvitella sen saavan aikaan monimutkaisen rakennelman kehityksen.

    Missä ihminen vaikka kantaisi mukanaan keuhkojensa tilalle joskus 300 000 000 vuoden päästä syntyvää ja silloin valmista läpivirtaus keuhkoaan?

    Mutaatiot tulevat ja menevät, eivätkä ne todellakaan saa aikaan mitään uusia keuhkorakennelmia.

    Jokainen ajatteleva ihminen tajuaa sen olevan satua ja mielikuvituksen tuotetta.

    Ne kantaa sitä nimenomaan mukanaan siellä ruumiinontelon sisällä. Niitä keuhkojaan.

    Missäs sinun keuhkot muuten on tällä hetkellä? Kannatko niitä salkussa vai onko ne sinullakin rintakehässä?

    Äänestä

  • kun haluun.. kirjoitti:

    Jos silmälasit sopivat nenällesi, silloin jonkun on täytynyt suunnitella ja muotoilla se sinun nenäsi etukäteen sopimaan niihin silmälaseihin.

    Jos sinun jalkasi sopii koon 42 kenkään, silloin jonkun on täytynyt etukäteen suunnitella sinun jalkasi sen muotoiseksi ja kokoiseksi, että se mahtuisi siihen koon 42 kenkään.

    Ja jos sinun pyllysi sopii mukavasti auton istuimeen, joku on selvästi muotoillut pyllysi auton istuimia varten.

    Näinhän asian pitää olla. Muuten jouduttaisiin päättelemään, että linnuille kehittyi ilmapussikeuhkot siksi, että juuri ilmapussikeuhkot sattuivat sopimaan täydellisesti niiden diapsidi-esimuotojen ruumiinonteloon. Tokihan täytyy olla niin, että joku oli ensin suunnitellut sen ruumiinontelon sopimaan ilmapussikeuhkoille, joita ei ollut vielä olemassa!

    Suomeksi sanoen: kantsis ajatella vähän ensiks, ennen kun puhuu.

    Äänestä

  • tottakai kirjoitti:

    Ne kantaa sitä nimenomaan mukanaan siellä ruumiinontelon sisällä. Niitä keuhkojaan.

    Missäs sinun keuhkot muuten on tällä hetkellä? Kannatko niitä salkussa vai onko ne sinullakin rintakehässä?

    Minun keuhko ovat missä pitääkin, mutta jos ajatellan, että ihmiselle alkaisi kehittymään läpivirtauskeuhko, niin olisihan sille erikseen oltava paikka missä se saisi satoja miljoonia vuosia rauhassa kehittyä. Siis erillinen kauhkorakkennelma kokonaan. Ei se sattumanvaraisten mutaatioiden johdosta ala pyrkiä muuttamaan rakennettaan, ei todellakaan.

    Ei taikuutta katsos voi tapahtua, vaikka aikaa kuluisikin.

    Et ymmärtänyt (varmaan tahallasi) pointtiani.

    Ja jos todellakin uusi keuhko alkaisi kehittyä, niin se tarvitsisi valmiit piirustukset ja suunitelman toteutuakseen. Niin ja sen paikan. Keuhkorakenne ei noin vaan korvaannu edes pikkuhiljaa toisella. Ei! :)

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    Jos sinä kerran niin määräät, niin pakkohan sitä on maailman totella. Sinähän olet Isä Jumala, eikösjuu?

    Jos jostain syystä et olekaan Herra Sebaot, niin sitten sinulla ei kyllä ole minkään sortin auktoriteettia määräillä miten maailma toimii. Maailma näet toimii näin:
    http://www.evolutionpages.com/bird_lung.htm

    Äänestä

  • Kyllä isä. kirjoitti:

    Käy muuten ihmeessä röntgenissä ja katso kuvista onko sinun keuhkosi jo osittain läpivirtaava.

    :) :)

    Äänestä

  • kun haluun.. kirjoitti:

    Samaa pohtinut.

    Jos tälläinen kehittyminen olisi mahdollista, niin silloin mukana olisi oltava ehdottomasti suunnitelma ja järki, mikä sen kasaisi kasaan hiljalleen. Jonkun olisi keksittävä sellainen mutaatio, mikä tarvitaan ja vaikka sellainen syntyisikin sattumalta, niin on todellistä järjen köyhyyttä kuvitella sen saavan aikaan monimutkaisen rakennelman kehityksen.

    Missä ihminen vaikka kantaisi mukanaan keuhkojensa tilalle joskus 300 000 000 vuoden päästä syntyvää ja silloin valmista läpivirtaus keuhkoaan?

    Mutaatiot tulevat ja menevät, eivätkä ne todellakaan saa aikaan mitään uusia keuhkorakennelmia.

    Jokainen ajatteleva ihminen tajuaa sen olevan satua ja mielikuvituksen tuotetta.

    olivat hyödylliset jo dinosauruksille ilmakehän alhaisemman happipitoisuuden vuoksi aikana, jolloin nuo keuhkot kehittyivät pienillä kasautuvilla muutoksilla olemassa olevista keuhkoista.

    ""Mutaatiot tulevat ja menevät, eivätkä ne todellakaan saa aikaan mitään uusia keuhkorakennelmia.""

    ei toki mikään yksittäinen mutaatio näin teekään. Tuollaiset rakenteet muodostuvat vähitellen kasautuvien hyödyllisten mutaatioiden vaikutuksesta, kun luonnonvalinta suosii niitä.

    ""Jokainen ajatteleva ihminen tajuaa sen olevan satua ja mielikuvituksen tuotetta.""

    Ajattelevan ihmisen kannattaisi keskittyä siihen, miten evoluutioteoria kertoo noiden keuhkojen kehittyneen, eikä miettiä jotain yksittäistä mutaatiota, joka luo tuollaiset keuhkot.

    tuota. Ajattelu on prosessi, joka tarvitsee raaka-aineita ja lähtötilanteen, jossa jotakin on olemassa. Se "jokin" on tieto. Sinulla ei selvästikään sitä ole, eli olet vain luullut ajatelleesi tuotakin asiaa. Moni tekee saman virheen.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    olivat hyödylliset jo dinosauruksille ilmakehän alhaisemman happipitoisuuden vuoksi aikana, jolloin nuo keuhkot kehittyivät pienillä kasautuvilla muutoksilla olemassa olevista keuhkoista.

    ""Mutaatiot tulevat ja menevät, eivätkä ne todellakaan saa aikaan mitään uusia keuhkorakennelmia.""

    ei toki mikään yksittäinen mutaatio näin teekään. Tuollaiset rakenteet muodostuvat vähitellen kasautuvien hyödyllisten mutaatioiden vaikutuksesta, kun luonnonvalinta suosii niitä.

    ""Jokainen ajatteleva ihminen tajuaa sen olevan satua ja mielikuvituksen tuotetta.""

    Ajattelevan ihmisen kannattaisi keskittyä siihen, miten evoluutioteoria kertoo noiden keuhkojen kehittyneen, eikä miettiä jotain yksittäistä mutaatiota, joka luo tuollaiset keuhkot.

    Miten ne pikkuhiljaa kehittyivät? Millaiset askeleet kehitys otti?

    Kun ilmasto muuttui, niin saattoi jokin mutaatio tulla, kuten ennen ilmaston muuttumistakin.

    Ymmärrätkö, kun itse sanot, ettei mikään yksittäinen tee mitään, niin täytyisi olla suunnitelma ja jokin mikä tekisi oikeita mutaatioita ja siltikään ei onnistu.

    Alkoiko se keuhko muuttua toisesta reunasta pikkuhiljaa, vai mistä kohtaa se alkoi muuttua?

    Missä vaiheessa jollain dinolla alkoikin läpivirtauskeuhko toimimaan, jo synnyttyään, vai kesken kehityksen?

    Missä vaiheessa oltiin 50-50% tuloksessa uuden ja vanhan keuhkon suhteessa? Pystyikö dino silloin vaihtelemaan, että hengitti välillä puolikkaalla lapivirtaus ja välillä puolikkaala entisellä edes/takaishengitys keuhkollaan?

    Onko Turkana sulla millaisia mutaatioita kasassa jo?

    Äänestä

  • haluaa kuulla kirjoitti:

    Herra on hyvä ja lukee jos oikeasti kiinnostaa:
    http://www.evolutionpages.com/bird_lung.htm

    Jos ei oikeasti kiinnosta, niin kannattaa mennä vaikka opettelemaan pitsinnypläystä tai jotain muuta rakentavaa toimintaa.

    Äänestä

"Evoluution mukaan ilmansaasteet johtavat siihen että ihmisen nenään tulee filtterit".

Tämähän meinaa laittaa vihaksi. En ole kuullut ensimmäistäkään oikeaa perustelua. Pelkää populistista tuubaa. Arvelen että yleisö oli "kansan syvistä riveistä" kun noin lapsellisia vertauskuvia piti käyttää. Varmaan nämä vertauskuvat upposivat kun yleisöllä ei ole kompetenssia arvioida niiden mielekkyyttä.

Äänestä

"Ihmisen kehitys mennyt pullonkaulan läpi ja sen mukaan meillä on ollut kahdeksan ihmistä jossakin vaiheessa tuhansia vuosia sitten".

Ainoana huomiona on, että populaation koko ei ollut kahdeksan (vaan paljon suurempi) ja että ko. tapahtuma ei tapahtunut laskettuun Nooan aikaan vaan huomattavasti aiemmin.

"vaikuttaa siltä että meillä on ollut sama äiti (perustuen mitokondrioon)".
"...kaikilla on ollut sama isä".

Tämä yhteinen mitokondrioäiti eli n. 160 000 vuotta sitten. Isä eli joitain kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Eli viittaus yhteisiin kantavanhempiin on pelkkää tuubaa.

Äänestä

Miten tuollaiset eksyttäjät kuvittelevat pääsevänsä taivaaseen? Valhe ei muutu totuudeksi vaikka kuinka vääristelee asioita. Tuossakin uskovainen puhui taas kerran enemmän itsestään, kuin evoluutioon uskovista.

Äänestä
  • johtavan ajatuksen. Omin aivoin ajattelu ja tiedon hankkiminen on suuri rikos ja vääryys. On kiellettyä edes ääneen mainitsemasta jonkun evokriittisen ihmisen nimeä.

    Evo pysyykin pystyssä vain totalitarismin avulla. Siitä on tälläkin palstalla näyttöä yllin kyllin. Suut kiinni toisin ajattelvilta vaikka väkisin. Muutoihan evo kaatuu jos ihmiset saavat ajatella vapaasti. Perutetaan ajatuspoliisi joka vie piikkilangan taa kaikki evokriittiset.

    Äänestä

  • paljastat evon kirjoitti:

    johtavan ajatuksen. Omin aivoin ajattelu ja tiedon hankkiminen on suuri rikos ja vääryys. On kiellettyä edes ääneen mainitsemasta jonkun evokriittisen ihmisen nimeä.

    Evo pysyykin pystyssä vain totalitarismin avulla. Siitä on tälläkin palstalla näyttöä yllin kyllin. Suut kiinni toisin ajattelvilta vaikka väkisin. Muutoihan evo kaatuu jos ihmiset saavat ajatella vapaasti. Perutetaan ajatuspoliisi joka vie piikkilangan taa kaikki evokriittiset.

    mainita "evokriittisen" ihmisen nimeä, katso vaikka: Leisola, Reinikainen, P.Ojala. On ymmärrettävää, että koet evoluution ylivoimaisuuden "totalitarismina", koska kuulut siihen älyllisesti velttoon / kyvyttömään vähemmistöön. Usko pois, evoluutiotutkijat ne vasta ajattelevatkin, uskovaiset vain luulevat ajattelevansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vierailija kirjoitti:

terve

kuuntelin Leisolan luennon dinosauruksista http://www.comarti.fi/seminaari/ ja tiedustelisin pitävätkö hänen tekemät väitteet paikkansa? Jos kyseisestä luennosta on puhuttu ennenkin arvostaisin linkkiä, itse en löytänyt vaikka yritin etsiä.

En ole trolli ja toivoisin että pysyttäisiin asiallisina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu