Miten

ja pikkulapsia kohdellaan helvetissä, jos he kuolevat kastamattomina?
Kehitysmaissahan se on monen lapsen kohtalo.
461138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Jeesus sanoi:
Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta!

Äänestä
  • lapsesta tulee helvettikelpoinen, noin keskimäärin?

    Äänestä

Jumala on oikeuden asialla.Ei vääryyden.

Jumala on kyllä antanut ohjeensa ihmisille, mutta kysymyksesi jää ilmaan ja voimme vaan arvailla ( koska meillä ei ole päätösvaltaa) , että mitä tapahtuu.
Pieni lapsi on kuitenkin Jeesuksen mukaan se, jonka kaltainen pääsee taivaaseen.
Se lukee Raamatussa.
Siinä tarkoitetaan uskoa , kuten pieni lapsi uskoo vanhempiinsa ja jota ei ole voinut vielä paholainen ottaa valtaansa.
Minä itse uskon, että lapset menevät taivaaseen.
Vanhemmille on kuitenkin annettu ohje, että kastaminen olisi hyväksi lapsen tulevaisuuteen silloin kun lapsi elää normaalin elämän lapsuudesta vanhuuteen.

Äänestä
  • Milläs tavalla se paholainen ottaa viattoman valtaansa?
    Eihän viaton voi luopua viattomuudestaan, vaan pysyy viattomana.

    Näyttäkääs Raamatusta joku kohta, missä mainitaan asiasta, viattomuuden päättymisestä?
    Huomasin tuolla kehitysmaassa, että aika söpöt tyttelit ovat vielä parikymppisinä niin viattoman tuntuisia. Pääsevätkö suoraan ilman Kristusta ja Jumalansanaa taivaaseen. Hekin???

    Olette tehneet suuren löydön, uskoa ei tarvitakaan, pelkkä oma hyvyys riittää!!

    Äänestä

  • Hessu Hoopo kirjoitti:

    Milläs tavalla se paholainen ottaa viattoman valtaansa?
    Eihän viaton voi luopua viattomuudestaan, vaan pysyy viattomana.

    Näyttäkääs Raamatusta joku kohta, missä mainitaan asiasta, viattomuuden päättymisestä?
    Huomasin tuolla kehitysmaassa, että aika söpöt tyttelit ovat vielä parikymppisinä niin viattoman tuntuisia. Pääsevätkö suoraan ilman Kristusta ja Jumalansanaa taivaaseen. Hekin???

    Olette tehneet suuren löydön, uskoa ei tarvitakaan, pelkkä oma hyvyys riittää!!

    Vanhurskas tarkoittaa Jumalalle kelpaavaa.
    Ei itselle siis eli selvennökseksi , että oma hyvyys ei riittäne sinullekaan.

    Se miltä sinusta näyttää kehitysmaa söpöt tyttelit tai miltä sinusta tuntuu, on eri asia kun mitä Jumala asioiden kanssa päättää.

    Syntinen ihminen taas tarvitsee juuri Jumalan armoa.
    Ei sitä anekaupalla hoidella syntitaakkaa.

    Me emme ole tehnyt valitettavasti löytöä vaikka niin toivoisit.
    Me emme myöskään ole tuomarin virassa.

    Hengitä siis rauhallisesti ja katsele vaikka tähtiä.

    Tunnet varmaan paholaisen toimintatapoja itsessäsi.Ei sitä varmaan meiltä tarvitse kysyä.. vai tarvitseeko?
    Jos tarvitsee, niin kerro syntejäsi , niin kerromme miten suunnilleen kaikki tapahtuu.
    Ihan tuttu ukko tuo paholainen.

    Äänestä

Olen kallistumassa sille kannalle että lapset pelastuvat uskosta Jumalaan, Luojaansa.

Tämänhän tarkoittaisi sitä että taivaassa on pieni vähemmistö uudestikastettuja, koska suurin osa ei ehdi toiselle kasteelle, hyvä jos ensimmäisellekkään.

Äänestä
  • järjestys on nimenomaan ensin usko ja parannuksenteko ja vasta sitten kaste. Kyllä Jumala osaa tuomita kastamattomat pikkulapset oikeudenmukaisesti. Kaste ei ole pelastumisen edellytys.

    Äänestä

  • rgo kirjoitti:

    järjestys on nimenomaan ensin usko ja parannuksenteko ja vasta sitten kaste. Kyllä Jumala osaa tuomita kastamattomat pikkulapset oikeudenmukaisesti. Kaste ei ole pelastumisen edellytys.

    Lahkolaisten höpinää.

    Jumalan sana, Pyhä Evankeliumi on pelastumisen edellytys, koska ilman Jumalan sanaa ei kukaan voi omistaa Kristusta.
    Kaste on evankeliumia, siten se on edellytys sikäli, että sen halveksiminen kadottaa.

    Joka uskoo Jumalaa, ei taistele kastetta vastaan, koska ilman sanaa jokainen on kadotettu.

    Äänestä

  • höpinäääää kirjoitti:

    Tuon käsityksen mukaan tuomitset kastamattomat vauvat suoraan helvettiin!
    Todella ihanaa ja rakastettavaa käytöstä luterilaiselta kristityltä.
    Äläkä ala paasaamaan, että et sinä vaan Jumalan sana. Ei se vaan mene niin, Jumalan sanasta on niin monta käsitystä, että se on aina ihmisen mukaan, onko vihaava vai rakastava se käsitys. Vihaako vai rakastaako lapsia ja vauvoja. Jeesus rakasti lapsia ja kokosi heidät helmoihinsa ja saatteli Taivaan kotiin. Mutta teillä aikuisilla se vasta tekeminen on, että miten sinne autuuteen pääsee, ainakin noin vihaa kantavilla aikuisilla.

    Äänestä

  • höpinäääää kirjoitti:

    Lahkolaisten höpinää.

    Jumalan sana, Pyhä Evankeliumi on pelastumisen edellytys, koska ilman Jumalan sanaa ei kukaan voi omistaa Kristusta.
    Kaste on evankeliumia, siten se on edellytys sikäli, että sen halveksiminen kadottaa.

    Joka uskoo Jumalaa, ei taistele kastetta vastaan, koska ilman sanaa jokainen on kadotettu.

    Jumalan sana on se, joka synnyttää halun parannukseen ja sitten uskon. Ja vasta sen jälkeen mennään Raamatun mukaan kasteelle, eli kaste ei ole pelastuksen edellytys vaan usko. Aika ulkokultaista ajatella, että Jumala ei voisi pelastaa pikkulapsia, jos ihminen ei ole sivellyt näiden otsaa vedellä.

    Äänestä

  • rgo kirjoitti:

    järjestys on nimenomaan ensin usko ja parannuksenteko ja vasta sitten kaste. Kyllä Jumala osaa tuomita kastamattomat pikkulapset oikeudenmukaisesti. Kaste ei ole pelastumisen edellytys.

    "järjestys on nimenomaan ensin usko ja parannuksenteko ja vasta sitten kaste"

    Mutta et pidä lapsen uskoa Jumalaan mahdollisena? Eli tarkoitat ettei lapsi voi pelastua uskon tai kasteen eikä oikein parannuksenteonkaan kautta.
    Oliko Raamatussa vielä muita pelastusteitä?

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Nämä uittomiesten järjestykset ja uskon määritelmät kertovat vakavista harhoista.

    Usko ei ole mikään psykologinen, ihmisen edellytyten sanelema tulos, vaan usko on JUMALAN TYÖ.
    Vika on siis vanhurskauttamisopissa: sitä ja sitä kun ensin on TEHTY, sitten ihminen on pelastettu. Se on väärä tie!

    Pitäisi lähteä kokonaan toisesta näkökulmasta:
    Voiko Jumala sanansa kautta vaikuttaa uskon?
    KYLLÄ VOI!

    Mutta, helluntailaiset ovat paatuneet omaan harhaoppiinsa, eivätkä ymmärrä koko sakramenttiasiaa.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    "järjestys on nimenomaan ensin usko ja parannuksenteko ja vasta sitten kaste"

    Mutta et pidä lapsen uskoa Jumalaan mahdollisena? Eli tarkoitat ettei lapsi voi pelastua uskon tai kasteen eikä oikein parannuksenteonkaan kautta.
    Oliko Raamatussa vielä muita pelastusteitä?

