Herra auta, olen niin yksinäinen. En haluaisi tuntea tällaista jatkuvaa tyhjyyttä ja tuskaa, herra auta että elämääni tulisi jokin tarkoitus. Ja että minulle olisi jokin paikka missä tuntisin itseni rakastetuksi ja turvalliseksi. Pyydän sydämestäni anteeksi kaikkia syntejäni, amen.
Herra auta
yksinäinen ihmispolo
2583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kukaan tule sinua kotoa hakemaan. Kun ihminen viettää paljon aikaa itsensä kanssa hänestä tulee vetäytyvä ja omissa oloissan oleva. Se on ihan kivaa oman aikansa, mutta koska ihmisellä on kuitenkin tarve kokea uutta ja saada vuorovaikutusta lajitovereidensa kanssa kannattaa aika ajoin pistää oma-olo pussiin ja riepaista itsensä ihmisten ilmoille.
Yksinäinen ihminen on hyvin varautunut ja herkkämielinen, koska hän ei ole suostunut mukautumaan muitten ihmisten seuraan. Se vaan on niin, kun uusi yksilö tulee laumaan sitä ensin tutkitaan ja jos siinä on jotain "outoa hajua" sitä kuritetaan siksi että henkilöstä alettaisi saada ulos tyyppi, aikuisuus se kuka hän on.
Haluan sanoa, että vaikka se tuntuisikin alussa siltä, että minusta ei pidetä ja minua tuupitaan, niin älä ole moksiskaan silloin ne ovat kiinnostuneita sinusta ja haluavat vasaroida sinua siihen joukkoon kuuluvaksi. Älä lähde mihinkään vaan pidä pintasi. Tyrkkäänny vaan uudestaan ihmisten joukkoon, se on ainoa tie oppia ihmisten sielunkieltä.
Opettele tuntemaan oma persoonasi ja ole aito sekä seurallinen porukassa. Silleen sinne mennään.
Kun sinusta jälleen alkaa tuntua että nyt riittää, sinulla on lupa vetäytyä jälleen omaan luolaasi tuumimaan. Palataksesi laumaan jälleen takaisin.
Hei ystävä elämä on monipuolista - sinulla on valinnan vapaus.
www.valmankotisivut.auttaa.fi