    Lapsi pelastuu lapsen uskon voimalla. Se on aitoa uskoa.Paljon aidompaa kuin yhdenkään aikuisen usko, sillä lapset eivät epäile.
    Vauvat pelastuvat, koska he eivät ole voineet syntiä tehdä.
    Eikö vain?

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    "järjestys on nimenomaan ensin usko ja parannuksenteko ja vasta sitten kaste"

    Mutta et pidä lapsen uskoa Jumalaan mahdollisena? Eli tarkoitat ettei lapsi voi pelastua uskon tai kasteen eikä oikein parannuksenteonkaan kautta.
    Oliko Raamatussa vielä muita pelastusteitä?

    mutta ei pikkulapsen pelastukseen vaadita myöskään kastetta. Ymmärrätkö, että meidän ei tarvitse lisätä mitään Jeesuksen sovitustyöhön, ei edes lapsikastetta.

    Äänestä

  • rgo kirjoitti:

    mutta ei pikkulapsen pelastukseen vaadita myöskään kastetta. Ymmärrätkö, että meidän ei tarvitse lisätä mitään Jeesuksen sovitustyöhön, ei edes lapsikastetta.

    Eli rgon mielestä ihminen pelastuu ilman omaa uskoa?

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Eli rgon mielestä ihminen pelastuu ilman omaa uskoa?

    Ei kukaan joudu kadotukseen, vaan kaikki pelastuvat siitä.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Eli rgon mielestä ihminen pelastuu ilman omaa uskoa?

    mutta pikkulapset mielestäni pelastuvat ilman uskoa ja kastetta, koska eivät he voi uskoa. Ei siihen tarvitse kastetta ruveta lisäämään, olen koko ajan yrittänyt sitä sanoa. Raamatusta ei löydy perustetta lapsikasteelle.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Eli rgon mielestä ihminen pelastuu ilman omaa uskoa?

    pahoja ymmärtämisvaikeuksia. Et ole selvästikään ollenkaan uudestisyntynyt vaan ainoastaan munaton nimikristitty.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Eli rgon mielestä ihminen pelastuu ilman omaa uskoa?

    poistattaa tämän ja lapsikasteesta-keskustelun.

    Äänestä

  • rgo kirjoitti:

    mutta pikkulapset mielestäni pelastuvat ilman uskoa ja kastetta, koska eivät he voi uskoa. Ei siihen tarvitse kastetta ruveta lisäämään, olen koko ajan yrittänyt sitä sanoa. Raamatusta ei löydy perustetta lapsikasteelle.

    Eli sinä olet edelleen sitä mieltä että osa ihmisistä pelastuu ilman uskoa?

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    Eli sinä olet edelleen sitä mieltä että osa ihmisistä pelastuu ilman uskoa?

    pikkulapset voisivat pelastua? Sillä tavalla, että homopappi sivelee hänen otsaansa vedellä?

    Äänestä

  • höpinäääää kirjoitti:

    Lahkolaisten höpinää.

    Jumalan sana, Pyhä Evankeliumi on pelastumisen edellytys, koska ilman Jumalan sanaa ei kukaan voi omistaa Kristusta.
    Kaste on evankeliumia, siten se on edellytys sikäli, että sen halveksiminen kadottaa.

    Joka uskoo Jumalaa, ei taistele kastetta vastaan, koska ilman sanaa jokainen on kadotettu.

    Kaste ja Sana ei ole sama asia! Alkää sekoilko, saatte heikommat lankeemaan. Ja myllynkiven omaan kaulaan!!

    Äänestä

  • rgo kirjoitti:

    pikkulapset voisivat pelastua? Sillä tavalla, että homopappi sivelee hänen otsaansa vedellä?

    Edelleenkö rgon mielestä ihminen pelastuu ilman uskoa?

    Äänestä

Palstan aikaisemmassa keskustelussa, jossa kävin katkeraa kamppailua aiheesta, oltiin sitä mieltä, että vauvat joutuvat helvettiin, koksa he ovat syntisiä.
Oma mielipiteeni on, että vastasyntyneet vauvat ja kohdussa kuolleet vauvat pääsevät Luojansa syliin viattomina kuin enkelit. En ymmärrä minkä synnin he olisivat ehtineet tehdä jotta helvettiin joutuisivat.
Kysyinkin, monta kertaa, näiltä vauvan helvettiin saattajilta, että mitä he sanovat äidille, joka on vauvansa arkkuun laittanut, mutta he eivät joko vastanneet tai sitten tuli todella ihmeellisiä vastauksia, kuten kysy hautaustoimistosta ja ruumishuoneelta??????????????
Ja toinen vastaus, että ei siinä äidin tunteilla ole mitään merkitystä Jumalan silmissä.
Näistä mielipiteistä näkee, miten kaukana luterilainen uskontotouhu on tavallisen ihmisen arkielämästä. Jumalan sananhan tulisi lohduttaa ja armahtaa ja rakastaa surevia ihmisiä eikä tuomita ja aliarvioida heidän tunteitaan.

Äänestä
  • että vastasyntyneet vauvat ovat helvetissä kiristelemättä siellä hampaitaan, koska heillä ei vielä ole hampaita.

    Äänestä

  • helvettiin saattaja kirjoitti:

    että vastasyntyneet vauvat ovat helvetissä kiristelemättä siellä hampaitaan, koska heillä ei vielä ole hampaita.

    Sain edes yhden rehellisen vastauksen. Kiitos!
    Nytpä tiedän , että luterilaisuusa on syvältä.

    Äänestä

  • Wariska kirjoitti:

    Sain edes yhden rehellisen vastauksen. Kiitos!
    Nytpä tiedän , että luterilaisuusa on syvältä.

    Vai sinulle kelpaa mikä tahansa vastaus Luhterilaiseksi vastaukseksi :)

    olet hauska :)

    Äänestä

  • nauruun kirjoitti:

    Vai sinulle kelpaa mikä tahansa vastaus Luhterilaiseksi vastaukseksi :)

    olet hauska :)

    Hyvä, että sait nauraa. Ihmisen pitäisi nauraa vähintään kerran päivässä.
    Toisaalta, on virhe pitää toista ihmistä tyhmänä!

    Äänestä

konekiväärimies vastaa kysymyskeen miten voit ampua naisia ja pikkulapsia: "helposti, otan vain hiukan vähemmän ennakkoa"

Ehkäpä Jumala laittaa helvetissä tulet hiukan pienemmille liekeille, eihän nelikiloinen vauva tarvitse samaa annostusta kuin satakiloinen äijänköriläs?

Äänestä
  • Ettei sitä oikeata paholaista edes tarvita, kyllä sen hommat hoitaa täällä maan päällä nämä luterilaiset lapsien ja vauvojen vihaajat. Saa nähdä miten sitten käy kun Lucifer huomaa, että siltä loppuu työt. Mutta kilpailua, luterilaiset, kilpailua, pitää olla.

    Äänestä

Jumala on oikeudenmukainen, vanhurskas ja armollinen. Voimme luottaa täysin, ettei lasten eikä kenenkään kohdalla tapahdu vääryyttä.

Se millainen menetelmä tai jako tulee olemaan on ylitse meidän ymmärryksemme - sekin on varmaa. Ei kannata takertua asioihin, joiden ymmärtämisessä tulee raja vastaan.

Voimme kuitenkin iloita täysillä siitä rakkaudesta, jota Jeesus on meille osoittanut ja osoittaa.

Äänestä
  • Kyllä sinun luottamus on oikeaa luokkaa.
    Juuri näin asiat ovat kuten esitit.

    Äänestä

Raamatusta ei löydy vastausta esitetyyn kysymykseen. Kaste liittää ihmisen Kirstuksen seurakunta ruumiin jäseneksi eikä muuta porttia ole. Vastasyntynyt lapsi ei siis ole seurakunnan jäsen ennen kastetta. Kristuksessa olevat vanhemmat eivät voi liittää lasta seurakuntaan ilman kastetta.

Toisaalta Kristus itse sanoo lapsista: "heidän kaltaisten on jumalan valtakunta". Luuk. 18:16

Pieni Lapsi ei tiedä hyvästä eikä pahasta kuten ei Aadam ja Eevakaan tiennyt eroa hyvälle ja pahalle ennen lankeamustaan 1 moos. 3:5-11

Vartuessaan kristuksen seurakunta ruumiin jäsenenä lapsi säilytää sen armon jonka kristus lunasti uhriverellään. Kistuksessa elävän perhekunnan ei ole syytä lykätä lapsen ottamista kasteessa seurakunnan yhteyteen.

Kaste ja pyhän hengen laskeutuminen on keskenään erillisiä asioita Apt 8:16. Kasteessa tullut seurakuntayhteys ja usko riittävät pelastukseen myös ilman Pyhän Hengen tuomia armolahjoja. Konfirmaatiossa annettu seurakunnan hengellinen täysi-ikäisyys ei sekään edellytä erityisiä armonlahjoja, vaan armonlahjat ovat kasteeseen nähden kokonaan erillinen asia.

Äänestä
  • luomistarun Aatami ja Eeva olivat langetessaan yhtä tietämättömiä hyvästä ja pahasta kuin pieni lapsi.

    Oikeudenmukaisuuden kannalta mielenkiintoinen kysymys, millaisten rangaistusten langettaminen on kohtuullista niille, jotka eivät erota hyvää ja pahaa. Meidän oikeusjärjestelmässämme tunnetaan syyntakeettomuuden käsite mm. tapauksissa, joissa tekijä ei pysty ymmärtämään tekonsa epämoraalisuutta.

    Äänestä

  • Lapsen kastamisen voi tehdä kuka vaan ihminen joka tietää mitä se tarkoittaa.
    Siinä lausutaan " minä kastan sinut Isän, pojan ja Pyhän hengen nimeen ( sitten lapsen nimi( keksit jonkun nopeasti)).. aamen.

    Ei siis tarvita pappia siihen hommaan välttämättä.

    Äänestä

syntejä anteeksi vaan Jeesuksen sovitustyön perusteella Jumalan armosta.

Äänestä
  • ja sovitustyö kuuluvat toistensa rinnalle eivätkä vastakkain.

    Äänestä

  • Miten sinä sen sovintotyön saat? Mistä?

    Nokian vesijohtoverkostako kloorin seasssa?
    Saitko Kristuksen hammastahnasta fluorin joukossa?

    Kristus tarjotaan meille vain yhdellä tavalla:
    Jumalan sanan ja sakramenttien kautta omistettavaksi uskolla.
    Kasteen sakramentti tuo Kristuksen uskottavaksi.

    Mieti tätä asiaa!

    Äänestä

  • vastaaaaaan kirjoitti:

    Miten sinä sen sovintotyön saat? Mistä?

    systeemit ovat laitostuneet ja ihmiset keksivät omiaan.
    Sinun täytyy sitä ja tätä.

    Minä luotan että Jumala ei ole mikään toimintatapojen tarkastelija vaan hän näkee ihmisen sydämeen.
    Laitosuskonto( kirkkolaitokset) tekevät omia toimintasääntöjään ja haluaisivat että ne ovat yleispäteviä ja ainutkertaisia.

    Jumala kuitenkin on huolissaan ihmisten sieluista.
    Se on varmaa, että jos tahallamme teemme Jumalan tahtoa vastaan niin joudumme siitä vastuuseen eikä taivaspaikkaa ole saatavissa.
    Jos haluamme toimia oikein, toimimme luonnollisen ihmisen tavoin ja tietämyksemme mukaan, että joku on oikein niin se on varmasti hyvä.

    Kuitenkin kun luen näitä kirjoituksia täällä, niin tulee väkisin olo, kuten Lutherilla , että ihminen haluaisi tehdä sääntöjä loputtomasti toisilleen , taivaaseen pääsemisen ehdoiksi.

    Äänestä

  • vastaaaaaan kirjoitti:

    Miten sinä sen sovintotyön saat? Mistä?

    Nokian vesijohtoverkostako kloorin seasssa?
    Saitko Kristuksen hammastahnasta fluorin joukossa?

    Kristus tarjotaan meille vain yhdellä tavalla:
    Jumalan sanan ja sakramenttien kautta omistettavaksi uskolla.
    Kasteen sakramentti tuo Kristuksen uskottavaksi.

    Mieti tätä asiaa!

    tuo on katolisen kirkon mukana tullutta harhaoppia luterilaisuuteen, että sakramenttien kautta saa syntien anteeksiannon. Yksin usko riittää, ei siihen mitään sakramenttejä tarvita. Ja tutki Raamattua, niin et löydä mistään puolustusta lapsikasteelle, vaan ensin pitää tulla usko ja vasta sen jälkeen kaste. Eli uskon kautta saamme syntimme anteeksi, ei Nokian vedestä.

    Ei luterilaisessa kirkossa ole kuvaamasi opetusta. Aivan sinun luulojasi.
    Et ymmärrä uskosta yhtään mitään. Jonninjoutavaa poskensoittoa ovat juttusi.

    Äänestä

  • omiasi!!!!!! kirjoitti:

    Ei luterilaisessa kirkossa ole kuvaamasi opetusta. Aivan sinun luulojasi.
    Et ymmärrä uskosta yhtään mitään. Jonninjoutavaa poskensoittoa ovat juttusi.

    Mistä Raamatusta löytyy vahvistus sille, että sakramenttien kautta tulee syntien anteeksianto eikä Jeesuksen sovitustyöstä uskon kautta?

    Äänestä

  • rgo kirjoitti:

    tuo on katolisen kirkon mukana tullutta harhaoppia luterilaisuuteen, että sakramenttien kautta saa syntien anteeksiannon. Yksin usko riittää, ei siihen mitään sakramenttejä tarvita. Ja tutki Raamattua, niin et löydä mistään puolustusta lapsikasteelle, vaan ensin pitää tulla usko ja vasta sen jälkeen kaste. Eli uskon kautta saamme syntimme anteeksi, ei Nokian vedestä.

    Kristus kehoitti kastamaan seurakuntaan liittyvät ja uskovia liittymään seurakuntaan. Ei kasteella ja uskoon tulemisella ole kuitenkaan mitää välitöntä yhteyttä toisiinsa. Kaste on merkki seurakuntaan liitymisestä ei uskoontulemisesta sinällään.

    Uskossa voi olla ilman kastettakin, mutta silloin on kuitenkin Kristuksen seurakuntaruumiin ulkopuolella. Kasteen voi puolestaan ottaa vaikka olisi agnostikko.

    Kasteeseen ei suoraan liity myöskään pyhän hengen vuodatusta, vaan se on niin ikään erillinen kastetapahtumasta riippumaton asia. Apt 8:15-16.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Kirjoitit-
    >>>Ei kasteella ja uskoon tulemisella ole kuitenkaan mitää välitöntä yhteyttä toisiinsa. Kaste on merkki seurakuntaan liitymisestä ei uskoontulemisesta sinällään.

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Kirjoitit-
    >>>Ei kasteella ja uskoon tulemisella ole kuitenkaan mitää välitöntä yhteyttä toisiinsa. Kaste on merkki seurakuntaan liitymisestä ei uskoontulemisesta sinällään.

    Kaste on liityminen Kristuksen seurakuntaruumiiseen ja siihen riittää ihan kertaalleen syntyminen.

    Uudestisyntyminen sitä vastoin on kuvainollinen ilmaisu uskoon tulemisesta. Siihen ei liity mitään kastetta jos on jo valmiiksi kastettu seurakunnan jäsen. Luonnolisesti silloin kun kastamaton seurakunnan ulkopuolinen henkilö kokee herätyksen hän käy kasteella.

    Huomautaisin vielä että uskostaan luopunutta ja uskoon palannutta ei enää uudelleen kasteta.

    Äänestä

Älä sinä huoli,lapset pääsee lapsen-uskollaan taivaaseen oli heitä keritty kastaa tai ei,jossakin kohtaa uudessa testamentissa itse Jeesus-Kristus näin sanoo. Helvetissä ei ole lapsia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vauvoja kirjoitti:

ja pikkulapsia kohdellaan helvetissä, jos he kuolevat kastamattomina?
Kehitysmaissahan se on monen lapsen kohtalo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu